Erilainen viikko kuin suunniteltiin

On jokseenkin hämmentynyt olo, kun istunkin vuokra-asuntoni sohvalla työpaikan sijaan. Viime viikonloppuna on tulut tehtyä 42 tuntia töitä kolmessa päivässä, ja viimeisen viikon aikana 82 tuntia. Viimeiseen 7 päivään ei ole mahtunut yhtään vapaapäivää, ja vuoroja on tarvinnut vaihtaa myös hälyytyslähdöillä. Tänään heräsin yövuoron jäljiltä siihen, kun eräs kollega soittaa työasioita, mutta osasin jo sanoa että nyt nukun, puhutaan toisella kertaa. Myös pomo soitti aamulla kun ajelin asunnolle, ja ehdotti että puhutaan huomenna viikonlopun korvausmenettelystä. Hänellekin osasin sanoa, että huominen on vapaa, puhutaan myöhemmin. Väsyttää aika raakasti, ja siihen auttaa vain lepo. Sekä eilen että tänään havahduin monta kertaa auton ratin takana "mikrounesta". Torkahtelin, mutta onneksi ei tullut liikennevahinkoa.

Jos kyse olisi sairaalatyöstä tai vanhustenhoitolaitoksesta tms, niin eihän tuo olisi onnistunut, ei sitä olisi jaksanut. Kyse on yhden hengityskonepotilaan hoitamisesta, joten työ on sekä henkisesti että fyysisesti paljon kevyempää kuin nuo edellä mainitut. Ainakin minun mielestäni. Tarvitsee vain osata työnsä ja ymmärtää mitä potilas haluaa ja tarvitsee. Varsinkin yöaikaan on myös mahdollista istua hetkittäin tuolilla, ja jopa täyttää sanaristikoitakin. Jotkut pelkäävät tämän työn vastuuta, mutta vastuuta on joka työssä, kussakin eri tavoin. Ja luonnollisesti jokainen hoitotyötä tekevä on vastuussa potilaiden hengestä, ymmärsi sitä itse tai ei. 

Alanyan uutisia ja kuulumisia en ole ehtinyt edes vilkaista, on tämä ollut sen verran erikoinen ja poikkeuksellinen viikko. Huomenna on tämän viikon vapaapäivä, jolle voisi melkein kajauttaa kolminkertaisen hurraa-huudon. En aio tehdä yhtään mitään, ja teen mitä mieleen juolahtaa. Ei mitään suunniteltua ohjelmaa tai velvollisuuksia. Olla vaan, se kuulostaa parhaalta. Ja jos inspiraatio iskee, niin saatan ajella erääseen autokauppaan katsomaan sellaista pientä kauppakassia, jonka voisin sitten ajaa ihan Alanyaan asti. Kauppakassissa on sellainen hinta, ulkonäkö ja ennen kaikkea rekisteritunnus, joka houkuttaa ja miellyttää. Jollei huomenna, niin lähiaikoina kuitenkin. 

Myötätunnosta

Historialllinen laatta Alanya, Pun.torni

Tämä ympäröivä kulttuuri opettaa meille maahanmuuttajillekin monenlaisia sosiaalisia taitoja. On jopa hiukan pelottavaa aloittaa tällaisella lauseella, puuttua näin isoihin asioihin, mutta raapaisen vain vähän pintaa. 

Eilen kävin Alanyan Kaupunginteatterissa katsomassa Grönholm Metodi -nimisen näytelmän. Jossain takaraivolla kävi ajatus, että olen kuullut Grönholm metodista aiemminkin, mutta en muistanut että mitä. En myöskään halunnut googlettaa tai muutoin etsiä siitä tietoa, en edes lukea esitettä, sillä yllätys toimii minulle paremmin. Niin toimi nytkin. Taas kerran lopputulos oli järkyttävä ja yllättävä, sellainen ajattelemaan laittava. Siis juuri sitä mitä teatterin tuleekin tehdä. Pelkät tyhjännaurukomediat ei niin kiinnosta, vaan syvemmältä riipaisevat ja ajatus- ja toimintamaailmaa haastavat näytemät ovat kiinnostavia. 

