Näytetään tekstit, joissa on tunniste oleskelulupa Turkkiin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oleskelulupa Turkkiin. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. joulukuuta 2019

Kehu ei maksa mitään

Alanyan kadunvarren appelsiinipuun alla
Ihana, aurinkoinen päivä on jo illassa. Ensin kommentti tuohon henkilöhakuun. Siitä seurasi mielenkiintoista keskustelua. Karmeiden juorujen kohteeksi joutunutta Minnaa ei kuitenkaan löytynyt, vaikka joku "tiesikin" hänestä ties mitä. Tyhjää pskapuhetta. Tyhjiä juoruajia. Öf, ihmiset, öf! SItten iloisempiin asioihin.
FAcebookissa tuli vastaan alla oleva kiertävä tehtävä. Ihan hömppää, ajattelin ensin, mutta ehkä siinä olisi ideaakin. Oli kyllä, molemmin puolin. Osa niistä, joita kehuin, koki saavansa siitä iloa tai voimaa. Ja itse huomasin kuinka mukava mutta vaikea tehtävä oli. VAikeaksi se tuli silloin, kun päätin että kehulla pitää olla todellisuuspohjaa. Siis sen mitä sanon, pitää olla adekvaattia sen kohteena olevalle ihmiselle. Hups, Siinäpä sitten mietin mikä oli kenenkin kohdalla sellaista, jota olisi ensisijaisen tärkeää sanoa, ja joka olisi iloa tuottavaa totta. Osa oli sellaisia ihmisiä, joita en ole tavannut 20 vuoteen. Kokeilepa:

Positiivisuus on ilon lähde.

Kehu ei maksa mitään!
Hyvä kiertoon!! ❤️
Jokaisesta tämän päivityksen tykkääjästä kerron jonkin positiivisen jutun.
Piristetään ihmisten päivää.
Tykkäämisen jälkeen kopioi omalle seinällesi, niin pääset kehumaan toisia.

Mänty ydinkeskustassa kaup.talon vieressä kantaa valoja

Juu, sitten silmälasikauppaan. Kävin tänään useammassa silmälasikaupassa, kuin mitä olen käynyt viimeisen 10 vuoden aikana yhteensä. Se ei ole millään tavoin minun suosikkitoimintaani, siis silmälasien osto. Jos mukana olisi a) joku tyylitaituri, joka tuntee minun tyylini ja osaa valita sopivat sangat ja b) joku joka maksaa vaikka ne parhaiten istuvat olisivatkin kaupan kalleimmat sangat, niin mikäs sen mukavampaa. 

Kolmannesta kaupasta löysin ulkonäöllisesti sellaiset sangat, jotka olisin halunnut ostaa. Ne istuivat hyvin ja olivat juuri sellaiset joita etsin. Laadullisesti, siis rakenteeltaan ne olivat kuin heikot leikkikalut, ja hinnaltaan reilusti yli keskitason. Jäi sitten ostamatta ne. Viimeisessä kaupassa, jossa kävin ennen kuin voimat loppuivat, löytyi ihan erilaiset sagat  kuin mitä oli ajatellut, mutta jotka olivat pirteät ja istuivat hyvin. Siinä kaupassa linssien hinta oli kaksinkertainen muihin verrattuna, ja sankojen hinta 20-kertainen halvimpiin sopiviin nähden, ja nelinkertainen niihin heikkoihin yli keskihintaisiin nähden. Siitä kaupasta ostettaessa lasit olisivat tulleet maksamaan enemmän kuin Suomesta ostettaessa, ja Suomi sentään on Euroopan toiseksi kallein maa. 
Alanyan joulukuusta rakennettiin tänään

Arvelin että myyjä nosti hintoja koska olin suomalainen, ja ne lasit jäivät ostamatta. Siellä laseja sovitettaessa myyjiltä tuli mitä erikoisempia kommentteja sellaisistakin laseista, jotka ilman omien silmälasien vahvuuksiakin näyttivät kasvoillani ihan kamalilta, ihan liian pieniltä. Eräskin myyjä rauhoittui myyntivimmassaan vasta sitten, kun sanoin että näytän näissä laseissa ihan sammakolta, yhtä viehättävältä ja isoposkiselta. Seuraavaksi hän tarjosi tanttalaseja, ja kun kommentoin niihin, että ne näyttävät ihan isoäiti-laseilta enkä minä vielä Niin vanha ole. "Kauhea miten suorasanainen sinä olet" kommentin jälkeen teki mieli sanoa, että "kauhea miten paljon puhut höpöjä myydäksesi epäsopivatkin sangat". Jätin sanomatta. Ja loppujen lopuksi, ei kai nämä karmet, paksut sangat sitten Niin karmeat ole, etteikö näillä menisi vielä jokunen viikko. 

Vakuutuksen hintafaktaa. On taas aika tehdä uusi oleskelulupahakemus, joten ostin oleskelulupaan tarvittavan Ulkomaalaisen sairasvakuutuksen 410 TL / vuosi. Valitsin taas sen kevyimmän mahdollisen vaihtoehdon, koska en ole kahteen vuoteen käyttänyt sairausvakuutusta lainkaan. Ne vähät kerrat mitä olen käynyt, olen maksanut täysin omasta pussista. Myyjämies marisi, ei olisi halunnut myydä halvinta, mutta sanoin haluavani tämän, ja piste. Kuulosti siltä, että hän haluaisi myydä 1.500 TL / vuosi ja sitä kalliimpia vakuutuksia. Pöh ja höh. Myyköön jollekin muulle, joka joutuu ramppaamaan lääkärissä tiuhaan.
Pitahya alias Dragon fruit kasvaa, hitaasti mutta kasvaa

Oleskelulupaan tarvitaan myös valokuvia, joka vuosi uusia. Ja aina se kuvaajan eteen käveleminen on ollut epämukavaa, paitsi tänä vuonna. Kerrankin olin siihen henkisesti valmistautunut, ja muistin että hiukset pitää olla pois otsalta. En sentään liikuskellut kaupungilla Sen näköisenä, mutta muistin ottaa mukaan kourallisen hiuspinnejä, niin että kuvasta tuli jopa ihan kohtuullisen hyvä. Nyt on edessä enää e-devlet-lomakkeen täyttö, eli netissä sähköisen lomakkeen täyttö, sekä sieltä lomakkeen tallenttaminen omalle koneelle ja lopulta lomakkeen tulostaminen. Seuraavaksi sitten erään lomakesivun kanssa verotoimistoon, jossa maksan lomakkeessa ilmoitetun summan veroja, ja lopuksi lomakkeen kanssa maahanmuuttovirastoon sitten kun sen aika on.
Tämän päivän rantakuva kaupungintalon takaa itään

Lisää itsekehuja... Ikkunoiden ja parvekeovien tiivistys on onnistunut erittäin hyvin, paremmin kuin minulta koskaan aiemmin. Asunnossa on mukavan lämmintä, eivätkä nuo termostaatilliset lämmittimetkään kovin paljoa lämmittele. Hyvin voi istua sohvalla ja katsella kuinka myrskytuuli repii naapurin pyykkinarulta pyykkejä irti ja heiluttaa puiden latvoja isolla kaarella, eikä sisällä tuule, kuten aina aiemmin. Tänä talvena koko asunto on tällaisenaan "auki" ja käytössä. En usko että tarvitsee sulkea mitään huonetta kylmyyden vuoksi. Jee! Muuten, kaupungilla kävellessä oli upean lämmintä, jopa ilman takkia, pelkkä villapaita paidan päällä. Ja tosi moni turisti kulki shortseissa ja t-paidassa, ihan hyvinvoivan näköisenä 😊, joten lämmin siellä on. Päivällä oli +18 C ja aurinkoista, tuulta en huomannut.
Että mitä?!!

Nyt jo kolmas ihminen on nähnyt, että minua kositaan ja menen ensi vuonna naimisiin. Vuodesta on tulossa mielenkiintoinen 😍 😂 Kertoisikohan joku minullekin, että kenen kanssa, että osaa olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ja oikealla tuulella... tai lähettääkö elämä hänet suoraan kotiovelle? Ja saisinko mukaan käyttöohjeen, kiitos. En ole kovin hyvä näissä asioissa.

