Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ilo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. toukokuuta 2020

Riemu ja ilo! Lentolippuja saa taas

Alanya-energiaa parhaasta päästä <3
Vilkaisin lentoja... 😍😍😍
Heinäkuun alusta eteenpäin moni lentoyhtiö näkyy myyvän matkoja pitkin eurooppaa ja Turkkiinkin. Parhaiten löysin Napsun kautta, ja löytyi myös Rantapallon kautta. Pegasoksen ja Turkish Airlinesin sivuilta löytyi myös. Finnairin sivuilta näkyi tieto, että Alanyaan lennettäisiin suorat lennot 2.8.2020 alkaen. Eri lähteiden hinnoissa näkyi sekä äkkilähtölomien edullisuus että reittilentojen viime kesää korkeampi hintataso. Aika näyttää mihin todellinen hintataso asettuu kesän mittaan.  Vaan nyt on taas huojentavaa ja virkistävää ajatella, että voi päästä kotiin sitten kun on sen aika. 

Ja kotiin päästyäni ihan ensi päivinä haluan löytää erään haudan ja käydä lukemassa rukouksen haudan äärellä, niin kuin tapana on. Pitkäaikainen tuttavani (2014-2020), kiinteistönvälitäjä, opettaja, myös tausta-apu ja turva, on kuollut 11 päivää sitten. Surullista, ja hänelle varmasti myös helpotus. Sanotaan hänelle Allah Rahmet Eylesin (Jumala olkoon armollinen), ja sanotaan myös Mekanı Cennet Olsun kun toivotaan toisen päässeen taivaaseen. Kääntäjä suomentaa sen sanoin Lepää Rauhassa. Başınız sağolsun sanotaan kun halutaan sanoa perheelle Osanottoni. Tähän on muitakin ilmaisuja, muodollisempia yms mutta en muista kun en ole tarvinnut moneen vuoteen. Ensimmäisen vuokraisäntäni hautajaisista on kai jo kolme vuotta, jos muistan oikein. Hänellekin Mekanı Cennet Olsun.


Zilli Öküz burgerien tunnus, sopii olotilaani
Juttelin eilen pitkän puhelun Alanyaan, monenlaista tunteiden kirjoa tuntien. Jaa-a. Moni asia on muuttunut koronan myötä, ja pysyykin muuttuneena. Sitten on paljon niitä asioita, jotka eivät muutu, joita korona tai mikään muukaan vastaava ei pysty muuttamaan. Alanya on ja pysyy. Se kasvaa ja kehittyy, antaa asukkailleen iloa, eloa ja turvaa. Mahdollistaa hyvän elämän, kullekin itsensä näköisen. 

Nytkin tekisi ihan ilosta mieli mennä ulos ja pitkälle potkulautalenkille täällä missä olen, mutta toissapäivän 200-kiloisen pyörätuolipotilaan työntäminen ylämäkeen sai aikaan sen, että jalkapohjasta on eräs jänne hieman revennyt, ja joku kalvo hieman vuotanut nestettä ulos... eli jalka on viiltävän kipeä tietyistä paikoista. Lääkäri käski olla levossa. Sanoi, että mitä vähemmän käytät nyt jalkaa, sen paremmin se paranee. No nyt voit ottaa aurinkoa, hatun päähän ja skumppalasin käteen v-tuili uusi pomo, ja jatkoi etteihän tuo ole edes paketissa, eihän sitä ole edes sidottu. Nyt siis on edessä lepoviikonloppu jaloille. Jää- ja ruokakaappi kaipaisi täydennystä, mutta tuon paraneminen on tärkeämpi. Vararavintoa on kyllä, ja jotain kaapeissakin.


Keittiössä juoksennellut 3 cm pitkä litistyksen jälkeen
Keittiön alakaapeissa on vipinää. Juuri niissä vetolaatikoissa, joissa on ruokailuvälineet, kauhat, lastat, leikkuuveitset, vispilät yms. Niihin ilmaantuu joka vuorokausi lisää uloste- ja virtsajälkiä. Tuholaistorjujan tuomaan ötökkätarraan ei ole tarttunut mitään. No, siihen tarttuisi pienet vipeltäjät. Mutta isot? Tuskin ne mihinkään tarraan jäävät kiinni. Hiiren ulostetta ja joidenkin muidenkin ötököiden ulostetta ilmaantuu tuonne kaapistoon. Ällöttävää, vastenmielistä ja inhottavaa! Nostin käyttämäni lusikat, haarukat ja veitset mikron päälle, jossa ei ole näkynyt mitään ylimääräistä, siis ikään kuin turvaan. En halua saada mitään tuhoeläinten levittämää tautia. 


Vetolaatikon sisältä pieni tarra-ansa ja jätökset...
Kerroin aiemmin alakerrassa asuvalle vuokraemännälle, että täällä on taatusti hiiriä. Hän ei uskonut, tai ei halunnut välittää. Tuholaistorjuja vahvisti että on. Sitten näin tuon viereisessä kuvassa näkyvän, 3 cm pitkän otuksen keittiön lattialla, ja kuvassa on se mitä jäi jäljelle kun liiskasin ötökän. Sitä ei ole virallisilla tahoilla pystytty vielä tunnistamaan. Epäviralliselta taholta on tullut tieto, että ötökkä muistuttaa tosi paljon Argentiinan torakkaa, eli sitä ötökkää millä ruokitaan lemmikkiliskoja ja -hämähäkkejä. Se on sama torakka, jota myydään eri puolilla eurooppaa grillattuna ihmisten naposteltavaksi. Myös Suomessa mm. Kampissa myydään argentiinan torakkaa ihmisten ruoaksi. No, nyt tällä reissulla olen oppinut millä ruokitaan isoja hämähäkkejä... yök!


Yksi parhaista paikoista, Kleopatraranta, Alanya
Makuseikkailukin kävisi...
Takaisin Alanyaan. Arkielämän ja liikkumisen normalisointi koronarajoitusten jälkeen on meneillään. Moni palvelu availee lähi aikoina oviaan. Myös rantojen palvelut tulevat avautumaan turvavälit ja hygienian huomioiden. Alanyan uutiset kertoivat myös Gazipasan lentokentän avautuvat kesäkuun alkupäivinä, en vaan muista tarkkaa päivää. Oletettavasti ensin maan sisäinen lentoliikenne palaa ja sitten kansainvälinen. Alanyan Gazipasan lentokentällä on tehty koronaviruksen ja muidenkin tarttuvien tautien vuoksi muutoksia, jotka ymmärtääkseni tulevat jäämään pysyviksi. Näillä muutoksilla pyritään käsittääkseni takaamaan entistä turvallisempi matkustaminen myös infektioiden torjunnan näkökulmasta. Hienoa, että tätäkin puolta on ajateltu niin tämän hetkistä kuin tulevaakin silmällä pitäen.

Pian on taas se aika, kun pääsee lomille, lennoille ja kohti uusia seikkailuja. Sielu kaipaa seikkailua 😊


PS. 
LIsätty vähän myöhemmin:
Pari yhteydenottoanne oli jostain syystä mennyt vanhaan sähköpostiin, ja näin ne nyt kun siivosin sitä postia. Olen tarkoituksella ollut kirjoittamatta koronarajoituksista sekä siellä Alanyassa että täällä missä nyt olen, ja pyrkinyt tuomaan jotain muuta ajateltavaa, silloin harvoin kun olen saanut kirjoitettua. Monta kertaa olen avannut Bloggerin kirjoitusmielessä, mutta sulkenut ilman tekstiä, kun ajatuksissa ja elämässä päällimmäisenä on ollut asioita joita vaan ei voi jakaa täällä. Yksi oleellinen kriteeri on ollut viime kuukausina se, että en anna negatiivisille asioille niin paljon huomiota kuin joskus aikanaan. Negatiivisuudella on jo tarpeeksi otetta tästä maailmasta. Siksi nostetaan tietoisesti positiivisia esille, autetaan hyvää puolta. 

Reissuni on kestänyt nyt 4 kk, ja kestänee vielä maksimissaan toisen 4 kk. En ole vielä päättänyt milloin palaan Alanyan kotiin, mutta varmaa on vain se, että niin kauan kuin elän palaan aina Alanyan kotiin mikäli mahdollista. Siinä vaiheessa jutut muuttuvat taas konkreettisesti Alanya-sisältöisiksi ja sitä elämää kuvaavemmiksi. Voi olla että lennän kotiin heinäkuussa, tai sitten vasta syyskuussa. Aika näyttää.

