Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste asunto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Uusi asunto taas mielessä, ja vanhat

Josko sitä hakeutuisi ratsastustunneille...
Neulominen voittaa kirjoittamisen tällä hetkellä lähes joka kerta kun edes ajattelen blogiin kirjoittamista. Elämä on jumissa omalla tavallaan, ja olen itsekin jumissa tässä tilanteessa. Hieman mietityttää työkaveri, joka vaihtoi maanantaina työpaikkaa viiden minuutin harkinta-ajalla. Olisiko minustakin siihen, tavoittelemaan hieman haastavampaa ja siten mielekkäämpää työtä, vai pysynkö tässä missä olen ja yritän sopeutua siihen, että työpäivän ainoa haaste on päättää missä kohden päivää syön purkkieväät. Arki on tapahtumatonta ja tasaisen harmaata. Työpäivästä selviäminen ei vaadi ajattelua, vaan konemaista toistoa ja helppojen rutiinien toistoa. Toistaiseksi ei ole näkyvissä tarvetta hengityskonehoitajalle, ellei jostakin putkahda uusi konepotilas. Tai jos en tee kuten kollega, eli vaihda työnantajaa. Jaa-a, mitähän tässä tekisi. Jaa-a, jatkan kai neulomista, ja menen huomenna normaalisti töihin.

Silti joskus jostain putkahtaa yllättäen ilonpilkahdus, nauru, valonsäde tai lämmönlähde. Nyt mielenkiinnolla odotan mitä tuleva viikko tuo. Perjantaina poljin pyörällä 13 minuuttia ylämäkeen, joka jyrkkeni säännöllisin väliajoin. Yritin kuvitella itseni Alanyaan polkemaan ylös Mahmutlarin mäkeä, ylös Taurusvuoriston rinteitä. Sillä innolla meni koko urakka. En kysynyt kuinka kauas pääsin, tein vaan mitä käskettiin. Sydänlääkäri toivoi, että saisin pulssin nousemaan lähelle kahtasataa. Sain. Rasitus-EKG:n tulos oli kaikin puolin positiivista kuultavaa. Ei ole sepelvaltimotautia. Ja olen kuulemma ikäisekseni ja kokoisekseni hyvässä kunnossa. Siitä iso kiitos potkulaudalle. Se on ollut ilo.

Tosmurin silta ja jääräpäinen pappa
Tänään aloitin lopultakin akryylimaaleihin ja niillä maalaamiseen tutustumisen. Luin jopa maalien käyttöohjeenkin, ja siinä kohden kun sanottiin että suojaa pöytäpinnat, matot ja itsesi naurahdin hilpeästi hiljaa sisäänpäin. Enhän minä mitää sotke. Olisinko ehtinyt maalata 5 minuuttia, kun etsin jo märkää rättiä jolla pelastaa maaliin tuhriutunut pöytä... en kyllä ymmärrä mistä se maali siihen pöytään tuli, ja miten se noin joka paikkaan levisi. Enhän se minä ollut, vaan kuka! Voi olla, että suojaan seuravalla kerralla ainakin pöydän. Mitä muuta opin tällä lyhyellä tutustumisella on se, että värien sekoittaminen ei toimi ihan samoin kuin akvarellejä maalatessa. LIsää harjoitusta ja lisää kokeiluja, niin ehkä tuokin maisema valmistuu. Alanyan Kestelistä on tullut kuvattua sellainen maisemakuva, josta saa helpohkon taulun aiheen tällainen vasta-aloittelijakin. Siitä aiemmin kertomastani tukaani-viidakko-kuvasta en uskaltanut aloittaa, sillä se olisi kiva saada sellaiseksi että sen kehtaa ripustaa seinälle. Siksi päädyin aloittamaan pienemmästä ja monella tapaa helpommasta maisemasta.

Alanyan toukokuuta parin kolmen vuoden takaa
Tässä välissä keitin turkkilaisen kahvin. Cevzeä ei ole, mutta pikkukattilalla keittäminen onnistuu ihan yhtälailla kuin cevzelläkin. Kovin riittoisia ovat olleet nuo pussit jotka toin tullessani Alanyasta. Töissä tulee juotua suodatinkahvia, ja sekin menettelee kun se on tarpeeksi vahvaa. Kahvin tuoksu on yksi iloista, ja kupillinen vahvaa, mustaa ja pehmeänmakuista kahvia rentouttaa hyvin. Ja vie mennessään Istanbuliin, sille pikkukujalle, jossa kahvinjuonnin opin. Katselen edelleen youtubesta Payitaht Abdunhamid -sarjaa, ja historialliseen IStanbuliin sekin sijoittuu. Jospa Covid-19 alkaisi väistyä ja pääsisimme taas normaalisti matkustamaan. Jospa, kunpa, jospa... kaikki aikanaan.

Täällä kovin pohjoisessa katselen ikkunasta ulos, ja näen edelleen lehdettömiä puita, pieniä lumikasoja ja ruskehtavaa nurmikkoaluetta. Vihreydestä ja vehreydestä ei ole vielä tietoakaan. No, en olekaan koskaan ennen viettänyt näin pitkää aikaa näin pohjoisessa, eikä ole mitään käsitystä siitä miten täällä kevät etenee. Siis että tuleehan se, pliis! Alanyan suunnalla on erityinen lämpöaalto, 😍ja mittarit nousivat näyttämään jo +35 - 38 C lämpötiloja 😍. Ja mitä minä teen -vedän villapaidan päälle ettei palele sisällä, ja ulkona käytän edelleen talvitakkia ja hanskoja. *Tähän kohden tarvitaan se itselle kohdennettu motivointipuhe*

Itse asiassa myös viihdyn täällä, tässä harmaassa kaupungissa ja ärsyttävässä neljän ruuhkassa. Viihdyn myös työssä, jossa jokaisena päivänä on joku syy hymyyn ja hyvään mieleen. Nyt ei ole niin akuuttia ja vaativaa työtä kuin mitä eniten toivoisin, mutta tälläkin työllä on hyvät hetkensä, ja useimmiten valmista kahvia keitettynä. Isopomokin on ihan jees ja on monta mukavaa työkaveria. Sen lisäksi tämä loppuu aikanaan, ja alkaa taas Alanyan jakso, ehkä lyhyt mutta ytimekäs. Ja Alanyassa on luvassa odotettuja uusia kuvioita, kaivattuja vanhoja kuvioita ja sitten kaikkea sitä ennalta-arvaamatonta, jota ei voi välttää.

Alanyan asuntotilastojen mukaan paljon asuntoja on myyty myös viime kuukausien aikana. Ja paljon asuntoja on tullut myyntiin siksi, että ne ovat olleet jonkun lainan takauksena. Asuntojen hintatasossa on kuulemma tapahtunut känne laskusuuntaan. Se olisi hienoa. Vieressä kuva Kestelistä ja silloisesta naapuritalosta. Tuon talon parvekkeen nurkka oli vain parin metrin päässä minun makuuhuoneeni parvekkeesta. Oikealla puolella kuvaa olisi Akropol-hotel, no on se siinä edeleen vaikkei kuvassa näykään. Ja vasemmalla olisi Summer Sun apart, js muistan nimen oikein. Meidän talollamme oli turkkilainen nimi ja asukkaisto, naapuritalo oli myyty pääosin turisteille. Uima-allas, sauna ja kuntosali oli yhteinen SUmmer sunin kanssa, samoin hallinto. Ilman Green Life-hotellin aiheuttamaa meluhaittaa asuisin todennäköisesti edelleen tuolla. Mutta mistä sitä tietää, josko Kestel olisi myös se seuraava osoite, tosin joku oikeasti rauhallinen ja meluton alue. Nykyisessä asunnossa on oma hyvät puolensa, gekkosta ja hämähäkistä huolimatta, ja ansiosta. Silti on taas aika katsella mitä on tarjolla asunnonmyyntirintamalla.

