Ihana palata kotiin Alanyaan

Iltarusko hemmotteli meitä Landvetteriltä lähtiessä

Naapurin mamma huutelee kanoja koolle, kai laittaakseen ne yöksi häkkiin turvaan. Päivisin nuo höyhenpeitteiset kullanmurut juoksentelevat pitkin pihoja, teitä ja tienvieriä, ihan konkreettisesti vapaina. On ollut tosi hauska kohdata kyseiset kanat ja Herra Kukko tuossa ajotiellä, ja katsella kuinka sujuvasti ne juoksevat pitkähköt portaat ylös kun lähestyn niitä. Meilläkin on pihassa ruskeita ja mustia kanoja ja yksi kukko. Näin ja kuulin ne tänään kun kastelin keittiön parvekkeen ruukun multaa istutuskuntoon. Kukon kuulin aamulla, joskus auringonnousun jälkeen. 

Yläkerran rouvan poikkeuksellisen meluisia keittiöpuuhia kuuntelin iltayön, mutta ne eivät kuitenkaan oleellisesti häirinneet yöuntani, tulivat vain läpi. Ruova on ollut taas kovin hermostunut kun palasin kotiin, tai, no, mistä minä tiedän vaikka olisi hermostunut muulloinkin. Herra sen sijaan oli pihamaalla hyvinkin puheliaalla ja sovittelevalla tuulella, kun tapasin heidät lähtiessäni vihannes- ja hedelmätorille. Tapasin myös naapurin, jota en ole ennen nähnyt, mutta hän ei puhu suomea, turkkia eikä englantia, ja minä en osaa saksaa kuin muutamia lauseita. Ei siinä kovin paljon keskusteltu, käteltiin ja hymyiltiin vaan.

Ekan torireissun jälkeen vähän täytettä

Kroppa on ollut "järkyttynyt" Ruotsin viileistä päivistä tänne 36-40 C lämpötiloihin siirryttyään. Ehkä osansa teki myös se, että ekat 14 tuntia olin ilman juomavettä, kun oli uusi vesikuski, joka ei löytänyt tätä paikkaa ennen kuin sai entiseltä vesikuskilta neuvoja ja lisäohjeita. Minun ohjeitani hän ei jaksanut kuunnella. Selitin kai liian pitkästi. Lähipäivät ovat olleet kärttyisen väsyneitä ja sellaisia "älä puhu minulle juuri nyt, äläkä ainakaan vaadi mitään"-päiviä. Tänään viimeisimpänä yllätyksenä matkan monista yllätyksistä Ruotsi "potkaisi takaisin", kun sieltä tuomani blender olikin moottorivikainen, toimimaton, täysin rikki. Kaikista, tai oikeammin sanottuna useimmista Ruotsin reissun kommelluksista ja tapahtumista kerron tuolla Ruotsiin töihin välilehdellä sitä mukaa kuin jaksan ja ehdin niitä kirjoitella. 

Positiivista on myös ollut, ja paljon. Kotiin paluu on tuntunut ihanalta, todella ihanalta 😍. Harvinaisen kaivatulta. En muista näinä kuluneina Turkin vuosina ainoatakaan kertaa, jolloin tunne olisi ollut näin vahva. Näihinkin palaan lähi päivien teksteissä tavalla tai toisella.

Kun ennen lähtöä kerroin puhelinvaikeuksista, niin kerrotaan nyt ratkaisukin. Kävelin TürkTelekomin ovesta sisälle, ja onnekseni vuoronumeroni osui BayramAlille. Hän on ollut näiden vuosien aikana lähes aina juuri se henkilö, joka ratkaisee ongelmat jos niitä on, ja osaa myös tarjota sellaista ratkaisua josta pidän. Nytkin hän teki puhelinliittymästä paperit, ja kysymättä laittoi siihen sellaisen tarjouksen josta olin hyvilläni. Lisäksi hän valikoi numeroita, kunnes eteen osui niin helppo  numero, että hymyilytti. "Eikös olekin hyvä numero" hän vain sanoi. Sieltä poistuin hymyssä suin, ja poistuessani puhelimessa toimi jo uusi liittymä kaikkine ominaisuuksineen. Kiitos.

Nyt oli pitayan hinta kohdallaan, joten otin testiin...

Vodafone sen sijaan aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia laskuttamalla liittymästä joka on suljettu, jonka olen kertaalleen irtisanonut, ja jonka he itse ovat sulkeneet koska en antanut heille lupaa myydä passi- ja henkilökorttitietojani kolmansille osapuolille (rajoittamattomasti). Tässä lähi päivinä, kun olen taas tarpeeksi energinen ja riittävän vahvalla tuulella, joutunen käymään ainakin kerran vielä Vodafonen toimistolla kysymässä perusteluja heidän toiminnoilleen ja vaatimassa liittymäsopimuksen purkua. Olen myös varautunut siihen, että ne ryökäleet laskuttavat vielä pitkään tuota liittymää jollain tekosyyllä. Silloin ei auta kuin maksaa ja todeta olleensa tyhmä kun oli heidän kanssaan aikanaan sopimuksen tehnyt.

Eräs ystävä sanoi, että "ei niitä sun tekstejä jaksa lukea kun ne on liian pitkiä". ...tuli vaan tässä kohden mieleen, kun näin että taas tästä tulee pitkähkö. No, kenen mittapuulla on pitkä ja kenen jotain muuta. Minun mittapuuni on se, että lopetan kun mieleen pullahtaneet asiat on sanottu, ja siihen asti kirjoitan. Lisäksi pyrin siihen, että enimmäkseen tekstit ja asiat pysyvät positiivisen puolella. Vielä pari ilon aihetta.

...ja tykkäsin. Hento, miellyttävä maku, lusikoitava hedelmä

Päivällä tulee, tai käy pieni ilmavirta mereltä päin, läpi talon ja vuoren rinnettä ylöspäin. Nyt kun on ilta käy ihana, viilentävä ilmavirta vuorenrinnettä alaspäin ja merelle päin. Vaikka on kesä, niin kaikki kolme parvekkeen ovea ja ikkunoista moni voivat olla auki ilman hyttysverkkoja tms. Mitään muita ei ole tullut sisälle kuin satunnaisia ampiaisia, ja nekin vain pikavierailulle. Nyt on taas asunto sopivasti jäähtynyt, joten tämä mamma nauttii iltapalaa ja matkaa unille. 
Ja se toinen ilon aihe on tuo tuore ja maukas turkkilainen ruoka, niin toreilla kuin oikeissa ruokaravintoloissa ja lokantaseissakin...

Nautiskelkaahan illoistanne, missä sitten olettekin. 😊

Jouluisia makuja

Riisipuuro ja aşure

Tämän ulkosuomalaisen jouluruoista on muutama sananen tässä teksktissä. Juniorin saapumisen kunniaksi keitin perinteisen riisipuuron, pitkän kaavan mukaan. Täällä löytyy puuroriisiä mm. nimellä Osmanlı Pilav. Sitä saa keittää lähes tunnin, kuten perinteistä riisipuuroriisiä, mutta lopputulos on sen arvoinen. Maitoallergian vuoksi puuro on tehty AlproSoya soijamaitoon, ja oli hyvää. AlproSoya oli yllättävän kallis. Puuro sai makeaksi kaverikseen Asure-jälkiruokaa, johon lisäsin aika runsaasti hasselpähkinöitä, manteleita ja saksanpähkinöitä. Asure muistuttaa niin paljon suomalaista sekametelisoppaa, että tein sen ihan kokeilumielessä. ja hyvin toimi. Juniorikin tykkäsi.

Lähituotantoa ja luonnollista

Torilla on saatavilla useina eri lajikkeina ihanan makuisia omenoita, päärynöitä, sitrushedelmiä, banaania ja mansikoita. Kaikkia niitä tulee ilolla syötyä, sillä hyviähän ne ovat kun ovat lähituotantoa, aidossa auringossa kypsäksi asti kasvaneita ja likimain luonnollisia. Noihinkaan punaisiin omenoihin ei ole lisätty mitään vahaa pintaan kiillon aikaan saamiseksi, eikä ol ruiskutettu säilöntäaineita että kestäisivät pitkän matkan kuluttajien pöytiin, vaan ne ovat luontaisesti, puusta suoraan poimittuna juuri tuon näköisiä. Noita en muistanut edes pestä ennen kuvan ottamista. On ilo ja rikkaus asua näin lähellä hedelmäntuottajia.

Tuoreita kastanjoita ennen paahtamista

Tänne muuton jälkeen on kastanjien paahtaminen kuulunut oleellisena osana talveen ja erityisesti joulun seutuun. Kastanjat ovat silmänilo, ja sopivasti onnistuessaan myös hyvin jouluisen makuisia. Toiset viiltävät kuoreen pystyviillon, toiset poikittain. Itse teen poikkiviillon lähes takakuoreen asti, laitan pannulle, annan muhia miedolla lämmöllä kannen alla n 20 min ja syön kuumana pois. Haasteena on, että joissakin kuoret tarttuvat tosi tiukasti kiinni siihen syötävään sisukseen.  Viime aikoina olen lisännyt hieman vettä pannun pohjalle, ja lopputuloksena on ollut paremmin kuoristaan irtoavia, hyvin paahtuneita kastanjoita.

