Matkakuvia, lisää kuvia

Tästä olin ostamassa tonttia vuosi sitten. Halusin, ei myyty.

Sairaanhoitaja sanoi minulle sairaalassa tänään, että "suoristapas ryhtiäsi että oikenee nuo makkarat, niin saan teipattua nämä johdot paikalleen" Ja minkähän minä mahdoin kuulla noista kolmesta asiasta jotka hän sanoi? ...että oikenee nuo makkarat... aih, liikkumattoman elämä, epäsäännöllinen ruokailu ja hömppäruoka on edesauttanut ulkoisen olemuksen kasvatusta. Teipit tuolla kutittavat, ja muistuttavat, motivoivat. Ai mihinkö -vaikkapa tanssitreeneihin. Eilen yllätin itsenikin osallistumalla Urban Moves -etätanssitunnille. Ja nautin tanssin ilosta! 

Eilen lueskelin valtion sivuilta ohjeita ja

Mantelipuita ja muita, sekä eteen aukeava laakso

säännöksiä koskien eurooppalaisen auton viemistä Turkkiin. Taas kerran pohdin hetken aikaa sitä, ostaisinko jonkin halvan auton ja menisin sillä. Taas kerran. Säännöstö on aikamoisen moniulotteinen, enkä voi vieläkään sanoa että olisin sen yksiselitteisesti ymmärtänyt. En vieläkään tiedä mitä teen. Uutena asiana ymmärsin nyt sen, että en ymmärrä kokonaisuudesta kuin pienen siivun. Aiemmin kuvittelin ymmärtäväni edes hieman enemmän. Uutta oli myös se, että Turkissa oleskeluluvan turvin asuvan ulkomaalaisen pitää ennen auton tuontia asua TUrkin ulkopuolella vähintään 6 kk, tai tuontilupaa ei saa. No... Seuraavan kerran kun käyn Helsingin seudulla, haluaisin käydä Turkin suurlähetystössä tms kysymässä mitä mikäkin kohta konkreettisesti tarkoittaa. Kysymyksiä olisi ihan vaan muutama. Esimerkiksi veron määrä ei ole selvinnyt millään tavoin.

Naapurissa mummo ja pappa

Diriliş Ertuğrul on nyt katsottu kokonaan, ja Kuruluş Osman etenee mielenkiintoisesti mutta 1 jakso / viikko vauhtia. Siksi tarvitsee löytää uusi. Pitkään etsin ja mietin mikä on seuraava, ja harkitsin mm. Payitaht Abdulhamidia ja muita historiapohjaisia sarjoja. Lopulta pienellä itsepakottamisella päätin jättää tv-sarjojen maailman toistaiseksi vähemmälle, ja päädyin jatkamaan kieliopintoja Anatolian yliopiston kielikurssiohjelman kautta. Sarjat olivat viihdyttävämpiä, sen voin taata, mutta tämä vie kokonaisuutta paremmin eteenpäin. Oletettavasti. Ninä hetkinä kun opiskelu uuvuttaa voi taas virkistää itseään tv-sarjoilla.

Muuten... Alanyassa on meneillään neljän päivän ulkonaliikkumiskielto koronaepidemian hillitsemisen ja kaupungin pintojen puhdistamisen / desinfioimisen ja koronan luontaisenkin kuolemisen vuoksi. Eikös se elä monilla pinnoilla 3 vrk. Lisäksi Turkissa on alkanut paaston aika Ramazan (Ramadan), ja se kestää kuukauden tästä eteenpäin. Jospa sen jälkeiset Bayramit (juhlat) olisivat jo normaalit, ilman koronarajoitteita. Toivottavasti. Aika näyttää.

Toinen haluamani tontti, luoteisnäköalaa

On outo tunne olla näin pitkään pois Alanyan kodista. Omalla tavallaan jopa uuvuttava tunne. Ensi viikolla tulee täyteen kolme kuukautta. Kolme kokonaista kuukautta pois kotoa. Vaan kun ei se edes lopu siihen, eikä kuuteenkaan kuukauteen. Kaipauksen täyteistä koti-ikävää, mutta hyväntuulisessa työporukassa aika menee nopeasti. Tämä vuosi on niin erilainen, kuin se vaan voi olla. Ja minä olen luvannut olla töissä taas pidempään kuin mitä ensin suunnittelin. Pidempään ja pidempään. Veroprosenttiakin on nostettu 9 kk työskentelyä vastaavaksi. oi joi. Vaan on koronasta hyötyäkin. Jos sairaanhoitajana selviän tästä taudista hengissä, niin koko ajan on töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä, ja palkkaakin saa. Monessa ammatissa on heikommin. Tässä ei ole aineellista hätää. Kuinka erilaista elämäni olisikaan, jos olisin jäänyt Alanyaan täksi ajaksi.

