Näytetään tekstit, joissa on tunniste miehen logiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste miehen logiikka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. lokakuuta 2019

Millä saa miehen pakenemaan?

Alanyan perjantaitorilta Atatürkille tultua näytti tältä
Pari sanaa miehistä, ainakin joistakin miehistä ja ihan kotikutoisella naisenlogiikalla. Kaikkiahan tämä ei tietenkään koske, yhtä tai kahta vaan, tai... hhmmm. Puutun taas tulenarkaan asiaan, mutta en malta olla puuttumatta. Kuinka vahva voi olla naisen vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen, siis mieheen? 

Kuinka voimakkaasti luulet että me naiset vaikutamme poikamieheen, tai vanhaanpoikaan? Onko se vaikuttaminen tai henkilöön kohdistuva vaikutus positiivista vai negatiivista? Entä kaikki ne reaktiot joita siellä vanhassapojassa tapahtuu? Tällaisia mietin tänään torireissun aikana ja pitkään sen jälkeenkin. Hyväntahtoisen naurun yritin tallettaa jonnekin missä se ei häiritse asianosaista, mutta hymylle en mahtanut mitään. Se sai tulla ja aiheuttaa lisää hämmenystä.

Ihan tuoreita, vielä kosteita maapähkinöitä kuoressaan...
Olen tottunut ostamaan vihannekset ja hedelmät aina tietyn alueen, tietyn kylän ihmisiltä, joiden myyntipaikat ovat torilla viereysten. Vuosikausien asioinnin ja kokemuksen perusteella tiedän keneltä saan todennäköisesti mitäkin vihanneksia tai hedelmiä, ja sellaisina kuin haluan. Tärkeimpänä kaikista on ollut se, että niissä hinta ja laatu kohtaavat sen, että raha menee paikalliselle perheelle suoraan toimeentuloksi.

No, tietty perhe ja sen perheen aikamiespoika ovat myös tulleet näkötutuiksi. Kerran olin grillijuhlissa, jossa ko aikamiespoika oli mukana, ja keskustelimme paljon. Hän oli oikein mielenkiintoinen mies, oli kiinnostunut tapaamaan uudestaan ja tutustumaan lisää, mutta oli käytännössä vielä paljon minua pahempi parisuhdepakoilija. Tai sitten vain etsii täydellistä prinsessaa, eikä ole vielä löytänyt. Minä kun olen jo tooosi kaukana rinsessasta. Emme siis tapailleet, mutta hän ymmärsi että olisin ollut kiinnostunut tutustumaan lisää.

...ja muutama kuoren ulkopuolella.
Sen jälkeen aina, kun hän on nähnyt minun tulevan torille, on hän joko kääntänyt selkänsä tai paennut paikalta, jos se vaan on mahdollista. Yleensä "tunnen" hänen läsnäolonsa ja tuijouksensa, ja kun sitten käännyn, näen usein hänet selin kääntyneenä. Paitsi silloin kun näen hänet jo kaukaa ennen kuin hän näkee minua. Tänään kävi niin. Itse menin vain tyynen rauhallisesti ohi, mutta katsellen vastakkaisen puolen myyntipöytiä. Kolmen pöydän päässä käännyin katsomaan mitä hänen äidillään on myytävänä, sillä usein hänellä on hyviä tuotteita hyvään hintaan, ja kas, aikamiespoika oli karannut paikalta.

Minulla ei ollut aikomustakaan mennä pöydän luo tai jututtaa heitä, ei edes tervehtiä, sillä tapahtuneesta on jo vuosia ja olen oppinut tietämään ettei hän halua tervehtiä. Silti hän seuraa jos liikun alueella, katselee ja vaivautuu pakenemaan paikalta jos arvelee että saatan tulla pöydän luo. Yleensä en edes reagoi tapahtuneeseen, mutta tänään tilanteessa oli jotakin erilaista. En osaa sanoa mitä, muuta kuin se, että ainakin aikaa on kulunut niin paljon, että luulisi kaiken jo unohtuneen.

Arvaa jumittiko puoleksi tunniksi kesken kaiken???
Hänen toimintansa perusteella itselläni nousi vaan tahaton nauru ja ajatus siitä, että kuinka vahvasti hän edelleenkin mahtaakaan kaikkien näiden vuosien jälkeen kokea läsnäoloni. Hyvin mielenkiintoista. Ei johda mihinkään toimenpiteisiin tai tapahtumiin, mutta on silti äärettömän mielenkiintoista. Ihmisen sisäinen maailma kaikkineen on uskomaton aarrearkku yllätyksineen ja monipuolisine, käsittämättömine reaktioineen. Toki ne reaktiot ovat käsitettävissä kunkin omassa maailmassa, kun tietää taustat, tunteet ja ajatukset, mutta ulkoapäin katsoessa kuinka vähän voimmekaan tietää toinen toisistamme. Kuinka vähän voimme ymmärtää toisiamme, kun olemme kuitenkin vain katsetuttuja. 

Vaikka hetket ja ihmiset muuttuvat, ja jotkut asiat silti eivät muutu... kai.

Torilta vielä toinen juttu. Päätin että tänään löydän kardemummaa (kaküle), ja siksi lähestyin maustemyyjiä. Kysyin kahdelta sellaiselta, jotka muistan jo vuosia myyneen mausteita samoilla myyntipaikoilla joka perjantai. Ensimmäinen oli itse varattuna toiselle asiakkaalle, mutta hän hihkaisi apulaiselleen että on sitä tuolla. Apulainen näytti ensin jotain vihreää, en edes kunnolla nähnyt mitä, ja sanoin ettei se tuollaista ole, vaan etsin mustia siemeniä. TArjosi sitten mustakuminaa, ja sanoin taas etten etsi tätä. Sitten hän näytti taas jotain linnunsiemenen näköisiä, ja sanoin ettei ne näitä ole, ja kävelin toisen myyjän pöydän luo. 

Kardemumman siemenkotia siemenineen
En ehtinyt lukea mausteiden nimiä nimikylteistä, kun myyjä jo kysyi mitä etsin. Kyllä meillä on, ja ihan tuorettakin vielä, sanoi hän ja näytti samanlaisia vihertäviä linnunsiemenen näköisiä kuin aiempikin myyjä. Vasta siinä vaiheessa tajusin kysyä, että mitä tuon sisällä on. Kuvassa näet ne "linnunsiemenet" mitkä oikeasti ovat kardemumman siemenkotia. Niiden sisällä on pieniä mustia siemeniä, joita mistoin ennen ostopäätöstä, ja jotka jauhan huhmareessa ennen kuin sekoitan pulla- ja pikkuleipätaikinaan. 

Suomessa kardemumma myydään usein pitkässä muoviputkilossa jauhettuna (tai ainakin niin oli vuosia sitten kun olen sitä siellä ostanut), eivätkä nuo kuvassa näkyvät siemenkodat mitenkään muistuttaneet sen muoviputkilon sisältöä. Etsin kuitenkin kardemumman siemeniä, koska kuulin että siinä muodossa niitä löytyy täältä. No, ehkä seuraavalla kerralla kun tarvitse niitä, käyn sen ensimmäisen myyjän luona sanomassa että oikeassa olit, en vaan tunnistanut niitä. Onneksi erehtyäkin saa, täydellisiä kun emme ole, emmekä sellaisiksi tule.

Meille on luvattu neljän päivän rankkasade- ja ukkosmyrskyjakso todella kauniin, aurinkoisen ja lämpimän viikon jälkeen. Piti ihan viesteistä tarkistaa, ja aika moni tuttava on käsittääkseni tulossa tänne juuri tänä viikonloppuna. Ehkäpä sääennusteet eivät pidä paikkaansa, ja sateet purjehtivat toisesta kohtaa ohi. Tällä hetkellä näkyy kasvava kuu ja todella kaunis tähtitaivas. Hyvä keli unelmoida 😍

maanantai 28. toukokuuta 2018

Merelle, veneellä, Alanyassa... Ok?

Alanyan auringonlaskun värit 27.5.2018
Sunnuntai, lepopäivä ja energian keräämisen päivä. No, oli ainakin tänään. Aamulla heräsin vasta sitten kun tuntui että tekee mieli herätä. Kuulen pienen tik-äänen. Puhelimeen tulee viesti, enkä malta olla katsomatta kuka viestittelee ja mitä. Eilisillan aikana menimme Marien kanssa syömään, ja puhelin soi, tapahtui yhtä sun toista. Järjestelin Suomen päähän asioita joita oli järjesteltävä. Sinä aikana ystäväni ottaa viinilasillisen ja toisenkin, itse asiassa illan mittaan yllättävän monta. Sunnuntai alkoi jo puolen yön jälkeen mielenkiintoisesti. Minä missaan viimeisen bussin, enkä taatusti kävele 12 km päähän keskellä yötä yksikseni. Harkitsen taksia, mutta kas, nekin lähtivät jo pois lähimmältä tolpalta, ja saan kyydin tuttavan tuttavalta.

Kuukin ilostutti läsnäolollaan itäisellä taivaalla
Samalla reissulla, ennen kotiporttia kuulen isoäänisen sammakkokuoron. Kaivelen kassiani pikkutunneilla yön pimeydessä kuin paraskin kassialma, ja yritän löytää kännykän että saan nauhoitettua tuota ihanaa kväkätigurkkia teidänkin iloksenne. Juu, nyt sitä on nauhalla 😂. Kotiin päästyä kuikuilen parvekkeen kaiteen yli samalla kun kastelen poissaollessani kuivahtaneita tomaattipuskia, ja kas, näen siellä tutun kissan. Äänetön se on edelleen, mutta hyvinvoivan näköinen. Heitän sille kissanruokaa pienessä muovipussissa, jonka kyljessä on sen verran reikää että se haistaa ruoan. Unohdin vaan, että se on ihan hillittömän säikky äänille. Kissanruokapussi oli paikallaan vielä aamullakin...

