Yksi vuorokausi elämää

Kerron kohtuullisen lyhyesti yhden ainoan vuorokauden tarinan... vai onko kuitenkin kymmenen tarinaa vuorokaudessa, en tiedä. Katsotaanpa.

Herään aamulla vähän yli yhdeksän väsyneenä ja kärttyisenä, mikä on ollut aika harvinaista viime vuosina. Tiedän, että päivän tehtävälista on pitkä, sillä olen taas ostanut äkkilähtölennon, sen kun sai halvalla, ja olen luvannut olla töissä Turkin ulkopuolella pidempään kuin mitä olisin koskaan aiemin saattanut kuvitellakaan. Vaan tuolle lupaukselle hyvänä motiivaatiota kasvattavana tekijänä on ollut nykyinen vuokranantajaperhe, ja siitä johtuen entistä paljon suurempi halu lopultakin saada oma asunto. Eikä lupaukseni harmittanut, ei. Se ei ollut väsymyksen ja kärtytyksen syy, vaan tietoisuus siitä, että tänään pitää saada hoidettua tosi monta asiaa sille mallille, että voi olla pitkään pois, sillä seuraavana aamuna on lento. Yökin tuli nukuttua levottomasti ja kun siihen lisää ilon herätä naapun rouvan isoon ääneen ja kolisteluihin, niin ei siinä mielentilassa mitään hymytyttö-patsaita voiteta.

Illalla olin laittanut parille turkkilaiselle tutulle miehelle viestin, että josko jompi kumpi heistä voisi auttaa vuokranmaksutapahtumassa olemalla läsnä ja varmistamalla tilanteen sujuvuuden. Toinen heistä soitti aamulla, ja sanoi että se sopii, jos vaan sopii nyt. Olin herännyt 15 min aiemmin, harkitsin juuri kylmään suihkuhuoneeseen uskaltautumista, kahvin keittoa ja aamupalaa, ja tiesin että iltapäivälle olen luvannut olla kaupungilla toisessa tapaamisessa, joka on tärkeä ja välttämätön. Kun aikani väitin vastaan (superkohteliaasti) ja yritin siirtää aikaa myöhäisemmäksi, niin hän sanoi että "yritäpä nyt päättää mitä sinä haluat, ja tuletko kohta kaupungille vai et, ja soita sitten hetken päästä takaisin." Varttitunnin istuin samalla tuolilla tuntien kuinka stressi käy päälle, kuinka vaihtoehdot ovat vähissä ja aamupala ja suihku on unohdettava. Soitin, ja sanoin olevani tunnin päästä keskustassa. "Soita kun olet täällä ja valmis pankista, niin ajetaan autolla teille ja mennään vuokraisännän luo." *huokaus* tai pari

Bussipysäkki ko busseille on onneksi niin kaukana, että sinä aikana ehdin jo nähdä kauniin meren turkoosin eri sävyissä. Ehdin kuulla lintujen laulun ja tuntea auringonvalon voiman kasvoillani. Lämmöstä ei puhuta mitään, ja vetäydyin syvemmälle toppatakin uumeniin, koska aamupalaton kroppa ei ihan helpolla lämmennyt. Silti kaikki kauneus ja rauha alkoi hymyilyttää. Hymyssä suin astelin pankkiin vaihtamaan tiliini liittyvää puhelinnumeroa siihen suomalaiseen numerooni, joka oletettavasti toimisi SUomessa ja Suomessa tehtävän ulkomaat-avauksen myötä myös Ruotsissa (kuinka olinkin niin optimisti operaattorin suhteen). Pankissa tuli muutama muukin kysymys, ja sekä virkailijat että apulaisjohtaja olivat ystävällisiä ja hoitivat asiat sujuvasti. Lopuksi vielä vaihdoin Turkin liiroja euroiksi, koska ei ole enää suomalaista pankkikorttia, eikä voinut luottaa siihen että SUomen pankkijärjestelmä hyväksyisi turkkilaista pankkikorttia. Poistuin pankista tyytyväisenä ja hymyillen.

Kävin maksamassa puhelinlaskun, ja varmistin myös kaikki muut maksut, ettei jää avoimia laskuja. Tässä vaiheessa soitin tuttavalle. "Tulen juuri (hemen geliorum)". Odotin 40 minuuttia, ja olin jo revetä liitoksistani. Taas tämä tekee tämän, että odotuttaa. Taas. 44 minuutin kohdalla kävelin bussipysäkille, ja otin puhelimen että soitan ja kerron, että voi tulla suoraan meille sitten kun ehtii. Samassa hän kurvaa paikalle, ja tervehtii hymyillen. Puolitakkuinen hymy irtosi minultkin, muttei hän huomannut niitä takkuja, onneksi. Olihan tämä hänelle ylimääräinen vaiva, joskin hän saa siitä kyllä aineellisen korvauksen ns. vaateavustuskassin muodossa. No, hän siis tuli, ajoimme taloomme ja nousimme portaat ylimpiin kerroksiin. Hän ei kuitenkaan suostunut menemään vuokraisännän ovelle ilman kuittilomaketta, kuten ehdotin, vaan vaati minua kirjoittamaan kuitin, johon hän ottaisi vuokraisännän allekirjoituksen. Ja hän halusi mennä ovelle ilman minua, kun kuuli edellise kerran tapahtumat. Annoin hänelle rahat ja kuittilapun, ja istuin itse helpottuneena sohvalle.

EHdin vain hiukan miettiä matkalaukun pakkaamisen seuraavaa vaihetta, kun hän tulee jo takaisin sanoen "En halua, en ota tuota rahaa vastaan, olkoon!!". Herra ei ollut ollut ovella,, vaan rouva, ja teatraalisesti oli ovi läjähtänyt kiinni. Sanonkominämitäminäajattelin! En sano. Sen jälkeen, huomattavasti myöhemmin, ajattelin että pakkohan se vuokra on nyt saada maksettua, tai he voivat halutessaan tehdä maksamattomuudesta syyn heittää tavarani pihalle poissaollessani. Yritän soittaa vuokraisännälle, ei vastaa. Tuttava yrittää, ei vastaa. Ja tätä jatkuu yli puoli tuntia. Soitan sitten tutulle kiinteistönvälittäjälle, joka vahvistaa ajatukseni, ja sanoo että pakko se on nyt saada hoidettua. Hän lupaa soittaa vuokraisännälle, mutta pystyy siihen vasta tunnin kuluttua. Odotamme siis tunnin, puhellen niitä näitä, ja hermoni alkavat kiristyä aina kun ajattelen, että pitäisi jo aloittaa pakkaaminen että ehdin lennolle eikä mitään oleellista jää pois.

Tuttava siinä sohvalla näkee että alan hermostua, ja arvaa syyn. Sanoo että ala vaan pakata tässä samalla. Samalla hän kuitenkin ottaa puheeksi sen, että olen edelleen naimaton. Ehdin jo ajatella vaikka mitä sanoja ja ilmaisuja, niin kuin viimeisenä parina vuosikymmenenä vastaavissa tilanteissa, mutten sano. Hän kysyy muistanko hänen kaverinsa herra M:n. Juu, muistan. No mitä pidit. Ihan mukava mieshän hän on ollut kun olen hänet työssään nähnyt, ja naimisissa. Ei ole ollut enää moneen kuukauteen, vaan virallinen ero on astunut voimaan sen jälkeen kun olet viimeksi hänet tavannut. En edes muista milloin olen viimeksi tavannut. Noin vuosi sitten. Miten sinä voit muistaa? No, kun hän kyseli sinusta ja sanoi. Kyseli että oletko vielä sinkku, ja että olisitko mahdollisesti kiinnostunut, hän kun haluaisi uudelleen mennä naimisiin. Olisitko kiinnostunut tapaamaan hänet ja tutustumaan enemmän? Ja olisiko sinulla minulle ketään tyttöystäväkandidaattia? Olisi. 

Yli tunti meni, pakkaaminen ei edistynyt, mieli oli entistä enemmän hämmentynyt emmekä voineet enää odottaa enempää. Lähdimme ajamaan takaisin keskustaan, sillä oli sovittu tapaaminen tiettyyn kellonaikaan, ja oli myös tarkoitus ehtiä pikapikatapaamiseen tyttöystäväkandidaatin kanssa. Olimme ajaneet pari kilometriä, kun kiinteistönvälittäjä soitti. "Soitin sille miehelle, ja sanoin suorat sanat. Se odottaa nyt sinua siellä kotonaan, ja sinä menet nyt sinne, pyydät anteeksi vaikka oletkin oikeassa, mutta pyydät anteeksi koska se niin haluaa, maksat vuokran ja unohdat kuitin koska hän pelkää niitä kuitteja. Pyydät anteeksi, maksat ja sen jälkeen on rauha maassa. Ymmärsitkö? Ihan sama mitä ajattelet, mutta pyydät muodon vuoksi anteeksi. Ymmärsitkö. Nyt menet sinne ovelle heti." Olemme jo parin kilometrin päässä, kun on sovittu tapaaminen missä on oltava tiettyyn kellonaikaan, että nyt heti en voi mennä, mutta kahden tunnin sisällä olen siellä, tosin sitten yksin, mutta olen siellä, pyydän anteeksi ja maksan vuokran ilman kuittia. Hyvä. Ja heti sen jälkeen soitat minulle. Ok, soitan.

Tapaaminen ja tyttöystäväkandidaatin ja tuttavan kohtaaminen meni ihan ok. Sitten äkkiä sok-kauppaan etsimään lokumuja, joka on sellainen tuliainen, jota ilman en uskalla mennä muksujen luo. Siellä ei ollut. Seuraavana A101. No, siellä oli sitä kaikkein mieluisinta. Hyvä. Ja parit karkkipussit omaksi matkaevääksi ja kohti bussipysäkkiä. Pääsen kotiin, ja menen vuokraisännän ovelle. Rouva tulee avaamaan oven, ja liikekieli kertoo, että hän oli lähellä mäjäyttää oven kiinni nenäni edestä. Peruutin varmuuden vuoksi jo ennen oven aukeamista muutaman rappuaskelman alemmas, että tuntisi olonsa paremmaksi. Ehkä auttoi, ehkä ei. No, isäntä tulee ovelle. Pyydän anteeksi, ja tässä olisi seuraavan kuukauden vuokrarahat, ja loput kiinteistönvälittäjä maksaa teille kuukausittain. Minä tulen marraskuuhun, vuokrasopimuksen loppuun mennessä takaisin, pakkaan tavarani ja muutan pois, joten asunto on edelleen vuokrattavissa joulukuun alusta. 