Tontilta etelään aukeava laakso. Ei myyty minulle tätäkään.

Muutamien metrien päässä, naapuritalon katon harjalla kovassa tuulessa keikkuva harakanpoikanen on hellyyttävä näky. Olo on vähän kuin harakalla. Kiiltävä houkuttaa, ruoka ja lämpö houkuttaa, ja tasapainon säilyttämiseksi on parasta kääntää nokka vastatuuleen. Puhaltakoon tuulet niin kuin puhaltaa, aina voi vähän korjata asentoa ja tarkistaa suuntaa. Voi levähtää hetken, levittää taas siivet ja nousta uudelleen lentoon. Seuraavaa lentoa odotellessa voi vaikka unelmoida vanhoja matkakuvia katsellen.

Uusia kujeita, uusia kuvioita

Kader (kohtalo)

Alanyan valkoinen lilja parin vuoden takaa

Pää on ihan yhtä tyhjä kuin tämä valkoinen sivu, johon tekstiä kirjoitan. Jotain on reunamilla, ulkonaisesti pikkujuttuja vaikka hyvinkin tapeellisia silloin kun niille on tarve. Muilta osin täysi valkoisuus odottaa, odottaa ja odottaa. Mitä harvemmin kirjoittaa, sitä vaikeampi on aloittaa. Siksi päivittäinen kirjoittaminen on enemmän minun juttuni. Ja silloin kun päivissä ja tunneissa on elämää ja sellaisia asioita, joista voi ihan luvan kanssa kirjoittaa, on tekstin tuottaminen helpompaa. Viimeiset kolme päivää olen ollut vapaalla, ja olen tietoisesti tuulettanut ajatuksistani pois sinne kuulumattomat asiat.

Joillakin ihmisillä on taipumusta tehdä omasta pahasta olostaan myös toisten paha olo, taipumusta tartuttaa ja jakaa eteenpäin sitä taakkaa mitä itse itselleen kokoavat. Mutta... mutta sehän on valintakysymys. Jokainen voi itse valita miten suhtautuu eteensä tuleviin asioihin. Jotkut valitsevat katkeroitumisen ja vihan tien. Toiset osaavat valita eri tavoin, ja rakentaa päiviinsä vallitsevista olosuhteista huolimatta mahdollisimman sisältörikkaita ja tunnerikkita tunteja ja päiviä. Olen kokenut elämäni aikana molempia puolia, kulkenutkin molempia teitä. Mutta onneksi en ole koskaan jäänyt katkeroitumisen tielle, tai vihan tielle, vaikka sinne opastajia ja houkuttelijoita on ollut elämäni eri vaiheissa paljon. Onnekseni on aina ollut yksi sellainen taho, joka on ohjannut näkemään hyvää mieluummin kuin pahaa, joka on vetänyt pois negatiiviselta tieltä ja sanonut kerta toisensa jälkeen, että hyvä voittaa aina lopulta pahan. Onneksi on ollut ja on. Yksin lipsahtaisi niin helposti.

Joltakin kävelyretkeltä, olisinko ollut Oban perukoilla

Luin Suomen uutisista, että koronaepidemian oletetaan jatkuvan pitkälle syksyyn asti. Se mursi taas monia haaveitani loppukesän sukulaisvierailuista, lavatansseista ja eräille festareille osallistumisesta. Nyt ei tarvitse miettiä niitä. Se muutti myös Boråsin reissuni aikatauluja, sillä oletettavasti sielläkin jatkuu epidemia samoin kuin monessa muussa maassa. Tai no, mistä tästä lopulta tietää vielä mikä on aikataulu? Sen näkee vasta kun sen elää. On vaan parasta osata olla luottavainen ja levollinen, tietää että asiat menee niin kuin niiden on tarkoitus mennä. Kader (kohtalo).

Yllättäen kaipaan aika paljon Alanyan Teatterin näytäntöjä, ja siellä torilla myytäviä tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Tänäänkin yritin löytää mieluisia täältä, mutta luomutuotevalikoima oli rajallinen (pieni) ja päädyin lopulta taas riisikakkuihin, oliiviöljyyn ja soijajogurttiin. Maidottoman ja gluteenittoman ruokavalion helpot välipalat. Vuokraemäntä oli ostanut minulle uuden isohkon kattilan, ja nyt se oli jo sen kokoinen, että viitsin keittää pitkään kypsytettävää ruokaa. Litran kattilalla ei ole tullut tehtyä mitään muuta kuin teetä... Sen sijaan syvä uunivuoka on ollut tehokäytössä, ja sen kyllä huomaa mm. käsivarsiläskeistä. Jep, en ole pystynyt pitämään ketodieettiä yllä, enkä ole liikkunut saati urheillut, joten paino on noussut, paljon.

