Yksi vuorokausi elämää

Kerron kohtuullisen lyhyesti yhden ainoan vuorokauden tarinan... vai onko kuitenkin kymmenen tarinaa vuorokaudessa, en tiedä. Katsotaanpa.

Herään aamulla vähän yli yhdeksän väsyneenä ja kärttyisenä, mikä on ollut aika harvinaista viime vuosina. Tiedän, että päivän tehtävälista on pitkä, sillä olen taas ostanut äkkilähtölennon, sen kun sai halvalla, ja olen luvannut olla töissä Turkin ulkopuolella pidempään kuin mitä olisin koskaan aiemin saattanut kuvitellakaan. Vaan tuolle lupaukselle hyvänä motiivaatiota kasvattavana tekijänä on ollut nykyinen vuokranantajaperhe, ja siitä johtuen entistä paljon suurempi halu lopultakin saada oma asunto. Eikä lupaukseni harmittanut, ei. Se ei ollut väsymyksen ja kärtytyksen syy, vaan tietoisuus siitä, että tänään pitää saada hoidettua tosi monta asiaa sille mallille, että voi olla pitkään pois, sillä seuraavana aamuna on lento. Yökin tuli nukuttua levottomasti ja kun siihen lisää ilon herätä naapun rouvan isoon ääneen ja kolisteluihin, niin ei siinä mielentilassa mitään hymytyttö-patsaita voiteta.

Illalla olin laittanut parille turkkilaiselle tutulle miehelle viestin, että josko jompi kumpi heistä voisi auttaa vuokranmaksutapahtumassa olemalla läsnä ja varmistamalla tilanteen sujuvuuden. Toinen heistä soitti aamulla, ja sanoi että se sopii, jos vaan sopii nyt. Olin herännyt 15 min aiemmin, harkitsin juuri kylmään suihkuhuoneeseen uskaltautumista, kahvin keittoa ja aamupalaa, ja tiesin että iltapäivälle olen luvannut olla kaupungilla toisessa tapaamisessa, joka on tärkeä ja välttämätön. Kun aikani väitin vastaan (superkohteliaasti) ja yritin siirtää aikaa myöhäisemmäksi, niin hän sanoi että "yritäpä nyt päättää mitä sinä haluat, ja tuletko kohta kaupungille vai et, ja soita sitten hetken päästä takaisin." Varttitunnin istuin samalla tuolilla tuntien kuinka stressi käy päälle, kuinka vaihtoehdot ovat vähissä ja aamupala ja suihku on unohdettava. Soitin, ja sanoin olevani tunnin päästä keskustassa. "Soita kun olet täällä ja valmis pankista, niin ajetaan autolla teille ja mennään vuokraisännän luo." *huokaus* tai pari

Bussipysäkki ko busseille on onneksi niin kaukana, että sinä aikana ehdin jo nähdä kauniin meren turkoosin eri sävyissä. Ehdin kuulla lintujen laulun ja tuntea auringonvalon voiman kasvoillani. Lämmöstä ei puhuta mitään, ja vetäydyin syvemmälle toppatakin uumeniin, koska aamupalaton kroppa ei ihan helpolla lämmennyt. Silti kaikki kauneus ja rauha alkoi hymyilyttää. Hymyssä suin astelin pankkiin vaihtamaan tiliini liittyvää puhelinnumeroa siihen suomalaiseen numerooni, joka oletettavasti toimisi SUomessa ja Suomessa tehtävän ulkomaat-avauksen myötä myös Ruotsissa (kuinka olinkin niin optimisti operaattorin suhteen). Pankissa tuli muutama muukin kysymys, ja sekä virkailijat että apulaisjohtaja olivat ystävällisiä ja hoitivat asiat sujuvasti. Lopuksi vielä vaihdoin Turkin liiroja euroiksi, koska ei ole enää suomalaista pankkikorttia, eikä voinut luottaa siihen että SUomen pankkijärjestelmä hyväksyisi turkkilaista pankkikorttia. Poistuin pankista tyytyväisenä ja hymyillen.

Kävin maksamassa puhelinlaskun, ja varmistin myös kaikki muut maksut, ettei jää avoimia laskuja. Tässä vaiheessa soitin tuttavalle. "Tulen juuri (hemen geliorum)". Odotin 40 minuuttia, ja olin jo revetä liitoksistani. Taas tämä tekee tämän, että odotuttaa. Taas. 44 minuutin kohdalla kävelin bussipysäkille, ja otin puhelimen että soitan ja kerron, että voi tulla suoraan meille sitten kun ehtii. Samassa hän kurvaa paikalle, ja tervehtii hymyillen. Puolitakkuinen hymy irtosi minultkin, muttei hän huomannut niitä takkuja, onneksi. Olihan tämä hänelle ylimääräinen vaiva, joskin hän saa siitä kyllä aineellisen korvauksen ns. vaateavustuskassin muodossa. No, hän siis tuli, ajoimme taloomme ja nousimme portaat ylimpiin kerroksiin. Hän ei kuitenkaan suostunut menemään vuokraisännän ovelle ilman kuittilomaketta, kuten ehdotin, vaan vaati minua kirjoittamaan kuitin, johon hän ottaisi vuokraisännän allekirjoituksen. Ja hän halusi mennä ovelle ilman minua, kun kuuli edellise kerran tapahtumat. Annoin hänelle rahat ja kuittilapun, ja istuin itse helpottuneena sohvalle.

EHdin vain hiukan miettiä matkalaukun pakkaamisen seuraavaa vaihetta, kun hän tulee jo takaisin sanoen "En halua, en ota tuota rahaa vastaan, olkoon!!". Herra ei ollut ollut ovella,, vaan rouva, ja teatraalisesti oli ovi läjähtänyt kiinni. Sanonkominämitäminäajattelin! En sano. Sen jälkeen, huomattavasti myöhemmin, ajattelin että pakkohan se vuokra on nyt saada maksettua, tai he voivat halutessaan tehdä maksamattomuudesta syyn heittää tavarani pihalle poissaollessani. Yritän soittaa vuokraisännälle, ei vastaa. Tuttava yrittää, ei vastaa. Ja tätä jatkuu yli puoli tuntia. Soitan sitten tutulle kiinteistönvälittäjälle, joka vahvistaa ajatukseni, ja sanoo että pakko se on nyt saada hoidettua. Hän lupaa soittaa vuokraisännälle, mutta pystyy siihen vasta tunnin kuluttua. Odotamme siis tunnin, puhellen niitä näitä, ja hermoni alkavat kiristyä aina kun ajattelen, että pitäisi jo aloittaa pakkaaminen että ehdin lennolle eikä mitään oleellista jää pois.

Tuttava siinä sohvalla näkee että alan hermostua, ja arvaa syyn. Sanoo että ala vaan pakata tässä samalla. Samalla hän kuitenkin ottaa puheeksi sen, että olen edelleen naimaton. Ehdin jo ajatella vaikka mitä sanoja ja ilmaisuja, niin kuin viimeisenä parina vuosikymmenenä vastaavissa tilanteissa, mutten sano. Hän kysyy muistanko hänen kaverinsa herra M:n. Juu, muistan. No mitä pidit. Ihan mukava mieshän hän on ollut kun olen hänet työssään nähnyt, ja naimisissa. Ei ole ollut enää moneen kuukauteen, vaan virallinen ero on astunut voimaan sen jälkeen kun olet viimeksi hänet tavannut. En edes muista milloin olen viimeksi tavannut. Noin vuosi sitten. Miten sinä voit muistaa? No, kun hän kyseli sinusta ja sanoi. Kyseli että oletko vielä sinkku, ja että olisitko mahdollisesti kiinnostunut, hän kun haluaisi uudelleen mennä naimisiin. Olisitko kiinnostunut tapaamaan hänet ja tutustumaan enemmän? Ja olisiko sinulla minulle ketään tyttöystäväkandidaattia? Olisi. 

Yli tunti meni, pakkaaminen ei edistynyt, mieli oli entistä enemmän hämmentynyt emmekä voineet enää odottaa enempää. Lähdimme ajamaan takaisin keskustaan, sillä oli sovittu tapaaminen tiettyyn kellonaikaan, ja oli myös tarkoitus ehtiä pikapikatapaamiseen tyttöystäväkandidaatin kanssa. Olimme ajaneet pari kilometriä, kun kiinteistönvälittäjä soitti. "Soitin sille miehelle, ja sanoin suorat sanat. Se odottaa nyt sinua siellä kotonaan, ja sinä menet nyt sinne, pyydät anteeksi vaikka oletkin oikeassa, mutta pyydät anteeksi koska se niin haluaa, maksat vuokran ja unohdat kuitin koska hän pelkää niitä kuitteja. Pyydät anteeksi, maksat ja sen jälkeen on rauha maassa. Ymmärsitkö? Ihan sama mitä ajattelet, mutta pyydät muodon vuoksi anteeksi. Ymmärsitkö. Nyt menet sinne ovelle heti." Olemme jo parin kilometrin päässä, kun on sovittu tapaaminen missä on oltava tiettyyn kellonaikaan, että nyt heti en voi mennä, mutta kahden tunnin sisällä olen siellä, tosin sitten yksin, mutta olen siellä, pyydän anteeksi ja maksan vuokran ilman kuittia. Hyvä. Ja heti sen jälkeen soitat minulle. Ok, soitan.

Tapaaminen ja tyttöystäväkandidaatin ja tuttavan kohtaaminen meni ihan ok. Sitten äkkiä sok-kauppaan etsimään lokumuja, joka on sellainen tuliainen, jota ilman en uskalla mennä muksujen luo. Siellä ei ollut. Seuraavana A101. No, siellä oli sitä kaikkein mieluisinta. Hyvä. Ja parit karkkipussit omaksi matkaevääksi ja kohti bussipysäkkiä. Pääsen kotiin, ja menen vuokraisännän ovelle. Rouva tulee avaamaan oven, ja liikekieli kertoo, että hän oli lähellä mäjäyttää oven kiinni nenäni edestä. Peruutin varmuuden vuoksi jo ennen oven aukeamista muutaman rappuaskelman alemmas, että tuntisi olonsa paremmaksi. Ehkä auttoi, ehkä ei. No, isäntä tulee ovelle. Pyydän anteeksi, ja tässä olisi seuraavan kuukauden vuokrarahat, ja loput kiinteistönvälittäjä maksaa teille kuukausittain. Minä tulen marraskuuhun, vuokrasopimuksen loppuun mennessä takaisin, pakkaan tavarani ja muutan pois, joten asunto on edelleen vuokrattavissa joulukuun alusta. 