Saisikohan tällaisen oven meillekin, kiitos

Alanyan KAupunginteatteri on pieni teatteri, jossa on kuin taivaan lahjana muutama hieno, taitavanäyttelijä, ohjaaja, lavastaja ja valomies. Kun sinne katsomoon menee ja näytelmä alkaa, niin viimeistään 15 minuutin kuluttua olen jo niin uppoutunut näytelmän maailmaan, etten näe enkä kuule mitään muuta. Se on teatterintekijöiden ammattitaitoa ja iso kiitos siitä. Yksi tärkeimmistä on kuitenkin näytelmien valinta. Mitä sisältöä näytelmässä on, mikä sen näytelmän tavoite ja ydinajatus on. 

Olen kuullut sanottavan muussa yhteydessä, ettei tarina ilman opetusta ole mikään tarina. Se sama sopii näihinkin, ja kunnioitan näytelmien valitsijoita. Eilisen näytöksen yksi tehtävä oli ottaa kantaa ihmisten kykyyn osoittaa myötätuntoa, ja huomauttaa ihmisille myötätunnon ja empatian tarpeellisuudesta. Tätä edeltävä otti kantaa moraalittomuuteen ja "selkärangattomuuteen". Ensimmäinen, jonka täällä katsoin muistutti ihmisen vastuusta ja valinnanmahdollisuudesta, siis mahdollisuudesta valita vastuunkanto.

Menossa jostakin jonnekin, päämäärä ei näy

Tanssiryhmä, jossa treenaan, opettaa meille ryhmäkuria ja opettajan ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista. Niiden lisäksi tämä maahanmuuttaja opiskelee siellä myös sellaista yläluokan paikallista käyttäytymisnormistoa, jota ei opi turistiyhteyksissä. Menossa on neljäs kuukausi, ja opettaja ei vieläkään puhu minulle henkilökohtaisesti yhtään mitään. En vieläkään tiedä miten häntä kohtaan tulee käyttäytyä, paitsi että häntä teititellään vaikka hän on minua paljon nuorempi. 

Samoin ryhmäläisistä tiedän vain neljän ihmisen etunimen, ja osaa ryhmäläisistäkin teititellään, vaikka he ovat nuoria. Ja vastaavasti osaa sinutellaan. Ehkä vielä joskus ratkaisen tämän palapelin. Vihjeenä lienee sukunimi ja sosiaalinen asema, joita ei tietenkään ulkopuolelta tulleena voi tietää. Osan olen huomannut pettyneen siihen, että olen teititellyt heitä. Osa taas ottaa sen kohteliaisuutena. Iik mikä labyrintti ilman ohjeita ja vihjeitä.

Entinen koti ei ihan näy

Naapurusto sitten... Eilen huomasin oppineeni jotain, mutta negatiivisella tavalla, no, tavallaan positiivisella kun suojasin itseäni. Yleensä olen paikallisen ihmisen tavatessani avoin ja varaukseton, ja vasta ensitapaamisen jälkeen muutan suhtautumistani, jos se on tarpeen. Eilen olin menossa tuossa lähitiellä kohti bussipysäkkiä, kun takaani tuleva auto pysähtyy vierelleeni, ikkuna avautuu ja mies auton sisältä kysyy mihin olen menossa. Kerroin että teatterille. Hän sanoi että hyppää kyytiin, niin vien sinut sinne. 

Kävelin jo auton toiselle puolelle, avasin apumiehen puoleisen oven, ja muutin mieltäni. Kerroin että takana on tosi huono kokemus naapuriin ja vastaavaan tilanteeseen liittyen tässä lähiviikoilta, että siksi en nyt tule, kiitos, ja löin oven kiinni. Mies ajoi tiehensä ja minä kävelin bussipysäkille. Heh, muistinpas, viime hetkillä, ja olen oppinut jotain. Ne olivat ensimmäiset ajatukset. Sen jälkeen vasta palasi normaalimpi, avoin ja luottamuksellinen ajatus. Toinen on niin hyväsydäminen että tarjoaa autokyytiä, ja hän joutuu epäsuotuisaan asemaan ja pettyy siksi, mitä joku muu on tehnyt ennen häntä. Teatterilla oli myös toinen naapurini, ja hän tarjosi skootterikyytiä kotiin näytöksen jälkeen.  En lähtenyt siihenkään kyytiin, ja sekin naapurin mies suutahti. Mutta... oletettavasti molempien vaimot ovat tyytyväisempiä tilanteeseen juuri nyt. 

Sateiden ja myrskyjen viikko on tulossa, jotta...

