Kesätyö 😊 ja loma

Tätä aikaa kun paistaa ja sataa ja meri myllertää 😍

Hyvä aika alkaa katsella lentoja, mutta mihin suuntaan? Märkää, harmaata ja tuulista on sää ilmeisesti sekä Suomessa että täällä. Myrsky toi mukanaan upean aallokon merelle, ja vei minun parvekeavokadostani kaikki lehdet. Vai oliko lehtien katoamisen syy sittenkin pienet ötökät... niitä kun näkyy olevan vielä vihertävissä kasveissa, muissa paitsi valkosipuleissa, purjossa ja pinaatissa. Hassua, etteivät ne kelpaa näille pikkupurijoille. Minulle ne ovat herkkua. On ehkä tullut aika heittää nämä mullat pois, desinfioida ruukut ja hankkia uudet kasvit, mutta vasta sitten kun työreissu on ohi.

Tänään puhelimen soidessa soi lähes enkelikellojen äänikin, kun näin mistä suuntanumerosta puhelu tulee. Erään hoitofirman esimies sieltä soitteli, jutteli ja kyseli, ja tarjosi työtä. Ajatuksemme ja ajoituksemme osuivat aika hyvin yhteen, ja sanoin Kyllä. Puhelun päätyttyä innoissani naputtelin muutamalle ihmiselle viestillä tiedon asiasta. Löysin asunnonkin isomman kaupungin keskustasta, ja ajattelin että työmatka hoituu myös bussilla tai junalla, vaikka esimies toivoikin että minulla olisi oma auto käytettävissäni. Ne! ja muutama muu valittu sana tulisi ulos turkkilaisella temperamentilla, joka kyllä sopii minunkin nykyiselle luonteelleni, jos on tarvis. No, onhan sitä, toisinaan.

Vihreä on nättiä monessa muodossa, ja hyvääkin usein

Tällä kertaa siis totean, että iltavuorosta pääsee kyllä junalla pois kun odottaa 45 minuuttia ulkona, mutta aamuvuoroon ei pääse junalla eikä bussilla tarpeeksi aikaisin. Ja työmatkaa olisi 35 km, eli ei ihan meikäläisen kunnolla fillaroida, ei juosta, eikä ainakaan potkulautailla. Potkulaudasta tuli mieleen Aurinkoon karannut -runokirjani, se uusin, jonka loppurunosta löytyy tämä mummo potkulautoineen. No, nyt on harras toive että kirja myy hyvin, sillä joudun ostamaan auton jotta voin täyttää lupaukseni työssäkäynnistä.

No, ensin kävi mielessä ajatus, että joku halpa auto, sellainen kesäräppänä, joka kestää ainakin puolen vuoden työsuhteen ja sitten vielä ajon tänne. Niin, mitä sitä Suomeenkaan jättää. Sillähän voi ajaa hiljakseen pitkin Itä-Euroopan teitä, varsinkin jos on itäauto tai muuten huono ja ruosteinen. Ja vähän lännempää jos sattuu olemaan killtävä ja ehjäpeltinen. Ja sitten Turkin rajalla vaan näyttää oleskelulupakorttia ja passia, ja ajelee tulemaan viistosti poikki koko maan, tänne kotiin asti. Ai niin, mutta... mutta kun on oleskeulupakortti, ja kun on tullut oltua maassa "hiukan" yli 6 kk, niin suomalainen ajokorttipa ei enää kelpaa. Rapsahtaa sakot ja keskeytyy ajomatka. Hhmmm, ja sinne rajalle on tuskin perustettu pika-autokoulua tällaisia rajanylittäjiä varten, joten kiesi jäisi rajalle, tai pitäisi pahimmassa tapauksessa toimittaa naapurimaan puolelle paikkaan, josta joku eurooppaan päin menijä sen huolisi. Ja olisi verot ja vakuutusmaksut, bensamaksut ja taatusti kasa huolto- ja varaosakuluja. Iik, mikä soppa!

Pienin askelin kohti unelmaa

Joten, jos en ostakaan autonräppänää, vaan yritänkin hankkia asunnon sieltä keskeltä maaseutua. Vuokrat ovat edulliset kaikissa niissä viidessä asunnossa, joita siellä oli vuokrattavana. Tyhjiltä näyttivät, niin myös ympäristö. TArvitsee siis ostaa keittiövälineitä, verhot, pöytä, tuoli ja sänky ja... Ja siellä asuessa voisin hoitaa jonkinlaisen prosenttiosuuden työstäni, mutta en kuitenkaan 100%, sillä 100% työajan toteutuminen edellyttää matkustamista myös muihin yksiköihin, sinne 35 km päähän isompan kaupunkiin. Ja siellä missä nuo viisi vuokra-asuntoa ovat, ei kuitenkaan ole se työpaikka ihan vieressä. Fillarilla tai kävellen tarvitsisi toteuttaa se loppumatka, jonka pituudesta ei nyt ole ihan täyttä käsitystä. Se on jotain, (x)x km. LUmessa, loskassa ja kevään kelirikolla, ehkä pinnoittamattomalla maaseututiellä çok güzel ainakin lihaskuntotreenin näkökulmasta. 


👍👍Ja ratkaisu ongelmaan on...? En tiedä. Tiedän vain sen, että olen innoissani tuosta työstä, se on työnä oikein mieluisa. Siinä on sopivasti uutta ja sopivasti haastetta. Lisäksi siinä on tiettyä pysyvyyttä, siis mahdollisuus pitkäkestoiseen ja usein toistuvaan kuvioon. Sekin olisi ilo ja iso helpotus. Fakta vain on, että kohtuukuntoisen auton osto kaikkine sivukuluineen, ja samaan aikaan asunnon vuokraaminen takuuvuokrineen ja mahdollisine kalustehankintoineen ei mahdu budjettiin. Tai sitten pitää löytää vain sopivat palaset, niin että ne sopivat hyvin sekä kokonaiskuvioon että budjettiin. Aivojumppaa, jälleen kerran. Joka tapauksessa aikanaan menen, ja toivottavasti läpäisen testipäivät, saan iloita työstä ja palkasta, ja nauttia ympäristöstä ihmisineen. Hyvä etten jo mennyt ostamaan omia työvaatteita. Onhan se taas tosi iso muutos, ja mahdollisuuksia täynnä. 

Ja te, jotka mietitte lomalentojen ostoa. Alanyaan ja Gazipasan kentälle pääsee tänä vuonna Finnairin suorilla lennoilla, ja niitä myydään sekä Aurinkomatkojen että Finnairin sivustojen kautta. Tänne pääsee myös Turkish Airlinesin lennoilla, joissa on vaihto IStanbulin uudella, upealla ja helppoliikkuisella kentällä. 9.6. alkaen myös Pegasus Airlines aloittaa Helsinki - Alanyan Gazipasa lennot. Pegasus Airlines tuo suoraan TUkholmasta Alanyaan edullisesti. Ja sitten on mahdollisuus lentää myös tuonne kauemmalle kentälle eli Antalyaan, esim Norwegianilla Oslon kautta, Pegasoksella, SunExpressillä, Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta ja monen suomalaisen matkanjärjestäjän lomalennoilla. Jollei viime vuoteen nähden ole tullut muutosta, niin vain Aurinkomatkat lennättävät Alanyan omalle kentälle, ja muut Antalyaan. Voitat matka-ajassa yli 2 tuntia per suunta, kun lennät Alanyan Gazipasaan, ja voitat palvelunopeudessa ja kentällä eteenpäin siirtymisissä tosi paljon, arviolta ainakin 30 -60 min kun käytät Gazipasan hiljaisempaa ja pienempää kenttää. 

Alanya 💝 Energiakuvia sateen keskelle aina silloin tällöin

Tällä hetkellä ostettuna lentolipuissa ja lomamatkoissa on myös erittäin edullisia vaihtoehtoja. Omista lennoistani maksoin nyt alle 90 €. En ole muistanut vaihdattaa pyöriä yhteen oleelliseen matkalaukkuuni, siihen Muumi-laukkuun jonka pyörät sulivat täällä heti ensimmäisillä käyttökerroilla kuumalla asfaltilla rikki. Kävin ostamassa uuden laukun, ja totesin että hintahaitari on valtava, eikä hinta ja laatu kulje aina käsi kädessä. Laukku, joka lopulta lähti mukaani, on paremmin varusteltu kuin tuo edellinen, törkeän ruman värinen, ja maksoi 120 TL eli vähän alle 20 €. HIntalapun katsominen auttoi pääsemään yli väristä, ja ohjasi ajatukset siihen suuntaan, että ainakin se erottuu hihnalta. Joissakin asioissa, ja aika usein, väreillä on minulle iso merkitys. On värejä, joita en missään tapauksessa pue päälleni tai tuo kotiini, jos voin sen välttää. Samoin on käsilaukkujen ja laukkujen kanssa, paitsi nyt. Mietin jo, että virkkaanko tuolle hupun... mutta ei tarvitse. Matkalaukkujen suojia, matkalaukkujen "paitoja" myydään mm SaliPazarissa, ja on kuvioita ja värejä mistä valita. Sinne siis. Joo-o, eikä se autokaan voi olla ihan minkä värinen tahansa, eikä rekkarikaan ihan mikä tahansa 😂. Nih.