Vuokraisäntä hymyilee ihan korvasta korvaan. Tulipa tiedosta iloiseksi, ehdin ajatella, ennen kuin hän sanoo mitään. Hän istuutuu rappukäytävän puolella olevalle tuolille, huokaisee pari kertaa ja kysyy että miksi lähden. En jaksa tällaista riitaista ilmapiiriä, että tarvitsen rauhallisen ja turvallisen paikan. Olen ollut sinuun vuokralaisena tyytyväinen. Älä mene. Asu tässä. *hämmästykseni oli niin suuri, etten kyennyt sanomaan mitään*. Rouva tuhahteli ja pöhähteli puoliraollaan olevan oven takana. Isäntä laittoi oven kiinni, ja jatkoi vielä. Keskustelimme lähes 10 minuuttia kuin kaksi hyväntahtoista ihmistä keskustelee. Jatkan asumista myös vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, siihen asti kun on oma asunto. Kai. Rouvalla on nyt monta kuukautta aikaa sopeutua tilanteeseen, ja minulla aikaa keskittyä muihin asioihin ihan muualla.

Tässä vaiheessa päivää kello oli jotakuinkin viisi iltapäivällä. Nyt siivoan äkkiä asunnon, erityisesti keittiön ruokakaapit ja jääkaapin, että ne voi jättää, ja että on mukavampi tulla takaisin. Hups, kello tuli seitsemän. Noo, ihan hyvää aikaa vielä pakata, mutta kauhea nälkä, koska en ole vieläkään muistanut tai ehtinyt syödä. Keittiön pöydällä odottaa pakastimesta aiemmin otettu maissintähkä ja nuudelit. Laitan maissintähkän veteen kiehumaan ja laitan toiselle kaasuliekille vettä kiehumaan nuudeleita varten. Siinä välissä vilkaisen facebookin ja luen sähköpostit. Mitä?!? Ruotsiin on toteutunut mieluisan firman työhaastattelu! Jee!! Onneni kukkuloilla mietin kuvioita, ja tarkistn vielä, että kaikki tarvittavat paperit ovat varmasti pakkauskasaan päin menossa... kun ensin olen etsinyt ja etsinyt. Eikä ole edes monta hyllyä mistä etsiä.

Nostan myös pari ensimmäistä vaatetta laukun viereen, kun puhelin alkaa soida. Kun yksi puhelu päättyy, niin toinen soi saman tien. Hermostuksen tunne alkaa nousta, sillä väsyttää, en ole koko päivänä syönyt yhtään normaalia ateriaa, tai edes puolikasta vaan vain karkkia ja 2 kananmunaa. Samassa alkaa haista paahdettu  maissi. Ei******! Puolijuoksua keittiöön. Jep. Maissi oli kypsää, oletettavasti. Vesi oli kuivunut kattilasta lähes olemattomiin, ja alapinnalla oli kaunis paahto. Ja nuudelivesikin oli aika vähiin kiehunut. Lisään nuudelikattilaan vettä ja nuudelit, ja jätän maissintähkän siksi aikaa jäähtymään. Menen vaatekaapeille miettimään mitä pakkaisin. Alkaa haista palaneen käry: nuudeleiden vesi kiehuu kattilasta yli kaasuliekille, ja nuudelit ovat ylikypsää mössöä. Syön puheluiden välissä ja aikana siis pitkään keitettyä ja hiukan paahdettua maissintähkää sekä löllöt nuudelit niin runsaalla oliiviöljylisällä, että mietin jo kuka pöhkö laittoi näin paljon oliiviöljyä..

Puheluita tulee enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana yhteensä, ja olen puhelimessa yli 4 tuntia, lähes 5. Viimeinen puhelu loppuu lähellä puolta yötä. Katson matkalaukkua, mietin aikaa ja tehtäviä joita varten pitäisi varautua, ja aivotoiminta on ihan seis. Yritän silti pakata. Kello 01 totean ettei pakkaamisesta tule mitään. MIkään ei edisty. Laitan kellon soimaan klo 07 ja nukahdan saman tien.

Levottomasti nukutun yön jälkeen tekee mieleni aamiaista, ja kun katson jääkaappiin, niin tajuan että se ja pakastin ovat vielä loppuun asti tyhjentämättä ja siivoamatta. Samalla kun keitän teetä (vaikka tekisi mieli kahvia, mutten henno avata isoa pakettia vain parin kupillisen takia) ja paistan 2 viimeistä kananmunaa siivoan jääkaapin ja pakastimen, mietin pakkaamista sekä tarkistan että sähkötöpselit ovat pois pistorasioista. Nielen "aamiaisen" pikavauhtia, tiedostaen että taksi tulee klo 09 noutamaan minua bussille, jolla menen lentokentälle asti. Väsyttää, ärsyttää ja tuntuu toivottomalta ehtiä pakata ajoissa. 8:30 soitan ja siirrän taksintuloajan klo 9:45een. Pakkaaminen on valmis 9:20 ja saan lähtövaatteet päälleni 9:30 mennessä. Odotan kohta pihalla, ja odotan ja odotan. Soitan pari puhelua, ja lopulta minut tulee noutamaan se eronnut mieshenkilö, joka halusi minut tavata, halusi tutustua enemmän. Ja koska aika on tiukilla, hän vie minut lentokentälle asti.

Autossa on aluksi karmea hiljaisuus. Tiedän että hän on ujo ja arka, mutta en ollut nyt kovin helpolla tuulella, ja ajattelin että hengähdän hetken ennen kuin jaksan keskittyä häneen. Hän löytää itsestään rohkeuden ja itseluottamuksen sillä aikaa, ja alkaa kysymysten runsas tulva. Vastailen, ja mietin samalla kuinka paljon ihmisen kysymät kysymykset kertovat hänestä ja hänen arvoistaan. Sillä hänhän kysyy niitä asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä, ja päällimmäisenä hänen mielessään. Niitä asioita, joihin hän kaikkein välttämättömimmin haluaa ensiksi vastauksen. Jäin miettimään mitähän itse yleensä kyselen ihmisiltä. Häneltä kysyin vain yhden kysymyksen, minkä ikäinen sinun tyttäresi on.

Ensin ne kysymykset myös ärsyttivät, sillä niiden kuvastama arvomaailma oli erilainen kuin toivoisin. Pinnallisempi. Oli niissä silti yritystä sen verran, etten tyrmännyt häntä ainakaan vielä tällä ajomatkalla. Jos ujo ihminen saa aikaan tuonkaan verran, niin mitä hän saakaan aikaan sitten kun hän luottaa ja rentoutuu. Sitten vasta alkaa näkyä niitä syvimpiä arvoja. Ehdin ajoissa lentokentälle, koneeseen ja ihailemaan kauniita näkymiä koneen ikkunasta.

Voitko auttaa koiranpentua?

Eilen alkoi taas kuulua koiranpennun itkua ja ulvontaa siltä samalta suunnalta, jossa oli syksyllä ne pari huonosti hoidettua, sairasta ja nälkiintynyttä koiraa. 

Koiranpennun itku on jatkunut tänäänkin, niin että koko laakso ja lähitienoo kuulee kyllä ettei kaikki ole hyvin. Vaikkei sen lähelle pääse huomaamatta (sillä se ulvoo ja itkee entistä kovemmin kun havaitsee liikettä) sain sen paikannettua. Taas ensimmäisen tunnelin vieressä oleva 10305. sokak (katu). 

En tiedä varmaksi onko koira kytketty pellonlaidassa olevaan koppiin tai puuhun tms sillä en päässyt näkemään perille asti. Neljäs talo vasemmalta, ja sen edustalla olevasta pellonlaidasta itku ja ulvonta joka tapauksessa kuuluu. Asiaa yritti selvittää myös turkkilainen eläinten ystävä, muttei hänkään päässyt tarpeeksi lähelle näkemään missä koira konkreettisesti on. Voitko auttaa koiranpentua?

Hymyllä pääsee pitkälle

Minkä tien valitsen? Alanya, Kestel, yliopiston luota luolalle

Maanantain teksti päättyi kosintapuheisiin... perjantaina kosittiin. En olisi paljon enempää voinut yllättyä. Tai, no, ehkä olisin, jos vaikka olisi ollut Tom Cruise tai Elvis. Tunnen nettituttavuutena Egyptistä yhden urheilullisen miehen. Olen tuntenut hänet arviolta neljä tai viisi vuotta, en muista tarkkaan. Emme ole viime vuosina olleet missään yhteyksissä, olen vain nähnyt joskus hänen FAcebookissa jakamiaan mietelauseita, englanninkielisiä. 

Tiedän hänestä vain joitakin asioita, ja olen vuosia sitten keskustellut videopuhelun tai pari hänen kanssaan. Nyt jokunen viikko sitten näin hänen eroviestinsä, kun hän arvelli että minua saattaisi ko tieto kiinnostaa. Ja sitten perjantaina hän esittää kysymyksensä kauniin sanakääntein. Iik! Vastaukseni sisältöä ei tarvinnut miettiä kauaa, mutta sanakäänteitä kylläkin. Pyrin ymmärrettävään mutta ystävälliseen ei-kiitoksen ilmaisuun. Hän kiitti rehellisestä ja suorasanaisesta vastauksesta. No niin naiset, siinä se oli. Nyt on turha odottaa muuta 😅😂

Aloe veran jättikukat yli 4 m korkeita

Perjantai ei ollut edes 13. päivä, vaan viikko ennen sitä, ja silti siihen liittyi epämieluisia yllätyksiä. Oleskeluluvan jatkon hakemisessa nettiteitse tuli yllättävä ongelma, eikä hakemusta voinut viedä eteenpäin, ja tilanne vaati maahanmuuttovirastossa käynnin. RAtkesi kuitenkin. No, illalla tanssitunneille mennessä oli hyytävän kylmä tuuli ja lämpötilakin sellainen, että palelin tuolla ulkona kävellessäni. Ei niin kaukana kotoa naapuruston mies huutaa autonsa ikkunasta, että hyppää kyytiin niin heitän sinut keskustaan. Pitkästä aikaa päätin luottaa naapurustoon sen verran, että noissa olosuhteissa otan vastaan tarjotun avun. Iso virhe!

