Konyan reissun antia

Konyasta lähtiessä vuoristoa 3.9.2018

Lähdin Konyaan monesta eri syystä, pääasiassa saadakseni ajatuksille vaihtelua, purkaakseni stressiä ja löytääkseni vastauksen pariin askarruttavaan kysymykseen. Vastauksia hain siis itseltäni, sillä en oikein osannut päättää. En oikein tiennyt missä mennään. Siksi tarvitsin etäisyyttä arkeen, ja ihan uusia kokemuksia ei niin tutussa ympäristössä. 

Konya yllätti. Se on muuttunut. Itse asiassa koko reissu yllätti. Minäkin olen muuttunut edellisen 2015 Konyassa käynnin jälkeen. 2015 olin koko ajan paikallisen opastuksessa ja ohjauksessa, myös kuljetuksessa. Tällä kertaa oli reissussa täysin yksin, ja liikuin pääasiassa julkisilla kulkuneuvoilla ja keskustan kortteleissa myös kävellen. Tällä reissulla tuli nähtyä ihan erilainen Konya kuin mitä aiemmin olin nähnyt, vaikka hotelli olikin vain 300 m päässä edellisellä kerralla käyttämästäni hotellista.

Bussin perusvarusteena taulutietokoneet

Ensinnäkin matkasta. Kannattaa ehdottomasti matkustaa päivällä, niin voi katsella kuinka maisemat vaihtuvat tällä välillä ihan äärilaidasta toiseen. Kasvillisuus- ja ilmastovyöhykkeet vaihtelevat tosi paljon. Saa siirtyä trooppisesta äärimmäisen kuivaan vuoristoilmastoon, rehevästä tosi karuun. Matkalla näkyy niin miljoonakaupunkielämää, pikkukaupunkielämää kuin vaikeissa oloissa asuvan vuoristokyläläisenkin elinolosuhteita. Bussin ikkunasta näkyy laiduntavia lehmiä, vuohia, kurpitsapltoja ja muita maanviljelysalueita. Konyaan tullessa näkyy varallisuuden molemmat ääripäät.

Metsäpalon jäljiltä eloon heräävää aluetta

Kerjäläiset olivat yksi niistä asioista, joihin oli vaikea suhtautua. Ts. en oikein tiennyt miten suhtautuisin. Mevlanan alueella ja lähikortteleissa kerjäläiset toki tunnistivat minut turistiksi. Osa tuli ihan hihaan kiinni, osa puhui hiljaa ja anelevasti, osa suorastaan huusi. Näyttää siltä, että lapsia käytetään kerjaamisessä hyväksi. Konyassa vastaan tuli useampi kerjäävä lapsi. Oletan, että he olivat aikuisen lähettämänä ja pakottamana kerjäämässä. Turkissa on hyvä sosiaaliturva, samarakenteinen kuin Suomessakin, ja joillakin osa-alueilla jopa parempi kuin Suomessa. Siksi oletan, että jokainen perhe, joka haluaa toimia yhteistyössä Turkin valtion kanssa saa tarvitsemaansa apua. Eri asia on ne perheet, jotka eivät halua olla yhteistyössä. Ja tietyillä kansanryhmillä on ihan ammattina kerjääminen (ja taskuvarkaudet).

Vuoristokylä hieman etäämmällä

Toinen, mitä kerjäämisessä käytetään hyväksi, ovat vammaiset ja jollain tavoin poikkeavalta näyttävät ihmiset. Sekin on surkeaa hyväksikäyttöä. Mutta se huuteleva mamma... Olin noin 500 m päässä Mevlana-aukiolta, sinne vievällä kauppakadulla, kun näin ostoskärryjen kanssa istuskelevan vanhemman (pulskan) pariskunnan. Rouva alkoi huudella minulle heti kun minut huutoetäisyydellä näki. Jatkoin matkaa, sillä lihavuus ja ruoan puute eivät asu samassa kehossa samaan aikaan. En uskonut rouvan olevan täysin rahaton ja kerjäämisen armoilla. Kun ohitin hänet ja jatkoin pysähtymättä eteenpäin, niin rouva alkoi suorastaan huutaa. Kun siitä huolimatta jatkoin eteenpäin, niin huuto oli jo raivokasta. Sen verran piti vilkaista taakse että käykö se nainen kimppuun, niin ärhäkkäästi se huusi perääni. No, ei tietenkään käy, ärisee vaan.

Vehreämpi ylätasangon laakso

Ihmiset Konyassa olivat yleensä ottaen ystävällisiä, ja suurin osa neuvoi kun kysyin tietä tai raitiovaunun numeroa tms. Sen lisäksi Konyassa oli turvallisen tuntuista liikkua. Kysyin hotelliltakin, että millaisia nämä pikkukadut tässä ovat, voinko liikkua yksin illalla ja myöhäänkin. Tuon pienen hotellin omistaja itse oli tuolloin respassa, ja hän sanoi, että tuota yhtä, pimeämpää katua lukuunottamatta näillä muilla kaduilla voit liikkua turvallisesti läpi yön, milloin tahansa. Tuon miehen kanssa käydyistä keskusteluista löytyi yksi tärkeimmistä yllätyksistä. Tuolla alueella oli ihan normaalia, että nainenkin voi liikkua yksin, ja myös ilta- ja yöaikaan. Ei tarvitse pelätä, eikä ruokittu pelkoa, vaan päin vastoin rohkaistiin elämään vapaasti ja pelkäämättä. Wau! 