Hasselpähkinät ovat niin kauniita ulkoapäin

Hasselpähkinöitä myydään toreilla ja marketeissa monen kokoisina ja laatuisina. Itse en osaa erottaa päältä päin mikä pähkinä on hyvä ja mikä ei. Tällä kertaa ostetuista hasselpähkinöistä yli puolet olivat sisuksistaan "pöpöisiä", toisin sanoen niiden sydämessä oli jonkinlaista bakteeri- tms kasvua, joka näkyi ruskeana alueena kun pähkinän halkaisi. Hyvälaatuinen ja terve hasselpähkinä on keskeltä vaalea, saman värinen kuin muukin osa pähkinän sisustaa. Minulla ne ruskean sävyisillä sisuksilla varustetut menevät puhdistuksen jälkeen kuumennettaviin ruokiin, kuten esim. asureen, Nooan arkin jälkiruokaan.

Puolikuivia viikunoita. Tosi herkullisia.

Tällä kertaa tutulla torimyyjällä oli puolikuivia viikunoita ilman naruja. Kiitos! Aivan ihania ja suurin osa siltään syötäviä. Muutamassa oli vähän pilaantumisen alkua, ja nekin menevät seuraavaan asureen. Ensi viikon lämmikkeeksi keitän taas riisipuuron ja teen uuden asuren. Tosin nuo viikunat eivät ehtineet siihen ruokaan... niille tuli muita kiireitä ;) . Ne oli niin hyviä, että ne syötiin parissa päivässä teeleipinä ja naposteltavina. Niin, ja minä join taas kahvia... muutaman pienen kulauksen, kun en kehdannut sanoa En Juo. Olimme satama-alueella tutussa ravintolassa syömässä kalaruokaa, ja sen ihanan nutellaisen suklaapiden. Omistaja halusi hemmotella ja tarjosi aterian päätteeksi turkkilaisen kahvin meille molemmille. Olihan se pintaa maisteltuna hyvää, se vaan ei ole minun juomani. Juniori onneksi pelasti minut siltä kupilliselta, kunhan oli omansa juonut. 

Paras tee mitä on tullut ikinä vastaan 😍

Kaupoista saa niin Suomessa kuin täälläkin usein hyvin vähän bergamotille maistuvaa EarlGrey bergamottiteetä. Bergamotin maun ystävänä tartuin tähän pakettiin paikallisessa ketjumarketissa, en muista missä, ja olen siitä tarttumisesta hyvilläni. Jo ensimmäinen teeannos nosti hiukset pystyyn, iski vasten kasvoja ja sai hyrisemään riemusta. Nyt on teessä tarpeeksi bergamottia 😍. On valtavan hyvää teetä. Herra A tosin kommentoi, että jos laittaisit vain puolet tätä ja puolet tavallista mustaa teetä, niin olisi parempi. Hah, ei jei. Kun kerrankin on aromia, niin antaa olla. Saattaa olla että tuo löytyi A101:stä. Sieltä katson uutta sitten kun paketin pohja alkaa näkyä. Tämä on turkkilainen laatutee, ainakin allekirjoittaneen mielestä, ja kielestä. Ei sovellu lipton-pussien liotusvedestä pitäville. Niin, pussien liotuksesta päästäänkin seuraavaan kuvaan.

Ohitustien varrella Cikcillin entisessä Kipassa, nykyisessä 5M Migroksessa myytiin tällaisiakin teepakkauksia, ihan ylähyllyllä. Pakkauksen Omena-kaneli -kansikuva sai otamaan tämän, samoin kuin aiemmat elämykselliset kokemukset doğadan-brändin tuotteista. Ei pettänyt tämäkään. Pusseissa on omenaa, kanelia, okran kukkaa, appelsiinin kuorta, ruusunmarjaa, lakritsijuurta ja ruusun terälehtiä. Tein litran haudutettua teetä niin, että laitoin mustaa teetä 1/2 tavallista vähemmän ja tyhjensin yhden pussillisen tuota omena-kaneliteetä haudutussäiliöön. Keittiössä tuoksui jouluiselle, ja teestä tuli hyvää. Tuoltaankin se menee, mutta mustan teen seassa se maistuu vielä paremmalta. 


Teetä juodessa on saanut nauttia tänäänkin upeasta, aurinkoisesta säästä ja noin +20 C lämmöstä. Pyykkiä oli kiva kuivatella ulkona, ja jo menneiltä Kalella asumisen ajoilta on tullut tavaksi puistella pyykkinarulta nostettavaa vaatetta aina. Kalella pyykeissä oli usein hämähäkkejä, Kestelissä joskus harvoin itikoita, ja täällä ampiaisia. Ampiainen vai mehiläinen vai mikä, en tiedä, mutta tykkäävät samasta huuhteluaineen tuoksusta kuin minäkin. Tai sitten se on vaan se valkoinen lakana / pöytäliina / paita, joka vetää puoleensa. Tuokaan murunen ei meinannut millään päästää irti, sai ravistella aika kovasti. Mutta tuulessa liikkuvasta pöytäliinasta ei saanut tarkempaa kuvaa...

Ötökästä toiseen. GArdeniassa on jotain kilpikirvalajia ihan liikaa, enkä ole löytänyt luonnollista tai luonnotonta torjunta-ainetta ko kukan pelastamiseksi. Hätä keinot keksii, sanotaan. Ruokailuhuoneen ikkunalaudalla on banaanilla hajustettu kolonya / huoneraikastinsuihke, joka on paikallinen tuote ja pitkälle myös luonnontuote. Ruokailuhuoneessa on ilmeisesti tupakoitu ennen muuttoani, ja siksi suihkuttelin tuota banaanisuihketta. Se kun sopivasti peittää ja hävittää tupakanhajua, ja onhan sitä paljon mukavampi haistella. Toissapäivänä suihkutin sitä kirvojen niskaan, ja kas, ne kuolivat, kukka ei. Eilen annoin uuden annoksen toiseen kohtaan kukkaa, tänään samoin. Kukka voi hyvin, ainakin toistaiseksi, mutta kirvat ovat vähissä.

Olisipa mummo myynyt nauriin sijasta mansikkaa

Päivä ei mennyt hukkaan. Aamusta aikaisin nousin ylös. Pesin pyykkiä (no, kone pesi), siivosin koko huoneiston ihan viimeisen päälle (paitsi ikkunat, jotka myrsky sotki taas), ostin sairausvakuutuksen seuraavaksi vuodeksi (vakuutusyhtiössä meni kauan kun ohjelmisto ei toiminut), kävin passikuvissa oleskelulupaa varten (ja sain taas käsiini vanhan naisen kuvia), kävin torilla ostoksilla ja hinasin ne kotiin. Torilla on epätavallinen päivä. Ensinnäkin luulin ostaneeni mustikkaa. Olin tyhmä kun en kysynyt. Kotona selvisi, että ostinkin juolukkaa. Iik. Haen siis Metrosta mustikoita ja sekoitan ne niihin. 

Mutta eräs torimummu yritti vaikka millä keinoin saada minut ostamaan NAURISTA. Sanoi jopa, että sinun maassasi tätä syödään kyllä, on syöty vuosikymmeniä. Juu, tiedän, vaan kun en yhtään tykkää nauriista enkä naurispuurosta. No, me täällä syömmekin sen tällaisina raakapaloina ja sitruunalla maustettuna. Maista. Maistoin, ja kysyin onko tuo laatikko roskis. Nauris, juu, kuului mummoni ja äitini jouluun.

Laineilla napa kohti aurinkoa

Torialueen hiljaisinta osaa 5.8.-18

Konya, Nevsehir, Ankara ja Van. Nuo nimet kutkuttelevat mielessä ja tekee mieleni
matkustaa käymään jossakin niistä. Joskus. Ei juuri nyt. Juuri nyt parannellaan jalkaa, hirmuisen punaista naamaa ja punaisina hehkuvia käsivarsia. Mietin vaan äsken, että onneksi tyhmyys ei ole periytyvää, kai. Mutta ei tämä mitenkään lapsiin liity, vaan omaan "kyllä täällä on ennenkin oltu ja lyhythihaisissa ulkona kävelty -asenteeseen. Ei siis tullut pieneen mieleenikään, että olen juuri Suomesta tullut ja että yli +35 C lämmöistä huolimatta vitivalkoinen ihoni tarvitsee pitkähihaisen paidan suojakseen, muulloinkin kuin meressä.

Ihan vaan vähän kävimme kävelemässä sunnuntai-torin alueella, kun en ole juuri sitä torialuetta aiemmin kiertänyt. Sen jälkeen kävelimme vielä autovuokraamoon ja sieltä lompsin rannalle. No, rannalla onneksi laitoin aurinkosuojapaidan heti päälleni, enkä ottanut ensin aurinkoa ilman sitä, niin kuin mieli teki. Pitkähihainen, ohuenohut paita bikinien päällä ja AirCast nilkassa kävelin mereen ja viihdyin siellä yli kaksi tuntia. Olisin viihtynyt enemmänkin, mutta joku järjen hiven jossain takavasemmalla sanoi, että alahan lampsia rantaan kun eräs mies hiippaili laukkuni lähistöllä ja nosteli siinä pusseja ja muita tavaroita.

Naisten perinteisiä kuoseja ja uudempiakin

Kun pääsin rannalle ja huomasin että käsilaukku ja tavarat ovat vielä tallella, niin olo tuntui jo sen verran väsähtäneeltä, että suuntasin kulkuni suihkun kautta kotiin. Onneksi. Jo bussia odotellessa kasvoja alkoi kihelmöidä. Kotiin päästyä naama muistutti keitettyä rapua, samoin niska ja kämmenselät. Kävin ennakoivasti eilen apteekissa hakemassa 99% Aloe Vera geeliä. Arvasin että tarvitsen. Muutama tunti kotiinpaluun jälkeen on punainen vallannut vielä paljon enemmän alaa. Siksi kävi hiukan mielessä sana tyhmä. Onneksi vain vähän aikaa viivähti ja poistui, todeten ettei täydellistä ihmistä olekaan.