Vuokraisäntä hymyilee ihan korvasta korvaan. Tulipa tiedosta iloiseksi, ehdin ajatella, ennen kuin hän sanoo mitään. Hän istuutuu rappukäytävän puolella olevalle tuolille, huokaisee pari kertaa ja kysyy että miksi lähden. En jaksa tällaista riitaista ilmapiiriä, että tarvitsen rauhallisen ja turvallisen paikan. Olen ollut sinuun vuokralaisena tyytyväinen. Älä mene. Asu tässä. *hämmästykseni oli niin suuri, etten kyennyt sanomaan mitään*. Rouva tuhahteli ja pöhähteli puoliraollaan olevan oven takana. Isäntä laittoi oven kiinni, ja jatkoi vielä. Keskustelimme lähes 10 minuuttia kuin kaksi hyväntahtoista ihmistä keskustelee. Jatkan asumista myös vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, siihen asti kun on oma asunto. Kai. Rouvalla on nyt monta kuukautta aikaa sopeutua tilanteeseen, ja minulla aikaa keskittyä muihin asioihin ihan muualla.

Tässä vaiheessa päivää kello oli jotakuinkin viisi iltapäivällä. Nyt siivoan äkkiä asunnon, erityisesti keittiön ruokakaapit ja jääkaapin, että ne voi jättää, ja että on mukavampi tulla takaisin. Hups, kello tuli seitsemän. Noo, ihan hyvää aikaa vielä pakata, mutta kauhea nälkä, koska en ole vieläkään muistanut tai ehtinyt syödä. Keittiön pöydällä odottaa pakastimesta aiemmin otettu maissintähkä ja nuudelit. Laitan maissintähkän veteen kiehumaan ja laitan toiselle kaasuliekille vettä kiehumaan nuudeleita varten. Siinä välissä vilkaisen facebookin ja luen sähköpostit. Mitä?!? Ruotsiin on toteutunut mieluisan firman työhaastattelu! Jee!! Onneni kukkuloilla mietin kuvioita, ja tarkistn vielä, että kaikki tarvittavat paperit ovat varmasti pakkauskasaan päin menossa... kun ensin olen etsinyt ja etsinyt. Eikä ole edes monta hyllyä mistä etsiä.

Nostan myös pari ensimmäistä vaatetta laukun viereen, kun puhelin alkaa soida. Kun yksi puhelu päättyy, niin toinen soi saman tien. Hermostuksen tunne alkaa nousta, sillä väsyttää, en ole koko päivänä syönyt yhtään normaalia ateriaa, tai edes puolikasta vaan vain karkkia ja 2 kananmunaa. Samassa alkaa haista paahdettu  maissi. Ei******! Puolijuoksua keittiöön. Jep. Maissi oli kypsää, oletettavasti. Vesi oli kuivunut kattilasta lähes olemattomiin, ja alapinnalla oli kaunis paahto. Ja nuudelivesikin oli aika vähiin kiehunut. Lisään nuudelikattilaan vettä ja nuudelit, ja jätän maissintähkän siksi aikaa jäähtymään. Menen vaatekaapeille miettimään mitä pakkaisin. Alkaa haista palaneen käry: nuudeleiden vesi kiehuu kattilasta yli kaasuliekille, ja nuudelit ovat ylikypsää mössöä. Syön puheluiden välissä ja aikana siis pitkään keitettyä ja hiukan paahdettua maissintähkää sekä löllöt nuudelit niin runsaalla oliiviöljylisällä, että mietin jo kuka pöhkö laittoi näin paljon oliiviöljyä..

Puheluita tulee enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana yhteensä, ja olen puhelimessa yli 4 tuntia, lähes 5. Viimeinen puhelu loppuu lähellä puolta yötä. Katson matkalaukkua, mietin aikaa ja tehtäviä joita varten pitäisi varautua, ja aivotoiminta on ihan seis. Yritän silti pakata. Kello 01 totean ettei pakkaamisesta tule mitään. MIkään ei edisty. Laitan kellon soimaan klo 07 ja nukahdan saman tien.

Levottomasti nukutun yön jälkeen tekee mieleni aamiaista, ja kun katson jääkaappiin, niin tajuan että se ja pakastin ovat vielä loppuun asti tyhjentämättä ja siivoamatta. Samalla kun keitän teetä (vaikka tekisi mieli kahvia, mutten henno avata isoa pakettia vain parin kupillisen takia) ja paistan 2 viimeistä kananmunaa siivoan jääkaapin ja pakastimen, mietin pakkaamista sekä tarkistan että sähkötöpselit ovat pois pistorasioista. Nielen "aamiaisen" pikavauhtia, tiedostaen että taksi tulee klo 09 noutamaan minua bussille, jolla menen lentokentälle asti. Väsyttää, ärsyttää ja tuntuu toivottomalta ehtiä pakata ajoissa. 8:30 soitan ja siirrän taksintuloajan klo 9:45een. Pakkaaminen on valmis 9:20 ja saan lähtövaatteet päälleni 9:30 mennessä. Odotan kohta pihalla, ja odotan ja odotan. Soitan pari puhelua, ja lopulta minut tulee noutamaan se eronnut mieshenkilö, joka halusi minut tavata, halusi tutustua enemmän. Ja koska aika on tiukilla, hän vie minut lentokentälle asti.

Autossa on aluksi karmea hiljaisuus. Tiedän että hän on ujo ja arka, mutta en ollut nyt kovin helpolla tuulella, ja ajattelin että hengähdän hetken ennen kuin jaksan keskittyä häneen. Hän löytää itsestään rohkeuden ja itseluottamuksen sillä aikaa, ja alkaa kysymysten runsas tulva. Vastailen, ja mietin samalla kuinka paljon ihmisen kysymät kysymykset kertovat hänestä ja hänen arvoistaan. Sillä hänhän kysyy niitä asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä, ja päällimmäisenä hänen mielessään. Niitä asioita, joihin hän kaikkein välttämättömimmin haluaa ensiksi vastauksen. Jäin miettimään mitähän itse yleensä kyselen ihmisiltä. Häneltä kysyin vain yhden kysymyksen, minkä ikäinen sinun tyttäresi on.

Ensin ne kysymykset myös ärsyttivät, sillä niiden kuvastama arvomaailma oli erilainen kuin toivoisin. Pinnallisempi. Oli niissä silti yritystä sen verran, etten tyrmännyt häntä ainakaan vielä tällä ajomatkalla. Jos ujo ihminen saa aikaan tuonkaan verran, niin mitä hän saakaan aikaan sitten kun hän luottaa ja rentoutuu. Sitten vasta alkaa näkyä niitä syvimpiä arvoja. Ehdin ajoissa lentokentälle, koneeseen ja ihailemaan kauniita näkymiä koneen ikkunasta.

Oletko etuoikeutettu valitsija vai pässinä narussa?

Alanyan kalastajien ihania, värikkäitä veneitä on ilo katsoa

Jo useamman päivän ajan on pyörinyt mielessä monia asioita, joista tekee mieleni kirjoittaa. Kun tulee ilta ja kirjoittamisen hetki, niin en tiedä mihin asti ovat pyörineet, sillä en löydä ainuttakaan, en edes pienintä vihjettä siitä, mitä ne asiat olivat.

Antalyan alueella, johon Alanyakin kuuluu, on rikottu kaikkien aikojen turistiennätys. Antalyan alueella on tämän vuoden aikana saapunut yli 14 miljoonaa turistia. En muista oliko saksalaiset suurin vai toiseksi suurin ryhmä, mutta kärkisijoilla he joka tapauksessa olivat. Keskustassa liikkuessa turkin ohella kuulee puhuttavan enimmäkseen saksaa, englantia, venäjää ja jotain venäjän sukuista kieltä. Suomalaisten suosimilla alueilla kuulee suomea, tosin ruotsia kuulee paljon enemmän. Säät ovet edelleen upeat, myös pitkän ennusteen mukaan, ja turistikausi jatkunee vilkkaana vielä useamman viikon. Jees!

Viimeisillä kerroilla veden ja kaasupullon toimittaja on ollut eri mies kuin aiemmin. Ja viimeisillä kerroilla kärsivällisyyttä on tarvittu erityisen iso annos, etten hermostu sille miehelle. Ensimmäisellä kahdella käynnillään hän jo tunki itsensä puoliväkisin asuntooni sisälle, mikä on suorastaan erikoista käytöstä. Yleensä veden toimittaja ei tule kynnyksen yli, elei pyydä että hän kantaa vedet keittiöön asti. Tämä ei kysellyt, tuli vaan vaikka yritin seisoa edessä. Ja näillä kahdella ekalla kerralla hän halusi käydä wc:ssä, sillä seurauksella että koko kylpyhuoneen lattia oli märkä ja roiskeissa. Koska en tiennyt mitä lattialle oli roiskunut, niin jouduin pesemään sekä maton että kaikki pinnat, ja toivoin ettei hän enää ensi kerralla vesiä tuodessaan tunge itseään kylpyhuoneeseen.

