Alanyan katuja pitkin on ilo kävellä

Alanyan iltaa keskustasta

Tekee mieli kävellä pitkin ja poikin kotikatuja, katselemassa mitä on entisellään ja mitä on muuttunut. Arkeeni ei millään mahdu sitä mahdollisuutta, että kävelisi vain kilometrin tai kaksi, kun kerran on kaksi toimivaa jalkaa ja kroppakin suht hyvässä kunnossa. Metro-tukusta ulos tullessa jalat veivät. Vielä vähän, ja vielä tuonne kauppaan asti, vähän vielä, tuonkin kaupan ohi ja Muzzi-baarin ohi, jaa no sitten ei ole enää pitkästi kotiinkaan. 

Pieneksi pyörällisen kauppakassin kanssa tarkoitetuksi kävelylenkiksi se ei jäänyt, sillä pituutta kertyi 10 km. Alkumatkasta lämpömittari näytti enää +35 C, kun ilma oli jo vähän viilentynyt. Iltahämärässä kotiin päästyä lämpötila oli enää +28 C. Vaikka join matkalla limsan, teen ja kahvin, niin eivät ne ihan riittäneet. Kotona meni vettä vielä puolitoista litraa, kun elimistö kertoi että janottaa. Vaan kropassa tuntuu kivalta ja on hyvä mieli tuon lenkin jäljiltä.


Aamulla päätin kokeilla ruotsalaisen ystäväni neuvoja. Meillä katossa roikkuvat kristallikruunut ovat olleet surkean likaisia. Toinen oli ihan virtsankeltainen ja tahmainen, kun edellinen rouva oli 20 v tupakoinut ko huoneessa, ja edellisestä kristallien pesusta näyttää vierähtäneen aikaa. Ruotsissa näin ystävän kotona kauniisti kimaltelevia kristallikruunuja, ja kysyin miten hän ne puhdistaa. Neuvo oli paras mitä olen koskaan kuullut: suihkuta kristallikruunuun omenaviinietikka-fairy-vesiseosta ja anna lian tippua alas. Jostain syystä olin jo ostanut ikkunanpesuliuosta suihkepullossa, ja yllättäen se oli omenaviinietikka-pesuaineliuos. 

Laitoin lattialle kruunujen alle pyyhkeet, suojasin muita pintoja hieman ja aloin suihkuttaa. Käsittämättömän helposti lähti tupakansavutöhnät ja muut liat kristalleista. Ihan konkreettisesti lika valui pisaroiden mukana pyyhkeille, ilman että minun tarvitsi tehdä mitään muuta kuin suihkuttaa. Lopuksi huuhtelin

kristallit suihkuttamalla pelkkää vettä. Olen tosi kiitollinen tuosta hyvästä neuvosta ja erittäin tyytyväinen lopputulokseen. 9 kk likaisuudellaan piinanneet kristallikruunut puhdistuivat suht helposti, ja samalla tuli pestyä lattiatkin uudelleen, kun pesuainetta oli hieman laajemmallakin alueella kuin vain pyyhkeillä 😅. 

Tuon pesuaineen tuoksu houkutteli selvästi ampiaisia. Heti siitä lähtien kun aloin sitä suihkuttaa, alkoi sisällä vierailla toinen toistaan isompia ampiaisia. Viimeinen oli niin iso ja aktiivisesti liian lähelle tuleva, että sen päätin häätää ulos ihan henkilökohtaisesti. Kun se ei suostunut poistumaan, yritin osua siihen eräällä käyttöohjekirjalla. Osuinkin, mutta se ei siitä paljoa hätkähtänyt, kävi vaan aktiivisemmin päälle. Siinä samassa huomasin, että vaikka sen vartalo oli kuin tosi isolla ampiaisella, niin sen siipien kärjet olivat mustat. Minä huidoin kuin ylivilkas tuulimylly, käyttöhjekirja toisessa ja pannunalusta toisessa kädessä, kunnes tuo siivekäs herra ymmärsi mistä ovesta poistutaan. 

Ne pienemmän ampiaiset tulevat ja menevät ihan itsekseen. Niistä ei ole harmia, ja olemme jo tottuneet toisiimme. Tottunut on meidän piha-alueella liikuskeleva vahtikoirakin minuun, sillä tullessa oli jo lähes pimeää, ja näin sen mustan koiran vasta ihan läheltä. Se ei päästänyt mitään ääntä kun minut näki, käveli vain ohitse. Yllätyin siitä, sillä joitakin talomme asukkaita se haukkuu kovinkin aktiivisesti.