Täydellisiä nektariineja sen sijaan on, ja niitä osui tänään kohdalle. Tai ehkä matka "kypsytti" niistä täydellisiä, ne kun olivat mukana kuumalla rantahiekallakin odottamassa uimarin paluuta. Nektariini on parhaimmillaan silloin kun se on pehmeä ja mehukas, lähes nestemäinen, muttei kuitenkaan pilaantunut. Sellaisia nuo olivat päivän reissujen jälkeen. Torilla oli muutenkin tarjolla paljon hyvää. Esimerkiksi hunajamelonit, vaikka isoja olivatkin, olivat tosi hyvän makuisia. Mansikoita näkyi edelleen. Viinirypäleitä oli paljon erilaisia. Appelsiineja alkoi jo olla joillakin myynnissä, samoin kuin viikunoita. Avokadotkin olivat hyviä...

Vielä nämä ihanuudet kukkivat

Viikunahillon kiilto silmissä odotan että saan ostettua niitä ja keitettyä hilloa. Toinen on passionhedelmä. Toivottavasti satokausi ei ole jo kokonaan loppunut, sillä toivon että voin kokeilla niistäkin hillonkeittoa. Myin kesällä taivaallisen hyvää Paratiisi-nimistä passionhedelmäjäätelöä. Tuossa jäätelössä oleva passionhedelmäkastike oli niin iso Herkku, että passionhedelmiä aion testata / maistaa / säilöä eri tavoin. Toivottavasti niitä löytyy vielä. Passionhedelmä tunnetaan täällä nimillä Tutku meyve ja Çarkıfelek, ja sitä tuotetaan ainakin Kaakkois-Turkissa, ehkä Alanyassakin (en tiedä, arvaan). Nyt vain etsimään sitä sekä torilta että Migroksen hedelmätiskiltä, vaan ensin nukutaan hyvät yöunet.

Rantaa, toria ja vaikka mitä

Veden pinnan läpi kuvattu Kestelin rannalla 16.4.-18

Monenlaisia aiheita tänään. Ensin myrkyllisten eläinten vasta-aineista.

Samalla kun olen käynyt Alanyan uudessa keskussairaalassa (ALKÜ) rabiesrokotuksilla olen myös kysellyt näiltä sairaanhoitajilta milloin mistäkin aiheesta. Myrkyllisiä käärmeitä ja skorpioneja on luonnossa liikkujan lähistöllä, ,ja joskus ne osuvat niin lähelle, että yhteentolta ei voi välttyä. Molemmathan iskevät kiinni ihmiseen vain puolustautuessaan, eli silloin kun kokevat olonsa uhatuksi ja on ns. pakko pistää tai purra, että selviää itse. Jos joskus saat käärmeenpureman tai skorpionin piston, niin tiedät että vasta-aineseerumia löytyy Alanyan uudesta keskussairaalasta. Viime vuonna Devlet hastanesin osalta seerumit olivat Antalyassa, mutta nyt sairaalan tason noustua opetus- ja tutkimussairaalaksi ja keskussairaalaksi, on ko seerumitkin saatavilla Alanyan sairaalassa.

Tänään katselin paikallisuutisia, ja haluan jakaa sieltä yhden puhuttavan aiheen, nimittäin epätasalaatuiset betonit. Betonifirmoja ja rakennuttajia on joka lähtöön. Niin on joka maassa. Toiset tekevät työnsä tunnollisesti ja tarkasti, sovittuja laatukriteerejä noudattaen. Toisia ei kiinnosta muu kuin raha. Jos uudessa taloyhtiössä, jossa asut ilmenee sellaisia "oireita" että on syytä olettaa käytetyn huonolaatuista betonia, niin muista että betonin laadun voi tarkistuttaa jälkeenpäinkin, ja tiettyjä vastuuhenkilöitä voi saattaa vastuuseen mikäli laatu ei vastaa sopimuksen vaatimuksia. Uutinen kertoi yhdestä tällaisesta tapauksesta ihan konkreettisesti. Muista silti, että suurin osa tekee hyvää työtä ja hyvää laatua. Vain tyhmimmät ja ahneimmat sortuvat huijaamaan jollakin osa-alueella.

Vesi muovaa kovettunutta hiekkamassaa

Kävelin tänään taas urakalla. Aamun alkajaisiksi 8 km, josta lähes puolet rantahiekalla, ja illalla vielä 6 km kaupungin kaduilla. Ei tunnu pahalta, mutta tuntuu kropassa. Hillitön juoksuhalu iski aamulla kesken lenkin, mutta olin onneksi laittanut jalkaan muut kuin juoksukengät... ja niin on parasta tehdä vielä muutaman päivän ajan. Kroppa ei ole näin pitkän juoksutauon ja lihomisen jälkeen ihan heti valmis juoksemaan niin paljoa kuin mitä mieli tekisi juosta. Taas oli aamun kävelyssä sama logiikka kuin eilenkin: kävelen niin kauas kuin jaksan, ja sen jälkeen on vielä käveltävä takaisin. Myönnän, että yön jäljiltä tyhjällä mahalla lenkille lähdettäessä viimeiset 2 km särki päätä. Liekö kofeiinioireita, kun teetä on tullut juotua aika paljon.

Kestelin tyhjällä rannalla kohti Mahmutlaria oli ihana kävellä, kun sai kävellä ihan itsekseen. Ei ollut auringonpalvojia eikä muita kuin pari kalastajaa ja yksi rannalla asuja koko 3 km matkalla, minkä rannalla taapersin. Oli kiva kokea ja nähdä ihan erilaista rantaa kuin mitä on DimCayilta keskustaan päin ja kuin mitä on Kleopatraranta. Olin kuin pikkukakara, joka ihastelee simpukoita ja luonnon muovaamia juttuja, kunnes olin kompastua roskiin, lasinsiruihin ja kaljapulloihin. Yhdeltä alueelta keräsin roskat muovipussiin, joita lojui siinä jätteiden ympärillä. Näytti siltä, että rannalla on ollut yölliset bileet. Siellä oli monessa paikassa poltettu nuotiota, juotu kaljaa ja viinaa, naposteltu pähkinöitä, suolakeksejä ja ties mitä, sekä heitetty kaikki roskat siltään rannalle.

Paikallisille ranta on arvokas ja arvostettu. Ne, jotka roskaavat, ovat usein ns. ulkopuolelta tulevia, jotka eivät välitä. Ja osa on sitten ihan umpityhmiä miehiä, siis sellaisia, jotka on opetettu siihen, että äiti tai vaimo kulkee perässä ja siivoaa herran sotkut ja jäljet. Mutta oli roskaaja kuka tahansa, niin voisimme kai porukalla näyttää joukkovoimaa siinä, että otamme lenkille mukaan hanskat ja muovipussin. Jos suuntaan seuraavana kävelylenkkipäivänä tuolle samalle rannalle, niin yritän kerätä taas jotakin pois, kantaa omaa korttani kekoon jonkun tyhmemmän puolesta.

Jotakin kukkia Kestelin kadun varrella 16.4.2018

Nuo roskat ovat vaarallisia eläimille ja merelle, mutta ihmisille isompi vaara tulee
lasinsiruista. Jotkut aivottomat idiootit rikkovat kalja- ja kivennäisvesipulloja rantahiekkaan. Nytkin useissa kohdin oli rikottu kaljapullo hiekassa, niin että näkyi vain hieman lasinpalasen nurkkaa. Kun sitä lasinpalaa nosti, niin vierestä löytyi paljon lisää, ja isoina paloina. Avokäsin en alkanut niitä kerätä, vaan potkin kasaan ja näkyville, ettei kukaan kävele avojaloin päälle. Toivon myös, että rannalla koiriaan ulkoiluttavat eivät riko koiriensa tassuja lasinpalasiin. Joku katkeroitunut typerys tehnee tuota ihan tahallaan, joten kerätäänpä pois jos nähdään. Typeryksen voisi kävelyttää palasten yli pariin kertaan...

Sitten iloisempiin asioihin. Uusitun, modernin ja katetun Salı Pazarın, tiistaitorin avajaiset ovat tiistaina 17.4. kello 10, ja kaupunginjohtaja on avoimesti kutsunut ihmisiä paikalle. Sinne siis kaikki tervemenoa. Saattaapi olla "hiukan ruuhkaa" huomenna 😁. Ihana että tiistaitori palaa entiselle paikalleen. Se kadunvarsijärjestely oli haasteellinen, enkä viitsinyt edes käydä siellä etureunaa pidemmällä, vaikka muutaman kerran aioinkin tutustua alueeseen laajemmin.

Turkin historia- ja kulttuurikohteita suomeksi esitteleviä Ylen videoita löytyy tästä linkistä. Videot ovat vuodelta 2015, tai ainakin niiden linkki on ko vuodelta, ja suosittelen katsomaan. Siinä vierähtää tovi, sillä videoita on enemmän kuin 1 tai 2.

Lopuksi facebookin uutisvirrassa vastaan tullut Rumin runo, jossa osui olemaan sen verran ajankohtaistakin näkökulmaa, etten malta olla jakamatta... vaikken saanut siipiä ;) .

Kestelin kohdalla on tosi puhdasta vettä <3

Kolun mu kırıldı?                                                     
Üzülme, belki Allah sаnа kаnаt verecek.                                                                                                
-Hz.Mevlana (k.s)  

Kätesikö murtui?
Älä sure,
ehkä Luoja antaa sinulle siivet.

