Myötätunnosta

Historialllinen laatta Alanya, Pun.torni

Tämä ympäröivä kulttuuri opettaa meille maahanmuuttajillekin monenlaisia sosiaalisia taitoja. On jopa hiukan pelottavaa aloittaa tällaisella lauseella, puuttua näin isoihin asioihin, mutta raapaisen vain vähän pintaa. 

Eilen kävin Alanyan Kaupunginteatterissa katsomassa Grönholm Metodi -nimisen näytelmän. Jossain takaraivolla kävi ajatus, että olen kuullut Grönholm metodista aiemminkin, mutta en muistanut että mitä. En myöskään halunnut googlettaa tai muutoin etsiä siitä tietoa, en edes lukea esitettä, sillä yllätys toimii minulle paremmin. Niin toimi nytkin. Taas kerran lopputulos oli järkyttävä ja yllättävä, sellainen ajattelemaan laittava. Siis juuri sitä mitä teatterin tuleekin tehdä. Pelkät tyhjännaurukomediat ei niin kiinnosta, vaan syvemmältä riipaisevat ja ajatus- ja toimintamaailmaa haastavat näytemät ovat kiinnostavia. 

Saisikohan tällaisen oven meillekin, kiitos

Alanyan KAupunginteatteri on pieni teatteri, jossa on kuin taivaan lahjana muutama hieno, taitavanäyttelijä, ohjaaja, lavastaja ja valomies. Kun sinne katsomoon menee ja näytelmä alkaa, niin viimeistään 15 minuutin kuluttua olen jo niin uppoutunut näytelmän maailmaan, etten näe enkä kuule mitään muuta. Se on teatterintekijöiden ammattitaitoa ja iso kiitos siitä. Yksi tärkeimmistä on kuitenkin näytelmien valinta. Mitä sisältöä näytelmässä on, mikä sen näytelmän tavoite ja ydinajatus on. 

Olen kuullut sanottavan muussa yhteydessä, ettei tarina ilman opetusta ole mikään tarina. Se sama sopii näihinkin, ja kunnioitan näytelmien valitsijoita. Eilisen näytöksen yksi tehtävä oli ottaa kantaa ihmisten kykyyn osoittaa myötätuntoa, ja huomauttaa ihmisille myötätunnon ja empatian tarpeellisuudesta. Tätä edeltävä otti kantaa moraalittomuuteen ja "selkärangattomuuteen". Ensimmäinen, jonka täällä katsoin muistutti ihmisen vastuusta ja valinnanmahdollisuudesta, siis mahdollisuudesta valita vastuunkanto.

Menossa jostakin jonnekin, päämäärä ei näy

Tanssiryhmä, jossa treenaan, opettaa meille ryhmäkuria ja opettajan ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista. Niiden lisäksi tämä maahanmuuttaja opiskelee siellä myös sellaista yläluokan paikallista käyttäytymisnormistoa, jota ei opi turistiyhteyksissä. Menossa on neljäs kuukausi, ja opettaja ei vieläkään puhu minulle henkilökohtaisesti yhtään mitään. En vieläkään tiedä miten häntä kohtaan tulee käyttäytyä, paitsi että häntä teititellään vaikka hän on minua paljon nuorempi. 

Samoin ryhmäläisistä tiedän vain neljän ihmisen etunimen, ja osaa ryhmäläisistäkin teititellään, vaikka he ovat nuoria. Ja vastaavasti osaa sinutellaan. Ehkä vielä joskus ratkaisen tämän palapelin. Vihjeenä lienee sukunimi ja sosiaalinen asema, joita ei tietenkään ulkopuolelta tulleena voi tietää. Osan olen huomannut pettyneen siihen, että olen teititellyt heitä. Osa taas ottaa sen kohteliaisuutena. Iik mikä labyrintti ilman ohjeita ja vihjeitä.

Entinen koti ei ihan näy

Naapurusto sitten... Eilen huomasin oppineeni jotain, mutta negatiivisella tavalla, no, tavallaan positiivisella kun suojasin itseäni. Yleensä olen paikallisen ihmisen tavatessani avoin ja varaukseton, ja vasta ensitapaamisen jälkeen muutan suhtautumistani, jos se on tarpeen. Eilen olin menossa tuossa lähitiellä kohti bussipysäkkiä, kun takaani tuleva auto pysähtyy vierelleeni, ikkuna avautuu ja mies auton sisältä kysyy mihin olen menossa. Kerroin että teatterille. Hän sanoi että hyppää kyytiin, niin vien sinut sinne. 

Kävelin jo auton toiselle puolelle, avasin apumiehen puoleisen oven, ja muutin mieltäni. Kerroin että takana on tosi huono kokemus naapuriin ja vastaavaan tilanteeseen liittyen tässä lähiviikoilta, että siksi en nyt tule, kiitos, ja löin oven kiinni. Mies ajoi tiehensä ja minä kävelin bussipysäkille. Heh, muistinpas, viime hetkillä, ja olen oppinut jotain. Ne olivat ensimmäiset ajatukset. Sen jälkeen vasta palasi normaalimpi, avoin ja luottamuksellinen ajatus. Toinen on niin hyväsydäminen että tarjoaa autokyytiä, ja hän joutuu epäsuotuisaan asemaan ja pettyy siksi, mitä joku muu on tehnyt ennen häntä. Teatterilla oli myös toinen naapurini, ja hän tarjosi skootterikyytiä kotiin näytöksen jälkeen.  En lähtenyt siihenkään kyytiin, ja sekin naapurin mies suutahti. Mutta... oletettavasti molempien vaimot ovat tyytyväisempiä tilanteeseen juuri nyt. 

Sateiden ja myrskyjen viikko on tulossa, jotta...

Viimeisten vuosien aikana olen oppinut kärsivällisyyttä aivan valtavasti. Ympäristö, jossa Suomessa elin, oli täysin toisenlainen, hektinen, kiireinen ja vaativa. Kiire, kiire, kiire, heti, heti, heti. Onneksi näin elämästä myös tämän toisen puolen, täällä. KAikella ei olekaan niin älyttömän kiire, eikä kaikkea haluamaansa saa heti. Kaikkein suurimman unelmani eteen joudun edelleenkin paiskimaan töitä, ja siinä samalla odottamaan kärsivällisesti hetkeä, jolloin sen toteutumisen aika tulee olemaan. Kärsivällisyys sisältää myös ison annoksen luottamusta. Luottamusta siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, ja ne järjestyvät aikanaan ja tavallaan kun teen töitä tavoitteeni eteen. Ja luottamusta siihen, että olen tarpeeksi hyvä, ja riitän tällaisenaan siihen mitä minun on juuri nyt tarkoitus tehdä. 

...osaa sitten taas arvostaa kun aurinko paistaa

Tarvitsee vain kuunnella mikä sydäntä kutsuu, ja tehdä parhaansa. Matkan haluamaansa tavoitteeseen voi aloittaa vaikkapa olemalla kiltti ja kärsivällinen, ja ottamalla ensimmäisen askeleen eteenpäin.

Tämä maahanmuuttaja on saanut taas monia elämyksiä, joitakin ahaa-elämyksiä, ja kaikesta huolimatta luottaa inhimillisiin ja samoja arvoja jakaviin ihmisiin enemmän kuin vuosia sitten, ihan vaan siksi kun on elossa ja nauttii elämästä.

Jokainen tarvitsee myötätuntoa. Iloa ja eloa uuteen viikkoon, ihan omavalintaisesti 😊

Upea Alanyan talvi alkoi

Alanyaa pieninä yksityiskohtina

Aluksi taas säistä, niin kuin vanhaan Keski-Suomalaiseen smalltalkiin kuuluu, tai ei kuulu, tiedä häntä.  