Monta kysymystä ilman vastauksia

JOskus osaa täälläkin olla kylmä, lämmön vastapainoksi

Iiks. Sää on tällä hetkellä harmaa ja muutamaksi päiväksi on taas luvattu sadetta. Lämpötilat lasevat öisin alle +10 C - lähelle nollaa, ja se tuntuu tässä vanhassa talossa kalseana kylmyytenä. Niin tuntuu tämän mummon kintuissa, luissa ja ytimissä asti. Tuntuu niin kylmältä, että lentolippujen jahtaaminen lämmittää mukavasti. Lentolippujen jahtaamisen ohella Medicinsk Svenskaa siirrellään, tai yritetään tallentaa sana kerrallaan muistiin. Sillä pohjoismaiset asunnot ovat kutsuvan lämpimiä, vaikka sää olisikin tätä kylmempi ja karumpi. Mutta... kielitesteille ei näkynyt vielä mitään päivämääriä tälle vuodelle! Näkyi vain viime vuoden päivämäärät! Mitä? Myöhästyinkö (taas jostakin)? Huolestuttavaa?

Hetkinen itsekehua... ekaa kertaa elämässäni teen miehen XL-kokoista villapaitaa, ja sen viimeinen osa on viimeisiä rivejä vaille valmis. Valmistunee tänä iltana. Huomenna hihat saavat kuivua höyryttämisen jälkeen ja sitten onkin kokoamisen vuoro. Neljä viikkoa = ison miehen villapaita, polvipituiset naisten kuviovillasukat ja yhdet nilkkapituiset kuviosukat. Ei paha. Jaa-a, ja mikä on se, miltä tuo aika on pois? Kirjoittaminen ja sekä ruotsin että turkin opiskelu. Turkin kielen opiskelu on keskittynyt tv-sarjan seuraamiseen, ja tanssitunneilla selviämiseen. Tosin sinne menon on nyt estänyt influenssa, jonka jäljiltä olo on vielä ei-ihan-parhaimmillaan. Ja josko lennähdän pohjolan maille, niin en ole tanssitunneilla silloinkaan.

Alanya Kleopatraranta ja auringonlasku

Paljon olen miettinyt blogin oloa, eloa ja jatkoa tässä viimeisten päivien aikana. Jos olen töissä Ruotsissa vaikkapa 6 kk, niin kuin nyt vakavasti harkitsen, niin blogia en sinä aikana päivitä. Osin se on nettikysymys. Koskaan ei tiedä onko vaiko ei, missä asuu ja millaiset ovat olosuhteet ja netti yms. Toisaalta se on turvallisuuskysymys, sillä myös kaiken maailman hörhöjä ja häirikköitä, suomalaisia uhkailijoitakin on tämänkin blogin lukijakunnassa, ja siksi joutuu salaamaan tosi paljon normaalista arjesta, tekemisistään ja erityisesti olinpaikastaan. Lisäksi se on aikakysymys, sillä vieraalla kielellä vieraassa ympäristössä työskennellessä ja asuessa aikaa ja energiaa menee tosi paljon työhön ja arjen perusaskareiden hoitoon. Kun sitten koittaa vapaan ajan hetki, niin usein tekee mieli levätä, olla täysin mitään tekemättä.

En tiedä mitä kevät ja kesä tuo, ja kirjoitanko vaiko enkö. Yksi mahdollisuus on päivittää pelkästään Alanyan tapahtumia tuonne välilehdelle sinä aikana kun olen täältä poissa. Jos vain on nettiyhteys olemassa, niin seuraan kuitenkin Alanyan uutisia ja tapahtua sekä kielitaidon ylläpitämiseksi että asioissa ajantasalla pysymisen vuoksi. Mutta niin kauan kuin olen täällä, jatkan raapustelua täältä näkökulmasta. Toki on olemassa myös se mahdollisuus, että vain pikaisesti käväisen pohjolassa, ja palaan heti takaisin... Täällähän alkaa ihan kohta kevät. Toisaalta "voi kunpa tietäisi mitä tulee", toisaalta "tuli mitä tuli, otetaan se vastaan". 

...niin rakastan tätä merta, rantaa ja kaupunkia 😍

Uusia kuvia ei vieläkään ole, sillä nyt on 8. päivä kotona sisällä, levossa. Huomenna on aika lähteä ulos ja ainakin ruokakauppaan. Influenssa on muuten ohi, mutta tänään meni vielä lääke joka väsyttää. Huomenna alkaa arki, rauhallisesti ja varovaisesti. Ja itse asiassa koko viikko menee vielä rauhallisesti ja rasittamatta. Huomisesta saan jotain kuviakin, satoi sitten enemmän tai vähemmän.

Elämän kahta puolta

Alanya Kleopatrarantaa ja KAle

Ensin muutama sana maanjäristyksistä. Maanjäristykset ovat mm kuohuttaneet mieliä, rikkoneet koteja ja vieneet ihmishenkiä. Maankuoren tapahtumat ja luonnonvoimat ovat armottomasti maailmaa mullistavia. Niin kovin pieni on ihminen ja ihmisen voima. Tuntuu pahalta kärsivien puolesta. Ympäri Turkkia avustusjärjestöt, kaupungit, puolueet ja yksityiset ihmiset ovat keränneet suuria avustuseriä toimitettavaksi tuhoalueiden ihmisille, helpottamaan selviämistä, ja ovat myös esim. luovuttaneet verta sairaalojen varastojen täydentämiseksi. Ihmiset auttavat toisiaan silloin kun on tarvetta.

Jo pari vuotta on ollut puheen alla se, että Afrikan laattaa työntyy euraasian laatan alle/päälle, en muista kummin päin, ja tulee aiheuttamaan Kreikan ja Turkin välisellä merialueella ison tsunamin. Toki Alanyaa sen ei pitäisi vaurioittaa millään tavoin, mutta silti Alanyassa on jo aktiivinen talojen maanjäristyskestävyyden arviointi ja vahistus/ purku menossa. Useita liian heikkokuntoisia rakennuksia on purettu ja sekä uusille että uudistettaville kohteille on tiukat määräykset ja valvonta. Tuo laattojen liike yhdessä paikkaa aiheuttaa jännityksiä toisiinkin saumakohtiin, ja maankuoren purkaessa näitä jännityksiä tunnemme sen maanjäristyksenä.

Alanya on Turkin alueella maanjäristysluokituksessa rauhallista 4-luokkaa. Ykkönen on pahinta riskiluokkaa, kartassa punaisella. Jos olen käsittänyt oikein, niin ne alueet sijaitsevat laattojen reunoilla. Virallinen ja päivitetty riskikartta löytyy hakusanoilla Türkiye deprem tehlike harita. Vieressä on siitä leike...

Kreikan ja TUrkin väliselle merialueelle ja sinne saaristoon minua ei saa vapaaehtoisesti, ennen kuin se mitä tapahtuvaksi odotetaan on tapahtunut. Sen sijaan Alanya, Gazipasa ja täältä kartassa pohjoiseen päin oleva vaalea alue on sitä, missä voi olla ja elellä kaikessa rauhassa. Tämä on pieniriskistä aluetta, silti asuntonsa ja rakennuksensa turvaavaa, vahvistavaa.

Alanya Keykubatrantaa ja KAle

Sitten elämän valoisempiin asioihin. Influenssa on häipymässä, ja tänään on ensimmäinen kuumeeton päivä. Laaksossa oli mukava tunnelma, kun jo aamusta alkoi autojen jono ja väkeä virtasi mustanaan eräälle pihalle, katosten suojaan. Pitkään mietin että onko kyseessä kyläkokous, hautajaiset, häät tai muut isommat juhlat, kunnes Davul-orkesteri eli rumpu ja "huilu/pilli/oboe..." kertoivat soitollaan, että kyseessä on häät. Näkökykyni ei riittänyt paikantamaan morsianta tai sulhoa, enkä halunnut kyylätä ikkunassa, joten tyydyin jatkamaan neulomuksiani rummun paukkeen säestyksellä. Paljon onnea nuorelle parille <3 .

Toisaalla annetaan ja toisaalla otetaan. Tätä tämä elämä on. Elä ja pidä huolta ainakin läheisistäsi, niin kauan kuin sitä iloa annetaan. Elämä on nyt.