Jo muutaman lauseen jälkeen tajusin, että mies on vahvasti päihtynyt, mutta oli myöhäistä. Istuin jo autossa. Hän siis ajoi autoa tuolla vilkkaan liikenteen keskellä vahvasti päihtyneenä, ja minä istuin etupenkillä ilman turvavyötä, koska sitä turvavyötä ei saanut liikkumaan. Samalla hän kysyy minulta käytänkö alkoholia, ja vastaan kiitos-ei. Hän kaivaa penkin välistä kaljapullon, avaa sen ja juo samalla kun ajaa keskikaupungin läpi. Kiitän Luojaani kun pääsin ehjänä ja turvallisesti perille tanssikurssipaikalle, ja sanon vartijalle että jos tuo auto palaa, niin tarvitsen apua. 

Dimjoen yläpuolella olevalta tippukiviluolalta Kalelle päin

Tanssituntien päätyttyä olin ystäväni kanssa kävelemässä salilta bussipysäkille, kun tuo mies autoineen ilmestyy taas viereen, ja entistä humalaisempana. Hän ei tajua ei-sanaa, eikä sitä, etten todellakaan nouse hänen autoonsa, enkä ala hänen(kään) huorakseen. Hän jää autoineen kyttäämään 25 m päähän. PAlaamme turvaa hakien takaisin kurssipaikalle päin, ja menemme pieniä sivukujia pitkin toista kautta toiselle bussipysäkille. Ei mene kuin 5 minuuttia, niin mies autoineen kurvaa kyseisen bussipysäkin eteen, ja me molemmat naiset säikähdämme jo aika pahasti. Vastaan hänelle kovasti, ja hän lähtee ajamaan pois. Ystäväni ei luota siihen että mies poistuu eikä palaa, vaan jää pysäkille varmistamaan turvallisuuteni kunnes bussini saapuu.

Torstain 5.12.-19 versio portaista näyttää tältä

No, tanssikurssilla opettaja on päättänyt, että kaikki loput Kerimoğlu zeybekin kuviot opetellaan tänään, koska näytös on piakkoin. Kerimoğlu zeybek on monessa mielessä yksi vaikeimmista ja raskaimmista zeybek-tansseista. Aiemmin oli opeteltuna vain aloituskuvio ja sitä seuraava peruskuvio. Nyt loppuja tuli pikavauhdilla, niin nopeasti ettei kukaan pysynyt kunnolla mukana, vaan osa luovutti ja loput tekivät virheitä virheen perään. Lisäksi lihakset ja koko kroppa olivat kovilla, niin kovilla, että kotiin päästyä tiesin lauantain olevan sohva-päivä. Niin on ollutkin. Kropan tilanne olisi ehkä ollut toinen, ellen olisi torstaina kävellyt Marien kanssa 13 km vuoristoteitä + 2 km kaupungilla. Jo ennen tanssitunneille menoa oli "rasitustuntumaa" etenkin jaloissa. Kylmä ja kostea viima ja vääränlainen pukeutuminen tekivät tehtävänsä. 

Mitäs muuta? Kun "romantiikalla" aloitettiin, niin romantiikkaan on myös hyvä päättää. Oli ihana seurata kuinka ystäväni lopultakin tajusi, että kurssilla hänellä on mitä sopivimmalta vaikuttava ihailija. Ja kun hän nyt hoksasi, niin hän myös uskalsi vastata ihailijansa katseisiin ja hymyyn. MIä energiaa! Siitä voi vielä kehkeytyä jotakin oikein hyvää, jopa ne häät. Onnea heille 😍. 

Näin tänä viikonloppuna. Palataanpa maanantaina asiaan.

Naapuriapua puolin ja toisin

Joka ilta on taivaalla erilaiset kauniit värit ja eri kuviot

Alkoi kovin räväkästi ja alanyan murteella tämän syksyn turkin kielen ja kulttuurin opiskelu. Minua kolme vuotta vanhempi rouvashenkilö halusi tulla opettelemaan villasukan kutomista, ja samalla tietysti puhellaan kaikesta naisen elämään liittyvästä ja välillä sen vierestäkin. Hän ei kuitenkaan päässyt meille ihan helposti, sillä pihalla hänet pysäytti vuokraisännän vaimo (jonka nimeä en muuten vieläkään tiedä). Vaimo piti hänelle pitkät ja kiivaat puhuttelut pihamaalla, ja unohti (tai ei unohtanut), että kesäisin kun on lämmin on myös ikkunat auki, ja puheet taatusti kuuluu joka asuntoon, myös pihan toiselle puolen.

Vihaisen ja kitkerän puheryöpyn aikana kävi niin vuokralaiselle kuin vieraallekin selväksi, ettei Rouva vaimo halua vuokralaista tähän asuntoon mm siksi, kun vuokralainen ei ole tarpeeksi nöyrä (ja mielistelevä), ja kun yksin elävä niin on vielä vaarallinenkin kaikille lähiseudun naisille (kun vie vielä niiltä miehet). Tämähän kuulostaa ihan käänteiseltä suomalaisen persumiehen puheelta, noin niin kuin sivumennen sanottuna. Rouva kuului taas selittävän yhdellä versiolla sitä miksi miehensä kävi asunnossani ilman läsnäoloani ja ilman lupaani... Rouva vaimolla ei tainnut olla aavistustakaan, etteivät em seikat kiinnostaneet vähääkään vieraakseni saapunutta rouvaa, hänellä kun oli ihan muut motiivit ja laaja-alaisempi ajattelukyky.

Toiset kantavat synkkiä pilviä aina mukanaan

Koska puhelimen hajotessa menetin myös vuokraisännän puhelinnumeron, niin en kommentoinut hänelle asiaa mitenkään. Muuten olisin saattanut kysyä pari kysymystä... Katsoin vuokrasopimusta, josko siinä olisi vuokraisännän puhelinnumero. Ei ollut, mutta oli jotain muuta järisyttävää. Luulin tehneeni vuoden vuokrasopimuksen, mutta olinkin tehnyt kahden vuoden. Joten a) nyt ei tarvitsekaan uusia, b) ei tarvitse miettiä kuinka pitkäksi aikaa seuraavan tekee, ja c) löysin maksukuitit, ja olin vähällä maksaa yhden kuukauden liikaa tältä vuodelta. Hupsista. Sanoin jo pari päivää sitten edellisiä maksaessani, että nämä ovat syys-, loka- ja marraskuun vuokrat. Nyt onkin selittäminen, kun oikeasti olivat jo loka-, marras- ja joulukuun. Saapa nähdä mitä siitäkin keskustelusta tulee. Tarvinnee saada valittua keskusteluhetki niin, että joku tyttäristä on myös paikalla, tai lainaan herra A:n paikalle. Rauhoittaa tilannetta tosi paljon, eikä tule ainakaan painostusta.

Sitten takaisin vieraaseen. Mokasin. Turkkilaiset tulppaanin muotoiset teelasit ovat olleet käytössä minullakin jo jonkun aikaa. Ensimmäistä kertaa tulppaanilasien hankinnan jälkeen kaadoin tänään teen niihin Ruotsista tuotuihin 98-v teekuppeihin, ihan vaan siksi kun halusin hemmotella vieraakseni tullutta rouvaa. Käytännössä kävi toisin päin. Yllätyksekseni kiehuvakin tee jäähtyi näissä kupeissa tosi nopeasti kylmäksi, ja eiväthän turkkilaiset juo kylmää teetä, vaikka itse voinkin sitä juoda. Siispä ensi kerralla teetarjoilu on tulppaanilaseista. Ero oli yllättävän iso, ja kun me puhuimme paljon emmekä pelkästään keskittyneet teen juontiin, niin tee olisi saanut pysyä kuumana paljon pidempään. Tulppaanilaseissa ainakin muoto tekee sen, ettei tee jäähdy nopsaan, mutta noiden kuppien materiaalikin saattoi olla osatekijänä. Oli mikä hyvänsä, kylmeni se.

Paras neulomatuoli

Opin myös, että olen liian vanha menemään naimisiin tai saamaan aviomiestä, ja että miehen pitää ehdottomasti olla saman ikäinen tai vanhempi, ja että pitää hyväksyä mikä tahansa mies, joka on jonkun mielestä hyvä mies 😳😖🙈 ...mutta on myös ihan ok olla ja asua itsekseen, jos siitä voi nauttia 😅. Luojan kiitos. Niin, ja kiitollisena siitä, että oppii neulomaan ja mahdollistaa itselleen lisätulot, hän halusi opettaa minulle arabiaa. Ehkä joskus, ei nyt kun on jo turkki ja sairaalaruotsi yhtä aikaa työn alla. Tai no, turkki on, ruotsi "lepää", tositoimet ovat vasta suunnitelmissa, aloitus viikolla x. Jotenkin pää ei nyt vastaanota ainoatakaan lisäkieltä tällä hetkellä. Hyvä kun nykyisten kanssa selviää sotkeutumatta sanoissaan, ja oppii lisää. Ihana tarjous silti.

En ole koskaan nähnyt kenenkään oppivan neulomaan niin nopeasti kuin mitä tuo rouva oppi. Viisi ohutta sukkapuikkoa, haastava lanka (oli hänen oma valintansa) ja niin vaan meni sekä aloitussilmukoiden luonti että oikeat ja nurjatkin. Ja siinä samalla selitti näitä neulonnan välineitä ja termejä minulle turkiksi. Muistanko? No vain sen, että tavuk şiş (kanavarras) sisältää puikkoakin tarkoittavan sanan şiş. Itse olisin käyttänyt sanaa iğne, neula... Kun hän on kutonut sukkaa nilkkaan asti, eli kantapään aloittamiseen asti, niin hän saapuu uudelleen kysymään mitä seuraavaksi tehdään. Ja minä aion kysyä muutamasta hautajaisiin ja häihin liittyvästä termistä / sanonnasta, koska ei ole aavistustakaan miten otetaan osaa tai toivotetaan mitäkin mm. näissä tilanteissa.

Saappaiden ja sateenvarjon ostolle on suunnattava loppuviikosta, ihan vain kaiken varalta. Neljän päivän myrsky ja sateet kohdistuivat toisaalle, näin vain pilvet kaukaa ja tuoksui sateelle. Meillä tuli vain muutama pisara. Pääosin on ollut kaunis, aurinkoinen ja lämmin sää. Taas kerran onnistuin toissapäivänä ajamaan potkulaudalla itseni "ihan loppuun" ja tänään on ollut siitä lajista lepopäivä. Vahvasta kilpailuvietistä, ts. kaikkensa antamisesta urheillessa on joissakin asioissa hyötyä, mutta tässä tapauksessa se kurittaa luontoa ja kroppaa aika paljon. Siitä vaan. Onneksi tulosta alkaa näkyä sekä vaa'alla että vaatteissakin. Se on palkitsevaa ja motivoivaa.

