Riemu ja ilo! Lentolippuja saa taas

Alanya-energiaa parhaasta päästä <3

Vilkaisin lentoja... 😍😍😍
Heinäkuun alusta eteenpäin moni lentoyhtiö näkyy myyvän matkoja pitkin eurooppaa ja Turkkiinkin. Parhaiten löysin Napsun kautta, ja löytyi myös Rantapallon kautta. Pegasoksen ja Turkish Airlinesin sivuilta löytyi myös. Finnairin sivuilta näkyi tieto, että Alanyaan lennettäisiin suorat lennot 2.8.2020 alkaen. Eri lähteiden hinnoissa näkyi sekä äkkilähtölomien edullisuus että reittilentojen viime kesää korkeampi hintataso. Aika näyttää mihin todellinen hintataso asettuu kesän mittaan.  Vaan nyt on taas huojentavaa ja virkistävää ajatella, että voi päästä kotiin sitten kun on sen aika. 

Ja kotiin päästyäni ihan ensi päivinä haluan löytää erään haudan ja käydä lukemassa rukouksen haudan äärellä, niin kuin tapana on. Pitkäaikainen tuttavani (2014-2020), kiinteistönvälitäjä, opettaja, myös tausta-apu ja turva, on kuollut 11 päivää sitten. Surullista, ja hänelle varmasti myös helpotus. Sanotaan hänelle Allah Rahmet Eylesin (Jumala olkoon armollinen), ja sanotaan myös Mekanı Cennet Olsun kun toivotaan toisen päässeen taivaaseen. Kääntäjä suomentaa sen sanoin Lepää Rauhassa. Başınız sağolsun sanotaan kun halutaan sanoa perheelle Osanottoni. Tähän on muitakin ilmaisuja, muodollisempia yms mutta en muista kun en ole tarvinnut moneen vuoteen. Ensimmäisen vuokraisäntäni hautajaisista on kai jo kolme vuotta, jos muistan oikein. Hänellekin Mekanı Cennet Olsun.

Zilli Öküz burgerien tunnus, sopii olotilaani

Juttelin eilen pitkän puhelun Alanyaan, monenlaista tunteiden kirjoa tuntien. Jaa-a. Moni asia on muuttunut koronan myötä, ja pysyykin muuttuneena. Sitten on paljon niitä asioita, jotka eivät muutu, joita korona tai mikään muukaan vastaava ei pysty muuttamaan. Alanya on ja pysyy. Se kasvaa ja kehittyy, antaa asukkailleen iloa, eloa ja turvaa. Mahdollistaa hyvän elämän, kullekin itsensä näköisen. 

Nytkin tekisi ihan ilosta mieli mennä ulos ja pitkälle potkulautalenkille täällä missä olen, mutta toissapäivän 200-kiloisen pyörätuolipotilaan työntäminen ylämäkeen sai aikaan sen, että jalkapohjasta on eräs jänne hieman revennyt, ja joku kalvo hieman vuotanut nestettä ulos... eli jalka on viiltävän kipeä tietyistä paikoista. Lääkäri käski olla levossa. Sanoi, että mitä vähemmän käytät nyt jalkaa, sen paremmin se paranee. No nyt voit ottaa aurinkoa, hatun päähän ja skumppalasin käteen v-tuili uusi pomo, ja jatkoi etteihän tuo ole edes paketissa, eihän sitä ole edes sidottu. Nyt siis on edessä lepoviikonloppu jaloille. Jää- ja ruokakaappi kaipaisi täydennystä, mutta tuon paraneminen on tärkeämpi. Vararavintoa on kyllä, ja jotain kaapeissakin.

Keittiössä juoksennellut 3 cm pitkä litistyksen jälkeen

Keittiön alakaapeissa on vipinää. Juuri niissä vetolaatikoissa, joissa on ruokailuvälineet, kauhat, lastat, leikkuuveitset, vispilät yms. Niihin ilmaantuu joka vuorokausi lisää uloste- ja virtsajälkiä. Tuholaistorjujan tuomaan ötökkätarraan ei ole tarttunut mitään. No, siihen tarttuisi pienet vipeltäjät. Mutta isot? Tuskin ne mihinkään tarraan jäävät kiinni. Hiiren ulostetta ja joidenkin muidenkin ötököiden ulostetta ilmaantuu tuonne kaapistoon. Ällöttävää, vastenmielistä ja inhottavaa! Nostin käyttämäni lusikat, haarukat ja veitset mikron päälle, jossa ei ole näkynyt mitään ylimääräistä, siis ikään kuin turvaan. En halua saada mitään tuhoeläinten levittämää tautia. 