Haukan katseella ja lempeällä sydämellä

Alanyan satamasta, aallonmurtajalta Kalelle päin

Mistä me ihmiset herkästi puhumme -pahuudesta ja kokemistamme vääryyksistä. Se, mihin keskitämme ajatuksemme ja mistä puhumme, saa jakamattoman huomiomme ja energiamme. Kummalleko haluamme sen antaa, hyvyydelle vai pahuudelle? Miksi aloitan tällä aiheella? Kulunut viikko on ollut poikkeuksellisen rankka, epäoikeudenmukainen ja paljon pahaa mieltä ja turvattomuutta tuonut. Päätin kuitenkin etten anna näille tapahtumille tämän enempää valtaa. Totean pari juttua asiaan liittyen, ja jätän taakse. Minulla olisi mahdollisuus kostaa hallussani olevilla asiakirjoilla ja pahoilla sanoilla, joita osaan minäkin asetella satuttavaan muotoon, mutta mitä hyötyä siitä on? Ja mitä iloa siitä on?

Kerron mieluummin tuosta ruskeasta haukasta, jonka taas näen istuvan tuossa ikkunoitteni lähistöllä olevan sähköpylvään päällä maassa tepastelevaa lounasruokatarjontaa katsellen. Eilenkin olin sen verran tyhmä, että nousin tavoittelemaan kameraa ottaakseni kuvan siitä. No, tietysti haukka huomasi liikkeen, katsoi hetken ja lensi pois. Näin on käynyt joka päivä viimeisen viikon aikana. Vasta tänään, tässä aurinkoisen ikkunan vieressä läppärillä istuessa päätin olla häiritsemättä hänen ruokailuaan. Samalla saan hetken ihailla uljasta lintua. Sen hetken, kun maltan olla hiljaa ja liikkumatta.

Olen yrittänyt käyttää samaa taktiikkaa tiettyyn perheeseen, siis että olen hiljaa ja lähes näkymättömissä. Silti olen elänyt omaa elämääni, vain väistellen heitä ja vältellen kaikkea kommunikointia. Se ei riittänyt. Niin rouva kuin herrakin näyttää hakevan paikkoja ja tilanteita päästä sanomaan pahasti, päästä aiheuttamaan mielipahaa ja nöyryyttämään. Toiset ihmiset ovat sellaisia, mutta Luojan kiitos heitä on täällä vähemmistö, ainakin oman kokemukseni perusteella. Ja niin nytkin hyväntahtoiset ihmiset yrittävät auttaa, yrittävät löytää tilannetta helpottavaa ratkaisua, ja tukevat minua. Yllättävintä oli eilinen tapaaminen. Viranomainen, fiksu ja ihmisiä käsittelemään tottunut mies tilanteet kuultuaan ja monia kysymyksiä kysyttyään sanoi, että pysy lujana äläkä pelkää niitä, vain Jumalaa tarvitsee pelätä. Ole rauhassa, kärsivällinen ja pidä puolesi, tai ne kävelevät ylitsesi mennen tullen (suomennettu vastaavaksi ilmaisuksi). Jo riittää puhuminen tästä.

Meidän tanssinopettajamme jakoi tänään lyhyen videon vuorilta, lomamatkaltaan. Vuorilla on paljon lunta, ja siellä missä hän on nyt, on lämpötila poikkeukselliset -20 C. Jaa-a, kukas siellä kyseli että missä lumi ja missä pakkaset. Useampikin. Täältä niitä löytyy. Ja Alanyan AkDağ Kayak Merkesi eli AkDag vuoren laskettelukeskukseen liittyvä kesustelu käy aktiivisena, ja pohtii mm. lisääkö laskettelukeskuksen rakentaminen todella talviturismia, vai ei. Ainakin tämän alueella asuvan ulkomaalaisen se saisi käymään laskettelemassa, mikäli paikalle pääsee myös bussilla. Jos oletuksena on oma auto, on vastaukseni toistaiseksi ei kiitos.

Alanyan yli lumivuorille, ei ole pitkästi sinnekään

Gazipasassa tuotetaan kahvia. Nyt ihan virallisesti uutisoitiin Gasipasassa olevien kahvipensaiden voivan hyvin ja tuottavan laadukasta satoa. Sekä kasvihuoneisiin että avomaalle halutaan nyt istuttaa lisää kahvipensaita, sillä päästäkseen markkinoille volyymiakin on oltava tarpeeksi. Gazipasahan on Turkin lämpimintä seutua, ja siellä tuotetaan monia sellaisia trooppisia hedelmiä ja kasviksia, joiden hyvinvoinnille ilmasto vielä sopii, ei ole liian kylmä. Tämäkin Alanyan alue, jossa asun, on talvella kylmä. Nyt muutaman päivän on ollut hyytävän kylmä tuuli, ja lämpimin toppatakkini sekä pipo ja hanskat ovat olleet tarpeen. Kesävaatteissa toki tarkenee suojaisissa paikoissa, ja niissä lämpö saattaa kohota mukaviin lukemiin. Ajankohdasta ja kylmyydestäkin johtuen influenssa jyllää täällä, niin minussakin, ja muutama sohvapäivä on tiedossa.

Alanyan Kestel ja Kestelin vuori 😍

Suomessa on kuulemma lämmintä :D . Olin jo ostamassa lentolippua, kun netti pimeni täysin, mutta nyt kun netti yms taas toimii, en ihan heti näinä päivinä ole tulossa. Parit kolmet synttäripaketit tulen toimittamaan ihan henkilökohtaisesti, mutta aika näyttää kestääkö se reissu viikon vai kuukauden vai jotain muuta.

Annetaan auringonvalon kirkastaa sisäisesti, satoi niskaan mitä tahansa. Se lisää hyvinvointia tosi paljon. Ja ollaan ihmisiksi, myös niille, jotka eivät sitä ansaitsisi, mutta siksi että itsellemme hyvyys on tärkeämpi. Ja seikkaillaan ja iloitaan. Niistä kertyy elämää päiviin.

Täysin eristyksiin jääminen on karmeaa

Onpas viimeiset päivät olleet sekä yllätyksellisiä että rankkoja. Kun edellisen kerran halusin päivittää blogia, niin en päässyt tänne, enkä mihinkään muuhunkaan Googlen palveluun. 

Saman päivänä kun Google sulki kaikki palvelunsa Turkin alueella, kohdistui Turkkiin myös kyberhyökkäys, ja käyttämäni nettifirman palvelut kaatuivat. Kaikki siis samaan aikaan, toissapäivänä ja ilta-yö-painotteisesti. 

Tilanteesta teki karmean se, että android-kännykkäni meni lähes käyttökelvottomaan jumiin, samoin kuin läppäri. 

Ensimmäistä kertaa koko täällä olon aikana tunsin olevani todella yksin ja pelottavassa tilanteessa, koska ei ollut mahdollisuutta pitää yhteyttä läheisiin, eikä ollut mitään varmuutta siitä toimiiko kännykkä millään tavoin enää hetken päästä. Ainoa yhteys muihin ihmisiin olisi ollut lähteä ulos ja yön pimeyteen etsimään muita ihmisiä.

Ja tämä kaikki Googlen päätöksestä sullkea palvelunsa Turkin alueella. Ja sitten voikin kysyä Onko Googlella Monopoliasema niin, että siitä on haittaa yksittäiselle kuluttajalle?

Laitan tämän tekstin tähän ihan erikseen, ja jatkan kohta muista asioista. Saas nähdä julkaistaanko tätä edes täällä, vai sulketaanko teksti tai koko blogi tämän mielipiteen takia. Facebookissa on ollut jo toista vuotta havaittavissa, että tämän tyyliset kommentoinnit eivät tule kavereille näkyviin, vaan jäävät pimentoon. Toki ne minulla näkyvät profiilin aikajanalla, mutta kaverit saavat etsimällä etsiä. Raakaa politiikkaa? Onneksi elämässä on muutakin, ja on hyväntahtoisiakin ihmisiä. Niistä siis kohta.

Aurinkoisesti kohti uutta viikkoa

Alanyassa kukkii moni kukka, tämäkin

Tammikuu on kääntynyt reilusti yli puolen välin. Iso JEES sille. Kevättä kohden mennään. Paikallislehti uutisoi, kuinka venäläispariskunta nauttii rantaelämästä ja uimisesta, vaikka sää onkin paikallisten näkökulmasta talvista. No, suomalaisillekin on kesäisen vaihtelevainen sää. Meren pintaveden lämpötila on +18 C Alanyan jahtisatamassa, joten jotain saman suuntaista se on myös uimarannoilla. Toki jokien suilla tulee jääkylmää vettä vuorilta, sieltä missä on talvista ja lumistakin, niin että melko raikkaita yllätyksiä saattaa sopivissa paikoissa uidessa tulla vastaan. 

