Katselin keikkailevalle laulusolistituttavalle minulle mieluisia fokseja netin ihmeellisessä
maailmassa. Ja mitähän sieltä putkahti vastaan - Yölintu ja Appelsiinilehtoon. Biisi oli entuudestaan minulle tuntematon, mutta kuten arvaatte, niin nimen houkutus oli niin iso, etten voinut ohittaa vaan kuuntelin biisin :)) . Tässä sanat kaikille ja linkki Youtubeen ko biisiin
albumilta Minne maailma kuljettaa. Videon, musiikin ja tekstien oikeuden niillä joille ne kuuluvat, eivät minulla. Minä vain esittelen mieluisan biisin.
Yölintu - Appelsiinilehtoon
Olin rikki ja sekaisin
syksyn pimeimpään aikaan.
Hän siihen lennähti jostakin
kaunis valo kasvoillaan.
Käsi jota pitelin,
oli kädessäni vielä aamullakin.
Ja mä hänet mielessäni kuvittelin
appelsiinilehtoon,
tuoksuun huumaavaan,
valkoiset kukat hiuksissaan.
Appelsiinilehtoon,
jumalten siunaamaan,
paljain jaloin kulkemaan,
appelsiinilehtoon,
appelsiinilehtoon.
Hyvää onnea uhkuen,
sydän tulvillaan taikaa,
kuin sampo rakkauden salatun,
joka pursuu puheitaan;
käsi jota pitelen,
hymy, josta koskaan irti päästäis en.
Ja mä hänet mielessäni kuvittelen
appelsiinilehtoon,
tuoksuun huumaavaan,
valkoiset kukat hiuksissaan.
Appelsiinilehtoon,
jumalten siunaamaan,
paljain jaloin kulkemaan,
appelsiinilehtoon.
Aurinkoiseen maahan
Luoja hänet varmaan aikoi lähettää,
mutta hän käänsi Luojankin pään,
ja jäi mun elämään,
tähän maahan kylmempään.
Appelsiinilehtoon
tuoksuun huumaavaan,
valkoiset kukat hiuksissaan,
appelsiinilehtoon
jumalten siunaamaan,
paljain jaloin kulkemaan,
appelsiinilehtoon,
appelsiinilehtoon,
appelsiinilehtoon,
appelsiinilehtoon.
Yölintu - Appelsiinilehtoon
Kirjoitan elämästäni Alanyassa, Turkissa. Rakastan tätä maata ja sen rikasta kulttuuria, sekä ennen kaikkea aitoja ihmisiä eri puolilla maailmaa. Elämä on aina moniulotteista, enemmän kuin yksi näkökulma, yksi tie tai yksi totuus. Bir musibet bin nasihatten iyidir. Tämä on myös tutkimusmatka ihmisyyteen, inhimillisyyteen ja itseen. 1.400 tekstiä on siirretty arkistoon, ja uusia tulee lähes päivittäin. Tervetuloa
lauantai 27. kesäkuuta 2015
torstai 25. kesäkuuta 2015
Obaalacami Köyü
Joskus aiemmin lupasin esitellä Alanyan eri pikkukyliä, ja niistä 1 on
esitelty ja 59 puuttuu vielä. Aihepiiri on siis pohjaton ilon ja
tutkimusmatkailun aihe. Ja voihan olla, että minunkin listastani puuttuu
vielä joitakin kyliä :)) . Tänään teemme matkan Obalıalacami -nimiseen
kylään, jonka nimi joissakin lähteissä oli lyhennetty Obaalacamiksi.
Kylä on yhtä kaukana vuoristossa kuin edellisellä kerralla esitelty
Mahmutseydi, ja sijaitsee Obajoen alkulähteillä 16 km päässä Alanyan
keskustasta.