Pikkumajakalta isolle päin

Ei tunkenut. Seuraavilla kahdella kerralla hän halusi nähdä muita huoneita. Viimeksi tunki itsensä ohitseni ja ihan tarkoituksella katseli pitkälle olohuoneeseen, ihan kuin etsisi jotakin. Samalla hänen puheensa olivat omituisia, yksityisyyden rajan ylittäviä kysymyksiä ja syyttäviä epätosia ajatuksia. "MInä olen nähnyt että aina kun minä tulen, niin sinä kirjoitat jotain, sinulla on aina joku kirjoitus menossa tietokoneella. Oletko sinä joku opettaja? Opetatko sinä jotain?  MItä sinä oikein täällä teet? No, kai jokainen tekee asunnossaan mitä tekee, mutta mitä sinä oikein teet kun aina on noita kirjoja ja papereita tuossa koneen vieressä?" Katsoiko hän sillä silmällä, että etsi asioita joista ilmoittaa poliisille, vai sillä silmällä, että mitä arvokasta vietävää asunnossa voisi olla jos tänne vaikka murtautuisi... Hän kun kysyi valvontakamerastanikin, eikä alkuunkaan käsittänyt mitä vastasin. Epämiellyttävä tyyppi. 

Ensinnäkin, miten hän voi nähdä maanpinnalta neljänteen kerrokseen sisälle? Toisekseen miten hän voi nähdä ovelta mitä olen juuri tekemässä koska minä avaan hänelle oven ja seison ovella kun hän tunkee itsensä asuntoon? Hän ei koskaan usko mitä hänelle sanon. Ja mikä hän on näitä kyselemään? Jos poliisi haluaa tietää, niin poliisi tulee ovelle, päästän sisälle, ja hän / he tutkii minut ja asunnon. Poliisin tulo on ok, mutta tämän miehen ei. Hänen asenteelliset ja lapsenomaisen yksinkertaiset ajatuksenjuoksunsa ovat vieneet hänet joka kerta mitä omituisempiin päätelmiin ja ajatuksiin, kauas todellisuudesta. Taas kun veden tilaaminen on ajankohtaista, niin toivon että tulija olisi joku muu kuin tuo tyyppi. 

Toki hänellekin toivon toimeentulon ja hyvän elämän, mutta en halua ostaa vettä firmalta, jota edustaa hänen tavoin käyttäytyvä, yksityisyyden ja hyvän käytöksen rajat rikkova mies. Siksi seuraavan kerran vettä tilatessani sanon, että voiko joku muu tuoda vesipullot, kiitos. Olen ollut tuon vesi- ja kaasupulloja toimittavan firman asiakas lähes 4 vuotta, ja heidän kanssaan pelaa homma muuten hyvin. Uskon että tilanne korjaantuu kun veden tuoja vaihtuu. Olemme kaikki erilaisia persoonia, ja joitakin on vaan vaikeampi sietää kuin toisia. Eikä kaikkia tarvitse sietää. Voi vaihtaa. Maailmassa on paljon ihmisiä, joista voi valita kenen kanssa toimii ja kenen kanssa ei. Jotkut vaan eivät ole hyväksi. Ja joidenkin kanssa tietää mitkä ovat ne rajat, joissa hänen kanssaan haluaa toimia, kaikki kun ei aina kuitenkaan ole ihan mustavalkoista.

Onkivapoja on, kalastajia ei näy 😂

Tänään iltapäivästä iski taas urheilun halu ja tarve, ja ajattelin potkulautailla 10 km rauhalliseen tahtiin, etenkin kun viimeinen viikko on ollut erilainen ja haastava kropalle. Ensimmäiset 250 m meni rauhallisesti, sen jälkeen Täysillä nauttien. Ei tuntunut lainkaan raskaalta tai vaikealta, ja loiviin, pitkiin ylämäkiinkin sai potkutella menemään ihan kohtuullista vauhtia. En millään olisi malttanut pitää juomataukoja, mutta join kuitenkin kivennäisjuomat niissä kohdin kuin olin suunnitellut, ja hyvä niin. Tällaisia hyvän fiiliksen 10 km reissuja kun tulee muutama lisää, niin tarvinnee lisätä sekä matkaa että ylämäkiä. Ylämäkien huono puoli on niiden jälkeen tulevat alamäet, jotka suovat vauhdin hurmaa, syövät jarruja ja ovat vaarallisia jos ei jarruta. Siispä tarvinnee suunnitella lenkki niin, että alamäkiä on mahdollisimman vähän. Tästä tulee vielä entistäkin hauskempaa.

Muutenkin tiedossa on kiva viikko. Mietipä mikä etuoikeus on kun saa opiskella. Kieltä, kulttuuria ja tanssia, niitä minä opiskelen elämän ohella. Tämä elämä on kai ikuinen oppipolku, ja mielenkiintoinen kaikessa yllätyksellisyydessäänkin. Ja ihan itse saa valita miten elämän suomiin ylä- ja alamäkiin suhtautuu. Vain itsestä on kiinni ottaako niistä ilon irti, vai valittaako, sureeko, pelkääkö. Oma valinta. No, on tietysti paljon ihmisiä, etenkin tuntemassani Keski-Suomessa, jossa joku toinen päättää puolestasi mitä mieltä asioista olet, miten niihin suhtaudut ja mitä niistä tunnet. Sitä kutsutaan myös ryhmäpaineeksi, tai vahvasti ohjailevaksi propagandaksi tai vaikkapa manipuloinniksi. Silti sinulla on mahdollisuus valita itse, tosin joudut ensin seisomaan omilla jaloillasi, irti muiden vallasta ja ohjauksesta. Senkin voit valita. On vain itsestä kiinni, miten elämän esille tuomiin asioihin ja ihmisiin suhtautuu. Etuoikeutettuna siitä, että on elossa. Ja kiitollisena.

Kulttuurikoulutuksesta...

Alanyan majakalta Mahmutlariin ja KArgicakiin päin

Päiväni yllättäjä ja ilostuttaja oli tänään naapuritalon rouva. Ja hän tulee olemaan iloilkku vielä monet kerrat, mitä todennäköisimmin. On ollut kunnia tutustua tähän rouvaan. Hiukan on vaikea päättää mitä kerron ja mitä jätän kertomatta, mutta yritän silti kertoa jotakin.

Hän kävi tänään jälleen kyläilemässä langan ja sukkapuikkojen kanssa. Ennalta oletin että hän olisi neulonut sukanvartta nilkkaan asti, niin kuin hiukan suunniteltiin edellisellä kerralla, ja että näytän tänään hänelle kuinka kantapään kohta tehdään suomalaisessa käsityöperinteessä, siis ihan perusversiona. "En ole tehnyt yhtään silmukkaa ilman sinua".😶😎 Hhmmm. Kyse ei ehkä sittenkään, alunperinkään, ollut sukan neulomisen opettelusta, vaan jostain muusta. Mielenkiintoista.

Puhuimme monta tuntia monenlaisista asioista, jälleen aihepiiriltään ihan laidasta laitaan. Tämän rouvan kanssa on ilo keskustella, sillä hänellä on tietoa. Hänellä on käsittämättömän paljon tietoa. Sen lisäksi hänellä on erittäin hyvä laskupää, ja hän on sekä valtavan suvaisevainen että sopivalla tavalla kannustava ja kohtelias. Myös huumorintajumme ja arvomaailmamme liikkuvat paljolti samoilla aaltopituuksilla. Kaikkein suurin yllätys on silti ollut rouvan suuri tietomäärä ja käsittämätön kyky muistaa asioita.

Kestel ja Dim-Cayin laaksoa savuineen ja usvineen

En tiedä millainen hänen koulutus- tai työtaustansa on, perhetaustasta ja todellisesta sosiaalisesta asemasta puhumattakaan. Niillä ei ole mitään väliä. Vain sillä on väliä miten hän kohtaa toiset ihmiset, eläimet, asiat ja yhteiskunnan. Kunnioitan tämän rouvan ajattelukykyä, avaraa sydäntä ja avuliaisuutta todella paljon. Hän on kuin ohjaava enkeli tai isosisko jota ei koskaan ole ollut, kun hän ohjaa ja opastaa sekä sallii ja tavallaan myös rohkaisee. 

Puhuimme mm. naisena olemisesta, naisen asemasta, miehistä, parisuhteesta ja sen puuttumisesta, harrastuksista, naapuruston luonteesta, asumisesta, valvontakamerasta, menneestä ja tulevasta, historiasta, uskonnosta, kahvin keittämisestä, kymmenistä muista asioista ja elämästä yleensäkin. Niin, ja siitä, että olisi kyllä hyvä että minulla olisi valoverhot ja peittävät verhot, erityisesti kun olen yksin asuva ja nuorehko (?). Ja että kyllä minun olisi hyvä mennä naimisiin. Jälleen kerran kerroin mielipiteeni miksi se ei ole hyvä idea, ja rouva sen kun nauroi. Minulla on joku karmea taka-aavistus, että ilmenee vielä jonkin asteisia tapaamisenjärjestelypuuhia... *puistatus*. No, keksin jotain pelastavaa niissä hetkissä.

Oli hyvin mielenkintoiset ja opettavaiset keskustelut tänään. En muista pitkään aikaan käyneeni vastaavia ja nauttineeni keskusteluista näin paljon, elämyksellisesti. Lähestyimme monia keskustelun aiheita ihan eri näkökulmista, ja oli uskomaton tunne kun näkökulmat olivat sallittuja ja ilmaisu vapaata. Sain olla juuri sellainen kuin olen. Meillä molemmilla oli siihen tila ja oikeus. Mikä taivaan lahja! Lisäksi sain keittää itse itselleni sokerittoman turkkilaisen kahvin sähkökeittimellä, samalla kun hän keitti itselleen sokerillisen  kaasuliekillä. Ja teekin pysyi lämpimänä tulppaanilasissa 😂. 

Elinvoimaa päiviisi

Huomenna on torstai ja tuttavien tapaamispäivä, ja periaatteessa myös tanssipäivä. Katsotaanpa mitä päivästä ja illasta kehkeytyy. Alanyassa on edelleen mukavan lämmin, tänäänkin yli +30 C käväisi lämpömittarissa ja hiki tuli pintaan auringossa istuessa. Viime yönä meni ukkonen tästä yli, leiskutti pilvisalamoitaan ja ropsautti hieman vettä sekä nostatti sellaisia myrskytuulenpuuskia että ikkunat kolisivat. 

