Antalyan reissu 2: Kaleiçi ja keskustaa

Antalyassa, Alanyassa ja monin paikoin Turkissa on vahvoja ja kauniita ratsastajapatsaita. Tämäkin Antalyan historiaan liittyvää sulttaania kunioittava patsas on kiehtova niin lähietäisyydeltä kuin kauempaakin katsottuna. En vaan onnistunut saamaan siitä edustavaa kuvaa noissa valo-olosuhteissa. Ja kuvassa olevan sulttaanin nimikin unohtui matkalla... TÄmän patsaan löytämisen jälkeen Vanhan kaupungin löytäminen on helppoa. Patsasta edestä päin katsottuna jatka matkaa vasemmalle.

Antalyassa tuolla alueella ranta on kuin jyrkänne. Meri on jossain kauempana alhaalla, ja kaupunki korkeammalla, rantatöyrään päällä. Pudotusta on paljon. Tästä paikasta hieman vasemmalle, itään päin, löytyi aukio, josta ensin ihailimme ja ihmettelimme vanhan kaupungin rakennustiheyttä, rakennusten kunnostusta ja kuntoa, sekä sitä, että eräässäkin seinärikkoisessa talossa asui edelleen joku (piipusta nousevasta savusta ja ikkunoista näkyvästä valosta päätellen. No, saattoihan se olla vaikka remonttiryhmä, joka lämmitti, mutta se ei tunnu niin todennäköiseltä kuin että siellä asuu joku vanhus, joka on tottunut asumaan ko talossa, asunut siinä koko ikänsä. Arveluja vain. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, että noin tiheään rakennetussa yhteisössä olisi haastavaa asua, ts. ei sopisi kummallekaan meistä avarampaan ympäristöön tottuneesta. Mutta on meillä MAhmutlarkin, tiuhaan rakentamisen ja tiiviin asumisen nykypäivän esimerkki. Ja moni sielläkin viihtyy.

Vanhaa kaupunkia oli mukava katsella ylhäältä, mutta sen läpi kävely oli tällä kertaa hyvin epämiellyttävää. Osin se johtui siitä, että olimme kai pukeutuneet liian varakkaan näköisesti, ts. olisi pitänyt näyttää köyhemmältä resupekalta. Osin johtui siitä, että turiseja liikkui tosi vähän, ja kaikki mahdolliset kauppiaat yrittivät repiä hyötyä irti näistäkin vähistä kulkijoista. Siis vanhan kaupungin läpi kulkiessasi joudut kävelemään kauppiaitten ja erilaisten pikkuputiikkien ohi. Yliaktiivista ja aggressiivistakin kulkijoihin kohdistuvaa huutelua oli joka askeleella. Yhtään korttelia ei päästy kävelemään niin, etteikö joku kauppias yrittänyt puoliväkisin kiinnittää huomiota, tivata mistä olemme kotoisin ja saada meidät pysähtymään eteensä, jäämään kiinni otteeseensa.

Kaksi vanhaa konkaria käveli enimmäkseen tyynen rauhallisesti, mihinkään vilkuilematta ja mitään kenellekään sanomatta kauppiaitten ohi, niin nopeasti kuin se vaan oli mahdollista. Pariin kertaan sanoin kyllä "gerek yok" tai "hayır, yeter" kun tuntui jo, ettei sitä pakkomyyntiä jaksa kuunnella enempää. Mutta eiväthän he lopettaneet. HArvinaisen epämiellyttävää, nyt kun Alanyassa on päästy siihen, etteivät kauppiat enää saa huudella ja pakkomyydä. Alanya on rauhoittunut, Antalya ei. KAikkein tehokkaimmaksi kauppiaan hiljentäjäksi osoittautui se, kun he "Terve terve, terve terve" huutelujen myötä saivat vastaukseksi "niin, se tarkoittaa terveyttä, ettei ihminen ole sairas, ja sitä käyttivät vanhukset aikanaan".

Vanhan kaupungin katuja olisi ihana kävellä kaikessa rauhassa, ja katsella vanhoja rakennuksia ja niiden yksityiskohtia, kuulostella millaista elämä siellä on mahtanut olla. Jos tämä vaan olisi mahdollista. Nyt se oli lähinnä pakollinen läpikulku-helvetti, sillä en tiennyt muuta reittiä alas satamaan, ja juuri sinne halusimme. Satamassa oli hiljaista ja ihana rauha. Aurinko paistoi sinne lämpimästi, eikä viileät tuulet ylettyneet sinne missä liikuimme. Tuntui keväiseltä. Siellä olisi voinut viettää hyvinkin rentouttavan päivän, koko päivän.

Yksi laivuri huuteli laivareissulle, yritti myydä, muttei liian innokkaasti. Laivat ja veneet kelluivat kaikessa rauhassa. Ihmisiä istuskeli tai käveli siellä täällä, otti valokuvia, joi virvokkeita ja kohotteli kasvojaan aurinkoa kohden. Tunnelma oli kohdallaan. Satamassa heti laivojen vieressä kohoaa upeat, vanhat linnoituksen muurit ja kasvaa isoja ja vehreitä puita. Muureista oli vaikea ottaa kuvaa joka kertoisi kokonaisuudesta edes kohtuullisen osan, ja näissä seuraavissa kahdessa on vain pieniä otteita. Noita portaita pitkin mekin kävelimme ylös, ja yläpäässä valitsimme hiljaisempia sivukatuja siinä toivossa, että välttäisimme kauppiaitten huuteluja mahdollisimman paljon. Osin siinä onnistuimmekin, kun kaarsimme portaiden yläpäästä oikealle etuviistoon.

Siellä viimeisten kauppojen kohdalla tuttava halusi tutustua erään rouvan keramiikkakauppaan. Sisällä oli kauniita koriste-esineitä, joiden hinnoittelu Konyan vastaavan kaupan ja hintojen jälkeen ihmetytti enemmän kuin vain vähän. Oli esim. keramiikkalautanen, jonka rouva sanoi tehneensä itse. Ok, paljon mahdollista, mutta oliko todella tehnyt lautasenkin, vai vain kuvioinnin. Ja kuviointi oli samanlainen kuin turisteille suunnatuissa muissakin liikkeissä. MIksi ihmeessä hän tekisi samanlaista tusinatavaraa, jos kerran haluaa tehdä omaa tuotantoa. Oletettavasti hän oli maalannut lautasen itse.