Olkaahan hyviä toisillenne, ja ihan kaikille.

maanantai 24. joulukuuta 2018

Kuinka hankkia hyvä stressi

Aloitin jo viime viikon torstaina uuden oleskeluluvan hakuprosessin, noin niin kuin periaatteessa. Avasin läppärin, avasin e-ikamet -sivuston ja luin vielä mitä hakemuksen tekemistä varten tänä vuonna tarvitaan. Perjantaina istuin 2-3 tuntia vakuutusyhtiössä, jotta saivat tehtyä sairasvakuutuksen oleskeluluvan ostoa varten. Ei siinä normaalisti noin kauaa mene, mutta nuori nainen ilmeisesti opetteli, ja oli myös jotakin nettiyhteysongelmia. 

Olin suunnitellut ostavani samalla kotivakuutuksen ja maanjäristysvakuutuksen sähköliittymää varten (pakollinen, jos haluaa liittymän omiin nimiin) mutta tuo istuskelu ja odottaminen riitti jo, enkä edes kysynyt muista vakuutuksista mitään. Kävelin melko pitkän lenkin valokuvaamon ja hedelmä-vihannestorin kautta sopivalle bussipysäkille, ja tulin kotiin tekemään hakemusta. Olisi kannattanut ostaa suklaata jo silloin, olisi ollut tekemisessä hilpeyttä mukana. Suklaa kun oikeasti on hilpeyden lähde ;) .

Ensin se nettijärjestelmä, jonka kautta hakeukset pitää tehdä, väitti ettei minua ole olemassakaan. Voihan se niinkin olla, totesin, ja yritin jokusen kerran uudelleen. Lopulta järjestelmä ymmärsi että todellakin olen ja aion tehdä hakemuksen. Pääsin läpi ensimmäisten vaiheiden ja yli puolen välin. Sitten kysytään vakuutustietoja, ja sen uuden, ostetun vakuutuksen faktoja pitää kirjoittaa neljään eri ruutuun. Sitten vain enteriä...

...ja monen päivän piina siitä vakuutuskohdasta. Järjestelmä ei hyväksy sitä vakuutuksen kirjaamista millään, ei vaikka kuinka monesti aloitan alusta, päivitän sivun ja tarkistan että varmasti kirjoitan kaikki oikein. Perjantai-illan fiilis olikin sitten väsynyt ja hieman epätoivoinen. Seuraavana yönä neljän jälkeen herään oleskelulupapainajaiseen ja siihen, että täysikuu paistaa suoraan sänkyyn (enkä ole vielä saanut tilattua uusia verhoja). Uni ei tule kolmeen tuntiin, ja nousen ylös neulomaan juniorin villaisia kuvioneulekäsineitä. Seitsemän jälkeen alkaa nukuttaa tosi vahvasti, ja nukun pari tuntia ennen kuin käyn turhan ja rasittavan reissun vakuutusyhtiössä.

Lauantaina kokeilen vielä monta monituista kertaa, josko se kohta sittenkin etenisi, vakuutus tulisi hyväksytyksi. Välillä sivusto ilmoittaa virhekoodia, ja että virhekoodit tulisi mielellään lähettää ylläpitäjälle. No, otan kuvakaappaukset ja lähetän, toivon ongelman ratkeavan sillä. KOkeilen kännykällä, ei toimi. Kokeilen illalla vielä muutaman kerran, ja nukkumaan mennessä on tinnituksen voimistumisesta päätellen verenpainekin jo noussut, eli stressi toimii ja vahvistuu. Yöllä herään taas neljän jälkeen oleskelulupapainajaisiin ja täysikuun vahvaan valoon. Uni ei tule, ja siirryn keinutuoliin neulomaan käsineet valmiiksi.

Sunnuntaina on umpiväsynyt olo lyhyistä yöunista johtuen, eikä nettisivun toimint muutu. Päätän deletoida entisen hakemuksen, ja aloittaa kaiken alusta uudelleen. Ei auta sekään. Vakuutus ei mene läpi, vaikka vakuutusyhtiö kuinka on vakuuttanut sen olevan oikein. Järjestelmä ei sitä hyväksy. Tiedostan sen, että maanantaina on viimeinen mahdollinen päivä saada kaikki toimimaan ja hakemus valmiiksi, taikka joudun joko maksamaan sakkoja (jos olen varma että saan sen toimimaan ti-ke) tai poistumaan maasta kolmeksi kuukaudeksi viimeistään maanantai-iltana. Kyseinen ajatus piinaa koko päivän kuin sitkein kärpänen, ja stressi sen kuin vahvistuu.

Joudun kysymään toiselta juniorilta uuden neulomisprojektin, että saan edes istuttua aloillani. En tiedä montaakaan asiaa jotka olisivat pahempia kuin se, että joutuisin lähtemään täältä kotoani pois taas kolmeksi kuukaudeksi. Kokeilepa itse kodittoman / asunnottoman elämää, niin tiedät. Siispä neulon, juon vahvaa teetä, neulon ja juon teetä. Ja jumitun neuleprojektissa kohtaan, jonka tekoa en millään muista. Teen ja puran saman kohdan neljä kertaa ennen kuin onnistun. Se vei sopivasti ajatukset pois stressistä ja ihan älyttömästi aikaa.

Päätän nousta aikaisin maanantaiaamuna, ja käydä heti aamusta Maahanmuuttovirastossa kysymässä ratkaisua ongelmaan. Juu, tutuksi tulleen tavan mukaan herään aamuyöstä neljältä hirveisiin oleskelulupapainajaisiin, ja silmäni avatessani kuu tervehtii ikkunoiden takaa. Kello on 4:20. Nousen vapaaehtoisesti ylös, keitän vahvaa teetä (joka rentouttaa) ja jatkan neulomisprojektia kunnes on aika lähteä Maahanmuuttovirastoon.

Siellä on aula ihan täynnä väkeä, mutta en luovuta vaan odotan kärsivällisesti oman vuoroni. Selitän ongelman kuvien kera, ja virkailija neuvoo kuinka kyseisen kohdan mahdollisesti voi ohittaa, ja että se ohitus ja sen perustelu pitää sitten myöhemmin selittää Maahanmuuttoviraston kontrollitapaamisessa. Toivorikkaana lähden virastosta kohti kotia, ja poikkean matkalla kaupassa. Riittävän paljon suklaata, maito- ja pähkinäsuklaata sekä kokista on pussi pullollaan, ja aloitan ensimmäisen suklaan jo bussipysäkillä.

Kotona ensin paljon suklaata, kokista ja sitten lähestyn läppäriä nöyränä ja hymyilevänä. KÄynnistän sen leppeästi puhellen, ja toivorikkaana kirjaudun sisälle hakemusjärjestelmään. Valikko onkin hieman erilainen kuin mitä muistan virkailijan puheesta, ja kokeilen ensin arpomalla yhtä vaihtoehtoa. Ei toimi. Sitten kokeilen seuraavaa, ja virheilmoitusta ei tulekaan. Toivo ehtii herätä samalla kun sivusto raksuttaa itsensä seuraavaan vaiheeseen. Täytän vielä muutaman aukeaman tiedot, ja pääsen ajanvarauskohtaan asti.

Jee!!! Wuhuu!!! 😍😍😍
Se on siinä! Seuraava vuosi on Tehty! Vastuksista huolimatta Ajoissa!
Eikä juuri nyt tarvitse stressata yhtään mistään. Ei mistään. Molemmilla junioreilla on vähintäänkin kohtuullisen hyvä tilanne, ja muut sukulaiset ja ystävät lienevät hengissä ja pitävät juuri nyt huolen itsestään. Soitan vielä Herra A:lle ja kerron, etten tänä iltana poistukaan maasta, pysyn kotona. Seuraavan kerran on projekti edessä taas vuoden päästä, mutta se kerta onkin jo erilainen <3. 