Viimeisen kahden viikon aikana on valmistunut xl-kokoinen villapaita, jonka itse asiassa piti olla pienempi, vaan kun ei ole. Jossain kohden silmukkamäärää laskiessa ja valitessa on tapahtunut moka. Tämä Novitan lanka on ilmeisesti paksumpaa kuin se, josta tein edellisen villapaidan. Tämä kokomoka tarkoittaa sitä, että villapaita menee jollekin muulle kuin minulle, ja saan taas aloittaa uuden neuleprojektin. Ellen sitten pura... ei, ei, ei ja ei. Noin isoa työtä en pura, jos se vaan jollekin muulle sopii ja kelpaa. En tiedä tuleeko seuraavan hengityskonepotilaan / asiakkaan luona yövuoroja vai ei, yövuoroissa on tuostakin suurin osa neulottu. Se ratkeaa lähi aikoina. Tosin parhaillaan alkaa olla ne kevätsäät, jolloin tuollainen villapaita olisi parhaimmillaan.

Jospas tästä suoriutuisin yöunille, sillä huomenna on aikainen aamuvuoro, uudet ihmiset ja uudet kujeet. Hhmm, ja navigaattorin opastuksella ajamisen päivä. Tämä kaupunki on edelleen käsittämätön, mutta niinhän oli Boråskin. Pitkään eksyilin enkä kunnolla hahmottanut kaupungin katuja ja sokkeloita, ja tässä on jotakin samaa. Erona on vain se, että nyt olen liikkunut autolla ja orjallisesti aina samoja reittejä, Boråsissa käytin busseja ja kävelin paljon. Täällä on liian pitkät välimatkat kävelemiselle ja bussiyhteydet eivät ole olleet tarkoitusta palvelevat. JOten suurin osa kaupunkia on jäänyt eksymättä, seikkailematta ja tutustumatta. Paitsi että huomenna siihen saa tehotuntumaa. Iik, ei kun Jes!

Yksi sielunmaisema

Mielenkiintoista nähdä mitä viikko tuo tullessaan <3

Kurtussa, hengissä ja valoon päin

Kurtussa, hengissä ja valoon päin <3

Mitäpä kuluneesta viikosta sanoisi... Paljon tulee edelleen kysymyksiä siitä missä olen ja mitä teen. Se mitä teen, on hengityskoneessa olevan potilaan hoitoa sairaanhoitajan näkökulmasta. Missä -jossakin Pohjolassa, siellä missä iltavuoron jälkeen asunnolle ajaessa näkee auringon laskun viimeisiä säteitä, missä muuttolinnut palailevat ja missä on peltoa pellon jälkeen. Asun isohkon kaupungin keskustan tuntumassa, ja kyllä, eksyn edelleen niin kävellen kuin autollakin, jos poikkean vähääkään työmatkareitiltäni tai lähikauppareitiltä. Ja aamuvuoroon ajaessa näen auringonnousun...

Eilen BüyükAlanya Media oli jakanut Facebokissa videon hiljaisesta, erittäin hiljaisesta Alanyasta. Jaoin itsekin sen eteenpäin aika monelle tuttavalle. En hiljaisuuden takia, vaan ympäristön ja maisemien. Alanyassa oli poikkeuksellinen tilanne, 48 tunnin ulkonaliikkumiskielto koronainfektion sammuttamisen vuoksi. Mikäli olen käsittänyt oikein uutisointien, kuvien ja videoiden perusteella, niin Alanyan kadut ja pinnat on puhdistettu monin eri tavoin. On pesty ja desinfioitu. On hienoa, kuinka tosissaan ja perusteellisesti kaupungin ja valtion johto toimii koronaa ehkäiseviin toimenpiteisiin. Olisi tosi hyvä, jos Alanyakin pääsisi koronasta eroon näin vähin ihmismnetyksin kuin mitä tähän mennessä on ollut. Samoin tämä kaupunki, jossa itse nyt asun töiden vuoksi, tosin täällä on käytännössä erittäin välinpitämätön ja löysä suhtautuminen asiaan, ja vain pieni osa ihmisistä ymmärtää toteuttaa ohjeita. Se koronasta tällä erää.