Lautanen oli ruokalautasen kokoinen, ja hinnaksi rouva ilmoitti 140 TL. Jos on oma käsityötä, niin hinta oli ihan ok, tai jopa edullinen. Lautasen kuviointi käsin maalaamalla on oikeasti työlästä ja aikaa vievää hommaa, ja siitä kuuluukin pyytää asianmukainen hinta, etennkin jos on itse yrittäjä. Tuttava halusi vielä isomman lautasen, koristekäyttöön, ja sellaisiakin liikkeestä löytyi. Ylhäällä seinällä oli juuri sopivan kokoinen ja värimaailma oli mieluisa, samoin kuin kuviointikin. Sen lautasen hinnaksi rouva ilmoitti 1.400 TL. KAtsoimme lautasta ja vilkaisimme myös toisiamme sanaakaan sanomatta. Molemmilla oli ulos menessä saman suuntaisia ajatuksia. Mikä ihme teki lautasesta niin paljon arvokkaamman? Ja miksi se toinen oli sitten vain 140 TL? Rouva sanoi perusteluksi, että sen kuvion tekeminen on hieman haastavampaa ja aikaa vievämpää. No, oma kokemus posliinin maalauksesta on vain yhden talven mittainen, ja akvarelleista ja piirtämisestä vuosikausien harrastuksen mittainen. Sillä perusteella en osaa ymmärtää rouvan selitystä. Jos molemmat olivat oikeasti käsin maalattua keramiikkaa, niin sen pienemmän lautasen kuviointi oli suorastaan vaativa, isomman paljon helpompi. Vaan ei pienen ihmisen tarvitse kaikkea ymmärtääkään. LAutaset jäivät rouvalle.

Vanhan kaupungin, Kaleiçin sisältä nykyiseen kaupunkivilskeeseen palattuamme kävimme syömässä myöhäisen aamiaisen / lounaan, ja jatkoimme sitten kaupungilla kiertelyä ja muutamiin liikkeisiin tutustumista. Niin ruokapuolella kuin vaate-, kenkä- ja laukkukaupoissakin silmiinpistävintä oli iso hintaero Alanyaan nähden. AInakin näiden tuoteryhmien osalta Antalyan hintataso on Alanyaa matalampi, ja esim matkalaukkujen osalta todella paljon matalampi. Ihan samaa tavaraa, ja niiden lisäksi sellaistakin muotia, jota Alanyasta ei saa.

Tuolla ostoskaduilla kävellessä meille ei juurikaan huudeltu, vaan siellä sai kävellä ihan rauhassa, siinä missä muutkin ihmiset. Ihmisvilinä oli usein paikoin niin runsas, että se oli jopa uuvuttava harvaanasutusta Suomesta tulevalle. Antalyan suurkaupunkimaisuus ja vilkkaus näkyi palvelujen ja tuotteiden runsauden lisäksi suurena ihmismääränä ja automääränä. Antalyassa on kiva käydä seikkailemssa, ostoksilla ja kokemassa uutta ja vaihtelua, mutta kyllä Alanya on se, missä on ihana asua. Alanyaan on tällaisen reissun jälkeen entistä ihanampi palata.

Sään suhteen meillä oli tuuria, sillä Antalyassa olon aikana emme jääneet sadekuurojen alle. Pilvinen sää vaihtui iltaa kohden puolipilviseksi, ja näimme jopa vilaukselta sinistä taivasta ja auringonkin. Kaupunkikiertelyllä sää oli mainio. Antalyaan kannattaa mennä käymään talvikuukausina, jolloin turistien määrä ei ole yhtä runsas kuin kesäisin, eikä keskustat polttavan kuumia.

Tuo viereisessä kuvassa oleva, erittäin monipuolinen liike, koukutti meitä molempia. Koriste-esine- ja sisustustavarapuoli muutenkin oli hämmentävän runsas. Löysin itsekin sieltä sellaisia tuotteita, että teki mieli ostaa ne heti mukaan, mutta ei vielä. VAsta sitten kun on oma koti. On vähemmän muutossa kannettavaa tavaraa.

Tuon elämyksen jälkeen oli aika suunnata kohti bussiasemaa. Olimme kaupunkibussien ja raitiovaunuliikenteen ytimessä, alueella, josta meni molempien reitit. Ensimmäisen kerran Moovit Appia käyttäessäni kävi niin, ettei se antanut ollenkaan raitiovaunuliikenteen aikatauluja. En tiedä miksi. En muistanut edelliseltä kerralta minkä nimisillä raitiovaunuilla pääsisimme täältä Otogarille, muistin vain että välissä oli yksi vaihto, joten jouduimme turvautumaan bussiliikenteeseen. Jestassitäkarusellia.

Jos olisin ollut viisas, olisimme menneet raitiovaunulla lentokentän reunustalle, ja ottaneet sieltä bussin Alanyaan, sillä tuolta meni suora raitiovaunuyhteys lentokentälle. Mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että mokaan sillä välillä ja joudumme jonnekin hukkaan. Siksi odotimme bussia, ja odotimme ja jäimme bussista ja odotimme taas. KC35A tms bussi meni nenämme edestä. Oletimme että seuraavakin tulee joskus lähimmän tunnin sisällä. Emme nähneet. Lukemattoman monta bussi meni. Niiden valotaulussa ilmoitettiin paikkoja, johon ne ajavat. Kysyin eräältä, jonka valotaulussa luki Otogar, ja kuljettaja ilmoitti että emme me sinne aja, että pitää odottaa 93 tai 99 bussia. Mitä???


No, sellaisiakaan busseja ei tullut. Miksi hän niin sanoi? Tuli bussi, jonka keulassa luki, että se menee bussiasemalle ihan sisäpihalle asti. Ihmisiä tungeksi bussin oven eteen, meni sisälle ja mekin siinä muutaman sekunnin ajan odotimme että pääsemme sisälle. Vaan ei, eivät ne neljä edessä ollutta ihmistä menneetäkään sisälle, vaan ainoastaan jäivät siihen eteen seisomaan ja odottamaan jotakin muuta bussia. Se haluamamme bussi lähti heti. Odotimme taas, ja odotimme. Noin 45 minuutin kokonaisodottelun jälkeen erään bussin keulassa luki taas, että se menee bussiaseman sisäpihalle asti. Ryntäsimme havaitsemamme mallin mukaan heti kyytiin, ja pääsimme bussiasemalle. Siellä ostimme liput, ja 5 minuutin kuluttua lähti bussi kohti Alanyaa. 