Vähitellen kroppaan, mieleen ja kotiin laskeutuu syvä rauha ja levollisuus. Päiväunien aika, ennen kuin tulee vieraita. Tai sitten ei... Karmea kiljunta. Makkarin parvekkeelta katsottuna: KUKKO laumoineen muutti asumaan makuuhuoneeni ikkunan alla olevaan lautahökötykseen 🙈🙉🙊

Asioilla on taipumus järjestyä, ei aina niin kuin haluaisimme, mutta niin kuin tarvitsemme. Ponnisteluja se järjestyminen silti vaatii, ei tapahdu itsestään. Nyt kun edessä on vuoden vaihde, niin on taas hyvä ajankohta tsekata missä oman elämänsä kanssa on menossa, ja mitä on tarpeen tehdä vuonna 2019 että pääsee lähemmäksi omia tavoitteitaan ja unelmiaan. Sen jälkeen ota ensimmäinen askel ja ala tehdä niitä tarvittavia asioita, paikalleen jämähtäneen tai kaavoihinsa kangistuneen ympäristön vastustuksesta huolimatta. Tee se mitä sinun täytyy tehdä jotta elät viikko viikolta enemmän itsesi näköistä elämää, että toteutat intohimoa joka sisääsi on asetettu. Jokaisessa meissä on intohimo jonkin hyvän asian tekemiseen. Tunnetko omasi?

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Ilonpisaroita

"Pieniä ihmeitä täynnä on elämä, pieniä ihmeitä pullollaan..."
 Olo on kuin ilmapallolla, joka on ollut viikon ylikireäksi puhallettuna, ja nyt yht'äkkiä onkin kaikki ilmat päästetty pois. Ihan vaan vaihteeksi on tullut mentyä venymisen äärilaidasta toiseen. Nyt on tyhjä ja kurttuinen olo, ilmat ihan pihalla. Ja jotenkin kotoisa olo. Tätä on ollut elämässä nin paljon. Ja lisäksi tiedän jo ainakin yhden oleellisen läksyn, mitä tästä opin (siitä kerron toisessa yhteydessä). Stressitilanne on siis jonkun verran helpottanut. Pikkuinen sai tänään lääkäriltä sellaisia hyviä uutisia, joilla jaksaa odottaa loppuviikkoon ja solutuloksiin. Jopa äiti jaksaa odottaa nyt kohtuullisen vähällä panikoinnilla loppuviikkoon asti. Tämä maailma pitää sisällään aikamoisia ihmeitä. Kiitos tästäkin ihmeestä.

Yksi stressin aihe kun pienenee niin toinen tulee näkösälle. Tuon kaiken keskellä unohdin oleskeluluvan kokonaan, aivan kokonaan. En muistanut, ei käynyt mielessäkään. Nyt sitten on taas ns. viime hetket, kirjaimellisesti. Sakkoja tullee taas varmasti, sillä kaikki ei millään ehdi valmiiksi ajoissa, määräaikaan mennessä. Mutta jospa hakemuksen saaminen vireille määräaikaan mennessä riittää, ja se *piip* puuttuva passi tulee sitten kun tulee. Tai sitten menetän sievoisen summan rahaa. Eihän siinä muuta käy. Ei siitä henki lähde eikä edes terveyskään.

Alanya Öz Stat postin takana ja taivaallinen herkku 19.3.2017
Kun eilen kehuin, että saimme Öz stat ravintolassa orgastisen hyvää jälkiruokaa, niin se oli uunissa paahdettua
appelsiinipaahtovanukasta. Turkkilaisista kaupoista löytyy Muhallebi-nimellä valmispusseja, joissa on appelsiinia, maitoa ja voita lukuunottamatta muut ainekset valmiina, ja valmistusohje pussin kyljessä (turkiksi). Tuon pussin sisällöstä tulee hyvin paljon saman tyyppinen. Kokki, joka meille tuon annoksen ihan hyvää hyvyyttään ja lahjaksi teki, on kyllä taitava. Edelleen toistan itseäni, mutta en ole syönyt mitään noin taivaallista jälkiruokaa pitkiin aikoihin, josko koskaan. Se osui sekä minun että Ninan makuaistiin aivan täydellisesti. Siinä vaiheessa kun ensimmäistä lusikallista maistoin, meni tajuntaan asti myös se, että tässä on maitoa. Mutta makuaistimus ja himo voitti, ja niin kauan kuin savisessa uunivuoassa oli yhtään tuota herkkua jäljellä, ei millään maidolla enää ollut mitään väliä.

Tuon jälkeen on paha sanoa mitään, kuolaan kuin pikkulapsi. Nyt on kai aika kerätä taas itsensä ja henkiset voimavaransa parhaaseen mahdolliseen kuosiin, ja jatkaa elämää entiseen malliin. Fyysisestikin olen väsynyt tanssituntien jälkeen, vaikkei ne nyt niin rankat olleet. Tänään jouduin kertomaan parille ihmiselle syyn siihen miksi en ehkä voi osallistua esiintymiseen yhdessä ryhmän kanssa. Oli liikuttavaa huomata, kuinka läheisiä joistakin ihmisistä on tullut. Aika näyttää miten senkin asian kanssa käy. Huomenna on muutenkin aika pysähtyä miettimään taas seuraavien kuukauden tai kahden suunnitelmia, ja erityisesti kirjoitussuunnitelmia. Yksityiskohtaisesti.


Energiaa auringosta ja väreistä :))
Tänään tuli facebookissa vastaan nykyistä maailmanmenoa osuvasti kuvaava lause. Alkuperäinen oli muistaakseni Shams Tabrizin turkinkielinen, joka jaettiin fb:ssä englanninkielisenä. Jos muistan kirjoittajan väärin, niin korjannen tiedon joskus.

"Älykäs uurastaa  työssään, tyhmä ihmisiä manipuloiden. -Shams Tabrizi"

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Käyttäytymisestä, juristista ja notaarista

Oleskelulupaprosessissa opin sen, että tietyt asiakirjat, kuten esimerkiksi vuokrasopimus,
Viiniköynnösten varjossa, ihailemassa kasvua, Alanya
pitää olla notaarin luona tehtyjä. Ensin aievuokrasopimuksen teki kiinteistönvälittäjän juristi, ja tässä tapauksessa sen teko oli minulle maksuton, koska juristi kuului sukuun. Tuolla tapaamisessa konkretisoitui hierarkia. Mukanani juristin toimiston oven taakse tuli kiinteistönvälittäjä. Toimiston oven avasi hierarkiassa alinna oleva juristi. Hän ohjasi meidät hierarkiassa ylempänä olevan juristin luo. Siellä tervehtimisjärjestys on kiinteistönvälittäjä ensin ja minä sitten. Vaikeinta on ollut oppia se, että voin puhua vain, jos minulta kysytään jotain. Toinen vaikeasti opittava asia on ollut asiakirjojen ojentaminen. Juristi pyysi passiani, koska tarvitsi siitä kopion. Minun tuli luovuttaa se ensin mukanani tulleelle kiinteistönvälittäjälle, joka sitten luovutti sen juristille.  Samassa tapaamisessa sovimme, että juristi soittaa minulle, kunhan vuokraemäntä tulee vuorilta keskustaan, jotta voimme molemmat olla paikalla notaarin luona.


Seuraavaksi tulin taas täydellisesti yllätetyksi, ja mokasin. Pari päivää myöhemmin olin menossa Atatürk-kadun yli, kun epätavallisen sitkeä "madame" huuto kiinnitti huomioni. Toinen mies huuteli aktiivisesti perääni, ja toinen katseli vierestä. Tiesin nähneeni heidän kasvonsa aikaisemmin, niin kuin monen muunkin täällä asuvan kasvot, mutta en osannut yhdistää heitä mihinkään. Pysähdyin kuitenkin Atatürk-kadun suojatien puoliväliin, sinne kaistojen väliselle viheraluekohdalle. Pysähdyin ja mietin, että mitäköhän nuo basaarikauppiaat nyt haluavat... Vieressä seissyt mies lähti tulemaan juosten kohti, ja perille päästyään kysyi "muistatko minut" . En onneksi vastannut, ettei ole harmaintakaan aavistusta siitä kuka hän on. Hän sitten selittää, että on kyseinen juristi, ja että tapaaminen notaarin kanssa on huomenna kahdelta, sopiihan se minulle... juu, sopii sopii. Ok, kitos ja näkemiin.

