Yksi vuorokausi elämää

Kerron kohtuullisen lyhyesti yhden ainoan vuorokauden tarinan... vai onko kuitenkin kymmenen tarinaa vuorokaudessa, en tiedä. Katsotaanpa.

Herään aamulla vähän yli yhdeksän väsyneenä ja kärttyisenä, mikä on ollut aika harvinaista viime vuosina. Tiedän, että päivän tehtävälista on pitkä, sillä olen taas ostanut äkkilähtölennon, sen kun sai halvalla, ja olen luvannut olla töissä Turkin ulkopuolella pidempään kuin mitä olisin koskaan aiemin saattanut kuvitellakaan. Vaan tuolle lupaukselle hyvänä motiivaatiota kasvattavana tekijänä on ollut nykyinen vuokranantajaperhe, ja siitä johtuen entistä paljon suurempi halu lopultakin saada oma asunto. Eikä lupaukseni harmittanut, ei. Se ei ollut väsymyksen ja kärtytyksen syy, vaan tietoisuus siitä, että tänään pitää saada hoidettua tosi monta asiaa sille mallille, että voi olla pitkään pois, sillä seuraavana aamuna on lento. Yökin tuli nukuttua levottomasti ja kun siihen lisää ilon herätä naapun rouvan isoon ääneen ja kolisteluihin, niin ei siinä mielentilassa mitään hymytyttö-patsaita voiteta.

Illalla olin laittanut parille turkkilaiselle tutulle miehelle viestin, että josko jompi kumpi heistä voisi auttaa vuokranmaksutapahtumassa olemalla läsnä ja varmistamalla tilanteen sujuvuuden. Toinen heistä soitti aamulla, ja sanoi että se sopii, jos vaan sopii nyt. Olin herännyt 15 min aiemmin, harkitsin juuri kylmään suihkuhuoneeseen uskaltautumista, kahvin keittoa ja aamupalaa, ja tiesin että iltapäivälle olen luvannut olla kaupungilla toisessa tapaamisessa, joka on tärkeä ja välttämätön. Kun aikani väitin vastaan (superkohteliaasti) ja yritin siirtää aikaa myöhäisemmäksi, niin hän sanoi että "yritäpä nyt päättää mitä sinä haluat, ja tuletko kohta kaupungille vai et, ja soita sitten hetken päästä takaisin." Varttitunnin istuin samalla tuolilla tuntien kuinka stressi käy päälle, kuinka vaihtoehdot ovat vähissä ja aamupala ja suihku on unohdettava. Soitin, ja sanoin olevani tunnin päästä keskustassa. "Soita kun olet täällä ja valmis pankista, niin ajetaan autolla teille ja mennään vuokraisännän luo." *huokaus* tai pari

Bussipysäkki ko busseille on onneksi niin kaukana, että sinä aikana ehdin jo nähdä kauniin meren turkoosin eri sävyissä. Ehdin kuulla lintujen laulun ja tuntea auringonvalon voiman kasvoillani. Lämmöstä ei puhuta mitään, ja vetäydyin syvemmälle toppatakin uumeniin, koska aamupalaton kroppa ei ihan helpolla lämmennyt. Silti kaikki kauneus ja rauha alkoi hymyilyttää. Hymyssä suin astelin pankkiin vaihtamaan tiliini liittyvää puhelinnumeroa siihen suomalaiseen numerooni, joka oletettavasti toimisi SUomessa ja Suomessa tehtävän ulkomaat-avauksen myötä myös Ruotsissa (kuinka olinkin niin optimisti operaattorin suhteen). Pankissa tuli muutama muukin kysymys, ja sekä virkailijat että apulaisjohtaja olivat ystävällisiä ja hoitivat asiat sujuvasti. Lopuksi vielä vaihdoin Turkin liiroja euroiksi, koska ei ole enää suomalaista pankkikorttia, eikä voinut luottaa siihen että SUomen pankkijärjestelmä hyväksyisi turkkilaista pankkikorttia. Poistuin pankista tyytyväisenä ja hymyillen.

Kävin maksamassa puhelinlaskun, ja varmistin myös kaikki muut maksut, ettei jää avoimia laskuja. Tässä vaiheessa soitin tuttavalle. "Tulen juuri (hemen geliorum)". Odotin 40 minuuttia, ja olin jo revetä liitoksistani. Taas tämä tekee tämän, että odotuttaa. Taas. 44 minuutin kohdalla kävelin bussipysäkille, ja otin puhelimen että soitan ja kerron, että voi tulla suoraan meille sitten kun ehtii. Samassa hän kurvaa paikalle, ja tervehtii hymyillen. Puolitakkuinen hymy irtosi minultkin, muttei hän huomannut niitä takkuja, onneksi. Olihan tämä hänelle ylimääräinen vaiva, joskin hän saa siitä kyllä aineellisen korvauksen ns. vaateavustuskassin muodossa. No, hän siis tuli, ajoimme taloomme ja nousimme portaat ylimpiin kerroksiin. Hän ei kuitenkaan suostunut menemään vuokraisännän ovelle ilman kuittilomaketta, kuten ehdotin, vaan vaati minua kirjoittamaan kuitin, johon hän ottaisi vuokraisännän allekirjoituksen. Ja hän halusi mennä ovelle ilman minua, kun kuuli edellise kerran tapahtumat. Annoin hänelle rahat ja kuittilapun, ja istuin itse helpottuneena sohvalle.

EHdin vain hiukan miettiä matkalaukun pakkaamisen seuraavaa vaihetta, kun hän tulee jo takaisin sanoen "En halua, en ota tuota rahaa vastaan, olkoon!!". Herra ei ollut ollut ovella,, vaan rouva, ja teatraalisesti oli ovi läjähtänyt kiinni. Sanonkominämitäminäajattelin! En sano. Sen jälkeen, huomattavasti myöhemmin, ajattelin että pakkohan se vuokra on nyt saada maksettua, tai he voivat halutessaan tehdä maksamattomuudesta syyn heittää tavarani pihalle poissaollessani. Yritän soittaa vuokraisännälle, ei vastaa. Tuttava yrittää, ei vastaa. Ja tätä jatkuu yli puoli tuntia. Soitan sitten tutulle kiinteistönvälittäjälle, joka vahvistaa ajatukseni, ja sanoo että pakko se on nyt saada hoidettua. Hän lupaa soittaa vuokraisännälle, mutta pystyy siihen vasta tunnin kuluttua. Odotamme siis tunnin, puhellen niitä näitä, ja hermoni alkavat kiristyä aina kun ajattelen, että pitäisi jo aloittaa pakkaaminen että ehdin lennolle eikä mitään oleellista jää pois.

Tuttava siinä sohvalla näkee että alan hermostua, ja arvaa syyn. Sanoo että ala vaan pakata tässä samalla. Samalla hän kuitenkin ottaa puheeksi sen, että olen edelleen naimaton. Ehdin jo ajatella vaikka mitä sanoja ja ilmaisuja, niin kuin viimeisenä parina vuosikymmenenä vastaavissa tilanteissa, mutten sano. Hän kysyy muistanko hänen kaverinsa herra M:n. Juu, muistan. No mitä pidit. Ihan mukava mieshän hän on ollut kun olen hänet työssään nähnyt, ja naimisissa. Ei ole ollut enää moneen kuukauteen, vaan virallinen ero on astunut voimaan sen jälkeen kun olet viimeksi hänet tavannut. En edes muista milloin olen viimeksi tavannut. Noin vuosi sitten. Miten sinä voit muistaa? No, kun hän kyseli sinusta ja sanoi. Kyseli että oletko vielä sinkku, ja että olisitko mahdollisesti kiinnostunut, hän kun haluaisi uudelleen mennä naimisiin. Olisitko kiinnostunut tapaamaan hänet ja tutustumaan enemmän? Ja olisiko sinulla minulle ketään tyttöystäväkandidaattia? Olisi. 

Yli tunti meni, pakkaaminen ei edistynyt, mieli oli entistä enemmän hämmentynyt emmekä voineet enää odottaa enempää. Lähdimme ajamaan takaisin keskustaan, sillä oli sovittu tapaaminen tiettyyn kellonaikaan, ja oli myös tarkoitus ehtiä pikapikatapaamiseen tyttöystäväkandidaatin kanssa. Olimme ajaneet pari kilometriä, kun kiinteistönvälittäjä soitti. "Soitin sille miehelle, ja sanoin suorat sanat. Se odottaa nyt sinua siellä kotonaan, ja sinä menet nyt sinne, pyydät anteeksi vaikka oletkin oikeassa, mutta pyydät anteeksi koska se niin haluaa, maksat vuokran ja unohdat kuitin koska hän pelkää niitä kuitteja. Pyydät anteeksi, maksat ja sen jälkeen on rauha maassa. Ymmärsitkö? Ihan sama mitä ajattelet, mutta pyydät muodon vuoksi anteeksi. Ymmärsitkö. Nyt menet sinne ovelle heti." Olemme jo parin kilometrin päässä, kun on sovittu tapaaminen missä on oltava tiettyyn kellonaikaan, että nyt heti en voi mennä, mutta kahden tunnin sisällä olen siellä, tosin sitten yksin, mutta olen siellä, pyydän anteeksi ja maksan vuokran ilman kuittia. Hyvä. Ja heti sen jälkeen soitat minulle. Ok, soitan.