Niin, olin siis yöllä hereillä ja hirmu nälkainen, ja ravasin vähän väliä jääkaapille ja pakastimelle, kiitos herra tohtorin detox-dieetin. Oli aikaa katsella salamointia ja kuulostella tuulia, kun täydellä mahalla ei tietenkään voi mennä nukkumaan, ei edes kello 02. Kaksi päivää enää, ja sen jälkeen jo tohtori ehdottaa saman dieetin jatkoa, niin saa itse pitää dieettinsä. Minä palaan N-asetyylikysteiinittomaan ja psylliumkuiduttomaan, normaaliin ruokavaliooni, nam. Nämä (NAC ja psyllium) olivat uudet tuttavuudet, tuon lääkärin reseptillä, eivätkä kyllä ole minun juttuni. NAC löytyy SUomessa nimellä Mucomyst, limaa irrottava yskänlääke, ja vahvuutena 200 mg. Minulla on 900 mg ja se aiheuttaa vahvaa uneliaisuutta. Eikä ole keuhkoissa limaa jota irrottaa, ei tule mitään yskää tms. On sillä kai muitakin vaikutuksia, ainakin jos siihen uskoo.

Sitten se toinen lääke. Kuulin toissapäivänä senkin, että psylliumkuitua käytetään pullataikinassa sitkon parantamiseen / aikaansaamiseen 😶. Ja mitähän se sitten tekee minun mahassani, kysyn vaan. Lisäksi muistin, että olen nähnyt sen nimen jossakin... hetkinen, se on mummojen ulostuslääke Vi-Siblin. Muistanko lääkäriä lämmöllä, muistanko? Perjantain jo varattu vastaanotto on 99,9% varmuudella viimeinen kerta jolloin maksan hänelle mitään tyhjästä. On olemassa pieni mahdollisuus, että hän yllättää totaalisesti ja positiivisesti tuomalla esille jotain sellaista oleellista ammattiosaamista, josta oikeasti on apua ja hyötyä 767 TL arvoisesti. 

Jos voisin niin peruisin koko menon, mutta oletettavasti maksattavat silti varatun ajan. Siksi menen, joskin ristiriitaisin ja jopa hieman vastahakoisen-ärhäkin tunnelmin. Siis oikeasti, maksoin 500 TL vastaanotosta ja siitä hyvästä että saan ostaa 164 TL:llä yskänlääkettä ja ulostuslääkettä, ja joudun vielä maksamaan 100 TL jo varatusta vastaanotosta. Olenko tyhmä tai hyväuskoinen -kyllä! Menin sinne vaihtoehtolääkärille saadakseni akupunktiohoitoa nivelkipuun. Kuulemma pitää ensin syödä tuo detox-kuuri, johon liittyy omanlaisensa ruoat ja juomat, sekä popsia nuo em lääkkeet. Mielenkiinnolla odotan a) saanko perjantaina akupunktiohoitoa, b) osaako hän neulata (on ollut ilo olla ammattilaisen neulattavana aiemmin) ja c) paljonko joudun maksamaan siitä vielä tuon 100 TL päälle.

PArin päivän päästä tiedän enemmän. Siihen asti keittelen kaalia eri muodoissaan...

Tahto,herkkyys ja hyvä sydän

Alanyan lempeät illat 😍

Joskus on hyvä vain olla, antaa asioidenkin olla, ja elämä kulkee silti omaa rauhallista kulkuaan kohti seuraavaa tienristeystä. Taas tulee uusi aika ja uusi tienristeys, jolloin voit valita mitä teet, mitä jätät tekemättä ja kuinka kohtelet itseäsi ja muita. 

Useimmiten asiat eivät ole kerrasta poikki, vaikka sekä vanhempani että synkkäajatuksinen kasvuympäristönikin aikanaan niin on uskotellut. Ihmisellä on mahdollisuutensa ja valinnanvapautensa niin kauan kuin hän on elossa. Myöskin valitsematta jättäminen ja päättämättömyys ovat valintoja. Ne ovat valintoja, joilla annat muille ihmisille oikeuden valita sinun puolestasi. Vaan tietävätkö muut ihmiset mitä sinun sisälläsi liikkuu? Tietävätkö mistä aroissakin unelmissasi haaveilet? Tietävätkö toiset mikä olisi sinun kaikkein ominta polkuasi, vain sinun kuljettavaksesi tarkoitettua, jota kukaan muu ei voi kulkea puolestasi? Tietävätkö sinun määräsi? Kasvavatko toiset jokaisen sinun valintasi myötä, vai kasvatko sinä toisten tekemien päätösten myötä?

Alanya 22.9.2019

Mikä on ihmisen elämässä kaikkein tärkeintä ja kallisarvoisinta valtaa?

Onko se

- valtaa päättää mitä itse ajattelee
- valtaa päättää miten itse tuntee
- valtaa päättää miten itse käyttäytyy
- valtaa päättää omista arvoista
- valtaa päättää millaisessa seurassa liikkuu
- valtaa päättää keitä kutsuu kavereiksi ja perheeksi
- valtaa päättää miten itseään antaa kohdella
- valtaa päästää irti pahuudesta ja negatiivisuudesta
- valtaa päättää miten oman aikansa käyttää
- valtaa päättää olla sopusoinnussa itsensä ja ympäristönsa kanssa 
- valtaa päättää olla onnellinen ja elää parhaansa mukaan?

Kenellä meillä on oikeus tai valtaa päättää jonkun toisen täysivaltaisen ja ympäristönsa kanssa sopusoinnussa elävän aikuisen puolesta näitä em. asioita?

Kenen valintoja sinä sorkit? Kenen valintoihin pyrit vaikuttamaan? Entä minä? Me kaikki?

Alanya 22.9.2019

Joskus on tuttavia, joiden kohdalla tuntuu siltä, etteivät he itse osaa tehdä oikeita päätöksiä, että kyllä minä tietäisin paremmin miten tuon kuuluu elämässään valita, mitä hän haluaa ja tarvitsee. Kyllä minä tiedän. Vai tiedänkö? En todellakaan. Eikä kukaan voi koskaan tietää toisen puolesta, siis silloin kun puhutaan syvällisemmistä ja elämään oleellisesti vaikuttavista asioista, haveista, toiveista, valinnoista tai lähes mistä tahansa sukkien väriä isommista asioista. Joten... jätä puuttumatta toisten elämään. Järjestele sen sijaan omaa. lähes täydellistä elämääsi entistä paremmaksi. Ja jollei se lähentele täydellisyyttä, niin sitä suuremmalla syyllä keskity oman elämäsi parantamiseen. Se on ainoa, johon voit oikeasti vaikuttaa olematta luvaton tunkeilija, keskenkasvuinen tms. 

Alanya 22.9.2019

Kaikki me olemme jollain tapaa keskenkasvuisia. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jokaisella on aina varaa ja mahdollisuuksia kehittyä ihmisenä paremmaksi. Siihen ei tarvita rahaa, ei täydellistä ulkonäköä eikä tiettyä sukutaustaa. 

Tarvitaan vain tahto, herkkyys ja hyvä sydän. 

Sekä tilaa, hiljaisuutta ja salliva rauha.

Myös rakkaus.


Tällaisin ajatuksin tänään. Kiitos niille, jotka tähänkin tekstiin inspiroitte. 

Etelää kohti 😍

Alanyan ranta kutsuu <3

Postilta tuli jokin aika sitten kännykkään ilmoitus, että uusi oleskelulupa on saapunut😍. Jee! On taas yksi vuosi "paketissa". Lähtiessä tuota tietoa ei vielä ollut, ja poistuin maasta ensimmäistä kertaa mukanani pelkkä leimattu paperilappunen. Jännä nähdä onnistuuko maahan paluu tuon paperin kanssa yhtä helposti kuin virallisen oleskeluluvankin kanssa. Toivottavasti. Kohta sekin tiedetään. Niin, Suomen jakso on taas tältä erää ohi, ja on paluu Alanyan arkeen.

Ehkä omituisin asia mitä matkalaukusta löytyy, on saparokoukut. En löytänyt niitä Alanyasta. Etsin tuollaisia isoja, joilla kiinnitetään kattoon esim. riipputuoli, nyrkkeilysäkki tai voimistelurenkaat. Nyrkeilysäkkikin löytyy, mutta Suomen varastosta, ei Alanyasta. Lähinnä riipputuolin ja voimistelurenkaiden takia halusin nuo koukut. Vanha selkä ja heikenneet lihakset nauttivat roikkumisesta ja renkailla temppuilusta...oletettavasti, alkujärkytyksen jälkeen 😂. Ja riipputuoli rentouttaa aina, antaa voimaa ja jopa hyvä unet.

Jos omituisista asioista puhutaan, niin jatketaan vielä vähän. Päätin pari viikkoa sitten, että menen seuraavan kerran kampaajalle vasta silloin kun pikkuinen omakotitaloni on harjakorkeudessa. Marssijärjestys se on näilläkin asioilla ;) . Tonttiehdokkaita on jo parikin, vaan molemmat ovat kaukana merestä. Onneksi ovat ihanassa laaksossa, johon näkyy öinen Linnunrata ja päivän vaihtelevat valot ja varjot. Ja jossa kuuluu sammakoiden kurnutus sekä mustarastaanlaulu, joskus jopa kavioiden kapse.

Vuosi sitten irrotettiin jumiin jäänyt kilpikonna

Kaikella on merkityksensä, joka menemisellä ja tulemisella, paikalla ja ihmisillä joita kohtaat. Kohdattuasi jonkun et ole enää sama ihminen kuin ennen sitä kohtaamista, ja tämäkin asia ja mahdollisuus tekee elämästä hienon matkan. Minulla oli ilo kohdata työpaikka, jossa työskentelystä nautin. Lisäksi moni ihminen, moni persoona jäi hyvällä tavalla mieleen, jotkut syvällisestikin. "Vadelmavenepakolainen", "pintaa syvemmältä ajatteleva juniori" ja "enkelin höyhen" ovat sellaisia naisia, jotka säilyvät muistoissa eri syistä. Lisäksi jokainen heistä vaikutti tietämättään oleellisesti seuraaviin kahteen runokirjaan. 