-Rumi- Mevlana

Torilta laskettelun kautta naapuriapuun

Ruusuja ja risuja tällä kertaa. Kävin vihannestorilla eri alueella kuin aiemmin. Jo pitkään olen tehnyt ostokseni aina tietyiltä kyläläisiltä, tietyiltä myyjiltä. Hinta ja laatu on niissä rehellisesti se mitä se on, ja olen ollut siihen tilanteeseen tyytyväinen. Tällä kertaa menin eri paikkaan, kun olin jo unohtanut ettei se kannata. Siellä "eri paikassa" tulin sekä hinta-, laatu- että painohuijatuksi, ja päätin etten enää ikinä osta niiltä kyseisiltä henkilöiltä tai edes siltä pieneltä alueelta.

Ensimmäiseksi vastaan tuli hintahuijaus. Rouvalla ei ollut myyntipöydällään näkösällä mitään kilo- tai kappalehintoja. No, tyhmä kun olin, niin ostin siitä huolimatta kun en muka jaksanut kävellä kauemmas, ja halusin säästää jalkaa. Ja maksoin yllättävän kovaa kappalehintaa tietyistä vihreistä tuotteista. Minun jälkeeni asioivalle turkkilaiselle rouvalle hinta kuului olevan paljon pienempi. Siitä läheltä ostin pienen pussillisen punnittavia juureksia, ja mietin miksi ihmeessä miesmyyjä ottaa minulta kahden kilon hinnan, vaikka pussissa on tavaraa taatusti alle kilon verran. Hänen vaa'allaan näkyi lukema 1,25 kg kun se vaaka oli tyhjänä. Se typerys oli ohjelmoinut vaakansa näyttämään liikaa.

Kolmas oli laatuhuijari. Ostin hedelmiä, ja olin itse laittanut niitä pussiin reilun kilon verran. Miesmyyjä kysyy, että sopiiko että hän laittaa hedelmiä kahteen kiloon asti. Mietin että mikäs siinä, tuleehan ne syötyä, ja myönnyin. Hän lisäsi hedelmiä jostain pöydän takalaidalta. Kotona huomasin, että hän oli lisännyt pussiin sellaisia hedelmiä, jotka olisivat muutoin menneet roskiin, siis myyntipöydältä poistettuja, pilaantuneita. Mitä tästä opin? Kun kerran löytyy torimyyjä, joka ei valehtele hinnassa, laadussa eikä painossa, niin kannattaa ostaa aina siltä samalta. Ahneita typeryksiä, huijareita, on aina ja kaikkialla. Ihan liikaa.


Mutta kaikki eivät ole samanlaisia. Rehellisiäkin kauppiaita on. Yksi esimerkki heistä on Baskent-sairaalan ja AquaParkin välisellä kadulla, lähellä Migrosta sijaitsevan vihannes- ja hedelmäkaupan kauppias. Hän ei ole huijannut hinnassa, laadussa eikä painossa. Ja toki heitä on paljon muitakin.

Toinen vielä. Koipi on jo aika hyvässä kunnossa, joten olen taas alkanut liikkua, sen verran kuin hengitystieinfektiot sallivat. Kuumetta, kurkku himputin kipeä, keuhkot rohisee ja olo on kuin suosta revitty. Juu, ja vakuutus ei toimi vieläkään, ei ennen kesäkuun alkua, jolloin kortti tulee. Toivon lomalle tulevilta ihmisiltä sen verran selkärankaa, että kertoo ennalta jos on hengitystieinfektioinen. Kyllä, siitä seuraa se etten välttämättä tule tapaamaan. Sama välillinen seuraus on silläkin, että jättää kertomatta. Jää paska fiilis ja menee luotto, joten jatkossa ei tee mieli mennä tapaamaan.

Sitten ruusuja. Mikäli ymmärsin eilisen lehtiuutisen oikein, niin Alanyassa aletaan nyt tositoimin käynnistellä Akdağ-vuoren laskettelukeskuksen suunnittelua ja toteutusta. Uutinen kertoi, että kootaan entistä laajempi asiantuntijaryhmä tekemään hyvä suunnitelma. Aiemmista suunnitelmista löytyy tietoa netistä, ja niihin oli piirretty ihan valtava määrä hissejä ja rinteitä helposta vaikeaan. Sen laajuisen hiihtokeskuksen kustannukset ovat valtavat. On hyvin mielenkiintoista nähdä mihin muotoon suunnitelmat ja käytäntö asettuvat. Jos hiihto- / laskettelukeskus lähivuosina avataan, ja lipun hinta on kohdillaan, niin hyvin mielelläni minäkin palaan laskettelun pariin. Lumilaudalle en näin monen vuoden jälkeen ehkä tohdi nousta, vaan ei sitä tiedä jos helpolla rinteellä ihan vähän, ensimmäiseen kaatumiseen asti 😁 .

Alanya perjantaista eteenpäin = kesä

Sää hellii. Meriveden lämpötila on 17 C, ja jokivedet ovat hyytävän kylmiä, jos joku sellaista
kaipaa. Akdağ-vuorella on edelleen lunta, niin kuin muutamilla muillakin alueilla, ja sieltä nuo jokivedet tulee. Tänään ja huomennakin suurimmaksi osaksi on tiedossa aurinkoinen päivä, ja lämpötila nousee yli +20 C. Ylihuomenna lienee sadepäivä, ja silloin jäätäneen pari astetta alle kahdenkympin. Perjantaista eteenpäin pitkä sääennuste näyttääkin sitten pelkkää auringon kuvaa, ja olipa siellä jo +27 C lämpötilakin. Jee! Se tarkoittaa, että parvekkeella päästään yli +30 C eli alkaa tuntua vähitellen kesältä.

Eilen sai taas nauraa sisäänpäin, eikä ihan vähää. Naapuritalossa asuva ulkomaalainen pariskunta on ilmeisesti huolestunut siitä, kun edelleen asustelen yksin. Minä en ole huolestunut siitä. No, mutta nähtyään minut kadulla toinen heistä kutsui minut käymään heidän talossaan. Hän halusi esitellä minulle erään ihmisen sillä verukkeella, että tämä on uusi Alanyassa, ja että minä voisin ehkä perehdyttää häntä Alanyaan. Hhmmm... minulle esiteltiin "sopivan ikäinen", sinkku, varakas, ulkomaalainen mies. Kun hän avasi asuntonsa oven, ja seisoin siinä ovella ja tajusin tilanteen, niin arvaapa mitä minä näin ja ajattelin?  ...wau mitkä värit. Miltähän tuo tuntuu käsissä? Mahtuisiko tuollainen meille? Onkohan se täältä ostettu? Näin hänen sohvansa, ja ihastuin siihen ensisilmäyksellä. Muu ei ollut kiinnostavaa. Tuttava parka 😅 jää ilman toivomaansa lopputulosta.

Joulutorilla

Alanyan Joulukuusi 10.12.2017 päivänvalolla

Alanyan kansainvälinen Joulutori avautui taas. Joulutori on hyvä esimerkki suvaitsevaisuudesta. Siellä on esillä vähemmistöt, heidän perinteensä, uskontonsa, tapansa, juhlansa ja herkkunsa. Ja kylläpä niitä vähemmistöjä olikin paljon. Oli yllättävän paljon eri maiden ja kuppikuntien kojuja. Alue sinällään ei ole valtavan laaja, ihan riittävän laaja kuitenkin, mutta sinne ahtautuneiden ihmisten määrä on aika hurja. Ehkä avajaispäivästäkin johtuen alueella vallitsi tänään suoranainen tungos. Ihmisiä meni ja tuli kylki kyljessä ja peräkanaa koko ajan, isona massana.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Oli vaikea löytää juuri sitä kojua, jota etsin. En varmaan olisi heitä löytänytkään, mutta he tervehtivät minua ohi kulkiessani, ja siitä huomasin tulleeni perille. Minä en yleensä väsy isossakaan ihmismassassa kulkiessani, mutta tänään oli huono päivä. Olen edelleen kortisonin lopetuksesta hieman kipeä, ts. lisämunuaislamainen, ja väsähdin tuolla sekä ystävääni että tuota tietyä kojua etsiessäni ihan täysin. Messuilla, lentokentillä ja isoissa tapahtumissa yleensä nautin, sillä ne ovat mieluisaa vastapainoa yksin olemiselle, ja valtavan hyviä paikkoja havainnoida ihmisiä, tilanteita ja poimia talteen erilaisia henkilöhahmoja.

Päivämme oli harmaa, sateinen ja viileä, joten ihmiset joutivat hyvin tapahtumaan, ja joutanevat muinakin päivinä. Tapahtumaa on mainostettu paljon, ja se on herättänyt ihmisissä mielenkiintoa ja halua nähdä ja kokea. Tuota viereistä kuvaa hieman ihmettelin... miten siihen onkin osunut tuollainen tyhjä alue? Vaan niin se näkyy olevan tuossa keskustan kadulta otetussa liikennekuvassakin. Halusin ottaa kuvan siksi, kun keskusta oli täynnä sekä autoja, skoottereita, mopoja, fillareita että jalankulkijoita... paitsi juuri sillä sekunnilla kun kamera tarkentaa. Toinen puoli asiaa on se, että tämä kännykän kamera on hidas, siis ihan oikeasti todella hidas, ja moni väistyy edestäkin juuri sen takia, kun näkee että kamera nousee ja tarkennan, tähtään, tarkennan, yritän laukaista ja tarkennan taas... ja joskus jossain vaiheessa saan kuvan otettua.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Siinä vaiheessa kun lähdin alueelta pois ja odottelin jo bussipysäkillä alkoi tipahdella vesipisara silloin ja toinen tällöin. Puolen tunnin kuluttua olin kotona, ja keskustasta soittava ystäväni sanoi että siellä sataa ihan kaatamalla. No, ainakin osasin poistua sopivaan aikaan. Alkava viikko on vaihtelevaista säätä, ja ennusteen mukaan useimpina päivinä onneksi paistaa aurinko, ainakin johonkin aikaan päivästä. Luultavasti. Se edellinen viikon sadejaksoennustus on muuttunut positiivisempaan suuntaan.