Tapaaminen ja tyttöystäväkandidaatin ja tuttavan kohtaaminen meni ihan ok. Sitten äkkiä sok-kauppaan etsimään lokumuja, joka on sellainen tuliainen, jota ilman en uskalla mennä muksujen luo. Siellä ei ollut. Seuraavana A101. No, siellä oli sitä kaikkein mieluisinta. Hyvä. Ja parit karkkipussit omaksi matkaevääksi ja kohti bussipysäkkiä. Pääsen kotiin, ja menen vuokraisännän ovelle. Rouva tulee avaamaan oven, ja liikekieli kertoo, että hän oli lähellä mäjäyttää oven kiinni nenäni edestä. Peruutin varmuuden vuoksi jo ennen oven aukeamista muutaman rappuaskelman alemmas, että tuntisi olonsa paremmaksi. Ehkä auttoi, ehkä ei. No, isäntä tulee ovelle. Pyydän anteeksi, ja tässä olisi seuraavan kuukauden vuokrarahat, ja loput kiinteistönvälittäjä maksaa teille kuukausittain. Minä tulen marraskuuhun, vuokrasopimuksen loppuun mennessä takaisin, pakkaan tavarani ja muutan pois, joten asunto on edelleen vuokrattavissa joulukuun alusta. 

Vuokraisäntä hymyilee ihan korvasta korvaan. Tulipa tiedosta iloiseksi, ehdin ajatella, ennen kuin hän sanoo mitään. Hän istuutuu rappukäytävän puolella olevalle tuolille, huokaisee pari kertaa ja kysyy että miksi lähden. En jaksa tällaista riitaista ilmapiiriä, että tarvitsen rauhallisen ja turvallisen paikan. Olen ollut sinuun vuokralaisena tyytyväinen. Älä mene. Asu tässä. *hämmästykseni oli niin suuri, etten kyennyt sanomaan mitään*. Rouva tuhahteli ja pöhähteli puoliraollaan olevan oven takana. Isäntä laittoi oven kiinni, ja jatkoi vielä. Keskustelimme lähes 10 minuuttia kuin kaksi hyväntahtoista ihmistä keskustelee. Jatkan asumista myös vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen, siihen asti kun on oma asunto. Kai. Rouvalla on nyt monta kuukautta aikaa sopeutua tilanteeseen, ja minulla aikaa keskittyä muihin asioihin ihan muualla.

Tässä vaiheessa päivää kello oli jotakuinkin viisi iltapäivällä. Nyt siivoan äkkiä asunnon, erityisesti keittiön ruokakaapit ja jääkaapin, että ne voi jättää, ja että on mukavampi tulla takaisin. Hups, kello tuli seitsemän. Noo, ihan hyvää aikaa vielä pakata, mutta kauhea nälkä, koska en ole vieläkään muistanut tai ehtinyt syödä. Keittiön pöydällä odottaa pakastimesta aiemmin otettu maissintähkä ja nuudelit. Laitan maissintähkän veteen kiehumaan ja laitan toiselle kaasuliekille vettä kiehumaan nuudeleita varten. Siinä välissä vilkaisen facebookin ja luen sähköpostit. Mitä?!? Ruotsiin on toteutunut mieluisan firman työhaastattelu! Jee!! Onneni kukkuloilla mietin kuvioita, ja tarkistn vielä, että kaikki tarvittavat paperit ovat varmasti pakkauskasaan päin menossa... kun ensin olen etsinyt ja etsinyt. Eikä ole edes monta hyllyä mistä etsiä.

Nostan myös pari ensimmäistä vaatetta laukun viereen, kun puhelin alkaa soida. Kun yksi puhelu päättyy, niin toinen soi saman tien. Hermostuksen tunne alkaa nousta, sillä väsyttää, en ole koko päivänä syönyt yhtään normaalia ateriaa, tai edes puolikasta vaan vain karkkia ja 2 kananmunaa. Samassa alkaa haista paahdettu  maissi. Ei******! Puolijuoksua keittiöön. Jep. Maissi oli kypsää, oletettavasti. Vesi oli kuivunut kattilasta lähes olemattomiin, ja alapinnalla oli kaunis paahto. Ja nuudelivesikin oli aika vähiin kiehunut. Lisään nuudelikattilaan vettä ja nuudelit, ja jätän maissintähkän siksi aikaa jäähtymään. Menen vaatekaapeille miettimään mitä pakkaisin. Alkaa haista palaneen käry: nuudeleiden vesi kiehuu kattilasta yli kaasuliekille, ja nuudelit ovat ylikypsää mössöä. Syön puheluiden välissä ja aikana siis pitkään keitettyä ja hiukan paahdettua maissintähkää sekä löllöt nuudelit niin runsaalla oliiviöljylisällä, että mietin jo kuka pöhkö laittoi näin paljon oliiviöljyä..

Puheluita tulee enemmän kuin edellisen kahden viikon aikana yhteensä, ja olen puhelimessa yli 4 tuntia, lähes 5. Viimeinen puhelu loppuu lähellä puolta yötä. Katson matkalaukkua, mietin aikaa ja tehtäviä joita varten pitäisi varautua, ja aivotoiminta on ihan seis. Yritän silti pakata. Kello 01 totean ettei pakkaamisesta tule mitään. MIkään ei edisty. Laitan kellon soimaan klo 07 ja nukahdan saman tien.

Levottomasti nukutun yön jälkeen tekee mieleni aamiaista, ja kun katson jääkaappiin, niin tajuan että se ja pakastin ovat vielä loppuun asti tyhjentämättä ja siivoamatta. Samalla kun keitän teetä (vaikka tekisi mieli kahvia, mutten henno avata isoa pakettia vain parin kupillisen takia) ja paistan 2 viimeistä kananmunaa siivoan jääkaapin ja pakastimen, mietin pakkaamista sekä tarkistan että sähkötöpselit ovat pois pistorasioista. Nielen "aamiaisen" pikavauhtia, tiedostaen että taksi tulee klo 09 noutamaan minua bussille, jolla menen lentokentälle asti. Väsyttää, ärsyttää ja tuntuu toivottomalta ehtiä pakata ajoissa. 8:30 soitan ja siirrän taksintuloajan klo 9:45een. Pakkaaminen on valmis 9:20 ja saan lähtövaatteet päälleni 9:30 mennessä. Odotan kohta pihalla, ja odotan ja odotan. Soitan pari puhelua, ja lopulta minut tulee noutamaan se eronnut mieshenkilö, joka halusi minut tavata, halusi tutustua enemmän. Ja koska aika on tiukilla, hän vie minut lentokentälle asti.

Autossa on aluksi karmea hiljaisuus. Tiedän että hän on ujo ja arka, mutta en ollut nyt kovin helpolla tuulella, ja ajattelin että hengähdän hetken ennen kuin jaksan keskittyä häneen. Hän löytää itsestään rohkeuden ja itseluottamuksen sillä aikaa, ja alkaa kysymysten runsas tulva. Vastailen, ja mietin samalla kuinka paljon ihmisen kysymät kysymykset kertovat hänestä ja hänen arvoistaan. Sillä hänhän kysyy niitä asioita, jotka ovat hänelle tärkeitä, ja päällimmäisenä hänen mielessään. Niitä asioita, joihin hän kaikkein välttämättömimmin haluaa ensiksi vastauksen. Jäin miettimään mitähän itse yleensä kyselen ihmisiltä. Häneltä kysyin vain yhden kysymyksen, minkä ikäinen sinun tyttäresi on.

Ensin ne kysymykset myös ärsyttivät, sillä niiden kuvastama arvomaailma oli erilainen kuin toivoisin. Pinnallisempi. Oli niissä silti yritystä sen verran, etten tyrmännyt häntä ainakaan vielä tällä ajomatkalla. Jos ujo ihminen saa aikaan tuonkaan verran, niin mitä hän saakaan aikaan sitten kun hän luottaa ja rentoutuu. Sitten vasta alkaa näkyä niitä syvimpiä arvoja. Ehdin ajoissa lentokentälle, koneeseen ja ihailemaan kauniita näkymiä koneen ikkunasta.

Nyt näyttää taas hyvältä, ja tuntuu vielä paremmalta

Meidän syksymme värejä täällä Alanyassa

Kone on korjattu ja pääsen taas naputtelemaan omaan tahtiin! Wuhuu! Tänään pelkkä koneen käynnistys kesti 12 minuuttia, eikä selainkaan auennut alle 15 minuutin 😣. Se oli tarpeeksi, ja sain inspiraation etsiä jonkun joka osaa diagnosoida vian ja korjata sen. Microsoft Support osasi. Windows 10:n päivitys oli infektoitunut, ja aiheutti käynnistys käynnistykseltä pahemmat ongelmat. Kiitos korjauspalvelusta, kone toimii taas. Jännä nähdä millainen kone on huomenna, uuden käynnistyksen jälkeen. Hyvä se on, uskotaan näin.

Mihinkäs sitä on elo-olo -jaarituksissa ja pyörityksissä jäätykään...