Ylivalottunutta päivää sinnekin

Motivoikaahan itsenne elämäniloiseen kuntoon, mitä se kohdallasi ikinä tarkoittaakaan. 

Kiinteistönvälittäjä, välittäjä ja kiinteistö

Näkymä, jonka nostaa asunnon 500 TL:sta 1000 TL:aan

Ulkona yön pimeydessä jyrisee upeasti kun ukkonen etenee. Pimeyden keskellä välkkyy aika ajoin myös salamoita, ja se on jotenkin aavemaista. Ukkoskuurot etenevät vuoristoon tai vuoristossa, koskapa eivät tällä kertaa tule meille, ja koska nyt yöllä lämpöasteita on vain vähän, niin vuoristoteille on annettu liukkausvaroitus mahdollisen lumen ja loskan takia. Aavemaista tunnelmaa lisää tuo naapurissa olevan kirkon äkillinen pimeys ja tyhjyys. Jostain syystä siinä ei aiemmasta vilkkaasta toiminnasta huolimatta ole näkynyt moneen päivään edes valoja, vaikka siellä on asunut vakituisesti yksi ihminen ja useampia lyhytaikaisesti. On outoa nähdä se pimeänä ja elottomana päivästä toiseen.

Tänään otti uutisista silmiini yksi mielenkiintoinen luku. 3.594.000 eli 3,6 miljoona. Onko se mielestäsi paljon vai vähän? Turkissa on virallisten tietojen mukaan tällä hetkellä 3,6 miljoonaa Syyriasta tullutta pakolaista, joita Turkki elättää, ja joiden hyvinvoinnista Turkki huolehtii. Samaan aikaan rikasta ja hyvinvoivaa esittävä Suomi kitisee muutamasta sinne asti tulleesta pakolaisesta. Eikä tuo 3,6 miljoonaa ole edes mikään huippu tai loppusumma, sillä nin kauan kuin muutamat typerykset leikkivät asekaupoillaan ja käyttävät Lähi-Itää hiekkalaatikkonaan, niin sekä tuhot lisääntyvät että pakolaisten määrä kasvaa. 

Kuulemma olohuone eikä eteisaula, niin kuin oletin

Myrsky ei muuten pettänyt. Sitä oli upea seurata sivusta. Kun se aikanaan tuli päälle, niin on vain kovat jyrinät ja välkkeet, mutta ei se näytä ollenkaan yhtä viehättävältä kuin vierestä katsottuna. Ja kyllä sataa, paljon. Lisäksi lämpötila laski tosi paljon. Vuorilla tullee paikka paikoin taas lunta.

Kiinteistönvälittäjät, joilta olen kysynyt asuntoja, sekä pari miespuolista kiinteistönvälittäjänäkin toimivaa ravintolassa työskentelevää tuttua saavat minut hepulin partaalle. Joka ainoa tekee samat virheet kerrasta toiseen. On vain kolme pääkriteeriä:
1. Meluton asunto (ei liikenne-, ravintola-, hotelli tai turistimelua)
2. Homeeton, siis uusi kerrostaloasunto tai asunto kunnolla rakennetusta kivitalosta
3. Ei keskustasta

Jokainen asuntoja valinnut ja esitellyt on pysynyt budjetissa, joskin jokainen on aina ottanut suoraan vain sen ylärajan. Kukaan ei nyt ole tarjonnut asuntoja, joiden vuokra olisi siellä budjetin keskivaiheilla tai alarajalla. Sellaisiakin on paljon. Jokainen on aina tarjonnut ylärajalle hinnoiteltuja. Myöskin ihan paskoista asunnoista on pyydetty ylärajahintaa, kuten tänään. Yksi asunnoista oli niin pahoin homehtunut, että sain vakavan sairauskohtauksen. Onneksi se oli viimeksi katsottu asunto. Kiinteistönvälittäjä katsoi hengitysongelmiani ja sanoi, että eihän täällä mitään ole, vähän vaan tuuletusta kaipaa ja maalia päälle. Kuulosti ihan Pihtiputaan touhulta.

Arvoaluetta, mutta kohtuus kaikessa

Ensimmäinen katsottava asunto oli bilesatamasta, Punaisen Tornin juurelta / takavasemmalta. Asunto oli oli uskomaton minihuoneiden sokkelo, ja jo ulkoapäinkin katsottuna seinät märkinä. Siellä en silti onneksi saanut mitään kohtausta. Mutta kiinteistönvälittäjä halusi salata sen asunnon helvetillisen meluhaitan, vaikka olin pyytänyt nimenomaan hiljaista, melutonta asuntoa. Sanoin siitä uudelleen autossa vielä siinä vaiheessa, kun hän käänsi auton tuolle alueelle. Omistajanaiselta kysyin ihan suoraan silmiin katsoen että onko täällä sesonkiaikana meluhaittaa yökerhoista johtuen. Hän vastasi rehellisesti, että melu on iso ongelma. Siitäkin asunnosta pyydettiin vuokraa 1,5 x se mitä maksan tästä nykyisestä, uudehkosta luksusasunnosta.

Ei kumpikaan em välittäjä, vaan vanha, tuttu kiinteistönvälittäjäni marisi tänään kun pyysin häntä kysymään minulle tuolla kauempana, kaupungin ulkolaidalla olevaa, ihan uutta ja luksusasunnoksi luokiteltavaa asuntoa, jonka vuokrahinta kuukausivastikkeineen on vain puolet noista keskusta-asuntojen vuokrista. Hetken mietin että miksi hänkin marisee... no, hänen palkkionsa on suhteessa asunnon kuukausivuokraan, yhden kuukausivuokran kokoinen. Ainoa, joka ei marise, on entinen miesystäväni. Hän otti lauantaiksi vapaapäivän sitä varten, että meillä on koko päivä aikaa kierrellä, katsella ja neuvotella. Ne asunnot ovat kaikki suoraan omistajilta, ilman välissä sähläävää kiinteistönvälittäjää. 

Asunnon paras näkymä pihalta taivaalle

Käytännössä on ihan sama teetkö sopimuksen ilman kiinteistönvälittäjää vai kiinteistönvälitystoimiston kautta, sillä oleskelulupaan vaadittava vuokrasopimus pitää tehdä notaarin luona omistajan ja vuokralaisen läsnäolessa, tai asianmukaisin valtakirjoin, ja se tulee olla notaarin vahvistama. Kiinteistönvälittäjien tekemät vuokrasopimukset ovat nykyään vain pala paperia, epävirallisia, mutta toki he edelleen tekevät ja siitäkin toiminnosta rahastavat. Kiinteistönvälittäjien ammattitaito mitataan sillä, kuinka osaa kuulla asiakkaan toiveen ja löytää sitä toivetta vastaavan asunnon. Näillä herroilla ei ollut kykyä kunnioittaa tai edes kuulla toiveitani. He veivät vain sinne, minne luulivat jokaisen turistin haluavan.

Niin, siis mikään tämän päivän asunnoista ei täyttänyt noita kolmea kriteeriä, ei edes yhtä ainoaa noista kolmesta kriteeristä. Valitse siinä sitten. Mutta onneksi ei ole hätää ajallisesti, eikä asunnollisestikaan, sillä yksi minulla on joka tapauksessa varattuna. Sekään ei täytä noita kriteerejä, mutta on kuitenkin asunto, jos ei muuta löydy. Uskon silti, että löytyy, mutta en usko kiinteistönvälittäjien apuun vaan tuttavaverkostoon.

Kirjoittaminen venyi aika pitkään, ja ensimmäinen myrskyrintama tuntuu olevan lopuillaan. Istuin pitkät ajat keittiön ikkunan ääressä keinutuolissa, ja sekä ihailin että pahimmin paikoin jopa pelkäsinkin salamointia. Keskivaiheilla myrskyä pilvet olivat taas tosi alhaalla, ja pilvisalamointi näytti olevan pelottavan lähellä. Kiehtovaa kaikessa voimallisuudessaan ja hallitsemattomuudessaan. Uusi rintama on tuossa meren päällä jo tulossa, välkkeestä ja äänestä päätellen, joten otan ison, kuuman teemukin käteen ja istahdan taas hetkeksi ihailemaan. 

😡 mitä törkeää manipulointia

Pimeä, pimeämpi, manipulointi

MIkähän oli, että taas osui "vahingossa" silmiini Suomessa tapahtuva, Alanyaan liittyvä uutisointi, joka ylitti ärsytyskynnyksen. 

Röyhkeä manipulointi ja helposti vietävissä olevien / tietämättömien / tyhmien / sokeiden ihmisten huijaaminen suomalaisuuteen, ja suomalainen auttaa suomalaista -fraasiin vedoten oli Se Juttu. Mutta on tässä sellainen kehitys tapahtunut vuosien saatossa, että aiemmin nämä vetosivat suomalaiseen rehellisyyteen, nyt enää onneksi oman kanssamaalaisensa auttamiseen. Se on tietysti totta, siis auttaminen ja sen halu, etenkin kun siitä saa ruhtinaallisesti rahaa. 

Raapaisen taas asian pintaa, koska sillä on merkitystä monen köyhän turkkilaisen perheen elämälle. Asiasta ääneen puhumisella on oleellista merkitystä monelle vähävaraiselle lapsiperheelle. Tämä on taistelua, jossa röyhkeimmät ostavat rahalla tunnettuutta, luotettavuutta, nimeä ja valtaa. Kyllä, rahalla voi ostaa hyvän maineen ja luotettavuuden juuri niiden silmissä, jotka eivät tiedä, ja jotka ovat heikoimpia. Ja niitä, joilla ei ole yhtä isoa budjettia maineen yms ostoon, voi huoletta syyttää ja mustamaalata ties mistä, sillä niin Suomessa kuin Turkissakin korruptio jyllää. Rahalla saa kaiken haluamansa (paitsi aidon rakkauden, kunniallisuuden, hyvän sydämen ja taivaspaikan).