Niin, ystäväni kysyy, että mitä me eilen sovimme. On vain muistikuva että jotain on sovittu. Olen ihan lähellä että saan nauruhepulin, heti aamusta, mutta selitän pariin kertaan illan ja yön tapahtumat, ja sovimme tapaamisen ajan, paikan ja syyn uudelleen. Näin sitten päädyimme rannalle sopivalla varustelulla ja vasta kello neljäksi. Hän ei ole käynyt aikaisemmin kansanrannalla vaikka on asunut täällä pitkään, ja siksi vien hänet sinne. Virkistävän ja rentouttavan rantaelämän jälkeen pääsemme istumaan Kalastajien Ravintolaan, ja ehdimme tehdä tilaukset kun puhelin soi: "Lähtisitkö kanssani veneellä merelle, kun tekisi mieleni kokeilla tuleeko virveliin kalaa?"

The Vene
Joo, tottakai, lähdenhän minä. Kun mersumies kysyy, että lähdenkö veneellä merelle kalastamaan, niin ajattelen että kyseessä on vähintäänkin soutuvene 😎. Samalla kun syömme paistetuilla anjoviksilla täytettyä sämpylää näen kun hänen autonsa tulee satama-alueen reunaan. Olen tukehtua ruokaani ja nauruuni, kun silmiini osuu auton katolla oleva "varustelu". Marienkin silmät täyttyvät naurusta kesken syönnin. "Et kai sinä TUOLLA lähde merelle?" 

Hyvä että saamme syötyä loppuun. 😅 Vatsassa kiertää nauru-hätä-ahdinko-pelko-uteliaisuus-sekasoppa. "Ei paha, ei paha." Seuraavaksi jää nähtäväksi kuinka herra julkkis toimii, koska olemme yleisellä paikalla. Toimiiko kuten kaikki aiemmat tuttavuudet, eli että soittaa ja sanoo, että odota täällä autossa, tule tänne kun olet syönyt. Vai jotakin muuta?

Mennessä hämärsi jo...
Hän yllättää, ja soittamatta kävelee tuonne ravintolaan, istuu pöytäämme ja puhua pulputtaa kuin lähde Marien kanssa samalla kun minä syön ja tarkkailen tilannetta... ja mietin vielä, että lähdenkö tosiaankin TUOLLA merelle. Hän tilaa itselleenkin kalaleivän, mutta pienellä viiveellä; haluaa ensin purkaa auton katolla olevan kumiveneen, moottorin ja muut tarvikkeet rannalle, ja asentaa kaiken lähtövalmiiksi. Minä syön loppua ateriaani vatsassa vellovan uteliaisuuden ja pelon kera. Minut on pelastettu hukkumistilanteista 3 kertaa (1,5 v, 18 v ja 21 v) ja suhtaudun isoihin vesiin omituisella viha-rakkaussuhteella.

...tässä oli vielä ihan tyyntä...
Katson rannalla kuinka aurinko laskee, ja ihailen illan upeita sävyjä, hienoja valoja... kunnes tajuan, että olemme merellä PIMEÄSSÄ. Samalla hän kertoo, että unohti pelastusliivit kotiin, mutta että tämä vene ei taatusti kaadu, ja ilmasäiliöitä on kolme, jos joku rikkoutuu, ja että pumppukin on varulta mukana. Ja että perämoottori on tänään huollettu, että sen pitäisi toimia, ja jos ei toimi, niin siksi on nuo uimaräpylät, että hän voi kyllä uimalla tuoda veneen takaisin rantaan. 😱Olin ihan siinä rajalla, että pakenen paikalta. Mutta olin myös tarpeeksi hullu ja utelias lähtemään merelle tuolla kokoonpanolla. Hullu, utelias ja älyttömän peloissani. Ei vaan ole tapana antaa peloille periksi.

...ja tullessa oli pimeää, upeiden kaupunkivalojen kera.
Samalla kun iltahämärä laskeutuu, olemme jo sen verran pois rannan suojasta että tunnen kuinka tuuli yltyy. Kylmää luihin ja ytimiin saakka. Tärisen kylmästä, mutta en valita enkä pyydä maihin. Hän olisi vienyt heti pois, jos olisin pyytänyt. Ja hän näki että pelkään, mutta uskoi perusteluni. Sanoin että sekä rakastan että pelkään merta, että nyt on parempi olla provosoimatta pelkoa ja antaa minun totutella ja nauttia, sillä myös nautin sekä keinahtelusta aalloilla että upeasta kaupunkinäkymästä... ja oli seurakin oikein mieluisaa.

Kaloja ei saatu, mutta se ei kai ollutkaan päätarkoitus. Kymmenen jälkeen olin kotona, väsyneenä, kylmissäni mutta onnellisena. Seuraavalla kerralla minun on kuulemma muistettava ottaa lämmin takki, ja hän muistaa ottaa pelastusliivit. Sitten kuulemma ajetaan niemen taakse, Kalen nenän ympäri 😳...

torstai 21. joulukuuta 2017

Voihan Herra ja veljet

Utuinen Alanya 21.12.2017
Sorry, nyt puhutaan taas miehistä...

Flunssa kuumeineen ja kurkkukipuineen on siinä vaiheessa, että kuume nousi vasta päivän kaupungilla käynnin jälkeen. Kurkkukipu on enää pientä, mutta jälkitautina on keuhkoputkentulehdus ja sinuiitti. Silti menin ruotsin tunnille. En malttanut olla pois. Jaksoin keskittyä vain puolet siitä mitä viimeksi, mutta ehkä jotain taas jäi päähän, ehkä ei. Siellä istuessani huomioni kiinnitti eräs vanhempi herra, joka ihan selvästi yritti flirttailla. Niin väsähtänyt en ollut, ettenkö tuota huomannut. Muistan nähneeni hänet aiemminkin monta kertaa, mutta ei sen kummempaa.

Kun lähdin tunnilta pois, kävelin erääseen konditoriaan siinä toivossa, että saan jotain voimakkaanmakuista kakkua ja ison kupillisen teetä. Pyysin vadelmakakkua, jota näin vitriinissä, mutta minulle tuotiin pöytään joku leppäkerttu. Siis ihan oikeasti se oli palkon isompi, ja siis kalliimpi leivos, joka ulkoa päin näytti ihan leppäkertulta. Vadelmaa on tämäkin vakuutti tarjoilija. Yääk, ei ollut. Sisus oli maito-vaniljakiisseliä ja sokerikakkua = pahinta mitä voi olla. Se ei maistu millekään, varsinkaan flunssaisen suussa, vaan tuntuu vain limaiselle ja epämiellyttävälle. Ensimmäisen kerran elämässäni jätän ison leivoksen syömättä. Raapaisin vain 3 lusikallista reunasta, ja totesin ettei todellakaan ole minun juttuni. No, ravintolan omistaja ja tarjoilijakin huomasi tämän, ja kysyi enkö tykännyt. 😬

ALanya 21.12.2017
Tuolta poistuessani ehdin kävellä jonkun matkaa entistä väsyneempänä ja jo vähän kärtyisenä, kun kuulen, että joku höpöttää minulle vierelläni. Ai, se sama tyyppi jonka näin siellä paikassa missä tunnit ovat. Koska hänessä on johtajan asennetta ja olemusta hyvin istuvine pukuineen kaikkineen, kohtelias käytös ja nätti hymy, niin vastaan myöntävästi hänen kysymykseensä lähteä Kalelle syömään. Ajattelin etten menetä siinä kuin korkeintaan aikaa, eikä se ole niin vakavaa.

Isolla ja raamikkaalla autolla nousemme kohti Kalen yläosassa olevia ravintoloita. Hän ajaa rauhallisesti ja ammattilaisen ottein. Käy ilmi, että hän on ajanut työkseen myös isoja linja-autoja Alanyan ja lentokentän välillä, niitä, joilla turisteja kuljetetaan. Ylhäällä hän valitsee pienen ravintolan, joka näyttää olevan suosittu, ja jossa en ole koskaan aiemmin käynyt. Hän valitsee ulkona olevat pöydät, joista on aivan huippu näköala kaupungille ja meren ylle. Ja ensimmäiseksi hän menee itse poseeraamaan ja ottaa muutaman selfien. Pyytää sitten minua ottamaan hänestä pari kuvaa hänen kännykällään. Siinä vaiheessa jo mietin, että mikähän tämä mies on... no, en nyt viitsi sanoa ihan suoraan mitä ajattelin.

Ruokavalinta on yllätys, Gözleme ja vihanneksia lautasella. Siis tavallaan ruoka, mutta tavallaan ei ruoka. Siinä syödessä huomaan, että kuume alkaa nousta, väsyttää tajuttomasti enkä ole kovinkaan puheliaalla tuulella. Alkaa ärsyttää koko tyyppi. Tavallaan ihan "menettelee" jos ei ole mitään muuta, tai jos on kovasti rahan perään, mutta meidän välillämme ei väreile mitään muuta kuin kylmä etelätuuli suoraan meren päältä.

Alanya 21.12.2017
Ruokailun jälkeen mies ei haluakaan heti lähteä viemään minua kotiin päin, niin kuin on luvannut, vaan jatkaa ajeluaan Kalen huipulla kierrellen. Hän puhuu ja puhuu, ja kertoo siitä kuinka olisi kiva tavata uudelleen, olla enemmän kuin vaan ystäviä, kuinka antaa minun valita ja antaa aikaa niin paljon kuin tarvitsen. Hitaasti hän ajaa tänne meille päin, ja mietin jo mitä keksin seuraavaksi. Lopputulokseen pääsy olikin taas helppo. Näille varakkaille herroille riittää karkottimeksi se, kun kertoo olevansa varaton. Kerroin, että menetin muutama vuosi sitten isomman yrityksen alasajossa kaiken mitä voi menettää. Alleviivasin vielä Kaiken. Meni noin minuutti, kun oli selvästi havaittavissa, että mies oli vetäytynyt omalle planeetalleen ja hänellä oli kiire saada minut autosta ulos 😁.

maanantai 18. joulukuuta 2017

Miesvuodatus pitkästä aikaa

Alanya ja Välimeri <3
Ilmassa on niin monenlaista, että on hieman vaikea valita mikä aihe olisi nyt Se aihe, josta haluan tänään kirjoittaa. Miehen logiikan ja naisen logiikan kohtaamattomuudesta voisi taas kerran puhua.