Siis ihan oikeasti tie oli kaikine neljän kaistan osalta täynnä, jalkakäytävä oli täynnä, ja kuvaan jäivät vain nuo parkkeeratut kulkuvälineet 😎 .

Turkkilaisen tv-sarjan katselu on antanut minulle paljon. Olen saanut siitä hupia, hyviä nauruja, kulttuurioppia, kielitaitoa ja yllättävän paljon naisten suuttuessaan käyttämiä "ei niin kauniita tai kohteliaita ilmaisuja". Minulla oli erittäin hyvä syy suuttua pitkäaikaiselle ystävälleni, turkkilaiselle miehelle, ainakin jos minulta kysytään. Hänen mielestään syytä ei välttämättä ollut, tai se ei ollut hänen syy vaan jonkun muun, luultavasti joku nainen on mokannut, on sanonut tai tehnyt jotain tai sitten ei ole sanonut eikä tehnyt vaikka olisi pitänyt jne. No, joka tapauksessa suutuin tulisesti ja lujaa, ja turkiksi. Huomasin jälkeenpäin että siellä tuli ne sarjasta opitut, naisten laukomat litaniat ihan selkeästi ja oikein, ja vielä oikeassa kohden.

Vähänkö olen ylpeä kielitaidon kohenemisesta. Sen sijaan malttini menettämisestä en ole innoissani, tosin sitä tapahtuu onneksi nykyään tosi harvoin. Yksi syy siihen on se, että ympäriltä on tullut onnistuneesti karsittua pois kaikki sellaiset negatiiviset tyypit, jotka tahallaan aiheuttavat harmia ja harmaita hiuksia. On löytynyt laaja samanhenkisten kaveripiiri ja muutama hyvä ystävä. Tuokin taistelupari jäänee kaveriksi, mutta nyt oli aika ja paikka selvittää muutamia pelisääntöjä ja asettaa rajoja, tämän naisen logiikalla ja temperamentillä.

Alanyan Joulutorilta 10.12.-17

Temperamentistä sanotaan, että se on suht pysyvä, jos olen oikein ymmärtänyt. Minulla tämä temperamentti on kai ollut kymmenennen ikävuoden jälkeen syväjäädytetty, paljolti varmaan isästä johtuen, mutta vasta nyt viimeisen viiden vuoden aikana on tapahtunut auki sulamista. Vasta nyt viisikymppisenä voin sanoa olevani taas minä, vapaasti ja sellaisena kuin olen, ainakin täällä. Tonttuillaan taas huomenna lisää.

Fillarilla torille, ei ei ja ei

Alanyan torin kurpitsoita 8.12.2017

Takana ihana aurinkoinen päivä ja ilo siitä, että kuume ei enää tänään noussut, eikä
särkenyt päätä tai muutakaan kehon osaa. Päivällä ihan muuta etsiessäni löysin myös luotettavan sisälämpömittarini, ja ilokseni huomaan että tuo pikkulämmitin oikeasti pitää olohuoneen noin +20 C lämpöisenä, vaikka välillä ihan muulta tuntuukin. OLen etsinyt pitkin päivää kameran laturia... saattaa olla käynyt sellainen katastrofin poikanen, että se on jäänyt Jyväskylään. Kokeilin jopa miniusb:llä kun sellaisenkin kolon tästä kamerasta nyt löysin, mutta ei, ei lataa sen kautta. Käskee vaan vaihtamaan tai lataamaan akun. Kääks.

No, aamupäivän tein kiltisti kielioppivirheiden korjauksia eräisiin teksteihin, kunnes teki mieleni ulos, ja yhtään sen enempää miettimättä polkaisin fillarin kanssa vihannes- ja hedelmätorille, tuonne 7 km päähän. Periaatteessa ihan fiksu idea, sillä saan siinä liikuntaa, mutta mihin minä ne ostokset laitan! Pyörän etukori on pieni ja lähinnä käsilaukun kuljetukseen sopiva. Siihen sai mahtumaan myös yhden banaaninipun ja yhden kukkakaalin, sekä niiden päälle olkalaukun jossa oli vähän tavaroita.

Vaan kun ostoksia on viikon, puolentoista tarpeeseen. Asettelin isomman kassin fillarin takatavaratelineelle. Pääsin 500 m eteenpäin, kun joku huutaa takanani. No, kassi roikkuu tippumaisillaan, ja yrittää kylvää ostoksia pitkin katua. Tosi kiva. Tarakalle pitäisi olla joku laatikko tai iso kori, muttei nyt ollut. Kassi kun ei asettunut siihen, ei sitten mitenkään, niin ripustin sen selkään vähän reppumaisesti, otin 30 kananmunan kennon sisältävän muovipussin käteen, ja hoippuroin fillarin kanssa kotia kohti. Mutkille mentiin ja muutamaan otteeseen otti päähän tuo suunnaton ajattelun määrä, mitä toriostosten, fillairoinnin ja ulkoilun yhdistäminen oli taas ollut. VAan pääsin kotiin asti, ja vain pari kananmunaa oli kuoririkkoisia, siis heti pannulle pyrkiviä ;) .

Oli tarkoitus lähteä rannalle kuvaus- ja rentoutumisreissulle, mutta matkaan tuli iso mutta kun kameran akku tyhjeni. Oli vähemmän rentouttavaa etsiä sitä laturia pitkin sataneliöistä asuntoa, ilman että on mitään aavistusta sen olinpaikasta. Sitä ei ole toistaiseksi löytynyt, joten viimeistään huomenna alan soitella Suomeen, josko se olisi jossain siellä. Kamerat ovat Alanyassa Suomea kalliimpia, joten laturi kannattaa postittaa ennemmin kuin yrittää löytää täältä edes halpaa pikkukameraa. Onneksi edes itseni muistin, enkä unohtanut sinne kaamokseen. Mutta laturin puutteessa ei nyt ole muita uusia kamerakuvia kuin tuo tämän päivänreissulla saatu kurpitsakuva.

Kurpitsa odottaa jääkaapissa, ja huomenna siitä tulee hilloa, nam. Se on tosi hyvää sokerin kanssa hilloksi keitettynä, ja lettujen tai vohvelin päällä.

JOskus kosto on suloinen

Tulipahan auringonlaskun viime hetkillä oltua Tosmurin sillalla, joten muutama kameran heilautus meren ja värien suuntaan oli jokseenkin automaattinen toiminto. Ei vainen, ei automaattinen. IHana oli katsella auringonlaskun loppua ja kaiken peittävän pimeän laskeutumista. Tosin edes pimeä ei peitä typeryyttä eikä valheita.

PItkästä aikaa kerron vuosien nettituttavuuden huipentumasta herra S:n kanssa. 2013 ilmaantui facebookin kautta kaveripyyntö herra S:ltä. Siihen aikaan juttelimme silloin tällöin. Hänen englantinsa oli kohtuullisen ymmärrettävää, mutta toistoa, todella ärsyttävää toistoa oli keskusteluissa paljon. Ajattelin ensisijaisesti, ettei hän kykene puhumaan asioista laajemmalla skaalalla (kuten en minäkään ;)  ). MYöhemmin on vahvistunut mielikuva, ettei hän muistanut mitä oli kenellekin puhunut. MInulle hän lupaili monia monia kertoja, että tulee Alanyaan ja haluaa tavata ja blaa baa blaa. Koskaan aiemmin emme tavanneet, tänään yllättäen olimme kohdakkain. Luulen ettei hän koskaan näyttäytynyt minulle, koska aina oli kohdalla sekä kauniimpia että varakkaampia suomalaisia (tai ihan minkä maalaisia tahansa) naisia.

Tänään iltapäivällä istuin tuttavani kanssa Gül Pide ravintolan ulkopöydässä syömässä, kun pari pöytää kauemmas istuutui jotenkin tutun oloinen mies ja suomalaisen näköinen nainen. Ruoka-annoksemme saapui samaan aikaan, ja unohdin kaikki muut asiakkaat. Hyvän ruoan jälkeen pöydässä rentoutuessa mies palasi wc:stä ja näin hänen kasvonsa. Siinä vaiheessa yhdistin hänet hänen profiilikuvaansa ja nimeensä, ja mietin kahteen kertaan, että mitenkäs asiat nyt menivätkään itseni sekä suomalaisten tuttavanainen P:n ja tuttavanainen R:n kohdalla. Tuli myös mieleen hänen norjalainen (60+ v) erään talven yli elättäjänsä. Ensin teki mieleni ottaa videokuva tai valokuva, mutta kännykkäni kaksoiskameran apuvalo palaa tosi kirkkaasti aina kun kameralla ottaa kuvia, joten olisin siis jäänyt kuvaamisesta heti kiinni, ja olisi tullut turhaa riitaa tms. Päätin olla kuvaamatta. Kun olin kysynyt ravintolan omistajalta (tuttavaltani) tunteeko hän ko herran, ja kertonut miksi kysyn, niin omistaja vastasi hänen olevan usein siellä vieraileva Playboy. Kerroin ennalta mitä aion tehdä, ihan vaan siksi, että jos jotain yllättävää tapahtuu sen tiimoilta. Poistuimme ravintolapöydästämme heidän pöytänsä ohi kävellen. Pöydän ohitettuani pysähdyin, käännyin herra S:ään päin ja sanoin turkiksi hyvin lempeällä  äänellä ja hymyilevin kasvoin Merhaba S****. Miehen kasvoilta näkyi kuinka hän kelasi filminauhaa taaksepäin, ja mietti että kukas himputti tuo nyt on. Ehdin kävellä muutaman askeleen, kun hänen kanssaan istunut 15-25 v herra S:ää vanhempi rouva alkoi huutaa suoraa huutoa. Hän huusi enganniksi ja hän huusi turkiksi, ja ilmeisesti osa tuosta huudosta oli tarkoitettu minun perääni, mutta tilanteesta hieman nauttien kävelin pois, taakse katsomatta. Kuulen omistajalta kyllä myöhemmin miten tilanne jatkui 😁. Kakara minussa voitti, eikä kaduta yhtään. Pelimies perkule saa hieman tehdä työtä että saa pidettyä tämän hetkisen elättäjänsä tyytyväisenä. Aiemmin tämä mies sentään työskenteli, mutta nyt käsittääkseni useampaan vuoteen ei ole enää työskennellyt. Ihan arvaamalla kirjoitan, että mahdollisesti joku siis rahoittaa hänen elämäänsä. Ei ollut mies huonoissa eikä halvoissa vaatteissa, eikä laiha tai muutenkaan nälkiintyneen näköinen.