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Uusi asunto taas mielessä, ja vanhat

Josko sitä hakeutuisi ratsastustunneille...
Neulominen voittaa kirjoittamisen tällä hetkellä lähes joka kerta kun edes ajattelen blogiin kirjoittamista. Elämä on jumissa omalla tavallaan, ja olen itsekin jumissa tässä tilanteessa. Hieman mietityttää työkaveri, joka vaihtoi maanantaina työpaikkaa viiden minuutin harkinta-ajalla. Olisiko minustakin siihen, tavoittelemaan hieman haastavampaa ja siten mielekkäämpää työtä, vai pysynkö tässä missä olen ja yritän sopeutua siihen, että työpäivän ainoa haaste on päättää missä kohden päivää syön purkkieväät. Arki on tapahtumatonta ja tasaisen harmaata. Työpäivästä selviäminen ei vaadi ajattelua, vaan konemaista toistoa ja helppojen rutiinien toistoa. Toistaiseksi ei ole näkyvissä tarvetta hengityskonehoitajalle, ellei jostakin putkahda uusi konepotilas. Tai jos en tee kuten kollega, eli vaihda työnantajaa. Jaa-a, mitähän tässä tekisi. Jaa-a, jatkan kai neulomista, ja menen huomenna normaalisti töihin.

Silti joskus jostain putkahtaa yllättäen ilonpilkahdus, nauru, valonsäde tai lämmönlähde. Nyt mielenkiinnolla odotan mitä tuleva viikko tuo. Perjantaina poljin pyörällä 13 minuuttia ylämäkeen, joka jyrkkeni säännöllisin väliajoin. Yritin kuvitella itseni Alanyaan polkemaan ylös Mahmutlarin mäkeä, ylös Taurusvuoriston rinteitä. Sillä innolla meni koko urakka. En kysynyt kuinka kauas pääsin, tein vaan mitä käskettiin. Sydänlääkäri toivoi, että saisin pulssin nousemaan lähelle kahtasataa. Sain. Rasitus-EKG:n tulos oli kaikin puolin positiivista kuultavaa. Ei ole sepelvaltimotautia. Ja olen kuulemma ikäisekseni ja kokoisekseni hyvässä kunnossa. Siitä iso kiitos potkulaudalle. Se on ollut ilo.

Tosmurin silta ja jääräpäinen pappa
Tänään aloitin lopultakin akryylimaaleihin ja niillä maalaamiseen tutustumisen. Luin jopa maalien käyttöohjeenkin, ja siinä kohden kun sanottiin että suojaa pöytäpinnat, matot ja itsesi naurahdin hilpeästi hiljaa sisäänpäin. Enhän minä mitää sotke. Olisinko ehtinyt maalata 5 minuuttia, kun etsin jo märkää rättiä jolla pelastaa maaliin tuhriutunut pöytä... en kyllä ymmärrä mistä se maali siihen pöytään tuli, ja miten se noin joka paikkaan levisi. Enhän se minä ollut, vaan kuka! Voi olla, että suojaan seuravalla kerralla ainakin pöydän. Mitä muuta opin tällä lyhyellä tutustumisella on se, että värien sekoittaminen ei toimi ihan samoin kuin akvarellejä maalatessa. LIsää harjoitusta ja lisää kokeiluja, niin ehkä tuokin maisema valmistuu. Alanyan Kestelistä on tullut kuvattua sellainen maisemakuva, josta saa helpohkon taulun aiheen tällainen vasta-aloittelijakin. Siitä aiemmin kertomastani tukaani-viidakko-kuvasta en uskaltanut aloittaa, sillä se olisi kiva saada sellaiseksi että sen kehtaa ripustaa seinälle. Siksi päädyin aloittamaan pienemmästä ja monella tapaa helpommasta maisemasta.

Alanyan toukokuuta parin kolmen vuoden takaa
Tässä välissä keitin turkkilaisen kahvin. Cevzeä ei ole, mutta pikkukattilalla keittäminen onnistuu ihan yhtälailla kuin cevzelläkin. Kovin riittoisia ovat olleet nuo pussit jotka toin tullessani Alanyasta. Töissä tulee juotua suodatinkahvia, ja sekin menettelee kun se on tarpeeksi vahvaa. Kahvin tuoksu on yksi iloista, ja kupillinen vahvaa, mustaa ja pehmeänmakuista kahvia rentouttaa hyvin. Ja vie mennessään Istanbuliin, sille pikkukujalle, jossa kahvinjuonnin opin. Katselen edelleen youtubesta Payitaht Abdunhamid -sarjaa, ja historialliseen IStanbuliin sekin sijoittuu. Jospa Covid-19 alkaisi väistyä ja pääsisimme taas normaalisti matkustamaan. Jospa, kunpa, jospa... kaikki aikanaan.

Täällä kovin pohjoisessa katselen ikkunasta ulos, ja näen edelleen lehdettömiä puita, pieniä lumikasoja ja ruskehtavaa nurmikkoaluetta. Vihreydestä ja vehreydestä ei ole vielä tietoakaan. No, en olekaan koskaan ennen viettänyt näin pitkää aikaa näin pohjoisessa, eikä ole mitään käsitystä siitä miten täällä kevät etenee. Siis että tuleehan se, pliis! Alanyan suunnalla on erityinen lämpöaalto, 😍ja mittarit nousivat näyttämään jo +35 - 38 C lämpötiloja 😍. Ja mitä minä teen -vedän villapaidan päälle ettei palele sisällä, ja ulkona käytän edelleen talvitakkia ja hanskoja. *Tähän kohden tarvitaan se itselle kohdennettu motivointipuhe*

Itse asiassa myös viihdyn täällä, tässä harmaassa kaupungissa ja ärsyttävässä neljän ruuhkassa. Viihdyn myös työssä, jossa jokaisena päivänä on joku syy hymyyn ja hyvään mieleen. Nyt ei ole niin akuuttia ja vaativaa työtä kuin mitä eniten toivoisin, mutta tälläkin työllä on hyvät hetkensä, ja useimmiten valmista kahvia keitettynä. Isopomokin on ihan jees ja on monta mukavaa työkaveria. Sen lisäksi tämä loppuu aikanaan, ja alkaa taas Alanyan jakso, ehkä lyhyt mutta ytimekäs. Ja Alanyassa on luvassa odotettuja uusia kuvioita, kaivattuja vanhoja kuvioita ja sitten kaikkea sitä ennalta-arvaamatonta, jota ei voi välttää.

Alanyan asuntotilastojen mukaan paljon asuntoja on myyty myös viime kuukausien aikana. Ja paljon asuntoja on tullut myyntiin siksi, että ne ovat olleet jonkun lainan takauksena. Asuntojen hintatasossa on kuulemma tapahtunut känne laskusuuntaan. Se olisi hienoa. Vieressä kuva Kestelistä ja silloisesta naapuritalosta. Tuon talon parvekkeen nurkka oli vain parin metrin päässä minun makuuhuoneeni parvekkeesta. Oikealla puolella kuvaa olisi Akropol-hotel, no on se siinä edeleen vaikkei kuvassa näykään. Ja vasemmalla olisi Summer Sun apart, js muistan nimen oikein. Meidän talollamme oli turkkilainen nimi ja asukkaisto, naapuritalo oli myyty pääosin turisteille. Uima-allas, sauna ja kuntosali oli yhteinen SUmmer sunin kanssa, samoin hallinto. Ilman Green Life-hotellin aiheuttamaa meluhaittaa asuisin todennäköisesti edelleen tuolla. Mutta mistä sitä tietää, josko Kestel olisi myös se seuraava osoite, tosin joku oikeasti rauhallinen ja meluton alue. Nykyisessä asunnossa on oma hyvät puolensa, gekkosta ja hämähäkistä huolimatta, ja ansiosta. Silti on taas aika katsella mitä on tarjolla asunnonmyyntirintamalla.

Toivorikkaasti uusia tuulia kohden 😊 Vietä hyvä viikko!


sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Parisuhdetta, kolmiodraamaa ja iloakin

Muumipipo Alanyan talveen :D
Ihan ensin pari raskasta sanaa parisuhteesta. Tai jopa Saarna. Suomenkielessäkin sana on yhdyssana, sisältäen parin ja suhteen. Ei ole kolmoissuhde, triplasuhde, triosuhde tms vaan parisuhde. Parille. 

Minun on vaikea ymmärtää yhtälöä, jossa yksi ihminen pitää vuosikausia kiinni sekä omasta aviopuolisosta että toisen perheen aviopuolisosta tehden oman aviopuolisonsa elämästä tyhjää, kylmää ja elotonta, koska tämä aviopuoliso ei itse halua hankkia avioliiton ulkopuolista suhdetta, joka antaisi hänelle lohtua, lämpöä ja rakkautta. Petetty aviopuolisokin on ihminen. Ihminen, joka ansaitsee lohtua, lämpöä, rakkautta ja täyden elämän. Kun hän ei saa niitä sinulta, niin päästä irti. Sinun kanssasi hän tekee hidasta kuolemaa. 