Vieläkin on lämmintä, siis turisteilla t-paitakeli ja minulla pitkähihisen paidan keli. Olen odottanut viileää talvisäätä saapuvaksi, enkä tiedä miksi, vaan ei se näy saapuvan. Onneksi ei, sillä onhan tämä +22 - +25 C sää oikein mukavaa ja kesäistä. Nyt kun 13 ikkunaa ja 4 parvekkeenovea on tiivistetty, ja aurinko paistaa pitkin päivää ensin olohuoneeseen ja sitten ruokailuhuoneeseen, niin asunnun sisälämpötila vaihtelee +22 - +32 C välillä. Se on aika paljon, mutta en henno tuulettaakaan, vaan annan päivän lämmittää asuntoa sillä yö kyllä viilentää. Ja yritän muistaa ostaa lisää tiivistenauhaa. Sitä on mennyt käsittämättömän paljon.

Sadepäivän kukkanen

Tänään pääsin ukkosmyrskyn makuun ihan ulkoilmassa, nahkakengät jalassa ja leveälahkeiset pitkät housut yllä, niin, ja ilman takkia. Sateenvarjona oli hentoisiin ja tuulettomiin pikkusateisiin suunniteltu kokoontaittuva rimpula, mutta osasin jo pitää sen reunoista kahdella kädellä kiinni samalla kun varsi oli kainalossa ja pää tuki yläosaa...ei hajonnut, ei mennyt nurin vaan ei se nyt kovin isoa alaa suojannutkaan. Olin onnellinen vedenkestävästä ripsiväristä, ja hetken aikaa harkitsin että annan satenvarjon vastaantulevalle mummolle, joka näytti kärsivän sateesta enemmän kuin minä. No, mukavuudenhalu voitti, valitettavasti.

Muutama tuttava on kysellyt miten miesrintamalla menee, joten voihan sen näin julkisestikin vastata. Hyvin menee. Ei ole mieshuolia = ei ole edes miesystävää. Rauhallista, tasaista ja stressitöntä. Tosin, olen harkinnut jo kolme viikkoa 3 viikkoa sitten ja 2 viikkoa sitten uudelleen esitettyä treffikutsua, ja tulin siihen tulokseen, että koska olen harkinnut noin pitkään, niin kipinä puuttuu, oleellista puuttuu. Siis en mene. Istun sen sijaan keinutuolissa kutomassa sukkaa 👵🙈 . Ja voi olla että elämällä on jotain muuta kehitteillä, ainakin seuraavan 50 vuoden aikahaarukalla, sanoo nirsoutunut toivossa eläjä. No, ainakin tanssin taas, ja se tuottaa takuuvarmasti enemmän iloa kuin huono / hankala mies. Niin että tulihan arvojärjestys taas selväksi?

Korvapuustien vuoro 

Olen joka viikko, monena päivänä viikossa ajatellut että tällä viikolla lähden käymään Gazipasassa. Joopa joo. Sohva on jo kuopalla yhdestä tietystä kohden, niin paljon olen siinä istunut syyskuun alun jälkeen, ja Gazipasa on vieläkin käymättä. Mikähän ajatusrajoitus minulla on tässä oikein päällä? Vaiko mukavuudenhalu? Saattaa olla että olen ennemmin takaisin Boråsissa kuin mitä ehdin tutustua Gazipasan keskustaan. Kyllä, sinne Boråsiin takaisin meno on aktiivisesti mietinnässä, mutta vasta ensi vuoden puolella, joskus, aikanaan.

Minulla oli toissapäivänä leipomispäivä pidemmän kaavan mukaan, ja tällä kertaa en vienyt naapureille ja vuokraisännälle maistiaisia, niin kuin olen aiemmin tehnyt. No, vastapainoksi molemmat leipoivat eilen. Tänään kun lähdin ulos, ei vuokraemäntä edes tervehtinyt, ja mietin mikä sitä nyt tällä kertaa ottaa päähän. Siinä vaiheessa vasta tajusin, että en vienyt heille pullaa, vaikka koko talo tuoksui korvapuusteille ja peruspullille. Olenko opettanut siihen, että aina leipoessa myös naapurusto saa jotain hyvää... iik.

Kurpitsa-kauraleipää, nam

No, hänen stressinsä saattaa kasvaa siitäkin, että haukka on syönyt kanoja, useammankin. Pikkutipuja, kukko ja yksi kana näkyi tänään pihalla. Muuta ei isosta kanalaumasta ollut jäljellä. Haukka näkyi kiertelevän tänäänkin myrskyn jälkeen. Jännä, ettei se vie tuota kukkoa. Meidän kukko on kyllä kiltti. Ei se liikoja huutele, enkä itse asiassa kuule sen koskaan kiekuvan aamulla. Joko olen tottunut, tai sillä on sikeä uni tai muita kiireitä.

Tänään Alanyan keskustassa kävellessäni silmät innosta levällään katselin kuinka on taas tullut uusia kauppoja, ruokapaikkoja, optikkoja, lääkäreitä ja vaikka mitä. Keskusta muuttuu kovaa vauhtia, ja muuttuu suurkaupunkimaisemmaksi. Siellä on tarjottavaa ja ratkaisuja, on houkutuksia ja mahdollisuuksia. On vaikka mitä. Vain juna / raitiovaunu puuttuu. Se olisikin 😍.

Antalyan ja Alanyan alueella on ollut viime vuosina useita metsäpaloja, ja niissä on tuhoutunut isot määrät metsää. Presidentin tuella viime viikonloppuna käynnistyi kampanja, jossa ihmisiä kannustettiin istuttamaan puuntaimia. Antalyan alueella sekä tavoite että tarjottava taimimäärä oli koko Turkin suurin, miljoona puun tainta. Niillä on saatu istutettua useampi hehtaari, siis oikeasti todella isoja alueita. Hieno projekti! 

Kovin on pihlajamainen, vaan on ihan muu puu. Nätti silti.

Projektista tuli mieleen myös kuvanveistäjien patsaskisa, joka on menossa kaupungintalon takana. Ja Eyes of Alanya valokuvauskilpailukin on edelleen menossa. Joulumarkkinat ovat tulossa noin kolmen viikon kuluttua. Teatterilla menee kaikenmoisia mielenkiintoisia lasten- ja aikuisten näytöksiä ja konsertteja. KAnsalaisopistollakin on opetustarjontaa, ja joillekin kursseille pääsee vielä. Osallistukaa ihmiset, ja harrastakaa jotakin. Sohvalla istuminen ei ole kehittävää, sanon kokemuksen syvällä rintaäänellä 😂 sohvassa on ihan oikeasti "kuoppa".

Huomenna on taas perjantai ja kaikkea kivaa tiedossa, sade-ennustuksista huolimatta.

Nainen, kaunis kukkanen

Alanyan ihanat värit auringon laskiessa 15.10.2019

On ihanaa olla nainen.

Voi huoletta olla juuri sellainen kuin on, eikä tarvitse olla paras, rikkain ja osaavin mies kovassa bisnesmaailmassa.

On ihanaa olla nainen.
Voi mennä ja tulla juuri sen näköisenä kuin huvittaa, vaatteita ja tyylejä vaihdellen. Välillä voi näyttää suosta revityltä, halutessaan voi olla viimeisen päälle chic, ja välillä hurmaava ihan missä tahansa asussa.

On ihanaa olla nainen, 
äiti, puoliso, rakas, osa perhettä ja sukua, toisinaan kavereiden kesken ja joskus yksinäisyydestä nauttien. Voi olla sitä mitä jaksaa ja haluaa, sitä mikä kutsuu ja kutittaa.

Olla ihanainen, ihana nainen
on parasta mitä voi itselleen tehdä. Kun itse rakastaa itseään joka mutkassa ja kurvissa, koroilla ja ilman, ihan reunasta reunaan niin myötä kuin vastamäessäkin, on vapaa olemaan juuri sitä mitä on. On vapaa olemaan ihana nainen.

On ihanaa olla nauravainen nainen,
nauttia naisen logiikalla elämästä, ottaa aurinkoa kynttilänvalossa sateen hämärtäessä ja ilostuttaa pelkällä läsnäolollaan, ainakin lemmikkikissaa.

Tässä on hyvä olla

~  ~ ~  


Minulla on kirjoitustehtävä, johon haluan kuulla ehdotuksesi. 

Kirjoitan novellia, jonka aiheena on 

• Rakkaustarina Alanyasta, suomalainen eronnut nainen ja turkkilainen vapaa mies. 

Kyseessä on onnellinen, romantiikkaa tihkuva tarina, jonka tapahtumapaikat ovat eri puolilla Alanyaa (/Turkkia), siis ihan oikeita, konkreettisia paikkoja, joilla on jotakin annettavaa. Paikkoja, joilla on luonnetta ja voimaa; jotka voivat sekä yllättää että olla yllättämättä.


Voisitko listata tuohon kommentteihin ainakin pari paikkaa, joihin haluat että vien tarinan henkilöitä. Kiitos. Kommenteissa on normaali valvontaprotokolla, ja kaikki asiaan liittyvät ja muutenkin tavalliset kommentit tulevat kyllä näkyviin. Jos kirjoittamani novelli jää heikoksi, tai epäyhtenäiseksi tms, niin jaan sen blogissa joka tapauksessa. Jos saan sen pysymään kasassa ja kutkuttamaan alusta loppuun, tai ainakin suurimman osan matkaa, niin se tulee painotuotteena saataville. Runko on jo pitkälle kasattu, henkilöt ja monta muuta asiaa synnytetty, mutta tapahtumapaikkoihin voi vielä päästä vaikuttamaan.