Sitten tuli se huominen. Muistin vielä aamupäivällä asian, mutta 13.55 havahdun siihen, että
Hevosten leikkiä Alanyan Konaklissa
juristi soittaa ja kyselee missä olen. Olen tulossa, viiden minuutin päästä siellä. Käytännössä istuin kotona tietokoneella kotivaatteissa. Edes lenkille lähtiessä en ole juossut Kalen katuja alas, mutta nyt hame päällä ja avokkaat jalassa oli parempi pistää hölkäksi. Taksiakaan en olisi saanut edes meille viidessä minuutissa. Kymmenessä minuutissa puhelinsoitosta olin juristin oven takana. Onneksi oli viuhka mukana, ajattelin, kun odotin nuorimman juristin tuloa oven takana. Perille päästyäni ilokseni totesin, että toimisto oli viilennetty hyvin kylmäksi, jopa arktiseksi, eli ei tullut mitään hikitulvaa juoksusta huolimatta. Siinä sitten odotin kymmenen minuuttia, että notaarilta tuli soitto, että voin mennä sinne. Eräs muu juristi lähti saattamaan minua sinne, ja toimimaan tarvittaessa tulkkinani.

 
Notaarin luo päästyämme mikään ei mennyt niin kuin aiemmin tapaamani kahden muun notaarin luona. Ensiksikin piti käännättää passi. Kun sain turkiksi käännetyn passikopion (60 TL) niin sain myös käskyn käyttää sitä aina jatkossa, tuon suomen/englanninkielisen sijasta. Hiukan ihmettelin, mutta anoin vaan "kyllä, kiitos". Aiemmin sitä ei ole koskaan edes kysytty, siis tuota käännöstä. Tämä vaati sen ehdottomasti. Seuraavaksi ilmoitettiin, että vuokrasopimuksestakin pitää tehdä minulle käännös, ja sen hinnaksi tulee noin 300-500 TL. Minulta ei edes kysytty, että tarvitaanko sitä, vaan ainoastan todetiin, että se pitää tehdä ja piste. Hetken mietin miten asian ilmaisen, mutta vuokraemäntäni vaati siinä vaiheessa huomioni, ja unohdin koko asian.

Hieman myöhemmin toimiston tiukinta ilmettä kantanut rouva kysyi mukanani olleelta juristilta
Alanyan aurinkoenergiaa :))
minusta, ja vastasin siihen automaattisesti itse, unohtaen taas tiukan eiketin. Samalla puhuin viereen tulleen notaarin kanssa turkiksi. Silloin mukanani ollut juristi tajusi, ja sanoi tiukkailmeiselle rouvalle, että onko se sopimuksen käännös nyt niin tarpeellinen, kun tämä yabanci (ulkomaalainen) puhuu kuitenkin turkkia. Rouva sieltä vielä ilmoitti, että mistä sen tietää mikä hänen kielellinen tasonsa on, ymmärtääkö todella. Vastasin taas rouvalle itse, ja sanoin, että olen aiemminkin lukenut turkinkielisiä vuokrasopimuksia, myös omani, ja tunnen kyseistä sanastoa, ymmärrän lukemani. Rouva halusi sitten vielä tietää että osaanko myös kirjoittaa turkiksi. Kun hän lopulta uskoi, että olen turkin kielellä sekä luku- että kirjoitustaitoinen (johonkin rajaan asti), niin hän myöntyi siihen, ettei käännöstä tehdä. Jouduin vielä lisäämään sopimukseen omalla käsialalla ja allekirjoituksella varustettuna, että olen lukenut sopimuksen, ymmärrän sen ja hyväksyn sen. 


Oleskelulupaprosessin vuoksi siis pitää olla notaarin luona tehty vuokrasopimus nyt uuden säännöstön mukaan. Se tulee maksamaan paljon enemmän kuin aikaisempi vuokrasopimuksen vahvistuttaminen notaarilla. Hinta oli kymmenertainen. Huhtikuussa 2016 vahvistutin aiemman sopimuksen notaarilla, ja sain tehdä älyttömästi lisäpaperitöitä että se hyväksyttiin. Nyt sitten katsotaan hyväksytäänkö tämä, kun tämä on tehty niin kuin he viimeksi vaativat. Ainoa haaste on Iskan. Koska kyseessä on juuri valmistunut / valmistumassa oleva talo, niin pitää olla a) rakennuttajan Iskan ja b) huoneiston omistajan Iskan. Ensimmäinen kertoo siitä, että rakennusvalvontaviranomaiset ovat hyväksyneet rakennuksen käyttöönotettavaksi. Se maksaa suht paljon, ja sen ostaa yleensä rakennuttaja, joskin eräässä yhtiössä huijattiin suomalainen asunnonostajamies maksamaan rakennuttajan Iskan. No, tuo jälkimmäinen kertoo siitä, että kyseinen huoneisto on saanut viranomaisilta käyttöönottoluvan, eli asunnon suhteen kaikki asiakirjat ja maksut yms ovat kunnossa. Kun tässä vaiheessa muutan tuohon asuntoon, niin molemmat Iskanit puuttuvat vielä. Ja ilmoitus osoitteen muuttumisesta pitää tehdä Nufüs / Göz Idaresi -toimistoon ihan muutaman päivän sisällä muutosta, en nyt muista tarkkaa päivien määrää. Mutta nähtäväksi jää, tuleeko mutkia matkaan tuon vuoksi. Toivottavasti ei tule.

Uusi näkökulma Kalea kohtaan, hyvästi kukot ja kanat!
Ja protokolla onnistui kaikesta kohelluksesta huolimatta sen verran hyvin, että olen edelleen väleissä sekä juristien, notaaritoimiston, kiinteistönvälittäjien että vuokraemännän perheen kanssa. Ja toisinaan saa anteeksi virheitä ihan vaan siksi, että on ulkomaalainen, yabanci. Ja saattaa olla, että opin taas tuostakin jotakin. Kokonaan toinen juttu on se, että kauanko muistan oppimani ;) . Niin, ja olen oppinut vuorokauden aikana kirjoittamaan turkkilaisella Q-näppäimistöllä, johon on asennettu suomenkielen merkistö (ei-näkyvästi). Turkkilaisia näppäimistöjä on muuten kaksi erilaista F ja Q. Ihmetellään huomenna lisää.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Jalkapallon kutsu

Kovin ristiriitaisin tuntein siivosin tänään tätä asuntoa. Toisaalta tähän jäämisessä olisi hyvät
puolensa, mahdollisuutensa, mutta talon ympärille katsellessa ja sekä yöllistä että päivällistä äänimaisemaa kuunnellessa tähän jäämisessä ei ole enää mitään järkeä. Yläkerran vanhukset ovat vuoden sisällä joko laitoshoidossa, jonkun lapsensa hoidossa tai kuolleet. Tuolloin vapautuva asunto olisi erittäin mielenkiintoinen sekä olemukseltaan että maisemiltaan, mutta samassa meluisassa ja ympäriinsä kaatopaikaksi muuttuneessa ympäristössä. Tämä paikka on jo opettanut minulle sen, mitä se turkkilaisesta kulttuurista ja paikallisten keskellä asumisesta voi opettaa, luulen. On siis aika siirtyä seuraavaan ympäristöön.