Kuinka saisi ilon valoa aviopuolisollek?
On äärettömän itsekästä riistää toiselta elämä. Musta ei muutu valkoiseksi vaikka kuinka selittää, vaikka kuinka alkaa itsekin uskoa omiin julkisivun kiillotuskonsteihin ja kuvitelmiin harmittomuudesta ja huolettomuudesta. Pettäminen ei muuksi muutu. Se on pettämistä vaikka kulissi olisi kuinka hieno. Tunnekylmyys, rakkaudettomuus ja epäilyt ovat väkivalta, eivätkä helpota aviopuolison oloa ja elämänhallintaa. Mene omia menojasi, valitsemaasi ihmistä kohti, ja anna aviopuolisollesi ero, mahdollisuus elämään ja onnellisuuteen. Kanna vastuu teoistasi.

*raskas huokaus* ja murhetaakan kevennys. Sitten kevyempiin ja valoisampiin asioihin. No, toivon hartaasti että tuohonkin asiaan löytyisi valo, ainakin sen murtumassa olevan aviopuolison osalta.


Neulootikkoasiaa. Kannattaa hankkia Novita x Moomin neuleohjeet, sillä niistä on sekä iloa että käytännön hyötyä. Tällä vihreällä langalla kokeilin miten itseltä luonnistuu Novitan neuleohjeiden seuraaminen, ja luonnistuihan se. Ovat riittävän helppolukuisia, tai ainakin tämän pipon ohje oli. Muita ohjeita en vielä ole testannut, selannut vain ja katsellut kuvat. Kun sormien haavat ovat taas parantuneet, niin neulominen jatkuu. Jostain syystä metallipuikoilla neuloessa kolme sormea on pienillä haavaumilla. Bambupuikot ovat Suomessa, joten todennäköisesti haen Yavus Yün -lankakaupasta pari pakettia bampuisia, ihon vuoksi.

Kaupungilla on mukava liikkua kun on taas väljempää ja rauhallisempaa. Kuumimman kesäsesongin vaihtuessa talvisesonkiin kaupungin luonne muuttuu, omalla tavallaan ihanammaksi. Toki kesä on ihaninta aikaa, mutta niin vaan on talvikin. Moni turistipaikka on jo sulkenut ovensa ja väki on lähtenyt koteihinsa tai lomalle. Atatürk-kadulla tämä kyseinen firma on vaikea ohittaa, edelleenkin, sillä aina sieltä huudellaan. Aina kun ohi menee, saa kuunnella jonkinlaisia huuteluita. Moni muu on jo oppinut, nämä ei. Tänään tuo huutelu ärsytti sen verran että pysähdyin, kysyin miksi aina huutelette (sain ivaa vastaukseksi), ja päätin ottaa sankareista mainoskuvan. 


Alanyan rannikkoa 3.11.2019
Tämä kuva on otettu Punaisen tornin juurelta kohti kaukaista vastarantaa. Kuvassa näkyy vasemmalta alkaen Kesteliä, Mahmutlaria, Kargicakia ja ehkä myös Demirtasia. Viimeisen rajoista en ole ihan varma. Keskustasta tuonne kuvan oikeaan reunaan on matkaa noin 20 km. Se on siis lähes puoliväli matkalla Gazipasan lentokentälle. Taas silmäilin noita alueita "sillä silmällä", kun tänään kysyin eräältä perheeltä myyvätkö he joko maa-aluetta tai vanhan omakotitalon. Taustalla onkin riitainen perikunta, ja nyt vain vuokraus on mahdollista, ei myynti. No, ei sitten. Sitten on vielä joku muu, jossain, joskus.


Alanyan Punaisen tornin juurelta ilon värit
Perjantain erityisen rankkojen tanssitreenien jälkeen on muutamat isot lihasryhmät Kipeinä. Eilinen meni istuksiessa, joten tänään oli vuoro kaivaa potkulauta esille ja käydä ulkona pienellä lenkillä. Palatessa oli jo parempi olo. "Sillä se lähtee millä se on tullutkin". Ulkoilua ajatellen on ollut hienot säät. Tälle viikolle ennustetuista rankkasadepäivistä yksi tai kaksi toteutui, ja nekin niin etteivät ne juuri elämää häirinneet. Muutoin aurinko paistaa ja hellii ulkoilijoita. Monin paikoin tuli kevät-fiilis kasveista, ne kun hehkuvat nuorta vihreää, tuoreutta ja kiihtyvää kasvua. Yhdessä sinisen taivaan ja meren kanssa ne ovat rauhoittavan värisiä, rentouttavia ja energisoivia. Voisin istua pitkään pelkästään ihailemassa merta ja vihreitä kasveja auringonvalon leikkiessä niissä. Niin, ruusutkin kukkivat taas ympäri Alanyaa. Monin paikoin näkee jo isoja ruusupuskia kukassa, joissakin paikoissa yksittäiset ruusut aloittelevat kukintaa. Potkulautailun huono puoli on se, ettei tule niin usein pysähdyttyä ottamaan kuvia. Eikä aina tule edes huomattua asioita joista muuten ottaisi kuvan, sillä usein jalankulkijoita, mopoja, koiria tai kissoja poukkoilee eteen ihan yllättävistä paikoista. Ja sitten on venäläiset maailmanomistajat... ne vaan kävelevät eteen, eivät pysähdy, eivätkä väistä senttiäkään.

torstai 10. lokakuuta 2019

Naapuriapua puolin ja toisin

Joka ilta on taivaalla erilaiset kauniit värit ja eri kuviot
Alkoi kovin räväkästi ja alanyan murteella tämän syksyn turkin kielen ja kulttuurin opiskelu. Minua kolme vuotta vanhempi rouvashenkilö halusi tulla opettelemaan villasukan kutomista, ja samalla tietysti puhellaan kaikesta naisen elämään liittyvästä ja välillä sen vierestäkin. Hän ei kuitenkaan päässyt meille ihan helposti, sillä pihalla hänet pysäytti vuokraisännän vaimo (jonka nimeä en muuten vieläkään tiedä). Vaimo piti hänelle pitkät ja kiivaat puhuttelut pihamaalla, ja unohti (tai ei unohtanut), että kesäisin kun on lämmin on myös ikkunat auki, ja puheet taatusti kuuluu joka asuntoon, myös pihan toiselle puolen.

Vihaisen ja kitkerän puheryöpyn aikana kävi niin vuokralaiselle kuin vieraallekin selväksi, ettei Rouva vaimo halua vuokralaista tähän asuntoon mm siksi, kun vuokralainen ei ole tarpeeksi nöyrä (ja mielistelevä), ja kun yksin elävä niin on vielä vaarallinenkin kaikille lähiseudun naisille (kun vie vielä niiltä miehet). Tämähän kuulostaa ihan käänteiseltä suomalaisen persumiehen puheelta, noin niin kuin sivumennen sanottuna. Rouva kuului taas selittävän yhdellä versiolla sitä miksi miehensä kävi asunnossani ilman läsnäoloani ja ilman lupaani... Rouva vaimolla ei tainnut olla aavistustakaan, etteivät em seikat kiinnostaneet vähääkään vieraakseni saapunutta rouvaa, hänellä kun oli ihan muut motiivit ja laaja-alaisempi ajattelukyky.

Toiset kantavat synkkiä pilviä aina mukanaan
Koska puhelimen hajotessa menetin myös vuokraisännän puhelinnumeron, niin en kommentoinut hänelle asiaa mitenkään. Muuten olisin saattanut kysyä pari kysymystä... Katsoin vuokrasopimusta, josko siinä olisi vuokraisännän puhelinnumero. Ei ollut, mutta oli jotain muuta järisyttävää. Luulin tehneeni vuoden vuokrasopimuksen, mutta olinkin tehnyt kahden vuoden. Joten a) nyt ei tarvitsekaan uusia, b) ei tarvitse miettiä kuinka pitkäksi aikaa seuraavan tekee, ja c) löysin maksukuitit, ja olin vähällä maksaa yhden kuukauden liikaa tältä vuodelta. Hupsista. Sanoin jo pari päivää sitten edellisiä maksaessani, että nämä ovat syys-, loka- ja marraskuun vuokrat. Nyt onkin selittäminen, kun oikeasti olivat jo loka-, marras- ja joulukuun. Saapa nähdä mitä siitäkin keskustelusta tulee. Tarvinnee saada valittua keskusteluhetki niin, että joku tyttäristä on myös paikalla, tai lainaan herra A:n paikalle. Rauhoittaa tilannetta tosi paljon, eikä tule ainakaan painostusta.

