Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sää. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Uusi asunto taas mielessä, ja vanhat

Josko sitä hakeutuisi ratsastustunneille...
Neulominen voittaa kirjoittamisen tällä hetkellä lähes joka kerta kun edes ajattelen blogiin kirjoittamista. Elämä on jumissa omalla tavallaan, ja olen itsekin jumissa tässä tilanteessa. Hieman mietityttää työkaveri, joka vaihtoi maanantaina työpaikkaa viiden minuutin harkinta-ajalla. Olisiko minustakin siihen, tavoittelemaan hieman haastavampaa ja siten mielekkäämpää työtä, vai pysynkö tässä missä olen ja yritän sopeutua siihen, että työpäivän ainoa haaste on päättää missä kohden päivää syön purkkieväät. Arki on tapahtumatonta ja tasaisen harmaata. Työpäivästä selviäminen ei vaadi ajattelua, vaan konemaista toistoa ja helppojen rutiinien toistoa. Toistaiseksi ei ole näkyvissä tarvetta hengityskonehoitajalle, ellei jostakin putkahda uusi konepotilas. Tai jos en tee kuten kollega, eli vaihda työnantajaa. Jaa-a, mitähän tässä tekisi. Jaa-a, jatkan kai neulomista, ja menen huomenna normaalisti töihin.

Silti joskus jostain putkahtaa yllättäen ilonpilkahdus, nauru, valonsäde tai lämmönlähde. Nyt mielenkiinnolla odotan mitä tuleva viikko tuo. Perjantaina poljin pyörällä 13 minuuttia ylämäkeen, joka jyrkkeni säännöllisin väliajoin. Yritin kuvitella itseni Alanyaan polkemaan ylös Mahmutlarin mäkeä, ylös Taurusvuoriston rinteitä. Sillä innolla meni koko urakka. En kysynyt kuinka kauas pääsin, tein vaan mitä käskettiin. Sydänlääkäri toivoi, että saisin pulssin nousemaan lähelle kahtasataa. Sain. Rasitus-EKG:n tulos oli kaikin puolin positiivista kuultavaa. Ei ole sepelvaltimotautia. Ja olen kuulemma ikäisekseni ja kokoisekseni hyvässä kunnossa. Siitä iso kiitos potkulaudalle. Se on ollut ilo.

Tosmurin silta ja jääräpäinen pappa
Tänään aloitin lopultakin akryylimaaleihin ja niillä maalaamiseen tutustumisen. Luin jopa maalien käyttöohjeenkin, ja siinä kohden kun sanottiin että suojaa pöytäpinnat, matot ja itsesi naurahdin hilpeästi hiljaa sisäänpäin. Enhän minä mitää sotke. Olisinko ehtinyt maalata 5 minuuttia, kun etsin jo märkää rättiä jolla pelastaa maaliin tuhriutunut pöytä... en kyllä ymmärrä mistä se maali siihen pöytään tuli, ja miten se noin joka paikkaan levisi. Enhän se minä ollut, vaan kuka! Voi olla, että suojaan seuravalla kerralla ainakin pöydän. Mitä muuta opin tällä lyhyellä tutustumisella on se, että värien sekoittaminen ei toimi ihan samoin kuin akvarellejä maalatessa. LIsää harjoitusta ja lisää kokeiluja, niin ehkä tuokin maisema valmistuu. Alanyan Kestelistä on tullut kuvattua sellainen maisemakuva, josta saa helpohkon taulun aiheen tällainen vasta-aloittelijakin. Siitä aiemmin kertomastani tukaani-viidakko-kuvasta en uskaltanut aloittaa, sillä se olisi kiva saada sellaiseksi että sen kehtaa ripustaa seinälle. Siksi päädyin aloittamaan pienemmästä ja monella tapaa helpommasta maisemasta.