Mikähän on tarina tämän muraalin takana?

Niin, ollaan siinä pisteessä että sukan kutominen loppuu nyt. Jo edellisen sukkaparin aikaan aloin kaivata kirjoittamista, siis suorastaan Kaivata. Ja se on hyvä se. Neulominen teki tehtävänsä. Ruotsissa aloitettu Dream Project jatkuu nyt lämmin nauru ja tunteiden palo silmissä. Osansa asiaan tekee myös se kesäinen vetoni, että jos juniori tekee lopputyönsä joulukuuhun mennessä, niin minä kirjoitan kokonaisen novellin julkaisukuntoon. Juu, näyttää siltä että juniori lopultakin tekee lopputyönsä. Eh he hee, apuva ja Jipii! Saan siis ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tuon loppuun. Eräät teistä ovat lukeneet "Miehenkäyttöoppaan" alkua... Tämä on tavallaan sitä tarinaa, mutta eräänlainen esipuhe sille.

Sitten vielä päivän isot ilon aiheet. Istuin bussissa matkalla tanssitunneille, kun pysäkiltä nousi kaksi vanhempaa, pyöreää naista bussiin. Molemmat olivat taatusti vanhempia kuin minä, kukka-salvarihousuisia ja huivipäisiä ja hyvin eloisia ja iloisia. Toinen istuutui saman ikäiseltä näyttävän miehen viereen ja toinen käytävän toiselle puolelle yhden istuttavalle paikalla. Rouva, joka istui miehen viereen oli kohtalaisen kovaääninen ja jäätävän suorapuheinen. Kun hänen puheensa hiipi vähitellen tajuntaani, aloin hymyssä suin tarkastella rouvaa ikään kuin henkilöhahmoideoita hakien.

Nainen , kaunis kukkanen

Sain ilokseni selkeän ja suoran oppitunnin siitä, kuinka vanhempi nainen hankkii itselleen miehen. Rouvalla ei ollut sormissaan mitään sormuksia, ei myöskään vihkisormuksia, ja hänen puheensa ja käyttäytymisensä tukivat olettamaa että hän oli jäänyt leskeksi. Opin oikeasti yhden näkökulman lisää siihen miten itselle otetaan hyvä mies. Siis otetaan, heti kun havaitaan sopiva, eikä kursailla tai estoilla kysymysten kanssa, ei sen enempää ehdotusten kanssa. Tavoite selkeänä aktiivisesti maalia kohden kops.

Voitko uskoa, bussista poistui hymyileviä ihmisiä. Ei ollut jurottavia eikä masentuneen näköisiä. Hymy tai hekotus oli kasvoilla kanssamatkustajilla kun ovi avautui ja he poistuivat jatkamaan päiväänsä. Kohteena olleen miehen ilmeitä en nähnyt, enkä elekieltäkään. Hän kun oli sopivasti rouvan ja seinän välissä. Rouva teki tosi monta ihmistä hymyileväksi, soi iloa ja onnellisuutta muillekin kuin itselleen. Päivän hyvä työ. Ja hän kyllä edisti asiaansakin. Minä en ikipäivänä pystyisi tuohon. Olen liian estoinen edelleen, mutta onnellinen sellainen.

Millä saa miehen pakenemaan?

Alanyan perjantaitorilta Atatürkille tultua näytti tältä

Pari sanaa miehistä, ainakin joistakin miehistä ja ihan kotikutoisella naisenlogiikalla. Kaikkiahan tämä ei tietenkään koske, yhtä tai kahta vaan, tai... hhmmm. Puutun taas tulenarkaan asiaan, mutta en malta olla puuttumatta. Kuinka vahva voi olla naisen vaikutus vastakkaiseen sukupuoleen, siis mieheen? 

Kuinka voimakkaasti luulet että me naiset vaikutamme poikamieheen, tai vanhaanpoikaan? Onko se vaikuttaminen tai henkilöön kohdistuva vaikutus positiivista vai negatiivista? Entä kaikki ne reaktiot joita siellä vanhassapojassa tapahtuu? Tällaisia mietin tänään torireissun aikana ja pitkään sen jälkeenkin. Hyväntahtoisen naurun yritin tallettaa jonnekin missä se ei häiritse asianosaista, mutta hymylle en mahtanut mitään. Se sai tulla ja aiheuttaa lisää hämmenystä.

Ihan tuoreita, vielä kosteita maapähkinöitä kuoressaan...

Olen tottunut ostamaan vihannekset ja hedelmät aina tietyn alueen, tietyn kylän ihmisiltä, joiden myyntipaikat ovat torilla viereysten. Vuosikausien asioinnin ja kokemuksen perusteella tiedän keneltä saan todennäköisesti mitäkin vihanneksia tai hedelmiä, ja sellaisina kuin haluan. Tärkeimpänä kaikista on ollut se, että niissä hinta ja laatu kohtaavat sen, että raha menee paikalliselle perheelle suoraan toimeentuloksi.

No, tietty perhe ja sen perheen aikamiespoika ovat myös tulleet näkötutuiksi. Kerran olin grillijuhlissa, jossa ko aikamiespoika oli mukana, ja keskustelimme paljon. Hän oli oikein mielenkiintoinen mies, oli kiinnostunut tapaamaan uudestaan ja tutustumaan lisää, mutta oli käytännössä vielä paljon minua pahempi parisuhdepakoilija. Tai sitten vain etsii täydellistä prinsessaa, eikä ole vielä löytänyt. Minä kun olen jo tooosi kaukana rinsessasta. Emme siis tapailleet, mutta hän ymmärsi että olisin ollut kiinnostunut tutustumaan lisää.

...ja muutama kuoren ulkopuolella.

Sen jälkeen aina, kun hän on nähnyt minun tulevan torille, on hän joko kääntänyt selkänsä tai paennut paikalta, jos se vaan on mahdollista. Yleensä "tunnen" hänen läsnäolonsa ja tuijouksensa, ja kun sitten käännyn, näen usein hänet selin kääntyneenä. Paitsi silloin kun näen hänet jo kaukaa ennen kuin hän näkee minua. Tänään kävi niin. Itse menin vain tyynen rauhallisesti ohi, mutta katsellen vastakkaisen puolen myyntipöytiä. Kolmen pöydän päässä käännyin katsomaan mitä hänen äidillään on myytävänä, sillä usein hänellä on hyviä tuotteita hyvään hintaan, ja kas, aikamiespoika oli karannut paikalta.

Minulla ei ollut aikomustakaan mennä pöydän luo tai jututtaa heitä, ei edes tervehtiä, sillä tapahtuneesta on jo vuosia ja olen oppinut tietämään ettei hän halua tervehtiä. Silti hän seuraa jos liikun alueella, katselee ja vaivautuu pakenemaan paikalta jos arvelee että saatan tulla pöydän luo. Yleensä en edes reagoi tapahtuneeseen, mutta tänään tilanteessa oli jotakin erilaista. En osaa sanoa mitä, muuta kuin se, että ainakin aikaa on kulunut niin paljon, että luulisi kaiken jo unohtuneen.

Arvaa jumittiko puoleksi tunniksi kesken kaiken???

Hänen toimintansa perusteella itselläni nousi vaan tahaton nauru ja ajatus siitä, että kuinka vahvasti hän edelleenkin mahtaakaan kaikkien näiden vuosien jälkeen kokea läsnäoloni. Hyvin mielenkiintoista. Ei johda mihinkään toimenpiteisiin tai tapahtumiin, mutta on silti äärettömän mielenkiintoista. Ihmisen sisäinen maailma kaikkineen on uskomaton aarrearkku yllätyksineen ja monipuolisine, käsittämättömine reaktioineen. Toki ne reaktiot ovat käsitettävissä kunkin omassa maailmassa, kun tietää taustat, tunteet ja ajatukset, mutta ulkoapäin katsoessa kuinka vähän voimmekaan tietää toinen toisistamme. Kuinka vähän voimme ymmärtää toisiamme, kun olemme kuitenkin vain katsetuttuja. 

Vaikka hetket ja ihmiset muuttuvat, ja jotkut asiat silti eivät muutu... kai.

Torilta vielä toinen juttu. Päätin että tänään löydän kardemummaa (kaküle), ja siksi lähestyin maustemyyjiä. Kysyin kahdelta sellaiselta, jotka muistan jo vuosia myyneen mausteita samoilla myyntipaikoilla joka perjantai. Ensimmäinen oli itse varattuna toiselle asiakkaalle, mutta hän hihkaisi apulaiselleen että on sitä tuolla. Apulainen näytti ensin jotain vihreää, en edes kunnolla nähnyt mitä, ja sanoin ettei se tuollaista ole, vaan etsin mustia siemeniä. TArjosi sitten mustakuminaa, ja sanoin taas etten etsi tätä. Sitten hän näytti taas jotain linnunsiemenen näköisiä, ja sanoin ettei ne näitä ole, ja kävelin toisen myyjän pöydän luo. 