Sitten takaisin vieraaseen. Mokasin. Turkkilaiset tulppaanin muotoiset teelasit ovat olleet käytössä minullakin jo jonkun aikaa. Ensimmäistä kertaa tulppaanilasien hankinnan jälkeen kaadoin tänään teen niihin Ruotsista tuotuihin 98-v teekuppeihin, ihan vaan siksi kun halusin hemmotella vieraakseni tullutta rouvaa. Käytännössä kävi toisin päin. Yllätyksekseni kiehuvakin tee jäähtyi näissä kupeissa tosi nopeasti kylmäksi, ja eiväthän turkkilaiset juo kylmää teetä, vaikka itse voinkin sitä juoda. Siispä ensi kerralla teetarjoilu on tulppaanilaseista. Ero oli yllättävän iso, ja kun me puhuimme paljon emmekä pelkästään keskittyneet teen juontiin, niin tee olisi saanut pysyä kuumana paljon pidempään. Tulppaanilaseissa ainakin muoto tekee sen, ettei tee jäähdy nopsaan, mutta noiden kuppien materiaalikin saattoi olla osatekijänä. Oli mikä hyvänsä, kylmeni se.

Paras neulomatuoli
Opin myös, että olen liian vanha menemään naimisiin tai saamaan aviomiestä, ja että miehen pitää ehdottomasti olla saman ikäinen tai vanhempi, ja että pitää hyväksyä mikä tahansa mies, joka on jonkun mielestä hyvä mies 😳😖🙈 ...mutta on myös ihan ok olla ja asua itsekseen, jos siitä voi nauttia 😅. Luojan kiitos. Niin, ja kiitollisena siitä, että oppii neulomaan ja mahdollistaa itselleen lisätulot, hän halusi opettaa minulle arabiaa. Ehkä joskus, ei nyt kun on jo turkki ja sairaalaruotsi yhtä aikaa työn alla. Tai no, turkki on, ruotsi "lepää", tositoimet ovat vasta suunnitelmissa, aloitus viikolla x. Jotenkin pää ei nyt vastaanota ainoatakaan lisäkieltä tällä hetkellä. Hyvä kun nykyisten kanssa selviää sotkeutumatta sanoissaan, ja oppii lisää. Ihana tarjous silti.

En ole koskaan nähnyt kenenkään oppivan neulomaan niin nopeasti kuin mitä tuo rouva oppi. Viisi ohutta sukkapuikkoa, haastava lanka (oli hänen oma valintansa) ja niin vaan meni sekä aloitussilmukoiden luonti että oikeat ja nurjatkin. Ja siinä samalla selitti näitä neulonnan välineitä ja termejä minulle turkiksi. Muistanko? No vain sen, että tavuk şiş (kanavarras) sisältää puikkoakin tarkoittavan sanan şiş. Itse olisin käyttänyt sanaa iğne, neula... Kun hän on kutonut sukkaa nilkkaan asti, eli kantapään aloittamiseen asti, niin hän saapuu uudelleen kysymään mitä seuraavaksi tehdään. Ja minä aion kysyä muutamasta hautajaisiin ja häihin liittyvästä termistä / sanonnasta, koska ei ole aavistustakaan miten otetaan osaa tai toivotetaan mitäkin mm. näissä tilanteissa.

Saappaiden ja sateenvarjon ostolle on suunnattava loppuviikosta, ihan vain kaiken varalta. Neljän päivän myrsky ja sateet kohdistuivat toisaalle, näin vain pilvet kaukaa ja tuoksui sateelle. Meillä tuli vain muutama pisara. Pääosin on ollut kaunis, aurinkoinen ja lämmin sää. Taas kerran onnistuin toissapäivänä ajamaan potkulaudalla itseni "ihan loppuun" ja tänään on ollut siitä lajista lepopäivä. Vahvasta kilpailuvietistä, ts. kaikkensa antamisesta urheillessa on joissakin asioissa hyötyä, mutta tässä tapauksessa se kurittaa luontoa ja kroppaa aika paljon. Siitä vaan. Onneksi tulosta alkaa näkyä sekä vaa'alla että vaatteissakin. Se on palkitsevaa ja motivoivaa.

Ylivalottunutta päivää sinnekin
Motivoikaahan itsenne elämäniloiseen kuntoon, mitä se kohdallasi ikinä tarkoittaakaan. 

tiistai 10. syyskuuta 2019

Ihana palata kotiin Alanyaan

Iltarusko hemmotteli meitä Landvetteriltä lähtiessä
Naapurin mamma huutelee kanoja koolle, kai laittaakseen ne yöksi häkkiin turvaan. Päivisin nuo höyhenpeitteiset kullanmurut juoksentelevat pitkin pihoja, teitä ja tienvieriä, ihan konkreettisesti vapaina. On ollut tosi hauska kohdata kyseiset kanat ja Herra Kukko tuossa ajotiellä, ja katsella kuinka sujuvasti ne juoksevat pitkähköt portaat ylös kun lähestyn niitä. Meilläkin on pihassa ruskeita ja mustia kanoja ja yksi kukko. Näin ja kuulin ne tänään kun kastelin keittiön parvekkeen ruukun multaa istutuskuntoon. Kukon kuulin aamulla, joskus auringonnousun jälkeen. 

Yläkerran rouvan poikkeuksellisen meluisia keittiöpuuhia kuuntelin iltayön, mutta ne eivät kuitenkaan oleellisesti häirinneet yöuntani, tulivat vain läpi. Ruova on ollut taas kovin hermostunut kun palasin kotiin, tai, no, mistä minä tiedän vaikka olisi hermostunut muulloinkin. Herra sen sijaan oli pihamaalla hyvinkin puheliaalla ja sovittelevalla tuulella, kun tapasin heidät lähtiessäni vihannes- ja hedelmätorille. Tapasin myös naapurin, jota en ole ennen nähnyt, mutta hän ei puhu suomea, turkkia eikä englantia, ja minä en osaa saksaa kuin muutamia lauseita. Ei siinä kovin paljon keskusteltu, käteltiin ja hymyiltiin vaan.


Ekan torireissun jälkeen vähän täytettä
Kroppa on ollut "järkyttynyt" Ruotsin viileistä päivistä tänne 36-40 C lämpötiloihin siirryttyään. Ehkä osansa teki myös se, että ekat 14 tuntia olin ilman juomavettä, kun oli uusi vesikuski, joka ei löytänyt tätä paikkaa ennen kuin sai entiseltä vesikuskilta neuvoja ja lisäohjeita. Minun ohjeitani hän ei jaksanut kuunnella. Selitin kai liian pitkästi. Lähipäivät ovat olleet kärttyisen väsyneitä ja sellaisia "älä puhu minulle juuri nyt, äläkä ainakaan vaadi mitään"-päiviä. Tänään viimeisimpänä yllätyksenä matkan monista yllätyksistä Ruotsi "potkaisi takaisin", kun sieltä tuomani blender olikin moottorivikainen, toimimaton, täysin rikki. Kaikista, tai oikeammin sanottuna useimmista Ruotsin reissun kommelluksista ja tapahtumista kerron tuolla Ruotsiin töihin välilehdellä sitä mukaa kuin jaksan ja ehdin niitä kirjoitella. 

Positiivista on myös ollut, ja paljon. Kotiin paluu on tuntunut ihanalta, todella ihanalta 😍. Harvinaisen kaivatulta. En muista näinä kuluneina Turkin vuosina ainoatakaan kertaa, jolloin tunne olisi ollut näin vahva. Näihinkin palaan lähi päivien teksteissä tavalla tai toisella.

Kun ennen lähtöä kerroin puhelinvaikeuksista, niin kerrotaan nyt ratkaisukin. Kävelin TürkTelekomin ovesta sisälle, ja onnekseni vuoronumeroni osui BayramAlille. Hän on ollut näiden vuosien aikana lähes aina juuri se henkilö, joka ratkaisee ongelmat jos niitä on, ja osaa myös tarjota sellaista ratkaisua josta pidän. Nytkin hän teki puhelinliittymästä paperit, ja kysymättä laittoi siihen sellaisen tarjouksen josta olin hyvilläni. Lisäksi hän valikoi numeroita, kunnes eteen osui niin helppo  numero, että hymyilytti. "Eikös olekin hyvä numero" hän vain sanoi. Sieltä poistuin hymyssä suin, ja poistuessani puhelimessa toimi jo uusi liittymä kaikkine ominaisuuksineen. Kiitos.