Illan pimeydessä Alanyaan päästyämme satoi. Tämä arkanahka osti sateenvarjon, edellisten rivin jatkoksi, kun ei halunnut kastua. Koska molemmilla oli nälkä ja jano, päivän suht vähäisen juomisen ja syömisen jäljiltä, päädyimme byMuzzi BlueNightiin syömään. Myöhemmin iltayöstä kotiin saapuessa unta ei tarvinnut odotella. Väsynyt reissaaja nukahti saman tien, ja 12 tuntia tuli nukuttua. Sen jälkeen olikin kivasti energiaa kirjoittaa ja neuloa, tehdän päivän kotiaskareita ja suunnitella lähitulevaisuutta.

Alanyan katuja pitkin on ilo kävellä

Alanyan iltaa keskustasta

Tekee mieli kävellä pitkin ja poikin kotikatuja, katselemassa mitä on entisellään ja mitä on muuttunut. Arkeeni ei millään mahdu sitä mahdollisuutta, että kävelisi vain kilometrin tai kaksi, kun kerran on kaksi toimivaa jalkaa ja kroppakin suht hyvässä kunnossa. Metro-tukusta ulos tullessa jalat veivät. Vielä vähän, ja vielä tuonne kauppaan asti, vähän vielä, tuonkin kaupan ohi ja Muzzi-baarin ohi, jaa no sitten ei ole enää pitkästi kotiinkaan. 

Pieneksi pyörällisen kauppakassin kanssa tarkoitetuksi kävelylenkiksi se ei jäänyt, sillä pituutta kertyi 10 km. Alkumatkasta lämpömittari näytti enää +35 C, kun ilma oli jo vähän viilentynyt. Iltahämärässä kotiin päästyä lämpötila oli enää +28 C. Vaikka join matkalla limsan, teen ja kahvin, niin eivät ne ihan riittäneet. Kotona meni vettä vielä puolitoista litraa, kun elimistö kertoi että janottaa. Vaan kropassa tuntuu kivalta ja on hyvä mieli tuon lenkin jäljiltä.


Aamulla päätin kokeilla ruotsalaisen ystäväni neuvoja. Meillä katossa roikkuvat kristallikruunut ovat olleet surkean likaisia. Toinen oli ihan virtsankeltainen ja tahmainen, kun edellinen rouva oli 20 v tupakoinut ko huoneessa, ja edellisestä kristallien pesusta näyttää vierähtäneen aikaa. Ruotsissa näin ystävän kotona kauniisti kimaltelevia kristallikruunuja, ja kysyin miten hän ne puhdistaa. Neuvo oli paras mitä olen koskaan kuullut: suihkuta kristallikruunuun omenaviinietikka-fairy-vesiseosta ja anna lian tippua alas. Jostain syystä olin jo ostanut ikkunanpesuliuosta suihkepullossa, ja yllättäen se oli omenaviinietikka-pesuaineliuos. 

Laitoin lattialle kruunujen alle pyyhkeet, suojasin muita pintoja hieman ja aloin suihkuttaa. Käsittämättömän helposti lähti tupakansavutöhnät ja muut liat kristalleista. Ihan konkreettisesti lika valui pisaroiden mukana pyyhkeille, ilman että minun tarvitsi tehdä mitään muuta kuin suihkuttaa. Lopuksi huuhtelin

kristallit suihkuttamalla pelkkää vettä. Olen tosi kiitollinen tuosta hyvästä neuvosta ja erittäin tyytyväinen lopputulokseen. 9 kk likaisuudellaan piinanneet kristallikruunut puhdistuivat suht helposti, ja samalla tuli pestyä lattiatkin uudelleen, kun pesuainetta oli hieman laajemmallakin alueella kuin vain pyyhkeillä 😅. 

Tuon pesuaineen tuoksu houkutteli selvästi ampiaisia. Heti siitä lähtien kun aloin sitä suihkuttaa, alkoi sisällä vierailla toinen toistaan isompia ampiaisia. Viimeinen oli niin iso ja aktiivisesti liian lähelle tuleva, että sen päätin häätää ulos ihan henkilökohtaisesti. Kun se ei suostunut poistumaan, yritin osua siihen eräällä käyttöohjekirjalla. Osuinkin, mutta se ei siitä paljoa hätkähtänyt, kävi vaan aktiivisemmin päälle. Siinä samassa huomasin, että vaikka sen vartalo oli kuin tosi isolla ampiaisella, niin sen siipien kärjet olivat mustat. Minä huidoin kuin ylivilkas tuulimylly, käyttöhjekirja toisessa ja pannunalusta toisessa kädessä, kunnes tuo siivekäs herra ymmärsi mistä ovesta poistutaan. 

Ne pienemmän ampiaiset tulevat ja menevät ihan itsekseen. Niistä ei ole harmia, ja olemme jo tottuneet toisiimme. Tottunut on meidän piha-alueella liikuskeleva vahtikoirakin minuun, sillä tullessa oli jo lähes pimeää, ja näin sen mustan koiran vasta ihan läheltä. Se ei päästänyt mitään ääntä kun minut näki, käveli vain ohitse. Yllätyin siitä, sillä joitakin talomme asukkaita se haukkuu kovinkin aktiivisesti.

Niin, päivä on siis mennyt siivotessa, pyykkiä pestessä, ruokakaappia täyttäessa, katuja käveleskellessä ja kroppaa lämpöön totuttaessa. Kaiken kaikkiaan elämästä 

nauttiessa, kun lasketaan monet puhelut ja sosiaalinen elämä sekä oma rauha. Vähän kun viilenee, niin saan keinutuolin meren ja Kalen puoleiselle parvekkeelle. Siinä on ihana nauttia iltahämäristä ja valojen syttymisestä. Tänä vuonna en aio ripustaa parvekeverhoja lainkaan, sillä se kaikkein kuumin kesä on jo lopuillaan ja alkaa seesteisen kuumat viikot, syksy.

Uuten kameraan totuttelu on vielä ihan vaiheessa, niin kuin kuvista näkyy. Tällä voi ottaa kuvia sellaisissakin oloissa joihin vanhemmat kamerani eivät pystyneet, ja siksi siis tulee räpsittyä näitä iltahämäräkuviakin mitä omituisimmista asioista. Ja kun niitä kerran on, niin en heitä kaikkea pois vaan jaan nämäkin tunnelmat. Ehkä muutaman tuhannen kuvan jälkeen olen oppinut taas monta uutta asiaa. Toivoa on. Onneksi on digikuvien aikaa eikä enää tarvitse kehittää filmirullia ja odottaa että mitähän sieltä tällä kertaa tulee. 