Toivorikkaasti uusia tuulia kohden 😊 Vietä hyvä viikko!


lauantai 29. helmikuuta 2020

Alanyan asuntoasiaa

Ensin pari sanaa tabun eli osakekirjan parista pienestä lauseesta, ja niiden suuresta  merkityksestä asunnonostajille. Tabussa lukee eräässä kohdassa joko
a) kat irtifakı tai
b) kat mülkiyeti

Ei ole ollenkaan sama lukeeko kyseistä kohtaa vai ei, ja ymmärtääkö lukemansa merkitystä vai ei. Lauseiden takana on İskan, käyttöönottolupa, joka sanelee asunnon ostajallekin sen voiko hän asettua asumaan juuri ostamaansa asuntoon vai ei. Vaikka asunto olisi valmis, mutta jos rakennuttajan İskan puuttuu, niin asuntoon ei voi muuttaa. Jos asunnon İskan puuttuu, ei asuntoon voi muuttaa silloinkaan. İskania eli käyttöönottolupaa on siis kahdenlaista, rakennuttajan hankkimaa rakennuksen käyttöönottolupaa ja asuntokohtaista asunnon käyttöönottolupaa. 

Rakennusvaiheessa, ennen kuin rakennus on valmis ja ennen kuin siihen saa muuttaa, Tabussa lukee merkintä kat irtifakı. Kun rakennus on loppuun asti valmis, virallisesti tarkastettu ja hyväksi havaittu, ja sekä rakennukselle että asunnoille annetaan käyttönottolupa, muutetaan Tabuihin teksti kat mülkiyeti.

Ostaessasi kekeneräisen asunnon tabussa lukee kat irtifakı. Rakennuksen valmistuttua ja tarkastusten ja käyttöönottohyväksynnän sekä lakisääteisten maksujen (rakennuttaja) maksamisen jälkeen tabussa lukee kat mülkiyeti.

Jos ostat asunnon, jonka tabussa lukee kat irtifakı, niin käy ensimmäiseksi Alanyan kaupungin rakennusvirastossa kysymässä mikä on rakennuksen ja asunnon laillisuustilanne, mikä on İskan-tilanne ja onko kaupungilla tiedossa jotain muuta tilanteeseen liittyvää, joka sinun ostajana / mahdollisena ostajana tulisi tietää. Eli rakennuksen ja asunnon tilanteen sekä tabun tilanteen voi aina tarkastaa Alanyan kaupungin rakennusvirastosta.

Keskeneräisen asunnon ostollekin on perusteita ja hyviä syitä, ja joskus se todella kannattaa. Silloin kun sitä ratkaisua harkitsee kannattaa käydä turvaamassa selusta ja kysymässä kaupungilta. Tämä sama pätee myös niihin, jotka rakennuttavat omaa huvilaa tai omakotitaloa. Asioista saa ja voi olla tietoinen, ja rakentamisprojektin eri vaiheita voi ja kannattaa seurata.

Alanyassa on tälläkin hetkellä myynnissä niin uusia kuin rakennusvaiheenkin asuntoja, ja asuntokaupassa tehdään uusia myyntimääräennätyksiä. Euron kurssi on suomalaisille otollinen, ja nyt jos koskaan kannattaa ostaa Alanyasta asunto joko sijoitusasunnoksi tai omaan käyttöön.




perjantai 5. huhtikuuta 2019

Olipas päivä, tontilla ja ilman

Hassu pilvi morjestaa päivän ajelukierroksella
Tänään mentiin aikamoista tunteiden vuoristorataa. Pitkien etsintöjen jälkeen istuin eilen tutun kiinteistönvälittäjän toimistossa katselemassa tonttien sijaintia tonttitietokannan hienoilta karttapohjilta, ja keskustelemassa alueesta, näiden kahden tontin eroista ja tonttien mahdollisuuksista. Hintaakin sain tingittyä isommasta tontista enemmän kuin ennalta uskoin. Lopuksi käytiin vielä läpi valtion vaatimukset, eli että onhan tonttien osakekirja varmasti sellainen, että se täyttää ne edellytykset mitä valtio ulkomaalaisen ostamalle tontille on asettanut. On on, juuri syksyllä möin iranilaiselle pariskunnallekin tontin samalta alueelta.

Tälle päivälle sovittiin näyttö, ja heti aamusta ajelimme tuonne vuoren huipun tuntumaan. Kropassa kihisi ihana tunne, sitä vahvemmin mitä ylemmäs noustiin. Kun lähestyimme kylää, oli vastassa hymyilyttäviä kylämaisemia, hymyileviä ihmisiä ja ihana hiljaisuus. 


Mimosat kukkivat runsaasti juuri nyt
Ensimmäisen tontin luona emme kunnolla ehtineet saada autoa parkkiin, kun seitsenkymppinen pariskunta tuli ulos naapuritalosta. Aikansa katselivat ja juttelivat, ja sanoivat sitten, että sinut olisi kyllä kiva saada naapuriksi. Lämmitti mieltä. Olisi naapuri, joka vilpittömästi toivottaa tervetulleeksi. Tontti oli hiukan ahdas mutta ihan jees. Siihen saisi kohtuullisen kokoisen kaksikerroksisen kodin ja muutaman hedelmäpuun. Sijainti oli mieluinen, ellei suorastaan hykerryttävän hyvä. 

Toisen tontin osalta vaihdoimme jo "kuntaa", jos sellaista sanaa voi käyttää. Sekin oli korkealla vuoristossa. Edelliseen nähden pinta-alaa oli yli 2x enemmän, tosin niin oli myös rinteen jyrkkyyttä. Väljyyttä oli vaikka muille jakaa, ja tontilta oli Konaklin yli silmiä hivelevä merinäköala. Sillä tontilla oli helppo hengittää. Edellinen tontti oli täynnä historiaa, elettyä elämää ja täynnä tarinoita. Tämä taas oli täynnä vapautta, liikkuvuutta ja uutta alkua. Niin, tähänhän minä olisin joka tapauksessa päätynyt, jos...


Mor Salcım Çiçeği
Paluumatkalla keskustelimme rakennusprojektien yksityiskohdista ja erilaisuudesta suhteessa kumpaankin tonttiin. Toimistolla puhuimme vielä tontin oston etenemisestä, käytännöistä jne. ja lupasin antaa vastaukseni lauantaina. Kerroin että varmistan sitä ennen vielä valtion kannan tähän tonttiostoon. Joku takaraivossa sanoi, että kannattaa vielä kysyä. Niinpä siis potkuttelin ensimmäiseen virastoon, ja kysyin asiaa. Sieltä sanottiin että en voi ostaa kyseisistä maa-alueista kumpaakaan, ellei minulla ole Turkin kansalaisuutta.

Potkuttelin takaisin kiinteistönvälittäjän toimistoon, kerroin heidän terveisensä ja ettei kauppaa voida siksi toteuttaa. Hän ei millään meinannut uskoa, vetosi vain siihen että iranilaistenkin kauppa onnistui. Hän arveli, ettei minun kanssani keskustellut henkilö ehkä todella tiennyt asiaa pohjia myöten. No, kysyin sitten mikä taho viime kädessä päättää asiasta. Koska maat ovat tuolla alueella, niin Se toimisto. 



Tästä tehdään myös hilloa
Niinpä potkuttelin sitten Sinne toimistoon, näytin karttaotteet ja tapun tiedot ja kysyin asiasta. Virkailija kertoi, että oletettavasti et voi ostaa kumpaakaan, soitti vielä toiselle virkailijalle, ja sanoi sitten että nyt tiedämme varmaksi että et voi ostaa kumpaakaan... Samalla noissa kahdessa toimistossa selvisi se, että jos nykyisten lakien mukaan yksin elävänä naisena joskus haluaisin esim kansalaisuuden, jolloin voisin ostaa tuon tontin, niin minun pitäisi joko sijoittaa neljännesmiljoona dollaria asuntoon tai esim pankkiin, tai mennä naimisiin turkkilaisen miehen kanssa. Sanoin virkailijalle, että sehän on 1,5 milj. TL. Ei minulta tule ikinä sellaista rahasummaa löytymään, ja aviomies on yhtä epätodennäköinen sillä en luota miehiin vähääkään. 