Nyt oli pitayan hinta kohdallaan, joten otin testiin...
Vodafone sen sijaan aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia laskuttamalla liittymästä joka on suljettu, jonka olen kertaalleen irtisanonut, ja jonka he itse ovat sulkeneet koska en antanut heille lupaa myydä passi- ja henkilökorttitietojani kolmansille osapuolille (rajoittamattomasti). Tässä lähi päivinä, kun olen taas tarpeeksi energinen ja riittävän vahvalla tuulella, joutunen käymään ainakin kerran vielä Vodafonen toimistolla kysymässä perusteluja heidän toiminnoilleen ja vaatimassa liittymäsopimuksen purkua. Olen myös varautunut siihen, että ne ryökäleet laskuttavat vielä pitkään tuota liittymää jollain tekosyyllä. Silloin ei auta kuin maksaa ja todeta olleensa tyhmä kun oli heidän kanssaan aikanaan sopimuksen tehnyt.

Eräs ystävä sanoi, että "ei niitä sun tekstejä jaksa lukea kun ne on liian pitkiä". ...tuli vaan tässä kohden mieleen, kun näin että taas tästä tulee pitkähkö. No, kenen mittapuulla on pitkä ja kenen jotain muuta. Minun mittapuuni on se, että lopetan kun mieleen pullahtaneet asiat on sanottu, ja siihen asti kirjoitan. Lisäksi pyrin siihen, että enimmäkseen tekstit ja asiat pysyvät positiivisen puolella. Vielä pari ilon aihetta.


...ja tykkäsin. Hento, miellyttävä maku, lusikoitava hedelmä
Päivällä tulee, tai käy pieni ilmavirta mereltä päin, läpi talon ja vuoren rinnettä ylöspäin. Nyt kun on ilta käy ihana, viilentävä ilmavirta vuorenrinnettä alaspäin ja merelle päin. Vaikka on kesä, niin kaikki kolme parvekkeen ovea ja ikkunoista moni voivat olla auki ilman hyttysverkkoja tms. Mitään muita ei ole tullut sisälle kuin satunnaisia ampiaisia, ja nekin vain pikavierailulle. Nyt on taas asunto sopivasti jäähtynyt, joten tämä mamma nauttii iltapalaa ja matkaa unille. 
Ja se toinen ilon aihe on tuo tuore ja maukas turkkilainen ruoka, niin toreilla kuin oikeissa ruokaravintoloissa ja lokantaseissakin...

Nautiskelkaahan illoistanne, missä sitten olettekin. 😊

perjantai 21. joulukuuta 2018

Jouluisia makuja

Riisipuuro ja aşure
Tämän ulkosuomalaisen jouluruoista on muutama sananen tässä teksktissä. Juniorin saapumisen kunniaksi keitin perinteisen riisipuuron, pitkän kaavan mukaan. Täällä löytyy puuroriisiä mm. nimellä Osmanlı Pilav. Sitä saa keittää lähes tunnin, kuten perinteistä riisipuuroriisiä, mutta lopputulos on sen arvoinen. Maitoallergian vuoksi puuro on tehty AlproSoya soijamaitoon, ja oli hyvää. AlproSoya oli yllättävän kallis. Puuro sai makeaksi kaverikseen Asure-jälkiruokaa, johon lisäsin aika runsaasti hasselpähkinöitä, manteleita ja saksanpähkinöitä. Asure muistuttaa niin paljon suomalaista sekametelisoppaa, että tein sen ihan kokeilumielessä. ja hyvin toimi. Juniorikin tykkäsi.

Lähituotantoa ja luonnollista
Torilla on saatavilla useina eri lajikkeina ihanan makuisia omenoita, päärynöitä, sitrushedelmiä, banaania ja mansikoita. Kaikkia niitä tulee ilolla syötyä, sillä hyviähän ne ovat kun ovat lähituotantoa, aidossa auringossa kypsäksi asti kasvaneita ja likimain luonnollisia. Noihinkaan punaisiin omenoihin ei ole lisätty mitään vahaa pintaan kiillon aikaan saamiseksi, eikä ol ruiskutettu säilöntäaineita että kestäisivät pitkän matkan kuluttajien pöytiin, vaan ne ovat luontaisesti, puusta suoraan poimittuna juuri tuon näköisiä. Noita en muistanut edes pestä ennen kuvan ottamista. On ilo ja rikkaus asua näin lähellä hedelmäntuottajia.

Tuoreita kastanjoita ennen paahtamista
Tänne muuton jälkeen on kastanjien paahtaminen kuulunut oleellisena osana talveen ja erityisesti joulun seutuun. Kastanjat ovat silmänilo, ja sopivasti onnistuessaan myös hyvin jouluisen makuisia. Toiset viiltävät kuoreen pystyviillon, toiset poikittain. Itse teen poikkiviillon lähes takakuoreen asti, laitan pannulle, annan muhia miedolla lämmöllä kannen alla n 20 min ja syön kuumana pois. Haasteena on, että joissakin kuoret tarttuvat tosi tiukasti kiinni siihen syötävään sisukseen.  Viime aikoina olen lisännyt hieman vettä pannun pohjalle, ja lopputuloksena on ollut paremmin kuoristaan irtoavia, hyvin paahtuneita kastanjoita.

Hasselpähkinät ovat niin kauniita ulkoapäin
Hasselpähkinöitä myydään toreilla ja marketeissa monen kokoisina ja laatuisina. Itse en osaa erottaa päältä päin mikä pähkinä on hyvä ja mikä ei. Tällä kertaa ostetuista hasselpähkinöistä yli puolet olivat sisuksistaan "pöpöisiä", toisin sanoen niiden sydämessä oli jonkinlaista bakteeri- tms kasvua, joka näkyi ruskeana alueena kun pähkinän halkaisi. Hyvälaatuinen ja terve hasselpähkinä on keskeltä vaalea, saman värinen kuin muukin osa pähkinän sisustaa. Minulla ne ruskean sävyisillä sisuksilla varustetut menevät puhdistuksen jälkeen kuumennettaviin ruokiin, kuten esim. asureen, Nooan arkin jälkiruokaan.

Puolikuivia viikunoita. Tosi herkullisia.
Tällä kertaa tutulla torimyyjällä oli puolikuivia viikunoita ilman naruja. Kiitos! Aivan ihania ja suurin osa siltään syötäviä. Muutamassa oli vähän pilaantumisen alkua, ja nekin menevät seuraavaan asureen. Ensi viikon lämmikkeeksi keitän taas riisipuuron ja teen uuden asuren. Tosin nuo viikunat eivät ehtineet siihen ruokaan... niille tuli muita kiireitä ;) . Ne oli niin hyviä, että ne syötiin parissa päivässä teeleipinä ja naposteltavina. Niin, ja minä join taas kahvia... muutaman pienen kulauksen, kun en kehdannut sanoa En Juo. Olimme satama-alueella tutussa ravintolassa syömässä kalaruokaa, ja sen ihanan nutellaisen suklaapiden. Omistaja halusi hemmotella ja tarjosi aterian päätteeksi turkkilaisen kahvin meille molemmille. Olihan se pintaa maisteltuna hyvää, se vaan ei ole minun juomani. Juniori onneksi pelasti minut siltä kupilliselta, kunhan oli omansa juonut. 

Paras tee mitä on tullut ikinä vastaan 😍
Kaupoista saa niin Suomessa kuin täälläkin usein hyvin vähän bergamotille maistuvaa EarlGrey bergamottiteetä. Bergamotin maun ystävänä tartuin tähän pakettiin paikallisessa ketjumarketissa, en muista missä, ja olen siitä tarttumisesta hyvilläni. Jo ensimmäinen teeannos nosti hiukset pystyyn, iski vasten kasvoja ja sai hyrisemään riemusta. Nyt on teessä tarpeeksi bergamottia 😍. On valtavan hyvää teetä. Herra A tosin kommentoi, että jos laittaisit vain puolet tätä ja puolet tavallista mustaa teetä, niin olisi parempi. Hah, ei jei. Kun kerrankin on aromia, niin antaa olla. Saattaa olla että tuo löytyi A101:stä. Sieltä katson uutta sitten kun paketin pohja alkaa näkyä. Tämä on turkkilainen laatutee, ainakin allekirjoittaneen mielestä, ja kielestä. Ei sovellu lipton-pussien liotusvedestä pitäville. Niin, pussien liotuksesta päästäänkin seuraavaan kuvaan.