Kardemumman siemenkotia siemenineen

En ehtinyt lukea mausteiden nimiä nimikylteistä, kun myyjä jo kysyi mitä etsin. Kyllä meillä on, ja ihan tuorettakin vielä, sanoi hän ja näytti samanlaisia vihertäviä linnunsiemenen näköisiä kuin aiempikin myyjä. Vasta siinä vaiheessa tajusin kysyä, että mitä tuon sisällä on. Kuvassa näet ne "linnunsiemenet" mitkä oikeasti ovat kardemumman siemenkotia. Niiden sisällä on pieniä mustia siemeniä, joita mistoin ennen ostopäätöstä, ja jotka jauhan huhmareessa ennen kuin sekoitan pulla- ja pikkuleipätaikinaan. 

Suomessa kardemumma myydään usein pitkässä muoviputkilossa jauhettuna (tai ainakin niin oli vuosia sitten kun olen sitä siellä ostanut), eivätkä nuo kuvassa näkyvät siemenkodat mitenkään muistuttaneet sen muoviputkilon sisältöä. Etsin kuitenkin kardemumman siemeniä, koska kuulin että siinä muodossa niitä löytyy täältä. No, ehkä seuraavalla kerralla kun tarvitse niitä, käyn sen ensimmäisen myyjän luona sanomassa että oikeassa olit, en vaan tunnistanut niitä. Onneksi erehtyäkin saa, täydellisiä kun emme ole, emmekä sellaisiksi tule.

Meille on luvattu neljän päivän rankkasade- ja ukkosmyrskyjakso todella kauniin, aurinkoisen ja lämpimän viikon jälkeen. Piti ihan viesteistä tarkistaa, ja aika moni tuttava on käsittääkseni tulossa tänne juuri tänä viikonloppuna. Ehkäpä sääennusteet eivät pidä paikkaansa, ja sateet purjehtivat toisesta kohtaa ohi. Tällä hetkellä näkyy kasvava kuu ja todella kaunis tähtitaivas. Hyvä keli unelmoida 😍

Sekaantunut omituisiin tilanteisiin, vai elämään

Alanyan iltalämpö tänään

Usein minulta kysytään miten pääsen osalliseksi niistä tilanteista joista täällä kerron. Helposti. Olemalla läsnä ja "oikeaan aikaan oikeassa paikassa". Tai johonkin aikaan jossakin paikassa. Olen taas sotkeutunut johonkin täysin suunnittelemattomaan, joka johtaa taas johonkin muuhun yllättävään ja niin edelleen. Riittää että olen täällä, sanon ihmisille päivää ja vaihdan muutaman sanan heidän kanssaan. Kerron päivän kiemurat, lopputulosta en vielä tiedä.

Aamulla heräsin jo seitsemän jälkeen virkeänä ja hyvin levänneenä, ja teki mieli nousta ylös. Söin pikaisen (ja minimaalisen) kananmuna-aamupalan ja nautin litran vahvaa teetä. Kun keittiössä oli eilisen leipomisastiatkin tiskattu ja puunattu viimeisen päälle, niin aloin tehdä kauppalistaa. HArkitsin ensin, että josko sittenkin pidän vapaapäivän, mutta kropassa oli virtaa ja toimistoasia olisi parempi hoitaa tänään alta pois. Kävelin +35 C lämmössä (bussin mittari) pari kilometriä, että sain mieluisen bussin. Matkasin virkavallan toimistolle, ja totesin että siellä on hirveä jono ja on parempi tulla myöhemmin uudestaan. Kello oli tuolloin 13:25 ja ruokatunti oli päättymässä.

Jatkoin 82 Salı Pazarıın ostamaan kukkaruukkuja, ja löysinkin niitä sieltä hyvään hintaan, mutta en ostanut kun en ollut tajunnut ottaa "kuljetusta" mukaan. Käsissä en ala niitä kantamaan, ovat ne sen verran isoja ja painavia parvekeruukkuja. Kiersin koko kaupan, mutta en löytänyt muuta mielenkiintoista, mikä on sinänsä ihme. Karkkihyllyn kohdalla teki Tosi Tiukkaa, mutta pääsin ohi. Siinä vaiheessa tajusin, että dieettiohjelman lounasaikakin olisi ollut jo kauan sitten. Hyppäsin taas bussiin, siihen kolmanteen, johon lopulta mahtui. Edelliset 2 olivat ääriään myöten täynnä opiskelijoita ja turisteja, siis ihan oikeasti ovea myöten iho iholle täyteen ahdettuja. 

Ne meidän herkulliset kananmaksavartaat

Kävelin taas jonkun matkaa jotta pääsin virkavallan toimistolle, ja esitin siellä asiani: pitääkö minun ilmoittaa uusi puhelinnumeroni maahanmuuttoviranomaisille, vai päivittyykö se tänne automaattisesti. "Hei taas. Ei päivity automaattisesti, mutta ilmoita se lomaketiedoissa, kun seuraavan kerran haet uutta oleskelulupaa." Ok. Oli iso nälkä, ja tuttava kysyi olisinko keskustassa vielä jonkin aikaa, niin että voisimme tavata. Sovimme siis ruokailun Postin taakse, ja kävelin ainakin 1,5 km siellä lämmössä, kun kävin käsityötarvikeliikkeessä hakemassa tarvikkeita ja Bimissä katsomassa oliko se wc-mattopaketin tarjous nyt vai myöhemmin. No, ei löytynyt mattoja, eikä toisestakaan kaupasta löytynyt mieluisia.

Postin takana pienen odottelun jälkeen oli jo kiljuva nälkä, kun maksavarrasannoksemme tuli pöytään mielenkiintoisesti savuten. Lähempi tarkastelu paljasti, että eivät ne vartaat savunneet, vaan niiden alla saviastiassa olleet hiillokset. Söimme melko pitkän kaavan kautta nautiskellen, ja seurueemme sai yhden uuden jäsenen lisää. Jatkoimme siitä Damlatas-kadulle ihan vaan ajatuksena syödä jotain jälkiruokaa jossain. Hhmmm...  Joku oli avannut vohvelipaikan siihen kadun varteen 😅😜😭 ja tuttava halusi pysähtyä juuri kyseiseen paikkaan. Minulla kesti yli 15 minuuttia saada silmäni ja mieleni irti niistä vohveli-jäätelö-hedelmä-herkkuannoksista ja päätyä juomasivulle. Musta turkkilainen kahvi, kiitos.

Katu, jonka moni suomalainen tuntee

Siinä istuskellessa tuttava kertoi yhdestä sun toisestakin asiasta, ja jonkun niistä asioista vuoksi kävelimme Damlatas-katua sinne luolan ja köysiradan suuntaan. Siinä matkalla, sen jonkun asian vuoksi, pysähdyimme Kleopatra-ravintolaan kahville ja virvoitusjuomalle, ja istuimmekin siinä aika pitkään, kunnes seurueemme sai taas yhden jäsenen lisää, ja ilta alkoi pimentyä. Oli tullut kotiinlähdön aika.

En ottanutkaan sitä lähintä bussipysäkkiä AquaParkin ja KuveytTürk pankin lähistöltä, vaan kävelin pitkin Damlatasta kohti sen läntistä päätä, ja ihailin samalla maisemia, tunnelmia, ääniä ja ihmisvilinää. Siinä matkalla eräs taksikuski kysyi mihin haluaisin lähteä (meriristeilylle, Sapaderen kanjonille, Kapadokiaan...) että hän voisi lähteä mukaani vaikka useammaksi kuukaudeksi. 😳

Oli niin kiltin näköinen mies ja epätavallinen sanavalinta, että häkellyksissäni vastasin aika pehmeästi, mutta en lähtenyt mihinkään. Hän siinä sitten puheli ja kyseli yhtä sun toista, niin kuin hyvä kauppamies konsanaan, ja lopulta ehdotti että jos hän ei muuta voi, niin hän etsii minulle miesystävän. Käsittämätön mies. Alle 5 minuutin hän sai yllätettyä kahdesti, ja vieläpä niin että poistuin nauraen. Mutta hän onnistui kyllä siinä, että muistan hänet taatusti. Hän myy vielä paljon, niin naisille kuin miehillekin.

Jätin firman nimen ihan tuon "somisteen" sallimisen takia

Kun sieltä aikanaan nousin bussiin, niin samalla kun jäin bussista kotipysäkillä jäi siinä toisesta bussista naapurin mies ja hänen aikuinen poikansa. He olivat hyvin puheliaita. En ole tavannut poikaa aikaisemmin, enkä malttanut olla kysymättä kumpi heistä soittaa turkkilaista, kitaran ja luutun etäiseltä sukulaiselta näyttävää soitinta, jonka nimi nyt ei millään tule mieleen. Tulee vaan kasa turhia ruotsinkielisiä sanoja...

No, soittaja on ollut poika. Useamman kerran olen kuunnellut parvekkeella istuen tai olohuoneessa ikkunat auki istuen sitä soittoa ja laulua, sekä suht epätahtista rummun lyöntiä. En kehdannut kysyä kumpi sitä rumpua on tahdittanut. Joka tapauksessa useimmiten soittajat ovat olleet enemmän tai vähemmän maistissa, mutta laulu ja soitto on ollut nautittavaa kuunneltavaa. Nyt sain kutsun hänen huomiselle keikalleen, ja hän kuulemma ottaa mukaansa huomenna kun porukka lähtee. Ja siellä on kuulemma joku puhallinopettajakin, jolta saan edullisesti Ney-huilun, aloittelijan version, ja halutessani myös soittotunteja (kun vastasin että olen soittanut pianoa puolet ikääni ja huilua vuoden). Ja olisiko minulla kosketinsoitinta täällä, että voisin musisoida heidän kanssaan 😂. 