Eilen illalla tanssitreeneistä kotiin tullessa oli taivaallisen ihana ukkosmyrsky. Taivaan täydeltä salamoi, niin että sysimusta pimeys välkehti ja loi mielenkiintoisia välähdyskuvia myrskyävästä merestä ja pilvimuodostelmista. Jos olisin löytänyt toppatakkini, niin parvekkeellahan minä olisin seissyt ja ihastellut tuota luonnonvoimien näytelmää niin kauan kuin tarkenee, tai kunnes naapuri patistaa sisätiloihin sieltä ulkoa kastumasta ja vilustumasta. No, uni ei ihan heti tullut, sillä mahtavan välkkeen lisäksi jyrähteli ja paukkui niin että tuntuu. Ukkosmyrsky päivällä on upea, mutta yön pimeydessä se on vielä upeampaa seurattavaa.

Myrskyt, sateet ja öiden viileys on jäähdyttänyt asunnon niin tehokkaasti, että kaksi lämmitintä on jo käytössä,

...ja vähän isompina, Punaisen Tornin juurelta

että vanhat luut tarkenee. No, kun sisällä on viileää, vain +21 C, niin tuli vaistomaisesti oletettua että ulkonakin on. Puin sitten ihan kunnolla lämmintä päälle, eli kaksi kerrosta paitoja ja täysvillaisen päällimmäiseksi, ennen kuin lähdin iltapäivällä valokuvauskierrokselle ulos. Bussipysäkille kävellessä oli vielä ihan ok olo, mutta bussissa olikin sisälämpötila +28 C, eikä näitä paitakerroksia noin vaan voi vähentää. Kun vielä pysähdyin rannalla juttelemaan tutulle suurlähettiläsparille, ja siinä vierähti aikaa, niin olo oli kuin saunassa. Vähempikin olisi riittänyt, esim se toppatakki, jos olisin sen löytänyt. Se muuten löytyi myöhemmin, puhelinkeskustelun aikana, ja Suomesta.

Kun ei kuvattu ulkona, harjoitellaan sisällä

Niin, en tiedä mikä iski, kuumuus vai muuten vaan ajatussolmu, sillä kotiin tullessa huomasin, että en ole ottanut kuvan kuvaa. Ei ainuttakaan valokuvaa 😶vaikka olin yli kaksi tuntia sitä varten kaupungilla... heh hee. Huomenna uudestaan ulos, ja kamera käteen. Tosi moni näkyi tähtäilevän kameransa kanssa erilaisia kohteita rannan läheisyydessä. Toivottavasti lähettävät otoksiaan kuvakisaan, se kun on vielä kolme päivää avoinna. Tosin huominen lienee ainoa aurinkoinen päivä, sillä perjantaille ja lauantaille on ennustettu pilvisiä päiviä ja kunnon sateita. Ihan kaiken varalta selasin vanhoja kuviani, ja kas, eipä siellä monta lähetyskelpoista ole, kun lukee osallistumisehdot riittävän tarkasti.

Parit kyselyt on tullut kirjoistani, niistä joita ei ole vieläkään julkaistu mutta joista olen jo aiemminkin puhunut. Tilanne on nyt se, että odotan / odotamme kunnes minulla on työlupa Turkkiin, ja siinä vaiheessa tulee ulos useampikin kirja turkkilaisen kustantajan kautta. Ne tulevat nettimyyntiin, niitä toimitetaan Suomeenkin, ja minunkin kauttani niitä tulee saamaan. Kirjoista ainakin pari uutta tulee ulos suomenkielisinä, ja aiemmin julkaistut runot tulevat niiden nykyisten sopimusten loppumisen jälkeen ulos yhtenä suomenkielisenä kirjana. Sen lisäksi kolmesta runokirjastani tulee ulos kaksi turkinkielistä runokirjaa. Niitä siis yhdistellään, ja joitakin vahvasti kulttuurisidonnaisia runoja pudotetaan kokonaan pois. Vuosi 2020 on sellainen vuosi, että ininun on jo aikakin täyttää työluvan saannin viimeinenkin ehto. Asetanko paineita itselleni -kyllä!

No-mut-ku-no-sit-ku-no-ei-nyt-just

Tämänkin ruusupuskan tekee sen kaikki ruusut

Arvoisa tuttavapiiri, niin vanhat kuin uudetkin tuttavat. Taas on teissä monessa havaittavissa tätä kieliopintojen välttelyä, laistamista, vähättelyä ja ties mitä. Parasta mitä voit itse itsellesi maahanmuuttajana tehdä on opetella paikallinen kieli. Se on avain kaikkeen. Älä jää turistin tasolle, ole enemmän. Niin, tuonne Alanya-faktaa -välilehdelle päivitin tänään asiaa väkiluvusta ja täällä asuvien ulkomaalaisten = uusien alanyalaisten määristä. Ja siellä on myös linkki Hürriyet-sanomalehden ko asioista kertovaan artikkeliin, jossa on tosi paljon edustavia kuvia Alanyankaipuisiin fiilistelyhetkiin.

Vain pari lausetta miesasioista. Tiistai-iltana sain kutsun erään ryhmän tapaamiseen, tavallaan tuttuja. Ja siellä kesken kaiken poltin tulikuumalla teellä suutani, kun tajusin, että eräs henkilö on minusta mustasukkainen. Istuin juuri tasan siinä mihin minut ohjattiin ja pyydettiin, ja se herätti tuon kyseisen ihmisen reaktion lisäksi hämmennystä muissakin. Positiivista hämmennystä. Tuo on mukava ja ystävällinen ryhmä, ja jokaista meitä yhdistää eräs tietty asia, joka on itse asiassa aika montakin asiaa. Tästä yhdistävästä asiasta olen innoissani, ja puhun aikanaan kun aika on kypsä. Ellen sitten repeä sitä ennen ja kerro kaikkea... mutta siis miesasioista, no, koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Olisipa omalla tavallaan iso järkytys, jos tuo ihminen tekisikin jotain asian eteen, eikä pelkästään jättäisi asiaa ajattelun tasolle. Iso järkytys siksi, että kerrankin olisi tilanne, jossa on kaksi kovin samanlaista ihmistä, useilla samoilla harrastuksilla ja samanlaisella arvopohjalla varustettua. Mutta jääräpäisesti, minä en tee aloitetta. Se on miehen asia. Hyvin mielenkiintoista.

Olkaahan ihmisiksi, ihmisinä toisillenne ja lämpönäkin. 

Tahto,herkkyys ja hyvä sydän

Alanyan lempeät illat 😍

Joskus on hyvä vain olla, antaa asioidenkin olla, ja elämä kulkee silti omaa rauhallista kulkuaan kohti seuraavaa tienristeystä. Taas tulee uusi aika ja uusi tienristeys, jolloin voit valita mitä teet, mitä jätät tekemättä ja kuinka kohtelet itseäsi ja muita. 

Useimmiten asiat eivät ole kerrasta poikki, vaikka sekä vanhempani että synkkäajatuksinen kasvuympäristönikin aikanaan niin on uskotellut. Ihmisellä on mahdollisuutensa ja valinnanvapautensa niin kauan kuin hän on elossa. Myöskin valitsematta jättäminen ja päättämättömyys ovat valintoja. Ne ovat valintoja, joilla annat muille ihmisille oikeuden valita sinun puolestasi. Vaan tietävätkö muut ihmiset mitä sinun sisälläsi liikkuu? Tietävätkö mistä aroissakin unelmissasi haaveilet? Tietävätkö toiset mikä olisi sinun kaikkein ominta polkuasi, vain sinun kuljettavaksesi tarkoitettua, jota kukaan muu ei voi kulkea puolestasi? Tietävätkö sinun määräsi? Kasvavatko toiset jokaisen sinun valintasi myötä, vai kasvatko sinä toisten tekemien päätösten myötä?

Alanya 22.9.2019

Mikä on ihmisen elämässä kaikkein tärkeintä ja kallisarvoisinta valtaa?