Moni on asiasta hiljaa, ja jokunen tästä puhuu, kukin tavallaan ja tahollaan. Tämä pikkuitikka puuttuu tähän(kin) asiaan.

Moniko niistä, jotka ovat lukeneet tuota suomalaisen iltapäivälehdistön rahalla ostettua sontaa, miettivät keitä oikeasti ovat ne, jotka siitä kärsivät? Ja miettinyt millaisia ovat oikeat toimintatavat? Pelottelemalla, myös ilman mitään järkisyitä, siis pelkällä pelottelulla laumakäyttäytyviä ja vähemmän tietäviä suomalaisia viedään juuri sinne mihin halutaan, juuri niin kuin halutaan. Tai ainakin yritetään viedä. Voi laittaa vastaankin.

Kyseenalaistitko sinä viime päivien Alanyan asuntomarkkinoista tehtyjä, rahalla ostettuja iltapäivälehtien juttuja ja ns. uutisointeja? Tai mietitkö miksi aina tähän aikaan vuodesta tuo sama lehdistö tekee jutun tuosta samasta suomalais-kurdilaisperheestä ja sen asuntobisneksistä? Ja nyt oli samaan asiaan liittyen, ja samaa myyntiä tukevasti tehty juttuja kolmena peräkkäisenä päivänä. Edes Sampo tai Keskisen Vesa eivät enää saa noin paljoa myyntiä edistävää medianäkyvyyttä ko lehdistöltä. Ja saas nähdä montako, paljonko vielä tulee lisää. Entäpä ajoitus? Joka vuosi viimeistään tähän aikaan, joskus myös keväisin, ja aina suomalaisten Alanyaan tulon aikoihin saman miehen nimi ja bisnekset nousevat superpositiivisiin otsikoihin, mutta pelottelusisällöllä.

Alanyassa on paljon esim. tänne avioituneiden ja muuttaneiden suomalaisten naisten pyörittämiä, laillisia kiinteistönvälitystoimistoja. Kyseiset naiset ovat käyneet vaadittavan kiinteistönvälittäjäkoulutuksen ja saaneet valtiolta hyväksynnän toimilleen. Mutta haluaako samainen lehti tehdä joka vuosi jutun eri kiinteistönvälittäjästä, vai aina samasta? Aina samasta. Mitähän he siitä saavat vastineeksi? Ainakin klikkauksia ja huomiota, ehkä jopa myyntiä. No, jutuissa kylkiäisenä on usein toinenkin, mielellään nainen, niin kuin tälläkin kertaa, mutta pääjehu ja pääsanoma on aina sama. Osta meiltä, älä luota kehenkään muuhun, etenkään turkkilaisiin. Alanyassa on ihana asua, siitä kertoo tämä ja tämä ihminen. Osta meiltä. 

Mainitsen erikseen sen, että tuo toinen, nyt juttuun mukaan vedetty pariskunta on minulle tuntematon, eikä minulla ole mitään kokemusta heistä tai heidän toimistaan. Puutun nyt toiseen puoleen asiasta, tuohon taktiseen manipulointiin, joka vie monelta paikalliselta perheeltä leivän.

Ja vaikka näiden vuosien aikana olen oppinut paljon, niin tässä asiassa olen jyrkkä. 

Otsikolla Vältä huijarit nämä kurdimiehet vetoavat siihen, että ethän sinä Suomessakaan parturilta tai taksikuskilta asuntoa ostaisi. 

Jos tuttu parturi, taksikuski tai ravintolan tarjoilija kuulee toiveesi löytää mieluinen asunto Alanyasta, niin mitä on se, mistä nämä kaksi jutussa nyt esiintynyttä kurdimiestä sinua varoittelevat? Jos sanot sille taksikuskille, parturille tai tarjoilijalle että olet kiinnostunut ostamaan Alanyasta asunnon, niin mitä sen jälkeen tapahtuu? No, paljon voit siihen itsekin vaikuttaa, mutta yleensä asia etenee uusien asuntojen kohdalla näin:

1. Taksikuski / parturi / tarjoilija kysyy sinulta millaisen asunnon haluat?
2. Sinä kerrot millaisen haluat.
3. Taksikuski / parturi / tarjoilija soittaa pari puhelua, ja kysyy tutuilta rakennuttajilta tai kiinteistönvälittäjiltä onko sopivia tarjolla.
4. Hän vie sinut tapaamaan joko tuttua kiinteistönvälittäjää tai rakennuttajaa.
5. Menette yhdessä katsomaan asuntoja.
6. Mahdollisesti löydät mieluisen, ja sanot että haluat ostaa sen.
7. Neuvottelet ostosta ja sen ehdoista joko sen tapaamasi kiinteistönvälittäjän tai rakennuttajan tai hänen toimistossaan työskentelevän kiinteistönvälittäjän kanssa.
8. Teette sopimuksen kaupasta, ja paperit käännetään sinulle ennen allekirjoittamista suomeksi, paitsi jos hyväksyt englanninkieliset paperit, joita monilla rakennuttajilla on.
9. Maksat ennakkomaksun, joka on usein 10 % kauppasummasta.
10. Kaupan paperit hoidetaan kuntoon lakien mukaisesti joko kiinteistönvälittäjän tai rakennuttajan toimiston ammattilaisten toimesta, ja sinä saat seurata koko prosessia tahtosi mukaan. Osakekirjan eli Tapun saaminen kestää nykyään yleensä vain jokusen päivän.
11. Kun asuntoon liittyvät asiakirjat ovat valmiit, maksat lopun kauppasumman ja saat saman tien omistusta osoittavat paperit itsellesi ja olet asunnon omistaja. (Tässä lyhyeksi tiivistettynä tuo proseduuri)
12. Kun sinä olet maksanut kauppasumman, saa sinut kiinteistönvälittäjän tai rakennuttajan luo saatellut Taksikuski / Parturi / Tarjoilija palkkion, jonka suuruus vaihtelee paljon. Osa saa vain hyvin pienen provikan, esim. 0,5 %. Jos tuolla taksikuskilla / parturilla / tarjoilijalla on ollut hyvä sopimus rakennuttajan kanssa, ja hän on vienyt sinut suoraan rakennuttajan toimistoon, saattaa hän parhaimmillaan saada saman provision kuin kiinteistönvälitystoimisto, eli 10 %.

Mitä tuo taksikuski / parturi / tarjoilija oikeasti teki? Hän toimi asunnon suosittelijana. Hän saatteli asunnon ostosta kiinnostuneen ihmisen asuntoja myyvän tahon luo, ja sai siitä vastineeksi myyvältä taholta korvauksen.

Miksi tämä taksikuskin / parturin / tarjoilijan teko on lehtijutun takana olevien tahojen kannalta ja mielestä sellainen asia, että siitä kannattaa suomalaisiakin pelotella? Tässähän ei ole mitään laitonta. Tässä ei ole mitään huijausta. Tässä ei ole mitään epäeettistä. 

Raha, raha, raha ja ahneus. He haluavat itse nekin rahat. Jotkut ihmiset, joilla on paljon rahaa, menettävät suhteellisuuden tajun ja kyvyn kunnioittaa toisia ihmisiä silloin, kun on kyse mahdollisuudesta saada vielä enemmän rahaa.

Tuolle turkkilaiselle, pienituloiselle ja kausiluontoista työtä tekevälle miehelle (taksikuski, parturi, tarjoilija tms) ja hänen perheelleen tuolla pienelläkin palkkiolla on suuri merkitys. 
Se saattaa mahdollistaa sen, että talven työttömyysaikana

•  syödään normaalisti
• saadaan hoidatettua hampaat tai jokin muu kropan vaiva
• mahdollistetaan perheen lapsille harrastus
• saadaan ostettua lapsille polkupyörät tms harrasteväline
• saadaan aikuinen lapsi naimisiin (käytännön mukaan vanhempien on ostettava asunto, maksettava "myötäjäisiä" tai järjestettävä häät yms)
• hankitaan itselle koulutus, tai vaikka vuohia tai puutarha-alue
• jne.

Jos ostat asunnon erillistä toimistoa pyörittävältä kiinteistönvälittäjältä, niin hän lisää pullealle pankkitililleen tuon saman summan, jonka taksikuski / parturi / tarjoilija olisi saanut, ja sen lisäksi vielä ison tukun euroja, koska heillä myyntihinta on jo lähtökohtaisesti paljon korkeampi kuin suoraan rakennuttajalta ostettaessa. Sen nimi on kate.  Ja suomalainen kiinteistönvälittäjä osaa ottaa välistä, koska tietää mitä suomalaiset ovat valmiit maksamaan. Osa ottaa röyhkeästi ja paljon, osa maltillisemmin. Jos neuvottelet hinnasta alennusta, niin ei se ensimmäisenä kiinteistönvälittäjän palkkiosta tai katteesta mene, vaan rakennuttajan osuudesta. Tai joillakin puoliksi, riippuu sopimuksesta. 

Ok, he vetoavat myös siihen, että heidän kauttaan autetaan kaikissa asioissa ennen asunnon ostoa, sen aikana ja sen jälkeen. Kyllä, niin tekevät myös rakennuttajat ja muut kiinteistönvälittäjät. Ja lähes jokaisella on tulkki tai työntekijä, joka puhuu suomea, ruotsia, norjaa, englantia, saksaa, venäjää jne. asiakastarpeen mukaan. Vedotaan siihen, että meillä nuo kaikki em sisältyvät asunnon hintaan. Hhmmm, kyllä siihen mahtuu sisältymään vaikka mitä. Vedotaan asunnon turvallisuuteen, laatuun ja ties vaikka mihin. Ja millä tavoin ne eroavat käytännössä muiden asunnoista? Erona on vain myyjän nimi ja hintalappu. Nämäkin nimenomaiset tahot myyvät asuntoja, joita saa myös rakennuttajalta suoraan, tosin siinä tapauksessa hieman edullisemmin. 

Jos ostat suoraan rakennuttajalta, niin heidän toimistossaan on aina kuukausipalkkaisia työntekijöitä sitä varten, että he hoitavat nuo samat velvollisuudet ilman lisähintoja ja ilman erillisiä myyntipalkkioita. He ovat yhtälailla ammattilaisia, joilla on vastuu ja velvoitteet. Usein he ovat enemmänkin ammattilaisia kuin rahankiilto silmissä etenevä, keinoja kaihtamaton kiinteistönvälittäjä. Rakennuttajalla on pelissä isot rahat, rakennusprojektit ja oma maine. Kiinteistönvälitystoimisto on vain kiinteistönvälitystoimisto. Molemmissa on ammattilaisia, jotkut niistä ahneita ja epärehellisiä, jotkut rehellisiä ja kunniallista työtä tekeviä.