On vahva tunne, että olen sekaantunut johonkin.

Vuokraisännän luvaton vierailu

Sadevesi on vienyt rinnettä alas mereen...

Nyt on tullut aika puhua siitä, mitä seurasi vuokraisännän luvattomasta käynnistä asunnossani. Ne, jotka lukevat asiasta ekaa kertaa, niin siitä on kerrottu 20.1. lähtien pariin kertaan. Niin, keittiön kappeja oli auottu ja poliisi arveli että sieltä on etsitty viinaksia. Hups, ei löydy tästä asunnosta. Makuuhuoneen kaapit oli auottu, ja eniten ärsytti se, että alushousulaatikosta oli käpälöity mm. pitsipöksyjä. Olohuoneen käsityö- ja urheilutavarakaapit oli auottu myös. Ainoa mitä ei oltu auottu oli juuri ne tärkeimmät asiakirjat ja muistitikut sisältävä kaappi.

Odotin ensin kotiin palaamisen jälkeen pari päivää, että pahin ärsytys menee ohi. Sitten perjantaina menin vanhasta tottumuksesta Tosmuriin / Obaan Jandarman keskukseen. Siellä oli ystävällisiä poliiseja, kuten vuosi sitten touko-kesäkuulla, kun kävin siellä edellisen kerran ilmoittamassa ongelmasta. Kun kerroin missä asun, niin kävi ilmi että olenkin nyt poliisin alueella. Niin tietysti, koska asun keskustan alueella. Menin siitä suoraan poliisiasemalle, joka oli juuri ehtinyt sulkeutua ko palvelujen osalta. Eilen aamulla menin uudestaan ko poliisiasemalle, vain todetakseni että olen vieläkin väärässä paikassa. Jatkoin siitä oikeaan paikkaan, Anadolu sairaalan vieressä olevalle asemalle.

Siellä piti selittää kaikki aulassa, ihmisvilinän ja hälinän keskellä ensin tiskin takana istuvalle virkailijalle, ja sen jälkeen vieressä koko ajan seisoneelle nuorelle poliisille. Tämä saatteli minut sitten aulan vieressä sijaitsevaan toimistoon, jossa kahden eri pöydän takana työskenteli kaksi poliisia. Nuori mies selitti asiani poliisille, mutta ihan eri tavalla kuin mitä olin hänelle sanonut. Hän jopa lisäsi omiaan siihen kertomukseen. Jouduin keskeyttämään ja kysymään mitä hän tuolla sanomisella tarkoitti, ja korjaamaan sitten kertomuksen virheet eli sanomaan niin kuin asia on. Kaikki keskustelu asioitiin suoraan turkiksi, ja taas kerran olin onnellinen siitä, että kielitaito riitti asioimiseen.

Siitä mitä tapahtui ei tehty rikosilmoitusta, koska ongelmaksi muodostui se, että olin itse antanut avaimeni vuokraisännälle ilman että hän oli lyönyt tai uhannut aseella, ilman fyysistä väkivaltaa. Poliisit ymmärsivät tilanteen ja myönsivät sen olevan "ei-oikein", ei millään muotoa tavallista eikä sallittavaa. Jotta miehen olisi saanut juridiseen vastuuseen hänen olisi pitänyt anastaa tai ottaa avain minulta väkivalloin. Henkistä väkivaltaa, pelottelua ja uhkaamista ei huomioida. Olin itse omasta kädestäni antanut hänelle avaimen, piste. Vuokraisäntäni on varakas mies ja paikallista nimekästä sukua, joten kynnys puuttua hänen tekemisiinsä on oletettavasti korkea. Kaiken pitää mennä pilkulleen lakien mukaan, ja kaikki arvioidaan "surennuslasin" kanssa. Kaikki meni tuolla käynnillä silti oikeudenmukaisesti.


Poliisit neuvoivat, että 

1. Älä koskaan, missään tilanteessa anna avaintasi vuokraisännälle tai kenellekään ulkopuoliselle. Ei koskaan.
2. Vaihdata heti lukko.
3. Tarkista kaikki tavarat ja tule uudestaan jos jotain on hävinnyt.
4. Vaihda pankkitili ja/tai pankkikortin salasana.
5. Jos vuokraisäntä jatkossa millään tavoin uhkaa, kiristää, pelottelee tai pyrkii tulemaan asuntoon, niin tule uudestaan kertomaan asiasta poliisille.
6. Vuokraisännällä ei ole oikeutta tulla asuntoon omin luvin.

Herra Kukko lauleskeli puun alla Tosmurissa

Asunnon lukko on tänään vaihdettu. Valvontakameraan on jo muistikortti ja virtajohto yms. Vielä tarvitsee asentaa kännykkään appi jonka avulla kamera sekä hälyyttää kännykkään että lähettää kuvaa ja ääntä kun kameran liiketunnistin kytkee kameran päälle. Kamera on kätevä kytkeä päälle niiksi ajoiksi kun en ole itse paikkakunnalla. No, tänä vuonna olen tästä paljon pois, joten jos tähän tulee joku "kesäasukas" tuttavapiiristä, niin toki hän itse säätelee kameraa, ja kamera ei ole päällä silloin kun täällä asuu joku.

Herra Vuokraisäntää en ole nähnyt enkä kuullut, Rouvaa sen sijaan ei voi olla kuulematta. Joka ilta kun lamppu sammuu, ja alkaa oikea yö, niin... Rouva alkaa helvetillisen mekastuksen astioita keittiön marmoripöytään koluuttamalla, kaapinovia paiskomalla, tuoleja lattiaa pitkin siirtelemällä jne. Mistä nyt ikinä melua saakaan aikaan. Eilen olin onneksi niin väsynyt, että ehdin nukahtamisen paremmalle puolelle ennen kuin hän tajusi että valoni sammuivat, ja vaikka kuulin sen kaiken niin en jaksanut välittää niin paljoa, että olisin noussut ylös. Uni ja armeliaisuus voitti. 

Jos Rouva jatkaa tuota mielenosoituksellista käyttäytymistään vielä päivän tai pari, niin tekee mieleni viedä oveni ulkopuolelle lappu "Vuokraisännän luvattomien käyntien takia asunnossa on kameravalvonta". Asunnossa on onneksi hyvä ilmapiiri, levollinen fiilis ja rauhallista päivisin, ja tuskin tuo rouvakaan jaksaa viikkoa enempää mellastaa. Vähän kun vielä lämpenee, niin hänellä on työtä tuolla puutarhassa enemmän kuin jaksaa tehdä. Ilmat alkavat olla Suomen kesään verrattavia... sellaisia kahden paidan kelejä 😂. Yhdellä paidalla pärjää sitten kun on yli +30 C. Siihen on vielä hetki aikaa.

Kylmästi karilla

Kylmää, kuivaa ja karua

• Jotkut ihmiset tulevat elämääsi rakastaaksesi sinua ja antaakseen elämääsi lisää positiivisia asioita.
• Jotkut ihmiset tulevat elämääsi rakastaakseen sinua, ja käytännössä vievät iloa ja positiivisuutta vähemmäksi, tuovat eripuraa ja surua.
• Jotkut ihmiset tulevat elämääsi rakastaakseen sinua, ja jossain kohden matkaa se vaihtuu rakkaudettomaksi käyttämiseksi.
• Jotkut ihmiset tulevat elämääsi käyttääkseen sinua, hyötyäkseen sinusta mahdollisimman paljon.
• Jotkut ihmiset tulevat elämääsi käyttääkseen sinua, ja se vaihtuu rakastamiseksi, ilon kasvattamiseksi.
• Jotkut ihmiset tulevat elämääsi yrittääkseen tuhota sinut.
• Jotkut ihmiset...
• listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

On ihmisiä, jotka eivät rakasta sinua sellaisena kuin olet, eivät rakasta sinua itsenäsi, itsesi tähden. Heillä on tavoite, jonka saavuttamiskuvioihin sinä sovit. 

On ihan sama montako kertaa osoitat heille lämpimiä tunteita, he eivät osoita mitään aitoja lämpimiä tunteita sinua kohtaan. AIdon kaltaisia hätävara-lausahduksia ja halauksia löytyy.

On ihan sama montako kertaa heitä autat, he eivät auta sinua silloin kun sinä apua tarvitset. Paitsi silloin, jos olet jo kertonut että suhde on parasta päättää, tai silloin kun suhde on jo päättynyt ja hän haluaa palata takaisin.

Vaikka joku onkin mukana elämässäsi, se ei tarkoita sitä että hän on paras tai edes hyvä osanen elämääsi. Eikä kenenkään tarvitse olla alennusmyynnissä, tyyliin "no tulkoon tuo kun en muuta saa".

Hän, joka ei muista tavoitteitasi, elämäsi isoja suunnitelmia ei ole kiinnostunut sinusta niin paljoa, että haluaisi jakaa elämääsi ja haaveitasi. Ja hän, joka ei halua sanoa "me", mitä hän tavoittelee?

Kaikki edellä mainittu ei liity henkilöön josta alla puhun.