Odotan innolla hetkeä jolloin pääsen taas kirjoittamaan. Kun vuokraisäntä on kuitenkin tunkeutunut asuntooni ilman lupaa, ja kun siinä tapauksessa soitan poliisit paikalle heti mennessäni, niin hiukan hirvittää millaiseksi asumisrauha muodostuu sen jälkeen. Joka tapauksessa oman turvallisuuden, pankki- ja identiteettiturvallisuudenkin takia on parasta tehdä ilmoitus jos asunossa on käyty. Kävi siinä miten tahansa, niin tulevat lähiviikot ovat "valitettavasti" suht tiukkaan aikataulutettuja, ihan lukujärjestykseksi asti. On kahden kielen opiskelua, runojen kirjoittamista ja turkinkielen materiaalin työstämistä (silloin kun tiimille sopii), kuntoilua ja ystävien tapaamista yms. 

Lukujärjestyksen tärkeimmät: ranta, meri ja uudet seikkailut 😂😍

Koskaan ei kannata luovuttaa

Alanyan toriostoksia. Punajuuret ovat Isoja.

Onpa ollut mielenkiintoisia vuosia asua Alanyassa, kun ajattelee taaksepäin. Monellakin tapaa mielenkiintoisia. NIin isoja kuin pieniäkin asioita on tapahtunut vaikka kuinka paljon. Kaikkein eniten on tapahtunut kuitenkin omassa asennemaailmassa. Selkiytymistä, vahvistumista ja oman tien löytämistä.

Kun on syntynyt ja suurimman osan ikäänsä asunut sovinistisessa, sairaassa, vahvasti uskonnollisessa ja vanhoillisessa ympäristössä ja kaveriporukoissa, niin jotenkin niistä oli päässyt jäämään muutamia ihmiselle vahingollisia muistikuvia, mielen toimintoja, tapoja, uskomuksia ja ties mitä. Mm.

1. Häpeän taakan kanto. Sen olen oppinut jo alakoulussa, ja kotona pienestä pitäen. Usein ympäristössä olevien ihmisten toimesta käskettiin hävetä jostakin, jonkun syyn vuoksi. Nimenomaan käskettiin. Aikuisena vielä enemmän kuin lapsena. Jopa appiukko oli tätä lajia, ja erittäin taitava häpeäsyyllistäjä.
2. Herkästi ja ilman syytä pintaan noussut syyllisyyden tunto. Ensimmäiset muistikuvat ovat noin 12 ikävuoden tienoilta, oman äidin puheista ja minuun kohdistamista syyllistämisistä nousseita. Tosin mietin jo silloin, että miksi ihmeessä se minua tästä syyllistää, kun tämä ei liity minuun millään tavoin. Tajusin jo silloin, ettei oma äitini kykene edes tuntemaan millainen minä olen. Ei kyennyt todella tuntemaan muitakaan lapsiaan. Hänellä oli tarpeeksi taakkaa pirullisenhullun alkoholistimiehensä kanssa. Kaikki lapset jäivät toissijaiseksi, ja kuolema korjasi aikaisin.
3. Pelko. Minut on kasvatettu pääosin pelolla. Olin alle kouluikäinen kun jo jouduin pelkäämään joka päivä, ja viimeistään joka ilta. "Jos et nyt ole ihan hiljaa ja liikahtamatta, niin viikatemies tulee tuolta sängyn alta, ja vie sinut." Joka ilta sama virsi, kunnes olin tarpeeksi iso tajuamaan. Sen jälkeen sai pelätä sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa, niin kauan kunnes se pirunhullu pidätettiin, ja poistui elämästämme fyysisesti. 

Isoimpaan kattilaani mahtui 2, pilkottuna

Nyt olen ollut pois noista kuvioista aika tarkkaan 6 vuotta, ja osittain myös Suomen
ulkopuolella. Täällä kauempana ollessa on tullut huomattua kuinka ahdasmielisissä, uskonnollisrajoitteisissa ja erikoisissa ympyröissä onkaan tullut oltua, lähes koko Suomi-elämän ajan. Poikkeuksen tekee opiskeluaika Tampereella ja kesätyö Sodankylässä n. 1990. Ne ovat olleet ihan erilaisia ajanjaksoja. Niihin ei ole iskenyt kukaan toinen rajoitteitaan. Terveisiä vaan Sodankylään kauppiaspariskunta Härkösille, ja sydämellinen kiitos.

Vasta tämä täysin erilaisessa ympäristössä eletty aika kirjoitusprojekteineen kaikkineen on suonut ilon palata menneisiin ja poistua niistä. Menneisiin voi aina palata, mutta on myös tärkeä poistua. Se ei tarkoita menneisyytensä hylkäämistä eikä kieltämistä tms. vaan sitä, ettei raahaa mukanaan turhia taakkoja. Häpeän, syyllisyyden ja pelkäämisen turhat painolastit on kerätty kokoon kuunvalossa, paistettu kuumassa aurinossa ja heitetty tuuleen ja mereen. Se jäljelle jäänyt on parin kolmen viime vuoden aikana tutusteltu, tuuletettu ja uudelleen valoisaksi sisustettu.

LIsää appelsiinimarmeladia

Ystäviäni elää edelleen noissa ympyröissä joista olen lähtenyt pois, ja vanhoillisluterilaisesti synkistelee ja pyytelee anteeksi omaa olemistaan, ihan vaan varmuuden vuoksi ja opitun tavan mukaan. Elää, muttei kuitenkaan elä onnellisuutta tuntien. Toivon, että hekin aikanaan löytävät oman tiensä ulos turhista taakoista. Tämä aihe tuli mieleeni, kun näin tänään erään pariskunnan. Vajaa vuosi sitten toinen heistä kävi sanallisesti ja fyysisin elkein päälleni. Enää silloin en siitä hermostunut, pelästynyt, syyllistynyt tai muutenkaan juurikaan hetkahtanut. Tänään kun heidät näin, näin heissä yllättäen pelkoa heidän katsoessaan suuntaan, jossa olettivat minun olevan. He eivät tienneet minun katsovan heitä paljon lähempää, ja ehkä siksi pääsin näkemään sen.

Miksi joku pelkää jotakuta toista? Mielettömän iso kysymys, jota en halua tähän ruotia. Oleellisinta minun kannaltani , että olen vahvistunut. He eivät vaan ymmärrä vielä, etten minä pure tai muutenkaan hyökkää, ellei minun tarvitse puolustautua hyökkäystä vastaan. Nykyään en välttämättä pure vaikka joku hyökkäisikin. Toisenkinlaisia reagointimalleja on olemassa. Jos siis tulet vastaan rehellisesti ja hyvin taka-ajatuksin, ihmisenä ja ihmisiksi, niin mitä syytä sinulla olisi pelätä?

Välimeri <3

Kiitollisuus, onnellisuus, rohkeus, usko oikeudenmukaisuuden voittoon ja usko hyvään tulevaisuuteen ovat korvanneet nuo entiset moskat. Olen kiitollinen siitä, että elämän myötä olen kulkenut juuri tämän tien. Tästä on hyvä jatkaa.

ALanyan tapahtumiin liittyen on tässä pari "tuloslinkkiä".
Maratonit 
Demirtasin kulttuuritalon avajaiset
Kulttuurikeskuksen video löytyy kaupungin facebooksivuilta
Maantiepyöräily

Osaksi yhteiskuntaa, mutta miten...

Tällaista kukkaloistoa on tarjolla

Kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä on taas kääntynyt pimeään iltaan. Ilma viilenee heti auringon laskiessa, ja iltaisin takki on tarpeen. Päivällä selviää jo kevyemmälläkin vaatetuksella. Tätä kirjoittaessa kello 19 on ulkolämpötila vielä +13 C. Tälle päivälle ennustetut rankkasateet jäivät tulematta, satoivat jossain muualla. Ukkonen kyllä jyrisi vuoristossa ja kuului keskustaan asti, mutta keskustassa ja kotosalla ei satanut. Viikonloppu näyttää samanlaiselta. Ensi viikolla, kun siirrytään maaliskuun puolelle, niin yölämpötiloissa näkyy selvä nousu :)). Jee. Kevät etenee hyvää vauhtia. Kaupungilla näkyy kukkivan nyt kukat, puut ja pensaat. Käykäähän kiertelemässä puistoissa.

Samalla kun kävin täydentämässä ruokakaappini seuraavan 2 viikon vuodelepoa varten (haava aukesi taas), istuimme ystäväni kanssa eräässä konditoriakahvilassa parantamassa maailmaa. Vaikka olen aiemminkin saanut siinä ulkonäöstään huolimatta ei-mieluisan makuisia leivoksia, niin menimme sinne sen sopivan sijainnin takia. Nyt voin kertoa, että emme mene ennen kuin siihen vaihtuu taas uusi omistaja. Henkilökuntaan kuuluvat naiset olivat kirjoittaneet kassan vihkoon tilauksemme ja tuotteiden hinnat. Herra omistaja kirjoitti kaikki uusiksi, ja korotti hintoja huomattavasti. Ilmeisesti piti meitä sen verran tyhminä, ettemme osaa lukea turkkia emmekä ymmärrä hänen ja henkilökuntansa jäsenen välistä keskustelua. Omistajamies korotti meidän hintojamme silmiemme edessä ja asiasta alaistensa kanssa avoimesti puhuen. Wau!

Pari eurooppalaista rouvaa etsii turkkilaisia rouvia puhekaveriksi ja tekemiskaveriksi. Olen yrittänyt kysellä omasta turkkilaisesta tuttavapiiristäni mahdollisia henkilöitä, mutta...

"Mitä he täällä harrastavat?" -Istuvat ravintoloissa, käyvät pyöräilemässä, ottavat aurinkoa ja yrittävät opiskella turkin kieltä.
"Laittavatko he kotona ruokaa? Hoitavat kotia ja tekevät käsitöitä?" -Eivät.
"Kayvätkö he Mangal-paikoissa (grillaamiseen tarkoitetut ulkoilualueet) viikonlopuisin rentoutumassa?" -Eivät.
"Käyttävätkö he alkoholia?" -Kyllä.
"Mitä me sitten tekisimme keskenämme? Ja missä? Mistä me edes puhuisimme kun ei ole mitään yhteistä?" -Hhmm, hyviä kysymyksiä...