Ensin autokauppiaasta, tai mikä hän nyt sitten lieneekään. Hänen kohdallaan mietin taas kerran sitä, että jos tuntiin mahtuu ainakin kolme valhetta, ja ymmärtämättömyyttä sekä painostusta, niin onko hänellä mitään toivoa? Selitän vähän tarkemmin. Illalla, kun olin ajanut lähelle asuintaloani, hän sanoi että voisinko ajaa vielä jonkun lenkin, että olisi kiva puhella lisää. Hän lupasi olla painostamatta ja mihinkään pakottamatta, kunhan saisi juttuseuraa. Kerroin kyllä, että olen kuullut tuon monta kertaa, eikä se koskaan ole pitänyt paikkaansa. Lisäsin siihen, että jos haluat lähteä jollekin painostuslinjalle tms, niin en halua edes tutustua sinuun yhtään tämän enempää.

Hän lupaili uudestaan olla painostamatta, ja lupasi sitä ja tätä. Ehdin ajaa arviolta 2 km kun alkoi painostus ja alkoi ilmaantua elkeitä muittenkin lupausten pitämättömyydestä. Hän kuitenkin korjasi käytöstään heti kun asiasta mainitsin. Ja unohti parin minuutin päästä, korjasi taas, unohti, korjasi taas... No, niin kauan kuin itse ajoin saatoin toki ajaa sinne minne halusin. Siksi siis ei ollut aikomustakaan nousta pois kuskin penkiltä ennen kuin lähellä kotia. Siinä autosta lähtiessäni hän vielä kyseli, että onko kaikki ok, ja voiko hän soittaa huomenna jne. Vastasin että kaikki on ok, niin kuin aina vastaan, ellei sitten ole kyseessä hyvä ystävä tai perheenjäsen (jotka saavat kuulla todelliset ajatukseni).

Päivän värit
Tänään töiden jälkeen hän soittaa, ja ihmettelee miksen ole soittanut hänelle. Kun en vieläkään ollut valmis sanomaan suoraan ettei kiinnosta, niin sanoin vain, että miksi soittaisin kun hän kerran oli luvannut soittaa.
- Miksei sinulta ole tullut mitään viestejäkään? Mikset kirjoita minulle mitään?
- En nyt kyllä tiedä mitä viestejä tai kirjoituksia odotat.
- No mitä naiset aina kirjoittaa, että missä ne on, mitä ne tekee, ja että on ikävä ja olisi kiva nähdä jne.
- En minä osaa sellaisia kirjoittaa. Ei kuulu tapoihini.
- No olkoon. Haluan kuitenkin jutella kanssasi, ja voisit keittää minulle kahvit. Tulen tunnin päästä.
- Ai mihin tulet? Ei meille voi miehet tulla (onneksi).

Aikani kun siinä puhelun kestäessä vielä kiemurtelin ja luikertelin, niin en enää kestänyt, vaan piti mennä suoraan asiaan vaikka olinkin Metron pihalla ja ihmisten keskellä. Oli pakko sanoa ihan suoraan, että en minä halua ketään elämääni häiritsemään. Jos sinä olisit minun elämässäni, niin elämäni menisi ihan sekaisin, eikä minulla olisi ikinä aikaa mihinkään muuhun kuin sinun miellyttämiseesi. ...saatan olla siinä täysin väärässä ja ihan hakoteillä, koska en tunne tyyppiä, mutta en myöskään halua tutustua ainoaankaan miehenpuolikkaaseen, joka aloittaa tutustumisen kolmella ei-paikkaansa-pitävällä asialla / sanomisella. Sen lisäksi hänen tavoissaan on asioita, joita en haluaisi olevan "omassa kotona". Älykkyyttä kun olisi ollut enemmän, molemmilla, niin olisi saattanut jopa edetä johonkin tuo kokonaisuus. Mutta ihan hieno auto 😁 ja melko itsekäs ja pinnallinen kirjoittaja.

Alanyan kalastajia
Naisen asemasta sen verran, että olin turvassa, en mitenkään uhattuna. En vain tykkää painostuksesta enkä pienistä tai suuristakaan valheista. Jos tuttavuus tai kaveruus lähtee rakentumaan valheiden päälle, niin kuin nyt lähti molemmin puolin, niin eihän sellainen perusta kestä. Kun ärsyynnyin hänen melko ilmiselvistä ei-totuudenmukaisista puheistaan, niin syötin hänellekin valheellisen vastauksen yhteen kysymykseen, Toivoin että hän sen tajuaisi, jotta olisi päästy puhumaan siitä miksi niin tein. Ei tajunnut, eikä päästy puhumaan. Hänellä oli kiire puhua muita asioita. Manipuloimaan tottunut kauppamies oli minun näkemykseni hänestä. Sinä olet kuin minun oma psykiatrini sanoi hän kun näpäytin häntä sanallisesti hänen pohtiessaan liikaa exäänsä. Oikeille jäljille osui hänenkin näkemyksensä, joskaan en ole noin korkeasti koulutettu. Eikö jonkinlainen kipinä ja kiinnostus kuitenkin pitäisi olla, ennen kuin lähtee jonkun kanssa uudestaan ulos?

Osa teistä tiesikin, että aiemmassa pitkässä suhteessamme oli tienristeys, jossa valittavana oli joko yhteen muutto tai ero. Koska en asu kenenkään kanssa yhdessä, niin melko lailla lähi aikoina on tullut erottua. Kylläpä se tuohonkin kohtaamiseen vielä heijastuu. Elämä ilman epäsopivaa miestä on paljon helpompaa kuin hänen kanssaan. Ja on helppoa sanoa, että minä en ole sinulle sopiva, etsi joku sopivampi. Säästyy herran itsetunto kolhuilta kun vika onkin naisessa.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Homeessa taas

Alanya Kültür Merkezi
Ask ve Mavi -sarjan tämän illan jaksoa odotellessa naputtelen tätä päivitystä. Muutin ihan siistiltä vaikuttavaan kolmioon, mutta paikallisen rakennusperinteen mukaisesti tämäkin on kosteusvaurioinen. HArmi vaan, että ehdin maksaa koko kuukauden vuokran jo. Reilun kahden tunnin oleskelun jälkeen nenä on jo turvonnut umpeen, eli hengittäminen nenän kautta ei onnistu. Keuhkoputketkin reagoivat ja hengitys rohisee. Unohdin tämän puolen Suomen asunnoista... täällä ei  osata eikä haluta pitää asunnoista huolta. Kävi tässä toinenkin homeallergikko kun pyysin, ja sanoi heti, että kylppäri ja tiskipöydän alakaappi tuoksuu pahasti homehtuneelta. Itse en haista mitään, enkä maista allergiaireista johtuen, mutta oireilen nyt yllättävän kovasti. *&%%# .  Nyt sitten nukutaan ja asutaan ikkunat auki, kylmässä. Omenahotelli olisi ollut terveellisempi vaihtoehto.

Turkissa vietetää tänään Atatürkin, valtion perustajan, kuoleman muistopäivää. Ja Alanyan Kulttuuritoimi ja teatteri julkaisivat tänään viereisessä kuvassa näkyvän ilmoituksen / mainoksen. Rakkauden oppitunnit on tuo Ask dersleri suomennettuna. Dario ja Jacopo Fon sekä Franca Ramen näytelmä, jonka on ohjannut Füsun Demirel, on K-14, ja kutsuu katsojia Kulttuurikeskuksen teatterille 6.12.2017 kello 20:00. Lippujen hintaa en tiedä, mutta eivät ne yleensä paljoa ole. Kannattaa mennä katsomaan vaikka olisi heikompikin turkin kielen taito, sillä iso osa teatteriviestinnästä on sanatonta viestintää. Kulttuurikeskuksen teatterin ohjelmistoa ja infoa löytyy teatterin sivuilta täältä.

Nyt on Alanyasta näkynyt lomailmoituksia ja ravintoloiden sulkemisilmoituksia myös sellaisilta henkilöiltä, jotka innokkaasti ilmoittivat alkukaudesta, että heidän putiikkinsa on auki ympäri vuoden. On kyllä mielenkiintoista mennä aikanaan katsomaan mikä siellä on tilanne. Jospa paikka on auki, mutta isäntä itse pitää ansaitun loman ympäripyöreiden sesongin työpäivien päätteeksi. Muistan itsekin passin uusinnan ja muut tällaiset tarpeelliset toimet. Jopa eurooppalaisen matkavakuutuksen saan taas, kun olen ollut tarpeeksi paljon SUomessa (lue: liian paljon pois Turkista).

Muistathan, että Alanyan keskustassa, kaupungintalon takana on parhaillaan meneillään kivenveistokilpailun töiden työstäminen. Sinne lähistölle pääsee katsomaan taiteillijoita työssään, ja jos liikut siitä ohi useampanakin päivänä, näet myös miten työt edistyvät. Kilpailuaika on 1.-30.11.2017, eli työt ovat vielä alkuvaiheessa.


perjantai 20. lokakuuta 2017

JOskus kosto on suloinen

Tulipahan auringonlaskun viime hetkillä oltua Tosmurin sillalla, joten muutama kameran heilautus meren ja värien suuntaan oli jokseenkin automaattinen toiminto. Ei vainen, ei automaattinen. IHana oli katsella auringonlaskun loppua ja kaiken peittävän pimeän laskeutumista. Tosin edes pimeä ei peitä typeryyttä eikä valheita.

PItkästä aikaa kerron vuosien nettituttavuuden huipentumasta herra S:n kanssa. 2013 ilmaantui facebookin kautta kaveripyyntö herra S:ltä. Siihen aikaan juttelimme silloin tällöin. Hänen englantinsa oli kohtuullisen ymmärrettävää, mutta toistoa, todella ärsyttävää toistoa oli keskusteluissa paljon. Ajattelin ensisijaisesti, ettei hän kykene puhumaan asioista laajemmalla skaalalla (kuten en minäkään ;)  ). MYöhemmin on vahvistunut mielikuva, ettei hän muistanut mitä oli kenellekin puhunut. MInulle hän lupaili monia monia kertoja, että tulee Alanyaan ja haluaa tavata ja blaa baa blaa. Koskaan aiemmin emme tavanneet, tänään yllättäen olimme kohdakkain. Luulen ettei hän koskaan näyttäytynyt minulle, koska aina oli kohdalla sekä kauniimpia että varakkaampia suomalaisia (tai ihan minkä maalaisia tahansa) naisia.