Ai mistäkö nämä tuli taas mieleen ja tekstiksi? Pitkästä parisuhteesta on tullut kylmä käyttösuhde, eikä toisella ole mitään halua muuttaa mitään, kehittää parisuhdetta mihinkään suuntaan, ei edes todelliseksi parisuhteeksi. Niin, samasta syystä purin parisuhteen aikanaan saman henkilön kanssa. Tuolloin käyttäytyminen muuttui, mutta nyt kun hän taas oletti olevansa varma osa elämääni, niin käyttäytyminen muuttui jälleen sinne ei-toivottavampaan suuntaan. Esim. nyt viimeiset 3 päivää hän tietää, että olen ollut kovasti kipeä (kuume, flunssa, mahatauti), ja ei näy eikä kuulu. Ei kysy miten voit, voinko auttaa jotenkin, tarvitseeko käydä lääkärissä, tuonko kaupasta jotain ruokaa... 

Valoa, eloa ja energiaa

Pahinta on se, jos toinen olettaa, että tässä nyt voidaan vaan tällei kaikessa rauhassa lilluskella eteenpäin, ilman mitään ponnisteluja ja panostusta. Vuodesta on tulossa tavoitehakuinen, tuulinen ja työläs, enkä minä jaksa hinata mukanani ainoatakaan perässävedettävää, etenkään jos tuo perässävedettävä ei jaa samoja tavoitteita eikä oikeasti edes tavoittele yhteistä perhe-elämää. Se minkä jo varmuudella tiedän, on kolmannen kokeilun olemattomuus. Ja periaatteessa "kokeilu" on ihan turhaa.

On taas syväluotaavan keskustelun paikka. On aika puhua nykyisyydestä, tulevaisuuden suunnitelmista, sinä-minä-me -kuviosta. 

Joku viisas on sanonut "Don't be somebody's sometimes" Älä ole Jonkun joskus.

Mitä todennäköisimmin olen samaa mieltä vielä silloinkin kun kuume ja tauti on poistunut.

Voi mikä mies 😍 ja mikä päivä

Konyasta Kütahyan käsinmaalattua posliinia

On ollut oikein päivien päivä, sellainen, joita ei usein osu kohdalle. Kun jo ennen kahtatoista hymyilytti ja oli hyvä olo, niin iltaa kohden on hymy vaan laajentunut ja ihan sydäntä lämmittää. Itse asiassa hymyilen täällä kuin pieni apina äitinsä kasvot nähdessään. Sillekin on erityinen syy.

Yöllä heräsin kertaalleen siihen, että päähän tuulee niin että tukka lähtee. Siis ihan syksyöisesti. Kääriydyin vain syvemmälle peiton sisään, ja ehdin arvata sen sadetuuleksi, ennen kuin nukahdin uudelleen. Kahdeksan maissa herätessäni oli edelleen stressaantunut olo, kuten on ollut jo pidempään. Eilen jo tein alkuratkaisuja asian suhteen, ja tänään jatkui. Yksi parhaista stressinpoistoista on siivota koko asunto, ja jos se ei riitä, niin jonkun muunkin asunto siihen päälle vielä. No, muistin samalla, että kun tulen takaisin Alanyaan niin samoihin aikoihin meille tulee vieraita viikoksi, ja mahdollisesti toiset vieraat heti sen perään. Siivouksille oli siis perusteltu syykin.

Tuli pestyä ja puunattua kaksi parveketta kaiteita ja kaidelaseja myöten, molempien parvekkeiden ovien hyttysverkot, ikkunat, koko asunnon lattiapinnat ja oma kylpyhuone lattiasta kattoon, ihan saumoja myöten. Suihkun jälkeen oli hyvinkin rentoutunut olo ja hyvä mieli. Harkitsin hetken saunaan menoa, mutta muistin että samasta syystä kuin siivous on myös parempi olla jääkaappikin talossa valmiina kun palaan. Sitä ostosta en voi jättää lokakuulle vaikka ensin niin suunnittelinkin.

Konyasta Dervissien käsin maalattua posliinia

Jostain syystä lähdin automaattisesti kävelemään kauemmallea bussipysäkille, sillä seurauksella että sain juosta hieman että ehdin bussiin. Jee! NIlkka on kuntoutunut aika paljon, sillä muutama juoksuaskel korkeapohjaisilla tennareilla ei saanut aikaan kovaa kipua, vain pienen kivun ja krampin. No, keskustassa menin jostain kohtalon oikusta  sellaiseen liikkeeseen, josta en uskonut löytäväni jääkaappia... näin käytetyn, massiivipuisen, ison kaapiston, juuri vierashuoneeseen sopivan, ja hinta oli niin pieni, että taas hymyilytti. 

Tingin samaan hintaan vielä uuden peilin, ja painavan. Peili on paksulla puulevytaustalla, ja painaa oikeasti paljon. Tuo jos siirtyy ja / tai kaatuu yön aikana, niin sitten on kyllä aihetta hankkia joku kummituskarkotin ;) . Kaapiston toimitus sovittiin huomiseksi. Se tarkoittaa että tänä iltana on tyhjennettävä koko vierashuone, muuten sinne ei mahdu kaapiston osat ja kaksi miestä kokoamaan kaapistoa. Se huone kun ei ole mikään iso, niin kuin asunnon muut huoneet. 

Pääasia eli jääkaappi löytyi lopulta. Menin ensin erääseen isoon liikkeeseen, jossa olin jo aiemmin käynyt katsomassa, ja josta silloin löytyi mieluinen. Siellä neljä miestä järjesteli uudelleen aluetta, jossa oli esillä astianpesukoineita. He järjestelivät ja rakentelivat, muuttivat suunnitelmia ja järjestelivät taas. He kyllä näkivät kun tsekkasin mieluisat kaksi kaappivaihtoehtoa ja odotin niiden luona. Ja odotin ja odotin. Kävin välillä katsomassa muita tuotteita ja palasin taas. Sama meno jatkui. Tervehtivät kyllä, muttei heillä ollut aikaa keskustella kanssani sellaisesta asiasta kuin jääkaappi, sen osto ja sen kotiinkuljetus. Odotin vielä pitkän pätkän, ja sitten totesin hiljaa mielessäni että pitäkää kaappinne. Hyppäsin bussiin ja menin tuttuun Arcelikin myymälään. Tiesin sen kalliimmaksi kuin äskeisen paikan, mutta ainakin ovat laatutuotteita. Jep, jääkaappi tulee perjantaina takuuhuoltoasentajan kera.

Tähän väliin taas tällainen outo huomio maailman menosta. Maapallollemme on ilmaantunut ja entisestään laajentunut Tuntematon alue. Laajentunut sen perusteella, että sieltä tulee aiempaa enemmän liikennettä blogiini. 

Mikähän se sellainen tuntematon alue on, onko ihan oikea valtio vai vaan joku kuviteltu valtio / alue... Yleensä listalla on noilla kohdin Venäjä, ja nyt sitä ei näy missään. Nytko siitä on tullut tuntematon? Sopivasti Ruotsin ja Suomen vaalien alla. Oli mikä tahansa, olkoon.

Sitten paljon naisellisempiin "unelmien prinssi" -asioihin. 😅Juu, tiedän että osalla tämä menee yli ja ohi, ja osa olettaa että nyt se pollari on entistä enemmän seonnut, mutta ihan miten vaan, höpötän tämän silti tähän 😉 sillä paljolti tästä johtuen nyt on hymy herkässä, ja korvasta korvaan. Oletettavasti monilla meistä on ollut joskus elämänsä aikana mietinnässä millainen olisi se unelmien kumppani, kaikista paras ja ihanin puoliso, se kaikkein täydellisin. Meillä on siihen useampia kuin yksi määre, tai toive. Joillakin lista on pitkääkin pitempi, lyhyimmillään olen tavannut kolme rivisen listan. 

Omaakin listaani olen päivittänyt vuosien varrella. Joo, joku tuttu sanoo siellä kuitenkin, että sinkkuvuosien lisääntyessä lista lyhenee. Ja koska en ole vielä naimisissa, niin joko listassa on jotain vialla, tai kohtalo on sitä mieltä että en ole vielä valmis siihen mihin minut on tarkoitettu, tms. Juu ei. Tai joo, en tiedä. Niin, ja sitten on vielä niitä, jotka puhuvat vahvasta ihastumisesta ensisilmäyksellä. Ja niitä, jotka sanovat, että joidenkin ihmisten välillä on valtavasti sähköä, energiaa, kemiaa, millä nimellä sitä sitten kutsutaankin.

Konyasta Ateşgülün käsinmaalattua posliinia

Arcelikin edessä bussipysäkillä valkeni, että bussini meni juuri, ja seuraavaa saan odottaa 40 minuuttia. Ei kiitos. Siinä kolikoita kaivellessani missasin pari Demirtas - Kargicak-dolmusta. Seuraavana tuli niin täysi bussi, että jätin nousematta siihenkin. Nousin bussiin, jota en käytä kuin ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Valtavan vahvalla energialla varustettu silmäpari katsoo minua intensiivisesti kuskin penkiltä. Rahasta vastatessaan tarttuu käteeni. Vaikka istun selkä menosuuntaan oleville penkeille, tunnen katseet takaraivollani liikennevaloihin pysähdyttäessä, ja kun käännyn katsomaan, ne vahvaenergiset silmät katsovat ihan suoraan, ja kiltisti.