Kylässä on löytämieni tietojen mukaan ollut 2000-vuonna 854
asukasta, joista suurin osa elää maanviljelyn ja karjanhoidon tuomalla tuotolla. Luumun, appelsiinin ja yenidünyan kasvatuksesta ja myynnistä
saadaan sesonkituottoa. Näiden lisäksi osa miehistä työskentelee
lähikylässä avolouhoksella, josta saadaan marmoria ja hiekkaa. Kylässä
on alakoulu. Puhdasta juomavettä on saatavilla mutta keskitettyä
viemäriverkostoa ei ole. Sähköverkko ja puhelinverkko toimii. Lähin
posti ja lähin terveyden- ja sairaanhoito on Alanyan keskustassa. Kylän facebook-sivusto löytyy täältä https://www.facebook.com/obaalacami?fref=ts
Youtubesta löytyi vain tämän verran materiaalia, eli Alanya TV:n tunnin dokumentti ko kylästä:
Ja satelliittikuva-kartta siitä kuinka alueelle pääsee http://ilcelerikoyleri.com/3-5323-Antalya-Alanya-Obaalacami-Koyu-uydu-goruntusu-haritasi
yerelnet.org.tr/koyler/koy.php?koyid=236299
yerelnet.org.tr/koyler/koy.php?koyid=236299
keskiviikko 24. kesäkuuta 2015
Ruusujen kehto
Suomessa kello on nyt kaksi iltapäivällä, ja tätä kirjoittaessa on keskikesä, mutta pimeää kuin
syksyllä. Paksut pilvet riippuvat matalalla, juuri nyt ei sada mutta koko ajan pimenee ja tuuli yltyy siihen malliin, että on kai odotettavissa ukkosta.Vaikka tietokone on aivan ikkunan ääressä, niin sisälle oli laitettava valot päälle, että näen kirjoittaa, ja ettei ole olo kuin menninkäisellä luoliensa pimeydessä. Mutta mennään menninkäisten oloista kesäiseen auringonpaisteeseen ja niihin ruusujuttuihin, joita eilen lupasin. Jos ei muuten, niin ihan vaan valon ja ilon vuoksi tarvitaan välillä tämä. Ja monia näistä esittelemistäni tuotteista saa itäkeskuksen AlanyaMarketista.

Anadolu’nun Gül Bahçesi: Isparta,
Isparta, Anatolian Ruusukartano
(omalla vapaalla suomennoksella). Tuo nimeen liitetty linkki vie Ispartan kaupungin nettisivuille.
Isparta on Turkin Anatolian ylängön järvialueella sijaitseva pieni kaupunki, jonka yhtenä pääelinkeinona on ruusujen kasvatus ja jatkojalostaminen. Isparta on suoraan Antalyan pohjoispuolella, eli sijainnillisesti varsin houkuttelevassa paikassa, jos päätät matkustaa esimerkiksi Pamukkaleen tai liikuskella Antalyan ympäristössä vähän laajemminkin.
Erilaiset ruusutuotteet ovat Turkissa jokapäiväisessä käytössä, ja paljon yleisempiä kuin Suomesta katsoen voisi kuvitella. Esimerkiksi kuivattuja ruusujen terälehtiä käytetään jälkiruoissa, ruusuista uutettua ruusuvettä käytetään paljon
ruoanvalmistuksessa ja janojuomana. Ruusuvettä on myös turkkilaisten suosimassa käsienpuhdistusvedessä. Ruususta valmistetaan erilaisia hilloja, makeisia ja leivonnaisia. Ruusuista tislattua ruusuöljyä myydään eteenpäin sekä kosmetiikkateollisuudelle että elintarviketeollisuudelle. Eteerinen ruusuöljy on kallista, taivaallisen tuoksuista, ja yhden ruusuöljypisaran tuottamiseen tarvitaankin valtava määrä ruusujen kukintoja. 4000 kg:sta ruusuja saadaan 1 kg ruusuöljyä. Turkissa 100% eteerisen ruusuöljyn myynti hinta on noin 150 TL 3 ml. Eivätkä siihen eteerisen öljyn tuotantoon kelpaa mitkä tahansa ruusut, vaan ne, joiden tuoksu on aivan omaa luokkaansa. Yksi arvostetuista tuoksuvista ruusuista, joista tislataan eteeristä öljyä, on Ruusu Otto. paljon käytetty on myös Rosa Damascena eli suomennettuna Damaskuksen Ruusu. Tuon ruusuöljyn kerrotaan olevan miehille vastustamaton tuoksu silloin kun se on naisen iholla, ja se on yksi syy miksi moni nainen käyttää tuoksuja joissa Ruusu Otto on mukana. Jos et ole koskaan kokeillut, niin testaapa toimiiko tuoksu unelmiesi mieheen... ja varaudu seurauksiin :D .