Tänään iltapäivällä istuin tuttavani kanssa Gül Pide ravintolan ulkopöydässä syömässä, kun pari pöytää kauemmas istuutui jotenkin tutun oloinen mies ja suomalaisen näköinen nainen. Ruoka-annoksemme saapui samaan aikaan, ja unohdin kaikki muut asiakkaat. Hyvän ruoan jälkeen pöydässä rentoutuessa mies palasi wc:stä ja näin hänen kasvonsa. Siinä vaiheessa yhdistin hänet hänen profiilikuvaansa ja nimeensä, ja mietin kahteen kertaan, että mitenkäs asiat nyt menivätkään itseni sekä suomalaisten tuttavanainen P:n ja tuttavanainen R:n kohdalla. Tuli myös mieleen hänen norjalainen (60+ v) erään talven yli elättäjänsä. Ensin teki mieleni ottaa videokuva tai valokuva, mutta kännykkäni kaksoiskameran apuvalo palaa tosi kirkkaasti aina kun kameralla ottaa kuvia, joten olisin siis jäänyt kuvaamisesta heti kiinni, ja olisi tullut turhaa riitaa tms. Päätin olla kuvaamatta. Kun olin kysynyt ravintolan omistajalta (tuttavaltani) tunteeko hän ko herran, ja kertonut miksi kysyn, niin omistaja vastasi hänen olevan usein siellä vieraileva Playboy. Kerroin ennalta mitä aion tehdä, ihan vaan siksi, että jos jotain yllättävää tapahtuu sen tiimoilta. Poistuimme ravintolapöydästämme heidän pöytänsä ohi kävellen. Pöydän ohitettuani pysähdyin, käännyin herra S:ään päin ja sanoin turkiksi hyvin lempeällä  äänellä ja hymyilevin kasvoin Merhaba S****. Miehen kasvoilta näkyi kuinka hän kelasi filminauhaa taaksepäin, ja mietti että kukas himputti tuo nyt on. Ehdin kävellä muutaman askeleen, kun hänen kanssaan istunut 15-25 v herra S:ää vanhempi rouva alkoi huutaa suoraa huutoa. Hän huusi enganniksi ja hän huusi turkiksi, ja ilmeisesti osa tuosta huudosta oli tarkoitettu minun perääni, mutta tilanteesta hieman nauttien kävelin pois, taakse katsomatta. Kuulen omistajalta kyllä myöhemmin miten tilanne jatkui 😁. Kakara minussa voitti, eikä kaduta yhtään. Pelimies perkule saa hieman tehdä työtä että saa pidettyä tämän hetkisen elättäjänsä tyytyväisenä. Aiemmin tämä mies sentään työskenteli, mutta nyt käsittääkseni useampaan vuoteen ei ole enää työskennellyt. Ihan arvaamalla kirjoitan, että mahdollisesti joku siis rahoittaa hänen elämäänsä. Ei ollut mies huonoissa eikä halvoissa vaatteissa, eikä laiha tai muutenkaan nälkiintyneen näköinen.

Torilla oli taas kauden satoa tarjolla. Nyt on paljon pähkinöitä ja manteleita, tuoreita ja kuivattuja viikunoita, kuivattuja aprikooseja, omenoita ja puoliraakoja klementiinejä. Klementiinien ja appelsiinien satokausi on kai alkamassa. Rehellisesti sanottuna en ole nyt yhtään kartalla että mikä appelsiinipuiden tilanne on. Sen tiedän, ettei nyt ole kevätkuinta-aika, mutta siinäpä se vähäinen tietoni sitten onkin. Pitkään aikaan ei ole tullut liikuttua fillarilla puutarhojen ohi, eikä tule lähiaikoinakaan. Fillari hajosi eilen sekä vaihteiston, jarrujen että ketjunsuojuksen osalta, joten ajelut on ajettu, kunnes ehdin viedä sen korjaamolle. Tällä hetkellä päivät täyttyvät vieraasta, joka ei lähde lähintä ruokakauppaa (250 m) lukuunottamatta muualle asunnon ulkopuolelle ilman minua tai ilman naapuritalossa asuvaa suomalaisperhettä. Siksipä minäkään en nyt lenkkeile, en fillarilla enkä ilman. Mutta fillarin ehdin viedä huoltoon kun taas Suomessa käynnin jälkeen koittaa rauhallinen ja itseni näköinen arki.

Uusi runokirja yhteistyössä toisen Johannan kanssa etenee, ja valmistunee aikataulun mukaisesti, eli pääsemme lähettämään sen kustantajalle marraskuun alussa. Siinä vaiheessa vasta näkee millaisen vastaanoton se saa. Tiedossa on jotain ihan muuta kuin mitä edellisessä on, teemalla äideille ja tyttärille, isille ja pojille kanssa.

Alanyassa aurinko paistaa, lämpötila on siinä 25-28 C tienoilla, bussissa hieman enemmän. Nyt on taas tilaa kun ei ole enää ruuhkaisin sesonki. MErivesi on uimalämmintä enää pohjoiseurooppalaisille ja avantouimareille ;) . Rannalla tarkenee hyvin, aallokkokin on vielä pientä. Ensi viikolle on ennustettu vain 1-2 sadepäivää. Aika sitten näyttää tuleeko niitäkään. Hyvää yötä jälleen.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Läheltä piti, todella läheltä

Alanyan värejä. TÄmä köynnös oli leikattu pensaaksi.
Mietipä kaksi mahdollista, mutta ei niin yleistä seurausta siitä, että ostat polkupyörän.

Tänään lopultakin ostin täällä polkupyörän. Kävin ensin Kipassa, jossa oli vain lasten pyöriä ja jokunen 26" miesten pyörä. Metro-tukussa oli juuri sellaisia polkupyöriä kuin halusinkin, ja hintakin oli kohdallaan. Metron hinta oli puolet siitä, mitä minulta haluttiin samoista pyöristä muissa liikkeissä. Muissa hinnaksi sanottiin 900-1.200 TL, tuolta sama pyörä lähti mukaani hintaan 490 TL, sisältäen kattavan ensihuollon Alanyan keskustassa sijaitsevassa polkupyörien huoltoihin erikoistuneessa firmassa, ja 2v takuun.

Lähdin ajamaan Metrosta, Obasta keskustaan Sevket Tokukselle. Menin hieman ohi Yasam sairaalasta, eli ohi myös pyörähuoltamosta, kun en heti keksinyt missä se on. Katua ylittäessäni näin kuinka hieman kauempana oikealla kaatuu mies skoottereineen, skootteri lähtee luisumaan kyljellään minua kohti kuin keilapallo, ja skootterin kyydissä ollut nestekaasupullo samoin. Pomppasin fillarista vähän kauemmas, mutta en päästänyt kokonaan irti kahvasta. Mies putosi skootterin kyydistä jo ennen minun kohtaamistani, ja skootteri tai kaasupullo osui fillarin takatavaratelineeseen ja lokasuojaan. Ehdin nähdä kuinka mies löi takaraivonsa aika pahan näköisesti asfalttiin.

Minun käsilaukkuni yms keräsi eräs sivullinen mies kauempaa risteyksestä, ja toi minulle. Samalla tuo mies ja toinenkin läsnäolija alkoivat sättiä minua siitä, että aiheutin skootterikuskin kaatumisen, koska se kaatui minun kohdallani, koska en väistänyt. Sanallisen arkkuni aukeaminen on hidastunut huomattavasti, ellei jopa huolestuttavan paljon. Kuuntelin hetken vielä uudestaan, enkä oikein tajunnut että mistä hitosta ne kaksi miestä nyt puhuu. Siis että suojatietä ylittävä henkilö aiheuttaa skootterin kaatumisen noin 15-20 m ennen suojatietä, ja sen, mitä kaatumisesta seuraa. Säikähdin tapahtunutta niin paljon, etten saanut sanottua oikeastaan mitään moneen minuuttiin.

Tuolihissin alalähtöpaikalta kuului työn ääniä
Olimme kaikki jo lähdössä pois paikalta, kun skootterikuski vielä tulee minun perääni, ja päkättää siitä, kuinka liikenteessä pitää olla varovainen. Siihen asti kaikki oli ok. Niin pitääkin olla, niin minun, hänen kuin muidenkin liikkujien. Mutta... sitten hän alkoi puhua siitä, kuinka hän ajaa tätä katua edestakaisin päivittäin, ja joka kerta kun sairaalan luona vaihtuu vihreä valo, niin seuraavistakin valoista pääsee automaatisesti, ne nyt vaan ovat aina olleet niin. Siinä vaiheessa mulla keitti. Hän ei ollut seurannut liikennevaloja, ja hän oletti mitä oletti. Oletti myös sen, että jalankulkijan tulee aina väistää muuta liikennettä. Siksi minä kimmastuin. Skootterikuskit menee täällä kuin villisiat pusikossa, ja monella on se asenne, että sinne minne skootteri mahtuu voi ajaa, ja jos ei mahdu, niin jalankulkijoiden on silti väistettävä että mahtuu. Poliisi ottaa täällä nyt skootterikuskeja tarkempaan tarkkailuun juuri heidän holtittoman liikennekäyttäytymisensä johdosta.