Tuon edestakaisen ajelun jälkeen oli jonkun aikaa sellainen olo, että mihinkähän maahan muutan seuraavaksi, että minkäköhänlaista olisi elämä esim. Makedoniassa. Mutta en enää jaksa opetella uutta kieltä, ellei se sitten ole arabia. Joten mihinköhän arabimaahan sitä voisi muuttaa??? Ajoin ylimääräisen 5 km eli päivälle kertyi ajoa 15 km, ja kotiin päästyä olin ihan poikki. Lihakset vapisivat väsymyksestä ja tunsin jo kuinka kärtytyskin alkaa poistua. Sitten muistin kärtytyksen kaksi suht hyvää hoitomuotoa, liikunnan ja hamamin lisäksi, eli shoppailu ja suklaa. Ei muuta kuin suihkun kautta kaupungille etsimään tuttavalle mekkoa. Ei löytynyt, mutta suklaata löytyi kyllä, ja juniorille kengät. Ja kas kummaa, kotia lähestyessä ei kärtytyttänyt yhtään. Tuli vain mieleen, että nuo eivät olleet minulle tarkoitettuja, että minun tieni on joku muu.

No, bussipysäkillä jää bussista myös vanhempi nainen torikasseineen. En muista nähneeni häntä aiemmin. Minut yllättää puheliaisuuden puuska ja naapureihin tutustumisen halu, ja jään pitkäksi aikaa juttelemaan hänen kanssaan. Olin jo menossa, muutaman askeleen päässä rouvan edellä, kun hetken mielijohteesta kännyin takaisin päin, ja aloitin spontaanin juttelun. Valtavan mielenkiintoinen ja tarkoitettu kohtaaminen. Viimeistään tässä kohden ymmärsin, että tieni vie johonkin muualle kuin sinne missä ne tontit olivat. Ja aivan ihana nainen, lähes minun ikäiseni. Kun jotain otetaan pois, niin jotain muuta annetaan tilalle, jos vain suostuu näkemään sen uuden. 

PS.
Lisätty 6.4.
Ei mikään Makedonia, kun ei niillä ole merenrantaa. Montenegro sen olla piti.

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Vuokraisännän luvaton vierailu

Sadevesi on vienyt rinnettä alas mereen...
Nyt on tullut aika puhua siitä, mitä seurasi vuokraisännän luvattomasta käynnistä asunnossani. Ne, jotka lukevat asiasta ekaa kertaa, niin siitä on kerrottu 20.1. lähtien pariin kertaan. Niin, keittiön kappeja oli auottu ja poliisi arveli että sieltä on etsitty viinaksia. Hups, ei löydy tästä asunnosta. Makuuhuoneen kaapit oli auottu, ja eniten ärsytti se, että alushousulaatikosta oli käpälöity mm. pitsipöksyjä. Olohuoneen käsityö- ja urheilutavarakaapit oli auottu myös. Ainoa mitä ei oltu auottu oli juuri ne tärkeimmät asiakirjat ja muistitikut sisältävä kaappi.

Odotin ensin kotiin palaamisen jälkeen pari päivää, että pahin ärsytys menee ohi. Sitten perjantaina menin vanhasta tottumuksesta Tosmuriin / Obaan Jandarman keskukseen. Siellä oli ystävällisiä poliiseja, kuten vuosi sitten touko-kesäkuulla, kun kävin siellä edellisen kerran ilmoittamassa ongelmasta. Kun kerroin missä asun, niin kävi ilmi että olenkin nyt poliisin alueella. Niin tietysti, koska asun keskustan alueella. Menin siitä suoraan poliisiasemalle, joka oli juuri ehtinyt sulkeutua ko palvelujen osalta. Eilen aamulla menin uudestaan ko poliisiasemalle, vain todetakseni että olen vieläkin väärässä paikassa. Jatkoin siitä oikeaan paikkaan, Anadolu sairaalan vieressä olevalle asemalle.

Siellä piti selittää kaikki aulassa, ihmisvilinän ja hälinän keskellä ensin tiskin takana istuvalle virkailijalle, ja sen jälkeen vieressä koko ajan seisoneelle nuorelle poliisille. Tämä saatteli minut sitten aulan vieressä sijaitsevaan toimistoon, jossa kahden eri pöydän takana työskenteli kaksi poliisia. Nuori mies selitti asiani poliisille, mutta ihan eri tavalla kuin mitä olin hänelle sanonut. Hän jopa lisäsi omiaan siihen kertomukseen. Jouduin keskeyttämään ja kysymään mitä hän tuolla sanomisella tarkoitti, ja korjaamaan sitten kertomuksen virheet eli sanomaan niin kuin asia on. Kaikki keskustelu asioitiin suoraan turkiksi, ja taas kerran olin onnellinen siitä, että kielitaito riitti asioimiseen.

Siitä mitä tapahtui ei tehty rikosilmoitusta, koska ongelmaksi muodostui se, että olin itse antanut avaimeni vuokraisännälle ilman että hän oli lyönyt tai uhannut aseella, ilman fyysistä väkivaltaa. Poliisit ymmärsivät tilanteen ja myönsivät sen olevan "ei-oikein", ei millään muotoa tavallista eikä sallittavaa. Jotta miehen olisi saanut juridiseen vastuuseen hänen olisi pitänyt anastaa tai ottaa avain minulta väkivalloin. Henkistä väkivaltaa, pelottelua ja uhkaamista ei huomioida. Olin itse omasta kädestäni antanut hänelle avaimen, piste. Vuokraisäntäni on varakas mies ja paikallista nimekästä sukua, joten kynnys puuttua hänen tekemisiinsä on oletettavasti korkea. Kaiken pitää mennä pilkulleen lakien mukaan, ja kaikki arvioidaan "surennuslasin" kanssa. Kaikki meni tuolla käynnillä silti oikeudenmukaisesti.


Poliisit neuvoivat, että 

  1. Älä koskaan, missään tilanteessa anna avaintasi vuokraisännälle tai kenellekään ulkopuoliselle. Ei koskaan.
  2. Vaihdata heti lukko.
  3. Tarkista kaikki tavarat ja tule uudestaan jos jotain on hävinnyt.
  4. Vaihda pankkitili ja/tai pankkikortin salasana.
  5. Jos vuokraisäntä jatkossa millään tavoin uhkaa, kiristää, pelottelee tai pyrkii tulemaan asuntoon, niin tule uudestaan kertomaan asiasta poliisille.
  6. Vuokraisännällä ei ole oikeutta tulla asuntoon omin luvin.


Herra Kukko lauleskeli puun alla Tosmurissa
Asunnon lukko on tänään vaihdettu. Valvontakameraan on jo muistikortti ja virtajohto yms. Vielä tarvitsee asentaa kännykkään appi jonka avulla kamera sekä hälyyttää kännykkään että lähettää kuvaa ja ääntä kun kameran liiketunnistin kytkee kameran päälle. Kamera on kätevä kytkeä päälle niiksi ajoiksi kun en ole itse paikkakunnalla. No, tänä vuonna olen tästä paljon pois, joten jos tähän tulee joku "kesäasukas" tuttavapiiristä, niin toki hän itse säätelee kameraa, ja kamera ei ole päällä silloin kun täällä asuu joku.

Herra Vuokraisäntää en ole nähnyt enkä kuullut, Rouvaa sen sijaan ei voi olla kuulematta. Joka ilta kun lamppu sammuu, ja alkaa oikea yö, niin... Rouva alkaa helvetillisen mekastuksen astioita keittiön marmoripöytään koluuttamalla, kaapinovia paiskomalla, tuoleja lattiaa pitkin siirtelemällä jne. Mistä nyt ikinä melua saakaan aikaan. Eilen olin onneksi niin väsynyt, että ehdin nukahtamisen paremmalle puolelle ennen kuin hän tajusi että valoni sammuivat, ja vaikka kuulin sen kaiken niin en jaksanut välittää niin paljoa, että olisin noussut ylös. Uni ja armeliaisuus voitti. 