Hautavajoama

Tuo oli vastakohta alanyalaiselle ajattelulle. Täällä paikalliset tuttavaperheet korostavat sitä, miten naisen tulee pelätä yksin liikkumista, etenkin ilta- ja yöaikaan. Täällä näiden tuttavien taholta minullekin korostetaan turvallisia liikkumisaikoja, säädyllisiä liikkumisaikoja, ja pelkäämisen tärkeyttä oman turvallisuuden kannalta. Konyan Mevlanan alueella luottamus ja pelottomuus olivat peruslähtökohtia. Aivan uskomaton fiilis. 

Sen lisäksi Mevlanan alueella ostosten teko oli pääosin miellytävä kokemus. Tämä on ihan mututuntumaa... mututuntuman perusteella alueella on sekä Mevlanan jalanjäljissä kulkevia yrittäjiä että "niitä muita". Mevlanan jalan jäljissä kulkevien yrittäjien marketeissa, puodeissa ja ravintoloissa asioidessa oli rauha asioida, mitään ei tuputettu, hinnat olivat kohdallaan eikä rahasta huijattu. Todella mieluisia kokemuksia, kiitos teille. Isolla bussiasemalla sen sijaan karkkikauppias teki klassisen huijauksen, ja katosi näköpiiristäni. Ostokseni maksoivat 12 TL. Maksoin 50 TL setelillä. Hän antoi 3 TL, ja sanoi "sinä olit täällä vuosi sitten, muistan sinut! Etkö ollutkin?" Hän siis harhautti minut ajattelemaan muuta. Moni muukin kauppias on käyttänyt tuota samaa harhautuskikkaa minulle sekä Alanyassa että Antalyassa.

Vuoristokylä tien varrella

Kun siinä edelleen seisoin käsi ojossa, niin hän kaivoi taskustaan 5 TL, kuin vastaten 20 TL rahaan. Otin sen ja kävelin läheiseen kahvolan pöytään, ja siinä istuutuessani tajusin että 12 TL sijaan maksoin karkeista 42 TL. Sen jälkeen kyseisestä miehestä ei näkynyt vilaustakaan ennen kuin bussini lähti. Mutta en ole katkera. Ajattelen että elämä antaa hänelle sen teon takaisin, eli paha saa aina palkkansa, ennemmin tai myöhemmin. Itse asiassa täällä ajatellaan, että sen minkä varastat toiselta ottaa elämä/kohtalo/Jumala sinulta kolminkertaisesti takaisin. Totesin vain, että olin tyhmä ja huijattavissa, ja että enpä toiste osta tuolta mieheltä. Mutta siis Mevlanan alueella ja keskustassa oli ihan toinen meininki, rehellistä kaupantekoa.

Tienvarren vuoristokylää tämäkin

Konya yllätti myös muodikkailla vaatteillaan, ja muodikkaasti ja vapaasti pukeutuneine ihmisineen. Vaatekauppoja oli laidasta laitaan, ja monista löytyi vaatteita, joita en Alanyassa ole nähnyt. Siellä oli sellaisten ketjuliikkeiden vaatekauppoja, joita ei (vielä) ole Alanyassa. Ja en muista milloin viimeksi olisin ostanut itselleni noin monta sopivaa ja mieluista vaatekappaletta yhdellä reissulla. Alanyasta on vaikea löytää sopivan kokoisia, kun useilla kaupoilla on vain liian pieniä vaatteita. Tuolla ei ollut mitään ongelmaa sen suhteen. Kyllä löytyi 😅  .

Juu, ja vastauksiakin löytyi niihin mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Rentoutuminenkin pääsi alkuun. Erittäin hyvä ja kannattava reissu siis. Suosittelen Konyaan tutustumista, jos et siellä ole käynyt ihan lähimpään pariin vuoteen. Niin, ja se Trooppinen Perhospuisto lähellä bussiasemaa on suljettu maanantaisin. Siksi se jäi minulta näkemättä. Sekin on yksi hyvä syy palata Konyaan vaikkapa jo tulevan talven aikana.  

KAikki nämä kuvat on otettu liikkuvasta bussista, matkan aikana ja ikkunan läpi.

PS. Ei muuten tullut se Bekon takuuhuoltomies tänäänkään, vaikka Bekon isompi taho niin vakuutteli. 