Ovet ovat auki, itse päätät

Nuo eurooppalaiset rouvat elävät täällä sitä omaa kulttuuriaan, elävät turistin elämää vaikka asuvatkin täällä. Se heille sallittakoon. Silti he haluavat jollain tasolla integroitua yhteiskuntaan, mutta miten? Ja kuka voi sanoa toiselle päin kasvoja, että elämällä noin paikallisten ystävien löytäminen ei edes ole mahdollista. No, toki Suomessa miehet ja naiset sanovat näin ja paljon pahempiakin asioita suoraan vasten maahanmuuttajien kasvoja, mutta täällä ei haluta sanoa. Jään itse välikäteen, ja joudun joko valehtelemaan että en löytänyt ketään, eivät he nyt ehdi, tai sitten kertomaan totuuden, jota vastaanottaja ei käsitä (ja suuttuu myös minulle).

Mietipä omalle kohdallesi. Jos asuisit täällä, niin mitä sinä vuosien täällä oleskelun jälkeen haluaisit? Osa näistä on oleskellut täällä yli 10 v. ilman että on ensimmäistäkään paikallista ystävää. Järkyttävää. Juuri siksi kannattaa olla tekemisissä enemmän paikallisten kuin muiden ulkomaalaisten kanssa. Jos olet päivittäin tekemisissä viiden ulkomaalaisen kaverisi kanssa, niin keskustelepa myös vähintään kuuden paikallisen kanssa ja käytä saman verran aikaa heihin. Oman hyvinvointisi kannalta yhteiskuntaan integroituminen on tärkeämpää kuin mikään muu, jos kerran aiot muuttaa ko. yhteiskuntaan, tai olet jo aikoja sitten muuttanut. Itse saat valita ja toimia valintasi mukaisesti, mutta älä odota että joku muu taikoo sinulle jostain haluamiasi ystäviä, vieläpä sinun ehdoillasi. Haluatko olla vain turisti ja elää muitten turistien kesken, vai haluatko olla osa yhteiskuntaa? Osittain ne voi yhdistääkin, kun on ensin päässyt osaksi yhteiskuntaa.

PS. 20.2.2018 taksijuttuun joutui lisäämään hieman uusia tapahtumia

Mitä ajattelet tapahtuvan, se tapahtuu???

Oman elämäsi ruori. Kuka ohjaa?

Kun tapahtumarintamalla on hiljaista, niin puhutaanpa muutama sana kunnioittamisesta esimerkkien kautta. Olen itsekin käynyt tällä rintamalla läpi pitkän koulun, ja käyn sitä koulua yhä. Yhtälailla itse olen tässä asiassa keskeneräinen. Arvelen, että ihminen on elämänsä loppuun asti monissa asioissa tietyllä tavalla keskeneräinen, ja että juuri tämä on osa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Vaan mennäänpä esimerkkiin.

Ravintolan pöydässä istuu pariskunta, ja tunti toisensa jälkeen soittaa suutaan. Joka päivä jatkuu suunsoitto ja halveeraavat puheet, eikä kenellekään jää epäselväksi, että pariskunta on hieman parempi kuin muut. Ellei jopa tosi paljon parempi. Omasta mielestään. Mitä enemmän kaljaa menee suusta alas, sitä rehvakkaampaa on käytös, ja sitä kovempia ovat sanat. Minun ei ole tarvinnut kuunnella tilannetta kuin kolmisen kertaa, mutta ravintolan omistaja ja henkilökunta kuuntelevat sitä lähes päivittäin, useita tunteja päivässä ja viikosta toiseen.

PAriskunta on asunut täällä Alanyassa monta vuotta, ja sitä ennen reissannut tänne viitisentoista vuotta. Silti jotain oleellista on vielä projektivaiheessa. Sanon tätä projektivaiheeksi siksi, että  he ovat nyt kuviossa, jossa heille tullee vastaan suuri pettymys ja sijoittamiensa rahojen menetys. Se on tuolla käyttäytymisellä väistämätöntä. Juu, jotkut sanovat minulle, että ei sillä väliä miten joku käyttäytyy, sille pitää silti olla kiltti ja ihmisiksi. Toiset sanovat, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. No, molemmissa on jotain perääkin.

Itse sanon sen mitä olen täällä oppinut: Vedät puoleesi sitä mitä ajattelet, mihin energiasi kohdistat.

Kyyhkysiä ja riippuliitäjä Alanyan taivaalla

Esim. omasta historiastani. Olen ajatellut, että tietyt henkilöt huijaavat, että tämä asia ei mene niin kuin on suunniteltu vaan jotain epämiellyttävää tapahtuu, ja niin on sitten tapahtunut. Kesti aika kauan, ennen kuin erään ihmisen sanomisista ymmärsin, että noissa tilanteissa oli käynyt juuri niin kuin olin ennakkoon ajatellut.

Esim. tuosta pariskunnasta. He sijoittavat suuren määrän rahaa avatakseen ravintolan paikallisen, kokeneen ravintolayrittäjän kanssa. Kun heidän puheistaan huokuu jo kauas se, että he eivät luota paikallisiin, niin miksi ihmeessä he päätyivät tällaiseen ratkaisuun? Olisivat avanneet ravintolan kahdestaan. Ai niin, mutta ei ole kielitaitoa, eikä tietoa paikallisista laeista, yrityskulttuurista eikä yhteiskunnan käyttäytymiskoodistosta. He tarvitsevat toista, mutta eivät arvosta samanlaiseksi ihmiseksi kuin mitä he itse ovat. Joka kerta kun heidät olen tavannut, he ovat huudelleet isoäänisesti asiakaspalvelijoille "ei sitten huijata". Mitä he mahtavat tilata? Mitä he hakevat, sen he löytävät / se heidät löytää.

Toinen, mitä täällä usein kuulee sanottavan, mutta mitä vahvasti uskonnollisessa (perint.luterilaisuus, lestadiolaisuuden eri suuntaukset, helluntalaisuus, vapaakirkko, körttiläisyys, evankelisuus, jehovalaiset ym) pohjoisessa Keski-Suomessa ei kuullut, on: et kohtaa mitään sellaista, mikä ei kuuluisi sinun elämänpolullesi; ei tule vastaan mitään sellaista, joka olisi kohtalosi / tarkoituksesi (kader) ulkopuolelta. Jokaisella on oma tiensä kuljettavanaan, ja omat ilonsa ja kolhunsa koettavanaan, jotta tulisi sellaiseksi kuin on tarkoitettu tulevan. Ja jotkut osaavat sössiä senkin 😁. Kukin valitsee itse mitä tekee, mitä ajattelee ja mitä polkua kulkee. Joitakin asioita annetaan, ja niidenkin sisällä voi valita ainakin sen, miten niihin suhtautuu ja miten jatkaa siitä eteenpäin.

Vaan takaisin tuohon otsikkoon. Testaapa edes yksi kuukausi. Tai yksi kuukausi positiivisia odotuksia, ja jos välttämättä haluat, niin yksi kuukausi negatiivisia odotuksia. Tosin oletan suurimman osan ihmisistä haluavan elämäänsä positiivista. Sairaita ja hullujakin on aina, ja heidän joukostaan löytyy niitä, jotka haluavat negatiivista. Se on eri juttu, sairauden hallitsema mieli. Yleensä hyvinvoiva ja elävä ihminen odottaa elämältä hyvää. Siksi rakennapa odotuksesi ja ennakkomielikuvasi hyviksi, ja katso mitä siitä seuraa. En nyt tarkoita mitään lottovoittoja, äkkirikastumisia tai ihmeparanemisia, vaan arjessa mukana olevia tapahtumia tai tapahtumaketjuja. Tee tietoisia ajatusvalintoja, tietoisia päätöksiä, sitoudu valintaasi ja katso mitä seuraa. Voipa ne jopa kirjata ylöskin, niin on helpompi muistaa mitä ajatteli ja toivoi lopputulokseksi, ja miten kävi.

Joulutorilla

Alanyan Joulukuusi 10.12.2017 päivänvalolla

Alanyan kansainvälinen Joulutori avautui taas. Joulutori on hyvä esimerkki suvaitsevaisuudesta. Siellä on esillä vähemmistöt, heidän perinteensä, uskontonsa, tapansa, juhlansa ja herkkunsa. Ja kylläpä niitä vähemmistöjä olikin paljon. Oli yllättävän paljon eri maiden ja kuppikuntien kojuja. Alue sinällään ei ole valtavan laaja, ihan riittävän laaja kuitenkin, mutta sinne ahtautuneiden ihmisten määrä on aika hurja. Ehkä avajaispäivästäkin johtuen alueella vallitsi tänään suoranainen tungos. Ihmisiä meni ja tuli kylki kyljessä ja peräkanaa koko ajan, isona massana.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Oli vaikea löytää juuri sitä kojua, jota etsin. En varmaan olisi heitä löytänytkään, mutta he tervehtivät minua ohi kulkiessani, ja siitä huomasin tulleeni perille. Minä en yleensä väsy isossakaan ihmismassassa kulkiessani, mutta tänään oli huono päivä. Olen edelleen kortisonin lopetuksesta hieman kipeä, ts. lisämunuaislamainen, ja väsähdin tuolla sekä ystävääni että tuota tietyä kojua etsiessäni ihan täysin. Messuilla, lentokentillä ja isoissa tapahtumissa yleensä nautin, sillä ne ovat mieluisaa vastapainoa yksin olemiselle, ja valtavan hyviä paikkoja havainnoida ihmisiä, tilanteita ja poimia talteen erilaisia henkilöhahmoja.