Näitä jutuissa esiintyviä ihmisiä ja perheitä vastaan minulla ei ole mitään. Eläkööt niin kuin elävät, ja minä elän omaa elämääni. Lehti, joka juttuja julkaisi tekee työtään eli myyntiä tuoton toivossa, eikä heitäkään vastaan ole mitään. Sen sijaan toimintatapoja haluan kyseenalaistaa. Sumeilematonta laumamanipulointia pelottelun keinoin haluan kyseenalaistaa, erityisesti Alanyaan liittyvien juttujen osalta.

Pimeässä pohjolassa eristyksessä eläviä, arkoja, kehäkolmosen ulkopuolella asuvia suomalaisia kun on älyttömän helppo pelotella, ja moni uskoo automaattisesti. Pääkaupunkiseudulla on ehkä enemmän kyseenalaistamiseen tottuneita, kun elävät vilkkaammassa ja monimuotoisemmassa yhteiskunnassa, jossa näkee ja kokee kaikkea. Herää, pahvi, sanoi lapseni minulle murkkuikäisenä. Sanon pelkästään että Herää. Jos olet jaksanut lukea tänne asti, niin olet ehkä huomannut, että myös minun tekstini otsikko oli manipuloiva. Oliko syystä vai ei?

Kun joku sanoo julkisesti ja kovaa, että älä luota noihin muihin, ne huijaa, luota vaan meihin, niin teetkö automaattisesti heidän toiveensa mukaan, vai ajatteletko omalla järjellä? Annatko ohjata itseäsi pelottelemalla möröllä, joka saattaa olla jo siinä pelottelijankin vasemmassa kädessä kiinni, tai pelottelussa taustalla? Jokaisessa ihmisessä on oma pimeä puolensa. Jokaisessa. Toiset käyttävät pelottelua häikäilemättä hyväkseen, toiset tekevät parhaansa elääkseen mahdollisimman kiltisti, ja paljon siltä väliltä. Se että suomalainen ei muka huijaisi suomalaista on vain myytti. Suomalainen tai minkä maalainen tahansa huijaa omanmaalaistaan niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, jos on siihen taipuvainen, jos on ahneudelle ja välinpitämättömyydelle sielunsa myynyt. 

Vielä kerran: Ojennatko sen palkkion mieluummin ihmiselle vai ohjaatko rikkaan pankkitilille kasvamaan korkoa? Moni turkkilainen sesonkityöläisperhe tarvitsee lisätuloa elääkseen talven yli, ja omilla valinnoillasi voit auttaa fiksusti.

Autoretken antia kuvin ja sanoin

Alanyan lähivuoristoa 8.8.2018

Vuoristoreissu vuokra-autolla on tehty, ja rentouttavaahan se oli kaiken kaikkiaan. Oli myös voimauttavaa. Kiitos matkaseura <3 .Meri ja vuoret ovat jotain sellaista josta en luovu, jos saan valita. Toiset rakastavat metsää, metsän keskellä liikkumista ja kertovat saavansa puista voimaa tms. Minulle metsä on ahdistava paikka, mm. siksi kun se on niin suljettu, peittävä ja sisäänsä kätkevä. Vuoret ja meri tarjoavat avoimuutta, näkyvyyttä pitkienkin matkojen päähän, ja, ilmatilaa. Juu, tiedän, olen aiemmin ajatellut metsästä juuri päinvastoin. Elämän matkan edetessä asenteet ja mieli muuttuu.

Alanyan lähivuoristoa 8.8.2018

Kolme asiaa pääsi yllättämään tuon reissun suhteen. Ensimmäinen oli vuoristossa ajamisen aiheuttama epämukavuus, siis ennalta. Edellisenä iltana otin jonkun verran stressiä siitä, että

• me kolme suomalaista naista ajamme ilman paikallista miestä jyrkillä vuoristoteillä (paikallisen miehen läsnäolon suoma turva puuttui), 
• joiden reunamilta on pitkät pudotukset alas laaksoon (varaa ajovirheisiin tai virhearviointeihin ei ole), 
• ja että teiden kuntoa ja olemusta pitäisi osata lukea (nähdä ja ennakoida mahdolliset maansiirtymät teissä ja rinteissä). 

DimCayin patojärveä kaakosta 8.8.2018

Toinen yllätys oli ihmisten avuliaisuus. Ajoimme vuoristoon Alanyan Bektaşin kautta. Pysähdyimme vuorelle nousun jälkeen ensimmäiseen vastaantulleeseen ruokapaikkaan. Pieni perheyritys, keskustasta tullessa tien vasemmalla puolella oli monin tavoin positiivinen kokemus. Suosittelemme. Hyvää ruokaa, avoin ja ihana ilmapiiri ja erittäin avulias omistaja. Automme hörppi rinnettä ylös ajaessa yllättävän paljon polttoainetta, sillä en ollut tajunnut tankkauksessa huomioida moottoria ja automallia, vaan tankkasin keskivertokulutusta ajatellen. Jo tuossa vaiheessa näimme ettei polttoaine riitä suunnittelemaamme reittiin. Paikan isäntä kävi jossain marketissa tankkaamassa automme, eikä meidän tarvinnut etsiskellä polttoainetta sen enempää kuin ko markettiakaan.

DimCayin patojärveä luoteesta 8.8.2018

Kolmas yllätys oli reissun henkinen anti, rentouttavuus, kirjoitusideoiden runsas esiinnousu ja reissupäivän voimaannuttavuus. Siitä kerron myöhemmin. Tuosta ruokapaikasta suunniteltu reittimme jatkui Asmaca-kylän kautta Bademağaç-kylään. Tai sitten ei. Intuition mukaan vaihdoimme suunnitelmaa ja todellisuudessa emme kääntyneet Asmaca-kylään, vaan jatkoimme hiljakseen ajoa vuoren takapuolella kohti Obaa ja Tosmuria. Siellä käännyimme DimÇayılle päin ja ajoimme patojärven ympäri. DimÇayın tien vierellä on tosi paljon sisäänheittäjiä, jotka haluavat että ajamme juuri heidän ravintolaansa. Röyhkeimmät heistä seisovat keskellä tietä niin, että ohi pääsy on vaikeaa ja on pakko pysähtyä. Samalla alkaa myyntipuheet. Mutta emme olleet nyt taivuteltavissa, sillä mukana oli oma piknik-varustus .

Tippukivimäisiä muodostelmia 8.8.2018

Monissa muissa paikoissa Alanyassa on tosi paljon piknik-alueita, joihin ihmiset voivat
pysähtyä perheineen viihtymään ja viettämään aikaa. DimÇayılta sellaisia ei löytynyt, vaan joka paikassa oli ravintoloita, kojumyyjiä ja jopa kameliratsastuksen myyjä. Olet turisti, joten syö, syö, juo, juo, osta, osta. Se on alueen tämän hetkinen tunnelma. Onneksi DimÇayıkin on talvella rauhallisempi, normaalimpi. Nyt se oli keskustan vastakohta. Alanyan keskustan myyjät ovat rauhoittuneet, ja keskustassa on ihana kävellä ja kuljeskella kun kukaan ei nyt uudistusten  myötä painosta ostamaan mitään. DimÇayılle asti tuo käytäntö ei vielä

Edellisen kuvan paikka kauempaa kuvattun

yllä, mutta ehkä jonakin päivänä.

DimÇayılla tehtiin asfaltointitöitä ja patojärveä kiertävän tieosuuden parannusta. Myös bussipysäkkejä katoksineen oli ilmestynyt tien varsille. Tämä oletettavasti tarkoittanee sitä, että kaupungin bussi alkaa kiertää DimÇayın patojärven lenkkiä 😍. Olisipa ihana, niin turisteille kuin paikallisillekin. Uskon sen lisäävän sekä alueen asukkaita että palveluita.Nyt vain toivotaan että bussireitti tulee ja aloittaa toimintansa mahdollisimman pian.

DimÇayın patojärven länsipuolella löysimme erään levikkeen, jota muutkin olivat käyttäneet pysähdyspaikkanaan. Siihen oli jopa kyhätty nuotiopohja. Isolla innolla levitimme pöytäliinamme alueelle, nostimme astioita, juomia ja juustokakkua. Saman tien ilmaantui iso ampiainen paikalle, ja toinen ja kolmas... minuutin kuluttua niitä oli niin paljon, että pysähdyspaikan vaihto oli meillä kaikilla mielessä, mutta ei ollut ihan helppoa saada astioita ja elintarvikkeita pois ampiaisten keskeltä. Olisin halunnut ottaa niistä kuvan, koska ne olivat käsittämättömän isokokoisia, mutta en uskaltanut paljoa liikuskella edestakaisin enkä ärsyttää ampiaisia kameralla tähtäilemällä. Sen sijaan ihailin niiden olemusta vaikka ne tulivatkin iholle. Muutama oikeasti kävi iholla ja vaatteilla, mutta makeat herkkumme onneksi kiinnostivat enemmän kuin me ihmiset.

Beyaz Saray-ravintolan vieressä, joen varressa oli

Alanyan Tophanesta tämäkin 8.8.2018

muitakin piknikillä, ja siihen mekin päätimme pöytämme levittää, edes hetkeksi. Tällä kertaa pääsimme herkuttelussamme pidemmälle, ennen kuin saapui ensimmäinen ampiainen. Annoin sille pöytämme ulkopuolelle lusikallisen vadelma-juustokakkua ihan vaan siksi, että ei tule pöydälle eikä iholle. Tosin arvelimme, että kohta se tuo mukanaan myös kaverinsa. Onneksi näin ei käynyt, ja tämä yksinään lentelevä ampiainen pysyi metrin päässä ja kauempanakin. Meillä ei sen sijaan ollut kovinkaan levollinen ja pitkään ko paikassa viihtyvä olotila, vaan jatkoimme matkaa Kesteliin.