Niin, päivä on siis mennyt siivotessa, pyykkiä pestessä, ruokakaappia täyttäessa, katuja käveleskellessä ja kroppaa lämpöön totuttaessa. Kaiken kaikkiaan elämästä 

nauttiessa, kun lasketaan monet puhelut ja sosiaalinen elämä sekä oma rauha. Vähän kun viilenee, niin saan keinutuolin meren ja Kalen puoleiselle parvekkeelle. Siinä on ihana nauttia iltahämäristä ja valojen syttymisestä. Tänä vuonna en aio ripustaa parvekeverhoja lainkaan, sillä se kaikkein kuumin kesä on jo lopuillaan ja alkaa seesteisen kuumat viikot, syksy.

Uuten kameraan totuttelu on vielä ihan vaiheessa, niin kuin kuvista näkyy. Tällä voi ottaa kuvia sellaisissakin oloissa joihin vanhemmat kamerani eivät pystyneet, ja siksi siis tulee räpsittyä näitä iltahämäräkuviakin mitä omituisimmista asioista. Ja kun niitä kerran on, niin en heitä kaikkea pois vaan jaan nämäkin tunnelmat. Ehkä muutaman tuhannen kuvan jälkeen olen oppinut taas monta uutta asiaa. Toivoa on. Onneksi on digikuvien aikaa eikä enää tarvitse kehittää filmirullia ja odottaa että mitähän sieltä tällä kertaa tulee. 

Tunnelmallista iltaa itse kullekin. 

Fillarilla torille, ei ei ja ei

Alanyan torin kurpitsoita 8.12.2017

Takana ihana aurinkoinen päivä ja ilo siitä, että kuume ei enää tänään noussut, eikä
särkenyt päätä tai muutakaan kehon osaa. Päivällä ihan muuta etsiessäni löysin myös luotettavan sisälämpömittarini, ja ilokseni huomaan että tuo pikkulämmitin oikeasti pitää olohuoneen noin +20 C lämpöisenä, vaikka välillä ihan muulta tuntuukin. OLen etsinyt pitkin päivää kameran laturia... saattaa olla käynyt sellainen katastrofin poikanen, että se on jäänyt Jyväskylään. Kokeilin jopa miniusb:llä kun sellaisenkin kolon tästä kamerasta nyt löysin, mutta ei, ei lataa sen kautta. Käskee vaan vaihtamaan tai lataamaan akun. Kääks.

No, aamupäivän tein kiltisti kielioppivirheiden korjauksia eräisiin teksteihin, kunnes teki mieleni ulos, ja yhtään sen enempää miettimättä polkaisin fillarin kanssa vihannes- ja hedelmätorille, tuonne 7 km päähän. Periaatteessa ihan fiksu idea, sillä saan siinä liikuntaa, mutta mihin minä ne ostokset laitan! Pyörän etukori on pieni ja lähinnä käsilaukun kuljetukseen sopiva. Siihen sai mahtumaan myös yhden banaaninipun ja yhden kukkakaalin, sekä niiden päälle olkalaukun jossa oli vähän tavaroita.

Vaan kun ostoksia on viikon, puolentoista tarpeeseen. Asettelin isomman kassin fillarin takatavaratelineelle. Pääsin 500 m eteenpäin, kun joku huutaa takanani. No, kassi roikkuu tippumaisillaan, ja yrittää kylvää ostoksia pitkin katua. Tosi kiva. Tarakalle pitäisi olla joku laatikko tai iso kori, muttei nyt ollut. Kassi kun ei asettunut siihen, ei sitten mitenkään, niin ripustin sen selkään vähän reppumaisesti, otin 30 kananmunan kennon sisältävän muovipussin käteen, ja hoippuroin fillarin kanssa kotia kohti. Mutkille mentiin ja muutamaan otteeseen otti päähän tuo suunnaton ajattelun määrä, mitä toriostosten, fillairoinnin ja ulkoilun yhdistäminen oli taas ollut. VAan pääsin kotiin asti, ja vain pari kananmunaa oli kuoririkkoisia, siis heti pannulle pyrkiviä ;) .

Oli tarkoitus lähteä rannalle kuvaus- ja rentoutumisreissulle, mutta matkaan tuli iso mutta kun kameran akku tyhjeni. Oli vähemmän rentouttavaa etsiä sitä laturia pitkin sataneliöistä asuntoa, ilman että on mitään aavistusta sen olinpaikasta. Sitä ei ole toistaiseksi löytynyt, joten viimeistään huomenna alan soitella Suomeen, josko se olisi jossain siellä. Kamerat ovat Alanyassa Suomea kalliimpia, joten laturi kannattaa postittaa ennemmin kuin yrittää löytää täältä edes halpaa pikkukameraa. Onneksi edes itseni muistin, enkä unohtanut sinne kaamokseen. Mutta laturin puutteessa ei nyt ole muita uusia kamerakuvia kuin tuo tämän päivänreissulla saatu kurpitsakuva.

Kurpitsa odottaa jääkaapissa, ja huomenna siitä tulee hilloa, nam. Se on tosi hyvää sokerin kanssa hilloksi keitettynä, ja lettujen tai vohvelin päällä.