Torilla oli taas kauden satoa tarjolla. Nyt on paljon pähkinöitä ja manteleita, tuoreita ja kuivattuja viikunoita, kuivattuja aprikooseja, omenoita ja puoliraakoja klementiinejä. Klementiinien ja appelsiinien satokausi on kai alkamassa. Rehellisesti sanottuna en ole nyt yhtään kartalla että mikä appelsiinipuiden tilanne on. Sen tiedän, ettei nyt ole kevätkuinta-aika, mutta siinäpä se vähäinen tietoni sitten onkin. Pitkään aikaan ei ole tullut liikuttua fillarilla puutarhojen ohi, eikä tule lähiaikoinakaan. Fillari hajosi eilen sekä vaihteiston, jarrujen että ketjunsuojuksen osalta, joten ajelut on ajettu, kunnes ehdin viedä sen korjaamolle. Tällä hetkellä päivät täyttyvät vieraasta, joka ei lähde lähintä ruokakauppaa (250 m) lukuunottamatta muualle asunnon ulkopuolelle ilman minua tai ilman naapuritalossa asuvaa suomalaisperhettä. Siksipä minäkään en nyt lenkkeile, en fillarilla enkä ilman. Mutta fillarin ehdin viedä huoltoon kun taas Suomessa käynnin jälkeen koittaa rauhallinen ja itseni näköinen arki.

Uusi runokirja yhteistyössä toisen Johannan kanssa etenee, ja valmistunee aikataulun mukaisesti, eli pääsemme lähettämään sen kustantajalle marraskuun alussa. Siinä vaiheessa vasta näkee millaisen vastaanoton se saa. Tiedossa on jotain ihan muuta kuin mitä edellisessä on, teemalla äideille ja tyttärille, isille ja pojille kanssa.

Alanyassa aurinko paistaa, lämpötila on siinä 25-28 C tienoilla, bussissa hieman enemmän. Nyt on taas tilaa kun ei ole enää ruuhkaisin sesonki. MErivesi on uimalämmintä enää pohjoiseurooppalaisille ja avantouimareille ;) . Rannalla tarkenee hyvin, aallokkokin on vielä pientä. Ensi viikolle on ennustettu vain 1-2 sadepäivää. Aika sitten näyttää tuleeko niitäkään. Hyvää yötä jälleen.

Fillari on jo ihan romuna

DimCayin viileä iltayö ja kelluvat ja kiinteät loosit.

Tämä teksti on taas koottuja ajatelmia ja poimintoja niin päivän uutisvirrasta kuin Alanyankin tapahtumista, omassa elämässä kun ei suuremmin mitään tapahdu :D . Tänään olisi ollut suunniteltu lähtö kohti Rodosta, vaan kun kaikki matkan plaset eivät osuneet kohdalleen, eivät järjestyneet, niin Rodos jää hamaan tulevaisuuteen. Se on yllättävän lähellä tässä, sillä ensin olisi tarvinnut matkata bussilla Antalyaan, siitä bussilla Fethiyeen ja Fethiyestä lautalla Rodokselle. Se jää nyt toiseen kertaan, mutta ei unholaan. Vähän niin kuin se aiempi Kyprokselle menonkin suunnittelu. Ensin ei kokonaisuus toimi halutulla tavalla, ja sitten yks kaks tulee hetki, jolloin se matka on ajankohtainen, toteutuu kuin itsestään.

Marko Pyhäjärvi kirjoitti blogissaan painavaa asiaa alkoholittomaan elämään siirtymisestä. Täällä Alanyassa lomailevista tutuista vain yksi ruotsalainen ystävä pystyy olemaan ja nauttimaan elämästään myös ilman alkoholia.
Kaikkien muiden tuttavien rentoutumiseen ja juhlintaan alkoholi kuuluu täällä päivittäin. Nostin tämän ylös koska alkoholin juominen on nykyään valtavan tärkeää suomalaisessa yhteiskunnassa, ja se joka ei halua juopotella, joutuu kuuntelemaan vaikka minkälaista kommentointia. Muuten, katsopa lomakuviasi ja tuttaviesi lomapostauksia tai facebook-profiilikuvia ja jaettuja kuvia "sillä silmällä". Tai Youtubeen ladattuja lomavideoita. Itse viihdyn hyvin ja nautin elämästäni pitkiäkin aikoja täysin ilman alkoholia. En arvota enkä kommentoi enempää.

valitsin kelluvan :)) voi syöttää kaloja

Samaisesta blogista nostan esille yhden Pyhäjärven tekstin kohdan  ihan vain mietittäväksi, ajatusten herättäjäksi:
"Amerikkalaisen Social Security Associationin tutkimuksen mukaan 100 ihmisestä 40 vuoden aikana

• Yhdestä tulee rikas
• Neljästä tulee taloudellisesti hyvin pärjääviä
• Viisi jatkaa työntekoa elämänsä loppuun saakka vain pärjätäkseen
• 36 kuolee
• 54 tulee olemaan riippuvaisia sukulaisten ja läheisten avusta

Vain 5% amerikkalaisista pärjää omillaan. Suomen vastaavat luvut tuskin ovat kovin paljon parempia.
- MArko Pyhäjärvi blogikirjoituksessaan"

Uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia, niitä meille tarjotaan joka päivä. Jos haluat elä rauhallista ja onnellista elämää, elä. Jos hauat uuteen ympäristöön, uusien ihmisten keskelle, muuta sinne. Mutku mutku mutku en minä voi kun ensin pitää sitä ja tätä ja tuota. Juu, silloin ei voi. Silloin et ole valinnut etkä todella halunnut. Tee sellaista mitä todella haluat, mihin sinulla on intohimo. Samalla voit lakata huijaamasta muita. Arvaa moniko kysyy minulta kukausittain tänne muuttook liittyvistä käytännönasioista? Moni. Entä moniko kyselijöistä on näiden neljän kyselyvuoden aikana muuttanut tänne? Nolla, ei ketään, ei ainoakaan kyselijöistä. He vaan työllistävät ihan jumalattomasti, kun pitäisi etsiä heille vuokra-asuntoa, ja ohjeistaa kuinka löytää verotoimiston, mistä pankista saa helposti tilin ja miten sen pankin löytää, ja sitte loputon keskustelu ja vääntö työasioista.

Loosissa istutaan perinteisesti. Salissa on tavallisia pöytiä.

Joten turhankyselijät, please, kysykää joltakin muulta, työllistäkää joku muu. Minulla on päivissäni sisältöä enemmän kuin osaatte arvatakaan, eikä aina ole edes kovin helppo löytää vapaata aikaa ja järjestää niitä tapaamisia haluamiinne baareihin tms. En pitkästy enkä huku tekemättömyyteen vaikka ette kysele, kiitos. Sen sijaan ne, jotka oikeasti ovat muuttamassa juuri nyt, ja haluavat kysyä jotakin, tervetuloa, ja mielelläni kerron ja jaan sitä tietoa mitä on. Ja he, jotka suunnitelmallisesti etenevät kohti tulevaa muuttoa, hekin ovat tervetulleita kysymään ihan mitä tahansa muuttoon ja täällä asumiseen liittyvää. Tyhjän jahkailijassa ja toteuttajassa / tekijässä on iso ero, tosi iso. Toisen kanssa vietetty aika menee täysin hukkaan, ja toiselle käytetty aika kasvattaa molempia, kun voi oikeasti olla avuksi.

Tuhannet suomalaiset elävät polyamorisissa suhteissa, sanoi Ylen jakama aamun uutisotsikko. 😶 . Tuli jotenkin muinaisen Rooman orgiat mieleen. Olen tässä asiassa vanhakantainen konservatiivi, ja sanaton. Ja toinen miettimään laittanut uutisotsikko pehmeistä arvoista. Mitkä maat ovat kärjessä ja missä Suomi on, kun puhutaan pehmeistä arvoista?

Alanya.bel.tr , kaupunginjohtaja Adem Murat Yücel

Alanyan Kalen hisseistä taas pari sanaa. Kaupunginjohtaja kävi testiajolla ja julkaisi uusia kuvia ja tietoa hisseistä. Tuo 900 metrin mittainen hissireitti Damlatakselta Kalen linnoituksen luo vie noin 300 metrin korkeuteen 17:lla hissiboksilla (vai mikä se nimi nyt onkaan). Kapasiteetti on 1130 ihmistä tunnissa, ja tavoite miljoona ostettua lippua vuoden aikana. Lipun hinta asettunee noin 18 TL eli n. 4,5 € tuntumaan. Hisseillä ajetaan vielä koeajoja matkustajien kera ja virallisista avajaisista ilmoitettaneen lähiaikoina. Samalla turistibussien pääsy Kalelle loppuu. Ylhäällä on 4 kpl 14-paikkaista golfautoa, joilla kierrätetään asiakkaita.
KAupungin sivuilla on juttu asiasta ja paljon kuvia. Hayırlısı olsun! Ja kiitos isosta projektista.