Onko se

- valtaa päättää mitä itse ajattelee
- valtaa päättää miten itse tuntee
- valtaa päättää miten itse käyttäytyy
- valtaa päättää omista arvoista
- valtaa päättää millaisessa seurassa liikkuu
- valtaa päättää keitä kutsuu kavereiksi ja perheeksi
- valtaa päättää miten itseään antaa kohdella
- valtaa päästää irti pahuudesta ja negatiivisuudesta
- valtaa päättää miten oman aikansa käyttää
- valtaa päättää olla sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsa kanssa 
- valtaa päättää olla onnellinen ja elää parhaansa mukaan?

Kenellä meillä on oikeus tai valtaa päättää jonkun toisen täysivaltaisen ja ympäristönsa kanssa sopusoinnussa elävän aikuisen puolesta näitä em. asioita?

Kenen valintoja sinä sorkit? Kenen valintoihin pyrit vaikuttamaan? Entä minä? Me kaikki?

Alanya 22.9.2019

Joskus on tuttavia, joiden kohdalla tuntuu siltä, etteivät he itse osaa tehdä oikeita päätöksiä, että kyllä minä tietäisin paremmin miten tuon kuuluu elämässään valita, mitä hän haluaa ja tarvitsee. Kyllä minä tiedän. Vai tiedänkö? En todellakaan. Eikä kukaan voi koskaan tietää toisen puolesta, siis silloin kun puhutaan syvällisemmistä ja elämään oleellisesti vaikuttavista asioista, haveista, toiveista, valinnoista tai lähes mistä tahansa sukkien väriä isommista asioista. Joten... jätä puuttumatta toisten elämään. Järjestele sen sijaan omaa. lähes täydellistä elämääsi entistä paremmaksi. Ja jollei se lähentele täydellisyyttä, niin sitä suuremmalla syyllä keskity oman elämäsi parantamiseen. Se on ainoa, johon voit oikeasti vaikuttaa olematta luvaton tunkeilija, keskenkasvuinen tms. 

Alanya 22.9.2019

Kaikki me olemme jollain tapaa keskenkasvuisia. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jokaisella on aina varaa ja mahdollisuuksia kehittyä ihmisenä paremmaksi. Siihen ei tarvita rahaa, ei täydellistä ulkonäköä eikä tiettyä sukutaustaa. 

Tarvitaan vain tahto, herkkyys ja hyvä sydän. 

Sekä tilaa, hiljaisuutta ja salliva rauha.

Myös rakkaus.


Tällaisin ajatuksin tänään. Kiitos niille, jotka tähänkin tekstiin inspiroitte. 

Kaivonvaihtajaiset

Näkyy kaivolta kotiin, sanottiin ja sanotaan

Kaivosammakko ja pelko tulivat taas mieleen muutamasta tapahtuneesta asiasta, muutamasta kuulemastani juorusta ja joistakin tapaamistani ihmisistä. Voi ihanat ihmiset. 

Ihana voi olla sekin, joka elää pienessä elinpiirissä, niin kuin kaivosammakko, ja näkee vain sen oman kaivonpohjansa sekä kaivon yläosasta näkyvän pienen palan taivasta. Pienelläkin elinpiirillä ja pienellä elämänkokemuksella voi olla ihana ihminen, elämää isommin ymmärtävä. Tarvitaan vain hyvä sydän ja puhdas mieli. Silloin voi aina uskoa ja uneksia ettei tässä ole kaikki, että on olemassa enemmänkin, ja että se enemmän on samalla tavoin luonnollista, arvokasta ja hyvää kuin oma elämä ja elinpiiri. Sellaisia tuli vastaan.

Jotkut kaivosammakot pystyvät ymmärtämään paljon enemmän kuin mitä ovat kokeneet. Heillä on iso lahja, hyvyys ja luottamus. Ei se katso ikää, sukupuolta, koulutusta, työtehoa, asemaa tai varallisuutta. Niillä ei välttämättä saavuta sen ymmärryksen tikapuun alintakaan puolaa, ei edes sitä alinta askelmaa, ellei... Tämä ellei on jokaisen itse löydettävä. EI sitä voi toinen ojentaa eikä puolesta tehdä, vaan se on aina henkilökohtainen kasvu ja kehitys. Sitä joko on tai sitten ei, sen mukaan mitä ihminen elämältään haluaa, mitä kohti hän kulkee ja mitä hän arvostaa.

Joukon mukana, samanlaisena kuin muut,tuulen vietävissä

Pienessä, suljetussa ja "maailmasta vähän tietävässä" elinpiirissä on helppo lietsoa pelkoa. Sitä mitä ei tunne ja johon ei uskalla tutustua on helppo pelätä, jos joku auktoriteettina pitämäsi ja muu lauma niin sanoo. Tämä on vahvasti valloillaan esim. Suomessa. Poistin muutaman tuntemani ihmisen kaveripiiristä koska he osallistuivat tähän pelon lietsontaa, jakoivat trolleilta tullutta sontaa ainoana totuutena, ja toimivat tyhmästi, kuin yksinkertaisin lauma-kaivosammakko.

Sen lisäksi ovat erikseen vielä sekopäät, jotka ovat kunnostautuneet erityisesti perättömien syyllistävien ja häpeään ohjaavien juorujen levittäjinä. Usko tai älä, niistä minulla on kokemusta ihan lapsuudesta saakka, eikä kumpikaan niistä ole vieläkään... no, ne ovat hengissä edelleen ja myrkyttävät ympäristönsä yksinkertaisimpia kaivosammakoita. Ne sekopäätkin osaavat lietsoa ihmisiä pelkoon, vihaan ja vastakainasetteluun, ja vieläpä nauttivat siitä kun näkevät kuinka paljon saavat omilla sanomisillaan aikaan, kuinka paljon heillä on sitä kautta valtaa. Hullun valtaa.

Kuka ei kuulu joukkoon? 

Isommassa perspektiivissä jokainen meistä on omalla tavallaan kaivosammakko. Toisten kaivot ovat hieman isompia kuin toisten. Jotkut elävät niin pienessä kaivossa että... Mutta useimmilla on itsellään valta päättää laajentaako omaa kaivoaan, vai ahtautuuko vain sinne minne takapuoli mahtuu. Suomen kaltaisessa maassa oletettavasti jokaisella on valta päättää kuinka ahtaissa kaivoissa, kuinka ahdasmielisissä tms ympyröissä elää. On ollut. Viime vuosina on menty takapakkia ainakin Keski-Suomessa

On eri asia käydä kaivonsa ulkopuolella katsomassa mitä muuta maailmassa on ja palata takaisin kaivoonsa vapaaehtoisesti, kuin pysyä (tietämättään peloissaan) siellä kaivossa koko ikänsä. Arvaapa kumpi noista on jonkun ulkopuolisen helposti ohjattavissa, manipuloitavissa ja tyhmyyksiinkin johdettavissa. Kaikki pikkukaivon sammakot eivät ole samanlaisia. Joillakin harvoilla on säilynyt synnynnäinen kyky hyvyyteen ja luottamukseen. Heidän vanhempansa eivät ole pakottaneet heitä samaan muottiin kuin muut. Muilta se on nujerrettu nöyryyttämisellä, häpeällä ja syyllistämisellä. Tilalle tarjotaan pelkoa, vihaa ja massahurmosta. Jokainen, joka tekee pahaa, tekee sen itselleen, omaan laskuunsa.

Kaivossa pysyäkseen ei tarvita siipiä

Oma kaivoni on minullakin. Jonkun mielestä se on tosi ahdas, toisen mielestä pelottavankin avara. Oli miten oli, se on itse valitsemani ja tilapäinen. 

Minut nujerrettiin lapsesta lähtien häpeämään opettamalla ja syyllistämällä, mutta vuosien varrella on ollut ilo oppia pois noista vallankäytön karmeista välineistä. Tilalle valitsin uteliaisuuden loikkia aika-ajoin ulos itse valitsemastani kaivosta, oikeuden vaihtaa kaivoa kun siltä tuntuu ja luottamuksen siihen, että maailmassa on paljon hyvää, paljon enemmän kuin arvaammekaan. 

Voi kuinka erilainen tästä tekstistä tulikaan, kuin mitä aiempien reaktioitteni myötä ajattelin kirjoittaa. En ollutkaan vietävissä tällä kertaa.