Viimeisten vuosien aikana olen oppinut kärsivällisyyttä aivan valtavasti. Ympäristö, jossa Suomessa elin, oli täysin toisenlainen, hektinen, kiireinen ja vaativa. Kiire, kiire, kiire, heti, heti, heti. Onneksi näin elämästä myös tämän toisen puolen, täällä. KAikella ei olekaan niin älyttömän kiire, eikä kaikkea haluamaansa saa heti. Kaikkein suurimman unelmani eteen joudun edelleenkin paiskimaan töitä, ja siinä samalla odottamaan kärsivällisesti hetkeä, jolloin sen toteutumisen aika tulee olemaan. Kärsivällisyys sisältää myös ison annoksen luottamusta. Luottamusta siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, ja ne järjestyvät aikanaan ja tavallaan kun teen töitä tavoitteeni eteen. Ja luottamusta siihen, että olen tarpeeksi hyvä, ja riitän tällaisenaan siihen mitä minun on juuri nyt tarkoitus tehdä. 

...osaa sitten taas arvostaa kun aurinko paistaa

Tarvitsee vain kuunnella mikä sydäntä kutsuu, ja tehdä parhaansa. Matkan haluamaansa tavoitteeseen voi aloittaa vaikkapa olemalla kiltti ja kärsivällinen, ja ottamalla ensimmäisen askeleen eteenpäin.

Tämä maahanmuuttaja on saanut taas monia elämyksiä, joitakin ahaa-elämyksiä, ja kaikesta huolimatta luottaa inhimillisiin ja samoja arvoja jakaviin ihmisiin enemmän kuin vuosia sitten, ihan vaan siksi kun on elossa ja nauttii elämästä.

Jokainen tarvitsee myötätuntoa. Iloa ja eloa uuteen viikkoon, ihan omavalintaisesti 😊

Psyykkisistä sairauksista ja energiarosvoista

Musta verho ilottoman elämän yllä

Voihan naiset ja naisten mieli ja mielettömyys. Kyllä, kerrankin puhutaan naisista, erityisesti lähipiirissäni keikkuvista tarrautuvista ja ripustautuvista naisista, ja samalla hieman myös itsestäni ja omista reaktioistani heihin... Erityisesti siksi ,että en jaksa olla heidän energian ja elämän lähteensä. Hankkikoot oman elämän ja opetelkoot löytämään iloa omasta elämästään, erityisesti itsensä sisältä. Siinäpä se lyhykäisyydessään jo tulikin. Vaan avataanpa asioita hieman.

Aloitetaan "viimeisestä pisarasta". Naapuruston rouva vaikutti parilla ensimmäisellä vierailulla ihan tavalliselta naapuruston rouvalta, tosin jo toisella kerralla hän istui meillä tuntikausia, eikä hän millään meinannut lähteä pois. Kolmannella kerralla hänet piti jo ohjata lähtemään. Hän olisi istunut vaikka kuinka kauan, mutta jo silloin tunnistin etten enää jaksa enempää, että hän vie energiani niin tyhjiin kuin vain voi viedä. Samalla hän innoissaan ylistää sitä, kuinka ystävyys on virkistävää ja voimauttavaa. Sanoin seuraavalla tapaamisella suoraan, että väsyn ja uuvun hänen seurassaan tosi paljon, mutta hän ei kuunnellut, ei kuullut eikä ymmärtänyt. Puhui vain, kuinka jatkossa joka keskiviikko hän tulee ja vietämme joka keskiviikko mukavan ja virkistävän päivän yhdessä. 

Lähes samaan hengenvetoon hän jatkoi, että koska hän ei yksin uskalla lähteä toriasiointia kauemmas, niin aina perjantaisin otamme kaupungillaliikkumispäivän, koska minä ulkomaalaisena en varmaan tunne kaupunkia oikeastaan yhtään. Aina perjantaisin menemme jonnekin kaupunginosaan, jossa hän vuosikymmeniä Alanyassa asuneena, perheellisenä naisena ei ikään ole käynyt. Hän ei ole käynyt muualla kuin ihan keskustassa, koska hän pelkää liikkua yksin, tarvitsee jonkun turvan ja auttajan, jos vaikka hänelle sattuu jotakin. Hän siis tarvitsee aina töissä olevan miehensä vuoksi naispuolisen korvikkeen, joka vie häntä joka paikkaan, kuuntelee tauotonta puheen pulputusta ja tekee elämästä pehmeää ja onnellista. 