Tunnelmallista iltaa itse kullekin. 

Ihana palata kotiin Alanyaan

Iltarusko hemmotteli meitä Landvetteriltä lähtiessä

Naapurin mamma huutelee kanoja koolle, kai laittaakseen ne yöksi häkkiin turvaan. Päivisin nuo höyhenpeitteiset kullanmurut juoksentelevat pitkin pihoja, teitä ja tienvieriä, ihan konkreettisesti vapaina. On ollut tosi hauska kohdata kyseiset kanat ja Herra Kukko tuossa ajotiellä, ja katsella kuinka sujuvasti ne juoksevat pitkähköt portaat ylös kun lähestyn niitä. Meilläkin on pihassa ruskeita ja mustia kanoja ja yksi kukko. Näin ja kuulin ne tänään kun kastelin keittiön parvekkeen ruukun multaa istutuskuntoon. Kukon kuulin aamulla, joskus auringonnousun jälkeen. 

Yläkerran rouvan poikkeuksellisen meluisia keittiöpuuhia kuuntelin iltayön, mutta ne eivät kuitenkaan oleellisesti häirinneet yöuntani, tulivat vain läpi. Ruova on ollut taas kovin hermostunut kun palasin kotiin, tai, no, mistä minä tiedän vaikka olisi hermostunut muulloinkin. Herra sen sijaan oli pihamaalla hyvinkin puheliaalla ja sovittelevalla tuulella, kun tapasin heidät lähtiessäni vihannes- ja hedelmätorille. Tapasin myös naapurin, jota en ole ennen nähnyt, mutta hän ei puhu suomea, turkkia eikä englantia, ja minä en osaa saksaa kuin muutamia lauseita. Ei siinä kovin paljon keskusteltu, käteltiin ja hymyiltiin vaan.

Ekan torireissun jälkeen vähän täytettä

Kroppa on ollut "järkyttynyt" Ruotsin viileistä päivistä tänne 36-40 C lämpötiloihin siirryttyään. Ehkä osansa teki myös se, että ekat 14 tuntia olin ilman juomavettä, kun oli uusi vesikuski, joka ei löytänyt tätä paikkaa ennen kuin sai entiseltä vesikuskilta neuvoja ja lisäohjeita. Minun ohjeitani hän ei jaksanut kuunnella. Selitin kai liian pitkästi. Lähipäivät ovat olleet kärttyisen väsyneitä ja sellaisia "älä puhu minulle juuri nyt, äläkä ainakaan vaadi mitään"-päiviä. Tänään viimeisimpänä yllätyksenä matkan monista yllätyksistä Ruotsi "potkaisi takaisin", kun sieltä tuomani blender olikin moottorivikainen, toimimaton, täysin rikki. Kaikista, tai oikeammin sanottuna useimmista Ruotsin reissun kommelluksista ja tapahtumista kerron tuolla Ruotsiin töihin välilehdellä sitä mukaa kuin jaksan ja ehdin niitä kirjoitella. 

Positiivista on myös ollut, ja paljon. Kotiin paluu on tuntunut ihanalta, todella ihanalta 😍. Harvinaisen kaivatulta. En muista näinä kuluneina Turkin vuosina ainoatakaan kertaa, jolloin tunne olisi ollut näin vahva. Näihinkin palaan lähi päivien teksteissä tavalla tai toisella.

Kun ennen lähtöä kerroin puhelinvaikeuksista, niin kerrotaan nyt ratkaisukin. Kävelin TürkTelekomin ovesta sisälle, ja onnekseni vuoronumeroni osui BayramAlille. Hän on ollut näiden vuosien aikana lähes aina juuri se henkilö, joka ratkaisee ongelmat jos niitä on, ja osaa myös tarjota sellaista ratkaisua josta pidän. Nytkin hän teki puhelinliittymästä paperit, ja kysymättä laittoi siihen sellaisen tarjouksen josta olin hyvilläni. Lisäksi hän valikoi numeroita, kunnes eteen osui niin helppo  numero, että hymyilytti. "Eikös olekin hyvä numero" hän vain sanoi. Sieltä poistuin hymyssä suin, ja poistuessani puhelimessa toimi jo uusi liittymä kaikkine ominaisuuksineen. Kiitos.

Nyt oli pitayan hinta kohdallaan, joten otin testiin...

Vodafone sen sijaan aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia laskuttamalla liittymästä joka on suljettu, jonka olen kertaalleen irtisanonut, ja jonka he itse ovat sulkeneet koska en antanut heille lupaa myydä passi- ja henkilökorttitietojani kolmansille osapuolille (rajoittamattomasti). Tässä lähi päivinä, kun olen taas tarpeeksi energinen ja riittävän vahvalla tuulella, joutunen käymään ainakin kerran vielä Vodafonen toimistolla kysymässä perusteluja heidän toiminnoilleen ja vaatimassa liittymäsopimuksen purkua. Olen myös varautunut siihen, että ne ryökäleet laskuttavat vielä pitkään tuota liittymää jollain tekosyyllä. Silloin ei auta kuin maksaa ja todeta olleensa tyhmä kun oli heidän kanssaan aikanaan sopimuksen tehnyt.

Eräs ystävä sanoi, että "ei niitä sun tekstejä jaksa lukea kun ne on liian pitkiä". ...tuli vaan tässä kohden mieleen, kun näin että taas tästä tulee pitkähkö. No, kenen mittapuulla on pitkä ja kenen jotain muuta. Minun mittapuuni on se, että lopetan kun mieleen pullahtaneet asiat on sanottu, ja siihen asti kirjoitan. Lisäksi pyrin siihen, että enimmäkseen tekstit ja asiat pysyvät positiivisen puolella. Vielä pari ilon aihetta.

...ja tykkäsin. Hento, miellyttävä maku, lusikoitava hedelmä

Päivällä tulee, tai käy pieni ilmavirta mereltä päin, läpi talon ja vuoren rinnettä ylöspäin. Nyt kun on ilta käy ihana, viilentävä ilmavirta vuorenrinnettä alaspäin ja merelle päin. Vaikka on kesä, niin kaikki kolme parvekkeen ovea ja ikkunoista moni voivat olla auki ilman hyttysverkkoja tms. Mitään muita ei ole tullut sisälle kuin satunnaisia ampiaisia, ja nekin vain pikavierailulle. Nyt on taas asunto sopivasti jäähtynyt, joten tämä mamma nauttii iltapalaa ja matkaa unille. 
Ja se toinen ilon aihe on tuo tuore ja maukas turkkilainen ruoka, niin toreilla kuin oikeissa ruokaravintoloissa ja lokantaseissakin...