Kestelistä palattuamme olimme Tosmurissa ohitustiellä liikennevaloissa. 2-3 sekuntia ennen liikennevalojen vaihtumista pois punaisesta, tööttäili takanamme oleva iso linja-auto meille siihen malliin, että menehän akka pois alta. Se hoputti etenemään vaikka vielä oli punaiset. No, odotimme valojen vaihtumisen, etenimme hieman mutta tavallista hitaammin ja vilkautimme jarruvaloja. Etenimme taas hitaasti muutaman sekunnin. Takana tööttäilevällä bussin kuljettajalla meni hermot ihan totaalisesti. Se kaahasi henkilöautojen väliin, tuli vasemmalle automme viereen ja alkoi kiilata meitä ulos kaistalta.

Tophanesta ylämuureille päin 8.8.2018

Sekä epäusko että hienoinen kauhukin tulvahti mieleen, sillä kaistat olivat täynnä autoja ja vaaran riski suuri. Ehei, niin helpolla ei pelotella eikä taivuta uhkailuun. Tiesin että tuossa alueella on kameravalvonta, ja oli paljon silminnäkijöitä, eli jos se aiheuttaa kolarin se myös maksaa. Toki ihmisten kokemia kärsimyksiä ei mikään korvaa. Otimme jo kännykät valmiiksi kuvaustilaan että saamme kuvan auton rekisterikilvestä, se kun oli vienyt kiilauksen siihen pisteeseen että jokusen sentin marginaalilla oli tullut eteemme ja temppuili siinä. Olin valmiina soittamaan poliisille jos jotain pahempaa toimintaa tapahtuu kuljettajan taholta, kun se yllättäen ja taas törkeästi kaistan ylittäen poistui viereisen huoltoaseman suuntaan. Joskus harvoin kohdalle osuu raivopäitä. Tuonkin rekisterikilpi oli 33 *** 03 eli ei ollut alanyalainen auto. Alanyan liikenne on rauhoittunut tosi paljon, ja siellä on nykyään hyvä ajaa.

Tophanesta kaupungintalolle päin 8.8.2018

Vuokra-autojen kapasiteettitesti on ylös Kalelle ajaminen. Viime syksynä ajamallamme autolla paloi  kannentiiviste 😁. Tämä kesti paremmin. Meillä oli sen verran onnea tuon auringonlaskuruuhkan keskellä, että edellämme ajoi kaupungin bussi n:o 4. Jos olisin ollut fiksu ja ajatellut loppuun asti, niin olisimme menneet Kalelle bussilla tai telerefikillä, köysiradalla / tuolihissillä. Fiksuudesta ei ollut tuossa kohden tietoa. Kalelle ylös ajaminen turistiautoilijoiden ruuhkan keskellä on stressaavaa silloinkin, kun alla on riittävän tehokas auto. Tämä oli ihan uusi (6.000 km ajettu), hyvin koko päivän toiminut, todella siisti ja miellyttävä ajaa muutoin, mutta moottori oli pienitehoinen. Kaksilitraiset ovat enemmän minun mieleeni. Joka tapauksessa pääsimme hyvin Kalelle, näimme auringonlaskun ihanat värit ja pääsimme vielä Tophaneenkin ottamaan iltahämäräkuvia (tosin käsivaralta).

Iso kiitos pankilleni

Alanyan Damlatakselta puistosta merelle päin 21.12.-17

Olen valtavan kiitollinen siitä, että osaan puhua turkkia niin paljon, että selviän yksin jopa astetta monimutkaisemman pankkiasioinnin. Tuntuu valtavan hyvältä. Ihan kuin olisin tasavertainen pankissa asioivien paikallisten kanssa. Turkin kielen opiskelun aloittaminen syksyllä 2013 on ollut yksi viisaimpia päätöksiäni. Nyt saan nauttia tuon pitkän ja kiemuraisen oppimispolun antimista, ja hehkutan sitä ihan mielelläni.

Huomasin eilen tai toissapäivänä, että turkkilainen pankkikorttini on vanhentunut. Tiesin myös sen, että pankki on tehnyt muutoksia toimintaansa, ja on ottanut käyttöön mm. uusia tilinkäyttöehtoja ja uuden hinnaston sekä tosi paljon uusia palveluita. Tähän mennessä en ole pystynyt käyttämään turkkilaisen pankkini nettipankkia, kun aina on ollut joku ongelma salasanassa, niin uudessa kuin vanhassakin. Tänään sekin selvisi... ja oli ihan oma vikani.

Virkailijalla on käsittämätön muisti. Toki minun on helppo muistaa hänet, koska hän istuu aina samalla paikalla, ja olen asioinut näiden viiden vuoden aikana enimmäkseen hänen kanssaan. Mutta asiakkaita on paljon, ja viimeksi olen käynyt pankissa vuosi sitten, joten siksi olin yllättynyt siitä, että hän muisti. Kerroin, että haluan lopettaa suomalaisen pankin käytön, koska se on täällä asuessa kohtuuttoman kallista, ja haluan saada turkkilaisen pankkitilini oheispalvelut käyttökuntoon että voin lopettaa suomalaisen tilin ja kortin käytön. Virkailijanainen ymmärsi kokonaisuuden, ja alkoi järjestää asioita palanen kerrallaan.

Damlataksen risteyksessä eräs kiehtova puu 21.12.-17

Aiemmin toinen virkailija sanoi osoiteasioissa, että en voi muuttaa tilitietoihini nykyistä oikeata osoitettani, koska siellä on vanhan passini numero. Uudella passilla muutosta ei voi tehdä. Tänään olin varustautunut. Minulla oli mukana kaksi edellistä, mitätöityä passia, sekä uusi, voimassa oleva. Passin numero on taas päivitetty, mutta joudun käymään vielä kerran siellä, nyt sähkölaskuni kanssa. Sähkölasku on tehty nimelleni ja nykyiseen osoitteeseen, ja uusinta sähkölaskua näyttämällä saan osoitteen päivitettyä.

Vanhentuneen pankkikortin tilalle sain uuden pankkikortin heti samalla reissulla. Minulle tarjottiin myös sirullista korttia, joka on täällä aina luottokortti, kun kysyin sirullista korttia. Turkkilaisessa debit-kortissa ei ole sirua, mutta halusin sen mieluummin. Se on loppupelissä turvallisempi, sillä jos joku esim. varastaa sen, niin ei ainakaan pysty tekemään sillä minulle velkaa. Tuo debit-kortti yhdessä nettipankin kanssa riittää hyvin minun tarpeisiini. Kortti oli muuttunut aiemmasta, ja huomasin että siinä on joku kultaominaisuus, mutta tsekkasin vasta kotona nettipankista tuota ominaisuutta lisää.

Pankissa loppui voimat, sillä olen edelleen kipeä, sanan varsinaisessa merkityksessä. Puolentoista tunnin sessio pankissa oli riittävän raskas. Tuo kultaominaisuus näkyi nettipankin mukaan kerryttävän tileihini liittyen kultaa, bonuksena kortin käytöstä. Siellä oli yllättäen jo pieni määrä kertymää. Kyseinen pankki on muutenkin erikoistunut kullan myyntiin ja talletukseen. Heidän pankin seinässä olevista automaateistaan voi ostaa tietyn painoisia, aitoustodistuksellisia kultapaloja.

Sama puu "unimuodossa" ylivalotettuna

Nettipankin käyttöongelmien takana on ollut hitauteni ja silloin reilusti heikompana ollut
kielitaito. Nyt ymmärsin tämän naisen puhetta täysin, ja siksikin asiointi tuntui tosi hyvältä, ja asiat sujuivat niin kuin niiden piti sujua. Kun nettipankin salasanani tänään vaihdettiin uuteen, niin minulla oli 3 pv aikaa vaihtaa salasana nettipankissa. Jotten unohtaisi ja mokaisi taas, niin heti kotiin päästyä kävin vaihtamassa salasanan ja tutustumassa uudistuneeseen, monipuoliseen nettipankkiin.

Olen hämmästynyt siitä, että tämän pankin nettipankkisysteemi on, kuten nostoautomaatitkin, oikeasti monipuolisempi ja modernimpi kuin S-pankilla tai Nordealla. OP:n nettipankkia en ole pitkään aikaan käyttänyt, joten siitä en voi sanoa mitään, ja muiden suomalaisten pankkien nettipankkeja en tunne yhtään. Yllätys oli positiivinen. Pankin termistö on hieman hankalaa, mutta kuvakkeet auttavat ja taisi siellä olla englanninkielinenkin vaihtoehto. Siihen en tietenkään halua vaihtaa, sillä haluan oppia lisää turkkia. Nyt olen tyytyväinen pankin asiakas. Tiedän taas miten saan rahat lähtemään tililtä :)) . Seuraavaksi opettelen kasvattamaan tulovirtoja nykyistä suuremmiksi.

Piparkakkua kakkuna 😍 Ihanaa!

Siitä tulikin mieleeni, että tänään syntyi ensimmäinen runo turkiksi. Se ei ole mikään käännös tai käännösyritys, vaan erään keskustelun saamista käänteistä aktivoituneiden tunteiden purkaminen ulos turkiksi, ja runomuotoon. Vähän kun vielä ärsytetään, niin osa tulee itseltä, ilman kääntäjää. Osaan tarvitaan silti hyvä kääntäjä. Tekstit eivät näytä onneksi ehtyvän, vaan niitä pukkaa ulos, nyt jo toipilasvaiheessakin. Tästä kun tokenen, niin testaan mitä punaviini tekee kirjoittamiselle. No, ensisijaisesti juhlistan alkavaa uutta vuotta, ja paria kirjaa. Toipumista vauhdittaa tänään apteekista haetut uudet lääkkeet, ja ennen kaikkea Ylpön tehojuoma (ilman hunajaa), eli sitruunasta puristettu mehu + 3 isoa valkosipulin kynttä sauvasekoittimella vaahdotettuna ja kurkusta alas kulautettuna. Vesi valui silmistä ja jotain suupielistäkin, kun tuota nautiskelin. On parempi tepsiä 😜.

Joka tapauksessa Hayat devam ediyor.

Teatterilla

Alanya kukkii nyt näin nätisti

Kävin illalla ensimmäistä kertaa Alanyan teatterissa. Arvelin, että turkinkieleni on tähän riittävästi, sillä oletin että tunnen osan niistä runoista mitä tuolla luetaan. Ja olin oikeassa, osa oli tuttua tekstiä. Lisäksi tiesin ennalta suurinpiirtein mistä juuri tämän päivän osalta tullaan puhumaan, sillä nyt on Seb-i Arus, eli Mevlanan kuolinpäivä, jota hänen toiveestaan juhlitaan hääpäivänä. Osa runoista sisälsi niin haastavaa kieltä sekä sanastollisesti että vertauskuvien tasolla, että en ymmärtänyt kaikkea. Yli puolet ymmärsin kuitenkin, eli tarpeeksi ensimmäiselle kerralle.