No, tuossa ongelmia olivat mm
- hän oletti että suojatietä ylittävä väistää joka tapauksessa,
- hän oletti hallitsevansa skootterinsa, muttei kyennytkään hallitsemaan, vaan kaatui
- hän ajoi lujaa, ja jokin horjutti tasapainoa ja vei hallinnan
- hänellä oli itsensä lisäksi skootterinsa taakkana mm nestekaasupullo
- tien asfalttipinta oli kuuma, varmasti yli +50 C, koska ilman lämpötila oli +35 C ja aurinko paistoi tuonne suojaisalle katupätkällä pilvettömältä taivaalta. MIllainen mahtoi olla renkaan kunto.
- ja saattaa olla mahdollista, että minäkin katsoin liikennevalot väärin, mutta joka tapauksessa hän olisi hyvin mahtunut kaksikaistaisella tiellä minun ja fillarin ohi, ei me nyt niin pitkä kuljetus olla.
Hän kaatui kaukana suojatiestä, mutta minua oli helppo syyttää. Harmittaa silti, että mies löi päänsä pahasti (ilman kypärää), sillä siitä voi olla jatkoseuraamuksia eikä hän suostunut menemään lääkäriin. Toki harmittaa myös kaikki aineelliset vahingot hänen osaltaan, ja uuden fillarin osalta. En silti koe, että se kaatuminen oli minun vikani. Minut pelasti osumalta havaintokyky, nopeat liikkeet, tuuri ja ehkä suojelusenkelikin. Oli tosi lähellä tulla isoja vahinkoja, ellen olisi pystynyt väistämään liukuvaa skootteria ja nestekaasupulloa. Ilman vakuutusturvaa sairaalalasku olisi ollut helvetillisen iso.

Kun siinä sananvaihtomme sitten repesi isoilla kirjaimilla keskusteluksi, turkiksi, ja hän pysäytti lähistölle tulleen poliisiautonkin ja alkoi kertoa aiheuttamaani vahinkoa. Annoin miehen puhua, ja sanoin sitten, että hän kyllä kaatui kaasupulloineen jo tuossa reilusti kauempana, ja luisui sitten kyljellään minua kohti, että minun kohdaltani olisi kyllä mahtunut menemään ohikin jos olisi ollut pystyssä. Poliisi käski hänen jättää minut rauhaan, ja sanoi meille että alkakaahan nyt mennä, ja eri suuntaan. Jos hän olisi halunnut viedä tilanteen pidemmälle, niin tuollahan on valvontakamerat. Valvontakameroita on nyt joka paikassa, yhteensä satoja. Aina löytyy joku kuvatallenne, jos tulee tarvis.

Tuolit ovat valmiina, koneisto ei.
No, se oli se eka yllätys. Raahustin siinä sitten sekavissa tunnelmissa pyörähuoltoon, ja istuuduin siellä tuolille odottamaan. Sitten se iski, hirveä tärinä ja tunnemylläkkä siitä mitä oli tapahtunut ja kuinka lähellä selviäminen oli. Minulla on aina sama juttu onnettomuustilanteissa tms. Reaktio tulee vasta sitten kun tilanne on ohi ja on tilaa sille reaktiolle. Sain rauhoituttua sillä aikaa kun pyörää huollettiin. Kuulin, että joudun ajamaan takaisin Metroon koska he unohtivat antaa minulle takuutodistuksen / -vihkosen. Valitsen nyt kuitenkin ihan toisen reitin, nimittäin turvallisen rantakadun. Sinne päästäkseen saa ajaa ensin liikenteen seassa, kun ei  mahdu jalkakäytäville, ei pääse jalkakäytäville tai niitä ei ole. Eikä kai niillä saisi joka paikassa ajaakaan, mutta kun tuo liikenne on niin hullua, että hirvittää ajaa ajoradalla bussien ja henkilöautojen välissä liikennesekamelskassa.

No, Metrosta sain tarvitsemani takuuvihkosen, käyn joskus uudestaan sen kanssa huoltofirmassa, ja sain myös tarvittavat ostokset. Lähdin sitten hiljakseen ajelemaan pienempiä teitä pitkin ja ylämäkeen, kotia kohti. Siinä vaiheessa jo hymyilytti lämmin kesäsää, ihana aurinko ja pieni tuulenvire hiuksissa. Kotiin päästessä olo oli kuin saunassa urheilevalla. Ja kun sisälle asti pääsin, niin näin, että on myös massiivinen aurinkoihottuma käsivarsissa, niskassa ja kasvoilla. Jep. Kivaa punapilkkuista ja helakanpunaista päivää ja iltaa siis. Sain juuri käytyä suihkussa, juotua yli litran vettä (ja janottaa silti), kun puhelin soi ja kysytään ulos. Se hollantilais-turkkilainen, josta eilen kerroin, oli sitten keksinyt mikä numerossa oli mennyt vikaan. Sen hetken fiilikseen sopi hyvin vanha kirjainyhdistelmä evvk; kuinka sen turkiksi kääntäisit...

Kun kaapissa ei ollutkaan mitään aloeverapohjaista after sun -voidetta, niin kokeilen paikallisista konsteista toista. Kaikki helakan punakat, kuumottavat jne alueet on voideltu oliiviöljyllä. Juuri toin Metrosta hyvää extra virgin -laatuista, ja nyt se siten päätyy iholle 😁 . Katsotaan minkä verran se jaksaa rauhoittaa ärtyneitä ja palaneita alueita. Varmaa on jo, ettei se ainakaan pahenna. Nyt sitte kuljen pari päivää pitkähihaisissa, +40 C tai ei, mutta auringolta suojattuna. Tuntuu ihan kesälämpimältä.

Lisätty 27.7.
Ilta ja yö paljasti omat kolarivammat. Yksi murtunut varvas, hillittömän kipeä mutta konservatiivisesti hoidettava. Yksi palasiksi rikkoontunut alatakahammas ja paikaltaan osin ironnut vastakkainen hammas yläpuolelta, ja aika monta mustelmaa ja kipeä niska ja alaselkä. En ehtinyt edes tajuta siinä hetkessä, enkä muutamaan tuntiin sen jälkeenkään. Mutta tänään päivittelen hyvin myöhään yöllä, jos sittenkään. Eilinen vuorokausi jatkui yhtä vauhdikkaana ja omituisena ihan loppuun asti. Ensimmäistä kertaa eläissäni hyppäsin yönpimeään mereen kaikki vaatteet päällä...

maanantai 8. toukokuuta 2017

Lämpimiä öitä

Alanyassakin mulperimarjat ovat nyt/pian syöntikypsiä
Tänään illalla kello 20 Alanyan Kulttuuritalolla on sairaanhoitajien viikon kunniaksi  Alanya Eğitim ve Arastırma sairaalan kuoron konsertti.  Konsertista on odotettavissa mukava kulttuurielämys, joten tervemenoa sinne kaikki Alanyassa olevat musiikin jakulttuurin ystävät, ja terveydenhuoltohenkilöstön ystävät myös. Alanyan ja Antalyan suunnalta kuuluu myös turismisesonkia ajatellen hyviä uutisia. Huhtikuun turistimäärät kasvoivat viime vuodesta 48%, ollen 442.964 henkilöä. Kun pohjoismaat ovat vähentäneet vierailujaan ovat vastaavasti muut maat lisänneet. Mm. saksalaistenkin määrässä on hienoista nousua, ja venäläisten määrässä runsasta nousua. Sen lisäksi on  uusia maita, joissa Turkki on noussut houkuttelevaksi kohteeksi, ja niistäkin tulee enenevässä määrin turisteja.

En malta olla vertailematta... Voitko kuvitella tai tiedätkö jo luonnostaan, että toimiiko pikkuinen Pihtiputaan kunta (4.200 asukasta) ja Helsingin kaupunki (620.000 asukasta) samalla tavalla johtaen? Voiko Helsinkiä johtaa kuten PIhtipudasta? Väitän ettei voi. Molemmissa on omat erityispiirteensä, mitkä kyseistä paikkaa johtava johtaja apulaisineen tietää ja tuntee, ja joiden pohjalta toimii. Käsittääkseni Turkissa on yli 80 miljoonaa ihmistä ja hoidossa yli 3miljoonaa pakolaista. Suomessa on vajaat 5,5 miljoonaa asukasta, reilut 750  pakolaista saa turvapaikan ja siitäkin nousee kauhea itku ja haloo, pelko ja paniikki. Silti Suomen kultit ja propagandakoneisto parkuu kaikkea mitä Turkissa tapahtuu, ja vertaa niitä 10v takaiseen Suomen järjestelmään.

Vuosi sitten Alanyassa, 14. kerroksessa rakennustyömaalla
Antaa parkua vaan, se on heidän ongelmansa. Mutta... mutta tyhmä on se, joka uskoo kaiken sen mitä tuo
propagandakoneisto suoltaa ja väittää. Nykyään kenenkään kirjoituksia yhtään missään ei voi uskoa todeksi, ennen kuin on itse nähnyt ja kokenut, koska jokainen kirjoittaa omalta kokemuspohjaltaan, omista tunteistaan ja luuloistaakin käsin. Niin minäkin, niin myös vaihtoehtomediat ja iso osa valtamedioitakin. Riittää että menet POhjanlahden yli, ja saat lukea lehdistä sellaisesta Suomesta, jota Suomessa asuvana ei näe eikä tunnista.  Ihan sama se on joka suuntaan mennessä. Ulkopuolelta asiat nähdään erilaisina kuin sisäpuolelta. Kuitenkin jokaisessa valtiossa, myös Suomessa, erikoisessa ja sulkeutuneessa Euroopan laidan peränurkassa asuu ja toimii erilaisissa elämäntilanteissa niin elämässään onnellisia ihmisiä kuin täysin toivottomiakin. Jokaisessa valtiossa on  ihmisiä laidasta laitaan, ja heillä erilaisia elämäntilanteita ja erilaisia uskomuksia ja ideologioita. Se vaan on elämän meininki, elämä itse. Sakari Timonen jakoi viimevuotisen kultti-kirjoituksensa, joka näyttää toimivan edelleen.