Vetolaatikon sisältä pieni tarra-ansa ja jätökset...

Kerroin aiemmin alakerrassa asuvalle vuokraemännälle, että täällä on taatusti hiiriä. Hän ei uskonut, tai ei halunnut välittää. Tuholaistorjuja vahvisti että on. Sitten näin tuon viereisessä kuvassa näkyvän, 3 cm pitkän otuksen keittiön lattialla, ja kuvassa on se mitä jäi jäljelle kun liiskasin ötökän. Sitä ei ole virallisilla tahoilla pystytty vielä tunnistamaan. Epäviralliselta taholta on tullut tieto, että ötökkä muistuttaa tosi paljon Argentiinan torakkaa, eli sitä ötökkää millä ruokitaan lemmikkiliskoja ja -hämähäkkejä. Se on sama torakka, jota myydään eri puolilla eurooppaa grillattuna ihmisten naposteltavaksi. Myös Suomessa mm. Kampissa myydään argentiinan torakkaa ihmisten ruoaksi. No, nyt tällä reissulla olen oppinut millä ruokitaan isoja hämähäkkejä... yök!

Yksi parhaista paikoista, Kleopatraranta, Alanya

Makuseikkailukin kävisi...

Takaisin Alanyaan. Arkielämän ja liikkumisen normalisointi koronarajoitusten jälkeen on meneillään. Moni palvelu availee lähi aikoina oviaan. Myös rantojen palvelut tulevat avautumaan turvavälit ja hygienian huomioiden. Alanyan uutiset kertoivat myös Gazipasan lentokentän avautuvat kesäkuun alkupäivinä, en vaan muista tarkkaa päivää. Oletettavasti ensin maan sisäinen lentoliikenne palaa ja sitten kansainvälinen. Alanyan Gazipasan lentokentällä on tehty koronaviruksen ja muidenkin tarttuvien tautien vuoksi muutoksia, jotka ymmärtääkseni tulevat jäämään pysyviksi. Näillä muutoksilla pyritään käsittääkseni takaamaan entistä turvallisempi matkustaminen myös infektioiden torjunnan näkökulmasta. Hienoa, että tätäkin puolta on ajateltu niin tämän hetkistä kuin tulevaakin silmällä pitäen.

Pian on taas se aika, kun pääsee lomille, lennoille ja kohti uusia seikkailuja. Sielu kaipaa seikkailua 😊


PS. 
LIsätty vähän myöhemmin:
Pari yhteydenottoanne oli jostain syystä mennyt vanhaan sähköpostiin, ja näin ne nyt kun siivosin sitä postia. Olen tarkoituksella ollut kirjoittamatta koronarajoituksista sekä siellä Alanyassa että täällä missä nyt olen, ja pyrkinyt tuomaan jotain muuta ajateltavaa, silloin harvoin kun olen saanut kirjoitettua. Monta kertaa olen avannut Bloggerin kirjoitusmielessä, mutta sulkenut ilman tekstiä, kun ajatuksissa ja elämässä päällimmäisenä on ollut asioita joita vaan ei voi jakaa täällä. Yksi oleellinen kriteeri on ollut viime kuukausina se, että en anna negatiivisille asioille niin paljon huomiota kuin joskus aikanaan. Negatiivisuudella on jo tarpeeksi otetta tästä maailmasta. Siksi nostetaan tietoisesti positiivisia esille, autetaan hyvää puolta. 

Reissuni on kestänyt nyt 4 kk, ja kestänee vielä maksimissaan toisen 4 kk. En ole vielä päättänyt milloin palaan Alanyan kotiin, mutta varmaa on vain se, että niin kauan kuin elän palaan aina Alanyan kotiin mikäli mahdollista. Siinä vaiheessa jutut muuttuvat taas konkreettisesti Alanya-sisältöisiksi ja sitä elämää kuvaavemmiksi. Voi olla että lennän kotiin heinäkuussa, tai sitten vasta syyskuussa. Aika näyttää.

Astetta karumpaa tekstiä elämästä ja kuolemasta

Lämpimän mutta pimeän huoneen sisältä katselen ikkunasta ulos koivupuistikon hämärään. Kauempana metsänreunassa näkyy kuinka kuusten latvassa punertaa aurinon kajo. Kello 9:44 aamulla. Ehkä aurinko nousee edes hieman näkösälle, tai toivottavasti ainakin valostuttaa päivää. Valoero on iso, niin lämpötilaerokin. Pakkasta on muutama aste, ja aika pian tuloni jälkeen toivoin nilkkapituista untuvatakkia, tai vaikka toppahaalaria, muodista viis.