Sitkeä pikkuinen

Ikkunoiden takana tosi isot salavat heiluvat kovan tuulen mukana, vielä lehdettöminä mutta jo silmut suurentuneina. Taivas on pilvinen ja harmaa, eikä lämpötilakaan vielä saa luopumaan toppatakista. On siellä kuitenkin plussan puolella, silti alle +30 C 😉. Alanyassa päivälämpötolat näkyivät liikkuvan +20 C tuntumassa, öisin kymmenestä viiteentoista astetta. Päivisin voi suojaisilla parvekkeilla ja pihoilla lämpötila nousta jo oikein mukaviin lukemiin, sellaisiin auringonottolukemiin, että minäkin tarkenisin ilman takkia... Mutta useampi kuukausi kai mennään vielä ilman lentolippuja. On muuten mielenkiintoista nähdä missä vaiheessa lentolippujen osto on taas mahdollista... Ihan vaan vähän houkuttaa 😍

Onko jotain yhteyttä sillä, että neuloo paljon, istuu paljon, ei pääse eikä ehdi kuntosalille tms ja että niskat ovat ihan jumissa? Jos olisin fiksu, alkaisin toteuttaa työpaikalla jonkinlaista taukojumppaa. Olen kuitenkin aina joko töissä tai kotona töiden jälkeen nukkumaan menossa tai nukkumasta tulossa ja töihin menossa. Työpaikkataukojumppa kuulostaa mahdollisuudelta, kuulostaa järkevältä ja mitä todennäköisimmin jää silti tekemättä... ei vaan tule aloitettua. Ja toisaalta kaikki mitä tekee pitäisi pystyä tekemään hyvin rajoitetussa tilassa, ilman välineitä keholla itsellään ja ilman lattiallemenoja, vain seisten tms. Ja ilman musiikkia tai ilman että siitä taukojumpasta aiheutuu mitään ääntä. Tämänkin työreissun jälkeen olen kai entistä pullevampi ja huonommassa lihaskunnossa. Paitsi, jos saan itseäni niskasta kiinni sen verran, että pystyn motivoitumaan esim tuolijumppaan... Jaa-a, jaa-a. Tuolijumppaan! Kaipaan pitkiä ja rankkoja potkulautalenkkejä! Kevyempikin kävisi.

Voimaa ja energiaa, rentoutusta ja hyvinvointia

Tänään iltavuoroon lähtiessäni tiedän jo, ettei meidän työlistassa ole kenellekään merkitty tulevan yön yövuoroa. Iik. Jos ketään ei ilmesty iltavuoron päätteeksi päästämään minua kotiin, niin joudun jäämään töihin myös yövuoroon. Ja huomenna alkaakin sitten omat yövuorot. Niiden jälkeen heti aamuvuorot ja ja ja... opettelen olemaan stressaantumatta yhtään mistään. Tämä on hyvä paikka opetella stressinhallintaa vielä entistä paremmaksi. 

Kaikesta huolimatta ja niidenkin vuoksi on kiva kun saa olla elossa, ja nauttia elämän pienistä ja suurista iloista, niistä mitä kuhunkin päivään putkahtaa. Lähden hakemaan pyykkikoneesta pääsiäisteemaan sopivat työvaatteet, ne kananpojankeltaiset. On myös valkoisia ja mustia. Jotenkin kallistun suosimaan keltaista. Hyvää alkavaa viikkoa!

Elämänrytmi vaihtuu hetkeksi

Alanya, Tosmur 2v sitten.  DimCayı kohtaa meren

Niin, mikä on hetki ja mikä ei, mikä on toistaiseksi ja kauanko tätä kestää, en tiedä vielä. Ei tästä ajasta muutenkaan tiedä. Tiedän vain, että ehkä se oli kohtalo, joka ajoitti tänne tulemiseni ja tähän työhön päätymiseni näin kuin mitä se nyt on. Joka tapauksessa olen kiitollinen siitä mitä on. Vaikka välillä olen väsynyt liikaakin, välillä on tehnyt mieli muuttaa ihan toisenlaiseen työhön, ja välillä on hyvin vähän koulutetun, vähän elämästä oppineen juniorin pompotelussa meinannut kärsivällisyys loppua ihan täysin, niin siitä huolimatta olen tässä ja pysyn niin kauan kuin on suunniteltu. Mitä se sitten ikinä onkaan. Se selviää jos itse tästä koronasta selviän. Senkin aika näyttää.