Jos Rouva jatkaa tuota mielenosoituksellista käyttäytymistään vielä päivän tai pari, niin tekee mieleni viedä oveni ulkopuolelle lappu "Vuokraisännän luvattomien käyntien takia asunnossa on kameravalvonta". Asunnossa on onneksi hyvä ilmapiiri, levollinen fiilis ja rauhallista päivisin, ja tuskin tuo rouvakaan jaksaa viikkoa enempää mellastaa. Vähän kun vielä lämpenee, niin hänellä on työtä tuolla puutarhassa enemmän kuin jaksaa tehdä. Ilmat alkavat olla Suomen kesään verrattavia... sellaisia kahden paidan kelejä 😂. Yhdellä paidalla pärjää sitten kun on yli +30 C. Siihen on vielä hetki aikaa.

torstai 28. helmikuuta 2019

En minä, en ainakaan kovin paljon

Alanya, CayEvi ja paljon auringonvaloa...
Kovatuulinen päivä, paitsi niinä hetkinä kun ei tuullut. Tuulessa kaipasi toppatakkia, tyvenessä riitti kolme paitakerrosta. On ollut hurjan hieno tunne olla taas auringonvalossa. Kropalla on viikkojen valovaje, jonka täyttäminen alkoi tänään. No, tiedossa on ainakin rantapäiviä hietikolla hyvässä seurassa istuskellen. On tiedossa muitakin projekteja, sillä kotiinpaluu sujui sekä odotusten mukaisesti, että täysin vastoin odotuksia.

Ensin maahantulo. Rajalla passintarkastuksessa tuli ongelma, ihan "pieni ongelma". Minulta puuttui maahantuloon oikeuttava oleskelulupakortti, ja mukana oli "vain" väliaikainen oleskelulupa eli maahanmuuttoviraston leimaama paperi. Rajavirkailija sanoi ettei voi päästää tällä maahan. "Mutta kun Alanyan maahanmuuttovirastossa sanottiin että tämä riittää, ja lähtiessä Gazipasan rajaviranomainen sanoi että tämä riittää..."

Alanyan kaupungintalon edustan tulppaanipuisto kukkii...
Käskivät minut hirmuisen pitkien passintarkastusjonojen reunamilla sijaitsevalle poliisin palvelutiskille, jossa voi tarkistaa onko päätöstä tehty ja onko se myönteinen vai kielteinen. Menin tiskille, ja äkäinen poliisi ilmoitti ensitöikseen "Böyle olmaz!" Aikansa marmatti, ja lähetti sitten takaisin passintarkastusjonoon, tiskille lähettäneelle virkailijalle. Virkailija kysyi missä saamani tarkastuslappunen on. Eivät antaneet mitään lappusta. Hän soitti tiskille ja lähetti sitten sinne uudestaan, ja sanoi että mikäli olen maahantuloon oikeutettu, niin heidän tulee antaa pieni lappu, joka on erittäin tärkeä tuoda tänne asti, älä hukkaa sitä.

...ja se kukkii monin eri värein...
Menin uudelleen, ja siinä matkalla muistin, että Ptt eli postilaitos laittoi minulleturkkilaiseen numerooni jokin aika sitten tekstiviestin, jossa kerrotaan uuden oleskelulupakorttini saapumisesta Alanyan pääpostiin. Se löytyi. Jee!!!  Näytin sen tekstiviestin poliisin palvelutiskillä kaikkien muiden papereiden, korttien ja passin lisäksi, ja sain pienen lapun, sen, joka yllättäen osoittautui ihanaksi pikku lappuseksi. Sillä pääsi maahan. Vähänkö helpotti. Ehdin jo hieman panikoida, sillä olen vuosien varrella kuullut tilanteista, joissa maahantulo on evätty kunnes poikaystävä tms on pystynyt toimittamaan asiaankuuluvan dokumentin Alanyasta Istanbuliin. Kukas minulle olisi sen hommannut ja toimittanut sinne missä minäkin olin? Ei tule ketään mieleen. Onneksi asia hoitui tällä kertaa näin. Kävinpä tänään hakemassa postista sen kullanarvoisen oleskelulupakortin, ja talletin hyvin. Toiset ottavat siitä kopioita itselleen, jos vaikka alkuperäinen hukkuu, mutta en ole vielä siihen oppinut. Ei ole toistaiseksi hukkunut, eikä ole tarkoitus hukata tämänkään jälkeen.

...ja monessa ei kokoluokassa. Matalia silmäniloja.
Lentokenttäkuljetuksessa mokasin...kellonaikojen suhteen. Olin tilannut kyydin tuntia myöhemmäksi kuin mikä oli koneen laskeutumisaika, mutta eipä siihenkään maailma kaatunut, vaan siitä selvisi odottelulla. Kotiin tulo sen sijaan oli valitettavasti odotusten mukainen siinä mielessä, että vuokraisäntä oli käynyt asunnossani luvatta, minulta uhkailulla ja painostuksella ottamillaan avaimilla. Kuskin kanssa marssimme heidän ovelleen kysymään avaintani, ja hän sen heittikin ja toivotti sitten hyvät yöt. Ehei, ei se nyt ihan näin mene.

Punaista värienergiaa <3
Kuskille olin kertonut ennakkoon mikä oli lähtötilanne ja mikä on olettama, eli että ovat menneet asuntooni ilman lupaa. Kerroin että käynnistän kännykän videotallennuksen juuri ennen avaimen kysymistä. Kysyin siinä samalla, että onko ollut tulipalo -ei, onko ollut vesivahinko -ei, onko ollut joku sähkökatastrofi -ei. Oletteko käyneet asunnossani poissaollessani -ei. Jaaha, no tulepa tänne, katsotaan porukalla mikä tilanne on. Sen näkee heti tässä ovea avatessa... mutta täällähän on käyty. Oletteko käyneet asunnossani poissaollessani -siitä ovelta vaan katsoin. No, tulepa tänne, niin katsotaan missä asti olet käynyt... 

NArsissejakin on, kahta eri väriä.
Niin keskustelumme ja tarkastuskierroksemme jatkui. Ukko kielsi ensin käyneensä asunnossa, sitten myönsi katsoneensa ulko-ovelta sisään, seuraavaksi myönsi käyneensä sisällä katsomassa joka huoneeseen jne. Ilmoitussluontoisesti ja todistajan läsnäollessa kerroin, että nyt minun on sitten ilmoitettava asiasta poliisille, koska a) te olette saattaneet kopioida henkilötietojani täällä olevista vanhoista passeista ja henkilökorteista, b) olette saattaneet kopioida suomalaiset ja turkkilaiset pankkitilitietoni ja d) olette saattaneet kätkeä tänne jotakin tms. Ukko ei missään vaiheessa kiistänyt mitään muuta kuin sen, ettei muka tiedä ettei vuokralaisen asuntoon saa mennä ilman lupaa. Kerroin että asia löytyy myös notaarin vahvistamasta vuokrasopimuksesta, että hän voi halutessaan lukea sen sieltä. Tässä vaiheessa ukko yritti vetää kuskin mukaan itsensä puolustamiseen, mutta kuski ei siihen lähtenyt, enkä minä antanut tilaa. Puhuimme koko ajan sen verran isolla äänellä, että alakerran vuokralaisetkin kuulivat.

Tänään tapasin rouvansa rappukäytävässä. Hänkin aloitti teennäisten tervehtimisten jälkeen litaniansa -mieheni on vain kurkistanut ovelta sisään, että kaikki on ok. Juu, ei kannata yrittää hämmentää asiaa enempää, sillä kaikki eilinen keskustelu tallentui videolle, ja siellä miehenne myöntää moneen kertaan, että on ollut asunnossa sisällä, luvatta, joten turha yrittää muuttaa faktoja. Tunnin päästä ovikello soi, ja rouva on ison teemukinsa kanssa oveni ulkopuolelle, ilmeisen sisääntulohalukkaana. Hän ottaa jo askeleen eteenpäin samalla kun sanoo, että voinko minä tulla sisälle. Et voi. Ovea sulkiessani näe suuren hämmästyksen leviävän hänen kasvoilleen. 