Kullanruskean-tummanruskeat nappisilmät seuraavat jokaista liikettäni, ja kuuluu vain pitkä huokaus kun silitys- ja paijauspalvelu ei toimikaan tällä kertaa. Istuu tuo hyödytön nainen vain ja naputtelee, hmmhh. Kullanruskean-valkoisen-raidallinen pieni karvapallo pyörittää peittonsa sopivaan asentoon, ja parin pyörähdyksen jälkeen löytää täydellisen uniasennon. Toinen silmä hereillä. Tuot naista kannattaa seurata, se kun antaa herkkuja enemmän kuin äiti, mutta nyt ei palvelu pelaa. Voi äiti, miksi menit ulos...

Turistimahatauti on jo sairastettu, kuten monen turistin arkeen kuuluu. Niin, yleensä moni etelään lomalle menijä sen jossain kohden lomaviikkoa saa. Tämä matkaaja saa sen lähes joka kerta Helsingin seudulla aikaa viettäessään. Ei tunnu kivalta. Toisaalta, Kulttuurishokki löi vasten kasvoja heti lentokentällä ja erityisesti junassa. Lentoasemalla hl:n ja vr:n matkalippujen ostolaitteet on siirretty alas juna-asemalle. Hinaan hieman kuumeisen itseni ja kaksi painavaa laukkua juna-asemalle, ja tuijotan epäuskoisena lippuautomaatteja. Kysyn sitten vr:n asiakaspalvelijalta apua. Automaatit eivät hyväksy turkkilaista Visa-korttiani. Ruotsalaisen kortin pin-koodia en muista, en millään. Suomalaista korttia ei ole, on vain 50 € ja 200 € seteleitä. Päätän maksaa 50 € setelillä, koska automaateista yksi huolii seteleitä. Muut eivät. 

Tässä vaiheessa vr:n asiakasplvelija pysäyttää minut. "Huomaathan, että automaatti antaa takaisin enintään 19,95 €." Lippu maksaa 4,10 €, mutta käytännössä se tulisi maksamaan 25 € kun automaatti ei palauta rahoja. Mitä sitten voin tehdä? "Sinun täytyy palata takaisin lentokentälle ja etsiä sieltä R-kioski. Vaihda siellä rahaa pienemmäksi." En millään olisi jaksanut, en millään. Vaan ei auta jäädä tuonne, kun ei sieltä kuitenkaan mihinkään pääse, ellei lähde liputta, josta saa 80 € sakot tarkastajalta. Vieressä monet muutkin ulkomaalaiset pähkäilevät automaattien kanssa, osalla ulkomainen kortti, osalla 50 € seteli. Ulkomaiset pankit kun mielellään antavat matkalle lähtevälle eurorahaa 200 €, 100 € ja 50 € seteleinä. Vr:n asiakaspalvelija sanoo, että olemme yrittäneet sanoa vr:lle ja hsl:lle, että tänne tarvitaan toisenlainen automaatti, mutta se ei ole tuottanut tulosta. Kuinka monen matkailijan loma alkaa sillä, että tulevat huijatuksi heti lentokentällä? Eivät saakaan rahasta oikein takaisin, vaan maksavat olosuhteiden pakosta lipuista viisinkertaisen hinnan? 

Lentoasemalta junaan noustessa muut samasta ovesta tulleet jatkoivat muihin vaunuihin, vaikka tuossa oli tilaa. Itse istuin lähimmälle sellaiselle paikalle, että sain laukut viereeni. Saman tien tajuntaani iskee ympärillä oleva bile- ja baarimeininki. Junan sivupöydillä on kaljapulloja ja kaljalaseja, ja hyvin äänekäs ja riehakas yli 10-hengen ryhmä nuoria ja yksi keski-ikäinen. Meno on uhkaavan oloista, ja keskityn kännykkäni tuijottamiseen, räplään facebookkia. Keskustelu tulee silti läpi. Keski-ikäinen jakaa sivupöytään parit viivat, ja sanoo kahden nuoren nimen. Nämä käyvät vetämässä kokaiinit nenäänsä ja meno villiintyy. Harkitsen jo vaunun vaihtoa, mutta olen siihen liian väsynyt. 