Päivämme oli harmaa, sateinen ja viileä, joten ihmiset joutivat hyvin tapahtumaan, ja joutanevat muinakin päivinä. Tapahtumaa on mainostettu paljon, ja se on herättänyt ihmisissä mielenkiintoa ja halua nähdä ja kokea. Tuota viereistä kuvaa hieman ihmettelin... miten siihen onkin osunut tuollainen tyhjä alue? Vaan niin se näkyy olevan tuossa keskustan kadulta otetussa liikennekuvassakin. Halusin ottaa kuvan siksi, kun keskusta oli täynnä sekä autoja, skoottereita, mopoja, fillareita että jalankulkijoita... paitsi juuri sillä sekunnilla kun kamera tarkentaa. Toinen puoli asiaa on se, että tämä kännykän kamera on hidas, siis ihan oikeasti todella hidas, ja moni väistyy edestäkin juuri sen takia, kun näkee että kamera nousee ja tarkennan, tähtään, tarkennan, yritän laukaista ja tarkennan taas... ja joskus jossain vaiheessa saan kuvan otettua.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Siinä vaiheessa kun lähdin alueelta pois ja odottelin jo bussipysäkillä alkoi tipahdella vesipisara silloin ja toinen tällöin. Puolen tunnin kuluttua olin kotona, ja keskustasta soittava ystäväni sanoi että siellä sataa ihan kaatamalla. No, ainakin osasin poistua sopivaan aikaan. Alkava viikko on vaihtelevaista säätä, ja ennusteen mukaan useimpina päivinä onneksi paistaa aurinko, ainakin johonkin aikaan päivästä. Luultavasti. Se edellinen viikon sadejaksoennustus on muuttunut positiivisempaan suuntaan.

Siis ihan oikeasti tie oli kaikine neljän kaistan osalta täynnä, jalkakäytävä oli täynnä, ja kuvaan jäivät vain nuo parkkeeratut kulkuvälineet 😎 .

Turkkilaisen tv-sarjan katselu on antanut minulle paljon. Olen saanut siitä hupia, hyviä nauruja, kulttuurioppia, kielitaitoa ja yllättävän paljon naisten suuttuessaan käyttämiä "ei niin kauniita tai kohteliaita ilmaisuja". Minulla oli erittäin hyvä syy suuttua pitkäaikaiselle ystävälleni, turkkilaiselle miehelle, ainakin jos minulta kysytään. Hänen mielestään syytä ei välttämättä ollut, tai se ei ollut hänen syy vaan jonkun muun, luultavasti joku nainen on mokannut, on sanonut tai tehnyt jotain tai sitten ei ole sanonut eikä tehnyt vaikka olisi pitänyt jne. No, joka tapauksessa suutuin tulisesti ja lujaa, ja turkiksi. Huomasin jälkeenpäin että siellä tuli ne sarjasta opitut, naisten laukomat litaniat ihan selkeästi ja oikein, ja vielä oikeassa kohden.

Vähänkö olen ylpeä kielitaidon kohenemisesta. Sen sijaan malttini menettämisestä en ole innoissani, tosin sitä tapahtuu onneksi nykyään tosi harvoin. Yksi syy siihen on se, että ympäriltä on tullut onnistuneesti karsittua pois kaikki sellaiset negatiiviset tyypit, jotka tahallaan aiheuttavat harmia ja harmaita hiuksia. On löytynyt laaja samanhenkisten kaveripiiri ja muutama hyvä ystävä. Tuokin taistelupari jäänee kaveriksi, mutta nyt oli aika ja paikka selvittää muutamia pelisääntöjä ja asettaa rajoja, tämän naisen logiikalla ja temperamentillä.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Temperamentistä sanotaan, että se on suht pysyvä, jos olen oikein ymmärtänyt. Minulla tämä temperamentti on kai ollut kymmenennen ikävuoden jälkeen syväjäädytetty, paljolti varmaan isästä johtuen, mutta vasta nyt viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut auki sulamista. Vasta nyt viisikymppisenä voin sanoa olevani taas minä, vapaasti ja sellaisena kuin olen, ainakin täällä. Tonttuillaan taas huomenna lisää.

Alanya tulvii, myös jäätymisvaroitus

eilinen harmaa päivä ja joutsenet vähän kauempana

Meillä sitten tulla lorahti vettä niin paljon, että DimCAyin ja Tosmurin alueella vesi nousi kaduille ja rakennuksiinkin. Tässä on pari videolinkkiä Tosmurista, DimCayille ja vuoristoon vievän tien alimmasta kohden. Vettä on kadulla syvimmässä kohden n puoli metriä, talojen perustuksissa aivan liikaa. Moni auto on pilalle kastunut, talojen lisäksi moni liiketila ja myyntiin tarkoitetut tavarat ovat pilalle kastuneita. Vettä on tullut lyhyelle aikaa todella paljon, ja parin kolmen päivän päästä oli ennustettu lisää rankkasateita, tosin äsken katsottu 15 pv ennuste näytti jo paljon paremmalta, aurinkoiselta. Mutta yöt näkyvät olevan nyt jo kylmiä.Karmean matalia yölämpötiloja. Ja ensimmäistä kertaa näinä vuosina törmään Alanyan osalta näin runsaisiin tulvimisongelmiin. Mitähän tästä talvesta vielä tulee??? Vaan ne videolinkit. Tässä paikallisen autoilijan ottama, ja tässä parvekkeelta kuvattu ALanyagacetesi.com.

ALanyan tämän viikon sääennuste

Itse istun lumen keskellä ja ihailen tällä hetkellä sulan järven rantakaislikkoon syömään tullutta joutsenpariskuntaa. Aamulla näin muutaman minuutin ajan aurinkoakin lumipilven reunalta, vaan nyt on valkoisen harmaana koko taivas ja ympäristö. Punaisen kynttilän liekki ja takassa roihuava tuli luovat väriä, lämpöä ja eloa harmaan keskelle. Yöllä yritin nukahtaa useammankin kerran, mutta monta kertaa palasin alakertaan kirjoittamaan ylös ne riimit, mitä mieleen tulee. Aamulla herätessä niistä ei nimittäin ole aavistustakaan jollei niitä kirjoita ylös silloin kun ne tulevat. Joskus se on rasittavaa, useimmiten en ota siitä mitään stressiä. Positiivista on se, että edes tulevat mieleen.

MInulla on ollut vajaan viikon käytössä nuo uudet vanhanmalliset kaksiteholasit, luukkulasit, enkä vaihtaisi pois. ÄItini aikana tuon lukemisalueeksi tarkoitetun "luukun" tai "kolon" näki selvästi. Se erottui lasin pinnasta tosi selvästi. Nyt sitä ei edestä päin katsoessa juurikaan erota linssin pinnasta. Se ei haittaa minua vähääkään noin niin kuin esteettisesti. Nuo lasit toimivat minun käytössäni hyvin. Musta on karmea väri omien silmälasieni sangoissa, muille se sopii paremmin. Joskus Alanyassa ollessa etsin sieltä mieluisammat sangat, eloisat ja värikkäät, etten ihan jää tälle ankeus-kankeus-linjalle, jota paikalliset optikkoliikkeet suosivat. Mutta siis lasien rakenteeseen ja toimivuuteen olen oikein tyytyväinen. Nissenin optikolle iso kiitos.

Aamun aurinkoinen hetki, ainoa luonnonvalon pilkku

OLen tainnut aiemminkin mainita ambiverttiydestäni, siis että minusta löytyy sekä introvertti että ekstrovertti puoleni, jotka  molemmat tasapainottavat toisiaan sopivasti. ALanyassa eläessä onmuodostunut sellainen kaveripiiri ja sellainen tapa elää, että on helppo olla itsekseen silloin kun sitä hiljaisuutta ja omaa tilaa kaipaa ja tarvitsee, ja voi helposti lähteä tapaamaan kavereita kun siltä tuntuu, kun mieli kaipaa seuraa ja sosiaalisia tilanteita. Nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni yksin mökillä, josta en niin vaan pääsekään pois. Olen tilanteessa jossa introverttiys saa kaiken kaipaamansa tilan ja ajan, mutta ei mennyt edes viikkoa, kun jo iski sosiaalisten tilanteiden kaipuu. Onneksi on puhelin, netti ja videopuhelut sun muut keksitty :)) . Mutta tiedän jo nyt, että en edes haaveile mistään kuukauden yhdenhengen piilopirttielosta jossain tuntureiden keskellä. Ei ole minun juttuni olla NIIN erakko. Eikä ihan harmaassa ympäristössä, paitsi jos se on Taurusvuorten huipulla ;) .

Ei hitsi... en voi olla lisäämättä tätä tänne tekstin loppuun. Juuri jaettiin Antalyan ja osin Alanyankin osalle jäätymisvaroitus. Mustalta mereltä päin liikkuu niin kylmää ilmaa, että on mahdollista että Antalya-Alanya-alueella, erityisesti vuoristossa, lämpötilat käyvät yöaikaan lähellä nollaa tai jopa pakkasen puolella. Huh huh Linkki artikkeliin.

Kukas SINÄ sitten olet?!!

Alanya ja 53 Presidentillisen pyöräilykilpailun joukkue-esittely

Hiukan satoi toissapäivänä. Ihan vain sen verran, että uusi eritasoliittymän alikulkuosuuden notko keräsi vettä toista metriä. Eilen ja tänään on ihailtu ja kauhisteltu lehtikuvista, kuinka veteen ajanut autoilija joutui pelastautumaan uimalla, kun auto upposi kattoa myöten vesimassaan. Ilmeisesti rakennusvaiheessa on ollut jotain kissanhännänvetoa, koska nyt on kova nokittelu. Tietyt tahot antavat suoraa palautetta, osa sakastista palautetta, mutta joka tapauksessa ylempää virkamiestä lääninhallinnosta vaaditaan korjaamaan virheensä, "ennen kuin Alanya uppoaa", noin niin kuin kuvaannollisesti. Myös kaatuneet puut ovat työllistäneet raivausporukoita. Illalla oli kovia tuulenpuuskia, ja en tiedä todellisia nopeuksia, vaan sen, että ennakkoon arveltiin tuulen nousevan myrskypuuskissa 50-70 km/h nopeuksiin.