Kun bussi on edennyt kolmisen kilometriä, ja suurin osa matkustajista on poistunut, puhuu kuski minulle jotakin. En kuule kunnolla, enkä aio arvata (pieleen menisi arvaus kuitenkin) joten kävelen kuskin luo ja kysyn "anteeksi, mitä sanoit, kun en kuullut". Sen jälkeen hän pitää minua otteessaan katseellaan, sanoillaan, äänellään, energiallaan. Käsittämätön mies. No, osaan kyllä nostaa henkisen suojakilven jos haluan, joten ei mitään hätää sen puoleen. Mutta siinä oli mies, joka ei halunnut päästää minua pois bussista ennen kuin sai sanottua positiiviset sanomisensa. 

Hänen sanomisensa hymyilyttävät vielä pitkään. Hän laittoi hyvän kiertämään. Miksemme siis mekin? Sen sijaan että keskitytään negatiivisuuksiin jaetaankin hyvää oloa ja hyvää mieltä. Sanotaan jotakin mieltä ylentävää, rohkaisevaa, kaunista ja kannustavaa. Sanotaan hyvää ja tehdään hyvää.

PS. Uuu, mikä Mies. Olisikohan Leijona 🐾
Siis, ajattele miten helposti naisen saa hyvälle tuulelle (kun osaa). Tarvitaan vain hyvä sydän.

Beko & Alanyan asentaja-huoltomies

Karua ja huteraa, kuin huoltomiehen tulon lupaus

Kodinkoneiden osto on Alanyassa parhaimmillaan yhtä helppoa kuin jäätelön osto pakastealtaasta. Valitset, ostat ja nautit. Sitten on se toinenkin ääripää, ja siihen osuin tällä kertaa. Bekon asentaja ei ole vieläkään käynyt hoitamassa velvollisuuttaan. Pakastin on ostettu 14.8.2018 eli 21 päivää sitten. Sehän on jo kolme viikkoa. Tänä aikana olen käynyt Sabas Homen myyntipisteessä 3 kertaa kysymässä miksei asentaja-huoltomies ole käynyt. Palvelu on ollut ystävällistä ja vastauksissa on aina luvattu, että tulee huomenna tai lähi päivinä jne. jne. Toteutumattomia lupauksia ovat kaikki olleet, ja pelimies on tuo huoltomies-asentaja, ei Sabas Home. Ja koska poistun piakkoin taas Turkin ulkopuolelle töihin, niin tämä asia on hoidettava pikaisesti.

Se mies on kuitannut edelliset käynnit tehdyksi, siis valehdellut, huijannut. Sen piti tulla viime viikolla, olikohan torstai jos oikein muistan. Tänään se soitti kello 16:56 ja pyysi, että lähettäisin jääkaapin takana, tai kyljessä, tai ovessa, ulkona tai sisällä olevan viivakoodin hänelle WhatsAppilla. En löytänyt viivakoodia mistään muualta kuin moottorin kyljestä. Se ei kelvannut. Mies puhelun toisessa päässä heittäytyi hankalaksi ja alkoi puhua murteella ja nopeasti, niin etten saanut selvää. Hän puhui jotakin jääkaapista, ja sanoin ettei minulla ole jääkaappia, vaan pakastin, että nyt käsitellään pakastimen asiaa. Taas seurasi nopea ja äreä puhetulva. Sanoin, etten nyt ymmärrä puhettasi, että voisitko toistaa. Minä en ymmärrä sinua ärähti hän ja sulki puhelun. 

Samalla muistin, että Bekollahan on valtakunnallinen palvelunumero ja nettipalvelukin. Ensimmäiseksi teki mieleni pyytää, että haluan purkaa kaupan, että haluan rahani takaisin... ja ostan Arcelikin pakastimen. Käytännössä en tiedä mitä teen, sillä Sabas Home on kuitenkin myyjänä vastuussa käyttämästään huoltomiehestä. Todennäköisesti pilaan huomisen päiväni sillä, että menen ko firmaan, ja 
1. pyydän, että soittavat huoltomiehen paikalle sinne firmaan, ja hoitavat takuun voimaan siinä, tunnin sisällä, tai jos se ei onnistu, niin
2. pyydän kaupan purkua, tai jos sekään ei onnistu, niin
3. soitan poliisille ja pyydän selvittelyapua tähän huijausluontoiseen tilanteeseen.

Kannattiko ostaa tuo pakastin, kannattiko???

Pakastin sinällään on ollut ok, ostotapahtumakin, mutta tuo yksi mies pilaa hyvän kokonaisuuden...

Hetken mielijohteesta googletin Alanyan Beko-takuuhuollon. 😰😭
Sama firma hoitaa sekä Arcelikin että Bekon takuuhuollot, ja on vieläpä aika lähellä tuota Sabas Homen myymälää. Joten mahtaako olla suo siellä vetelä täällä? Ei ole. Aiemmin on Arcelikin kanssa toiminut asioiden hoito tosi hyvin. Mutta Bekon sivuilta kun löytyi nettilomake, niin kirjoitin heille palautteen, rauhallisen asiallisesti ja sujuvalla turkin kielellä. Kerroin koko litanian päivämäärineen ja keskustelun sisältöineen. Vastausta pyysin sähköpostiin, eli  jää kirjallista dokumenttia, jota voi lukea tarpeeksi monta kertaa ymmärtämisen varmistamiseksi. Sieltä tulee taatusti sellaista erikoissanastoa, jota en välttämättä hallitse ilman sanakirjasta tarkistamista. Tällaisissa asioissa ei kannata arvata mitä toinen mahtaa sanoa, vaan on parempi ymmärtää ihan joka sana ja lauseen merkitys.

Kaikesta huolimatta uskon siihen, että asia järjestyy. En luovu takuuoikeudesta. 3 vuoden takuu on pitkä, ja saattaa maksaa itsensä takaisin vaikka kuinka runsaasti. Mutta työlästä tämän Bekon takuun hankkiminen on, vaikka sen pitäisi olla automaattinen toimitus. Tuo ukko ei tule koskaan käymään meillä, sen tiedän, mutta jollain tavoin asia järjestyy.

Lisätty 5.9.2018:
Kannatti olla yhteydessä Turkin Bekoon heidän nettisivujensa kautta 😊. Aamupäivällä sain sähköpostin, jossa kerrottiin että he ovat yhteydessä takuuhuoltofirmaan, ja kiitettiin siitä että olen hankkinut Bekon, sekä toivotettiin paljon hyviä päiviä ko kodinkoneelle. Muutama tunti myöhemmin Bekon valtakunnallisesta huoltopalvelunumerosta soitti nainen, joka kertoi että takuuhuoltomies tulee huomenna puolen päivän jälkeen käymään. Kiitos.

Nyt kun asia on isommissa käsissä, niin uskon että saattaa jopa tullakin. En siis turhaan enää käynyt Sabas Homessa, sillä heidän vikansahan tämä ei ole. He hoitivat oman osuutensa hyvin. Takuuhuoltoja tekevän firman huoltomies sössi, mutta on nyt isomman tahon komennuksessa.

Lisätty 7.9.2018
Odotin koko eilisen päivän kotona Bekon asentajaa... eikä se tullut. Olin illalla heille sen verran kärttyinen, etten edes soittanut palvelunumeroonsa. Päätin antaa vielä perjantain eli yhden päivän aikaa korjata tilanne, niin, ja laskea oma kärtytys niin alas, ettei se kuulu asioidessa millään tavoin.

Tänään saapui Arcelikin jääkaappi-pakastin kahden asentajan kera. Kaksi mukavaa miestä raahasivat tuon ison jääkaapin paikalleen, laittoivat sen asetukset kohdilleen ja takuun voimaan. Toinen heistä katsoi samalla myös Arcelikin pyykinpesukoneeni, ja kysyi onko sen kanssa ollut ongelmia. Ei ole, hyvin on toiminut. No, hän huomasi, että edellinen asentaja oli jättänyt jonkun suodatinvälikappaleen laittamatta vedenottoletkun ja hanan väliin, ja kysyi että oliko se minulta tietoinen valinta. Muistan sanoneeni ei, kun en ymmärtänyt sen osan merkitystä. Tämä mies selitti senkin, ja myi sen minulle jälkiasennuksena. Seuraavaksi hän kysyi Bekon pakastimesta, että onko sen kanssa ongelmia... Hee hee hee 😀.

Selitin tilanteen hänelle, ja hän soitti parit puhelut Bekon huoltikeskuksen numeroon, lähetti viivakoodista kuvan, kirjasi järjestelmään puhelimeeni tulleen koodin, ja ilmoitti että nyt on senkin takuu voimassa. Samalla näin hänen paidassaan Arcelikin lisäksi myös Bekon logon. Firma huoltaa ja asentaa niitä molempia. Lopulta sain vielä Luottoasentajan, eli jos tulee mitä tahansa ongelmia, niin voin soittaa suoraan hänen työnumeroonsa, ja hän huoltaa/korjaa/hoitaa ongelman.

Näin ovat ihmiset erilaisia, ja asioihin suhtautumiset erilaisia. Iso Kiitos näille asentajille hyvin tehdystä työstä.