Koko alkuvuoden on ollut pientä haahuilua sen suhteen, millaiseksi tämän vuoden työkeikka-aikataulut muodostuvat. Toki itsellä on ollut suunnitelma, mutta silti on ollut myös tuntuma ettei se tule menemään niin, ei alkuunkaan. Jep. Tänään saapui yksi viesti, joka muokkasi aikataulua oleellisesti, tai siis kiinnitti tietyn ajankohdan täällä olemiseen. Ja silloin vastaavasti työkeikat euroopan puolelle tehdään joko sitä ennen tai sen jälkeen. Nyt voi hyvällä omallatunnolla istua ja neuloa, sillä kohta sille ei ole aikaa.

Mikä ihmeen perisuomalais-luterilais-pikkukyläläinen ajatustapa onkaan tuo, että koko ajan pitää olla tekemässä jotakin sellaista työtä, minkä toiset perisuomalais-luterilais-pikkukyläläiset sinun puolestasi hyväksyvät? Että teet "oikeata työtä ja olet siksi kiireinen". Vanhoillisissa, konservatiivisissa ympyröissä kasvatuksen saaneena ja eläneenä minusta löytyy näköjään edelleen näitä tällaisia puolia enemmän kuin tarpeeksi. Tämä kulttuuri on naisille omalla tavallaan paljon vapaampi kuin se missä olen kasvanut. Täällä nainen saa istua kotona neulomassa tai vaikka katselemassa tv:tä, jos perheellä on siihen varaa. Toki Suomessakin isommissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla löytyy naiselle mahdollisuus olla kotona, ja olla ihan hyvällä omallatunnolla siitäkin huolimatta.

Aurinkoista, valoisaa, kaunista ja viileää

Novitan Muumineuleista iso Muumi metsässä -villapaita on edennyt siihen pisteeseen, että hihat puuttuvat vielä. Laitan kuvan valmiista sitten aikanaan. Välipalaksi ja rentoutukseksi on tarpeen tehdä Marisukat, sillä yksiväristen hihojen neulominen on hiukan tylsää puuhaa. Kieliopinnot... etenevät hitaasti. Kahden kielen opiskelu yhtä aikaa on työlästä. Turkkia tulee elävässä elämässä opiskeltua joka päivä tavalla tai toisella, ja ruotsin sairaalasanastoa olisi hyvä opiskella joka päivä, tosin se ei ihan toteudu... Silti asioilla on taipumus järjestyä.

Huomenna on päivä, jolloin käyn kehumassa hammaslääkäriäni. He tekivät minulle uuden yökiskon vähän aiemmin, ja reilun viikon käytön jälkeen voin vilpittömästi sanoa, että se on paras mitä on koskaan ollut. EIkä tuon paremmin istuvaa ja toimivaa ole edes mahdollista tehdä. Ihan oikeasti, nyt on syytä isoon kehuun ja kiitokseen. Pihtiputaalla aikanaan ollut Tiina-hammaslääkäri ja Helsingistä eräs naishammaslääkäri ovat olleet niitä harvoja, joita on ollut ilo tuntea ja kiittää hyvästä työstä. Tämäkin hammaslääkäri on nyt sellainen. Aarre.

Paikalliseen tähtitaivaan karttaan olen suunnitellut tutustuvani monta kertaa, ja vieläkin se on tekemättä, niin kuin GAzipasaan tutustuminen ja muutama muukin asia, hah. Ikkunani takana tuikkii valoisa iltatähti, ja jos menisin parvekkeelle, pois myrskyn likaamien ikkunalasien vaikutuspiiristä, niin ulkona näkyy myös muita tähtiä. Ja paljon näkyykin. Olisi kiehtovaa opetella tunnistamaan taivaan tähtikuvioita, vaan siihen tarvittaisiin kyllä osaava selittäjä. Terzanen sisäpuolella on pari tähtitaivaskarttaa, vaan eipä niitä muista eikä ymmärrä asettaa oikeaan asemaan, kun ei ole alan harrastaja. On vaan tähtien ihastelija ja ihmettelijä.

Otollinen kuvauskohde

Alanyan luonnossa on paljon ihmeteltävää ja kaunista katseltavaa näin talviaikaankin. Minun ei vaan ole tullut lähdettyä kovin kauas kotoa, ehkä mukavuudenhalusyistä. Niin, ja Eyes of Alanya -valokuvakilpailun palkintojen jako on tänään suoritettu Kulttuuritalolla. Netistä en vielä löytänyt mitään voittajakuvia, ainoastaan kolmen turkkilaisen nimet ja palkintosummat. Ehkäpä tiedot ilmestyvät myös Eyes of Alanya -sivuille. Olisi kiva nähdä millaisia valokuvaideoita voittajien kuvissa on ollut. Toki Kulttuuritalolla voisi myös käydä katsomassa ovatko taulut siellä vielä, ts. olisiko siellä jonkinlainen näyttely raadin valitsemista parhaista kuvista. Uskoisin että ne kuvat tulevat näytille jonnekin, mutta en tiedä minne tai milloin. Oma kuvaaminen on minimissään. En vaan ole muistanut koko kameraa kun olen ollut ulkona. 

Kumkvatteja

Oli ihan tällainen olo eilen...

Tänä viikonloppuna oli tosi lähellä että jätin menemättä tanssitreeneihin. Moni muukin on viime aikoina jättänyt menemättä. Ryhmässä on ollut sitä sun tätä, ja joitakin sellaisiakin asioita, joita ihmiset eivät yleensä vapaaehtoisesti halua elämäänsä. Menin kuitenkin. Ajattelin että katsotaan nyt vielä kerran, tai pari, tai enemmänkin, onhan kyse tanssista. Oli oikein hyvä että menin, sillä treenien johtaja on tehnyt ja teki joitakin korjausliikkeitä. Tämä saattaa sittenkin toimia, saattaa sittenkin sisältää mahdollisuuden myös tanssin ilon kokemiseen. Tässä asiassa uuden mahdollisuuden antaminen kannatti. 

Antaakohan elämä minulle vielä kymmenittäin uusia mahdollisuuksia kohdata vuokraisäntäpari? Viimeksi, kun tuttavani kanssa tapasin heidät vuokranmaksun merkeissä, oli tapaaminen todella nöyryyttävä. Sen jälkeen hillitsin itseni kohtuullisen hyvin, kunnes tänään kahden tunnin potkulautallenkin ajettuani ja pihalle saavuttuani tapaan rouvan, joka naapurinrouvan läsnä olessa on kuin enkeli. Joku piru istahti olkapäälleni, ja Kiitin rouvaa siitä, miten hän puhui pahaa viimeksi ja miten puhui valheellista pahaa selkäni takana myös maksutapahtumaa todistaneelle tuttavalleni heti kun selkäni käänsin ja ehdin omalle ovelle (tuttava jäi heidän ovelleen kuuntelemaan suu auki). Kyllä, asia vaivaa edelleen.

Alanyassa Atatürk-patsaalla on teksti 

Yurtta sulh, cihanda sulh

LAuse on Mustafa Kemal Atatürkin 20.4.1931 lausumat sanat. Lause on kovin monimerkityksinen, mutta voisiko se pienimmillään ja vapaasti suomennettuna olla

Kotona rauha, maassa rauha?

Kale on kiehtova

Tämä asumistienoo on kovin erilainen kuin rauhallinen Kalen kyläyhteisö, ja erilainen kuin Kestelin Akropolin suht rauhallinen yhteisö. Välillä (aika usein) yläkerrassa tapellaan. Välillä alakerrassa tapellaan. Nyt se on tarttunut minuunkin. Nyt koko talon kaikki asukkaat ärhentelevät, kuka kenellekin, ja jokainen jollekin. Riitainen ilmapiiri on levinnyt vuokraisäntäparista kaikkiin vuokralaisiinkin. Karmeaa. Riitely ja rumat sanat eivät kaunista ketään, eivätkä ne helpota kenenkään oloa. Silti riitely leviää kuin tauti, ja tautiahan se tavallaan onkin. 

Juuri, kun olin ajatellut oppia vieläkin kiltimmin käyttäytyvämmäksi, niin elämä laittaa heti tulikokeeseen, testaa ja testaa. En läpäissyt testiä kunnolla. Otin vastaan heidän huonoa käyttäytymistään niin kauan ja niin paljon, että lopulta oli päästettävä osa taakkaa ulos... No, ei omaa käyttäytymistä voi perustaa siihen, että "olen sitten kiltimpi jos nuokin ovat kiltimpiä". Ei se vaan toimi niin. Miten se sitten toimii? En tiedä, katsotaan. Tällaista se on, kun liiallisesta kiltteydestä menee ärhäkkäämmin itseään puolustavaan ja vahvan itsetunnon suuntaan, ja yrittää sitten uudestaan lisätä kiltteyttä luopumatta omasta tilasta, itsekunnioituksesta ja toisia kunnioittavasta käytöksestä. Vuokraisäntäparista voi luopua, voi vaihtaa muualle ja jättää heidät tappelemaan keskenään, kunnes saavat uuden vuokralaisen, joka hermostuu siihen kun kotona käydään ilman lupaa, josta kyseisen toiminnan perusoikeudekseen ajatteleva vuokraisäntäpari suuttuu ja alkaa syöksykierre...