Luottamus ja uudet huoneet

Kalelta viime viikolla

Ruokailuhuoneen ikkunan takana velloo vihreä lehvästömeri suurilla, laajoilla liikkeillä. Tuuli se siellä tanssii puiden latvuksissa ja lehvistöissä myrskyvalssiaan. Tuota on kiehtova katsella, ja samalla syntyy mielikuva tanssisalista. Niin! Tuohon yllättävän isoon eteistilaan, jota reunustaa 7 ovea, saakin pienen tanssisalin, oman treenitilan. Siinä se on. Ja tämä missä istun nyt läppäriä näpytellen, oli ensin oma makuuhuoneeni. Ei onnistunut, ei, vaan nukuin tosi hyvin tuolla asunnon toisella puolella sijaitsevassa huoneessa, joten makuuhuone siirtyi sinne. Siellä se nyt on, avarana ja leppoisana, auringonnousuun herättävänä. Seuraavaksi tästä huoneesta piti tulla vierashuone, mitä tämä tavallaan onkin, mutta varsinaisesti tästä tuli ruokailuhuone. Sellaista en ollut suunnitellut tähän asuntoon missään vaiheessa. 

Eilen vaan tuntui siltä, että iso puinen pöytä piti purkaa osiin ja siirtää tänne. Sähkökäyttöistä ruvinväännintä ei tietenkään ollut, joten vääntyneellä ruuvimeisselillä väänsin irti ensin 12 ruuvia, ja kun kansipalat eivät irronneet, niin vielä 6 tosi lujassa ollutta ruuvia lisää. Ei irronnut sittenkään. Tarkempi tarkastelu osoitti, että edes pieni fysiikan tunteminen ja sen huomioon ottaminen olisi ollut avuksi ennen ruuvien irrottamista. Väänsin ne viimeiset 6 uudelleen kiinni, ja ratkaisin pöydän arvoituksen. Palasina sain sen siirrettyä helposti. Sitten vain kokosin ja kannoin tuolit paikalleen. Kas, nyt on hyvä. Tähän nämä kuuluvat, ovat ennenkin kuuluneet. Mutta miten?

Kalelta tämäkin, viime viikolla

Pesin ruokailuhuoneen asettelun jälkeen noin 300 ikkunaruutupalaa, ja olin kiitollinen siitä että toiselle päivälle jäi loput noin 60. Niiden luo ei päässyt, edessä oli tarpeeksi paljon purkamattomia laatikoita, ja olkapään seudun lihakset kiittivät jo aiemmistakin ikkunaruuduista. Kiittävät vielä tänäänkin. Sen jälkeen palasin takaisin ruokailuhuoneeseen ja istuin sohvalle katselemaan merta. Tämä huone on jännä yhdistelmä minua ja jotakuta muuta. Tästä voisi vaikka kirjoittaa tarinan...

Sen jälkeen oven taakse ilmestyi lukkoseppä, tai no, mies, jonka oletan olevan lukkoseppä. Luottoystäväni lähetti hänet tänne, kun kyselin tunteeko hän ketään, joka vaihtaisi oveeni lukon. MIes ehdotti myös kaikkiin neljään parvekkeen oveen lukon ja kahvasysteemin vaihtoa, ja minä vain mietin että miksi. Jos joku haluaa tulla sisälle ja näkee sen vaivan että kiipeää parvekkeelle, niin tällä ikkunamäärällä hän tulee helposti ikkunan kautta jos oven lukko on tosi vahva. Siis pidin pintani, ja meille vaihdetaan vain asunnon ulko-oven lukko. 

Pesä Kalen muureilla

Vuokraisännän vaimo sanoi jo ensimmäisenä päivänä, että voit vaihtaa lukon, mutta Luottamus on Tärkeää. Hän korosti sitä, että kaikki muutkin luottavat häneen niin paljon, että antavat hänelle yhden avaimensa. Ja jälleen hän sanoi, että Luottamus on Tärkeää. Ei tarvinnut kauaa miettiä mitä teen Rouvan ja avaimen kanssa sitten kun hän tulee sitä avainta kysymään. Kerron, että hän korosti kuinka Luottamus on Tärkeää, ja siksi sanon Rouvalle, että he siis antavat minulle oman vara-avaimensa, ja minä annan heille oman vara-avaimeni. 

Koska Rouva ei tule tähän missään tapauksessa suostumaan, niin voin palata tuohon Luottamus on Tärkeää lauseeseen ja jatkaa, että hän ei luota minuun mutta vaatii minulta täyttä luottamista häneen. Vara-avain menee ihan muualle. Ajatus vahvistui silloinkin, kun Alanyassa asuva ruotsalainen nainen, ystäväni kävi täällä, ja parvekkeelta maisemia katsellessaan kertoi ruotsiksi, että tuolla pihalla meitä seuraa joku nainen. Vuokraisännän vaimo on kovin uteliasta sorttia. Olkoon vaan. Kun tiedän sen, niin voin tehdä sille rajat. Silti jollain tasolla pidän Rouvasta. Hänellä on myös hyvä sydän, samoin kuin vuokraisännällä. Vuokraisännän parhaita puolia on se, että hänellä on ymmärrystä kiinteistön hoidosta, ja hän on pitänyt tämän talon näin hyvässä kunnossa.

Hieman hulppeampi piha, Kalelta

Eilen myöhällä kävi vielä luottoystäväni, katsoi kaappia hetken, sitten minua, ja totesi että olisi kyllä ollut paljon helpompaa jos olisit muuttanut ilman tätä. Sen enempää moitteita en saanut, eikä sekään oikeastaan moite ollut, enempikin neuvo tulevia muuttoja varten. Lupasin kaapin hänelle sitten kun seuraava muutto koittaa, ettei minun tarvitse miettiä sen siirtoa. Nauruksihan se meni. Joka tapauksessa saimme kahdestaan sen ison umpipuukaapin siirtymään, ja se on nyt oikealla paikallaan. Sen jälkeen iso, turkoosi sohvakin löysi oman paikkansa, ja on nyt kasvot merelle päin, auki. Nyt olohuonekin on ilmava, rauhallinen ja "hengittää".

Tässä talossa verhotangot eivät ole katonrajassa, kuten usein on, eivätkä edes lähellä katonrajaa. Ne ovat 55 cm alempana, ikkunan karmien yläreunan tasalla. Kun ripustin omat edellisen asunnon olohuoneen verhot ruokailuhuoneeseen, niin 55 cm verhojen alaosaa on lattialla kasassa. Ne saavat jäädä niin, sillä en henno katkaista niitä. Niille on paikka seuraavassa asunnossa täyspitkinä. Sen sijaan luonnonvalkoiset verhot, joita oli sekä makuuhuoneessa että keittiössä, katkaisen nykyiseen makuuhuoneeseen sopiviksi. Ikkunoita on niin valtavan paljon, että makuuhuonekin tarvitsee neljä leveää verhoa. 

Luonto valtaa tilaa ihmisen rakennelmilta, Kalella

Ikkunoita on paljon sanan varsinaisessa merkityksessä. En muista sanoinko jo aiemmin, mutta sanon taas. Ikkunoita on 19 plus 2 pientä wc-ikkunaa. Parvekeovia on neljä. Kaikissa niissä on pikkuruutuja, ja lisää pikkuruutuja ja vieläkin pikkuruutuja. Ikkunanpesijän ilo siis. Ulos katselijalle ne ovat todella iso ilo, vaan se iso, musta keinutuolini ei ole vielä merenkatselupaikallaan, enkä laitakaan sitä ulos ennen kuin ensi kesänä. Luottoystäväni ei ole aiemmin nähnyt eikä testannut keinutuolia, ja houkuttelin hänet eilen istumaan siihen. Oli ihana seurata hänen ilmeitään ensimmäisissä kiikutteluissa. Puhdas ihmettelyn ilo loisti kasvoilta.