Ajattelin, että kokeeksi, edes kerran suostun hänen perjantaihaaveidensa toteuttajaksi. Siksi, että hän kerrankin pääsee jonnekin ulos. No, siis hänhän pääsisi kyllä, ei sitä mies tai mikään muu estä, vaan sen estää hänen oma psyykensä, omat, itse luodut negatiiviset ajatuskuvionsa. Oli sellainen perjantai, että OMG ja monta muuta vastaavaa sanontaa!

Ensinnäkin häntä ilmeisesti hävetti lähteä naapuruston nähden ulos minun kanssani (ulkomaalainen), joten hän meni jo 45 minuuttia sovittua aikaisemmin tuonne kauemmalle bussipysäkille odottamaan. Sitten hän soittaa, että missä olen kun ei minua näy, että hän jo odottaa täällä... olin juuri tullut suihkusta. Menen pihalle, ei näy. Menen bussipysäkille, ei hän ole sielläkään. Silloin arvelen että ehkä hän on mennyt kauemmas, ettei meidän vain nähdä lähtevän yhdessä, ja kas, sieltähän hän löytyy kauemmalta pysäkiltä. 

...ihan yksin harmaassa maailmassa...

Saman tien kun näemme, nousee hänen puoleltaan sanallinen ja tunnepyörremyrsky, ja jo bussia odotellessa koen, etten jaksa tätä naista enää kauaa. Tulee taas olo, kuin olisin enä vain tyhjä ilmapallon kuori. Lähetän jonnekin ylös hartaan toiveen, että tälle tulee jonkinlainen loppu. Rouva kertoo haluavansa Kalelle, koska ei ole käynyt siellä, muttei halunnut Teleferikillä, köysiradalla vaan busseilla (hinta- ja pelkosyistä). Myöhemmin kertoi kyllä käyneensä, siis valehteli tässäkin asiassa. Rouvan jääräpäisestä ajoituksesta johtuen edessämme oli tunnin mittainen odotus keskustassa, hän kun ei uskonut että minä tiedän millä bussilla mennään ja mihin aikaan se menee. Olenhan vain ulkomaalainen.

Siinä odotuksen ensimmäisen puolen tunnin aikana pääsimme etenemään 300 m. Hän ei jaksanut nopeampaa. Minun sisäinen seikkailijani ja urheiluintoni poukkoili ihoni sisällä edestakaisin, odottaen että pääsemme lopultakin liikkeelle ja kokemaan uusia elämyksiä. Ulospäin näkyi vain tyynen rauhallinen, hymyilevä ja ystävällisesti käyttäytyvä vanhempi nainen, jolle myös hidas matelu oli näennäisesti ok. Auts.

No, sitten kävi ilmi että rouva ei oikein kuule, muttei koskaan kysy mitä sanon, vaan arvaa. Ajan kuluttamiseksi muualla kuin bussipysäkillä kysyin voimmeko käydä katsomassa Kulttuuritalon seinältä teatteri-ilmoituksia (ilan). Menimme. Hetken päästä rouva kysyy, missä ovat ne käärmeet (yılan), joista äsken puhuin. Silloin vasta selviää, ettei hän kunnolla näe eikä kuule. Otan puheeksi sen kuinka huonosti hän hoitaa itseään, terveyttään ja sairauksiaan, ja että näin sairaanhoitajan näkökulmasta näyttää siltä kuin hän tekisi hidasta itsemurhaa. Yllättäen hän myönsi, ja puhui asiasta hieman lisääkin.

Lyhyessä, vähän tutkivammassa keskustelussa nousi vahva epäily siitä, että rouva sairastaa vähintään keskivaikeaa masennusta. Mutta ei masennus ole ongelma, vaan rouvan sekä tietoinen että tiedostamaton käyttäytyminen minua kohtaan, ja tyhjät, elämästä tyhjät päivät. Hän yrittää saada minusta päiviinsä sisällön, energian, ilon ja onnellisuuden lähteen. 

Ensin, hyvin nopeasti hän kaappasi itselleen 5 tuntia viikossa. Kahden viikon tuttavuuden jälkeen hän halusi minulta itselleen kaksi kokonaista päivää viikossa, ja älypuhelimeni käytön (soittaakseen videopuheluita Antalyassa asuville äidille ja siskoilleen), jotta hän voisi olla onnellinen ja nauttia elämästä kuten minäkin. 