Esitys oli kaikessa yksinkertaisuudessaan vaikuttava, erittäin rentouttava ja puhutteleva. Olisin ollut likipitäen nirvanassa, ellei viereisen penkin mies olisi kiemurrellut kuin mato koukussa välillä hakien kehokontaktia ja välillä räpläten puhelintaan. Taisi olla koko salin levottomin tyyppi, mutta edes hän ei pystynyt pilaamaan näytöksen tunnelmaa ja hyvää fiilistä. Kannatti mennä. Ja isot aplodit kaikille kolmelle lukijalle sekä upeasta tulkinnasta että selkeästä artikuloinnista. Ulkomaalainenkin sai tarpeeksi selvää ja pysyi tunnelmassa. Tulen toistekin.

Tänään on ollut uskomaton päivä. Tunteiden tasolla on menty ääripäästä toiseen. Aamulla tuli valtavan huonoja uutisia, suorastaan uuvuttavia, itkettäviä, voimat täysin vieviä. Päivällä tein tietoisesti töitä, että sain noustua niiden suosta ylös, ja takaisin edes kohtuullisiin tunnelmiin. Ennen teatterille lähtöä taas tuli erittäin hyviä uutisia yllättäen ja ihan toisesta, mutta ensiarvoisen tärkeästä asiasta. Siinä sitten ilosta itkien taputtelen kasvopaperilla silmänympäryksiä yrittäen suojella vähäisiä meikkejäni samalla kun juoksen bussille. No, missasin sen mihin aioin, mutta pääsin seuraavallakin hyvin perille.

Alanyan kaupunginteatterin edustaa päivällä

Koska jäi hieman ylimääräistä aikaa, niin käväisin Migroksessa ajatuksella "juhlistan tapahtumaa karkilla". Iso pussillinen vaahtokarkkia tuli mussutettua ennen näytöksen alkua, vaan oli hyvää, ja kupli korvista ulos vielä näytöksenkin jälkeen, nam. Bussipysäkillä bussia ja kotiinpääsyä odottaessa pysäkin eteen kurvaa etäisesti tuttu autokauppias. "Mihin päin olet menossa? Asun itsekin siellä päin. Tule matkaseuraksi." "No en voi kun luulevat vielä h***aksi kun nousen pysäkiltä kyytiin". "Älä höpötä. No, tule sitten ajamaan." Ei tarvinnut kahdesti kysyä kuskin paikalle tuollaisen auton ollessa kyseessä :)) . Kivahan sillä oli lipua hiljakseen pitkin Atatürk-katua, hiukan kuin Lucky Luke hepoineen auringonlaskuun. "I'm a poor lonesome cowboy..." jäi tällä kertaa laulamatta. Oli nuotit hukassa.

Aina voi auttaa

Alanyan kukkivia pensaita 28.7.2017

Pankkien nostopalkkiot 😶. Miltä sinun pankkisi nostopalkkiot näyttävät lomamatkan jälkeen? Kun selasin Alanyassa tekemieni nostojen ja korttimaksujen jäljiltä pankkini tililtäni ottamia nostopalkkioita, niin mietin ihan vakavasti että kyseisen pankin käyttö tulee vähentää minimiin. Pienimmillään nostopalkkio oli isojen kertanostojen yhteydessä, mikäli laskin oikein, niin 3,4 %. Tavallinen nostopalkkio näkyi olevan 4,5 %, ja pienissä korttimaksuissa pankin palkkiot olivat suurimmillaan 10 %. Jokaisesta käytetystä/ nostetusta tuhannesta eurosta siis 34 - 100 € menee pankille. Ohjaanpa jatkossa palkkiot ja palkat suoraan ulkomaiselle tilille, katsotaan sitten paljonko suomalainen pankki siitä siirrosta ottaa, sillä ottaahan se joka tapauksessa. Täällä kuitenkin oman paikallisen pankin käyttö, sen pankkikortin ja nettipankin käyttö on ainakin toistaiseksi pääosin maksutonta, ja maksullistenkin palveluiden osalta huomattavasti halvempaa. Kun pankkikortit toimivat yli rajojen kansainvälisesti, niin pankkivalintaa ei enää tarvitse sitoa kansallisuuteen, ellei välttämättä halua.

Sääennusteen mukaan lämpötila nousee täällä tänään noin +36 C:een, ja parin päivän päästä ollaan jo lukemissa +39 C.  Kuumin kausi on siis tulossa, mutta vielä on vaihtelua päivä- ja yölämpötiloissa. Peiton kanssa saa vielä nukkua yöt, niin kylmästä yötuuli puhaltaa vuorilta, vaikka parvekkeen ovi onkin vain osittain auki. Ei siis tarvita mitään viilentävää ilmastointia, se hoituu luontaisesti. Yölämpötilat ovat olleet noin +21 - 23 C, eikä ne sääennusteen mukaan siitä paljon näytä nousevan seuraavan parin viikon aikana. Sadepilviä näkyi viime viikolla katsotussa ennusteessa parille päivälle, mutta niin niille on käynyt kuin muillekin vastaaville, eli ovat kadonneet. Käytännössä ei sada eikä paljoa pilvistelekään, paistaa vaan. Meriveden lämpötilaksi satama ilmoitti tänään + 29,8 C joten herkkähipiäisemmätkin tarkenevat ainakin kastautua.  Ihana, lähes ihon lämpöinen vesi 💙.

Jäänteitä sairaanhoitaja-ajoilta on mm se, ettei sinisen sydämen käyttö tunnu luontevalta. SIninen sydän merkittiin niiden potilaiden papereihin, joiden kunto oli lääkärin mukaan sellainen, ettei potilasta enää elvytetä, jos sydän sattuu pysähtymään. Nykyään asia pitäisi kai sopia potilaan, omaisen ja lääkärin kesken, vaan onkohan todellakin näin... monissa keikkapaikoissa päätös on tullut hoitohenkilökunnalta heidän palaverissaan, tiimikokouksessaan tai lääkärinkierrolla. Kaikilta potilailta ei edes kysytä, eikä kaikkien omaisilta. Monisairaat päätyvät helposti tuohon tilanteeseen, työkokemusteni perusteella, ja niin kai minullekin aikanaan tapahtuu. Toki tässä on isot erot maiden ja kulttuureiden välillä. Tätä paikallista kulttuuria en tuon osalta sairaalamaailmasta tunne. Oletus on keskusteluiden perusteella, ettei ketään jätetä elvyttämättä jos vaan voidaan elvyttää. Ei siis ole mikään oikeassa työelämässä nähty tai kuultu käytäntö, vaan keskustelun ja elämän kunnioittamisperiaatteiden myötä syntynyt käsitys. Täällä tiettyjä asioita ei lasketa Suomen tavoin rahassa, tuotavuudessa eikä tehokkuudessa. Ihmisarvo ei vähene iän myötä, vaan kasvaa.

Kohta näissäkin on hedelmä, hyvä sellainen

Kivuista pari sanaa. Vasen käsi on lähes "käyttökelvoton", kun kyynärpään nivelet ovat ihan jumalattoman kipeät. Oikean käden sormet ja jaloista päkiät ovat samaa sarjaa. Jää tuo murtumakipukin toiseksi. Nyt alkaa mennä ärsytyksen puolelle aika vahvasti. Eilen illalla olin jo niin kärttyisen hankala, että päätin olla kirjoittamatta mitään muka kädelle lepoa antaen. Käytännössä käytin sitä kuitenkin, mutta enpähän ainakaan kirjoittanut ulos kaikkea mitä eilen ajattelin. Tosin en saanut tehtyä mitään muutakaan hyödyllistä. Onneksi aina ei tarvitse olla tarpeellinen eikä hyödyllinen. Voi vaan olla juuri sellainen kun siinä hetkessä on, ja voi hyväksyä itsensä silti. Muiden hyväksyntää ei kannata hakea, ei hyvinä eikä huonoina hetkinä, vaan ainoa tarpeellinen on itse itsensä hyväksyminen.

Ai niin, eräs nuori mies. Hän oli huijarisukulaisensa uhri. Hänellä oli ammattikoulutus ja virka valtion tehtävissä. Norjassa asuva setä kuitenkin houkutteli nuorta miestä luvaten kuunkin taivaalta, ja vanhempaan sukulaiseensa luottaen mies irtisanoutui, ja lähti Norjaan. Siellä mikään ei ollut niin kuin setä oli luvannut ja esitellyt, eikä mikään onnistunut odotetulla tavalla. Nuori mies palasi kotiinsa, virkansa, ammattinsa ja pajon rahaa menettäneenä. Hän kävi paluunsa jälkeen pitkällä seikkailulomalla kiertäen TUrkin historiallisia kohteita ja kauniita rantoja, keräsi itsensä uudelleen, ja sanoi toissapäivänä, että jospas hän sitten uudelleenkouluttautuisi, vaikkapa kampaajaksi tai kokiksi tai ihan miksi tahansa. Tuntui vaikealta kuvitella hänet erittäin fyysisen ja urheilullisen työn jälkeen jossain sisätilassa, kampaamossa tai keittiössä onnelliseksi, ja lähetin vinkin PT-koulutuksesta.

Nuori mies ei ollut ikinä kuullutkaan personal trainereista, ja luki lähettämäni linkit ja koulujen mainokset. Puoli tuntia myöhemmin hän puhkui intoa ja iloa, kiitti vinkistä ja sanoi löytäneensä jotakin mitä todella haluaa tehdä. Hänen entinen sotilasuransa ja koulutuksensa katsotaan eduksi kyseisessä koulutuksessa, eikä tarvitse nyhjöttää sisällä, ellei halua. Ihmisiä voi auttaa niin monin eri tavoin. Ei tarvita rahaa, ainoastaan sydän, läsnäolo ja ajattelukyky. Auta siis ketä voit. Maailma ja naapurustokin on pullollaan ihmisiä, joille saatat pystyä antamaan toivoa ja iloa, ainakin hyvää mieltä. Lyhyesti: ole kiltti.

Liittyen tuohon edelliseen, sekä bloggaamiseen, kirjoittamiseen ja muuten vaan kohteena olemiseen. HErsyvää naurua synnyttänyt blogikirjoitus matkabloggajilta.