Älä vuokraa asuntoa, vaan osta asunto. 

No, se oli paineiden purkua. Positiivistakin on, itse asiassa suurin osa elämää.

Lomalla ollut tuttava yllätti pussillisella oransseja herkkuja. Osan niistä söin siltään, kuorineen, ja ihmettelin ja ihastelin makua. Välillä piti toki irvistelläkin, ja taisi herahtaa kyynelkin silmästä kun oli niin kirpsakka yksilö. Nyt liotan niitä tuolla kattilassa paikallisen ohjeen mukaan, ennen kuin poistan niistä siemenet ja keitän ne oranssinkuulaaksi hilloksi. Odotan innolla sitä lopputulosta, kumkvattihilloa. Täytyy myöntää, että vuosi sitten en tiennyt mitä kumkvateilla tehdään. Oletin, että se on pelkkä koristepuu. Niin sitä vaan joka vuosi oppii uusia asioita, samalla kun unohtaa jotain muuta, ja toteaa että on vielä sellaisiakin asioita, joita ei edelleenkään ole oppinut. Onneksi elämässä on mahdollisuus oppia.

Tänään sääennustetta katsellessa sai jo häkeltyä: rankkasadekuuroja ei näkynyt enää sääennusteissa, niin kuin vielä pari päivää sitten näkyi. Ja innoissani pesin taas pyykkiä  ja imuroin koko asunnon jne. No, eka satsi pyykeistä oli melkein kuivaa, ja toiset vasta ripustettuja, kun huomaan naapurin katselevan hieman ihmetellen pyykkini ripustamista, ja taivasta. Muutaman kerran kierähti minunkin silmäni sitä rataa, sillä violetinmustat pilvet vyöryivät kaupungin yllä ja Kalen tienoilla merellä satoi kaatamalla. Tutkin sääennusteet uudelleen. Ei ne puhu mitään sadekuuroista tälle alueelle... joten ei tässä sada nyt, eikä yölläkään. Pyykit jäi ulos kuivumaan, ja kuivaa ne. Saderaja meni läheltä, muttei satanut tähän, ainakaan toistaiseksi.

Lopuksi vielä tv-sarjavinkki: Kurulus Osman. Olen nyt katsonut syksyn kaikki 6x 2 h jaksot, ja odotan innolla kevään jaksojen alkamista. Keskiviikkona oli "laskettu aika" vaan ei alkanut vielä. Odotamme pari viikkoa lisää, ja tarvittaessa tarvittavan monta viikkoa lisää. Sarja on kiehtova.

Kipeä valinta

Joskus harvoin on päiviä, jolloin joutuu tekemään vaikeita ratkaisuja. JOskus harvoin on päiviä, jolloin päätyy ratkaisuun, jonka seurauksena on tehtävä erittäin epämiellyttäviä tekoja epäoikeudenmukaisuuteen vaikuttamiseksi. Niin toimiessaan menettää tuttavapiiristään kaikki muut asiaan liittyvät osapuolet paitsi itsensä. Samalla vähintään yhdelle tilanteeseen liittyvälle, tuttavapiiristä menetetylle henkilölle avautuu mahdollisuus oikeudenmukaisempaan, ihmisarvoisempaan ja rakkaudellisempaan maailmaan.  

Onneksi tällaista helvetillistä tilannetta ei ole ollut kuin korkeintaan kerran vuosikymmenessä. Olisikohan tämän vuosikymmen ainoa tässä, toivottavasti. Kemiassa itsestään tässä asemassa voisi käyttää nimitystä katalyytti. Katalyytti on aine, joka osallistuu kemialliseen reaktioon ja nopeuttaa kemiallista reaktiota, edesauttaa reaktiota. Katalyytti ei itse kulu reaktiossa, mutta ihminenpä kuluu. Tämä on ollut kuluttavaa erityisesti ennakkoon, kaikkien näiden mietintäkuukausien aikana. Tämä oli sekä kuluttavaa että helpottavaa toimintahetkellä. Ja tämä on kuluttavaa vielä jälkeenpäinkin, sillä tunteiden mylläkkä on kuin suuri myrskyävä meri. 

Joskus elämä heittää tiellemme ihmisiä, jotka ovat meidän tilanteissamme katalyyttejä.

Joskus meidän on oltava, ollaksemme ihmisiä. Ehkä elämä heittää eteen tällaisia valintoja jotta ihminen säilyttäisi kosketuksen inhimillisyyteen. Ja että jollekin avautuisi mahdollisuus toteuttaa elämänsä tarkoitusta, löytää tie ulos pimeydestä.

Antalyan reissu 2: Kaleiçi ja keskustaa

Antalyassa, Alanyassa ja monin paikoin Turkissa on vahvoja ja kauniita ratsastajapatsaita. Tämäkin Antalyan historiaan liittyvää sulttaania kunioittava patsas on kiehtova niin lähietäisyydeltä kuin kauempaakin katsottuna. En vaan onnistunut saamaan siitä edustavaa kuvaa noissa valo-olosuhteissa. Ja kuvassa olevan sulttaanin nimikin unohtui matkalla... TÄmän patsaan löytämisen jälkeen Vanhan kaupungin löytäminen on helppoa. Patsasta edestä päin katsottuna jatka matkaa vasemmalle.

Antalyassa tuolla alueella ranta on kuin jyrkänne. Meri on jossain kauempana alhaalla, ja kaupunki korkeammalla, rantatöyrään päällä. Pudotusta on paljon. Tästä paikasta hieman vasemmalle, itään päin, löytyi aukio, josta ensin ihailimme ja ihmettelimme vanhan kaupungin rakennustiheyttä, rakennusten kunnostusta ja kuntoa, sekä sitä, että eräässäkin seinärikkoisessa talossa asui edelleen joku (piipusta nousevasta savusta ja ikkunoista näkyvästä valosta päätellen. No, saattoihan se olla vaikka remonttiryhmä, joka lämmitti, mutta se ei tunnu niin todennäköiseltä kuin että siellä asuu joku vanhus, joka on tottunut asumaan ko talossa, asunut siinä koko ikänsä. Arveluja vain. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, että noin tiheään rakennetussa yhteisössä olisi haastavaa asua, ts. ei sopisi kummallekaan meistä avarampaan ympäristöön tottuneesta. Mutta on meillä MAhmutlarkin, tiuhaan rakentamisen ja tiiviin asumisen nykypäivän esimerkki. Ja moni sielläkin viihtyy.

Vanhaa kaupunkia oli mukava katsella ylhäältä, mutta sen läpi kävely oli tällä kertaa hyvin epämiellyttävää. Osin se johtui siitä, että olimme kai pukeutuneet liian varakkaan näköisesti, ts. olisi pitänyt näyttää köyhemmältä resupekalta. Osin johtui siitä, että turiseja liikkui tosi vähän, ja kaikki mahdolliset kauppiaat yrittivät repiä hyötyä irti näistäkin vähistä kulkijoista. Siis vanhan kaupungin läpi kulkiessasi joudut kävelemään kauppiaitten ja erilaisten pikkuputiikkien ohi. Yliaktiivista ja aggressiivistakin kulkijoihin kohdistuvaa huutelua oli joka askeleella. Yhtään korttelia ei päästy kävelemään niin, etteikö joku kauppias yrittänyt puoliväkisin kiinnittää huomiota, tivata mistä olemme kotoisin ja saada meidät pysähtymään eteensä, jäämään kiinni otteeseensa.

Kaksi vanhaa konkaria käveli enimmäkseen tyynen rauhallisesti, mihinkään vilkuilematta ja mitään kenellekään sanomatta kauppiaitten ohi, niin nopeasti kuin se vaan oli mahdollista. Pariin kertaan sanoin kyllä "gerek yok" tai "hayır, yeter" kun tuntui jo, ettei sitä pakkomyyntiä jaksa kuunnella enempää. Mutta eiväthän he lopettaneet. HArvinaisen epämiellyttävää, nyt kun Alanyassa on päästy siihen, etteivät kauppiat enää saa huudella ja pakkomyydä. Alanya on rauhoittunut, Antalya ei. KAikkein tehokkaimmaksi kauppiaan hiljentäjäksi osoittautui se, kun he "Terve terve, terve terve" huutelujen myötä saivat vastaukseksi "niin, se tarkoittaa terveyttä, ettei ihminen ole sairas, ja sitä käyttivät vanhukset aikanaan".