Tietyt ihmiset toimivat juuri näin. He haluavat aikasi, energiasi, ilosi, onnellisuutesi, taitosi, tavarasi... He haluavat jakaa kaiken mitä sinulla on, jotta he voivat kuvitella olevansa onnellisia. Kuvitella olevansa. He eivät tajua, että onnellisuus on taitolaji, ja että se nousee ihmisen itsensä sisältä, ei mistään ulkopuolisista asioista, esineistä tai ihmisistä. 

Ja kysyvätkö he saanko käyttää sinua onnellisuuteni välikappaleena? Eivät kysy, käyttävät vaan. Nämä tällaiset ihmiset käyttävät tapaamiaan, energiseltä ja onnelliselta vaikuttavia, aktiivisia ihmisiä tavoitteenaan tulla itse samanlaiseksi. Hyväksikäyttävät.

itsekkäästi, röyhkeästi ja ajattelematta, ihan sikana 

Takertuva, matkiva, ripustautuva, monissa asioissa tukeutuva, kuormittava, ahdistavaksi tuleva ja silloin myös vastenmieliseksi tuleva aikaa, iloa ja energiaa kohtuuttomasti vievä ihminen ei kykene olemaan ihan tavallinen kaveri, tuttava tai ystävä. Useimmiten hän tarvitsee psykologin apua selvitäkseen ulos sairaista kuvioistaan. Jos haluat löytää ilmiön taustalta lisää tietoa, niin laita hakuun F60.7 Riippuvainen persoonallisuushäiriö. Moni muukin psyykkisesti epävakaa tai psyykkisesti sairas ihminen, ei pelkästään Riippuvainen persoonallisuushäiriö-diagnoosin saanut, toimii saman suuntaisesti, takertuen, energiaa vieden.

Kun tällainen ihminen tulee elämääni, niin on vain kaksi vaihtoehtoa, tai no, tavallaan kolme. 
1. Olla hänen kannattelijansa ja voimiensa lähde niin kauan, kuin omat voivat riittävät. Sen jälkeen uupua itse, ja kannatella häntä silti, sillä hän ei tajua lopettaa eikä vähentää. 
2. Lopettaa kaveruus, tai ainakin vahvasti rajoittaa sitä, jotta omat voimat riittävät edes omaan elämiseen. Itse he eivät tajua rajoittaa, korkeintaan hetken näennäisesti, ja sen jälkeen taas täysi vihan vyörytys ulospäin ja/ tai energian imu heille itselleen. Ja osa on tosi taitavia järjestämään tilanteet niin, että rajoittaminen tai kaveruuden lopetus on erittäin vaikeaa.
3. Viedä hänet psykologin vastaanotolle. Itse he eivät mene, koska lähes mitään he eivät tee itsenäisesti. Lähes kaikkeen he tarvitsevat jonkun toisen neuvon, mielipiteen tai aloitteen.

Riippuvainen persoonallisuushäiriö ei katso kansallisuutta, ikää, sosiaalista asemaa, uskontoa, poliittista suuntautumista, sukupuolta tai mitään muuta tällaista. Sen syntymekanismia ei tunneta vieläkään, todetaan vain että sitä on. Jos mielenterveystoimistotyöni aikainen tieto pitää vielä vuosien jälkeen paikkansa, niin tätä ilmenee naisilla enemmän kuin miehillä. Uutta tietoa tullee vuosittain, mutta tästä en ole nähnyt oleellisia päivityksiä, tosin en ole etsinytkään. Nyt vain vilkaisin kun halusin asiasta kirjoittaa. 

Paistaako aurinko jos valitsee istua varjossa?

Niin kuin tietyt lamput vetävät puoleensa yöperhosia ja itikoita, vetävät energiset ja onnelliset ihmiset puoleensa ei-energisiä ja ei-onnellisia ihmisiä energisöitymisen ja onnellistumisen toivossa. Toivoa on, tosin toinen ihminen tällä tavoin käytettynä on väärä lähde. Minä en ole vastuussa kenenkään perheeni ulkopuolisen mielentervedestä. Kukaan toinen ei ole vastuussa toisen ihmisen mielenterveydestä tai onnellisuudesta. Kukin aikuinen tekee sen työn ja liihen liittyvät valinnat itse. Lapset ovat toki ihan eri juttu. Valinta on meillä jokaisella itsellämme, niin kavereiden kuin oman onnellisuudenkin suhteen.

Tänään on täydellinen päivä ottaa ensimmäinen / seuraava askel tiellä, joka johtaa kohti onnellisempaa ja elämäntäyteisempää elämää. Ota se askel, ihan itse.