Ohitustien varrella Cikcillin entisessä Kipassa, nykyisessä 5M Migroksessa myytiin tällaisiakin teepakkauksia, ihan ylähyllyllä. Pakkauksen Omena-kaneli -kansikuva sai otamaan tämän, samoin kuin aiemmat elämykselliset kokemukset doğadan-brändin tuotteista. Ei pettänyt tämäkään. Pusseissa on omenaa, kanelia, okran kukkaa, appelsiinin kuorta, ruusunmarjaa, lakritsijuurta ja ruusun terälehtiä. Tein litran haudutettua teetä niin, että laitoin mustaa teetä 1/2 tavallista vähemmän ja tyhjensin yhden pussillisen tuota omena-kaneliteetä haudutussäiliöön. Keittiössä tuoksui jouluiselle, ja teestä tuli hyvää. Tuoltaankin se menee, mutta mustan teen seassa se maistuu vielä paremmalta. 


Teetä juodessa on saanut nauttia tänäänkin upeasta, aurinkoisesta säästä ja noin +20 C lämmöstä. Pyykkiä oli kiva kuivatella ulkona, ja jo menneiltä Kalella asumisen ajoilta on tullut tavaksi puistella pyykkinarulta nostettavaa vaatetta aina. Kalella pyykeissä oli usein hämähäkkejä, Kestelissä joskus harvoin itikoita, ja täällä ampiaisia. Ampiainen vai mehiläinen vai mikä, en tiedä, mutta tykkäävät samasta huuhteluaineen tuoksusta kuin minäkin. Tai sitten se on vaan se valkoinen lakana / pöytäliina / paita, joka vetää puoleensa. Tuokaan murunen ei meinannut millään päästää irti, sai ravistella aika kovasti. Mutta tuulessa liikkuvasta pöytäliinasta ei saanut tarkempaa kuvaa...

Ötökästä toiseen. GArdeniassa on jotain kilpikirvalajia ihan liikaa, enkä ole löytänyt luonnollista tai luonnotonta torjunta-ainetta ko kukan pelastamiseksi. Hätä keinot keksii, sanotaan. Ruokailuhuoneen ikkunalaudalla on banaanilla hajustettu kolonya / huoneraikastinsuihke, joka on paikallinen tuote ja pitkälle myös luonnontuote. Ruokailuhuoneessa on ilmeisesti tupakoitu ennen muuttoani, ja siksi suihkuttelin tuota banaanisuihketta. Se kun sopivasti peittää ja hävittää tupakanhajua, ja onhan sitä paljon mukavampi haistella. Toissapäivänä suihkutin sitä kirvojen niskaan, ja kas, ne kuolivat, kukka ei. Eilen annoin uuden annoksen toiseen kohtaan kukkaa, tänään samoin. Kukka voi hyvin, ainakin toistaiseksi, mutta kirvat ovat vähissä.

Olisipa mummo myynyt nauriin sijasta mansikkaa
Päivä ei mennyt hukkaan. Aamusta aikaisin nousin ylös. Pesin pyykkiä (no, kone pesi), siivosin koko huoneiston ihan viimeisen päälle (paitsi ikkunat, jotka myrsky sotki taas), ostin sairausvakuutuksen seuraavaksi vuodeksi (vakuutusyhtiössä meni kauan kun ohjelmisto ei toiminut), kävin passikuvissa oleskelulupaa varten (ja sain taas käsiini vanhan naisen kuvia), kävin torilla ostoksilla ja hinasin ne kotiin. Torilla on epätavallinen päivä. Ensinnäkin luulin ostaneeni mustikkaa. Olin tyhmä kun en kysynyt. Kotona selvisi, että ostinkin juolukkaa. Iik. Haen siis Metrosta mustikoita ja sekoitan ne niihin. 

Mutta eräs torimummu yritti vaikka millä keinoin saada minut ostamaan NAURISTA. Sanoi jopa, että sinun maassasi tätä syödään kyllä, on syöty vuosikymmeniä. Juu, tiedän, vaan kun en yhtään tykkää nauriista enkä naurispuurosta. No, me täällä syömmekin sen tällaisina raakapaloina ja sitruunalla maustettuna. Maista. Maistoin, ja kysyin onko tuo laatikko roskis. Nauris, juu, kuului mummoni ja äitini jouluun.



tiistai 6. marraskuuta 2018

Tuoksuva parvekepuutarha Alanyaan

Alanyan aiempia parvekekukkiani oli ruusut
Tässä ilmastossa parvekepuutarha suo monia mahdollisuuksia kaikille asiasta vähänkään innostuneille, halusitpa sitten silmäniloa, yrttejä tai vaikkapa näkösuojaa. No, sisältää tämä parvekepuutarhan muutamia haasteitakin juuri tämän ilmaston vuoksi, ja esimerkkeinä niistä mainittakoon etelänpuoleisen parvekkeen lämmön nousu yli +50 C kesäaikana, ellei käytä varjoverhoja, kuten esim minulla on. Toinen huomioitava asia on myrskyt, sillä myrskyjen osuessa kohdalle kasvit on joko suojattava tai nostettava sisälle, jos haluaa että ruukussa on jotain muutakin kuin multa ja juuret myrskyn mentyä ohi. Omat haasteensa tuovat myös tuhoeläimet, pienen pienet ötökät, sekä kasvitaudit, mutta niitä nyt on joka paikassa. Lajien kirjo on täällä valtava, on mistä valita, ja lajikirjo tekee myös sen, että saa opiskella miten kyseistä trooppista tai ei niin trooppista kasvia hoidetaan tässä ilmastossa. Esim nyt olin ostanut kasvin jota ei saa kastella kalkitulla vedellä, kasvualustan pitää pysyä happamana, ja hanavesi on kalkittua. Moniin asioihin voi kuitenkin oppia, suht helpostikin, ja rehevä parveke suo monenlaista iloa niin itselle kuin lentäville hyönteisille ja linnuillekin.

Olin suunnitellut kukkivaa parveketta ja ruusuja, kuten aiemminkin, sillä rakastan ruusuja ja olen vuosien saatossa oppinut hoitamaan niitä. Puutarhaliikkeessä näkemäni kasvit, muistikuvat menneiltä vuosilta ja niiden nostattama innostus sekä puutarhurin kommentit saivat minut muuttamaan mieltäni. Teemaksi tuli tuoksuva parveke. Monta mielikuvaa hurmaavasti tuoksuvista puista ja pensaista pyöri mielessä, samoin kuin yli 4 v sitten tavattu ihana pariskunta. Silloin en tiennyt kasvin nimeä, mutta tämän naisen tulen aina muistamaan (monista muistakin syistä). Nainen kertoi minulle kuinka joka ilta ja yö hotellilla haisee todella karmealle, ikään kuin viemäri, virtsa tms. Kun sitten kävin heidän viimeisenä Alanyassaoloiltanaan hotellilla, niin tuoksun lähteeksi osoittautui pensas, jossa oli pienet, valkoiset kukat ja mielipiteitä jakava tuoksu. Minä koin tuoksun nautinnolliseksi, hän vastenmieliseksi. 


Jasminum Officinalis
Myöhemmin opin, että tuo kukkiva pensas on jasmiini (Jasminum Officinalis). Kalella asuntoni läheisyydessä oli jasmiinipensaita, samoin nykyisen asunnon naapurustossa, käveytien varrella. Monta kertaa iltaisin kotiin tullessa olen hidastanut kävelytahtia pensaan luona, jotta voin nauttia sen tuoksusta hieman pidempään. Nyt parvekkeellani kasvaa isossa ruukussa hyvän kokoinen ja virkeä jasmiinipensaan alku. Jasmiini kukkii kesäkuulta lokakuulle, ja hyvissä oloissa pensas kasvaa yli 3 m korkeaksi, vuosikasvu voi olla noin 1-1,5 m. Tuoksuu parhaiten iltaisin ja öisin. Minulla ruukun korkeus on 31 cm ja yläosan halkaisija 34 cm. Multa on ostettu samalta puutarhalta kuin aiemminkin, ja se toimii, vaikkei silmänilo olekaan. 100 litraa multaa maksoi 100 TL kotiin kuljetettuna, ja jasmiini 25 TL. Jos sinä, josta äsken puhuin, luet tätä, niin otapa yhteyttä. Tarjoan mielelläni sinulle päivällisen kiitokseksi aiemmista tapahtumista.

