 |
| Alanyan kauppakierroksella 12.8.2018 |
Lämmin sää sai lähtemään vaatekauppakierrokselle, koskapa omasta vaatekaapista ei löytynyt säähän ja asemaan sopivaa mekkoa. Kyllä, luit oikein. Puhun siitä taas kerran ääneen, sillä jälleen muutama puolituttu ja äärimmäisen vähään kankaaseen verhoutunut turistinainen on kommentoinut pukeutumistani. Ja sorry, puhun suorin sanoin, niin ei tarvitse arvailla. Mitä * se sulle kuuluu, eli kiukku on joskus se ensimmäinen reaktio. Joskus ensimmäinen reaktio on sääli sanojaa kohtaan, kun katsoo miten hän on pukeutunut pelkkiin alusvaatteisiin. Toisinaan ensimmäinen tunne on epäusko, sillä ei voi kuin ihmetellä että haluaako runsaasti riippuvan ja kurttuun rypistyneen nahkan omistaja oikeasti esitellä tissivakoa, jossa dekoltee on valahtanut ainakin 5 cm, tai reisiä, joissa riippuliha myöntyy maan vetovoimaan. Eh. Sitten tuohon alussa mainitsemaani asemaan. Omalla pukeutumisellasi ja käyttäytymiselläsi määrittelet paljolti omaa paikkaasi yhteiskunnassa. Jos olet vain turistina (tai minä Suomessa turistina) niin silloin sillä asemalla ja pukeutumisella ei ole niin väliä. Siellä missä asut, haluat oletettavasti olla mahdollisimman korkeassa arvossa suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Tai vähintään hyväksytty ja jollain tavoin arvostettu yhteiskunnan jäsen. Turisti on aina ulkopuolinen, ei-kotoutunut. Siksi ulkosuomalaiset harvoin haluavat jäädä turistin asemaan (vaikka jotkut turisti-suomalaiset siihen suuntaan yrittävätkin painostaa).
Ne minun pukeutumiseni arvostelijat, joille olen ko tilanteessa näitä kysymyksiä esittänyt, ovat sitä mieltä että naisella kuuluu olla oikeus pukeutua juuri niin kuin hän haluaa... Aivan. Aivan! ...ja he jatkavat, että vanhenemisesta ja ryppyisyydestä huolimatta. Useat heistä ovat kommentoineet, että en heidän mielestään ole hyväksynyt omaa vanhenemistani ja vartaloani, koska en halua pukeutua normaalisti = heidän tavallaan. Unohtuiko jotakin? Kyseinen sanoja voisi palata sanojensa alkukohtaan (oikeus pukeutua niin kuin haluaa). Hän siis haluaa oikeuden pukeutua niin kuin haluaa, mutta minulle sitä oikeutta ei suoda, vaan minun pitäisi pukeutua niin kuin hän pukeutuu. Silloin hän on tyytyväinen. Se, että minä pukeudun eri tavalla kuin hän,häiritsee häntä Niin Paljon, että se on ihan pakko ottaa puheeksi muutenkin kuin kaverin kanssa kuiskuttelemalla. On niin vaikea hyväksyä erilaisuutta. No, aina löytyy joku töhö, jonka ajattelukapasiteetti loppuu kotikylän bussipysäkille, mutta se hänelle sallittakoon. Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia, ihan heti. Itseään voi aina kehittää ja avartaa ahtaita ajatusmallejaan, paitsi jos kokee olevansa täydellinen jo sellaisenaan. Herra varjele...
 |
| Alanyan kauppakierroksella 12.8.2018 |
Tuosta päästäänkin seuraavaan aihepiiriin, toiseen metsäsuomalaiseen haasteeseen. Anteeksi, sinä sydämellinen nainen. Puhun tästä siksi, että sinulla on potentiaalia avata silmiäsi tässä asiassa. Sanomisestani huolimatta arvostan sinua monin tavoin. Jälleen kerran tuli vastaan suomalaisia, jotka ovat äärimmäisen uskonnollisia, niin uskonnollisia, että minultakin piti tulla tarkistamaan kysyen "oletko hylännyt oman uskontosi ja kääntynyt, vai miten on". Ai, minä kun luulin, että Suomessa on uskonnonvapaus. Siitä on oikein lakikin. Ja on myös vapaus olla uskomatta jos niin haluaa. Nykyään tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Suomessa ei enää ole uskonnonvapautta, eikä vapautta olla uskontojen ulkopuolella, etenkään jos olet ulkosuomalainen, ulkomaalaisten kanssa tekemisissä oleva, ulkomaalainen tai muuten erilaiselta näyttävä. Sitten toinen asia: "oman uskontosi". Tarkoittiko kysyjä hänen omaa uskontoaan vai Suomen valtion uskontoa? Ilmeisesti Suomen valtion uskontoa. Oma uskonto tai uskomattomuus on jokaisen oma asia. VAsta silloinhan se on oma. Ja silloin sitä ei tarvitse edes kysyä. Useimmissa kulttuureissa ei ole edes kohteliasta kysyä. Kysyjä oli muutoin sydämellinen ihminen, kiltti ja asiallinen, eikä ollut humalassa niin kuin suurin osa kohtaamistani suomalaisista turisteista. Hän ei vain ajatellut loppuun asti. Toimi niin kuin hänet on kasvatettu (ja aivopesty). Tuolla sana-asettelulla on ihan turha puhua mistään suvaitsevuudesta, tai selittää kuinka hyväksyy myös ateistit ja muut uskonnot kunhan... blaa blaa blaa.