Vanhan kaupungin katuja olisi ihana kävellä kaikessa rauhassa, ja katsella vanhoja rakennuksia ja niiden yksityiskohtia, kuulostella millaista elämä siellä on mahtanut olla. Jos tämä vaan olisi mahdollista. Nyt se oli lähinnä pakollinen läpikulku-helvetti, sillä en tiennyt muuta reittiä alas satamaan, ja juuri sinne halusimme. Satamassa oli hiljaista ja ihana rauha. Aurinko paistoi sinne lämpimästi, eikä viileät tuulet ylettyneet sinne missä liikuimme. Tuntui keväiseltä. Siellä olisi voinut viettää hyvinkin rentouttavan päivän, koko päivän.

Yksi laivuri huuteli laivareissulle, yritti myydä, muttei liian innokkaasti. Laivat ja veneet kelluivat kaikessa rauhassa. Ihmisiä istuskeli tai käveli siellä täällä, otti valokuvia, joi virvokkeita ja kohotteli kasvojaan aurinkoa kohden. Tunnelma oli kohdallaan. Satamassa heti laivojen vieressä kohoaa upeat, vanhat linnoituksen muurit ja kasvaa isoja ja vehreitä puita. Muureista oli vaikea ottaa kuvaa joka kertoisi kokonaisuudesta edes kohtuullisen osan, ja näissä seuraavissa kahdessa on vain pieniä otteita. Noita portaita pitkin mekin kävelimme ylös, ja yläpäässä valitsimme hiljaisempia sivukatuja siinä toivossa, että välttäisimme kauppiaitten huuteluja mahdollisimman paljon. Osin siinä onnistuimmekin, kun kaarsimme portaiden yläpäästä oikealle etuviistoon.

Siellä viimeisten kauppojen kohdalla tuttava halusi tutustua erään rouvan keramiikkakauppaan. Sisällä oli kauniita koriste-esineitä, joiden hinnoittelu Konyan vastaavan kaupan ja hintojen jälkeen ihmetytti enemmän kuin vain vähän. Oli esim. keramiikkalautanen, jonka rouva sanoi tehneensä itse. Ok, paljon mahdollista, mutta oliko todella tehnyt lautasenkin, vai vain kuvioinnin. Ja kuviointi oli samanlainen kuin turisteille suunnatuissa muissakin liikkeissä. MIksi ihmeessä hän tekisi samanlaista tusinatavaraa, jos kerran haluaa tehdä omaa tuotantoa. Oletettavasti hän oli maalannut lautasen itse.

Lautanen oli ruokalautasen kokoinen, ja hinnaksi rouva ilmoitti 140 TL. Jos on oma käsityötä, niin hinta oli ihan ok, tai jopa edullinen. Lautasen kuviointi käsin maalaamalla on oikeasti työlästä ja aikaa vievää hommaa, ja siitä kuuluukin pyytää asianmukainen hinta, etennkin jos on itse yrittäjä. Tuttava halusi vielä isomman lautasen, koristekäyttöön, ja sellaisiakin liikkeestä löytyi. Ylhäällä seinällä oli juuri sopivan kokoinen ja värimaailma oli mieluisa, samoin kuin kuviointikin. Sen lautasen hinnaksi rouva ilmoitti 1.400 TL. KAtsoimme lautasta ja vilkaisimme myös toisiamme sanaakaan sanomatta. Molemmilla oli ulos menessä saman suuntaisia ajatuksia. Mikä ihme teki lautasesta niin paljon arvokkaamman? Ja miksi se toinen oli sitten vain 140 TL? Rouva sanoi perusteluksi, että sen kuvion tekeminen on hieman haastavampaa ja aikaa vievämpää. No, oma kokemus posliinin maalauksesta on vain yhden talven mittainen, ja akvarelleista ja piirtämisestä vuosikausien harrastuksen mittainen. Sillä perusteella en osaa ymmärtää rouvan selitystä. Jos molemmat olivat oikeasti käsin maalattua keramiikkaa, niin sen pienemmän lautasen kuviointi oli suorastaan vaativa, isomman paljon helpompi. Vaan ei pienen ihmisen tarvitse kaikkea ymmärtääkään. LAutaset jäivät rouvalle.

Vanhan kaupungin, Kaleiçin sisältä nykyiseen kaupunkivilskeeseen palattuamme kävimme syömässä myöhäisen aamiaisen / lounaan, ja jatkoimme sitten kaupungilla kiertelyä ja muutamiin liikkeisiin tutustumista. Niin ruokapuolella kuin vaate-, kenkä- ja laukkukaupoissakin silmiinpistävintä oli iso hintaero Alanyaan nähden. AInakin näiden tuoteryhmien osalta Antalyan hintataso on Alanyaa matalampi, ja esim matkalaukkujen osalta todella paljon matalampi. Ihan samaa tavaraa, ja niiden lisäksi sellaistakin muotia, jota Alanyasta ei saa.

Tuolla ostoskaduilla kävellessä meille ei juurikaan huudeltu, vaan siellä sai kävellä ihan rauhassa, siinä missä muutkin ihmiset. Ihmisvilinä oli usein paikoin niin runsas, että se oli jopa uuvuttava harvaanasutusta Suomesta tulevalle. Antalyan suurkaupunkimaisuus ja vilkkaus näkyi palvelujen ja tuotteiden runsauden lisäksi suurena ihmismääränä ja automääränä. Antalyassa on kiva käydä seikkailemssa, ostoksilla ja kokemassa uutta ja vaihtelua, mutta kyllä Alanya on se, missä on ihana asua. Alanyaan on tällaisen reissun jälkeen entistä ihanampi palata.

Sään suhteen meillä oli tuuria, sillä Antalyassa olon aikana emme jääneet sadekuurojen alle. Pilvinen sää vaihtui iltaa kohden puolipilviseksi, ja näimme jopa vilaukselta sinistä taivasta ja auringonkin. Kaupunkikiertelyllä sää oli mainio. Antalyaan kannattaa mennä käymään talvikuukausina, jolloin turistien määrä ei ole yhtä runsas kuin kesäisin, eikä keskustat polttavan kuumia.

Tuo viereisessä kuvassa oleva, erittäin monipuolinen liike, koukutti meitä molempia. Koriste-esine- ja sisustustavarapuoli muutenkin oli hämmentävän runsas. Löysin itsekin sieltä sellaisia tuotteita, että teki mieli ostaa ne heti mukaan, mutta ei vielä. VAsta sitten kun on oma koti. On vähemmän muutossa kannettavaa tavaraa.

Tuon elämyksen jälkeen oli aika suunnata kohti bussiasemaa. Olimme kaupunkibussien ja raitiovaunuliikenteen ytimessä, alueella, josta meni molempien reitit. Ensimmäisen kerran Moovit Appia käyttäessäni kävi niin, ettei se antanut ollenkaan raitiovaunuliikenteen aikatauluja. En tiedä miksi. En muistanut edelliseltä kerralta minkä nimisillä raitiovaunuilla pääsisimme täältä Otogarille, muistin vain että välissä oli yksi vaihto, joten jouduimme turvautumaan bussiliikenteeseen. Jestassitäkarusellia.

Jos olisin ollut viisas, olisimme menneet raitiovaunulla lentokentän reunustalle, ja ottaneet sieltä bussin Alanyaan, sillä tuolta meni suora raitiovaunuyhteys lentokentälle. Mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että mokaan sillä välillä ja joudumme jonnekin hukkaan. Siksi odotimme bussia, ja odotimme ja jäimme bussista ja odotimme taas. KC35A tms bussi meni nenämme edestä. Oletimme että seuraavakin tulee joskus lähimmän tunnin sisällä. Emme nähneet. Lukemattoman monta bussi meni. Niiden valotaulussa ilmoitettiin paikkoja, johon ne ajavat. Kysyin eräältä, jonka valotaulussa luki Otogar, ja kuljettaja ilmoitti että emme me sinne aja, että pitää odottaa 93 tai 99 bussia. Mitä???


No, sellaisiakaan busseja ei tullut. Miksi hän niin sanoi? Tuli bussi, jonka keulassa luki, että se menee bussiasemalle ihan sisäpihalle asti. Ihmisiä tungeksi bussin oven eteen, meni sisälle ja mekin siinä muutaman sekunnin ajan odotimme että pääsemme sisälle. Vaan ei, eivät ne neljä edessä ollutta ihmistä menneetäkään sisälle, vaan ainoastaan jäivät siihen eteen seisomaan ja odottamaan jotakin muuta bussia. Se haluamamme bussi lähti heti. Odotimme taas, ja odotimme. Noin 45 minuutin kokonaisodottelun jälkeen erään bussin keulassa luki taas, että se menee bussiaseman sisäpihalle asti. Ryntäsimme havaitsemamme mallin mukaan heti kyytiin, ja pääsimme bussiasemalle. Siellä ostimme liput, ja 5 minuutin kuluttua lähti bussi kohti Alanyaa. 