En minä ala heidän painostustaan kuuntelemaan. Molemmat heistä pyrkivät vain ja ainoastaan painostamaan ja/tai uhkailemaan että en puhuisi asiasta mitään poliisin kanssa. Valitettavasti oman turvallisuuteni takia on puhuttava. On jotenkin koomista, että nyt he ovat minulle vihaisia vaikka he itse ovat toimineet laittomasti ja he itse ovat toimintapäätöksensä tehneet. Tässä asumisen turvaamiseksi on taas vaihdettava lukko ja asennutettava myös murtorauta, sillä ovenpielessä on murron jäljet. Kuka tietää mitä tapahtuu kun seuraavan maasta poistumiseni yhteydessä en ennalta kerrokaan että poistun (uhkailun välttämiseksi), ja hän saa huomata että hänen ilman lupaani teettämänsä kopio nykyisestä avaimestani ei sitten enää toimikaan. No, valvontakamerani toiminee silloin. Ehdin asennuttaa senkin ennen uutta lähtöä. Mutta tuo tympeä tyyppi ei sitä kameraa, sen asennusta ja lukon uusimista maksa, vaan ne jäävät kaikki itselle. Tällaista on vuokralla asuminen epärehellisen vuokraajan asunnossa. Se Kalen asunnon vuokraajaperhe oli ainutaatuisen ihana. Koskaan he eivät menneet asuntooni ilman lupaa, eivät kertaakaan. Ihana että sellaisiakin ihmisiä on.

Arvaapa paljonko tämä(kin) motivoi nopeuttamaan oman mökin rakentamista?

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Naapurin tytär

Taidelasiseppien tuikkumalja on ihana, mieluinen
Talviseen tapaan sää vaihtuu nopeasti ja eilisen aurinkoinen +22 C vaihtui pilviseen ja sadekuuroiseen +16 C päivään. Huoneistossa hyrähtelee aika ajoin käyntiin pieni, termostaatillinen, sähkökäyttöinen lämminilmapuhallin, joka pitää huoneilman +19 C -lämmössä. Saisi sen asetettua paljon lämpimämmäksikin, mutta tuolla lämpölukemalla sähkön kulutus on vielä suht pientä, ja kroppa pysyy hyvin lämpimänä kun normaaleiden kotivaatteiden päälle pukee paikallisten tavoin yhden vaatekerran lisää. Itsellä se on joko OnePiece-haalari tai villatakki ja lämpöiset, pehmeät, paikalliset talvihousut. Kummallakaan kokonaisuudella ei kuulu mihinkään muotitrendeihin, ei minkään maan muodissa, mutta pysyy hyvin lämpimänä ja on mukava olla.  

Asunnon omistajan aikuinen tytär oli täällä eilen asiaan kuuluvasti esiliinana sillä aikaa kun vuokraisännän tänne pyytämä sähkömies asensi kylpyhuoneeseen sähkökäyttöisen vedenlämmittimen. Tytär oli ihanan avoin ja puhelias, tavallinen nainen, ja hänen kanssaan tuli puhuttua vajaan tunnin aikana vaikka mistä. Koska puhuttavien asioiden skaala oli niin laaja, niin taas kerran koin, että turkin kielen sanastoa tarvitsee oppia lisää. No, kyse on marginaalisanastoista, eli esim. katoille asennettavien lämminvesisäiliöiden sähkövastuksista, joita käytetään silloin kun aurinko ei paista, sekä pistorasia, sähköasennus, verhokisko, ikkunan tiiviste, taidealan opiskelija, karhu, ahma jne. Ei noita sanoja ihan joka päivä tarvita. Miksi sitten olisin tarvinnut suurpetosanastoa? Tytär kertoi, että tämän talon pihamaalta on reilu vuosi sitten kettu vienyt kanat, eikä isä ole vielä päättänyt ottaako uusia vai ei. Hän sitten katui sanojaan, luullen että säikähdän sitä, että kettu vierailee ympäristössä. Ehei. Yritin selittää, että Keski-Suomessa on suurpetoja runsaasti, ja ihmiset ovat tottuneet villieläinten olemassaoloon.

Olohuoneen kristallikruunu alhaalta päin, kuin lumihiutale
Jätin sanomatta, että olen hyvin kiitollinen siitä, ettei makuuhuoneeni vieressä ole kanalaumaa ja kukkoa, sillä entinen kanakoppi näkyy olevan sillä puolen pihaa. Viimeiset pari yötä olen nukkunut tosi hyvin, heräämättä. Tytär ihmetteli sitä, miksi valitsin makuuhuoneekseni asunnon kaikkein kylmimmän huoneen. Muulloinhan se ei toki haittaa, mutt juuri nyt talven kylmimpinä viikkoina yölämpötila laskee alle +10 C ja tuo pohjoispuolen huone jäähtyy enemmän kuin muut huoneet. Tytär selitti myös, että vanhoista ikkunoista vetää, ne eivät ole tiiviit. Kyllä, olen nähnyt kuinka päivä paistaa makuuhuoneen parvekkeen oven välistä, eli viilentävälle yötuulelle on tilaa. Siihen olisin tarvinnut ikkunatiiviste-sanaa, sillä kaupasta saa tiivistenauhaa, jolla tilannetta voi muuttaa. 

Olohuoneen nykyinen verhokangas
Tytär halusi kierrellä asuntoa ja katsella paikkoja. Kierroksen lopussa hän ihmetteli kovasti miksi minulla on kaksi olohuonetta. Hänen mielestään makuuhuonetta lukuunottamatta molemmat muut isot huoneet näyttivät olohuoneilta, ruokailuhuonekin siksi kun siellä on myös sohva. Sille sohvalle ei ollut muuta toimivaa paikkaa, ja tuosta sohvasta tulee parivuode parilla heilautusliikkeellä, jolloin ruokailuhuone muuttuu vierashuoneeksi silloin kun on tarvis. Ruokailuhuone on enemmänkin työhuone, sillä siellä kirjoitetaan, ommellaan, neulotaan, maalataan jne. Kaikki Ne tarvikkeet ovat päätyneet tuon ison kaapin uumeniin. Ja tuo toinen huone, olohuone, on kesällä taatusti niin kuuma että sinne sulaa, koskapa se on ollut kuuma näinä aurinkoisina talvipäivinäkin. Eilenkin nautin auringonvalosta, lämmöstä ja rauhasta juuri siellä. Ei tarvittu lämmittimiä eikä lämpimiä vaatteita, t-paidalla tarkeni hyvin. Joten ruokailuhuone on toiminnan huone, olohuone on rentoutumisen paikka.

Tämä viereinen kuva on olohuoneen yhdestä nurkasta, ja kertoo karun todellisuuden verhojen pituudesta. Tuo tarjoilupöytä ja lyhtykin hakevat vielä paikkaansa. Vaikka kuinka tykkään tuosta verhokankaasta, niin en halua katkaista verhoja tähän omituiseen välimittaan. Parin päivän katselun jälkeen tiedän senkin, että en halua jättää niitä tuollaisenaan olohuoneeseen, eli otan ne alas ja talletan jonnekin kaapin perukoille odottamaan taloprojektia. Omistajan tytär ehdotti eilen, että asennuta uudet verhokiskot ylemmäs katonrajaan, sinne minne ne normaalisti kuuluu. Hän kertoi tässä viimeiset 20 vuotta asuneen naisen asennuttaneen ne tuohon alemmas, samoin kuin teettäneen kaikki sähkötyöt mitä täällä nyt on. Ei, annan kiskojen olla tuossa, vaihdan vain verhot. Olohuoneen merimaisemasta ja runsaasta aurinkoisuudesta en halua luopua, joten vaihdan samalla verhojen värin valkoiseen. Säilyy ainakin yksi aurinkokylpyhuone. 

Yhden lipaston päällinen on vielä täynnä paikkaansa hakevia pikkutavaroita, enkä ota niistäkään nyt mitään paineita. Taulujen paikalleen laittaminen on jälleen hieman haasteellista, sillä seinät ovat juuri ennen tänne muuttoani valkoiseksi maalattuja betoniseiniä. Saa olla hieman jykevämmät työvälineet että saa ripustuskoulut paikalleen, ja varma taulun paikka ennen kuin poraa seinään ainoatakaan reikää.