 |
| Alanyan kauppakierroksella 12.8.2018 |
Joten mitäpä jos taas laittaisi silmilleen ruusunpunaiset lasit, ja kuvittelisi että kaikki on hyvin. Voisi vaihtaa puheenaiheenkin itselle paljon mieluisampiin, sillä uskonnon varjolla tehtävä luokittelu ja lajittelu, samanlaisuuden vaatimus ja sitä kautta oman paremmuuden (tahatonkin) korostaminen jne ovat yksi vallankäytön muoto, ja rahan ahneuden lisäksi toinen pääsyy maailman sotiin, inhimillisiin kärsimyksiin ja ihmisten kurjuuteen. Ilman uskontofanatisteja ja ahneita, rahan ja vallanhaluisia ihmisiä maapallon anti riittäisi kaikille, ja kärsimystä olisi paljon vähemmän. Nuo ruusunpunaiset silmälasitkin ovat taas tulleet muotiin 😁. Minulla on niitä parit tallella 1990-luvun alusta, joten ei kun silmille vaan. Helpottaa kummasti. Ihan samalla tavoin kuin asioilta ja ilmiöiltä silmiensä sulkeminen. Sekin kun on muoti-ilmiö. Ei muuta kuin tiukka katse omaan napaan, keskity, keskity ja unohda kaikki muu ympärilläsi. Siinähän on hyvä olla, ja näköala on maailman paras. Eikö?
Koska aiemmin julkisesti kommentoin Lääkärikeskus Mehiläisen toimintaa, niin kommentoin tässäkin vaiheessa. Se aiemmin kaipaamani nilkan kuntoutussuunnitelma-asia etenee. Ortopedi on kirjoittanut minulle lähetteen fysioterapiaan, fysioterapeutin arviointiin ja ohjaukseen. Suomeen. Kiitos. Voi olla etten käytä tällä kertaa. Kiitos kuitenkin tarjouksesta.
Koipi voi vaihtelevan paksusti. Em. shoppailupäivänä suunnittelin käveleväni vain 1-2 km. Todellisuudessa matkaa kertyi GoogleMapsin mukaan 4,6 km 😯. Viimeinen vajaa kilometri oli jo tosi kivulias, mutta bussipysäkille asti oli tarvis kävellä. En sitten taaskaan hahmottanut kuinka paljon matkaa todellisuudessa kertyy, ja ettei se nyt ihan vielä ole hyväksi nilkkatuesta huolimatta. On nimittäin kipeä, kiristävä ja turvoksissa. Eilen yritin laittaa normaalia kenkää jalkaan, myös isoja, tohvelimaisia kenkiä. Ei mene. Turvotusta on niin paljon, ettei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin rantasandaali. Kotioloissa ja ihan pieniä tasamaa-kävelyreissuja liikun ilman nilkkatukea, vaikka silloin turvotusta kertyykin paljon enemmän kuin nilkkatuen kanssa. Vaan paranee se, joskus, vähitellen.
 |
| Satamakadulta lamput päivänvalossa |
Eilen illalla käytiin ensimmäinen tontinostoneuvottelu erään vuoristolaisen kanssa. Hyvin mielenkiintoista. Hänen tonttinsa sijaitsivat sellaisella alueella, että sieltä periaatteessa oli merinäköala. Siksi hintakin oli hänen mielestään kohdillaan. Kiikarilla nähtävä merinäköala ei kiinnosta minua vähääkään. Ainoastaan tontin sijainti ja koko ~ tontin hinta. Kauan ennen kuin sain Kalen asunnon intuitio sanoi, että menen Kalelle. Siellä ollessa ikkunasta näkyi alue, jossa intuitio sanoi minun asuvan seuraavaksi. Asun siellä nyt. Täällä erään alueen kohdalla tulee fiilis kuin kotiinsa ajaisi. Mutta toisaalta intuitio sanoo, että muutan lähemmäs Gazipasan kenttää. Joka tapauksessa aktiivietsintä on alkanut ja neuvotteluita käydään. Eilinen neuvottelukumppani tiesi ko alueelta lisää ystävänsä omistamia, myytäviä tontteja ilman merinäköalaa, ja aikoi ottaa yhteyttä ystäväänsä. Katsotaan miten käy, sillä ja parilla muullakin suunnalla.
Saarnastani huolimatta aurinko paistaa, lämpö hellii ja elämä on mallillaan. Nautitaan päivistä ja tehdään parhaamme asioiden parantamiseksi.