Inhimillisyyttä jokaisen päiviin

Lepopäivä ja löhöpäivä on tänään, paitsi kirjoitusten osalta. pari viikkoa on tullut mentyä joka

Perhospuisto Antalya http://www.kelebekpark.com

päivä pitkin kaupunkia, ja kävelykilometrejä on kertynyt noin 10 per päivä. Päiväunet ja lepo kuulostavat houkutteleilta juuri nyt. Runsaan liikkumisen vastineeksi olen kyllä sortunut herkuttelemaankin, jäätelöllä ja suklaalla. Eilen leivottu vaalea välimerellinen leipäkin oli "liian hyvää". Nyt on sisälläkin sen verran lämmintä, että on jo ruisleivät kohoamassa, ja kuuman, tuoreen ruisleivän vastustaminen ei onnistu minun luonnollani. Voin kanssa nam. Joten kroppa kaipaa lisää liikuntaa tuostakin syystä, mutta vasta lepopäivän jälkeen.

Vasen käsi on kyynärpäätä myöten verillä, ja "raadeltu" kissan leikityksen myötä. Aika karmeilta näyttää myös molemmat reidet, sillä tuo naskalihampainen saalistaja kaikessa energisyydessään hyppää metrisellä loikalla lattialta suoraan reisien ja lantion korkeudelle, kynnet ojossa kiinni ihoon. Se on vahvistunut ja voimistunut ihan silminnähden, syö tosi paljon ja liikkuu vielä enemmän. Leluilla se jaksaa leikkiä puolisen tuntia, riehuen koko asunnon laajuudelta, mutta seuraava puolituntinen ennen väsähtämistä ja nukahtamista onkin sitten "ihmislelulla" leikkimistä, halusi ihminen sitä tai ei. Koiran kasvattaminen on tähän otukseen

Perhospuisto Antalya http://www.kelebekpark.com

nähden helppoa, tai sitten tällä on vaan niin vahva "turkkilainen persoonallisuus" että en osaa käsitellä sitä. Loppuviikosta pääsen konsultoimaan kissa-alan ammattilaista, joten saa nähdä mitä sitten seuraa. Katti kun ei näytä muuttaman minnekään, niin kaipa sitä on opittava käsittelemään.

Omien taitojen äärirajoilla toimiminen on ärsyttävää kamppailua. Osallistun kahden muun kirjoittajan/ ammattilaisen kanssa käännös projektiin, jossa jokaisella on oma vastuualueensa, ja joka tähtää tietyn turkinkielisen, tiiliskiven paksuisen kirjan suomentamiseen. Sanoin jo alussa, ettei turkinkielentaitoni ehkä riitä, mutta vastaus oli, että tässä se kielitaito taatusti vahvistuu. Vahvistuu vahvistuu, niin kuin sietokykykin. Englanninkielestä on mukava suomentaa, kun ei tarvitse katsoa kuin muutaman sanan merkitysvaihtoehdot silloin tällöin. Tässä projektissa on joka toisessa lauseessa joko sana tai sanoja, joita en tunne, tai kielioppia, jota en tunne tarpeeksi hyvin tavoittaakseni koko lauseen vivahteita. Niinpä suomennoksen sekaan jää nyt turkinkielisiäkin ilmaisuja, joita en uskalla suomentaa, ja siitä jatkaa sitten seuraava tekstin muokkaaja. Voi olla, että joudumme miettimään joitakin kohtia ja niiden suomenkielisiä ilmaisuja kahdestaan vielä moneen kertaan. Tämä minun jäljiltäni jatkava kirjoittaja on kirjan aihepiirin ammattilainen, ja hän ymmärtänee pienestäkin vihjeestä mistä lauseessa tai kappaleessa on kyse, ja muokkaa tekstiä sitten sen perusteella. Lopputulos on mielenkiintoista nähdä, tosin tämä matka siihen saakka on vielä mielenkiintoisempi. 

Perhospuisto Antalya http://www.kelebekpark.com

Edelleen huomaan turkiksi keskusteltaessa, että kun väsyn, niin kyky puhua ja ymmärtää puhuttua turkinkieltä vähenee oleellisesti. Sekin on ärsyttävää, mutta inhimillistä. Ja jos jotain olen oppinut viimeisten parin vuoden aikana, niin sen, että inhimillisyys riittää. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, koska se on mahdotonta, eikä se ole ihmisen osa. Eikä kenenkään tarvitse olla kaikkea sietävä, kaikkeen pystyvä, aina hyväntuulinen tai iloinen, aina hyvinvoiva tai energinen, vaan inhimillisyyden rajoissa toimiminen riittää. Eurooppalaisessa nyky-yhteiskunnassa inhimillisyys on monin paikoin aliarvostettua ja monella tavoin hukattua. Paljon on edelleen niitä, joilta kyky inhimilliseen toimintaa ei ole kadonnut, mutta aivan liian paljon on sen hukanneita tai piilottaneita. Ehkä tämän aikakauden tärkein sanoma tai opetus on juuri inhimillisyyden uudelleen löytäminen ja uudelleen oppiminen.