Kävin tässä välillä Cuma Pazarissa hakemassa viikon hedelmäostokset. Olisin ehkä shoppaillut hieman enemmänkin siellä, mutta valitsin ihan väärän kulkupelin. Tulin sinne fillarilla, eikä se ollut fiksua. Ensin 3 hyvää syytä, miksi täälläkään ei kannata ostaa kallista pyörää. 1. naapuruston lapset käyttävät sitä leikkikaluna ja aikuiset kaatelevat ohi mennessään, niin että fillarin kunto on jo aika huono. 2. Skoottereista saat osumaa ja autoja joudut väistämään niin, että osut katukiveyksen reunaan, liikennemerkkiin tai muuhun fillaria kovempaan kohteeseen, ja taas tuli vääntymiä ja naarmuja. 3. Torilla nainen joka ei ihan hahmottanut leveyttään, kaatoi ohi mennessään fillarin jalkakäytävältä keskelle ajorataa, niin että pyörän korista lensi kamera ihan keskelle tietä, viinirypäleet pusseineen ajoradalle ja sipulit yksitellen ajoradalle. Mamma kohauttaa harteitaan ja jatkaa matkaa, autoilija tööttää kun olisi kiire johonkin, ja minulla on banaanikauppa kesken kyläläisen kanssa.

Samettikukkia on kukkapenkit täynnään. :))

No, lasken loputkin ostokset maahan jalkakäytävälle, ja kyykistyn ajoradalle ison auton eteen ja alan kerätä sinne tänne kierineitä sipuleita pussiin, samalla kun toripöytien takaa rientää eräs mies apuun, nostaa vaurioituneen fillarin, kameran ja rypäleet jalkakäytävälle, sekä pidättelee autoa. Ajatuksissani ehdin kirota kaikki tyhmät ämmät vaikka minne, mutta ääneen en sano mitään muuta kuin kiitän avusta apuun tullutta torimyyjää. Teen banaanikaupan loppuun asti, ja hinaan fillarin ja ostokset kadun toiselle puolelle, leveämmälle jalkakäytävälle (jota isommat mammat eivät käytä, vaan kapeaa). Siellä alan tutkia miten vaurioituneen ja vääntyneen etulokasuojan saa taas sellaiseen asentoon, että pyörällä voi ajaa.  Pyörä on jo viikon omistamisen jälkeen ihan romuna, ja ainoatakaan kolhua tai tapahtumaa en ole aiheuttanut itse, ellei lasketa sitä, että olen sen ostanut ja ajanut ulos liikkeestä. Lähden taluttamaan pyörää ja ostoksia, ja saan kävellä pari kilometriä ennen kuin olen taas hyvällä tuulella. Mutta onneksi hyvä tuuli löytyi takaisin.

Seuraavalle toripäivälle menen taas kuuliaisesti bussilla kauppakärryn kanssa. Kun liikut torilla ja keskustassa, niin vastoin ulkomaalaisturkkilaisten neuvoja laitapa salvarit jalkaan. Tulee tosi paljon hymyjä ja hymyileviä katseita vastaan. Naapurin ainokainen hankala muijakaan ei vastaantullessa ilkeillyt, ei tosin tervehtinytkään, mutta hiljaisuuskin oli positiivista.

Linnoituksesta maailmanperintökohde

Alanyan tori tänään

 Oi perjantai, ja perjantaifiilis. On lupa rentoutua ja kerätä voimia. Tuo seuraava kirja on enää muutamaa pientä
yksityiskohtaa vaille valmis kustantajalle lähetettäväksi. Toiveissa oli, että saan lähetettyä jo ennen lentoja, mutta keskittyminen herpaantui matkustushuumasta niin täydellisesti, että järkevimmäksi vaihtoehdoksi jäi odottaa sopivaa viimeisteyhetkeä. Ehkä viikonloppuna on sen aika, vaan ei vielä tänään.

Mielessä on paljon suunnitelmia siitä, minne mennä ja mitä tehdä täällä lähiaikoina. Yli +40 C lämpö rajoittaa kuitenkin lähes kaikkea tekemistä, varsinkin nyt kun on juuri tullut kylmästä ilmastosta, eikä elimistö ole vielä ehtinyt sopeutua lämpöön. Olin suunnitellut, että aamulla aikaisin, kun lämmöt eivät vielä ole nousseet kovin ylös, menen torille ostoksille. Nukuin taas hyvin ja pitkän yön, vaan elimistö ei ole kai vielä nollannut univajetta, ja aamu oli varsin kankea, nivelet kärttyiset. Nyt puolen päivän aikaan ei ole enää mitään järkeä lähteä ulos, vaan vasta illan viimeisille aukiolotunneille. Nautin siis matkalaukkujen purkamisesta ja muista sisätöistä siihen asti. Poissaolon jälkeen niitä sisätöitä riittää, sillä punaista, henojakoista pölyä on joka paikassa, vaikka kaikki mahdolliset ikkunat, ovet ja luukut oli suljettu. Punaisesta tuli mieleen parvekeasukki. Parvekkeelle unohtuneissa sandaaleissani oli punaruskeiden höyhenten ja lähistöllä olevien linnunkakkojen perusteella ollut asukki sillä aikaa kun olin poissa. Naapuruston kanat eivät taatusti lennä näin korkealle (eikä sandaalit ole NIIN isot), ja jätöksetkin olisivat toisen näköisiä, joten täällä on ollut ja asustellut joku pikkulintu. Höyhenet tosin olivat aika isoja. Turkin lintuja löytyy tästä linkistä.

Aiemmin olen kertonut niistä parista erilaisesti ihan pienestä ötökästä, jota edellisen asukkaan jäljiltä löytyi tästä asunnosta, ja jota tuli kotiin lähikaupan jauhopussien yms mukana. Siivous ja kaupan vaihto sekä kaiken ostetun kuivatarvikkeen purkittaminen tiiviisiin purkkeihin oli ensiapu. Koko asunnon myrkytystä en halunnut, vaan myrkytin ainoastaan keittiön silloin tulovaiheessa. Nyt poissaolon ajaksi varmistin, että kaikki kuivaruoka on tiiviissä säilytyspurkeissa ja että hyllyillä ei ole yhtään jauhojen, kaurahiutaleiden tms jämiä. Pesin ruokakaapit lähtiessäni. Hieman jännäsin, että miten poissaoloni aikana käy, tuleeko niitä uudestaan. Ei tullut, MIssään ei näy mitään, ei eläviä eikä kuolleita. Vaikka ne ovatkin vain parin millin mittaisia, toiset toukkavaiheessa 3-4 mm mittaisia, niin ne olivat helposti havaittavia. Nyt ei näy toukkien kuoria, ei jätöksiä, ei eläviä, ei mitään ylimääräistä. Puhdistus- ja säilytystoimet ovat olleet riittäviä. On huojentavaa, kun ei tarvitse kantaa useita kiloja jauhoja, ryynejä, linssejä yms. roskiin. Vielä huojentavampaa on, että ne ovat hävinneet, eivätkä asustele minun keittiössäni.

Alanyan tori tänään

Sitten torille. Kirsikoita, kirsikoita ja kirsikoita <3, muuta en aluksi edes nähnyt. Siinä vain loin niihin ihailevia katseita, ja teki mieli silittää tyyliin "hei murunen". Ihan hillitön kirsikan himo on taas, tosin se on helposti korjattu. Nyt kun näitä herkkuja on tarjolla, niin ostan, syön ja pakastankin. Puolitettu kirsikka kesti viimeksi pakastamisen hyvin, ja niitä oli ilo syödä talven kylmimpään aikaan. Sokeriin en halua niitä säilöä, kun yritän elää vähäsokerista elämää, satunnaisine herkutteluineen. Torireissulla tarkeni, ja täyden kauppakärryn raahaaminen pitkin katuja sai aikaan sen, että ihan vaan muutama kostea puronen virtasi siellä täällä pitkin kasvoja ja kehoa. Sama riemu oli kaikilla kaduntallaajilla, joten ei sen väliä, olkoon vaan.

Iltapäivällä tein "puutarhatöitä" ja kuorin ruusupensaista vihreyden esiin. Paljon kuivia kukkia ja lehtiä sekä kokonaisia oksiakin päätyi roskapussiin, piikit enimmäkseen peukaloihin... Käsivarret näyttävät kissatappelussa olleilta, mutta nyt on hyvä mieli, kun pensaat on hoidettu, leikattu ja lannoitettu. MInttu oli levinnyt käsittämättömän paljon, ja oli lähes tukahduttanut yhden ruusupensaan. En olisi uskonut että se pystyy siihen. Mutta mintun juuret olivat vallaanneet suurimman osan todella isoa parvekeruukkua, ja arvelen, että nousee niitä sieltä vielä. Tuskin sain kaikkia kaivettua pois. Minttua en kuitenkaan täällä syö parvekkeelta, sillä itikoidenmyrkytysauto suihkuttelee myrkkynsä vähintään kerran viikossa myös tälle kadulle, ja ikkunoista ja parvekepinnoista päätellen sitä tulee tähänkin kerrokseen aikamoinen määrä. Hyvä silti että myrkyttävät. Muuten niiden kanssa olisi pulassa, hyttysten siis. Tuo pieni otus on yksi maailman vaarallisimmista, siksi kun kantaa niin monia tauteja mukanaan. Puhtaat hyttyset ovat se helpompi juttu, mutta kun ei niissä lue että mikä on puhdas ja mikä taudinkantaja. Unohdin parvekkeen hyttysoven auki, taas, ja pääsin etsimään hyttysen puremia rauhoittavaa voidetta. Niitä kavereita on meillä kylässä nyt muutama, ei-jippii.