Mutta niin arki- kuin työelämässäkin vaihtuu päivä yöksi ja yö päiväksi. Muumipappa teki tuon radikaalin vaihdoksen tavoitellakseen ikuista nuoruutta. Omalla kohdalla on syy paljon kevyempi. Koen, että vaihto lisännee ryppyjä ja harmaita hiuksia, mutta on kuitenkin ehkä hyödyllisempi tässä tilanteessa kuin kolmivuorotyön teko. Kun lähden asunnolta klo 20 valvoakseni yövuoron klo 21-07.15, nukun klo 08-16 jää 4 tuntia aikaa käydä suihkussa, laittaa ruokaa, käydä kaupassa ja vaikkapa lukea uutisia tms. niin eipä jää vuorokaudesta paljoa aikaa jäljelle. Ei jää aikaa miettiä että mitäpä tekisin, minne menisin. Päivistä tulee yllättävän lyhyitä, öistä toivottavasti ei tule hirmuisen pitkiä. Tuo tekemisen miettiminen tai ajan kuluttaminen ei koskaan ole ollut ongelma. Aina keksin tekemistä, useimmiten mielekästä tekemistä. Tuo nyt oli vaan yksi näkökulma. 

Vaan mitä ne hyödyt ovat? 

Alanya Kestel <3

1. Minulla on kerrankin ennalta arvattava ja todennäköisesti pitävä työaikataulu: 5 yötä 4 vapaata. Toinen yövuorolainen tekee 4 yötä ja 5 vapaata. Toki tuonkin rytmin voi sotkea tunkemalla vapaapäiviini päivävuoroja, jos joku sairastuu tai lähtee pois. 
2. Ihmiskontaktini vähenevät huomattavasti, kun on yötyö. Korona-aikana se on etu. Jäljelle jää vain some-kontakteja, kauppakäynnit ja vuokraisäntäperheen tapaamiset ainakin nyt pahimmaksi leviämisajaksi. Ja sen jälkeen vapaapäivinä voi tavata ihmisiä, harrastaa ja olla vaikka ulkona...
3. Yövuoroissa on 4-5 tuntia rauhallista aikaa per yö, oletettavasti. Niin on ollut ainakin tähän asti aiemmin tekemissäni yöuoroissa. Toki tehtävääkin on suht paljon, mutta se on luonteeltaan erilaista.
4. Jotain mitä en voi tässä sanoa.
5. Elämässä on myös vapaapäiviä ja ennalta tiedossa oleva rytmi. Juu, tiedän että sanon tämän toiseen kertaan, mutta se on sen arvoista.

Toistaiseksi vapaa-aika kuluu turkinkielen opinnoissa, neulontaprojekteissa, tv-sarjoja katsellen ja ihan vaan oleillen. Kuntoilu, se puuttuu tällä hetkellä täysin, ja harmittaa kun sitä ei ole. Mutta josko tuo työrytmin vaihdos auttaisi siihenkin, niin jaksamisen ja motivaation kuin ajankin osalta.

Heti kun säät vähän lämpenevät, on edessä auton sisä- ja ulkopesu. Sitä ennen olisi tarpeen löytää kauppa, josta saa hankittua sisäpuunaamiseen tarvittavia välineitä, ja ulkopesuunkin. Mutta tuleva viikko on Erilainen kuin mikään muu viimeiseen kahteen kuukauteen. On vain yksi päivätyövuoro, ja 5 vapaata. Ilmeisesti tasataan työvuorolistaan minun suuria ylityötuntimääriäni, etten tule pomolle ihan niin kalliiksi kuin mitä tuntimäärä maksettuna tulisi olemaan. Tuo vastaa likimain lomaviikkoa :D . 

...ja taas mennään kohti elämää

Tällä asuinalueella on ihanan rauhallista ja hiljaista, vaikka olemmekin suht lähellä keskustaa. Aurinko paistaa aamusta suoraan suoraan kasvoille siitä itään päin aukeavasta pikkuisesta ikkunasta mitä huoneessa on. Näkyy kuinka linnut lentelevät. Linnun laulu kuuluu sisälle, jos avaan ikkunan. Näkyy sinistä taivasta ja puiden latvuksia, tällä hetkellä vielä lehdettömiä. Keittiön pohjoiseen päin olevasta ikkunasta on näkymä likimain samanlainen. Ulkona näyttää jo hyvinkin keväältä. Kun katson kuraisista kengänpohjista oven viereen tulleita jälkiä, kertovat nekin keväästä, ja lähestyvästä siivouspäivästä. Keittiössä odottaa viisi saviruukkua ja yrttimultapussi. Ensimmäisenä vapaapäivänä suunnittelin hakevani ainakin basilikan, ruohosipulin ja timjamin. 

Kevät ja elämä <3