Penkovatko tavarani vai ei?

Kuluneen parin viikon ahaa-elämykset:

LunaParkin bussien kääntöpaikalta

• Jos häiritsee se, että ulkona olevan kylmän tuulen voimasta olohuoneen verho heiluu, niin verhon eteen voi nostaa tuolin, niin ettei heiluminen näy (eikä siten häiritse). Ja lämmittimissä on säätönappulat, joista lämpöä voi säätää korkeammaksi. Säädetty on.
• 
  
• Jos kuvioneulelapanen tulee neulottua niin löysäksi, että se näyttää enemmänkin sukan varrelta kuin lapaselta, niin peukalonreiän voi jättää tekemättä ja siitä voi tehdä sukan. Kahden sukan jälkeen on parempi saada aikaan se toinen lapanen, ettei tarvitse aloittaa uutta sarjaa...
• 
  
• Jos tuore persimoni on epämiellyttävän makuista, ja päätät kokeiluluontoisesti keittää siitä hilloa siinä toivossa että hillo olisi paremman makuista kuin tuore persimoni, niin lisää hilloon tosi paljon sokeria ja vähintään sen verran sitruunoita että persimonit lakkaavat maistumasta. Lopputulos on vähemmän pahaa, mutta seesamirinkeli simitin seuralaisena tulee syötyä silloin kun tekee mieli makeaa.
•  
• Kun aikansa etsii mieluista talomallia, eikä muista millä sivustolla on sen nähnyt vaikka on varma että on sen äskettäin nähnyt, niin shoppailu-kävelylenkki auttaa. Siellä se keskustassa oli, paikassa jossa olen kävellyt sen ohi lukemattomia kertoja. 
• 
  
• Kun allekirjoitat pankissa uuden kortin sopimuksen, paperissa lukee että saat kortinkäyttöpalkkiona 1,34% siitä rahamäärästä mitä kortillasi käytät, muistat että edellisessä kortissa oli sama ominaisuus ja tajuat kuinka paljon palkkiota on kertynyt pelkästään loppuvuoden 2018 kodinkone- ja huonekaluostoista... silloin hymyilyttää. 
• 
  
• Kun pankin virkailija ei enää autakaan pankkikeskukseen soittamisessa (kortin tunnusluku), vaan kertoo että oma kielitaitosi riittää siihen aivan hyvin, niin ilo ja tuskanhiki vuorottelevat hetken aikaa. Päätän valita ilon, ja soittaa sinne Huomenna. Ja soitto onnistui.
• 
  

Sama paikka, toinen suunta

• Kun kielen tekstinymmärtämisen tasokoekuvauksessa sanotaan, että "Ylimmällä tasolla lisäksi mm. kirjoittajan asenteen tai tavoitteen havaitseminen, ironian tai muun epäsuoran merkityksen havaitseminen." miettii hän hetken, että mahtaako ymmärtää edes omalla äidinkielellään ironiaa tai muuta epäsuoraa merkitystä. Tuskin. Mutta jos vieraalla kielellä sattuisikin ymmärtämään ironiaa, niin sen testituloksen voi kyllä kehystää ja ripustaa seinälle.
• 
  
• Kaikella kunnioituksella, kaikkea sinäkin luet... Perustelut löytyvät täältä.
• 
  
• Vajaat 2 kk olen ollut talossa, ja yläkerran mamma ei viitsi enää järjestää samanlaisia kolistelukohtauksia kuin alkuun. Elämä on asettunut uomiinsa, ja talonkin alta löytyi puro. Ihan oikeasti tämä talo on rakennettu osin puron päälle rakennetun betonikannen päälle, mutta se puro näyttäytyy vain sadekaudella. Ihmettelin parvekkeelleni kuuluvaa solinaa ja lorinaa ja kävin katsomassa mitä siellä tapahtuu. Luonto ja elämä siellä pitävät ääntä.

Asunnosta lennolle lähdön aikoihin vuokraisäntä soittaa ja vaatii minulta sen ainokaisen kotiavaimeni. Painostaa ja painostaa, kunnes lopulta päätän antaa sen. Tiedän, että se sairaalloisen utelias rouvansa menee asuntooni penkomaan kaappieni sisältöä heti kun bussiin nousen, ellei jo sitä ennen. Mutta muistin erään suomalaisnaisen opetukset, ja asetin servetistä revittyjä palasia vaatekaappien ja erityisesti asiakirjakaapin ovien väliin niin, että jos oven aukaisee niin palaset putoavat maahan. Myös asuntoon johtava ovi sai oman virityksensä, tosin ei papereilla vaan hieman hankalammalla tavalla. Senkin opin tuolta rouvalta aikanaan. Kiitos hänelle.