Alanyan toukokuuta parin kolmen vuoden takaa
Tässä välissä keitin turkkilaisen kahvin. Cevzeä ei ole, mutta pikkukattilalla keittäminen onnistuu ihan yhtälailla kuin cevzelläkin. Kovin riittoisia ovat olleet nuo pussit jotka toin tullessani Alanyasta. Töissä tulee juotua suodatinkahvia, ja sekin menettelee kun se on tarpeeksi vahvaa. Kahvin tuoksu on yksi iloista, ja kupillinen vahvaa, mustaa ja pehmeänmakuista kahvia rentouttaa hyvin. Ja vie mennessään Istanbuliin, sille pikkukujalle, jossa kahvinjuonnin opin. Katselen edelleen youtubesta Payitaht Abdunhamid -sarjaa, ja historialliseen IStanbuliin sekin sijoittuu. Jospa Covid-19 alkaisi väistyä ja pääsisimme taas normaalisti matkustamaan. Jospa, kunpa, jospa... kaikki aikanaan.

Täällä kovin pohjoisessa katselen ikkunasta ulos, ja näen edelleen lehdettömiä puita, pieniä lumikasoja ja ruskehtavaa nurmikkoaluetta. Vihreydestä ja vehreydestä ei ole vielä tietoakaan. No, en olekaan koskaan ennen viettänyt näin pitkää aikaa näin pohjoisessa, eikä ole mitään käsitystä siitä miten täällä kevät etenee. Siis että tuleehan se, pliis! Alanyan suunnalla on erityinen lämpöaalto, 😍ja mittarit nousivat näyttämään jo +35 - 38 C lämpötiloja 😍. Ja mitä minä teen -vedän villapaidan päälle ettei palele sisällä, ja ulkona käytän edelleen talvitakkia ja hanskoja. *Tähän kohden tarvitaan se itselle kohdennettu motivointipuhe*

Itse asiassa myös viihdyn täällä, tässä harmaassa kaupungissa ja ärsyttävässä neljän ruuhkassa. Viihdyn myös työssä, jossa jokaisena päivänä on joku syy hymyyn ja hyvään mieleen. Nyt ei ole niin akuuttia ja vaativaa työtä kuin mitä eniten toivoisin, mutta tälläkin työllä on hyvät hetkensä, ja useimmiten valmista kahvia keitettynä. Isopomokin on ihan jees ja on monta mukavaa työkaveria. Sen lisäksi tämä loppuu aikanaan, ja alkaa taas Alanyan jakso, ehkä lyhyt mutta ytimekäs. Ja Alanyassa on luvassa odotettuja uusia kuvioita, kaivattuja vanhoja kuvioita ja sitten kaikkea sitä ennalta-arvaamatonta, jota ei voi välttää.

Alanyan asuntotilastojen mukaan paljon asuntoja on myyty myös viime kuukausien aikana. Ja paljon asuntoja on tullut myyntiin siksi, että ne ovat olleet jonkun lainan takauksena. Asuntojen hintatasossa on kuulemma tapahtunut känne laskusuuntaan. Se olisi hienoa. Vieressä kuva Kestelistä ja silloisesta naapuritalosta. Tuon talon parvekkeen nurkka oli vain parin metrin päässä minun makuuhuoneeni parvekkeesta. Oikealla puolella kuvaa olisi Akropol-hotel, no on se siinä edeleen vaikkei kuvassa näykään. Ja vasemmalla olisi Summer Sun apart, js muistan nimen oikein. Meidän talollamme oli turkkilainen nimi ja asukkaisto, naapuritalo oli myyty pääosin turisteille. Uima-allas, sauna ja kuntosali oli yhteinen SUmmer sunin kanssa, samoin hallinto. Ilman Green Life-hotellin aiheuttamaa meluhaittaa asuisin todennäköisesti edelleen tuolla. Mutta mistä sitä tietää, josko Kestel olisi myös se seuraava osoite, tosin joku oikeasti rauhallinen ja meluton alue. Nykyisessä asunnossa on oma hyvät puolensa, gekkosta ja hämähäkistä huolimatta, ja ansiosta. Silti on taas aika katsella mitä on tarjolla asunnonmyyntirintamalla.