Mukanani muuttaneet pensaat ja kukkaruukut selvisivät muutosta hyvin. Gardeniakin aukoo uusia kukkia, eikä ole tähän mennessä varistanut nuppujaan pois kuten ennalta varoiteltiin. Jasmiini on parvekeella lämpimimmässä paikassa, ja kasvattaa runsaasti uusia versoja. Melissakin viihtyy parvekkeella auringossa, ja on tehnyt uutta versoa ja muutaman kukkanupun, vaikkei sen kukinta-aika juuri nyt olekaan. Ainoa haaste on tällä hetkellä se, että muistan kastella noita, sillä ne eivät näy omalle silmälle ellen mene ulos parvekkeelle. Ja kun en näe niitä ulos katsellessani, en myöskään muista kastelua. Lähi viikkoina luonto hoitanee ainakin osan kastelusta. 

perjantai 7. joulukuuta 2018

Voihan säilötyt oliivit

Alanya, Damlatas ja pelargonian alku
Sopimusten siirrot, jee! Niistähän yleensä riemu nousee. Meillä on nyt olemassa mahdollisuus tehdä sähkösopimuksiin, -laskuihin ja -maksuihin liittyviä asioita netissä. Siksipä minäkin innoissani menin kyseiseen nettipalveluun websube.ckakdeniz.com.tr, ja yritin luoda itselleni tunnukset. Yritin udelleen, ja uudelleen ja... sitten päätin, että käyn Tedaksella, sähköfirman toimistolla. Jostain syystä nettipalvelu ei antanut tehdä tunnuksia kännykän kautta. Nyt läppäriltä onnistui tunnusten teko, mutta ei sopimuspaikan vaihto, ainakaan tällä erää. Tiesin jo ennalta, että joudun ostamaan uuden maanjäristysvakuutuksen että saan sopimuksen auki uuteen osoitteeseen, sillä kävin tänään sähköyhtiön toimistolla, ja sieltä lähetettiin minut Postiin ko vakuutuksen tekoa varten.

Tulin Postille juuri ruokatunnin aikaan, ja vain päivystävä virkailija oli töissä. Hän ei saanut tehtyä Dask-maanjäristysvakuutusta minulle, ja sanoi että tule 45 min päästä uudestaan, niin pääset ilman vuoronumeroa tuohon viereiselle virkailijalle, hän hoitaa asian. Odotin ja olin sopivaan aikaan oikeassa paikassa. Nuori nainen sanoo heti, että "ei, me emme tee maanjäristysvakuutuksia, voit ostaa sen muualta". Alaovella vartija hämmästyy kun tulen näin nopeasti ulos, ja kysyy sainko asian hoidettua. Kerroin mitä virkailija sanoi, ja hän pyytää seuraamaan. Hän käveli palvelutiskilleen, katsoo siinä että postin mainoksessa todellakin on Dask-vakuutusten mainos, soittaa jollekin paikan pomolle, ja saa vastaukseksi että kyllä meillä myydään Dask-maanjäristysvakuutusta.
Välillä on tällainen olo asioita hoitaessa

Vartija kysyy kuka näin sanoi, kenen kanssa asioin, ja pyytää seuraamaan. Hän marssii kyseisen henkilön luo ja pyytää selitystä. Virallinen selitys on, että systeemi ei juuri nyt toimi. Hhmmm, ehkä. Alhaalla vartija kirjoittaa lapulle Postin ko Alanyan toimipaikassa olevan virkailijan puhelinnumeron, ja sanoo että soita tuohon ennen kuin tulet, ja kysy toimiiko ohjelmisto, ettet turhaan tule, mutta osta vaan se täältä. Sydämellinen asiakaspalvelija. Kiitos. 

Toinenkin sydämellinen ja ihmisystävällinen henkilö tuli tänään vastaan. Lukkoseppä kävi ja vaihtoi lukon. Hän on tähän mennessä ensimmäinen käyttämäni lukkoseppä, joka antaa vanhan lukon minulle. Muut ovat aina vieneet vanhat lukot mennessään. Lisäksi hän sanoi, että kun muutat tästää ulos, niin vaihdata tämä vanha lukko takaisin oveen ja ota uusi mukaasi. Tuo uusi on niin hyvä, ettei sitä kannata jättää oveen. 

Nuo edelliset kappaleet tuli kirjoitettua pari päivää sitten valmiiksi odottamaan. En muista eilisestä muuta kuin mahataudin, ja sen erityisen hyvin. En tiedä onko asunnon pinnoilla sekä aiemman siivoojan että minun omien siivousteni jäljiltä vielä jotain asuntoon kuolleen naisen "pöpöjä", vai mistä on kyse, mutta tänä aikana jo kolmas kerta mahatautia ei ole normaalia. VIe voimia aika tehokkaasti, tosin vie myös kiloja 😁. Tänään olin taas kuosissa ja vireessä, ja purin yhtä lukuunottamatta kaikki muut purkamista odottaneet laatikolliset, kun ensin olin vaihtanuttavarat kaapista A kaappiin B... pöh. Mutta nyt ne ovat kaapeissaan, olo- ja ruokailuhuoneessa on verhot ja koko asunnon lattiat ja pinnat on taas kertaalleen pesty. Kolme pienempää kaappia etsii vielä paikkaansa kettiö-eteinen-suunnalta. Aikanaan niidenkin paikka ratkeaa.

Rouvan kanssa toimiessa tulee tällainen olo...
PAri sanaa taas lämpimästä vedestä. Asunnossa on aurinkoenergialla lämpiävä vesitynnyri tuolla katolla. Jos aurinko ei paista niin aurinkokenno ei lämmitä vettä. Edellinen rouva on asennuttanut tuonne kattotynnyriin myös verkkosähköllä lämpiävän vastuksen, mutta sen logiikkaa en ymmärrä, ts. siinä ei ole paljoakaan järkeä. Ensin siis lämmität kylmässä tynnyrissä olevan kylmän veden lämpimäksi maksullisella sähköllä. Sen jälkeen lasket ko tynnyristä kylmiä putkia pitkin vettä asunnon suihkuun / keittiöön / wc-hen, ja koska lämpöä hukkuu matkalle saat perillä haaleaa vettä. Paitsi jos lasket kauan ja tuhlaat vettä ja sähköä, saat hieman lämpimämpää vettä. 

Puhuin tänään asiasta asunnon omistajan ja vaimonsa kanssa, ja yllättäen he toivat esille samanlaisen mielipiteen. Hekin kokevat paremmaksi suihkun yhteyteen sijoitettavan sähkövastuksen, joka lämmittää vettä silloin kun kytket sen päälle, ja saat valitsemasi lämpöistä lämmintä vettä heti. Tällainen minulla oli sekä edellisessä asunnossa että Kalella. Ja tällainen asennetaan huomenna tähänkin asuntoon. Kysyin asunnon omistajalta tunteeko hän ketään sähkömiestä, joka osaa sen asentaa, ja hän soitti puhelun naapurustoon. Hän myös sopi koko paketin ja tinki valmiiksi, niin että minun ei tarvitse lähteä hakemaan vedenlämmitintä eikä neuvotella hinnoista. Riittää kun käyn hakemassa käteistä rahaa.

Alanyassa  sielu lepää, mieli virkistyy ja energia karttuu
Asunnon omistajan Rouva... miten tämän nyt muotoilisin... käytetään vaikka vanhaa ilmaisua OMG! Hän olisi välttämättä halunnut myydä minulle 5 litraa itse puristettua rypsiöljyä. Se on taatusti luonnollista, juu, mutta sen arvoja ei ole mitattu, eikä siitä siis tiedä minkä laatuista se loppujen lopuksi on. Se, että on omista oliiveista ja itse puristettua ei aina takaa sitä että öljy on terveellistä. No, kun selvisin siitä sanomatta mitään todellisia ajatuksiani, kohteliaasti, niin sen jälkeen hän halusi maistattaa minulla itse säilömiään oliiveja. 