Elämää Suomessa: iltapäivällä yhden aikaan sammaltava mies, jäntevä kuin pystyyn paskannettu lapamato, puolen litran kaljatölkki oikeassa kädessä ja räkää tai ruoan rippeet vasemmassa kämmenselässä, juoksee innoissaan loikkien tien yli. Hän on juuri tullut keskustasta bussilla asumalähiöön, astunut bussista ulos, ja näkee kolme maahanmuuttajataustaista miestä seisomassa tien toisella puolella, bussia odottamassa. KUn suomalaiset yleensä eivät lähesty vierasta ihmistä lähemmäs kuin 1,5 - 2 m päähän, niin tämä urho tunkee vanhalta viinalta haisevan naamansa 30 cm päähän maahanmuuttajavanhuksen kasvoista. Saman tien alkaa änkkö-tönkkö-suomi-niinku-vittu-englanti-puheensönkkäys ja hirveä paskapuhe. Känniänkkääjä yrittää saada maahanmuuttajia suuttumaan ja provosoitumaan.

Hän on kuitenkin vain heikko ressukka, joka saa muilta suomalaisilta osakseen lähinnä sääliviä katseita. Keskustaan menevä bussimme tulee. Nousen kyytiin, minun jäljessäni nousevat myös nuo maahanmuutajat, ja niinhän bussiin änkeää myös tuo känninen riidanhaastaja kaljatölkkeineen. Kuski sulkee silmänsä, eikä välitä. Tuo haisuli istuu viereiseen penkkiin, ja jatkaa änkkö-tönkkö-muka-keskusteluaan. Hän laittaa sanoja maahanmuuttajien suuhun, ja alkaa inkuttaa, että ette muuten tule tänne tappamaan. Nauhoitin koko paskan, kun arvelin, että se sekopää saattaa ruveta riehumaan ja käy ihmisiin käsiksi. Kaksi kilometriä myöhemmin riidanhaastajakännäri poistuu bussista, ja aikoo palata takaisin sinne mistä juuri tuli. Hän siis nousi bussiin vain siksi, että saa vittuilla, ärsyttää ja provosoida maahanmuuttajia; saa kokeilla, saisiko aikaan tappelun, josta voisi sanoa jotain kulttinsa mukaista. MIksiköhän naiset mieluummin katselevat muiden miesten perään, sellaisten normaalimpien miesten perään... heitä on onneksemme se suuri enemmistö, maasta ja kansallisuudesta riippumatta.

Alanyan yötkin alkavat jo olla lämpimiä :))
Eilen illallalla töistä asunnolle tullessa tummat pilvet tiputtelivat muutamia lumihiutaleita, ja vaatteista läpi tunteva tuuli kruunasi tämän kevätkesäisen kokemuksen. 15 minuutin odottelu bussipysäkillä tuntui puolen tunnin pakastimessa ololta, kun ei sattunut olemaan päällä toppahouuja eikä toppatakin alla villapaitaa. Kylmyys saa kivut pahenemaan entisestään, ja vähempikin riittäisi. Seuraavalla bussinodotuspaikalla puolta tuntia myöhemmin on muutamia vielä enemmän palelevia ihmisiä, jotka kesäisissä vaatteissaan tärisivät kylmästä. Osa yritti hyppiä, osa liikkui muuten selvitäkseen 20 minuutin odotuksesta paleltumatta. Muut seisoivat hiljaisuuden keskellä, 1,5 metrin turvavälein, mutta eräs espanjaa puhuva senjor puhua pulputti puhelimeen ja käveleksi edestakaisin "läheltä" muita ihmisiä, katsellen ihmetellen. Sitten Alanyaan ja parempiin fiiliksiin. Alanyan säässä tapahtuu kunnolla lämpenemistä seuraavan viikon aikana. Aletaan siis päästä yli +30 C lämpötilojen... se on se kohta, jolloin alkaa tuntua kesältä. Jospas tässä ehtisi vielä lämpimään mereen tänäkin kesänä ;). Lentolippuja on tullut katseltua jo, ihan vaan vähän... ja matkalaukkuja.

Siitä tulikin mieleeni, että Turkish Airlines uutisoi ruumaan menevien matkalaukkujen ISOSTA painorajamuutoksesta. KUn ruumaan menevä matkalaukku sai aiemmin painaa max 30 kg, niin nyt suurin sallittu paino on 20 kg. Voin siis suosiolla ostaa pienemmän matkalaukun. Suurin yleisesti myytävä laukkukoko on jo liian suuri kaikille tuntemilleni lentoyhtiöille.



tiistai 28. maaliskuuta 2017

Silpomista Suomessakin

Valoa pimeyteen tässäkin asiassa
Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksista taas pari sanaa. En voi ymmärtää enkä hyväksyä kyseistä toimenpidettä, en missään tapauksessa enkä millään tekosyyllä. Inhottaa puhua koko aiheesta, mutta näin taas aiheeseen liittyvää mainontaa, joten on tarpeen puhua.

Kun googletat suomeksi sanoilla naisten ympärileikkaus Suomessa, niin saat useita vaihtoehtoja. Toki tiedän senkin, että kun kyseisiin linkkeihin alkaa tulla "liikaa" katsojia, niin linkit tulevat todennäköisesi sulkeutumaan, ja vaihtumaan.

Siis hakusanoilla naisten ympärileikkaus Suomessa, tuli vastaan erään suomalaisen lääkärikeskuksen mainos, jossa ilmoitettiin ympärileikkaus-operation hinnaksi 809 €. Poliklinikka ja lääkärikeskuksen eräs vastaanotto on Helsingissä ja leikkausosasto Tallinnassa. Heidän sivuillaan, toimenpidehinnastossa lukee esinahan poisto 809€, silti myös naisten ympärileikkausta hakiessa tulee vastaan heidän mainoksensa.

Tänään aamulla törmäsin taas uuteen kurdien tekemään videoon, jossa kurdiperheitä ohjeistettiin ja painostettiinkin toteuttamaan kyseinen operaatio tyttölapsilleen. Videolla oli 18 kk ja 3v ikäiset, itkuiset tytöt, joilla perhe kehuskeli. Voin siitä niin pahoin, etten pystynyt katsomaan loppuun asti, joten en tiedä oliko muunkin ikäisiä. Olen kiitollinen siitä, että turkilaisista tuttavistani lähes kaikki, joiden kanssa asiasta on puhuttu, ovat silpomista vastaan. Täällä toimenpiteet ovat vähenemään päin. Suunta on oikea. Silti tarvitaan edelleen paljon työtä ja asian tietoisuuteen tuomista, jotta vähenisi vielä vähemmäksi.

Meillä on edelleen tiettyjä etnisiä ryhmiä, jotka välttämättä haluavat vahingoittaa tyttöjä ja naisia ns. "oikeutetulla väkivallalla". Tämä ympärileikkaus on yksi niistä keinoista. Se on silkkaa väkivaltaa. Silpomiseen osallistuvat sekä miehet että naiset. Jos edes naiset vastustaisivat itseensä kohdistuvaa väkivaltaa, tai omaan lapseena kohdistuvaa väkivaltaa, niin se olisikin paljon helpompi lopettaa. Moni nainen on kuitenkin niin aivojaan käyttämätön ja miehen/anopin/suvun tms alisteisessa paineessa tyhmästi ajatteleva, että antaa tuon älyttömän, miesten epäluuloisuudesta kumpuavan perinteen jatkua. Ja toimenpidepaine on tietyissä kansanryhmissä paljon isompi kuin joissakin toisissa kansanryhmissä. Kyse ei siis ole uskonnollisuudesta, vaikka sillä sitä jotkut tahot perustelevatkin. Jostain ihan muusta on kyse. Tässäkään asiassa uskonto ei käske vahingoittamaan omaa lastaan. Tuo lisäys on tullut paljon myöhemmin, ja miehen pääkopassa itäneestä epäluuloisuudesta.

Suomessa on Turun Sanomien uutisoinnin mukaan jo jonkin aikaa ollut epäilyksiä siitä, että kyseisiä toimenpiteitä tehdään myös SUomessa. Yhtään viranomaisfaktaa aiheesta ei ole,  mutta se nyt ei ole mitään uutta. Suomen viranomaistahot näkevät mitä haluavat, ja ovatpa viranomaisemme viime kuukausina toimineet jopa lakeja rikkoenkin (lue Uuninpankkopoika S. Timosen blogia Imagesta), mutta se on sitten kokonaan toinen ongelma. Sen lisäksi, että tyttöjen ympärileikkaukseen, silpomiseen osallistunee Suomesta lääkäreitä, sitä tekevät todennäköisesti myös sekä sairaanhoitajat että täysin kouluttamattomat amatöörit. Suomen ulkopuolella on tarjolla oikein listoja sairaanhoitajista, jotka suorittavat sekä klitoriksen poiston että häpyhuulten poiston. Arvatkaapa missä oloissa? Kuinka monessa tapauksessa tyttölapsi saa edes asianmukaisen puudutuksen ja silpomisen jälkeisen kivunhoidon? Entäpä toimenpiteestä johtuvat elinikäiset alapääongelmat, arpikudoskivut, yhdyntäkivut ja synnytykselliset ongelmat... maanpäällinen helvetti. Ja jos nuo tietyt piirit eivät löydä terveydenhuollon ammattilaista tekemään ko toimenpidettä, niin he käyttävät omia, kouluttamattoami, riittävän fanaattisia ja tunteettomia tuttaviaan. Hyi hitto!

Jottei kusi nouse tietyillä, tällaisia epäkohtia suurennuslasilla hakevilla tahoilla päähän, niin pieni lisäys vielä. Suomessa on nyt paljon sellaisia äärinationalistisia, suomalaissyntyisiä, hörhöileviä miehiä, jotka unelmoivat raiskaavansa, pahoinpitelevänsä ja tappavansa naisia. Ajattele. Miehet ovat niin hulluja, että unelmoivat pahoinpitelyistä ja raiskaamisista. Nämä suomalaisäijät naisiin, lapsiin ja miehiin kohdistuvine, alistavine ja väkivaltaisine aikeineen ja toimineen eivät ole yhtään sen parempia, vaan ovat yhtä lailla väärällä väkivallan tiellä. Naisiin, lapsiin ja miehiin kohdistuva väkivalta on aina rikos ihmisyyttä ja ihmisarvoa kohtaan, kaikissa väkivallan muodoissa. Ei ole olemassa parempaa ja huonompaa väkivaltaa, on vain väkivaltaa. Väkivaltaa, jolta monet vielä sulkevat silmänsä. Aivan liian monet. Monet ihmiset eivät halua nähdä ympärillään tapahtuvaa väkivaltaa väkivallaksi, koska eivät halua ottaa kantaa puolesta tai vastaan.