Alanyan tori tänään

Huomenna tulee kuluneeksi vuosi Turkin vallankaappausyrityksestä, ja kyseistä päivää vietetään huomenna demokratian ja kansallisen yhtenäisyyden päivänä. Alanyassakin on Kaikki kansana yhdessä -kävely (tai miten se nyt suomennetaankaan) kello 20.30 alkaen, lähtö sataman vesiputouksen luona ja päätepiste Atatürk-patsaalla. Elämä Alanyassa sujuu kuten ennenkin, arkiseen rytmiin kaikessa rauhassa.

 Ja Alanyan Kleopatrarannalla, käsittääkseni lähellä Damlatas-luolaa ja rannan alkupäätä (voin olla väärässä rannan kohdan suhteen) pelataan rantalentiksen euroopanmestaruuskisoja. Tuo oli lehden artikkeli, ja tässä linkki kaupungin facesivuille ko tapahtumaan. Kahtena päivänä on jo pelattu, ja huomenna lauantaina on vuorossa finaalit. Joitakin pelejä on vielä aamupäivällä, mutta finaalit ovat iltapäivän puolella. Otteluohjelmankin näin jossain, mutten enää muista että missä. Saattoi olla kaupungin nettisivuilla.


Alanya Kalesi, vanha linnoitusalue, on tulossa Unescon Maailmanperintökohteiden listalle. Ja Kalelle vieviä teitä restauroidaan ja parannellaa, tehdään mm jalankulkijaturvallisemmiksi. Myös liikuntarajoitteisten liikkumista ja turvallisuutta ajatellen tehdään muutoksia, mm uusia jalankulkuväyliä. Ja jossain vaiheessa otetaan käyttöön myös se tuolihissi Damlatakselta ylös Kalelle. nEn muista mitä tässä lopussa oli, jos oli, kai oli... selain on kaatunut jo kolme kertaa windowsin päivitysten takia, höh, ja kärsivällisyys meni keskittymiskyvyn kanssa jo yöunille, kuten minäkin kohta. Alkoi nimittäin ihana viileä tuuli puhaltaa läpi huoneiston. HUomenna taas jotain ihan muuta.

Vuohenkarvainen juusto

Juustoa vuohennahkassa Alanya 03/2016

Aamulla en onnistunut menemään arabian tunneille, koskapa opettajaa ei näkynyt, eikä kyllä muita opiskelijoitakaan. Eilen opettajaa odotti minun lisäkseni toinenkin tunneille haluava, mutta minä luovutin ennen häntä. Puolen tunnin odottelu tuulisessa ja kylmässä säässä Kale-kukkulan rinteellä riitti molempina aamuina, ja kävelin kotiin, pois palelemasta. Ei riittänyt villatakki, olisi tarvittu toppatakki, sillä vuoren rinteellä on reilusti kylmempi kuin keskustan suojaisilla alueilla. Opettaja kuulemma tulee nyt noin 30 - 50 min myöhemmin, kuin mitä tuntien pitäisi alkaa. Naisille se on mukava, kun ei tarvitse herätä aamulla "aikaisin".

Kalahallin sisällä "maustekauppa", Alanya 03/2016

Jääkaapin ja massun täytettä lähdin hakemaan Sali Pazarin eli Tiistaitorin vihannes- ja hedelmämarkkinoilta, kalahallin luota. Tuo yllä olevassa kuvassa seisova kaksikko pääsi yllättämään jopa minutkin, niin että hetken vain tuijotin, ja mietin että mitä ne ovat. Enkä malttanut olla kuvaamatta, maistamisen sen sijaan sain vältettyä helposti :)) . Tuossa on kaksi vuohennahkaa, siis kaksi nahkapussia, joissa on perinteisen, historiallisen tavan mukaisesti kypsytettyä juustoa. Kulinaristit saattaisivat olla innoissaan, minun vatsani ilmoitti eriävän mielipiteensä jo pelkästä katselusta. Oli ihan lähellä etten oksentanut. Se ei johtunut ulkonäöstä eikä tuoksuista tms, vaan pelkästään siitä mielikuvasta, että sisällä kypsyy juusto ja ulkopinnalla "happanee" vuohen karvat ja kaikki se, mitä karvojen sekaan kätkeytyy. Mielikuvituksesta siis syntyi se vastenmielisyys tuota tuntematonta herkkua kohtaan. Vieressä oli tarjottimella sellaista murumaista juustoa, vähän kuin aurajuustoa, mutta mustalla "homeella" tms varustettua. Tiedän, että se on joku harvoin tarjolla oleva gourmet-juustoherkku, mutta en nyt muista nimeä tai mitään muutakaan ko juustosta.

Entinen Gönlübol Ocakbasi, Alanya 03/2016

Aamulla, kun menin tuttavaa vastaan linja-autoasemalle, otin kuvan myös tuosta "kadonneesta" hyvää ruokaa tarjoilleesta ruokapaikasta. Vain monttu oli jäljellä. Tilalle tulee kuulemma uusi ja hieno. Toivottavasti siitä tulee silti turkkilainen ruokapaikka, eikä mitään turistimoskaa tarjoileva tusinapaikka. Jos valitset täältä 25 ravintolaa ihan umpimähkään, niin niistä 1-2 tarjoilee turkkilaista ruokaa, ja muut turisteille suunnattua pikaruokaa samanlaisella valikoimalla kuin ne 23-24  muutakin. Omaperäisyys on katoamassa, ja osin se on tietysti rahakysymys, mutta osin myös arvostuskysymys. 

Gül Pide Restaurant Alanya 03/2016

Tuossa vieressä olevassa kuvassa on yksi turkkilainen perinneruoka Sebzeli Pide. Se on juusto-, kasvis- ja sienipizza, siis muodoltaan ja valmistustavaltaan aito turkkilainen pizza. Ja hyvää oli. Noita on useita eri täytteillä tarjottavia, ja ensimmäistä kertaa maistoin tuota täyteyhdistelmää. Sienet olisin jättänyt pois, jos olisin tiennyt että niitä siinä on, mutta tulipahan samalla todettua sekin, että en enää saanut sienistä vahvaa allergista reaktiota. Aikaisemmin pelkkä sienien siivous tai pannulla paistaminen riitti, nyt jopa söin niitä. Alanyassa oleskelu osaa yllättää monin eri tavoin. Yksi ihanimmista yllätyksistä on ollut se, että allergiat ovat "kadonneet". Voin nyt syödä lähes kaikkea ruokaa.En tiedä minkä verran asiaan vaikuttaa se, että en syö punaista lihaa muuten, kuin joskus harvoin lammasta, ja kananlihaakin vain kerran viikossa. Ihan oman valintani mukaisesti olen lähes kasvis-kala-syöjä. 

Muzzista pari sanaa. Hän oli tänään minulle vihainen, ja antoi tulla oikein kunnon purkauksen ensin puhelimessa ja sitten vielä kadulla. Sain kuulla saarnan siitä, että olen ollut täällä jo viisi päivää, eikä minulla ole ollut aikaa hänelle. Hän sen sijaan on soittanut tosi monta kertaa, ja käynyt joka päivä asunnollanikin, mutta minä en ole edes kotona. Niin, että selitäppäs nyt sitten

Eräs nainen Alanyasta, 03/2016

mitä teet! Repeilen naurusta (sisällä päin), hymy pyrkii näkyville, ja jos pääsisi, niin ulottuisi korvasta korvaan . Yritän käyttäytyä kärttyisesti, koska tilanne vaatii sitä, omistushalun purkaminen vaatii sitä. "Mitä, oletko sinä käynyt minun kotonani, mitä sinä siellä teit, ketä siellä näkyi, mitä sinä naapureille sanoit, miksi sinä siellä kävit jne". Alan oppia  ärhentelemään turkkilaisittain, vaikka naurattaisi samalla ihan mahdottomasti. Eniten nauroin siksi, että tuon miehen itsetunto on Niin omissa ulottuvuuksissaan, että hän kuvittelee edelleen kaksi vuotta suhteen loppumisen jälkeenkin, että hän voi kontrolloida minun elämääni.
 
Sitten Suomen miehiin ja naisiin, ja miesten ja naisten toteuttamaan Slutshamingiin. Täällä on suomalaisillekin aika kovaa kyytiä antava artikkeli aiheesta. Linkki vie Helsingin Sanomien Nyt.fi-sivuille. Ote tekstistä:
"Huoritteleminen on eräänlainen Vapaudut vankilasta -kortti hyökkääjälle: ”se pyysi sitä” pukeutumisellaan, käyttäytymisellään tai somekuvillaan, joten väkivallalle oli jokin peruste.
Naisten vartioiminen heidän pukeutumistaan tai käytöstään kontrolloimalla sisällyttää piiloviestin, jossa minkä tahansa tapahtuman syy on aina naisen." -Harriet Silius ko. artikkelissa. Lue koko artikkeli.

 Nyt palaan toisen kirjoituksen pariin ja jatkan mansikoiden napostelua. Takapihalla kuuluu olevan menossa kissatappelu, asialla siis ihan oikeat kissat, nelijalkaiset. Satamasta kuuluu jo yhden, tänään avatun ravintolan meteli. Puhelin ilmoittaa vähän väliä saapuneista viesteistä. Ulkoa kuuluu myös sateen ropina ikkunoihin, kun oikein tarkasti kuuntelee. Kukko se vaan on unilla, että jaksaa kiekaista taas kolmen aikaan. Huomiseen.