Gardenia Jasminoides
Kun puutarhuri huomasi innostukseni tuoksuviin, ruukussakin menestyviin pensaisiin ja puihin, niin hän haki hyllystään kauniin kiiltävälehtisen, valkokukkaisen ja upeasti tuoksuvan kasvin. Haistapa tätä hän sanoi, ja ja minä olin myyty. Hän vakuutteli että kasvi on helppo hoitaa, ja neuvoi ottamaan sen sisäkukaksi talven ajaksi. Ehdin ajatella että en ota sisäkukkia, koska aiemmin astma on ärtynyt sisäkukkien mullasta, mutta tuoksu vei, tunteella sen ostin ja kukka tuli kotiin. Maksoi 50 TL. Kukka on gardenia (Gardenia Jasminoides). Koska minulla ei ollut mitään kokemusta gardeniasta, ei muuta kuin että olin kuullut nimen aiemmin lauluissa, niin internetistä piti hakea tietoa. Oleellisimmat asiat ovat ne, että gardeniaa ei saa kastella kalkkipitoisella vedellä, vaan sille mitää olla hapan kasvualusta. Pieni iik, sillä hanavesi on täällä kalkkipitoista, kuten juomavesikin. Juniori tuo Suomesta tullessaan rhodo-havupuu-lannoitetta, joka pitää kasvualustan happamana. Gardenia ei myöskään kestä vetoa (pudottaa nuppunsa) eikä liikakastelua. Siinä on noin 20 nuppua nyt... mielelläni näkisin ne auenneina, tuoksuvina. Gardenia kukkii talviaikaan. 


Cestrum Nocturnum
Eilen illalla kävelimme ystäväni kanssa pitkin Atatürk-bulevardia Alanyan keskustassa, kun muistin että sielläkin on puutarhamyymälä. Yllättäen tämä myymälä oli auki vielä kahdeksan aikoihin illalla. Aiemmin olen ihastellut heillä olevia kauniin värisiä kiinanruusuja, upeita, kerrottuja, ja niitä harkitsin vanhasta tottumuksesta nytkin, kunnes muistin kysyä tuoksuvia pensaita. Kysyin täältäkin magnoliapuuta, ei löytynyt, mutta löytyi vaatimattoman näköinen pikkuinen pensas, jossa ei tällä hetkellä ole kukkia. Mies vakuutteli että sitten kun tämä kukkiin, niin tuoksu on kaiken odottamisen arvoinen, ja että on helppohoitoinen. Kyseessä on öisin kukkiva ja hurmaavasti tuoksuva Melissa-kukka (Cestrum Nocturnum) joka tunnetaan myös parfyymikukkana sekä nimellä Lady of The Night. Melissa-pensas kasvaa 2-3 m korkeaksi ja noin metrin levyiseksi. 

Magnoliapuuta mielin, mutta en ole vielä löytänyt sen tainta, tai siis en ole tohtinut mennä
"Joku" kukkiva pensas tai puu vuoden takaa
tuonne isoimmalle puutarhalle, mistä oletan sen löytyvän. Mantelipuu on monestakin syystä lähinnä sydäntäni, ja siksikin keittiössä on nyt muutama manteli itämässä. Eilen tapaamani puutarhuri vakuutteli, että kaikki idättävät mantelipuunsa itse, ja että onnistuu se minullakin. Sen lisäksi itämässä on (puu)pähkinöitä, viinirypäleen siemeniä, granaattiomenan siemeniä ja johanneksenleipäpuun siemeniä. Ainakin punainen viinirypäle itää, ja manteleissa ja pähkinöissä on jo itu pullistunut. Idättämisen suhteen on haasteena huoneiden viileys. Tarvitsisivat paljon korkeamman itämislämpötilan. Parin päivän sisällä tiedän miten noiden käy, siis että saanko ne kunnolla itämisen alkuun.


Yksinkertaista ja rauhallista, samalla niin moniulotteista ja ihmeellistä on puutarhapuuhastelu. Kukka suo iloa, kokeile vaikka ;) . Tanjalle terveisiä 🌼

maanantai 4. joulukuuta 2017

Appelsiinipuun alta saa sisaren

Alanyan valoa ja vihreyttä 3.12.2017
Sain juuri ihania uutisia 😍 kirjoittajakaverilta. Kustantaja Mediapinta Oy on hyväksynyt Aamuruskosta tähtien valoon runoantologian, ja meiltä (Metsäkukka Vuorenmaa 10 v, Johanna Vuorenmaa ja minä) tulee siis vielä tämän vuoden puolella ulos uusi runokirja. Tämä on hyvin erilainen kuin edellinen, sillä tässä on runoja, loruja ja lauluja, joista osa on tarkoitettu vanhempien ja lasten yhteisiin lukuhetkiin, osa soveltuu koululaisten luettavaksi ja osa on meille aikuisille. Kuvituksena on Metsäkukan ja Johanna V:n maalauksia sekä Johanna V:n että minun valokuvia. Kirja on vahvasti luontoteemainen, ihmissuhteita, tunteita, ihmisyyttä ja naiseutta unohtamatta. Aamuruskosta tähtien valoon -kirjan pohja on Keski-Suomessa ja suomalaisuudessa, kun tämän ensimmäisen kuvat ja runot liittyivät Alanyaan. Mutta se siis tulee ulos :)) , ja minä olen ihan innoissani. Hieno fiilis! Kiitos kaikille teille, jotka monin eri tavoin olette olleet tukemassa tämän kirjan valmistumista 💝.

...on meillä ruskaakin :))
Kuten huomasitte, tuohon blogisivun oikeaan laitaan on ilmestynyt ensimmäisen runokirjan kuva, ja se toimii samalla linkkinä kustantajan sivuille. Heti kun Aamuruskosta tähtien valoon on saatavilla ilmestyy senkin linkki tuohon sivun oikeaan laitaan.  Huomasimme linkkejä laittaessa, että mikään noista oikean sivupalkin jutuista ei näy kännykkäversiossa. En tiennyt sitä. Te, jotka luette tätä blogia vain kännykän kautta, jäätte joistakin asioista pimentoon, ja olen siitä pahoillani. Kokeilemme lähi päivinä erilaisia mobiiliversioita siinä toivossa, että joku niistä olisi nykyistä laajempi ja monipuolisempi. Tietokoneen näytöllä näkyy paljon enemmän juttuja kuin android-kännyköissä. Toki kännyköiden välillä on varmasti eroja, mutta osa rajoitteista tullee nimenomaan alustasta, eikä kännykästä sinällään. Jos haluat kännykkää käyttäen nähdä mitä siellä sivulla on, niin valitse näytöltäsi Näytä tietokoneversio (tms) ja näet samat kuin koneelta katsovatkin.

Meillä on tänä viikonloppuna ollut ilo nauttia taas superkuusta. Viime yönäkin tuo taivaallinen lamppu loistaa hehkutteli niin kirkkaasti, että jopa tällainen hämäräsokea naisihminenkin pystyi liikkumaan vuoristossa ilman lisävaloa. Hetken aikaa liikuin jopa ilman silmälaseja, kun ne unohtuivat autoon. Ei siitäkään piikkejä kummempaa seurannut. Kävelin päin jotakin hyvin piikkistä, pystyyn kuivanutta törröttäjää (vrt. talventörröttäjä), ja sain toiseen käteeni nipun piikkejä, joita hyvällä näkökyvyllä varustettu seuralaiseni yksi kerrallaan kiskoi irti nahastani. Erehtyipä hän kommentoimaan jotakin sellaista, että ihan kurillani otin nenäliinan käden suojaksi, taitoin sen piikkisen ja kuivan törröttäjän varren poikki, ja annoin hänenkin tuntea muutaman piikin nahoissaan. Kakaruus iski, ja kurittomuus. Mikäs sen hauskempaa ;). Ja kun vuoristosta saavuin kotiin, eipä sitten nukuttanut, ei yhtään. Kirjoittelin niin kauan kuin alkoi väsyttää, ja siinä vaiheessa kello oli jo yli neljän. No, aamu-unet venähtivät taas yli puolen päivän.