Illan pimeydessä Alanyaan päästyämme satoi. Tämä arkanahka osti sateenvarjon, edellisten rivin jatkoksi, kun ei halunnut kastua. Koska molemmilla oli nälkä ja jano, päivän suht vähäisen juomisen ja syömisen jäljiltä, päädyimme byMuzzi BlueNightiin syömään. Myöhemmin iltayöstä kotiin saapuessa unta ei tarvinnut odotella. Väsynyt reissaaja nukahti saman tien, ja 12 tuntia tuli nukuttua. Sen jälkeen olikin kivasti energiaa kirjoittaa ja neuloa, tehdän päivän kotiaskareita ja suunnitella lähitulevaisuutta.

Antalyan reissu 1: Tünektepe Teleferik

Antalya Tünektepe ja Teleferik, Konyaltı sahılı 14.1.2020

Viime viikolla intuitio sanoi, että käyn Antalyassa Vanhassa kaupungissa ja samoilla shoppailukaduilla kuin mitä aiemmin olemme käyneet. Laitoin viestiä tuttavalle, jonka kanssa yleensä sinne reissaamme, ja kävi ilmi että hän on kaukana poissa vielä jonkun aikaa. Jaa-a, mikähän tuokin tunne oli, mietin, ja jätin sen omaan rauhaansa. No, maanantaina tapasin Suomesta lomalle tulleen tuttavan, ja kävimme syömässä kolmen ruokalajin perinneaterian Esma Hanımın Yeri -ravintolassa. Siinä ruoista ja jutustelusta nautiskellessamme tuttava kysyy, että voisiko olla mahdollista että lähtisin käymään Antalyassa hänen kanssaan. Sieltä se tuli.

Ensimmäinen elämyskohteemme oli Tünektepe

Pohdimme erilisia toteutusvaihtoehtoja, sillä hän oli jo etsiskellyt erilaisia mahdollisuuksia tutustua Antalyaan ja joihinkin Antalyan elämyksellisistä kohteista. No, Antalya on elämyksellinen jopa niinkin, kun vaan menee sinne. Mutta asiaan. Hän oli löytänyt mm. suomalaisten järjestämiä pikkubussireissuja, joissa ajetaan useampaan kohteeseen yksityisesti kerätyn ryhmän kanssa. Kyseiset ryhmämatkat myydään Facebookin suljetuissa ryhmissä, ja niissä oli ilmoitettu selkeästi hinta, aikataulu, kohteet ja ilmoittautumistapa. Sekin on ihan kelpo tapa reissata, kun haluaa helpon ja valmiiksi järjestetyn tavan kertaluontoiselle päivämatkalle.

Ensinäkymät Tünektepeltä Antalyan kaupungin ylle

Aamulla kello soi 6.30 ja oli puhe katsoa millainen on sää, ja päättää sitten ähteekö vai ei. KAtsoa, mikä ihana ilmaisu. Katsoin ikkunasta ulos ja näin vain pimeyttä. EI ollut mitään mahdollisuutta nähdä onko pilvistä vai ei tms. Koska ei satanut, ei edes tihkusadetta, niin oli ehdottomasti hyvä reissusää. Kello 7.45 olin Otogarilla, isolla bussiasemalla, ja siihen aikaan oli lähdössä Alanyalılar-pikkubussi Antalyaan. Tuttava ei ollut vielä saaunut, joten se Alanyan paikallisliikennöitsijöiden pikkubussipalvelu jäi testaamatta. Lähdimme klo 08 Güney Akdeniz -bussilla, jonka liput maksoivat tämänketkisen perushinnan mukaisesti 30 TL per henkilö (Alanya-Antalya).

Tünektepeltä länteen päin, jopa pilvineen hienot näkymät

Antalyassa olisimme voineet jäädä pois myös lentokentän tuntumassa, ja matkustaa sieltä spåralla, tramwaylla vanhan kaupungin liepeille, tämän erään keskustan ostoskaduille.Koska tuttava ei ollut käynyt Antalyan keskustassa eikä Otogarilla, isolla bussiasemalla, niin menimme samalla bussilla sinne asti. Perillä kävi ilmi, että Güney Akdeniz -bussifirmalla on Antalyassa maksuton pikkubussipalvelu jatkokuljetuksena kodin tms kohteen lähistölle. Kerroimme, että olemme menossa Tünektepelle, ja pikkubussipalvelu ajoi meidät jonnekin, jonkun keskustan kadun bussipysäkille, ja sanoivat että tuosta pääsette bussiin KL08, joka menee suoraan Tünektepelle

Mutkainen tie taivaaseen? Etene hitaasti.

IStuimme bussissa reilun puoli tuntia, ja päädyimme bussien kääntöpaikalle. Se näkyy tuolla ensimmäisessä kuvassa. Useampi bussilinja päätyi Tünektepen vierelle. Bussien kääntöpaikalta oli noin 300 m tuolihissien ala-asemalle. Lipun hinta oli ehkä 15 TL. En ole varma kun maksaja ja lippujen haltija oli toinen henkilö. Alhaalta katsottuna näytti ensin siltä, että nousu on hurja, ja tuolihissimatkakin saattaa olla vatsanpohjassa tuntuva. Nyt ei tuullut, ja tuo pitkä, pitkä hissimatka oli rauhallinen ja miellyttävä. Oli upeaa katsella hetki hetkeltä paremmin avautuvia maisemia. Aurinkoisena päivänä näkymä lienee hurmaava. Hieno se oli nytkin.

Tünektepen näköala-, kahvio- ja huoltorakennus.

Kuvat ovat siinä järjestyksessä, kuin mitä näimme maisemia tuolihissistä ulos tultuamme. Tünektepen pohjoispuolelta lännen ja etelän kautta itään päin.

Ylhäällä oli tämä valkoinen rakennus, joka näytti vuosikausia sitten rakennetulta. Tänne on ennen tuolihissejä tultu kai autoilla ihastelemaan näkymiä ja nauttimaan hyvästä ruoasta yms. Ravintola täällä oli nytkin, mutta yllättäen alhaalta tai täältä ylhäältä ei löytynyt tasokasta ruokaravintolaa, jossa olisi oikeasti voinut nauttia maukkaan aterian. Alhaalla söimme aamiaiseksi kolan ja sipsejä... ylhäällä totesimme, että syömme myöhemmin jossain Vanhan kaupungin liepeillä.

Vuoret ovat viehättäviä...

Lämpimällä ja aurinkoisella säällä tuolla ylhäällä viihtyisi pitkään kuvaamassa ja katselemassa, nauttimassa ympäristöstä. Siellä oli elämykselliset maisemat, joille kuvat eivät tee oikeutta, sekä hyvä energia. Tünektepellä kannattaa käydä kiireettä ja kaikessa rauhassa. Nyt oli pilvistä ja osin tihkusadekuuroja, ja useita korkeita vuorenhuippuja oli pilvien peitossa. Myöskin näkymät kaupungin ylle olivat utuisen pilvisen rajalliset. Silti kaupungilta pystyi tunnistamaan joitakin yksityiskohtia, mm. lentokenttä näkyi ja Laran putousten tienookin näkyi sään hieman kirkastuessa. Vanhankaupungin Kaleiçin satamakohdan pystyi tunnistamaan. Tästä alueesta onkin heti huominen kuvakertomus. Myös Aquariumin alue oli tunnistettavissa. Sinnekin tullee mentyä jonakin kauniina päivänä. Härnäsin matkaseuraani Perhospuistossa vierailemisella, mutta hän ei innostunut siitä kohteesta lainkaan. Minua se kiinnostaa, paitsi jos käy ilmi että siellä on myös hämähäkkejä tai käärmeitä. Oletettavasti ei ole.

Tünektepeltä kohti Kemeriä

Viereisessä kuvassa oleva rannikko oli kaunista, kerroksellista katseltavaa, tosin sen kauneus ei oikein tallentunut kuviin. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin tuo on nimenomaan Kemerin suuntaan vievää tietä, mikä näkyy tuolla rantaviivan tuntumassa. Tien vieressä näkyi olevan jokin huvijahtisatama. Merellä, tämän paikan edustalla oli paljon laiva- ja veneliikennettä. Useita rahtialuksia odotti jonnekin satamaan pääsyä. Pieniä veneitä liikkui edestakaisin kontrastina massiivisten rahtialusten armadalle. Näky oli kiehtova tällaiselle kaukana merestä kasvaneelle maakravulle.

Näkymä Tünektepeltä itään kohti Kaleiçiä ja lentokenttää

Edellisen ja tämän kuvan väliin jäi kaunis uimaranta-alue laajoine puistomaisine osineen ja grillauspaikkoineen. Näkyi siellä olevan jokunen kahvila- ja huoltorakennuskin, muttei niin paljon kuin mitä Alanyan rannoilla on. Rauhallisen ja rentouttavan oloinen rantaosuus. Jos asuisi Antalyassa, niin tuolla tulisi todennäköisesti vietettyä kesäaikaan paljonkin aikaa.