Nautiskelkaahan illoistanne, missä sitten olettekin. 😊

Kokemuksiä, elämyksiä ja yllätyksiä

Tämän seikkailun loppupää on jo näkyvissä

Muutama päivä vielä, vain muutama, sanon itselleni. Ihan ei pidä paikkaansa, sillä kuukausi on vielä edessä tätä Ruotsin jaksoa. Katsoin taas tänään mahdollisuuksia vaihtaa paluulento aikaisemmaksi, tai ostaa ihan uusi lento, mutta ehkä pitäydyn alkuperäisessä lennossa. Ehkä. Kun kaksi tänne tuloa edeltävää päivää oli vahva intuitio siitä, että tänne ei missään nimessä pitäisi tulla, niin sitä intuitiota olisi kannattanut kuunnella. Miksi en kuunnellut?

Elämä Ruotsissa on yllättänyt lähes kaikilla osa-alueilla. MIkään ei mennyt niin kuin ennalta oletin, siis asumisen, puhelimen, työskentelyn ja palkan osalta. Ei mikään. Ihan hukkaan ja harakoille tämä reissu ei silti ole mennyt, sillä elämyksiä ja kokemuksia on kertynyt kuorma-autollinen, ja niistä tulee monta blogikirjoitusta syyskuusta alkaen. Ja kaiken lisäksi kirjaprojekti on edennyt hyvää vauhtia, tosin siihen on nyt opastusta ja kirittäjäkin. Tämän kirjan aihe on Alanyaan sijoittuva rakkaustarina, ja siksi se täällä kylmässä ja sateessa hyvin eteneekin. 

Kaukaa tulleita nämäkin ...

Pari tuttavaa vitsaili ennalta, että kohtaat kuitenkin siellä jonkun sellaisen joka vie jalat alta ja jäät loppuelämäksesi Ruotsiin. Ehei, ei mitään sinne päinkään. Alanyan ikävä on vaan vahvistunut. Voi olla että tulen tänne jonnekin takaisin töihin ensi vuonna, jos on takeita paremmista asuinoloista yms, ja jos saan tultua kotiin niin, etten tuo täältä luteita mukanani. Jos yksikin lude tulee täältä mukaani ja levittää sukuaan Alanyan asuntooni, niin ruotsalaiset saavat takuuvarmasti hoitaa vanhuksensa ja sairaansa jatkossa ihan ilman minun apuani.

Täällä ollessa on ollut hyviä päiviä, kauniita maisemia, unohtumattomia kokemuksia ja mielenkiintoisia kohtaamisia monenlaisten ihmisten kanssa. Lisäksi työ on paljon kevyempää ja inhimillisempää kuin Suomessa vastaavissa paikoissa. Kerron Ruotsissa työskentelystä, tänne pääsystä ja käytännön asioiden hoitamisesta aihepiiri kerrallaan tuolla Ruotsin työt -välilehden teksteissä, ja alan kirjoittaa niitä heti kotiin palattuani. Siihen asti kerään vielä kokemuksia, elämyksiä ja yllätyksiä. Niistä tämä jakso on tehty. Nähdään pian :D

Kevät on alkamassa

Alanyan Kalelta v. 2017

 Alanyassa kirsikkapuut ovat paikkapaikoin aloittaneet kukintansa lämpimien päivien ansiosta. Uutisten mukaan kevätkukinta on alkanut tavallista aikaisemmin. Kannattaa käydä kävelyllä Kalella, Alanturilta Dim-luolalle vievällä tiellä ja puutarhojen liepeillä ihastelemassa näitä kauniita kevään merkkejä. Viereisestä kuvasta sen verran, että en tiedä onko se mantelipuu vai kirsikkapuu, vai ihan joku muu...

havadurumu15gunluk.xyz

Uutiset kertoivat myös meren yllättämistä amatöörikalastajista, jotka olivat lähteneet merelle pienellä lasikuituveneellä. Merenkäynnin voimistuessa aallokko nousi nelimetriseksi, ja veneen kaatuessa miehet joutuivat veden varaan. Toiset kalastajat löysivät heidät myöhemmin kaatuneen veneensä päältä, ja pelastivat sekä miehet että veneen. Aallokko muuttuu edelleen nopeastikin, ja nelimetrisissä aalloissa ei pärjää ihan pienellä veneellä ja amatööritaidoilla. 

Katselin jo säätietoja sekä paluun että aallokon innoittamana, sillä nautin rannalla istumisesta ja kävelystä silloin kun meri myrskyää ja nostaa isojakin aaltoja. Viereinen säätieto-kuvakaappaus on mielenkiintoinen. Sateita on jo vähemmän ja lämpötilatkin noussevat. Yölämpötilat ovat vielä "hieman vilpoiset" mutta kevyellä lämmittimellä niistäkin selviää.

Odotan kotiinpääsyä innolla, isolla innolla. Ei ole enää montaakaan päivää, silti ihan riittävästi. Nämä viimeiset päivät ovat vaikeimpia väsymyksen hallinnan ja keskittymisen osalta, mutta monta tärkeää asiaa on vielä täälläkin tehtävä ennen lähtöä.

Aurinkoa päiviisi.

Penkovatko tavarani vai ei?

Kuluneen parin viikon ahaa-elämykset:

LunaParkin bussien kääntöpaikalta

• Jos häiritsee se, että ulkona olevan kylmän tuulen voimasta olohuoneen verho heiluu, niin verhon eteen voi nostaa tuolin, niin ettei heiluminen näy (eikä siten häiritse). Ja lämmittimissä on säätönappulat, joista lämpöä voi säätää korkeammaksi. Säädetty on.
• 
  
• Jos kuvioneulelapanen tulee neulottua niin löysäksi, että se näyttää enemmänkin sukan varrelta kuin lapaselta, niin peukalonreiän voi jättää tekemättä ja siitä voi tehdä sukan. Kahden sukan jälkeen on parempi saada aikaan se toinen lapanen, ettei tarvitse aloittaa uutta sarjaa...
• 
  