sivustoja Ispartaan matkustamiseen liittyen
travelterminal.net/isparta-gezi-rehberi
Paljon kuvia Ispartasta
tripadvisor.fi/Tourism-g781297-Isparta_Isparta_Province-Vacations.html
Kartta ja perustietoa
en.wikipedia.org/wiki/Isparta
Turkeyforyou.com/travel_turkey_isparta
hurriyetdailynews.com/
35 kuvaa ruusujen kehdosta
Talvisin Davrazin hiihtokeskus Ispartan alueella palvelee laskettelijoita ja hiihtäjiä. ...olisipa mielenkiintoista käydä tuolla myös talviaikaan, ja hypätä lumilaudalle, tai suksille kun lautailusta on jo pidemmän aikaa ;) .
Tuolla alimmassa kuvassa on linkki Ispartalaisen sanomalehden sivuille.
Teija, tuolla käydään samalla kun Pamukkalessa, eikös :))
syksyllä. Paksut pilvet riippuvat matalalla, juuri nyt ei sada mutta koko ajan pimenee ja tuuli yltyy siihen malliin, että on kai odotettavissa ukkosta.Vaikka tietokone on aivan ikkunan ääressä, niin sisälle oli laitettava valot päälle, että näen kirjoittaa, ja ettei ole olo kuin menninkäisellä luoliensa pimeydessä. Mutta mennään menninkäisten oloista kesäiseen auringonpaisteeseen ja niihin ruusujuttuihin, joita eilen lupasin. Jos ei muuten, niin ihan vaan valon ja ilon vuoksi tarvitaan välillä tämä. Ja monia näistä esittelemistäni tuotteista saa itäkeskuksen AlanyaMarketista.

Anadolu’nun Gül Bahçesi: Isparta,
Isparta, Anatolian Ruusukartano
(omalla vapaalla suomennoksella). Tuo nimeen liitetty linkki vie Ispartan kaupungin nettisivuille.
Isparta on Turkin Anatolian ylängön järvialueella sijaitseva pieni kaupunki, jonka yhtenä pääelinkeinona on ruusujen kasvatus ja jatkojalostaminen. Isparta on suoraan Antalyan pohjoispuolella, eli sijainnillisesti varsin houkuttelevassa paikassa, jos päätät matkustaa esimerkiksi Pamukkaleen tai liikuskella Antalyan ympäristössä vähän laajemminkin.Erilaiset ruusutuotteet ovat Turkissa jokapäiväisessä käytössä, ja paljon yleisempiä kuin Suomesta katsoen voisi kuvitella. Esimerkiksi kuivattuja ruusujen terälehtiä käytetään jälkiruoissa, ruusuista uutettua ruusuvettä käytetään paljon
ruoanvalmistuksessa ja janojuomana. Ruusuvettä on myös turkkilaisten suosimassa käsienpuhdistusvedessä. Ruususta valmistetaan erilaisia hilloja, makeisia ja leivonnaisia. Ruusuista tislattua ruusuöljyä myydään eteenpäin sekä kosmetiikkateollisuudelle että elintarviketeollisuudelle. Eteerinen ruusuöljy on kallista, taivaallisen tuoksuista, ja yhden ruusuöljypisaran tuottamiseen tarvitaankin valtava määrä ruusujen kukintoja. 4000 kg:sta ruusuja saadaan 1 kg ruusuöljyä. Turkissa 100% eteerisen ruusuöljyn myynti hinta on noin 150 TL 3 ml. Eivätkä siihen eteerisen öljyn tuotantoon kelpaa mitkä tahansa ruusut, vaan ne, joiden tuoksu on aivan omaa luokkaansa. Yksi arvostetuista tuoksuvista ruusuista, joista tislataan eteeristä öljyä, on Ruusu Otto. paljon käytetty on myös Rosa Damascena eli suomennettuna Damaskuksen Ruusu. Tuon ruusuöljyn kerrotaan olevan miehille vastustamaton tuoksu silloin kun se on naisen iholla, ja se on yksi syy miksi moni nainen käyttää tuoksuja joissa Ruusu Otto on mukana. Jos et ole koskaan kokeillut, niin testaapa toimiiko tuoksu unelmiesi mieheen... ja varaudu seurauksiin :D . 