Tästä paikasta otimme saman bussin KL08, ja matkasimme sillä Kaleiçin tuntumaan. Tosin jäimme pois hieman suunniteltua aiemmin, ja kävelimme aika paljon rannan seudun pikkukatuja ja puistoalueita pitkin, ennen kuin saavuimme vanhan kaupungin luo. 

Busseihin ja raideliikenteeseen tarvitaan AntalyaKart-maksukortti, ja sen voi ostaa info- ja myyntikojuista, joita on tärkeimpien ja isoimpien bussi- ja raitiovaunupysäkkien lähistöllä. Kortti maksanee noin 5-10 TL. Minulla oli vanhempi, pahvinen 4:n latauskerran kortti, eikä sitä voinut ladata noissa automaateissa. NAinen, jolta kysyin neuvoja, antoi meille lahjoituksena itsellään käyttämättömänä olleen viereisen kortin. Sydämellinen kiitos <3 . Korttiin on helppo ladata kolikoilla tai seteleillä haluamansa summa rahaa, ja lataus tapahtuu kätevästi latausautomaateilla, joita on useiden pysäkkien lähistöllä. KErtamaksu oli jotain 3.10 - 3.20 TL luokkaa, en muista tarkkaan.


Huominen teksti jatkaa tästä.

Myötätunnosta

Historialllinen laatta Alanya, Pun.torni

Tämä ympäröivä kulttuuri opettaa meille maahanmuuttajillekin monenlaisia sosiaalisia taitoja. On jopa hiukan pelottavaa aloittaa tällaisella lauseella, puuttua näin isoihin asioihin, mutta raapaisen vain vähän pintaa. 

Eilen kävin Alanyan Kaupunginteatterissa katsomassa Grönholm Metodi -nimisen näytelmän. Jossain takaraivolla kävi ajatus, että olen kuullut Grönholm metodista aiemminkin, mutta en muistanut että mitä. En myöskään halunnut googlettaa tai muutoin etsiä siitä tietoa, en edes lukea esitettä, sillä yllätys toimii minulle paremmin. Niin toimi nytkin. Taas kerran lopputulos oli järkyttävä ja yllättävä, sellainen ajattelemaan laittava. Siis juuri sitä mitä teatterin tuleekin tehdä. Pelkät tyhjännaurukomediat ei niin kiinnosta, vaan syvemmältä riipaisevat ja ajatus- ja toimintamaailmaa haastavat näytemät ovat kiinnostavia. 

Saisikohan tällaisen oven meillekin, kiitos

Alanyan KAupunginteatteri on pieni teatteri, jossa on kuin taivaan lahjana muutama hieno, taitavanäyttelijä, ohjaaja, lavastaja ja valomies. Kun sinne katsomoon menee ja näytelmä alkaa, niin viimeistään 15 minuutin kuluttua olen jo niin uppoutunut näytelmän maailmaan, etten näe enkä kuule mitään muuta. Se on teatterintekijöiden ammattitaitoa ja iso kiitos siitä. Yksi tärkeimmistä on kuitenkin näytelmien valinta. Mitä sisältöä näytelmässä on, mikä sen näytelmän tavoite ja ydinajatus on. 

Olen kuullut sanottavan muussa yhteydessä, ettei tarina ilman opetusta ole mikään tarina. Se sama sopii näihinkin, ja kunnioitan näytelmien valitsijoita. Eilisen näytöksen yksi tehtävä oli ottaa kantaa ihmisten kykyyn osoittaa myötätuntoa, ja huomauttaa ihmisille myötätunnon ja empatian tarpeellisuudesta. Tätä edeltävä otti kantaa moraalittomuuteen ja "selkärangattomuuteen". Ensimmäinen, jonka täällä katsoin muistutti ihmisen vastuusta ja valinnanmahdollisuudesta, siis mahdollisuudesta valita vastuunkanto.

Menossa jostakin jonnekin, päämäärä ei näy

Tanssiryhmä, jossa treenaan, opettaa meille ryhmäkuria ja opettajan ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista. Niiden lisäksi tämä maahanmuuttaja opiskelee siellä myös sellaista yläluokan paikallista käyttäytymisnormistoa, jota ei opi turistiyhteyksissä. Menossa on neljäs kuukausi, ja opettaja ei vieläkään puhu minulle henkilökohtaisesti yhtään mitään. En vieläkään tiedä miten häntä kohtaan tulee käyttäytyä, paitsi että häntä teititellään vaikka hän on minua paljon nuorempi. 

Samoin ryhmäläisistä tiedän vain neljän ihmisen etunimen, ja osaa ryhmäläisistäkin teititellään, vaikka he ovat nuoria. Ja vastaavasti osaa sinutellaan. Ehkä vielä joskus ratkaisen tämän palapelin. Vihjeenä lienee sukunimi ja sosiaalinen asema, joita ei tietenkään ulkopuolelta tulleena voi tietää. Osan olen huomannut pettyneen siihen, että olen teititellyt heitä. Osa taas ottaa sen kohteliaisuutena. Iik mikä labyrintti ilman ohjeita ja vihjeitä.

Entinen koti ei ihan näy

Naapurusto sitten... Eilen huomasin oppineeni jotain, mutta negatiivisella tavalla, no, tavallaan positiivisella kun suojasin itseäni. Yleensä olen paikallisen ihmisen tavatessani avoin ja varaukseton, ja vasta ensitapaamisen jälkeen muutan suhtautumistani, jos se on tarpeen. Eilen olin menossa tuossa lähitiellä kohti bussipysäkkiä, kun takaani tuleva auto pysähtyy vierelleeni, ikkuna avautuu ja mies auton sisältä kysyy mihin olen menossa. Kerroin että teatterille. Hän sanoi että hyppää kyytiin, niin vien sinut sinne. 

Kävelin jo auton toiselle puolelle, avasin apumiehen puoleisen oven, ja muutin mieltäni. Kerroin että takana on tosi huono kokemus naapuriin ja vastaavaan tilanteeseen liittyen tässä lähiviikoilta, että siksi en nyt tule, kiitos, ja löin oven kiinni. Mies ajoi tiehensä ja minä kävelin bussipysäkille. Heh, muistinpas, viime hetkillä, ja olen oppinut jotain. Ne olivat ensimmäiset ajatukset. Sen jälkeen vasta palasi normaalimpi, avoin ja luottamuksellinen ajatus. Toinen on niin hyväsydäminen että tarjoaa autokyytiä, ja hän joutuu epäsuotuisaan asemaan ja pettyy siksi, mitä joku muu on tehnyt ennen häntä. Teatterilla oli myös toinen naapurini, ja hän tarjosi skootterikyytiä kotiin näytöksen jälkeen.  En lähtenyt siihenkään kyytiin, ja sekin naapurin mies suutahti. Mutta... oletettavasti molempien vaimot ovat tyytyväisempiä tilanteeseen juuri nyt. 

Sateiden ja myrskyjen viikko on tulossa, jotta...

Viimeisten vuosien aikana olen oppinut kärsivällisyyttä aivan valtavasti. Ympäristö, jossa Suomessa elin, oli täysin toisenlainen, hektinen, kiireinen ja vaativa. Kiire, kiire, kiire, heti, heti, heti. Onneksi näin elämästä myös tämän toisen puolen, täällä. KAikella ei olekaan niin älyttömän kiire, eikä kaikkea haluamaansa saa heti. Kaikkein suurimman unelmani eteen joudun edelleenkin paiskimaan töitä, ja siinä samalla odottamaan kärsivällisesti hetkeä, jolloin sen toteutumisen aika tulee olemaan. Kärsivällisyys sisältää myös ison annoksen luottamusta. Luottamusta siihen, että asioilla on taipumus järjestyä, ja ne järjestyvät aikanaan ja tavallaan kun teen töitä tavoitteeni eteen. Ja luottamusta siihen, että olen tarpeeksi hyvä, ja riitän tällaisenaan siihen mitä minun on juuri nyt tarkoitus tehdä. 

...osaa sitten taas arvostaa kun aurinko paistaa

Tarvitsee vain kuunnella mikä sydäntä kutsuu, ja tehdä parhaansa. Matkan haluamaansa tavoitteeseen voi aloittaa vaikkapa olemalla kiltti ja kärsivällinen, ja ottamalla ensimmäisen askeleen eteenpäin.

Tämä maahanmuuttaja on saanut taas monia elämyksiä, joitakin ahaa-elämyksiä, ja kaikesta huolimatta luottaa inhimillisiin ja samoja arvoja jakaviin ihmisiin enemmän kuin vuosia sitten, ihan vaan siksi kun on elossa ja nauttii elämästä.

Jokainen tarvitsee myötätuntoa. Iloa ja eloa uuteen viikkoon, ihan omavalintaisesti 😊