• Jos tuore persimoni on epämiellyttävän makuista, ja päätät kokeiluluontoisesti keittää siitä hilloa siinä toivossa että hillo olisi paremman makuista kuin tuore persimoni, niin lisää hilloon tosi paljon sokeria ja vähintään sen verran sitruunoita että persimonit lakkaavat maistumasta. Lopputulos on vähemmän pahaa, mutta seesamirinkeli simitin seuralaisena tulee syötyä silloin kun tekee mieli makeaa.
•  
• Kun aikansa etsii mieluista talomallia, eikä muista millä sivustolla on sen nähnyt vaikka on varma että on sen äskettäin nähnyt, niin shoppailu-kävelylenkki auttaa. Siellä se keskustassa oli, paikassa jossa olen kävellyt sen ohi lukemattomia kertoja. 
• 
  
• Kun allekirjoitat pankissa uuden kortin sopimuksen, paperissa lukee että saat kortinkäyttöpalkkiona 1,34% siitä rahamäärästä mitä kortillasi käytät, muistat että edellisessä kortissa oli sama ominaisuus ja tajuat kuinka paljon palkkiota on kertynyt pelkästään loppuvuoden 2018 kodinkone- ja huonekaluostoista... silloin hymyilyttää. 
• 
  
• Kun pankin virkailija ei enää autakaan pankkikeskukseen soittamisessa (kortin tunnusluku), vaan kertoo että oma kielitaitosi riittää siihen aivan hyvin, niin ilo ja tuskanhiki vuorottelevat hetken aikaa. Päätän valita ilon, ja soittaa sinne Huomenna. Ja soitto onnistui.
• 
  

Sama paikka, toinen suunta

• Kun kielen tekstinymmärtämisen tasokoekuvauksessa sanotaan, että "Ylimmällä tasolla lisäksi mm. kirjoittajan asenteen tai tavoitteen havaitseminen, ironian tai muun epäsuoran merkityksen havaitseminen." miettii hän hetken, että mahtaako ymmärtää edes omalla äidinkielellään ironiaa tai muuta epäsuoraa merkitystä. Tuskin. Mutta jos vieraalla kielellä sattuisikin ymmärtämään ironiaa, niin sen testituloksen voi kyllä kehystää ja ripustaa seinälle.
• 
  
• Kaikella kunnioituksella, kaikkea sinäkin luet... Perustelut löytyvät täältä.
• 
  
• Vajaat 2 kk olen ollut talossa, ja yläkerran mamma ei viitsi enää järjestää samanlaisia kolistelukohtauksia kuin alkuun. Elämä on asettunut uomiinsa, ja talonkin alta löytyi puro. Ihan oikeasti tämä talo on rakennettu osin puron päälle rakennetun betonikannen päälle, mutta se puro näyttäytyy vain sadekaudella. Ihmettelin parvekkeelleni kuuluvaa solinaa ja lorinaa ja kävin katsomassa mitä siellä tapahtuu. Luonto ja elämä siellä pitävät ääntä.

Asunnosta lennolle lähdön aikoihin vuokraisäntä soittaa ja vaatii minulta sen ainokaisen kotiavaimeni. Painostaa ja painostaa, kunnes lopulta päätän antaa sen. Tiedän, että se sairaalloisen utelias rouvansa menee asuntooni penkomaan kaappieni sisältöä heti kun bussiin nousen, ellei jo sitä ennen. Mutta muistin erään suomalaisnaisen opetukset, ja asetin servetistä revittyjä palasia vaatekaappien ja erityisesti asiakirjakaapin ovien väliin niin, että jos oven aukaisee niin palaset putoavat maahan. Myös asuntoon johtava ovi sai oman virityksensä, tosin ei papereilla vaan hieman hankalammalla tavalla. Senkin opin tuolta rouvalta aikanaan. Kiitos hänelle.

Nyt kun menen takaisin kotiin, niin menen keskellä yötä. Ok, vuokraisäntä lupasi olla herätettävissä, ja antaa avaimen. Kokonaisuus menee kuitenkin niin, että mukanani tulee henkilö, joka tarvittaessa toimii todistajana, ja koko projekti avaimen vastaanotosta asuntoon menoon ja kaappien ovien tsekkaukseen saakka videoidaan kännykällä. Asunnon omistaja pyydetään mukaan tapahtumaan, niin että hänellekin selviää suoraan ja heti tilanteessa se, että asuntoon sisälle meno on kontrolloitu.

Turkissa vuokra-asuntoon ei voi laillisesti mennä sisälle ilman asunnon vuokraajan läsnäoloa ja lupaa edes asunnon omistaja. Luvaton asuntoon tunkeutuminen on rangaistava teko. Sen lisäksi kaappien penkominen, ja erityisesti henkilötietoja, pankkitiliasiakirjoja, kaikki some-salasanat ja vakuutusasiakirjoja yms sisältävän kaapin luvaton penkominen on rangaistava teko. Se on myös oman turvallisuuteni kannalta erittäin arveluttavaa, sillä mistä tiedän mitä henkilö- ja pankkitietoja asuntoon luvatta tullut henkilö on kopioinut, ja mitä hän niillä tiedoilla tekee.

Jos vuokraisännän ja todistajan läsnä ollessa toteamme, että asuntoon on menty luvatta sisälle, niin soitan saman tien poliisille ja teen ilmoituksen tapahtuneesta. Tämä on tehtävä mm siksi, että jos he käyttävät pankkitilitietojani tai henkilötietojani jotenkin väärin, hyväkseen, niin ensimmäisenä minulta kysytään olenko ilmoittanut asuntoon tunkeutumisesta poliisille. Näin kävi edellisen asunnon osalta. Silloin en ilmoittanut poliisille mitään, ja mm. pankkivirkailija kysyi usempaan kertaan miksi en ollut ilmoittanut, koska he pääsevät tililleni jos heillä on käytössään pankista saatu tiliotetuloste. 

Nyt, koska avain on ollut vuokraisännällä ja hänen perheensä käytössä, jos asuntoon on menty, niin olen oppinut vanhasta sen verran, että soitan poliisille. Toivottavasti he ovat malttaneet mielensä ja uteliaisuutensa, eivätkä mene sisälle. Sen verran jo heitä tunnen, että en usko heidän toimivan rehdisti ja luotettavasti. Rehti ja luotettava ei painosta minua tuolla tavoin. Tekevät he mitä tahansa, se on heidän päätöksensä ja heidän vastuullaan. Itse olen oppinut sen, että en enää hyväksy turvallisuuteni vaarantamista, en painostusta enkä uhkailua. Joka tapauksessa joudun taas vaihtamaan lukon kun palaan sinne, sillä kuka tietää montako kopiota he ovat itselleen teettäneet. Lisäksi minulla on notaarin vahvistama vuokrasopimus joulukuun 2019 loppupuolelle saakka, niin asun asunnossa sopimuksen keston ajan.