Nyt kun menen takaisin kotiin, niin menen keskellä yötä. Ok, vuokraisäntä lupasi olla herätettävissä, ja antaa avaimen. Kokonaisuus menee kuitenkin niin, että mukanani tulee henkilö, joka tarvittaessa toimii todistajana, ja koko projekti avaimen vastaanotosta asuntoon menoon ja kaappien ovien tsekkaukseen saakka videoidaan kännykällä. Asunnon omistaja pyydetään mukaan tapahtumaan, niin että hänellekin selviää suoraan ja heti tilanteessa se, että asuntoon sisälle meno on kontrolloitu.

Turkissa vuokra-asuntoon ei voi laillisesti mennä sisälle ilman asunnon vuokraajan läsnäoloa ja lupaa edes asunnon omistaja. Luvaton asuntoon tunkeutuminen on rangaistava teko. Sen lisäksi kaappien penkominen, ja erityisesti henkilötietoja, pankkitiliasiakirjoja, kaikki some-salasanat ja vakuutusasiakirjoja yms sisältävän kaapin luvaton penkominen on rangaistava teko. Se on myös oman turvallisuuteni kannalta erittäin arveluttavaa, sillä mistä tiedän mitä henkilö- ja pankkitietoja asuntoon luvatta tullut henkilö on kopioinut, ja mitä hän niillä tiedoilla tekee.

Jos vuokraisännän ja todistajan läsnä ollessa toteamme, että asuntoon on menty luvatta sisälle, niin soitan saman tien poliisille ja teen ilmoituksen tapahtuneesta. Tämä on tehtävä mm siksi, että jos he käyttävät pankkitilitietojani tai henkilötietojani jotenkin väärin, hyväkseen, niin ensimmäisenä minulta kysytään olenko ilmoittanut asuntoon tunkeutumisesta poliisille. Näin kävi edellisen asunnon osalta. Silloin en ilmoittanut poliisille mitään, ja mm. pankkivirkailija kysyi usempaan kertaan miksi en ollut ilmoittanut, koska he pääsevät tililleni jos heillä on käytössään pankista saatu tiliotetuloste. 

Nyt, koska avain on ollut vuokraisännällä ja hänen perheensä käytössä, jos asuntoon on menty, niin olen oppinut vanhasta sen verran, että soitan poliisille. Toivottavasti he ovat malttaneet mielensä ja uteliaisuutensa, eivätkä mene sisälle. Sen verran jo heitä tunnen, että en usko heidän toimivan rehdisti ja luotettavasti. Rehti ja luotettava ei painosta minua tuolla tavoin. Tekevät he mitä tahansa, se on heidän päätöksensä ja heidän vastuullaan. Itse olen oppinut sen, että en enää hyväksy turvallisuuteni vaarantamista, en painostusta enkä uhkailua. Joka tapauksessa joudun taas vaihtamaan lukon kun palaan sinne, sillä kuka tietää montako kopiota he ovat itselleen teettäneet. Lisäksi minulla on notaarin vahvistama vuokrasopimus joulukuun 2019 loppupuolelle saakka, niin asun asunnossa sopimuksen keston ajan.

Ihmisistä olen nyt  oppinut sen, että se joka huijaa pienissä asioissa huijaa myös isoissa asioissa. Sekä vuokraisäntä että vaimonsa ovat valehdelleet minulle päin näköä, ja ovat pakottaneet allekirjoittamaan epätoden vuokrasopimuksen notaarilla. Nyt pakotettiin tuo avaimen luovutus. Mutta en anna periksi. Jos asuntooni mennään luvatta, he joutuvat siitä vastuuseen. Jos he pystyvät hillitsemään mielihalunsa, eivätkä pengo tavaroitani, niin luotan heihin jatkossa hieman. Sen tiedän että asuntooni he menevät takuuvarmasti. ainoa kysymysmerkki on se, penkovatko he myös kaapit ja paperit vai käyvätkö pelkästään lattialla kääntymässä. Aika näyttää. Yritän ajatella positiivisesti, ja uskoa hyvään.