Uusi naapuri tämäkin, ja Isoin näkemäni kotilo

Ihmetellään ja eletään taas uusi huominen päivä, ja palataan sen jälkeen asiaan.

Ei sinne, vaan tänne & hammaslääkäri

Alanya, DoyDoy ja Külbasti, eli lammasta 😋😍

Oletko joskus miettinyt miten elämä ohjaa, tai ohjaako se? Jotkut uskovat sattumaan, ja joillekin kaikki on sattumaa. Leikitellään toisenlaisella ajattelulla ja otetaan pari esimerkkiä. Lauantaina piti katsoa erään asunnon ympäristöä ja pohtia sen ympäristön äänimaailmaa ja meluisuutta. En löytänyt sitä, vaikka yleensä löydän täällä siihen osoitteeseen mihin haluan mennä. Nyt en jostain syystä löytänyt. Pidin asunnon sisätiloista ja varustelusta sekä hinnasta niin paljon, että olisin todennäköisesti tehnyt sopimuksen siihen. Mutta se ei ollut tarkoitus koska en löytänyt perille (eikä löytänyt paikallinen kuskikaan). Maanantaina se asunto oli jo mennyt. 

Sunnuntaina oli tarkoitus tutustua tuolla hieman nykyistä ylempänä vuoren rinteessä olevaan kattohuoneistoon (ympäristö&melu), joka kuvien perusteella houkuttaa tosi vahvasti, vaan kun olin lihaskipuinen, päänsärkyinen, kurkkukipuinen ja kuumeessa (vuoristossa vilustunut). Eilen maanantaina oli taas tarkoitus katsoa sitä ympäristöä, samoin kuin toista samalla suunnalla, mutta en ollut vielä kunnossa vaikka kuume olikin pois, ja vuoristoreissusta ja pitkistä kävelyistä ärtynyt nilkka oli jo Ärtynyt. 

Tänä aamuna on jo kuumetauti irrottanut otteensa ja on enemmän energiaa, mutta nilkka on hirveän kipeä, mahdollisesti liiallisesta kävelystä, vääränlaisesta rasittamisesta vuoristoreissulla ja kuntoutusohjelman mukaisen venyttelyn epäsäännöllisyydestä johtuen. Säären etuosan sisäreunalla on yksi jänne niin tulehtunut, että en todellakaan ota yhtään ylimääräistä askelta. Raahaan vain itseni hammaslääkäriin ja takaisin kotiin. Ko asuntojen katselu jää siis tältä ja huomiseltakin väliin. Saas nähdä mitä sen jälkeen on tarjolla, nimittäin ne mieluisimmat asunnot menevät nopeasti, päivässä parissa.

Maanantaina ei huvittanut tehdä ruokaa... herkkuja

Edellinen hammaslääkäri, se yksityinen jota tuttavat suosittelivat, jäi pois kuvioista. Kävin siellä perjantaina. Miehellä oli kädessään kumihanskat, ja kun kerroin olevani kumille allerginen, niin hän heitti hanskat pois ja hoiti tutkimuksen paljain käsin ja asianmukaisin instrumentein. Ei ollut muita hanskoja. No, jo samana iltana alkoi nousta ientulehdus, joka ärhäköityi viikonlopun aikana niin paljon, että ilmoitin maanantaiaamuna peruutuksen sekä maanantain ajalle että suunnitelluille toimenpiteille. Jos jo pelkästä tutkimuksesta saa tuollaisen tulehduksen, niin millainen mahtaa olla tilanne useamman hampaan paikkojen vaihtamisen ja kruunuttamisen jälkeen... sitäkin mietin. Ientulehduksia ei ole ollut vuosiin. 

Katselin netistä hieman isompia kuin yhden miehen yrityksiä, yksityisiä hammasklinikoita, ja löysin Sevket Tokukselta sellaisen, joka houkutti tutustumaan. Eikä sinne menoon liittynyt minkäänlaista hammaslääkäripelkoa, niin kuin useimpiin uusiin hammaslääkärikontakteihin liittyy. Tänään olin siellä tutkimuksessa, ja keskustelimme kokonaissuunnitelmasta sekä sen hinnoittelusta. Tässä paikassa hammaslääkäreinä toimivat mies, hänen vaimonsa ja yksi tyttäristään. Kaikki ovat opiskelleet hammaslääkäreiksi. Toinen tytär on hammashoitaja ja palvelutiskin hoitaja, ja lisäksi paikalla oli opiskelija. Wau!

Sen perusteella, mitä tiedät hammaslääkäripelostani, olisitko uskonut että ärtyneen takahampaan ison paikan vaihto onnistuu ilman puudutuspiikkejä? En olisi uskonut minäkään tähän aamuun mennessä, mutta nyt on sekin ihme koettu. Siihen lääkäriin vaan pystyi luottamaan niin vahvasti että tuo oli mahdollista. Toinen tärkeä asia oli se, että ilman pyytelemistä ja tinkimistä sain hammashoidon samalla hinnalla kuin paikalliset. Kolmas merkittävä asia oli hampaiston hoitosuunnitelma. Hän sanoi ettei ole mitään järkeä kruunuttaa vielä, kun omat ovat noinkin hyvässä kunnossa. Sen sijaan hän laittaa noihin kahteen ogelmahampaaseen tavallista lujempitekoisemman paikan. En muista nimeä, kun en tiedä niitä suomeksikaan, ja vaihtoehtoja oli paljon.

Elämän kauniit kiemurat. Taivuttaa, ei taita.

Olin hämmentynyt siitä, että erilaisia hampaanpaikkausratkaisuja todellakin oli noin paljon erilaisia. Suomessa minulta on kysytty vain silloin kun amalgaamista alettiin luopua, että amalgaami vai muovi. Ja muutenkin heidän kapasiteettinsa tehdä erilaisia asioita oli laaja. Tänään kun menin vastaanotolle, niin odotusaulassa istui sekä turkkilaisia että turisteja. Sekin kertoo paikasta jotain :) . Välineistö ja siisteys oli kuin Helsingissäkin. Hygienia miellytti sairaanhoitajankin silmää. Henkilökunta oli aidosti mukava, avulias ja hymyilevä. He palvelivat läsnäollessani asiakkaita myös englanniksi ja venäjäksi. 

Sen sijaan, että olisin maksanut sille toiselle suoraan 4.000 TL, maksoin tänään 167 TL. Tuo oli sen kaikkein vaikeimman hampaan hoito, ja lisäksi hoidolla on takuu. Siinä oli kaikki mitä ko hampaalle tarvitsee nyt tehdä. Parin päivän päästä vaihdetaan toinen iso takahampaan paikka, ja laitetaan pieni pintapaikka kolmanteen takahampaaseen. Se maksaa yhteensä noin 180 TL. Sen jälkeen projekti on tältä kertaa valmis. Yhteensä 347 TL, 8,7 % sen toisen kustannusarviosta. Vaikkeivat ne olekaan samasisältöisiä, laitoin summat vertailuun, koska nykyinen hammaslääkäri perusteli hyvin miksi kruunutus tässä vaiheessa on täysin turhaa rahanmenoa. En perustele tähän koska en muista kaikkea mitä hän sanoi.

Olen hyvin tyytyväinen tuohon klinikkaan, saamaani hoitoon sekä hoito-ohjeisiin. Yritän muistaa ottaa kuvan siitä seuraavalla kerralla, niin saan jaettua sen täällä.

Kiinteistönvälittäjä, välittäjä ja kiinteistö

Näkymä, jonka nostaa asunnon 500 TL:sta 1000 TL:aan

Ulkona yön pimeydessä jyrisee upeasti kun ukkonen etenee. Pimeyden keskellä välkkyy aika ajoin myös salamoita, ja se on jotenkin aavemaista. Ukkoskuurot etenevät vuoristoon tai vuoristossa, koskapa eivät tällä kertaa tule meille, ja koska nyt yöllä lämpöasteita on vain vähän, niin vuoristoteille on annettu liukkausvaroitus mahdollisen lumen ja loskan takia. Aavemaista tunnelmaa lisää tuo naapurissa olevan kirkon äkillinen pimeys ja tyhjyys. Jostain syystä siinä ei aiemmasta vilkkaasta toiminnasta huolimatta ole näkynyt moneen päivään edes valoja, vaikka siellä on asunut vakituisesti yksi ihminen ja useampia lyhytaikaisesti. On outoa nähdä se pimeänä ja elottomana päivästä toiseen.