Ihmisistä olen nyt  oppinut sen, että se joka huijaa pienissä asioissa huijaa myös isoissa asioissa. Sekä vuokraisäntä että vaimonsa ovat valehdelleet minulle päin näköä, ja ovat pakottaneet allekirjoittamaan epätoden vuokrasopimuksen notaarilla. Nyt pakotettiin tuo avaimen luovutus. Mutta en anna periksi. Jos asuntooni mennään luvatta, he joutuvat siitä vastuuseen. Jos he pystyvät hillitsemään mielihalunsa, eivätkä pengo tavaroitani, niin luotan heihin jatkossa hieman. Sen tiedän että asuntooni he menevät takuuvarmasti. ainoa kysymysmerkki on se, penkovatko he myös kaapit ja paperit vai käyvätkö pelkästään lattialla kääntymässä. Aika näyttää. Yritän ajatella positiivisesti, ja uskoa hyvään.

Ei pölise, sataa

Alanya 21.10.2018

Aamulla herätyskellon herättäessä oli epätodellisen ihana hetki. Aivot olivat heräävinään hoitokodin vinttihuoneessa, mutta silmiä avatessa tajuntaan iski paljon ihanampi todellisuus. Auringonvalo ja peti, johon mahtui ojentautumaan niin pitkäksi kuin vaan ulottuvuutta riitti. Väsytti eilisen matkustamisen jäljiltä ihan hirmuisesti, vaan eipä auttanut jäädä unille kun oli useampi asia hoidettavana. Kävin varaamassa hamam-ajan, kävin n-kolay-laskujenmaksupisteellä (oli suljettu) ja ruokailun jälkeen kävin vielä huonekalujen entisöijän luona. 

Vaikka kuinka kuvittelin millaiseksi hän olisi tuolini entisöinyt, en osannut kuvitella puoliakaan siitä, miltä todellisuus näytti 😍. Huomenna saan huonekalut kotiin, ja laitan kuvat lähtötilanteesta ja loputuloksesta sekä kokonaishinnan. Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen, ja hyvilläni siitä, että valitsin entisöinnin uuden ostamisen sijasta.

Jos on joku mikä ei muutu, niin pysäköinti 😂

Kerrankin oli sellainen kotiintulo, ettei ollut mitään katastrofia. Kuljetus oli kentällä ja toimi niin kuin piti. Kotona oli vain punaista pölyä lattioilla, pöydillä ja kaikilla vaakapinnoilla. Ei edes lintuja eikä kummituksia sisällä. Huomenna, ylihuomenna tai sitä seuraavana päivänä joku imuroi... Voi olla etten ylihuomennakaan tunne ketään jokua, joten mahdollisesti imuroin itse. Nyt vaan ei huvittanut siivota. Osan tästä karmeasta väsymyksestä tekee lisämunuaisen kortisolintuotto-ongelmat, sillä käytin olosuhteiden pakosta kortisonia (tosin pienillä annoksilla, mutta silti) koko hoitokodilla työskentelyn ajan, ja lopetin sen heti kun sieltä poistuin. Nyt on kituviikot, joilla "rääkätään" kortisonin osittain lamaamat lisämunuaiset taas toimimaan niin kuin niiden pitää. Siksi nämä lähi viikot ovat "väsyttää, paleltaa, ei huvita"-tunnelmien kuorruttamia, kenties. Ainahan voi ihme tapahtua ja ko jakso jäädä paljon oletettua lyhyemmäksi.

Samalta bussipysäkiltä toiseen suuntaan. Bussi parkissa.

Ja ostoskassien raahaamisesta väsyneenä voi aina jättää sateenvarjonsa bussiin, niin kuin tänäänkin. Oli ensin lähdössä kaupungille hame päällä ja nahkakengät jalassa, mutta vaihdoin mielipidettä ja asua aika vikkelästi, kun katsoin parvekkeelta taivaalle ennen bussiin menoa. Tummat pilvet purjehtivat mereltä matalalla suoraan kohti Alanyan keskustaa, ja heti pilvien etureunan kohdalla näytti satavan ihan maahan asti. Satoihan se, ja sataa edelleenkin. Nämä olivat kuulemma tämän syksyn ensimmäiset kunnon sateet, ja tulivat kumean ukkosenjyrinän ja ihanan salamoinnin kera. Täällä kolme suomalaista ihaili salamointia ja sadetta parvekkeelta asti, tosin ilma jäähtyi niin paljon, että sisällehän sieltä oli tultava. Ja viime yönäkään ei ollut mikään huippulämmin. Alanyan vuorille satoi ensilumi. LInkki lehtiuutiseen.

Niin että taas on Suomen reissusta ja syksyn kohtaamisesta selvitty ja kotiin päästy. Kiva on olla reissussakin, vaan on tosi ihana olla kotona 😍.

Kotiinpaluuyllätys

Paketissa luki Black

Vaikka otsikko onkin omituinen yhdyssanahirviö, oli kotiinpaluussakin samoja piirteitä.

Aloitetaan Jyväskylästä ja pakkaamisesta. Ajatuskulku meni jotenkin näin: jee, tosihalpa äkkilähtö Finnairin suoralla lennolla Alanyaan, ja siihen voin siis ostaa lisälaukun. Muutama klikkaus, verkkopankkimaksu ja lentolipun ja lisämatkatavaran ostaja hymyili tyytyväisenä. Vuorokautta myöhemmin hymy hyytyi ensimmäisen kerran siihen, että en tiennytkään millä täyttäisin laukut (8 kg + 23 kg + 23 kg).

Seuraavan kerran lisämatkatavarasta maksaminen kadutti varastossa painavan, päälle kaatuneen laatikon alta pois kömpiessä ja vaurioita tarkastaessa. Tietenkin sen putoavan laatikon nurkka osui loukkaantuneen nilkan ja jalkaterän päälle, ja pienessä varastokopissa kaatuva vanhempi naishenkilö sai kylkeensä osuman japanilaisen bambu-paperi-päivänvarjon varresta samalla kun varastokopin seinän virkaa toimittava kanaverkko hiveli takaraivoa. Ilo oli ylimmillään, perisuomalaiseen tyyliin.