Avatessaan purkkia koko pinta osoittautui olevan homeessa. Hän tiputti siitä muutaman pintaoliivin roskiin, ja minä mietin jo otsa hiessä, että miten selvitän tilanteen jos hän haluaa minun ottavan siitä ja maistavan. Ei onneksi halunnut, vaan hän halusi myydä minulle sen koko purkillisen niitä oliiveja. Siihen nähden että purkissa oli jo hometta oli hintakin kova. En ostanut, ja rouva loukkaantui. Teetuokiomme päättyi siihen. Voihan päänsärky. Tässä saa taiteilla ja tasapainoilla, tai ainakin opetella ko taitoja. Rouva tarkoittaa hyvää ja on ystävällinen, mutta yrittää samalla myydä ja tuputtaa. Ei kiitos.

Ettei yllätyksettömiä päiviä tulisi, niin eilen tai toissapäivänä tuli ostettua liput Konyaan, sinne kerta vuodessa järjestettävään, kansainväliseen Rumin muistojuhlaan, johon olen halunnut käydä tutustumassa jo monena vuonna. Lähipäivinä siitä haaveesta tulee totta. Me käväisemme Konyassa alkuviikosta.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Luottamus ja uudet huoneet

Kalelta viime viikolla
Ruokailuhuoneen ikkunan takana velloo vihreä lehvästömeri suurilla, laajoilla liikkeillä. Tuuli se siellä tanssii puiden latvuksissa ja lehvistöissä myrskyvalssiaan. Tuota on kiehtova katsella, ja samalla syntyy mielikuva tanssisalista. Niin! Tuohon yllättävän isoon eteistilaan, jota reunustaa 7 ovea, saakin pienen tanssisalin, oman treenitilan. Siinä se on. Ja tämä missä istun nyt läppäriä näpytellen, oli ensin oma makuuhuoneeni. Ei onnistunut, ei, vaan nukuin tosi hyvin tuolla asunnon toisella puolella sijaitsevassa huoneessa, joten makuuhuone siirtyi sinne. Siellä se nyt on, avarana ja leppoisana, auringonnousuun herättävänä. Seuraavaksi tästä huoneesta piti tulla vierashuone, mitä tämä tavallaan onkin, mutta varsinaisesti tästä tuli ruokailuhuone. Sellaista en ollut suunnitellut tähän asuntoon missään vaiheessa. 

Eilen vaan tuntui siltä, että iso puinen pöytä piti purkaa osiin ja siirtää tänne. Sähkökäyttöistä ruvinväännintä ei tietenkään ollut, joten vääntyneellä ruuvimeisselillä väänsin irti ensin 12 ruuvia, ja kun kansipalat eivät irronneet, niin vielä 6 tosi lujassa ollutta ruuvia lisää. Ei irronnut sittenkään. Tarkempi tarkastelu osoitti, että edes pieni fysiikan tunteminen ja sen huomioon ottaminen olisi ollut avuksi ennen ruuvien irrottamista. Väänsin ne viimeiset 6 uudelleen kiinni, ja ratkaisin pöydän arvoituksen. Palasina sain sen siirrettyä helposti. Sitten vain kokosin ja kannoin tuolit paikalleen. Kas, nyt on hyvä. Tähän nämä kuuluvat, ovat ennenkin kuuluneet. Mutta miten?

Kalelta tämäkin, viime viikolla
Pesin ruokailuhuoneen asettelun jälkeen noin 300 ikkunaruutupalaa, ja olin kiitollinen siitä että toiselle päivälle jäi loput noin 60. Niiden luo ei päässyt, edessä oli tarpeeksi paljon purkamattomia laatikoita, ja olkapään seudun lihakset kiittivät jo aiemmistakin ikkunaruuduista. Kiittävät vielä tänäänkin. Sen jälkeen palasin takaisin ruokailuhuoneeseen ja istuin sohvalle katselemaan merta. Tämä huone on jännä yhdistelmä minua ja jotakuta muuta. Tästä voisi vaikka kirjoittaa tarinan...

Sen jälkeen oven taakse ilmestyi lukkoseppä, tai no, mies, jonka oletan olevan lukkoseppä. Luottoystäväni lähetti hänet tänne, kun kyselin tunteeko hän ketään, joka vaihtaisi oveeni lukon. MIes ehdotti myös kaikkiin neljään parvekkeen oveen lukon ja kahvasysteemin vaihtoa, ja minä vain mietin että miksi. Jos joku haluaa tulla sisälle ja näkee sen vaivan että kiipeää parvekkeelle, niin tällä ikkunamäärällä hän tulee helposti ikkunan kautta jos oven lukko on tosi vahva. Siis pidin pintani, ja meille vaihdetaan vain asunnon ulko-oven lukko. 

Pesä Kalen muureilla
Vuokraisännän vaimo sanoi jo ensimmäisenä päivänä, että voit vaihtaa lukon, mutta Luottamus on Tärkeää. Hän korosti sitä, että kaikki muutkin luottavat häneen niin paljon, että antavat hänelle yhden avaimensa. Ja jälleen hän sanoi, että Luottamus on Tärkeää. Ei tarvinnut kauaa miettiä mitä teen Rouvan ja avaimen kanssa sitten kun hän tulee sitä avainta kysymään. Kerron, että hän korosti kuinka Luottamus on Tärkeää, ja siksi sanon Rouvalle, että he siis antavat minulle oman vara-avaimensa, ja minä annan heille oman vara-avaimeni. 

Koska Rouva ei tule tähän missään tapauksessa suostumaan, niin voin palata tuohon Luottamus on Tärkeää lauseeseen ja jatkaa, että hän ei luota minuun mutta vaatii minulta täyttä luottamista häneen. Vara-avain menee ihan muualle. Ajatus vahvistui silloinkin, kun Alanyassa asuva ruotsalainen nainen, ystäväni kävi täällä, ja parvekkeelta maisemia katsellessaan kertoi ruotsiksi, että tuolla pihalla meitä seuraa joku nainen. Vuokraisännän vaimo on kovin uteliasta sorttia. Olkoon vaan. Kun tiedän sen, niin voin tehdä sille rajat. Silti jollain tasolla pidän Rouvasta. Hänellä on myös hyvä sydän, samoin kuin vuokraisännällä. Vuokraisännän parhaita puolia on se, että hänellä on ymmärrystä kiinteistön hoidosta, ja hän on pitänyt tämän talon näin hyvässä kunnossa.

Hieman hulppeampi piha, Kalelta
Eilen myöhällä kävi vielä luottoystäväni, katsoi kaappia hetken, sitten minua, ja totesi että olisi kyllä ollut paljon helpompaa jos olisit muuttanut ilman tätä. Sen enempää moitteita en saanut, eikä sekään oikeastaan moite ollut, enempikin neuvo tulevia muuttoja varten. Lupasin kaapin hänelle sitten kun seuraava muutto koittaa, ettei minun tarvitse miettiä sen siirtoa. Nauruksihan se meni. Joka tapauksessa saimme kahdestaan sen ison umpipuukaapin siirtymään, ja se on nyt oikealla paikallaan. Sen jälkeen iso, turkoosi sohvakin löysi oman paikkansa, ja on nyt kasvot merelle päin, auki. Nyt olohuonekin on ilmava, rauhallinen ja "hengittää".

Tässä talossa verhotangot eivät ole katonrajassa, kuten usein on, eivätkä edes lähellä katonrajaa. Ne ovat 55 cm alempana, ikkunan karmien yläreunan tasalla. Kun ripustin omat edellisen asunnon olohuoneen verhot ruokailuhuoneeseen, niin 55 cm verhojen alaosaa on lattialla kasassa. Ne saavat jäädä niin, sillä en henno katkaista niitä. Niille on paikka seuraavassa asunnossa täyspitkinä. Sen sijaan luonnonvalkoiset verhot, joita oli sekä makuuhuoneessa että keittiössä, katkaisen nykyiseen makuuhuoneeseen sopiviksi. Ikkunoita on niin valtavan paljon, että makuuhuonekin tarvitsee neljä leveää verhoa. 