Tässä silpomista vastaan kampanjoivia tahoja
worldvision.fi/pelasta-pimppi
thl.fi
www.unicef.fi
ts.fi 

tiistai 24. tammikuuta 2017

Ai, mansikoita

Alanyan tuoretorilta väriä ja vitamiineja 24.1.2017
Viimeisiin vuosiin on mahtunut vain harvoin positiivisia kampaajakokemuksia. Tänään oli sellainen. Aikaa varaamatta
menin kampaajalle, josta olin kuullut puhuttavan hyvää. Sisälle tullessa kampaamotilassa oli seitsemän työntekijää ja kolme asiakasta. Omistaja sanoi, että jos maltat hetken istua, niin hän leikkaa tämän ensin loppuun, ja sitten sinun hiuksesi. Käytännössä hän leikkasi neljät hiukset siinä odottaessani, kun ovesta aina vaan käveli sisälle lisää naisia, mutta en lähtenyt pois, koska pidin näkemästäni. Hänellä oli tosi hyvä silmä hiusmallien suhteen. Naiset tulivat sisälle enemmän tai vähemmän homssuisina kotiäiteinä, ja poistuivat prinsessoina, hymyssä suin ja silmät ilosta loistaen. Föönauksen jälkeen kampaukset olivat todella kauniita, muodikkaita ja kantajilleen sopivia. No, minä kun haluan wash-and-go -hiukset, enkä uhraa hiustenlaittoon aikaa minuuttia enempää, niin toki se rajoitti hänen leikkaussuunnitelmiaan aika paljon. Mutta, hänellä on hyvä suunnitelma, eikä tämä hassumpi ole nytkään. Ja minulla on pitkästä aikaa kampaaja, jonka käsittelyyn menen seuraavankin kerran mielelläni.

Hedelmä- ja vihannestorilla päätin kokeilla edes yhtä uutta juttua. Tällä kertaa se oli kuvassa näkyvät oranssit, isosta kurpitsasta leikatut lohkot. Olen tehnyt aikanaan kurpitsasta pikkelsiä, mutta se ei nyt kiinnosta. Kysyin myyjänaiselta, että miten tätä käytetään, mitä minun pitää tälle tehdä. Hän sanoi, että paikalliset tekevät siitä sokerin
Jotakin ison sienen näköisiä oli myynnissä myös 24.1.20017
kanssa makeaa herkkua, hilloa, ja turistit tekevät siitä suolaisia ruokia, sekä käyttävät perunan tapaan. Ja hän vielä selittikin sen paikallisen tavan tehdä sitä makeaa kurpitsahilloa, mutta eihän se kokonaisuudessaan näin kauaa muistissa pysynyt. Jostakin se ohje vielä löytyy, sillä niin paljon naiset noita ostivat, että ilmeisesti on suht yleinen herkku.

Eräs torimyyjä otti puheeksi, hieman ei-onnellisen-oloisena, että "onko sinulla täällä asunto, no, nythän sinä voit hakea TUrkin kansalaisuutta".  En tiedä mitä ihmiset luulevat eurooppalaisten varallisuudeksi, kun tuokin mies oletti, että 1-3 miljoonaa dollaria löytyy kyllä eurooppalaiselta naiselta tai mieheltä, pankkitililtä. Kummastuneena hän jäi katsomaan, kun sanoin, etten ole sellaisia rahoja eläissäni nähnyt omalla pankkitililläni, ainoastaan naimisissa ollessani yrityksen verotusarvo oli miljoona-sana, mutta sen jätin sanomatta.

Juuri, kun ajattelin, että kaikki on ostettu ja lähden bussipysäkille, niin silmäni näkivät mansikoita. Järki käski kävelä pois, mutta tunteet makuaistin johdolla veivät voiton, ja kaksi kiloa mansikoita tuli mukaan. Ja pitihän niitä heti kotiin päästessä, ihan ensimmäiseksi maistella muutama. Meillä tämä mansikoiden syönti menee niin, että ensin innoissani syön parisenkymmentä, ja olen aivan haltioissani mausta ja aromeista, tuoksusta ja väreistä. Sitten alkaa polttaa ja kutittaa, ja muistan, että "ai niin", ja haen lääkekaapista ylimääräisen annoksen antihistamiinia, allergialääkettä.
Parkissa sairaalan etuoven vieressä 24.1.2017
Siirrän mansikkapussin jääkaappiin, ja mietin, mitä niistä pitäisi tehdä. Kun parin tunnin päästä tulen jääkaapille, koska on nälkä, niin hullaannun siihen käsittämättömän ihanaan tuoksuun, joka avoimesta mansikkapussista leviää pitkin keittiötä. Tuoksusta hullaantuneena syön innoissani taas seuraavat parisenkymmentä mansikkaa, ihoa alkaa kutittaa mutta suuta ei polta, ja totean, että allergialääke vaikuttaa vielä riittävästi, syön vähän lisää... En ole mansikalle allerginen, en, sillä luomumansikasta ei tule mitään oireita, ja siksi tuo muistaminenkaan ei ole ihan "aktiivinen" tuossa asiassa. Ja on ne hyviä, niin hyviä.

Minulla on ollut ilo kasvattaa yhtä sellaista muksua, joka korjasi mielellään kaiken mahdollisen joko sinitarralla tai teipillä. Molempia löytyi milloin mistäkin. No, tuo kuva on erityisesti hänelle. Torilta tullessa, BAskent sairaalan kohdalla olin pärähtää nauruun, kunhan olin ensin tarkistanut, että näin oikein. Siinä sairaalan edessä kökötti ihan yksinään tuo hopeisensininen skootteri. Se oli kasattu jesarilla ja paikattu pahvilla. Ai jestas, että nauruhermoja kutkutti. Teipistä on moneksi, ja aaltopahvista kanssa. Vaan jäi yksi kysymys: onkohan skootterin omistaja potilaana sairaalassa, vaiko tuttuaan katsomaan tullut tuolla ihan vähän vaan kolaroidun näköisellä kulkupelillä... vai liekö skootteri tullut hakemaan ensiapua haavoihinsa. LÄhtisitkö tuon kyytiin, jos oikein komea herrasmies hymyilisi kauniisti, ja pyytäisi ajelulle?

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Kanssakulkija hetken ajan


Alanya, Tosmurin ranta ja kalamies 25.12.2016
MIksi et eläisi niin, ettet katkeroidu elämättömän elämäsi vuoksi? Näitä katkeroituneita, kuivia käppänöitä, on paljon.
Kuivuneella tarkoitan tässä elämänilonsa menettänyttä henkilöä, sellaista, joka ei kykene enää rakastamaan itseään eikä muita ihmisiä.

Kuulen usein näiden kaltaisia lauseita:

"Kunpa pystyisikin lähtemään."
"Kunpa se olisikin niin helppoa."
"Kunpa lapset sitä, mies tätä, ja pankkitili blaa blaa blaa..."
"Kunpa"

Kunpattelija ei ole vielä valmis lähtemään yhtään mihinkään. Kunpattelijan sanat ja sanomiset on tarkoitettu hänen itsensä vakuuttelemiseksi ja omien lähtöhaaveiden nujertamiseksi, samalla, kun sisällä pieni sydän sanoo: "Sinäkin voit, osaat ja pystyt. Itse tiedät, mikä on sinun kutsumuksesi, ja sinun polkusi. Sinäkin olet rohkea ja elämänhaluinen, mene vaan."

KAtumaisemaa Tosmurista, sama kohta, 25.12.2016
Monen kunpattelijan kynnyskysymys on raha. Raha, raha, raha. Ja juuri nyt Jouluna haluan puhua erityisesti rahasta. Kaikkea ei voi saada, sen ovat useimmat meistä oppineet jo lapsuudessa. Toki poikkeuksiakin on, ja joskus ihmeitäkin tapahtuu; ja emme me tiedä sen ihmisen arkielämän todellisuutta ja onnellisuutta, joka meidän mielestämme näyttää saaneen kaiken. Tavalliselle kuolevaiselle kaikki ei kuitenkaan ole ulottuvilla. Siksi siis joutuu valitsemaan, haluaako elää rahaa, rahaa, rahaa -maailmassa, vai kutsumuksensa maailmassa, siellä. Valintakysymys, myös niille, jotka eivät valitse mitään. Valinta se on sekin. Silloin antaa ympäröivän maailman valita puolestaan. Jos jotakin haluat, niin tee sellaisia asioita, jotka johdattavat sinua sitä haluamaasi kohti. Suunnittele, valmistele, ja luovu jostakin. Kaikkea ei voi saada, ei edes miljonäärit.

"Everyone has been made for some particular work, and the desire for that work has been put in every heart.
~ Rumi"

Kesällä aurinko laski kuvan oikeaan laitaan, nyt tähän. 25.12.-16
Suuntasin tänään pitkälle kävelylenkille itäiselle rannalle, josta nuo kuvatkin ovat. Juuri kun pääsin lähelle vesirajaa, ja koin että tässä voisi vaikka rentoutua, niin yksi tutun näköinen ja toivottoman oloinen mieshenkilö lyöttääntyy seuraani. Saman tien muistin, miksi en ole viime aikoina kävellyt itäisellä rannalla. Jos sinne menee ilman seuraa, niin aina joku miespuolinen kävelee vierelle, ja alkaa epätoivoisen iskurepliikkilitaniansa. Täällä ei naisen tarvitse olla yksin, jos ei halua, ja jos ei ole kovin vaativa kumppaninsa suhteen.