Huopalahdessa vaihdan junaa ja raidetta, ja porraskäytävästä löytyy neljä hsl:n junavartijaa keskustelemasta. Heillä ei ole kiire mihinkään. Porraskäytävä haisee vahvasti virtsalle, mutta on lämmin ja tuulelta suojainen. Jatkan toisen porraskäytävän suojaan odottelemaan seuraavaa junaa, ja joku romaniankerjäläisen oloinen laitapuolenkulkija alkaa mittailla katseellaan minua, laukkujani ja kenties mahdollista varallisuutta tai mitä lie. Hän tulee järkyttävän lähelle, ja mietin jo mihin potkaisen jos tulee yhtään lähemmäs. Onneksi hän nousee eri junaan. Seuraavassa junassa meno on vähän rauhallisempi, mutta väen vähentyessä vanhempi mies myy huumeita kahdelle alle 15-vuotiaalle pojalle, eikä edes ujostele sitä, että muitakin ihmisiä on periaatteessa näkö- ja kuuloetäisyydellä. Hän luottaa siihen, että täällä kukaan ei näe eikä kuule mitään, eikä reagoi. 

Olen surullinen näkemästäni romahduksesta. Suomen pääkaupunkiseudun junaliikenne on mennyt paljon alaspäin, tullut ei-toivottavaksi, epäturvalliseksi huumekauppiaiden toiminta-areenaksi. Mummo kertoo, että täällä yhteiskunta on rapautunut entisestään, että huumekauppa ja huumeiden käyttö on avoimempaa, ja että jengit ovat vahvistuneet ja lisääntyneet niin, ettei ilta seitsemän jälkeen voi enää lähteä ulos. Että kotiin päin tullessakin on ajateltava, että ennen seitsemää on oltava kotona turvassa. Täällä pääkaupunkiseudulla on näillä muutamien päivien ja iltojen kokemuksella nyt ihan sama meno ja meininki kuin Boråsissa viime kesänä. Tämä on ihan eri Helsinki kuin se, jossa asuin 2012-2014. Surullista, että on päästetty tähän tilaan.

Oli kuitenkin hyvä että tulin, sillä tämä vuosi näyttäisi tuovan mukanaan kahdet hautajaiset. Kauhea puhua näin, mutta biologisen isäni (84v) sydän oli pysähtynyt muutama päivä ennemmin kuin mitä tulin, mutta hänet oli elvytyskiellosta huolimatta fyysisin toimin ja lääkkeellisestikin elvytetty. Ja löysin hänen viimeisimmän vaimonsa (82v) eilen kaupasta palatessani ihan vitivalkoisena ja vaikeasti herätettävänä, flimmerin kera, ja koira itki vieressä. Hän itse koki, että hänen lähtönsä aika on lähellä, ihan lähellä. Hän näki jo kuolemanenkelin tulleen häntä hakemaan. Niin, olemme puhuneet kuolemaan valmistautumisesta, sen kohtaamisesta ja kuolemanjälkeisistä asioista tuntitolkulla. Tärkeää asiaa, arvaa vaan muistanko kaikkia yksityiskohtia keskustelun jälkeen. Tänään kirjaamme ylös ajatuksia ja toiveita.

Minut lentokentälle vienyt, ja kanssani paremmin tutustua halunnut mieshenkilö vaati jonkun verran tekstiviestihuomiota kaiken tämän keskellä. Vastailin kohteliaasti ja myös kerroin hänelle lyhyesti, että täällä on nyt tällainen tilanne. Viestit ja yhteydenpito loppui heti, täysin. Mitä sellaisella miehellä tekee, joka pakenee elämän tosiasioita? No, tosi moni muukin pakanee kuoleman kohtaamista ja kuolevien kohtaamista, välttelee täysin edes kuoleman mahdollisuuden ajattelemista, vaikka kyse on yhdestä elämän oleellisesta osasta. Ei kuolema ole irrallinen eikä "joskus" asia. Se on läsnä elämässä aina. Aina on rinnakkain kuolema ja elämä. Ne täydentävät toinen toisiaan, kulkevat käsi kädessä. Miksi kuolemaa tarvitsisi pelätä? Ja kuolevat tarvitsevat jonkun, jonka kanssa puhua. Mummullakin oli monia konkreettisia kysymyksiä, mm. mitä ihmiselle tehdään hoitolaitoksessa sen jälkeen kun hän kuolee. Kuolemaa lähestyvä tarvitsee myös jonkun joka kuuntelee.

Tällainen on tämän lyhyehkön vierailun teema. Eräänlainen hyvästijättö myös samalla.