sivustoja Ispartaan matkustamiseen liittyen
travelterminal.net/isparta-gezi-rehberi
Paljon kuvia Ispartasta
tripadvisor.fi/Tourism-g781297-Isparta_Isparta_Province-Vacations.html
Kartta ja perustietoa
en.wikipedia.org/wiki/Isparta
Turkeyforyou.com/travel_turkey_isparta
hurriyetdailynews.com/
35 kuvaa ruusujen kehdosta
Talvisin Davrazin hiihtokeskus Ispartan alueella palvelee laskettelijoita ja hiihtäjiä. ...olisipa mielenkiintoista käydä tuolla myös talviaikaan, ja hypätä lumilaudalle, tai suksille kun lautailusta on jo pidemmän aikaa ;) .
Tuolla alimmassa kuvassa on linkki Ispartalaisen sanomalehden sivuille.
Teija, tuolla käydään samalla kun Pamukkalessa, eikös :))
![]() |
| www.ispartahabergazetesi.com |
Tunnisteet:
AlanyaMarket,
elämyslomat Turkissa,
herkuttelu,
itämainen kauppa,
kuvia Turkista,
matkamuistot,
onnellisuus,
ruusut,
tuoksu,
Turkkilainen kulttuuri,
väriä elämään
maanantai 1. kesäkuuta 2015
Berak Kandili Turkissa tulevana yönä
Tulevana yönä Turkissa, ja muuallakin islamilaisten keskuudessa, vietetään Berak Kandili -yötä, pelastuksen yötä, Laylatul Baraa'ah. Tästä oli hieman hankala löytää tietoa, mutta tämän verran löysin. Berak Kandili, Night of Salvation, on lupauksia ja toivoa täynnä oleva yö, jolloin kunnioitetaan Jumalan armollisuutta ja anteeksiantavuutta, ja syntien anteeksi saamisen mahdollisuus näyttäytyy vahvasti. Islamin ajatusten mukaan tänä yönä Jumala on erityisen armollinen maailmalle, ja näyttäytyy kansalleen mm. olemalla armollinen niille, jotka katuvat pahoja tekojaan ja pyrkivät parempaan. Päivällä paastotaan ja puhdistaudutaan, vieraillaan edesmenneiden sukulaisten ja ystävien haudoilla, ja yöllä kokoonnutaan moskeijaan rukoilemaan, tai rukoillaan ja miestiskellään kotona. Uskotaan myös, että tänä yönä jo poisnukkuneet sukulaiset ja ystävät vierailevat heille rakkaitten ihmisten luona. Tänään muslimit myös rukoilevat imaaminsa puolesta, sillä uskotaan että profeetat ja enkelit näyttäytyvät Imaamille tänä yönä. Ihmisiä muistutetaan kurinalaisesta Koraanin lukemisesta, hyvien tapojen noudattamisesta ja hyvien ajatusten merkityksestä sekä hyvään pyrkimisestä. Tiedot eri lähteissä olivat hieman ristiriitaisia ja englannin- ja turkinkielisiä, joten toivottavasti ymmärsin oikein enkä tehnyt mitään mega-suomennosmokaa tai tulkinnut väärin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