Tänään otti uutisista silmiini yksi mielenkiintoinen luku. 3.594.000 eli 3,6 miljoona. Onko se mielestäsi paljon vai vähän? Turkissa on virallisten tietojen mukaan tällä hetkellä 3,6 miljoonaa Syyriasta tullutta pakolaista, joita Turkki elättää, ja joiden hyvinvoinnista Turkki huolehtii. Samaan aikaan rikasta ja hyvinvoivaa esittävä Suomi kitisee muutamasta sinne asti tulleesta pakolaisesta. Eikä tuo 3,6 miljoonaa ole edes mikään huippu tai loppusumma, sillä nin kauan kuin muutamat typerykset leikkivät asekaupoillaan ja käyttävät Lähi-Itää hiekkalaatikkonaan, niin sekä tuhot lisääntyvät että pakolaisten määrä kasvaa. 

Kuulemma olohuone eikä eteisaula, niin kuin oletin

Myrsky ei muuten pettänyt. Sitä oli upea seurata sivusta. Kun se aikanaan tuli päälle, niin on vain kovat jyrinät ja välkkeet, mutta ei se näytä ollenkaan yhtä viehättävältä kuin vierestä katsottuna. Ja kyllä sataa, paljon. Lisäksi lämpötila laski tosi paljon. Vuorilla tullee paikka paikoin taas lunta.

Kiinteistönvälittäjät, joilta olen kysynyt asuntoja, sekä pari miespuolista kiinteistönvälittäjänäkin toimivaa ravintolassa työskentelevää tuttua saavat minut hepulin partaalle. Joka ainoa tekee samat virheet kerrasta toiseen. On vain kolme pääkriteeriä:
1. Meluton asunto (ei liikenne-, ravintola-, hotelli tai turistimelua)
2. Homeeton, siis uusi kerrostaloasunto tai asunto kunnolla rakennetusta kivitalosta
3. Ei keskustasta

Jokainen asuntoja valinnut ja esitellyt on pysynyt budjetissa, joskin jokainen on aina ottanut suoraan vain sen ylärajan. Kukaan ei nyt ole tarjonnut asuntoja, joiden vuokra olisi siellä budjetin keskivaiheilla tai alarajalla. Sellaisiakin on paljon. Jokainen on aina tarjonnut ylärajalle hinnoiteltuja. Myöskin ihan paskoista asunnoista on pyydetty ylärajahintaa, kuten tänään. Yksi asunnoista oli niin pahoin homehtunut, että sain vakavan sairauskohtauksen. Onneksi se oli viimeksi katsottu asunto. Kiinteistönvälittäjä katsoi hengitysongelmiani ja sanoi, että eihän täällä mitään ole, vähän vaan tuuletusta kaipaa ja maalia päälle. Kuulosti ihan Pihtiputaan touhulta.

Arvoaluetta, mutta kohtuus kaikessa

Ensimmäinen katsottava asunto oli bilesatamasta, Punaisen Tornin juurelta / takavasemmalta. Asunto oli oli uskomaton minihuoneiden sokkelo, ja jo ulkoapäinkin katsottuna seinät märkinä. Siellä en silti onneksi saanut mitään kohtausta. Mutta kiinteistönvälittäjä halusi salata sen asunnon helvetillisen meluhaitan, vaikka olin pyytänyt nimenomaan hiljaista, melutonta asuntoa. Sanoin siitä uudelleen autossa vielä siinä vaiheessa, kun hän käänsi auton tuolle alueelle. Omistajanaiselta kysyin ihan suoraan silmiin katsoen että onko täällä sesonkiaikana meluhaittaa yökerhoista johtuen. Hän vastasi rehellisesti, että melu on iso ongelma. Siitäkin asunnosta pyydettiin vuokraa 1,5 x se mitä maksan tästä nykyisestä, uudehkosta luksusasunnosta.

Ei kumpikaan em välittäjä, vaan vanha, tuttu kiinteistönvälittäjäni marisi tänään kun pyysin häntä kysymään minulle tuolla kauempana, kaupungin ulkolaidalla olevaa, ihan uutta ja luksusasunnoksi luokiteltavaa asuntoa, jonka vuokrahinta kuukausivastikkeineen on vain puolet noista keskusta-asuntojen vuokrista. Hetken mietin että miksi hänkin marisee... no, hänen palkkionsa on suhteessa asunnon kuukausivuokraan, yhden kuukausivuokran kokoinen. Ainoa, joka ei marise, on entinen miesystäväni. Hän otti lauantaiksi vapaapäivän sitä varten, että meillä on koko päivä aikaa kierrellä, katsella ja neuvotella. Ne asunnot ovat kaikki suoraan omistajilta, ilman välissä sähläävää kiinteistönvälittäjää. 

Asunnon paras näkymä pihalta taivaalle

Käytännössä on ihan sama teetkö sopimuksen ilman kiinteistönvälittäjää vai kiinteistönvälitystoimiston kautta, sillä oleskelulupaan vaadittava vuokrasopimus pitää tehdä notaarin luona omistajan ja vuokralaisen läsnäolessa, tai asianmukaisin valtakirjoin, ja se tulee olla notaarin vahvistama. Kiinteistönvälittäjien tekemät vuokrasopimukset ovat nykyään vain pala paperia, epävirallisia, mutta toki he edelleen tekevät ja siitäkin toiminnosta rahastavat. Kiinteistönvälittäjien ammattitaito mitataan sillä, kuinka osaa kuulla asiakkaan toiveen ja löytää sitä toivetta vastaavan asunnon. Näillä herroilla ei ollut kykyä kunnioittaa tai edes kuulla toiveitani. He veivät vain sinne, minne luulivat jokaisen turistin haluavan.

Niin, siis mikään tämän päivän asunnoista ei täyttänyt noita kolmea kriteeriä, ei edes yhtä ainoaa noista kolmesta kriteeristä. Valitse siinä sitten. Mutta onneksi ei ole hätää ajallisesti, eikä asunnollisestikaan, sillä yksi minulla on joka tapauksessa varattuna. Sekään ei täytä noita kriteerejä, mutta on kuitenkin asunto, jos ei muuta löydy. Uskon silti, että löytyy, mutta en usko kiinteistönvälittäjien apuun vaan tuttavaverkostoon.

Kirjoittaminen venyi aika pitkään, ja ensimmäinen myrskyrintama tuntuu olevan lopuillaan. Istuin pitkät ajat keittiön ikkunan ääressä keinutuolissa, ja sekä ihailin että pahimmin paikoin jopa pelkäsinkin salamointia. Keskivaiheilla myrskyä pilvet olivat taas tosi alhaalla, ja pilvisalamointi näytti olevan pelottavan lähellä. Kiehtovaa kaikessa voimallisuudessaan ja hallitsemattomuudessaan. Uusi rintama on tuossa meren päällä jo tulossa, välkkeestä ja äänestä päätellen, joten otan ison, kuuman teemukin käteen ja istahdan taas hetkeksi ihailemaan. 

Konyan reissun antia

Konyasta lähtiessä vuoristoa 3.9.2018

Lähdin Konyaan monesta eri syystä, pääasiassa saadakseni ajatuksille vaihtelua, purkaakseni stressiä ja löytääkseni vastauksen pariin askarruttavaan kysymykseen. Vastauksia hain siis itseltäni, sillä en oikein osannut päättää. En oikein tiennyt missä mennään. Siksi tarvitsin etäisyyttä arkeen, ja ihan uusia kokemuksia ei niin tutussa ympäristössä. 