Tiedän, ettei tietyt tahot tykkää siitä että puhun heidän toilailuistaan, mutta puhun, koska joillakin on taas jäänyt putkinäkö päälle. Maassa maan tavalla. Monen suomalaisen lempihokema, tosin rajoittuu siihen, että SUomeen tulevien ulkomaalaisten kuuluu heidän mielestään käyttäytyä niin kuin he itse käyttäytyvät. Piste. Variaatioita ei suvaita. Ja entäs sitten toisin päin?

Turkin joukkue

Aamulla olin vielä nukkumassa, kun ovikello soi, ja ystävä pyytää minua mukaan talon takapihalla järjestettävään
kokoukseen. Pikapikaa musta tee aamiaiseksi, silmät samaan suuntaan, kokouskelpoiset vaatteet päälle ja menoksi. Ensin ihmettelin mihin minua siellä tarvitaan, mutta matkalla sekin selvisi. Yksi tehtäväni olisi ollut simultaanitulkkina toiminen, suoraan puhutusta turkinkielisestä keskustelusta suomeksi kääntäminen. Paikalla oli sekä meidän turkkilaisen talon huoneistojen edustajat, että naapuritalon kansainväliset asuntojen edustajat. Osa suomalaisista ei kuulemma puhu turkkia eikä englantia, ja ajattelivat, että siinä voisin olla avuksi.

Tulin pihalle ja ehdin tervehtiä paria naapuria, kun eteeni marssii vihaisen oloinen vanha mies, ja suusta tulee kovalla äänellä: KUKAS SINÄ OLET? OLETKO SÄ SE JOKA VEISPUUKKIIN KIRJOTTELEE?!? Herralla ei ollut käyttäytymistapoja edes suomalaisen mittapuun mukaan, saati sitten paikallisiin tapoihin verrattuna. Ja juuri hän olisi ilmeisesti ollut se, jonka takia kysyttiin tulkkausapua. Minulle tuli helppo kokous, sillä sain olla läsnä pelkkänä asuntoni edustaja kuten muutkin turkkilaistalomme naapurit, ja seurata kokouksen kulkua kaikessa rauhassa. Kyseinen sanasto osuu juuri sille ns. työsanastoni alueelle, josta tulkkaus olisi ollut helppo ja tarkka, mutta tuon tuomitsevan ja vihaisen kohtaamisen myötä ei jäänyt mitään halua auttaa tuota herraa. Selvitköön omilla avuillaan tai olkoon selviämättä. Onhan se tietysti "ihan sama" kun kokouksen jälkeen kuulee valitut otteet keskusteluista toisen tai kolmannen käden tietona ja sen mukaan miten kukin ne asiat sitten jälkeenpäin muistaa.

Ihana juontaja :)

Yhden toisenkin asian nostan kokouksesta ylös. Jos ihmisillä olisi ollut enemmän kielitaitoa, he eivät olisi niin
jumalattoman töykeästi keskeyttäneet maanomistajan, rakennuttajan, asianajajan ja vakuutusedustajan keskusteluja, mutta ei. Vaikka kyseiset ihmiset puhuivat kokoukseen liittyvää ihan oikeaa ja painavaa asiaa, keskeytettiin heidät useampaan kertaan kesken asian käsittelyn. Keskeyttäjät olettivat mitä olettivat, en tiedä mitä, mutta muutaman minuutin kärsivällisyys olisi ollut suotavaa. Koomiseksi kokouksen teki se, kun ensin tietyt suomalaiset vaativat, että asunto-osakeyhtiön hallinto tulee järjestää lain mukaisesti, ja useaan kertaan sen jälkeen korostivat sitä, että "tässä on lista henkilöistä, jotka haluamme johtamaan tätä taloyhtiötä".

Olen jo kauan sitten lakannut tuntemasta myötähäpeää eurooppalaisten toilailuista, ja tuon toiminnan kohdalla yritin keskittyä ihan muihin asioihin, etten kommentoi mitään. Se, että muutama pohjoiseurooppalainen perhe on jo valmiiksi kaikkien puolesta päättänyt ketä laillisesti kokoon kutsutun yleiskokouksen osanottajat tulevat valitsemaan taloyhtiön johtoon, oli yllättävintä mitä koskaan on kokoushistoriassani tullut vastaan. Ensin vaaditaan että pitää toimia laillisesti ja siten myös demokraattisesti, sitten kuitenkin toimitaan kuin diktaattori, joka määrää keitä on valittava taloyhtiön johtoon (tai muuten emme ole tyytyväisiä emmekä leiki teidän kanssanne). Kokouksen kaksi puhetta johtanutta paikallista onneksi luovi asian eteenpäin kohti oikeata äänestystä. Normaalin kokouskulttuurin mukaisesti ihmiset olisivat voineet ehdottaa ketä taloyhtiön johtoon haluavat, ja niistä ehdokkaista olisi äänestetty. Nyt lyödään moneen kertaan pöytään lista, "nämä ihmiset haluamme taloyhtiön johtoon". Asian olisi voinut esittää kohteliaasti ja protokollan mukaisesti, tai sitten niin kuin se meni. Samassa kohden hiukan harmitti se, että henkilö joka tulkkasi enganniksi, ei tulkannut kaikkea, vaan vain haluamansa osan. Turkkia osaamattomat eivät siten tienneet kaikkea mitä turkkilaiset osallistujat puhuivat, eivätkä etenkään sitä hyvää. Mutta hän oli myös henkilö, joka itse halusi itsensä johtohenkilöiden joukkoon, ja se jo kertoo tarpeeksi. En tiedä ymmärsikö listaa pöytään lyönyt henkilö kuinka karkeasti hän toimi, vai toimiko hän noin ihan tietoisesti.

Lisää kuvateksti

Kokouskulttuurissa ehdotetaan puheenjohtajaa, ja kannatetaan, jolloin kokoukselle olisi saatu hyvä puheenjohtaja. Nyt puhetta päsmäröinyt pohjoiseurooppalainen ei kuitenkaan toiminut näin, tai muutenkaan kokousprotokollan mukaan, ja oli pitkän aikaa yleinen hämmennys menettelytapojen vastaisesta toiminnasta. Sama joka vaatii tiettyjen menetteytapojen noudattamista, ei itse noudata niitä. Ja kyllä, vetää taatusti isommat herneet tästäkin sanomisestani, koska kokee tämän arvosteluna sen sijaan, että ottaisi opiksi. Tulevia kokouksia varten voisi opiskella tapakulttuuria, ja nimenomaan paikallista tapakulttuuria ja kokouskulttuuria. Suomalaisilla tavoilla ei ole täällä mitään merkitystä. Ne ovat alku, jolta voi ponnistaa eteenpäin, kehittyä kohti kohteliaampaa, suvaitsevampaa ja tasa-arvoisempaa käyttäytymiskulttuuria. Tapakulttuuri ja kaikkien muidenkin mielipiteen huomioon ottaminen sekä kunnioittaminen tasa-arvoisina on perustaito.

Sitten pois kokouksesta ja ihan muihinkin yhteyksiin. Käyttäytymiseen, siis siihen konkreettiseen käyttäytymiseen mitä kukin oikeassa elämässä kohtaamiensa ihmisten kanssa toteuttaa, vaikuttaa tietysti ihmisen itsensä arvomaailma ja etiikkakin. Viime viikolla jouduin tilanteeseen, jossa ryhmässä läsnä oleva suomalainen isoon ääneen onnittelee toista pohjoismaalaista tietystä asiasta, ja heti sen päälle toteaa, että onpa hyvä, että asioit eurooppalaisten kanssa, niin voit ainakin luottaa siihen että asiat hoituvat luotettavasti. Samalla hetkellä useampi silmäpari painaa katseensa alas. Mitä tuon lauseen kääntöpuoli on? Että asioidessasi paikallisten kanssa asiat eivät hoidu luotettavasti. Sanoja ei ilmeisesti vähääkään ajatellut mitä hän sanoo, ja miltä se läsnäolevista paikallisista tuntuu. Sama henkilö oli kuitenkin kutsunut ne läsnä olleet paikalliset siihen tilaisuuteen.

Nyt on useita kertoja tullut törmättyä siihen, että monet täällä tapaamani suomalaiset kokevat olevansa jotenkin parempia ihmisiä kuin paikalliset, ja/tai muutenkin parempia ihmisiä kuin monet muut ihmiset.

Hyi hitto mikä asenne. Siitä on kristillisyys kaukana. Oikein farisealaisuutta pahimmillaan. Minkä takia he sitten tänne tulevat? Pönkittämään itsetuntoaan vai? Tuli väistämättä mieleen myös ruotsalaisen naisministerin Suomelle antama varoitus: "jos haluatte olla osa pohjoismaita, niin te ette voi jatkaa näin". Ruotsalaiset, jotka varoituksesta ja sen taustoista minulle kertoivat, kokivat suomalaiset enemmän venäläisten kuin pohjoismaalaisten kaltaisiksi. Ruotsalaiset ja norjalaiset ovat paljon tietoisempia käyttäytymisestään ja etiketistä, ihmisiä tasa-arvoisena pitäviä ja paljon enemmän maailmankansalaisia. Uutisoitiinko tuosta Suomessa, en tiedä koska en seuraa Suomen uutisia, mutta lukijoista joku varmaankin seuraa. Tätähän SUomessa korostetaan paljon, että suomalaiset ja suomalaisuus ovat parempia kuin muut, mutta ei sekään saa mennä yli. Ei se tee muista ihmisistä yhtään sen huonompia. Järki käteen.  Ihmisyys ja ihmisarvo on jokaisella, eikä sitä voi toinen ihminen ottaa pois, ei edes katkeroitunut henkilö. Ja ihan turha hyökätä minua vastaan tämän jälkeen. Opettele kieli ja kulttuuri, niin ymmärrät enemmän.

Tänään starttasi 53.  kansainvälinen, presidentillinen pyöräilycup Alanyasta, ja päättyy muutama päivä myöhemmin Istanbuliin. Tätä juhlistettiin illalla satama-alueella järjestettävällä tapahtumalla ja ilmaiskonsertilla, jossa tämäkin tinnituksen omistaja oli korvatulppien kanssa nauttimassa musiikillisesta annista. Viereiset kuvat ovat illan ohjelmasta.