Eilinen asunnon katsominen ei sitten mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, ei sillä, että sitä tässä kulttuurissa kukaan odottaisikaan. Siinä vaiheessa, kun luottohenkilöni lopetteli työpäiväänsä ja oli valmis lähtemään asunnolle, oli kiinteistönvälittäjä jo unohtanut meidät, ja ajanut Antalyaan Galatasaray - Fenerbache -jalkapallo-otteluun. On se sen suuruusluokan ottelu, että olisin kieltämättä itsekin halunnut olla siellä paikalla, niin kuin tämän iltaisessa Konyassa pelattavassa Alanya - Adana ottelussakin. En kuitenkaan ole menossa Konyaan, sillä tälle illalle on nyt suunniteltu uusi tapaaminen saman kiinteistönvälittäjän kanssa. Mielenkiintoista nähdä, olemmeko nyt kaikki samassa paikassa yhtä aikaa, ja mihin se kaikki johtaa,vai johtaako mihinkään. Samalla tässä mietin, että kuinka paljon yksi koulu voi aiheuttaa melua, ja rajoittuuko se melu ainoastaan päiväaikaan vai onko meluisaa toimintaa myös ilta-aikaan. Öisin tuskin koululta kuuluu mitään. Kaikki ne asunnot, joita illalla katsomme, ovat koulun välittömässä läheisyydessä.

Oleskelulupasyistä vuokrasopimus tulee tehdä notaarin luona, niin että sekä vuokranantaja että
Ulusky ja tandemhyppy
vuokralleottaja ovat henkilökohtaisesti tai asiamiestensä kautta asianmukaisesti valtuutettuna paikalla. Ja kaiken lisäksi notaari vaatii, että minulla pitää olla tulkki mukana, koska en ymmärrä lakikieltä riittävästi. Jos en hakisi oleskelulupaa, niin vuokrasopimuksen voisi tehdä joko suullisesti tai kirjallisesti missä tahansa, lähes miten tahansa, mutta nykyinen oleskelulupasäädäntö vaatii, että se on tehty notaarin luona. Aiemmin riitti, että sen sopimuksen vahvisti notaarilla oleskelulupaa varten, niin kuin kaksi aiempaa kertaa tein. Viimeksi jo notaari vaati enemmän, mutta taipui olosuhteiden johdosta siihen, että vahvisti sopimuksen ilman vuokranantajan läsnäoloa. Joudun myös kysymään valokopiot sekä Tapusta (osakekirja), rakennuttajan Iskanista että asuntokohtaisesta Iskanista (valtion antama käyttöönottolupa uusille rakennuksille/asunnoille) että omistajan henkilökortista. Ja kaikki kopiot ja vahvistettu vuokrasopimus tulee sitten toimittaa tietyn ajan kuluessa Nufus-toimistoon, sinne, mihin ilmoitetaan uudet osoitteet. Palvelutiski on samassa tilassa kuin Göz Idaresin palvelutisti.


Eilen illalla pääsin testaamaan, kuinka ketterästi sujuu aitojen ylittäminen Kalen rinteillä. Kyse ei ollut parkour-treeneistä, vaan jääräpäisyydestä päästä halutulle alueelle suorinta mahdollista tietä. Kannattaa kiipeillä aidoilla pieni käsilaukku auki :)) . Siinä vaiheessa kun kuulee kolinaa ja ropinaa, voi vaan miettiä, että  mitä kaikkea laukussa oli ennen kiipeämistä, sillä jyrkkä, pimeä rinne ja pintakasvillisuus takaavat sen, että se mikä putosi myös hukkui. No, mitään tärkeää ei hukkunut, sillä kotiavain löytyi taskusta ja "astmakiekko" asfaltin reunalta. Silloin kun liikumme kahdestaan ulkona, niin minun ei ole koskaan tarvinnut käyttää omaa rahaa, joten esimerkiksi rahapussi ei ollut mukana. Kunnon mies huolehtii aina ja kaiken, mutta hiukan
havadurumu15gunluk.net
yllytyshullu on hänkin, ainakin sen verran, että kiipeilee vaikka valkoinen kauluspaita päällä.


 Eilen illalla saimme todeta ihan konkreettisesti, että iltayöt Kalella ovat viileämpiä kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Itse vaihdoin hameen ja lyhythihaisen paidan farkkuihin, pitkähihaiseen paitaan, nahkatakkiin ja kypärään siinä vaiheessa kun näin, että hän tuli hakemaan auton sijaan skootterilla. Ajon aikana ei tullut kylmä, mutta ulkoilmassa ruokaillessa ja jutellessa alkoi jo palella, ja mereltä puhaltava pieni tuulenvire tuntui kylmältä. Joten te, jotka esimerkiksi huomenna olette tulossa tänne viikon lomalle, niin ottakaahan jotakin lämmintä iltavaatetta mukaan. Ihan pelkät helleasut saattavat olla liian vähän nimenomaan auringonlaskun jälkeen. Toisaalta sää voi nopeastikin muuttua, tosin sääennuste ei nyt tukenut sitä ajatusta. Lämpimästi tervetuloa joka tapauksessa :)) .

maanantai 23. toukokuuta 2016

Kakkukahvit

Oleskelulupapapereiden jättö on ollut monivaiheinen Projekti, todella monivaiheinen. Kokonaisuus sinällään on nykyään alkuvaiheessa hyvin sähköistetty ja selkeä. Siellä taustalla
Ylängöllä Antalyasta n 70 km luoteeseen 5/2016
on paljon asioita, joista en nähnyt ohjeistusta, mutta jotka konkretisoituivat hakuprosessissa. Itselläni ongelmaksi muodostui se, että olen Yksin Vuokralla asuva Nainen. Olisi parempi olla perheellinen turkkilaisen kanssa jos asuu vuokra-asunnossa, tai perheellinen ja omistusasunnossa. Mutta eronnut sinkku ja vuokralla... No, kaikki ne dokumentit mitä vaadittiin hankin ja toimitin Göz Idaresiin, viimeiset tänään. Tänään kohtasin myös erittäin asiallisen ja miellyttävän naisvirkailijan, joka puhui kanssani vain turkkia. Juuri eilen sain ylemmältä taholta ohjeen, että tuolla avstaanotolla ei ole hyvä puhua turkkia vaikka sitä osaisi, vaan ensisijaisesti esimerkiksi englantia. Minua pyydettiin lupaamaan pariin kolmeenkin kertaan, että tällä kertaa puhun vain tervehdyssanat turkiksi ja muuten englantia. En pitänyt lupaustani, puhuin vain ja ainoastaan turkkia, ja sain väliaikaisen oleskeluluvan silti. Odottelemme nyt ylimmän tahon virallista päätöstä ja korttia. Haastattelusta vielä sen verran, että se ei todellakaan ollut mikään viiden minuutin läpihuutojuttu. Ne, joilla näin on ollut, saavat olla onnellisia tilanteen helppoudesta. Minulta kysyttiin moneen kertaan miksi minä olen täällä ja miksi haluan asua täällä. Turkkilainen miesystävä - no, kun asunnossani ei asu muita kuin minä, niin ei ollut vakuuttavaa. Astma - miksi se on Suomessa vaikea, miksi Suomi on niin erilainen... joten puhuimme sitten asioista pintaa syvemmältä, myös niistä kaikkein syvimmistä täällä olon syistä.


Kun väliaikainen oleskelulupapaperi käsilaukussa kävelin Göz Idaresista keskustaan, niin kävelin myös kakkukauppaan. Vein kinuskikakun porukalle, joka on auttanut asioiden käytännön hoitamisessa, esim. valokopioinnissa, faksauksessa, alanyanturkkia puhuvalle
Yksi meille muuttaneista hyppyhämähäkeistä 5/2016
henkilölle soittamisessa, henkisenä tukena väsymyksen hetkellä ja vaikka missä. Itse jatkoin matkaa ruokakaupan kautta kotiin, mukanani herkkuruokapurkki kissalle. Oma paras juhlahetki syntyi siitä, kun vaihdoin rennommat vaatteet päälle, laitoin hyvän musiikin soimaan, ja oikaisin itseni sohvalle puolentunnin lepohetkeen. Siinä vaiheessa kun kissa pyrki sisälle, loppui lepo. Se nimittäin oli tullut jonkin takiaispuskan kautta, ja turkissa selkäpuolella oli kymmenkunta ja mahan puolella parisenkymmentä pientä (1-5 mm) turkkiin tiukasti tarttuvaa takiaispalloa. Selkäpuolen sain putsattua ilman puremahaavoja, mahapuolelta sain vain pienen osan irti. En keksinyt miten yhden pään ja neljä jalkaa sekä kiemurtelevan kissan vartalon saa pidettyä paikallaan yhdellä kädellä, toinen käsi kun tarvittiin takiaisia irrottelevan kamman liikutteluun. Tuosta kun selvisin, ja ajattelin kellahtaa sängylle hetkeksi, niin tyynyltä pomppasi alas isohko hyppyhämähäkki, sellainen musta, jolla on skorpionimaiset saksit etujaloissa ja vaalea juova selässä. Ne ovat tehneet nyt ryhmäretken meille... Huomasin liiskaantunutta möykkyä siivotessani, että olen oppinut osumaan Myös hyppyhämähäkkeihin. Nukahtamisen halu siinä kuitenkin siirtyi jonnekin hamaan tulevaisuuteen.