Toivorikkaasti uusia tuulia kohden 😊 Vietä hyvä viikko!


torstai 9. marraskuuta 2017

Zeybekin voimalla mennään

Pohjois-Kyprokselta vuosi sitten
ALanyan uutisiaensin muutamalla sanalla kommentoituna.Edelleen Alanyassa, ja muuallakin, kuumentaa tunteita autojen ikkunoiden tummennuskalvo.Tumennuskalvojen käyttö on nyt sakon uhalla kielletty, sekä ajo- että henkilöturvallisuussyistä. Sitten iloinen uutinen. Antayan rannoilla on edelleen porukkaa nauttimassa rantaelämästä. Suurin osa heistä on turisteja, jotka kokevat, että talvinenkin ranta on parempi kuin oman maan kesä. Rannoilla on edelleen +20-25 C, aurinko paistaa ja hiekalla on hyvä rentoutua. Toki talvisäähän mahtuu jo sadepäiviä ja tuulisiakin päiviä, mutta pohjoimaalaiselle se ei ole mitään uutta eikä mitenkään ongelmallista. Asenne- ja pukeutumiskysymys. Myrskyävä meri tai hieman isommin aalloin kuohuva merikin on upea rentouttaja. Sadepäiville taas on paljon sisäaktiviteetteja, ja jos ei muuta niin hamam tarjolla. Valon määrän lisäksi kaipaan juuri nyt eniten hamamia, koko pakettia. Uutinen ja kuvat.

Suomen suunnalla harmaa ja sateinen päivä sekä tanssitunnit veivät voimat, taas, ja on ihana päästä nukkumaan. On ihan talviunille valmistautuvan karhun olotila, runsailla kivuilla kuorrutettuna. Silti on kiva tanssia eri ryhmien kanssa, ja sen tunnin ajan on ihan muissa maailmoissa, poissa arjesta. Tänään opeteltiin turkkilaisten tanssien tunnilla 2- ja 3-jakoisia halayaskelia, Ankara'nın Bağları ja eräs kaşık oyunu eli yksi tapa käyttää lusikoita tanssin apuvälineinä ja rytmittäjinä. Aloiteltiin myös Bademağaç köy Zeybeği, joka on ehta alanyalainen zeybek. Sen valmistumista odotan innolla. Uusi tanssiryhmä on aina uusi ryhmä, ja ryhmät ovat valtavan erilaisia. Nyt kun kiertelen ympäriinsä ja tapaan useita ryhmiä, niin on helppo nähdä kuin suuria eroja ryhmien ilmapiireissä ja naurun ja iloisuuden määrässä on.

Alanya, Damlatas ja Kleopatraranta
Jokainen ryhmäläinen vaikuttaa osaltaan ryhmän henkeen, ja ryhmään monella muullakin tavoin. Mutta olemmeko vastuullisia ryhmäläisiä, siis että että osaltamme pyrimme pitämään ryhmää hyvänä paikkana tulla harrastamaan ja rentoutumaan, tulla unohtamaan hetkeksi harmaa arki. Ei ole tarkoitus että kippaamme ryhmään kaikkea henkistä roskaamme ja raskauttamme, siis muitten silmille ja päivän pilaajiksi. Tarkoitus on ennemminkin löytää ilo ja rauha itsen sisältä, ja  antaa sen ilon ja rauhan vahvistua. Silloin antaa tilaa muidenkin ilon vahvistukselle ja ryhmä voi hyvin.

Naama happamena ja karmeita sanoja ja tympeää asennetta ilmoille syytävä henkilö pystyy pilaamaan koko ryhmän ilon. Vain yksi henkilö. Ihan yhtä lailla yhdestä henkilöstä ja yhden henkilön hymystä voi lähteä liikkeelle se ilon kipinä, josta koko ryhmään leviää hyvä olo. Tiedätkö kumpaa edustat? Tiedostamisen jälkeen voi kääntää elämän ja asenteen sinne aurinkoisemmalle puolelle, jos ei yksin niin avun kanssa. Aina ei voi olla hyvällä tuulella, mutta enimmäkseen voi. Ja aina voi olla tartuttamatta omaa pahaa oloaan muihin, periaatteessa, kun osaa. Kunpa osaisinkin. Erilaiset olot kuuluvat elämään. Niitä menee ja tulee, joka päivä ja kaikilla. Ja ihan yhtä lailla kaikilla on opettelua siinä mitä ympäristöönsä viestittää, törkyä vai iloa.

Linkki erääseen halay-videoon Youtubeen.
Linkki KOnyalaisten lusikkatanssiin Youtubeen.
LInkki hääjuhlan zeybekkiin, youtubeen.