Konya yllätti. Se on muuttunut. Itse asiassa koko reissu yllätti. Minäkin olen muuttunut edellisen 2015 Konyassa käynnin jälkeen. 2015 olin koko ajan paikallisen opastuksessa ja ohjauksessa, myös kuljetuksessa. Tällä kertaa oli reissussa täysin yksin, ja liikuin pääasiassa julkisilla kulkuneuvoilla ja keskustan kortteleissa myös kävellen. Tällä reissulla tuli nähtyä ihan erilainen Konya kuin mitä aiemmin olin nähnyt, vaikka hotelli olikin vain 300 m päässä edellisellä kerralla käyttämästäni hotellista.

Bussin perusvarusteena taulutietokoneet

Ensinnäkin matkasta. Kannattaa ehdottomasti matkustaa päivällä, niin voi katsella kuinka maisemat vaihtuvat tällä välillä ihan äärilaidasta toiseen. Kasvillisuus- ja ilmastovyöhykkeet vaihtelevat tosi paljon. Saa siirtyä trooppisesta äärimmäisen kuivaan vuoristoilmastoon, rehevästä tosi karuun. Matkalla näkyy niin miljoonakaupunkielämää, pikkukaupunkielämää kuin vaikeissa oloissa asuvan vuoristokyläläisenkin elinolosuhteita. Bussin ikkunasta näkyy laiduntavia lehmiä, vuohia, kurpitsapltoja ja muita maanviljelysalueita. Konyaan tullessa näkyy varallisuuden molemmat ääripäät.

Metsäpalon jäljiltä eloon heräävää aluetta

Kerjäläiset olivat yksi niistä asioista, joihin oli vaikea suhtautua. Ts. en oikein tiennyt miten suhtautuisin. Mevlanan alueella ja lähikortteleissa kerjäläiset toki tunnistivat minut turistiksi. Osa tuli ihan hihaan kiinni, osa puhui hiljaa ja anelevasti, osa suorastaan huusi. Näyttää siltä, että lapsia käytetään kerjaamisessä hyväksi. Konyassa vastaan tuli useampi kerjäävä lapsi. Oletan, että he olivat aikuisen lähettämänä ja pakottamana kerjäämässä. Turkissa on hyvä sosiaaliturva, samarakenteinen kuin Suomessakin, ja joillakin osa-alueilla jopa parempi kuin Suomessa. Siksi oletan, että jokainen perhe, joka haluaa toimia yhteistyössä Turkin valtion kanssa saa tarvitsemaansa apua. Eri asia on ne perheet, jotka eivät halua olla yhteistyössä. Ja tietyillä kansanryhmillä on ihan ammattina kerjääminen (ja taskuvarkaudet).

Vuoristokylä hieman etäämmällä

Toinen, mitä kerjäämisessä käytetään hyväksi, ovat vammaiset ja jollain tavoin poikkeavalta näyttävät ihmiset. Sekin on surkeaa hyväksikäyttöä. Mutta se huuteleva mamma... Olin noin 500 m päässä Mevlana-aukiolta, sinne vievällä kauppakadulla, kun näin ostoskärryjen kanssa istuskelevan vanhemman (pulskan) pariskunnan. Rouva alkoi huudella minulle heti kun minut huutoetäisyydellä näki. Jatkoin matkaa, sillä lihavuus ja ruoan puute eivät asu samassa kehossa samaan aikaan. En uskonut rouvan olevan täysin rahaton ja kerjäämisen armoilla. Kun ohitin hänet ja jatkoin pysähtymättä eteenpäin, niin rouva alkoi suorastaan huutaa. Kun siitä huolimatta jatkoin eteenpäin, niin huuto oli jo raivokasta. Sen verran piti vilkaista taakse että käykö se nainen kimppuun, niin ärhäkkäästi se huusi perääni. No, ei tietenkään käy, ärisee vaan.

Vehreämpi ylätasangon laakso

Ihmiset Konyassa olivat yleensä ottaen ystävällisiä, ja suurin osa neuvoi kun kysyin tietä tai raitiovaunun numeroa tms. Sen lisäksi Konyassa oli turvallisen tuntuista liikkua. Kysyin hotelliltakin, että millaisia nämä pikkukadut tässä ovat, voinko liikkua yksin illalla ja myöhäänkin. Tuon pienen hotellin omistaja itse oli tuolloin respassa, ja hän sanoi, että tuota yhtä, pimeämpää katua lukuunottamatta näillä muilla kaduilla voit liikkua turvallisesti läpi yön, milloin tahansa. Tuon miehen kanssa käydyistä keskusteluista löytyi yksi tärkeimmistä yllätyksistä. Tuolla alueella oli ihan normaalia, että nainenkin voi liikkua yksin, ja myös ilta- ja yöaikaan. Ei tarvitse pelätä, eikä ruokittu pelkoa, vaan päin vastoin rohkaistiin elämään vapaasti ja pelkäämättä. Wau! 

Hautavajoama

Tuo oli vastakohta alanyalaiselle ajattelulle. Täällä paikalliset tuttavaperheet korostavat sitä, miten naisen tulee pelätä yksin liikkumista, etenkin ilta- ja yöaikaan. Täällä näiden tuttavien taholta minullekin korostetaan turvallisia liikkumisaikoja, säädyllisiä liikkumisaikoja, ja pelkäämisen tärkeyttä oman turvallisuuden kannalta. Konyan Mevlanan alueella luottamus ja pelottomuus olivat peruslähtökohtia. Aivan uskomaton fiilis. 

Sen lisäksi Mevlanan alueella ostosten teko oli pääosin miellytävä kokemus. Tämä on ihan mututuntumaa... mututuntuman perusteella alueella on sekä Mevlanan jalanjäljissä kulkevia yrittäjiä että "niitä muita". Mevlanan jalan jäljissä kulkevien yrittäjien marketeissa, puodeissa ja ravintoloissa asioidessa oli rauha asioida, mitään ei tuputettu, hinnat olivat kohdallaan eikä rahasta huijattu. Todella mieluisia kokemuksia, kiitos teille. Isolla bussiasemalla sen sijaan karkkikauppias teki klassisen huijauksen, ja katosi näköpiiristäni. Ostokseni maksoivat 12 TL. Maksoin 50 TL setelillä. Hän antoi 3 TL, ja sanoi "sinä olit täällä vuosi sitten, muistan sinut! Etkö ollutkin?" Hän siis harhautti minut ajattelemaan muuta. Moni muukin kauppias on käyttänyt tuota samaa harhautuskikkaa minulle sekä Alanyassa että Antalyassa.

Vuoristokylä tien varrella

Kun siinä edelleen seisoin käsi ojossa, niin hän kaivoi taskustaan 5 TL, kuin vastaten 20 TL rahaan. Otin sen ja kävelin läheiseen kahvolan pöytään, ja siinä istuutuessani tajusin että 12 TL sijaan maksoin karkeista 42 TL. Sen jälkeen kyseisestä miehestä ei näkynyt vilaustakaan ennen kuin bussini lähti. Mutta en ole katkera. Ajattelen että elämä antaa hänelle sen teon takaisin, eli paha saa aina palkkansa, ennemmin tai myöhemmin. Itse asiassa täällä ajatellaan, että sen minkä varastat toiselta ottaa elämä/kohtalo/Jumala sinulta kolminkertaisesti takaisin. Totesin vain, että olin tyhmä ja huijattavissa, ja että enpä toiste osta tuolta mieheltä. Mutta siis Mevlanan alueella ja keskustassa oli ihan toinen meininki, rehellistä kaupantekoa.

Tienvarren vuoristokylää tämäkin

Konya yllätti myös muodikkailla vaatteillaan, ja muodikkaasti ja vapaasti pukeutuneine ihmisineen. Vaatekauppoja oli laidasta laitaan, ja monista löytyi vaatteita, joita en Alanyassa ole nähnyt. Siellä oli sellaisten ketjuliikkeiden vaatekauppoja, joita ei (vielä) ole Alanyassa. Ja en muista milloin viimeksi olisin ostanut itselleni noin monta sopivaa ja mieluista vaatekappaletta yhdellä reissulla. Alanyasta on vaikea löytää sopivan kokoisia, kun useilla kaupoilla on vain liian pieniä vaatteita. Tuolla ei ollut mitään ongelmaa sen suhteen. Kyllä löytyi 😅  .