Tämä päivä tuli aloitettua jo riittävän aikaisin. Ennen auringonnousua, vähän ennen viittä, olin jo
Vaaleiden talojen takana laaksossa on Gazipasa. 5/2016
alanyan pohjoispuolella Dim Cayin (dim joen) piknik- ja ravintola-alueella paikallisoppaani kanssa ihailemassa sekä luonnon ääniä, että auringonnousun vaiheita tuolla laaksossa. Samalla totesin, että kamerani on nyt kaput. Se toimii vielä osittain ja ajoittain, mutta uuden valinta ja osto kutsuu. Vaikeinta tässä on uuden kameran valinta. Vaihtoehtoja on paljon ja tietoa aivan liian vähän. Ja jos ostan liian monimutkaisen kameran, niin sitä pitäisi opetella käyttämään saadakseen edes kohtuullisia kuvia. Siksipä siis joku Canonin kompakti pokkari voisi olla ehkä toimiva, näistä lähtökohdista, mutta toisaalta Nikon... jahkailu jatkuu, loppua ei vielä näy.


Mikäli huomenna on aurinkoinen päivä, toisin kuin edelliset kolme päivää, niin silloin siitä tulee auringossa loikoiluun ja rentoutumiseen varattu päivä. Jos on pilvistä tai sateista, niin siivoukset ja kotityöt yrittävät kutsua, eh heh, mutta kuuloni saattaa olla valikoiva tuon asian suhteen. Iso taakka on taas harteilta pois, kun oleskelulupa on tuossa vaiheessa. Nyt sitten jatketaan unelmointia, suunnittelua ja seuraavan vaiheen valmistelua.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Tek kalsan bayan

Tuo otsikko on suomennettuna yksin asuva nainen. Se on nyt lähes kirosana, tiettyjen asioiden hoidossa.

Vanha kuva, fiiliksien mukainen, 2014
On ollut käsittämättömän monivivahteinen ja raskas päivä, aamukahdeksasta ilta kahdeksaan asti, ihan tauotta. Ja kyllä, oleskelulupaprosessin vuoksi kaikki tämä, tosin nyt tuli sitten kaupan päällisinä myös työlupa. Nyt olen järkyttävän päivän jälkeen niin onnellinen lopputuloksesta, että en voi sitä sanoin kuvailla... Hyvistä ystävistä ja heidän verkostostaan oli taas iso apu. Tai siis ihminen, jota suuresti kunnioitan, on aiemmin puhunut minusta hyvää juuri sille ihmiselle, joka oli nyt päättävässä asiassa asioiden ratkeamisen suhteen. Kiitos!

Hyvä tuuli vain ei nyt tässä hetkessä näy neikä kuulu, kun makuuhuoneen ja olohuoneen lautalattian alla olevaan varastoon on tänään teljetty kaksi kissaa rottientorjuntatarkoituksessa, ja ne itkevät ja huutavat siellä pimeässä peloissaan ja nälissään. Äänten perusteella ne ovat pienehköjä pentuja. En voi käsittää mitä ihmettä tämän talon asukkaiden päässä oikein liikkuu, mutta nämä eivät kyllä ole tavallisia turkkilaisia. Ratkaista nyt rottaongelmaa koko ajan kissanpennuilla! *ruma sana* On tosi karmeaa kuunnella, kun elukat huutaa lukkojen takana tuntikaupalla. Mietin jo, että minne menen täksi yöksi nukkumaan, jos ei noita saada tuolta pois. Mutta asioilla on taipumus ratketa, niin pienillä kuin isoillakin asioilla.

Itse kävin hoitamassa tätä kissa-asiaa suomalais-turkkilaiseen tapaan: marssin yläkertaan
Theo's Place, kannattaa käydä, 2014
vuokraemännän ovelle, ja sanoin riittävän kuuluvalla äänellä (naapurustoon asti) ilman rumia sanoja tai ilkeyttä, ja riittävän tiukasti, että miksi olette laittaneet kissoja huutamaan lattiani alle, "ei ole laitettu, ei meillä ole kissoja". Kenen tuo varasto on, "meidän". Siellä huutaa epätoivoisesti kaksi kissaa, joita ei ole siellä aiemmin ollut, "ei ne ole meidän". Niin, mutta kenenkähän se varasto on, "meidän", joten kissatkin ovat siis teidän, kun ei muilla ole sinne varastoon avaimia, "ei meillä ole kissoja", juu, eikä tämän jälkeen tätä vuokralaistakaan, en ymmärrä tätä touhua enkä jaksa tällaista, muutan pois kuukauden sisällä. Sitten vaan kävelin kotiin katselemaan kuinka meille muuttanut kissa on ihan sekaisin lattian alla huutavista kissoista. Viidessätoista minuutissa tulee mummon poika, poistaa kissansa varastosta, ja rauha palaa taloon. Saman tien tulee lepyttelevä tekstiviesti, johon vastaan kohteliaasti. Olemme molemmat pahoillamme tapahtuneesta ja kaikki jatkuu taas entisellään. Olen oppinut jotakin tässä vuosien saatossa. Mitenkähän suomalaisessa asuinyhteisössä olisi asia hoidettu - hieman eri tavalla XD.


Mutta takaisin siihen oleskelulupa-asiaan. Tällä hetkellä systeemi on muuttunut rajusti puolentoista vuoden takaiseen verrattuna. Eräs virkailija sanoi tulkin välityksellä minulle ihan kasvokkain, että jokaisella naisella olisi hyvä olla joko aviomies, miesystävä perheineen tai turkkilainen ystäväperhe, joka huolehtii tästä yksinelävästä naisesta ja takaa hänen toimeentulonsa Turkissa oleskelun aikana. Oleskeluluvan kulmakiveksi nousi sekä perjantaina että tänään pitkin päivää se, että olen yksin asuva ulkomaalainen nainen, josta kukaan turkkilainen mies ei pidä taloudellisesti yms. huolta.

Ongelmiin on aina ratkaisu, kun sen vain osaa nähdä :)
 Yhdessä asiapaperiongelmia ratkovassa tuttavien toimistossa sanottiin ihan suoraan, että etkö voisi mennä naimisiin, kun olet sentään ollut täällä jo pari vuotta, ja se on pitkä aika naiselle ilman avioliittoa. Kävi vaan mielessä, mutta en kertonut, että erosta on pian 19 vuotta, eikä ole aikomustakaan mennä naimisiin ainakaan vuonna 2016. Sairaalalta ei löytynyt ratkaisua tämän asiakokonaisuuden ongelmiin, joten päätin unohtaa sen, ja kävelin erääseen toiseen paikkaan. Odotin johtajaa noin kolme tuntia kaiken kaikkiaan, mutta se kannatti. Oleskelulupa ja työlupa lähtivät nyt sitten valtiolle ratkaistavaksi yhtä aikaa. Johtaja sanoi, että noin kymmenen päivää joudut odottamaan, mutta siinä vaiheessa lupa on valmis, ja aloitat työt heti kun lupa on saatu. Money talks.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Valoilmiölle selitys, naisenlogiikalla