Kun muutamaa tuntia myöhemmin laukut oli pakattu ja alipainoisiksi todettu, korjaantui tuo "virhe" kahdella tiiliskiven kokoisella ruotsin sanakirjalla, painavalla kielioppikirjalla ja parilla muullakin kirjalla. Typerä tyytyväinen hymy levisi kasvoille kun vaaka kertoi "määräpainon täyttyneen". Toinen läsnäolija yritti jo aiemmin kertoa, että matkalaukun voi pakata myös tilavuusperusteisesti. Ei ole kuulemma pakko täyttää maksimikilomäärään asti. Hhmmm, sano se muuttajalle niin, että se menee jakeluun...

Seuraavana aamuna tuli hiki pelkästä tavaravuoren katselusta. Tuskanhiki. Ilman mukaan lähteviä kyynärsäuvoja, hellehattua, nilkkakipua ja koivessa yllättävien takaiskujen varalta tukena olevaa urheilijan kipsiäkin ollisi tuo vuori liikkunut yhden naisihmisen voimin melko huonosti. No, saatiin se bussiin kun oli apuvoimia. Bussissa asetuin seisomaan matkalaukkujen eteen, selkä menosuuntaan ja kaiteesta kiinni pidellen, kun toisessa reunassa oli lapsenrattaissa lapsi. Bussikuski kiihdytti pysäkiltä lähtiessä reippaasti, ja 50 metriä myöhemmin jarrutti mutkaan niin voimakkaasti, että kaduin selälleen lastenrattaiden ja lapsen päälle. Onneksi lapseen ei sattunut. Itsestä en voi sanoa samaa.

Helsinki-Vantaan lentokentällä olin TAAS "satunnaisesti valittu huumausainejäämätesteihin". Viime aikoina aina kun menen ko kentän läpi joudun samaan muka-satunnaistarkastukseen. Joku kateellinen tai pahantahtoinen ääliö lie joko antanut perättömän ilmoituksen tai sitten ihan itse logikoinut, mutta olen näköjään profiloitu, ja perusteellisesti pieleen. Finnairin koneessa meidän edessämme istunut ja pari penkkiriviä takanamme istunut "perhe" sen sijaan veti aineita ja omia viinoja koneessa niin tanakasti, että toisen herättäminen Gazipasassa oli työlästä. Mutta profilointi osui huumeiden vastustajaan, viereiselle riville. Alanyassa kotiin saapuminen oli harvinaisen helppo, kun oli ihanien ihmisten taholta laukkujensiirtoapua tuloaulassa ja kuljettaja ulkona oven edessä. Eikä kukaan kuljettaja ole koskaan ajanut tuota väliä noin hitaasti, kuin mitä herra A nyt ajoi. Halusi kuulla kaikki kuulumiset 😍.

Punaisen kuun metsästysyöltä Muurasjärveltä

Varsinainen yllätys odotti kotona. Heti ovea avatessa häiritsi se, että eteisessä oli
poikkeuksellisen paljon elämää. Rikkalapiossa kasvoi hometta monta milliä ylöspäin. Parissa kohden oli iso hämähäkin seitti ja hämähäkin ruokapaketteja. Lattialla lojui pari linnun höyhentä ja linnunkakkaa... Keittiöstä löytyi kuollut pikkulintu ikkunan edestä lattialta. Ihan pieni ja nälkään kuollut. Olohuoneesta löytyi toinen samanlainen. Ja linnunkakkaa oli siellä sun täällä, myös paistinpannulla. Sanonkominämitä.

Siivosin raadot ja kaiken näkemäni ylimääräisen eläväisen pois heti, ja neljän tunnin yöunien sekä ruokakauppa- ja torikäynnin jälkeen loput. Siis käytännössä koko asunto oli tarpeen siivota perusteellisesti ja desinfioimisluontoisesti. Kaksi ikkunaa on ollut raollaan poissaoloni ajan, ja molempien hyttysverkko on ehjä ja paikallaan. En käsitä mistä nuo linnut ovat asuntoon päässeet, mutta jossakin on linnun mentävä kolo. Oli surullista nähdä nuo linnut kuolleena asunnon sisäpuolella, niin luonnottomassa paikassa lintujen elämää ajatellen. Mutta, rakkaus oli voittanut. Toinen ei ollut jättänyt toista, vaan oli tullut perässä samasta kolosta kuin toinenkin.

Niin, ja madot 😝. Vessassa olin oksentaa kun avasin pöntön kannen. En tiedä mitä, kuinka ja miksi, mutta kiinni olleen wc-pöntön kannen alla ja vedessä oli elämää. Siellä luikerteli ja ui noin 5-10 mm mittaisia, 1 mm paksuisia, mustia matoja. Veden pohjalla näkyi jotain massaa, en tiedä mitä. En jäänyt katselemaan enkä arvuuttelemaan syitä ja seurauksia, vaan huuhtelin isot huuhtelut pariin kertaan, suihkuttelin ekstramäärän yleispuhdistusainetta ja pyyhin pinnat ennen kuin uskalsin edes harkita istumista, vaikka olisi periaatteessa ollut jopa kiire. Jännää miten kiirekin on kovin suhteellinen asia, ja toisinaan katoaa ihan tuosta noin vaan... yäk yäk yäk!

Arkeen paluu on ollut pisaroivaa. En muista milloin olen viimeksi nähnyt ihollani näin isoja hikikarpaloita kuin esim. tänään. Kroppa on unohtanut lämpöön sopeutumisen osittain, ja osittain Suomen lämmin kesä on pitänyt huolen siitä että jotain sentään säilyy. Arkeen paluu on myös ylämäkikävelyyn totuttautumista. Alaspäin on nilkkatuen kanssa helpompi mennä. Ylämäkikävely on tosi kivuliasta edelleen, mutta liikuttava on ja asioita on hoidettava. Lääkärifirmalta / ortopediltä ei ole vieläkään tullut heidän lupaamaansa röntgenlääkärin lausuntoa & nilkan kuvia eikä kuntoutussuunnitelmaa. En tiedä mistä kiikastaa, mutta molemmat olisivat tarpeen. Nilkka on kipeä ja aina kävelyn jälkeen muodottomaksi turvonnut. Pieni turvotus olisi ymmärrettävää, mutta kengän yli runsaana pursuava, nilkan koon tuplaava turvotus on liian paljon.

Kahden kuukauden vieroitusoireet kamerasta helpottavat huomenna. Löysin kameran laturin, ja akku saa taas virtaa. Eiköhän huomenna ole kuvattavaakin, vaikken nyt pitkiä matkoja kävele enkä edes fillaroi. Katsotaan mitä vastaan tulee.