Tämä herra muisti nähneensä minut aiemmin, mikä pitää paikkansa. Sen lisäksi hän ehdotti ammatikseni lehtimies; olin sanonut hänellekin aiemmin, että köyhä kirjailija, niin kuin sanon kaikille muillekin kysyjille. Hän myöskin muisti, että valokuvaan... hän on nähnyt minut kuvaamassa aiemminkin, tosin hieman eri paikassa. No, sitten hän vaan lähti kulkemaan rinnallani, riippumatta siitä, mihinpäin kävelin, kauanko viivyttelin kuvien otossa jne. En halunnut sanoa niin kovasti kuin ajattelin, en sanonut mitään, ja ajattelin, että siinähän kävelet. Hän kysyi olenko koskaan kalastanut ongella, kun kuvasin paria kalastajaa (heidän luvallaan).

Alanyan talven värejä 25.12.2016
Turkin kielen sanastoni yritti taas laajentua sanalla ongenkoukku, mutta unohdin sen kuitenkin. Siinä vaiheessa, kun pääsimme onkimiskeskustelussa koukkuun asti, niin yritin epätoivoisesti kysyä, että mitä täällä käytetään syötinä. Syötti-sana ei tietenkään ollut minulle tuttu, eikä hän millään meinannut keksiä mitä tarkoitan. Ehdotin kalan ruokaa ja vaikka mitä, mutta ei. Kun kysyin, että ei kai ne nyt tyhjää koukkua syö, niin hän sanoi, että kyllä ne joskus syövät. Lopulta sain selitettyä, että Suomessa koukkuun laitetaan esim. mato. Sitten hän ymmärsi, ja kertoi, että täällä käytetään kanan lihaa, kanan mahan jotain osaa, tai esim. leipää. Mieluiten laittaisin koukkuun leipää, jos noista pitää valita...

Usein, kun kuvasin jotain, niin hän katsoi mitä kuvaan. PAri kertaa aivan säikähdin, kun hän olikin olkapään takana katsomassa kameran ruutua (itse olin jo ehtinyt unohtaa hänen olemassaolonsa). Kolmisen kilometriä käveltyä ja toimiani seurattua hän totesi, että ai, sinä kuvaat vaan luontokuvia, maisemia. Sitten hänen juttujensa taso meni ihan toiseen laitaan. Hän kysyi, että osaanko lukea, ja näytti Tosmur-kylttiä rannalla, tien vieressä? Ensin ajattelin, että "tyhmä", juurihan me puhuttiin uutisten lukemisesta ja kirjan kirjoitamisesta... mutta kun sitten mietin koko kävelymatkan keskusteluja, niin ei hän ollut tyhmä, nyt hän vain halusi jostain syystä esittää tyhmää.

Eräs laituri monista, Oban tienoilla, Alanyassa 25.12.2016
Hän oli välillä keskustellut kanssani sujuvalla englanninkielellä, ja oli hyvin perillä uutisista, ja muisti minusta asioita, joita sanoin hänelle puoli vuotta sitten, samalla rannalla pikaisesti kohdatessamme. Jostakin ihan muusta oli kyse. Ja yhtä nopeasti, kuin mitä hän ilmaantui, hän myös lopulta katosi, sanottuaan ensin "hyvää iltaa sinulle". Tiedän, että hän asustaa ja/ tai työskentelee tällä alueella, mutta hän väisti taitavasti kaikki hänen työhönsä ja persoonaansa kohdistamani kysymykset. Kuka lieneekään. Sellainen rantakävely tänään.

Huomenna alkaa taas uusi viikko, ja tanssitunnit. Hieman on vieroitusoireita tanssista, jopa viikonlopun aikana. Kiva mennä taas treenaamaan, niin se vaan on. Kroppa kaipaa fyysistä treeniä, samoin pää, ja hauskaahan tanssi on aina (paitsi silloin, kun se ei ole hauskaa ;) .

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kurnutetaanko porukalla

Tire Izmirissä tuli taas mieleen, kun sinnepäin olen menossa.
Kaikki se, mistä suunnittelin kirjoittavani tänään, on juuri nyt kadonnut päästä jonnekin kadonneiden ajatusten laaksoon, kauas Taurusvuorten taa, jonnekin, missä niiden ei tarvitse tulla julki eikä pohdittavaksi. Yritän sitten kalastella varasuunnitelmaa ja tai sitä seuraavaa hätävaraa, eikä niistäkään kuulu pihahdustakaan. Himputti. Harvoin näin käy onneksi. Yleensä vain silloin, kun en ole oma itseni, kun on jotain josta stressaan. No, nyt stressaan kun en osaa päättää mitä teen yhden asian suhteen. Eikä kärsivällisyys siinä samassa asiassa ole mitenkään huippuluokkaa, siis että odottelisin vaan kaikessa rauhassa ja katsoisin mitä tapahtuu tai ei tapahdu, ilman että teen mitään päätöstä. Joten olen nyt kaikessa rauhassa "tässä olotilassa" kunnes keksin mitä teen, tai kunnes ei enää tarvitse keksiä. Näin tämän naisen logiikalla toimitaan, humoristisesti tai ilman.

Hileet, joista eilen kerroin, ovat levinneet ympäri yläkertaa ja kattoterassia. Ei se puku pesunkaan jälkeen ole sen parempi, ja Ihokin on edelleen paikkapaikoin kimalteinen, saippuoinneista, suihkuista yms huolimatta. Käyn kyllä mainitsemassa siitä puvun myyneeseen liikkeeseen, samalla kun käyn keskustassa seuraavan kerran, mutta itsepähän olin niin tyhmä että ostin sen. No, aina ei voi olla parhaimmillaan, eikä varsinkaan tänään ;) .

Ensi viikon häälahjaa olen miettinyt tänää muutamaan otteeseen. Täällä on tapana antaa kultaa, rahaa tms. Näin minulle ainakin kerrottiin, kun kysyin. Pankkini pankkiautomaatista saan ostettua aitoa, todistuksellista kultaa pieninä, enintään gramman painoisina poletteina. Siellä on tietyt koot ja niille keskuspankin viralliseen kullanmyyntihintaan perustuvat hinnat. Kullan hinta on nyt ennätyksellisen korkealla, jos olen oikein ymmärtänyt. Silti sellaisen pienen pienen kultapalasen saa kohtuullisen pienellä sijoituksella, häälahjaksi sopivan kokoisella sijoituksella. Aion siis kokeilla kuinka automaatti sen osalta toimii. Todella hyvä puoli tuossa automaatissa on se, että tuli mitä tahansa kysyttävää, niin sekä vartija että pankin henkilökunta ovat kädenheilautuksen päässä, ihan vieressä.

Tuollakin tuli käytyä samalla reissulla kuin pelloillakin.
Kävin tässä kirjoituksen välissä sekä kuuntelemassa sammakoiden konserttia, että nauttimassa oikein makean ja vahvan kaakaon. Sitten kun keskittymiskyky on hukassa niin se kanssa on hukassa. Oikeasti ajattelin tekeväni vahvan ja makean tumman kaakaon. Laitoin nyt tavallisesti käyttämäni hunajan sijasta sokeria, ja peräti neljä teelusikallista kupilliseen kaakaota. Makean himo mielessäni ja hymy huulillani hörppäsin mukin reunasta kunnon kulauksen kaakaota, ja kun en oikein uskonut aistejani, niin hörppäsin vielä toisenkin kerran, tosin en enää niin isosti. Oli karmein kaakao mitä olen koskaan juonut, ihan älyttömän suolainen. Maku oli sama, kuin olisi meriveteen sen keittänyt. Ihan yhtä paljon poltti suola suun limakalvoja ja kurkkua, pidemmälle en edes viitsinyt tuntemuksiani eritellä, kun jo kaasin sen pois. Hyi! ja iso sellainen. Ei kai siinä muuta, kuin uuden kaakaon keittoon, tällä kertaa turvallisesti hunajaa käyttäen. Mikähän fiksu idea on ollut laittaa suola ja sokeri samanlaisiin purkkeihin, niin että erona on vain suolapurkin sininen kansi ja sokeripurkin punainen kansi...

No, mieskin tuossa välillä soitti, ja oli pahoillaan kun en ole soittanut hänelle pariin päivään. Taas hän kuuli äänestä, että kaikki ei ole ihan ok. Kerroin sitten, että olisi varmaan hyvä keskustella, ja jos sopii, niin vaikka tänään. Hän oli tänään mennyt töihin skootterilla, ja ajaa jurnutti nyt sillä meille. Matkaan menneen puolen tunnin aikana hän oli tulkinnut tuon sanomiseni niin, että nyt on jotain tosi pahasti vialla ja kaikki on katkolla. Tuo mies pystyy käsittämättömän hyvin lukemaan minun tunteitani, myöskin sanomatta jääneitä ajatuksiani, sanomisteni taustalla olevia asioita ja mahdollisia seurauksia. Hän
itse asiassa pystyy ymmärtämään minua paremmin kuin kukaan muu mies tähän ikääni mennessä. Ja mahdollisesti
paremmin kuin kukaan koskaan pystyy ymmärtämäänkään. Poikani oli jossain vaiheessa todella hyvä tilanteiden analysoija, mutta nyt hänen kasvaessaan hänen taitonsa on hieman jumissa.

Tiressä oli paljon tällaista viljely- ja laidunaluetta sekä puutarha-alueita
Siinäpä sitten joen varrella illan hämyssä ja katulampun valon alla kävimme syvällisiä keskusteluja, sammakoiden kurnuttaessa taustalla aina sopivissa kohden, ikään kuin kantaaottavasti. Otin sammakkopoikien kuorolaulua myös videolle, mutta se ei ole edustava otos. Otan joskus paremman äänipätkän niistä. Tuskin ne tuolta mihinkään karkaavat, jolleivat sitten joudu lintujen suihin, mutta eivät ne ainakaan lopu. Kun keskustelu sujui rauhallisesti ja hyvin, niin lopussa hymyilytti senkin vuoksi. Siihen kun lisätään vielä tuo sammakon (kurbağa) tai sammakkoparven laulelu yksi ja moniäänisesti, niin hyvälle tuulellehan siitä tuli, ja nauruun päättyi tuo vakavamielisesti alkanut parituntinen. Onneksi se päättyi nauruun ja hyviin tunnelmiin.