Alanya 29.4.2016
Alanyan kaupungin elämää voi seurata reaaliaikaisesti mm näiden live-kameroiden kautta. Tämä tekstissä oleva linkki vie Alanyan kaupungin sivuille, ja siellä pääset katsomaan neljää eri puolille keskustaa sijoitettua kameraa reaaliajassa. On helppo katsoa säätila tai viihtyä ihan muuten vaan näkymien parissa.  http://www.alanya.bel.tr/Kameralar

 Päivä on mennyt pitkälti lihaksia ja pientä lämmönnousua parannellessa. Jäätelö auttaa ensiavuksi ;) . Huomenna on ratkaiseva päivä oleskeluluvan suhteen. Perjantaina kävin siellä jo, ja sain huomattavat sakot, koskapa yksi paperi puuttui. Perjantaina kävin notaarilla ja verotoimistossa sekä pankissa, ja niin vaan olin yhden paperin jättänyt johonkin niistä. Huomenna aamulla pitää olla virkailijan kasvojen edessä uudelleen, jo paljon ennemmin kuin mitä aukeaa se toimisto, josta saan uudestaan sen paperin mikä puuttuu. Mukaani lähtee "asiamies" puhumaan puolestani ja pyytämään pari kolme tuntia lisäaikaa, sillä perjantaina oleskelulupatoimistosta pääsyn jälkeen se toinen toimisto ehti mennä kiinni ennen kuin pääsin sinne asti, joten puuttuvan asiakirjan saaminen oli mahdotonta. Ja mahdotonta se on ollut koko viikonlopunkin, kun kyseinen toimisto on viikonloppuisin kiinni. Joten huomenna saattaa tulla toiset suuret sakot, koska paperia ei ole vaikka uusi aika on annettu. 

Alanya 1.5.2016
Mukaani tulevan turkkilaisen tutun miehen tehtävänä on olla edunvalvojani tässä(kin) tilanteessa, ja selittää tuo kyseinen asiakokonaisuus oleskelulupatoimiston virkailijalle turkiksi niin, että olisi mahdollista välttää sakot ja toimittaa se asiakirja kahden tunnin sisällä. Kyse on kuitenkin suht pienestä ajasta, ja virkailija on jo uuden ajan antaessaan taatusti itsekin tiennyt, että en saa uutta asiakirjaa viikonlopun aikana juuri toimistojen kiinniolon vuoksi. Ok, joko minä jätin sen paperin jonnekin pöydälle, tai virkailija erotti sen tarvitsemistaan papereista ja jätti omalle pöydälleen, mutta joka tapauksessa se puuttui juuri silloin, kun sen olisi pitänyt olla siinä samassa nipussa kuin kaikki muutkin paperit. Voit olla varma, että yhtään ei perjantaina sakkoja maksaessa ottanut päähän, ei yhtään (?)! Sakkokin oli lähes puolentoista kuukauden vuokran suuruinen. Ja nyt jos tulee samanlainen tai vielä isompi sakko tuon aikamahdottomuuden kanssa, niin minulla on kyllä iso työ pitää suuni kiinni ja kasvot peruslukemilla, ja juuri se on parasta mitä siinä tilanteessa voin tehdä. Etuani valvova mies hoitaa puhumisen, ja minä vastaan vain jos minulta kysytään. Tällainen on meillä työnjako.

Lauantaina tuli ehkä em syystä tehtyä astetta rankemmat treenit, ihan vaan stressin poiston ja rentoutumisen vuoksi. Se auttoi. kun tarpeeksi koski lihaksiin, niin en muistanut koko sakkomaksua ja puuttuvaa paperia lainkaan. Tänäänkin on lihaskramppeja lukuunottamatta ollut hyvinkin rento ja hyväntuulinen päivä, tosin aamulla oli hieman lämmön nousua, ehkä lihasten hapoista johtuen. Mietin tässä viikonlopun aikana pariinkin kertaan tuttavaa, joka viikkoa aikaisemmin osti oleskeluluvan, ja sanoi, että helppo juttu, 10 minuuttia ja kaikki selvänä (pitikö joku paperi vielä toimittaa jälkikäteen, en muista ihan varmaksi). Hänellä oli joka paikassa ja jokaisessa vaiheessa miehensä mukanaan "asiamiehenä ja edunvalvojana". Minun etuani valvova henkilö oli mukana vain parissa hankalimmassa paikassa, mutta oletimme ettei oleskelulupatoimisto ole sellainen paikka, jossa häntä välttämättä tarvitaan. Oppia ikä kaikki, tai sitten ei. Voihan olla, että vuoden päästä tulee taas mentyä yksin, kun en kehtaa vaivata toisia jos ei ole tosi hyvä syy, ellei sitten joku välttämättä oma-aloitteisesti halua tulla mukaan. Tämä oleskeluluvan osto kun on vuosittainen riemu kahdeksaan vuoteen saakka. Sen jälkeen saa hakea pidempää oleskelulupaa. Poikkeuksen tekee tietysti naimisiinmeno, joka muuttaa tilannetta oleellisesti, mutta ei-naimisissa-olevan on ensimmäisen kahdeksan vuoden ajan vuoden välein ostettava uusi oleskelulupa. Mikäli oleskeluluvassa ei ole katkoa, niin silloin prosessi hoituu sähköisesti ja postin välityksellä. Mutta kun minulla oli katko, niin jouduin tekemään uudelleen kaiken alusta, niin kuin tehtäisiin ensimmäinen hakemus.

Kun muutama päivä sitten kuvasin auringonlaskua, ja kokeilin hieman erilaisia säätöjä kuin aiemmin, niin otin kotiin palatessani kuvan myös vastakkaisella puolelle taivasta näkyvästä punertavasta kuviosta. En tiedä mikä tuo on tai miksi se tulee, mutta kuu se ei ole. Luulen, että se johtuu siitä, että laskevan auringon säteet jotenkin heijastuvat ylempiin pilvikerroksiin, ja näkyvät sieltä alemmassa pilvikerroksessa olevan aukon kautta, vaikkakin toisella puolen taivasta. Aurinko siis laski täsmälleen vastakkaisessa suunnassa, lännessä, ja tämä kuva on otettu itäiseltä taivaalta. Kuu se ei todellakaan ollut, sillä käsittääkseni kuun olisi pitänyt olla hieman toisessa paikassa (tosin voin olla väärässä siinäkin). Ja voihan sille olla jokin muukin (ihan oikea) selitys, mutta noin naisenlogiikalla sen järkeilin, kun ei ollut muutakaan käytössä :)) .

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Hiekkaleikkejä

Kleopatrarannan puisto ja hääpari 03/2016
Kleopatrarannan alkupään puistoissa kuului tänään taas pitkästä aikaa kansainvälisiä kieliä, myös suomea puhui muutama seurue. Tämä morsian taisi hermostua ulkomaalaisten kuvaajien määrästä, tai sitten jostain ihan muusta. Moni ulkomaalainen pysähtyi kuvaamaan heitä samalla kun heidän oma valokuvaajansakin otti kuvia. Morsian oli todella kaunis nuori nainen, ja tuota pukua ihasteltiin siellä isommallakin porukalla. Nuo puistot ovat suosittuja hääkuvauksen paikkoja, ja lähes joak viikko siellä törmää ainakin yhteen kuvattavana olevaan hääpariin.
  
Rannalle olivat ilmestyneet sekä lentopallon pelaajat että rohkeimmat auringonottajatkin, vai pitäisikö sanoa että kylmää pelkäämättömimmät. Tungosta ei vielä ollut hiekalla, vaikkei tuo kuva ihan kerrokaan rantatuolien kansoituksesta. En kehdannut ottaa kuvia rantatuoleissa mahat pystyssä röhnöttävistä auringonpalvojista ilman kuvattavien lupaa, enkä mennyt edes kyselemään kuvauslupia. Ehkä kuvaan sitten joskus, kun itsekin tarkenen olla siellä hietikolla. Tänään kun on sunnuntai, niin monilla ihmisillä oli vapaapäivä, ja puistot olivat täynnään paikallisia.