Kuu nousee Tosmurin ylle 3.12.2017
Kampaaja Yusuf sai taas laittaa hiuksiani uuteen kuosiin. Ja uuden näköiset niistä tulikin. Vähintään 10 vuotta ikää jäi taas kampaamoon. On se vaan jännä paikka. Kun vanhana kävelee sisälle, niin saa nuorempana tulla ulos. Siitä fillaroin nälkäisenä Gül Pidehen kanadönerille, ja maha täynnä kävelin fillarin kanssa Kalen rinnettä 1,5 km ylöspäin. Siinä ei ollut mitään järkeä, sillä se fillari piti taluttaa myös alamäkeen, mutta ei sitä yksikseen voinut mihinkään jättää, etenkään pimeässä illassa. Samalla ylämäkeen kavutessa tajusin kuinka jyrkkä se mäki oikeasti onkaan, ja kuinka kiipeilykuntoni on Kalelta poistumisen jälkeen heikentynyt. On ihan eri asia kavuta nykyiseen kotiin kuin Kalen kotiin. Ja tasamaa se vasta eri asia onkin. Fillarilenkki oli tänään noin 20 km, vaan ei tullut edes hiki vaikka toppatakki päällä ajoinkin, kun oli tasamaasta kyse. Toppatakista puheen ollen... tuo pieni, termostaatillinen asuntovaunulämmitin riittää ylläpitämään olohuoneeni lämpötilan n. +20 C tuntumassa ihan helposti, joten tästä saattaakin tulla helpompi talvi kuin edellisestä 😊 ainakin sisälämpötilojen suhteen.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Reissunaista laulattaa

Kuntämä teksti tulee ulos olen taas matkalla kohti aurinkoista kotia 😍 ja nautin jo pelkästä kotiin pääsemisen ajatuksestakin. Aurinko, meri ja valoisuus ovat ne kolme suurinta "luonnonvoimaa" joita kaipaan. Toki myös ystäviä ja tuttavia, tanssitreenejä ja kielitunteja, kaikkia sosiaalisia kuvioita on ollut ikävä. Niin, ja omaa vaatekaappia, vuodetta, tuoreita kasviksia ja hedelmiä...
Alanyan joulukuusi 2 v sitten päivänvalolla

Toivottavasti Suomessa tavaksi tullut liikuntamäärä pysyy samanlaisena, sillä kehossa huomaa jo muutoksia. No, 8- 10 viikkotuntia liikuntaa on paljon ja vähempikin riittäisi, mutta tuosta määrästä on ollut hyötyä niin lihaskunnolle kuin liikkuvuudellekin. Tavoitteena on pystyä jatkamaan edes viittä viikkotuntia. Itsestähän se loppujen lopuksi on kiinni lähdenkö ulos ja kävely- tai pyörälenkille. Tanssitunneille palaan joka tapauksessa, jos vaan ryhmään vielä pääsee ja mahtuu.

Huomisen, lauantain, päivitys tulee siis Alanyasta, jos Luoja suo. Mikä riemu kupliikaan mahan pohjassa :)) .

Tässä pari biisimaistiaista. Ensin uusi
Ja vanha tuttu,aina niin ihana

lauantai 2. syyskuuta 2017

Iloitaan ja unelmoidaan

ALanyan elokuun lopun kukkija
Tuosta edellisestä ei-kevyestä tektistä huolimatta olen oikein hyvällä tuulella tänään. Osansa tekee ehkä se, että olen saanut ylittää rajojani, ei käydä tarpomassa tuota kuivaa kangasmetsää ristiin rastiin. HUomasin eilen, että kroppa kestää kuurin hyvin, ja että kuurin ansiosta en saa allergisia reaktioita samalla tavoin kuin aiemmin. Se siis vaimentaa ne. Käytin tilaisuutta hyväkseni, ja rymysin vattupusikoissa tänään. Sitä iloa ei ole suotu viimeiseen kymmeneen vuoteen. Luonnossa liikkumisen lisäksi olen vain vähän kipeä. Nivelkivut ovat vähempänä kuin kertaakaan 4,5 kuukauteen, ja kuuria on mennyt vasta 3 päivää. En tiedä onko jo hoitotulosta vai sattumaa, ihan sama. Nautin liikkumisesta, tosin pitkän päivän jälkeen myös istumisesta :)) . Luontopäivän toinen anti oli erinäiset pikkuötökät, yök. Hiuksista löytyi monen ravistelun ja puistelun jälkeen keittiössä vielä aikamoinen hämähäkkikokoelma *puistatus*. Iholla on tunne kuin joku pieni kävelisi... no, tarkastettu on, ei kävele 😅 .

Alanyan kaipuu on juuri nyt niin pieni, että ihan hämmästyneenä mietin, että miksi näin on, mitä on tapahtunut. Itse asiassa mitään erityistä ei ole tapahtunut, ja samalla on tapahtunut. Luotan siihen, että pääsen sinne aina takaisin, eikä koti karkaa sieltä mihinkään. Luottamus asioiden hoitumiseen ja järjestymiseen on kasvanut. Osasyynä on uudelleen, tai taas kerran, yrittäjyyteen palaaminen. Nuo kirja- ja kirjoitusasiat eivät hoidu keikkatyöläisenä, eivätkä kustannustehokkaasti myöskään kevytyrittäjyyden kautta. Lisäksi on aina se mahdollisuus, että voi mennä naimisiin, mikäli tarvitsee elättäjän.

Uskoitko tuon minun sanomakseni ja että voisin sen toteuttaa?

Elo-syyskuun vaihde ja TAurusvuoriston "syli"
Onhan se mahdollista, joskin todennäköisyys on kuitenkin aika pieni. Edelleen ajattelen, että jos menen naimisiin, ihan
sama minkä maalaisen ihmisen kanssa tahansa, niin kirjoittamiseni ja kaikki vapaa-aikani loppuu. Sen jälkeen olen sen miehen kokki, siivooja, pyykinpesijä, silittäjä, viihdyttäjä, tyydyttäjä, kiukun kohde, hankaluuksien selvittelijä ja kuorsaamisesta valvova. Niin, ja sukulaisten ja kavereiden passaaja ja viihdyttäjä, vierailijakin. JA kun hänellä on vapaa-aikaa, niin pitäisi mennä sinne ja tuonne ja tänne, ja viihtyä ja olla sosiaalinen juuri niin kuin hän haluaa. Uuh. MIssä välissä siinä ehtisi olla rennolla ja hyvällä mielellä, ja kirjoittaa ajatusten virtojen tuomia tarinoita ylös? Niin, tuollainen kokemus ja kuva minulla on avioliitosta ja avoliitosta kahden suomalaisen miehen kanssa. Kolmas kerta on kokeilematta, ja tullee muuten olemaan tiukassa että suostun edes kokeilemaan. Yksinään on paljon helpompi, joskin köyhempi, mutta ehkä toimeentulokin taas järjestyy, monen pienen virran summana. Siitäkään en nyt ota stressiä. Ehkä tämä lääkekuuri tekee euforisen olon ;) . Kyllähän kortisonikuurit, etenkin isoilla annoksilla, vaikuttavat aina myös mielialaan. Toisilla suunta on ylöspäin ja toisilla alas, joillakin molempia. Mielenkiinnolla odotan mitä seuraavat päivät tuovat, ja samalla tilaan sitä positiivista puolta, kiitos.

Alanyassa on alkanut pohjoismaalaisten turistien sesonki, samalla kun siellä on nyt meneillään paikallisten Kurban Bayram -lomajakso. Tuttavat lähettelevät ihania ranta- ja allaskuvia, sekä tarinoita eri puolilta Alanyaa. KAiken lisäksi kohtuuhintaisia lentoja ja lomapakettejakin on tarjolla. Joten jos alkava syksy ei houkuta ja kaipaat aurinkoa, sopivasti lämmintä säätä ja vaihtelua, niin 400 €:lla irtoaa jo viikon loma hotelleineen. Vähän kun lisäät tuohon summaan, niin saat all inclusive -loman. Itsekin siirryn rannan tuntumaan jonkun ajan päästä, ja palaan taas Suomeen ja takaisin Alanyaan. Loppuvuosi on edestakaisin lentelyä. Onneksi tullee taas Turkish Airlinesilta vapaamatkakin, kun vielä kerran käytän sitä yhden edestakaisen reissun verran.

Elokuun lopussa tienvarsilla tuttu näky
Ulkona on jännä vaaleanpunainen auringonlasku, sellainen mikä tuo mieleen ruusut ja ruusunpunaiset silmälasit. Sekin jakson 33. youtubetraileriin. Karmeaa ihanaa, elämää. Aşk ve Mavi -nimellä löytyy myös Youtube-kanava, jossa on sarjaan liittyvää materiaalia.
vielä ;) . Oma naamakin on punakka, tällä kertaa sienikastikkeesta tai jäätelöstä. Mustaa torvisientä ja kanttarellia oli tämän päivän herkku, ja kunnon amaretto-kermajäätelöä jälkiruoaksi. Painonkin suunta on oikea, joten voi tässä vähän herkutella, maltillisesti. Nyt sopisi fiilikseen hyvä elokuva, tai vaikkapa Aşk ve Mavi -sarjan jatko-osa. Tuo paljon odottamani sarja alkaa taas syyskuulla, jipii! Se on sopivaa romanttista päiväunta hirmuiseen juonitteluun ja karuun todellisuuteen yhdistettynä. Kuvaukset ovat alkaneet elokuun alussa Kappadokiyassa, ja tässä on linkki uuden

JOten iloitaan ja unelmoidaan, kuka mistäkin.