Luonto valtaa tilaa ihmisen rakennelmilta, Kalella
Ikkunoita on paljon sanan varsinaisessa merkityksessä. En muista sanoinko jo aiemmin, mutta sanon taas. Ikkunoita on 19 plus 2 pientä wc-ikkunaa. Parvekeovia on neljä. Kaikissa niissä on pikkuruutuja, ja lisää pikkuruutuja ja vieläkin pikkuruutuja. Ikkunanpesijän ilo siis. Ulos katselijalle ne ovat todella iso ilo, vaan se iso, musta keinutuolini ei ole vielä merenkatselupaikallaan, enkä laitakaan sitä ulos ennen kuin ensi kesänä. Luottoystäväni ei ole aiemmin nähnyt eikä testannut keinutuolia, ja houkuttelin hänet eilen istumaan siihen. Oli ihana seurata hänen ilmeitään ensimmäisissä kiikutteluissa. Puhdas ihmettelyn ilo loisti kasvoilta.

Uusi naapuri tämäkin, ja Isoin näkemäni kotilo
Ihmetellään ja eletään taas uusi huominen päivä, ja palataan sen jälkeen asiaan.

torstai 29. marraskuuta 2018

Kuvia entisestä naapurustosta

Lattialle ilmaantui tänään tällaisia puuhatarvikkeita
Kun luet tätä, niin minä istun jo uudessa kodissani keinutuolissa merta ihailemassa. Kaikki kävi niin nopeasti, että en ehtinyt ottaa muutosta mitään stressiä. Ainoa stressinpoikanen oli asunnon valinta, mutta elämä toi eteeni tämän asunnon toiseen kertaan, ja ihan viime hetkillä. Kerroinkin jo aiemmassa tekstissä, että olin menossa katsomaan kallista kattohuoneistoa keskustan tuntumasta, mutta jostain kumman syystä en löytänyt sitä kiinteistönvälitystoimistoa. Olin ajatellut että jos tuo kattohuoneisto ei ole ympäristöltään ok, niin sanon Gazipasan asunnolle kyllä, ja muutan sinne. Se asunto olisi ollut Gasipasan keskustassa, hieman meren rantaan päin ja ihan uusi, nykyistä isompi. Mutta sitten tuli tämä ja tämä jäi.

Entisen asunnon naapurustoa
Se oli siis maanantaina iltapäivällä. Tiistaina vuokraisäntä soitti ja halusi aikaistaa sopimuksen tekoa, ja niin tehtiin sopimukset samana päivänä. Keskiviikkona, eli tätä kirjoittaessa heräsin suht myöhään, hyvin nukutun yön jälkeen. Olin päättänyt että tänään vertailen vähintään kolmen muuttofirman palveluja ja hintoja, valitsen niistä yhden ja muutan ensi viikolla vaikkapa maanantaina tai tiistaina. Katsoin aamupäivällä valmiiksi firmojen sijainnit, ja tarkoitus oli käydä jokaisessa toimistossa paikan päällä. Ensimmäistä en löytänyt, näin kyllä niiden kaluston siinä läheisellä aukiolla. Toinen löytyi helposti.

Muuttofirman palveluvalikoima oli parasta mitä olen koskaan nähnyt. Suomessakaan ei ole tällaista tullut vastaan. Saattaa siellä toki olla, mutta en nähnyt pääkaupunkiseudullakaan kun etsin muutama vuosi sitten. Sen lisäksi omistajalla oli juuri sillä hetkellä aikaa, ja hän sanoi että jos käy nyt heti, niin käydään katsomassa molemmat asunnot ja hän antaa sitten tarjouksen. Näin teimme. Omistajan kommentteja oli mielenkiintoinen kuunnella. Hän sanoi heti Kestelin asunnon vuokrahinnan kuullessaan, että onpa yllättävän korkea tähän asuntoon. Toisen asunnon hän kehui, vaikka se on paljon vanhempi kuin Kestelin 5 v vanha asunto, ja siinä uudessa on hänen mielestään sekä sijainnin että asunnon hyvän kunnon vuoksi hinta kohdillaan. 

Entisen meren puolen parvekkeelta vuoristoon
Hänen palveluvalikoimastaan valitsin kokonaisuuden, joka sisälsi seuraavaa:
-pakkaan itse keittiö- ja vaatetavarat sekä vastaavat pienet irtotavarat. Myös puran ne kohteessa itse.
-He toimittavat pakkausta varten tarvitsemani määrän laatikoita kotiin asti.
-He purkavat kaikki huonekalut kuljetuskelpoisiin osiin. Esim. minulla on kahdessa huoneessa umpipuiset vaatekaapit, joiden sekä pituus että korkeus on yli 3 m. No, tätä kirjoittaessani tuli mieleen, että mikähän mahtaa olla tulevan asunnon huonekorkeus 😳? Se on joka tapauksessa vähemmän kuin täällä Kestelissä. Toivottavasti mahtuvat sinne!
-He suojaavat kaikki huonekalut, pistävät ne aaltopahvimaiseen mutta muoviseen "suojakuoreen".
-He suojaavat jääkaapin, pakastimen, pesukoneen, kaasuhellan... ihan kaiken minkä he ottavat kyytiin he ottavat kyytiin suojapaketoituna. Ei haittaa vaikka sataisi kaatamalla, ei hajoa pakkaukset eikä kolhiinnu tavarat.
Makuuhuoneen parvekkeelta vuoristoon
-Heiltä tulee "hissikori" asansör, jonka kyytiin nostetaan kaikki tavarapaketit suoraan parvekkeeltani, ja hissikori laskee ne suoraan ison muuttoauton takaovelle.
-He kuljettavat tavarat ja minut uuteen osoitteeseen.
-Uudessa osoitteessa he nostavat kaikki tavarapaketit hissikorilla muuttoautosta suoraan asunnon parvekkeen kautta asuntoon.
-He purkavat paketit ja vievät pakkaamiseen ja suojaukseen käytetyt materiaalit mukanaan.
-He kokoavat osiksi purkamansa huonekalut ja sijoittavat ne haluamiini paikkoihin.
-He asentavat pesukoneen, kaasuhellan ja kattolamput yms. Yksi muuttomiehistä on sähkömies ja yksi huonekalujen kokoamisen ammattilainen.

No, sitten se hintatarjous. Olin tehnyt netin kautta hintatsekkausta eilen illalla ja pyytänyt hintatarjuksen. Niiden perusteella arvelin, että hinta tulee asettumaan noin 1.000 - 1.200 TL tienoille, jos saan sen turkkilaisten hinnalla. Ilman hissikoritarvetta eli maantasalta maantasalle muutossa, tai omin kantomiehin hinta olisi ollut halvempi. Firman tarjous oli 1.000 TL jos muutto voi olla huomenna kello 13. Hetken kävi mielessä, että hulluko olen ja pakkaan taas yötä myöten, mutta enempiä empimättä sanoin kyllä. En viitsinyt lähteä kiertelemään kaupunkia ja kyselemään keneltäkään muulta yhtään mitään, vaan tein sopimuksen, kävin syömässä ulkona hyvän ystäväni kanssa ja tulin kotiin pohtimaan pakkauskuvioita. Nyt lienee parempi lopettaa pohtiminen ja aloittaa tosi toimet.
Makuuhuoneen vierustaa

Niin, netti ei tietenkään siirry yhtä matkaa, varsinkaan kun en ole ehtinyt käydä siellä toimistolla vielä. Joten lähi päivien päivitykset ovat kännykkäpäivityksiä vähintäänkin alkuviikkoon asti. 

Pieni häivähdys parven loppupään lähimmistä lokeista
Muuten, tänään aamulla oli jännä katsoa tosi isoa lintuparvea. Satojen lokkien parvi kokoontui DImCayin jokisuun ja merenrannan tuntumaan. Ne kiertelivät ja kaartelivat aika kauan siinä rannan tuntumassa, ja parvi kasvoi koko ajan. Sen jälkeen se nousi tähän meidän talojemme tuntumaan, meni ja tuli muutaman kerran, ja jatkoi sitten pitkin DimCayita joen yläjuoksun suuntaan. En ole koskaan ennen nähnyt noin suurta parvea, enkä tiedä miksi ne noin toimivat. Parvi oli rauhallisen oloinen. Vaan on ne suuria lintuja, kun niitä tulee taloa kohden valtava parvi, taivaan täydeltä, niin oli myöskin pelottava hetki. Tuli mieleen Hickockin Linnut. Tuonkin parven kasvua ja toimintaa oli kiehtova seurata. Luonto on hienosti rakentunut.