En muista nähneeni leikkipuistoakaan koskaan noin täynnä. Aikuisia ja lapsia oli jokaisen laitteen ympärillä paljon, vaikka kuva etualalta onkin yllättävän avaran näköinen. Aurinkolasit päässä lähdin kameran kanssa ulos, ja tajusin vasta ensimmäisen kuvan jälkeen, etten näe aurinkolaseilla kameran näyttöä enkä ilman laseja senkään vertaa. Joten nuo on kuvattu ihan tuurilla. Auringonpaisteesta nautin paljon, ja se lämmittää jo hyvin, suojaisilla paikoilla jopa tosi hyvin. Silti aamun vesipullon ostoreissu tuli tehtyä toppatakki päällä, kun aamulla herätessä oli lämpötila +16 C ja kylmä tuuli puhalsi mereltä.

Viime viikolla kadut ovat näyttäneet vielä suht tyhjiltä, mutta tänään oli toisin. Autoja oli liikenteessä lähes kesäisen verran. ja oikeasti sai varoa ja katsoa mihin käveli ja milloin, sillä uudet sähköautot ovat todella hiljaisia, ja muutenkin autot ajelevat liikennesääntöjä varsin vapaasti tulkiten. Poliisitkin olivat mukana liikennettä valvomassa, ja moottoripyöräpoliisit liikkuivat pyörällä hiljakseen puistoissa ja uimarannan kävelyteitä pitkin. Lisäksi rannoilla näkyi nyt yleisesti kylttejä, joissa kerrottiin rannan olevan kameravalvottu. Niin että hyvin olimme suojattuja.

Jäätelökausi on myös avattu, ja huomattu, että suklaajäätelö kädessä bussipysäkillä saa osakseen huomiota niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Osa aikuisista katsoo paheksuvasti, en tiedä miksi. Aikuiset kuuluivat sanovan jäätelöä kärttäville lapsille, että vielä on liian kylmä ja liian vaarallista syödä jäätelöä, tulee kipeäksi. No, suomalaiselle tämä on keskiverto kesäsää ;) koska on yli +16 C. Päivällä lämpötila nousi sinne +20 C tuntumaan, ehkä ylikin, mutta ei nuo lukemat vastaa ihan suomalaisia mannerlämpötiloja.

Alanyaan tulo on lisännyt liikkumismääriä ja muuttanut ruokavaliota taas niin suotuisaan suuntaan, että viikossa paino on pudonnut 2 kg. Tuon kunniaksi korvasin yhden kasvisruoan pienellä pähkinärouhesuklaalevyllä, ja viimeiset palat olivat jo vähän vastenmielisiä (hyvä, sillä sitten menee taas helposti pitkä aika ilman suklaata). Harkitsin lenkillä käyntiä ihan tuolla Kalen päällä, tien lopussa saakka, mutta siirsin huomiselle aamulle. Nyt on oikeasti paljon väkeä ja paljon autoja liikkeellä, ja on huomattavasti mukavampaa käydä siellä huomenna, kun ihmiset ovat taas palanneet töihin ja on väljempää.

Oleskelulupahakemuksen teko on mullistunut täysin. Netissä, valtion sivuilla suojatussa
yhteydessä sähköisesti täytettävä lomakkeisto, tai pikemminkin sen kysymykset, ovat aiempaa paljon tarkempia. Nyt kysyttiin mm. paljonko on käytettävissä rahaa, paljonko on kuukausitulot ja mitä tuloa se on, mistä se tulee jne. Kysyttiin myös ammattitutkinnot ja työpaikka, työnantajat ja heidän yhteystietojaan jne. Yksityiskohtaisia kysymyksiä oli todella paljon. Myös valokuvan pystyi liittämään hakemukseen jo nyt. Vakuutusta en ollut vielä ostanut, joten hakemuksen teko jäi siihen kohden kesken. Huomenna on vuorossa ensin TEB-pankissa käynti, ja toivon, että he palauttava pankkiautomaatin rikkoutumisen vuoksi sisään jääneen pankkikorttini minulle, eivätkä lähetä sitä Suomeen. Ja jos saan pankkikortin, niin voin ostaa vakuutuksen. Muussa tapauksessa joudun odottamaan noin viikon, että rahat siirtyvät suomalaiselta tililtä turkkilaiselle tililleni. Vaan mihinkäs tässä on kiire, odotellaan ja katsotaan mitä maailmalla on tarjottavana.

Meillä on täällä tällä hetkellä muuten facebook suljettuna, estettynä, joten kiireisimmät viestit voi lähettää vaikkapa Whatsappin kautta. Ja sähköpostikin kulkee normaalisti.

Puiston vieressä ranta oli kuin hieman isompien poikien tai tyttöjen hiekkalaatikkoleikkeihin valmisteltu. Vain hiekkalelut puuttuivat...

torstai 13. marraskuuta 2014

Oleskeluluvan pieni päivitys

Lyhyt päivitys oleskelulupa-asiaan:

Eilen näin täällä poliisin julkaiseman virallisen opasvihkosen oleskelulupa-asiaan liittyen. 1.1.2015 kaikki ensi kertaa haettavat oleskeluluvat pitää  nyt sitten hakea omasta kotimaasta, sillä  nykyisen menetelmän siirtymäkausi päättyy tuolloin. Ja se pitää hakea oman maan Turkin suurlähetystöstä käsin. Ja kuten ennenkin. niin pitää varautua pitkään odotusaikaan, noin 3kk. Lisäksi turistiviisumin tai muun oleskeluluvan päivien ylityksestä seuraa entistä kovemmat ja ehdottomammat rangaistukset, ainakin sen vihkosen ja infoa antaneen poliisiviranomaisen mukaan. Kun aiemmin max 10 pv ylityksestä selvisi vielä rahalla ja hyvillä selityksillä, niin nyt nekään eivät enää riitä. Mutta  asiat voi hoitaa ajoissa ja välttää ongelmat.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Oleskelulupa Turkkiin muuttuu oleellisesti

Olen unohtanut kokonaan kertoa siitä että oleskelulupa-asiat Turkissa yli 3kk oleskelevien osalta muuttuvat oleellisesti. en nyt jaksa enää suomentaa tätä ajatuksen kanssa, mutta tässä ensin linkki tiedon alkulähteille eli Turkin ulkomaalaisviraston sivuille, tai mikä sen viraston nimi nyt virallisesti onkaan... joka tapauksessa valtion omaa tekstiä jossa kerrotaan valtion asettamat uudet ohjeet ja rajoitukset. Ne poikkeavat Paljon aiemmasta, tai  tavallaan onhan tuo ollut käytössä jo aiemminkin mutta siitä on lipsuttu ja on tehty vanhalla tavalla. Nyt ei ole enää mahdollista mennä vanhalla tavalla. Ja monelle tulee varmaan yllätyksenä se että oleskeluluvan saamista varten pitää tulla ensin kotimaahan ja hakea sitä lupaa täältä käsin. Ja käsittelyaikakin on pitkä, nimittäin 3 kuukautta mikäli oikein ymmärsin pikalukemisella.

tästä pääset sivuille yabancilar.iem.gov.tr/ikamet.html

Tästä blogista hakusanalla työlupa  löytyy lisää tietoa Turkissa oleskeluun ja työskentelyyn sekä niiden linkittymisestä toisiinsa

Lisätty 13.11.2014 Alanyassa:
Eilen näin täällä poliisin julkaiseman virallisen opasvihkosen oleskelulupa-asiaan liittyen. 1.1.2015 kaikki ensi kertaa haettavat oleskeluluvat pitää  nyt sitten hakea omasta kotimaasta ja sen Turkin suurlähetystöstä käsin. Ja pitää varautua pitkään odotusaikaan. Lisäksi turistiviisumin tai muun oleskeluluvan päivien ylityksestä seuraa entistä kovemmat ja ehdottomammat rangaistukset, ainakin sen vihkosen mukaan. kun aiemmin max 10 pv ylityksestä selvisi vielä rahalla ja hyvillä selityksillä, niin nyt nekään eivät enää riitä.