Juu, ja vastauksiakin löytyi niihin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Rentoutuminenkin pääsi alkuun. Erittäin hyvä ja kannattava reissu siis. Suosittelen Konyaan tutustumista, jos et siellä ole käynyt ihan lähimpään pariin vuoteen. Niin, ja se Trooppinen Perhospuisto lähellä bussiasemaa on suljettu maanantaisin. Siksi se jäi minulta näkemättä. Sekin on yksi hyvä syy palata Konyaan vaikkapa jo tulevan talven aikana.  

KAikki nämä kuvat on otettu liikkuvasta bussista, matkan aikana ja ikkunan läpi.

PS. Ei muuten tullut se Bekon takuuhuoltomies tänäänkään, vaikka Bekon isompi taho niin vakuutteli. 

Paikallisessa terveyskeskuksessa

Alanyan keskustan tulppaaneja 16.3.

Kun edellisen kerran kävin Alanyan uudessa Devlet Hastanesissa, valtion yliopistollisessa
sairaalassa, niin siellä vastaanotossa virkailija sanoi että käytä terveyskeskusta, jos kerran vakuutuksesi ei vielä toimi. Se tulee halvemmaksi. Olen sen jälkeen käyttänyt. Netissä on ajanvarausjärjestelmä, mutta en jaksanut etsiä e-devlet -salasanaani, joten maanantaina kävelin paikan päälle ja kysyin aikaa. Silloin menin labrakokeiden kannalta liian myöhään (11.30) ja käskettiin tulla uudestaan tiistaina aamulla kello 8.30.

Aamulla jonotin oven takana muutaman muun kanssa jo kahdeksan jälkeen. Hoitajat alkoivat antaa aikoja lääkäreille sitä mukaa kun lääkärit saapuivat työpaikalleen. Minulta kysyttiin kenen lääkärin potilas olen. En tiedä kenelle kuulun, kun asioin ensimmäistä kertaa. No, siihenkin löytyi vastaus, ja ihana naislääkäri otti vastaan pienen odottelun jälkeen. Turkkilaista henkilökorttia näytettyäni etu- ja sukunimeni ensimmäiset kirjaimet ilmestyivät lääkärin oven yläpuolella olevaan näyttöruutuun. Minua ennen jonossa oli 2 asiakasta. Kun edellinen tuli ovesta ulos käveli seuraava automaattisesti sisälle, joten niin tein minäkin.

Tutkimus oli nopea mutta perusteellinen, ja hoitolinja selvä. Lääkäri sanoi että ihon alla on edelleen voimakas tulehdus, niin kuin on ollut jo 5 viikkoa, ja kirjoitti lähetteen verikokeisiin. Tulehdus on nyt levinnyt myös ympäröiviin kudoksiin. Lääkäri sanoi vielä, että labrakokeiden tulosten perusteella päätetään riittääkö antibiootin piikittäminen lihakseen, vai tarvitaanko suonen sisäisesti annosteltavaa antibioottia. Suun kautta otettavien teho ei enää riitä tähän sanoi hän.

- Saanko mennä tanssitunneille tai muuten harrastaa liikuntaa?
- Et, koska se pahentaa nyt tulehduksen leviämistä, ja sitten kun antibiootti alkaa, ei muutenkaan saa urheilla.

Mennyttä arsenaalia

Parit tuttavat ovat käskeneet palata Suomeen hoitoon. ÄLkäähän hermoilko. Ihan samoin hoidettaisiin Suomessakin. Moka on tapahtunut jossain ihan alkuvaiheessa, kun joku on siirtänyt käsistään / hanskoistaan tai hoitotarvikkeiden mukana ko bakteerin haavalle. Tai sitten se on tullut kissasta, joka on nopeana päässyt yllättämään ja ronkkimaan haavaa silloin kun se eritti tuoretta verta. Tuli mistä tuli, ja mitä hyvänsä, on tuo tulehdus saatava pois.

Juuri nyt tätä osuutta kirjjoittaessani olen stressaantunut, huolestunut ja jopa hieman pelokaskin. Tiedän ettei huolestuminen tai pelkääminen auta mitään, mutta tunteita ne ovat nekin, ja kun ne nyt ovat päällä, niin tehtävänsä niilläkin on. Tiedän myöskin sen, että muutaman tunnin kuluttua olen ihan eri tuulella. SIlloin olen taas jotenkin löytänyt tyyneyden ja rauhan, sekä uskon siihen, että asiat hoituvat, että tälläkin on joku oma merkityksensä. Mikään ei tule "kohtalomme" (kader) ulkopuolelta. Kaikella on merkityksensä. Ja asioilla on taipumus järjestyä.

Seuraavana päivänä, tulosten valmistuttua, menin samalle omalle lääkärille uudestaan. Hän katsoi tulokset, hämmästyi, ja tutki jalan uudelleen.  Täällä on selvä tulehdus, mutta mitään tulehdusarvojen nousua ei labrakokeissa näy. Emme siis aloita antibiootteja, mutta miksi tämä on tulehtunut... Epäilimme allergista reaktiota hoitovoiteelle, auringonottoa ja tanssituntien tuomaa rasitusta, sillä en malttanut olla tansimatta. Ihan vähän vaan...

- Voide pois. Ei tanssitunteja, ei liikuntaa eikä paljoa kävelyäkään vielä. Ja suojaat auringolta.
- 😳 ...juu...

Vastaukseksi on vahvistunut allergia, auringonotto ja rasitus. Ihon ja arven pehmentämiseen tarkoitettu voide sisälsi jotain, jolle olen allerginen, ja ihon tulehdusreaktio tuli siitä. Voiteen vaihto ja allergialääkitys auttoivat. Jalka on muuttunut ihan eri näköiseksi, eikä hehku enää kuumanakaan. Tulehdus on poissa. Olen suojannut auringolta, malttanut olla kävelemättä, ja torstain tanssitunnillakin olin vain katsojaoppilas. Tänään kävelen ihan vähän, ja huomenna ihan vähän enemmän kuin tänään jne. Maanantaina tanssin vain yhden sarjan, torstaina 2. Eli nyt kun tulehdus on poissa ja viikkoja takana jo aika monta, saa alkaa rasittamaan, vähitellen.

Rantaelämäaika on alkanut

Terveyskeskukset ovat paikallisille asukkaille tarkoitettuja paikkoja, joissa on lääkärin vastaanotto, labra, perheneuvola, lastenneuvola ja sairaanhoitajan vastaanotto haavahoitoihin, injektioiden antoon jne. Minun omalääkärini on itseäni nuorempi nainen, ihana, avoin ja puhelias ammattilainen. Niille, jotka kaipaavat yksityissairaaloiden kaltaisia palveluja ja ympäristöjä, terveyskeskus ei sovi.

Verikokeita otettaessa vieressä oli pappa saamassa haavahoitoja, hoitajat ilman hanskoja ja suojia. Samalla neulalla etsittiin suonta ensin vasemmasta, kun ei löytynyt niin oikeasta, ja välillä se neula lepäsi pöydällä. Pistos tapahtui hoitajan paljain käsin sormeileman alueen läpi, ilman puhdistuksia. Silloin kun itse aloitin sairaanhoitajan työn, niin meillä toimittiin ihan samoin. Hieman ovat ajat muuttuneet. Tarjolla on hyvinkin erilaisia paikkoja. Yliopistollisissa sairaaloissa ja yksityissairaaloissa on viimeisen päälle tarkka aseptiikka, toisissa paikoissa tehdään se mitä voidaan niillä resursseilla mitä on. Ja näin se elämässä menee.

Kiitän terveyskeskusta saamastani avusta, ja arvostan heidän tekemäänsä työtä lähellä ihmisiä, kaiken alkulähteillä.