Kauanko/paljonko/miksi kestän?

Kuoleman väsynyt. Tuo sanapari on tullut mieleeni monta kertaa reilun viikon sisällä. Kroppa on todella väsynyt, jopa niin pitkälle, että sydän oireilee. Tiedän, tunnen ja ymmärrän. Kaipaan vapaata ja lepoa todella paljon, jopa enemmän kuin aurinkoa. Mutta tähän mennessä työtuntimääräni ei ole ollut minun valittavissani, muulloin kuin ensimmäisellä viikolla. Sen jälkeen tunnit on määrätty. Käytännössä kysytään, mutta vastauksellani ei ole mitään merkitystä. Vuorojen vaihdot ja lisätyöt, nyt myös ylityötunnit tulevat määräyksenä. Jos aion olla tässä työpaikassa, on kaikki määrättävät tunnit tehtävä... 

Kaikella on hintansa, sanotaan. Katson vielä hetkisen, vielä kuukauden, onko tämä kaiken tämän terveydellisen riskin väärtiä. Tuskin on, mutta onko edes lähes? Tai voisinko olla jopa toiveikas, voisiko työtilanteeni muuttua, korjaantua paremmaksi lähimmän kuukauden aikana? Olisiko mahdollista pysyä normaaleissa viikkotuntimäärissä 60-70 viikkotyötunnin sijaan? Kauanko tämän vanhemman naisen kroppa kestää äärimmäistä venymistä, arvaamattomuudesta ja hallinnan puutteesta nousevaa stressiä ilman, että ilmaantuu ja jää pysyviä ongelmia? Kauanko, paljonko ja miksi?

En tiedä kauanko ja paljonko. Katson silti muutaman askeleen eteenpäin. Varasuunnitelmakin on, niin kuin aina. Ja varan vara. Katsotaan mitä elämä tuo ja mikä kantaa, mikä ei. Kestokyvyn rajan ylityttyä on parasta olla itselleen sen verran armelias, ettei vaadi itseltään täydellisyyttä. Oman lupauksensa voi rikkoa perustellusta syystä, esimerkiksi siksi, että joutuu tekemään kahden ihmisen työtunnit. Ja siksi, ettei työnantaja arvosta tarpeeksi pitääkseen ihmisenä, jota ei kannata kuluttaa ja käyttää ihan voimiensa ja kestokykynsä äärirajoille. 

Ensimmäistä kertaa kuukausiin neulominenkin maistuu puulta; ei jaksa innostaa vaan tuntuu pakkopullalta. Menoja ei voi suunnitella ennalta, ei edes tuttavien tapaamisia, sillä kaikki vapaa-aikasuunnitelmat ovat kaatuneet lähes 100%sti. Tästä olisi helppo katkeroitua ja suuttua, jos olisi sen luontoinen. Kumpikaan ei kuitenkaan auta mitään. Apu tulee ihan muulta taholta.

Ajattelin ensin sanoa, että turkin kielen opiskelu jatkuu kahden tv-sarjan avulla. Jatkuu, mutta perimmäiset syyt ovat ihan muut kuin kielen opiskelu: rentoutuminen ja pako todellisuudesta. Ensin katsoin vain Kuruluş Osman -sarjaa, nyt myös sen edeltäjää Diriliş Ertuğrul -sarjaa. Päädyin jälkimmäiseen siksi, että Osmania tulee vain kerran viikossa, ja kaikki aiemmin tulleet jaksot on jo katsottu. Diriliş Ertuğrulia on kuvattu käsittääkseni toista sataa jaksoa, ja olen sillä taipaleella vasta ihan alussa, jaksossa 10. 

Tänään oli vapaapäivä, ja sydäntäni tutkineen lääkärinkin käskystä yritin rentoutua parhaani mukaan. Aloitin aamulla klo 10 ja lopetin klo 20. Siinä välissä tein myös ruokaa ja ravasin jääkaapilla ja ruokakaapeilla monta monituista kertaa. Jopa tiskasinkin. Mutta rentouduin suh perusteellisesti Diriliş Ertuğrulia katsomalla. Tai paremminkin mukana elämällä. Kuulokkeet päähän, filmi pyörimään, ja ympäristökin menettää hetkeksi merkityksensä.

Ah Alanya, ah... lentolipun osto sinne kotiin kävi jo mielessä.

Alanyan maaliskuu on lämpöä, valoa, lempeä

Alanyan maaliskuu on kukkia, paljon kukkia

Alanyan maaliskuun illan värit eräänä iltana

Antalyan IKEA ja miten sinne pääsee

Antalyan IKEAn pääovi, tuolla alakerrassa

Eilen kävimme pyörähtämässä Antalyan IKEAssa. Tämänkertainen teksti kertoo miten sinne pääsee itse julkisilla kulkuneuvoilla, tai vaikka henkilöautolla. Matkustaminen sinne oli helpoin osuus, IKEAn löytäminen oli useamman kysymisen takana ja paluukyyti ennalta hieman arvelutti, mutta onnistui käytännössä hyvin.

Bussit 1. Alanyasta IKEAn eteen pääsee julkisilla busseilla helposti. Riittää että menet Alanyan Otogarille, isolle bussiasemalle josta lähtee kaukoliikennebussit. SIellä valitset joko Alanyalılar tai Güney Akdeniz bussifirman. Vain nämä kaksi bussifirmaa pysähtyvät Alanyasta Antalyaan mennessä IKEAn kohdalla, ja vain nämä kaksi bussifirmaa pysähtyvät Antalyasta Alanyaan päin tullessa IKEAn kohdalla. Periaatteessa IKEAn kohdalla ei ole bussipysäkkiä, käytännössä nämä pysähtyvät silti molempiin suuntiin liikennöidessään.

Erikoiskahvi-kahvilan kiinteiden herkkujen tarjontaa

Bussit 2. Jos matkustat jollain muulla bussilla Antalyaan, niin voit jäädä pois lentoaseman pysäkillä, josta on 3,5 km matkaa IKEAan. Sen pysäkin vieressä on taksiasema ja taksilla on sujuva liikkua molempiin suuntiin. 

Bussit + raitiovaunu 3. Alanyasta tullessa voi mennä myös Antalyan Otogarille, isolle bussiasemalle. Sieltä pääsee bussilla 600 sekä lentokentälle että IKEAan. Itse asiassa Otogarilta lentokentälle menevät kaupunkibussit menevät IKEAn edestä, jommalta kummalta puolen isoa tietä, joten kauaksi ei niilläkään eksy. Kysyt vain sanalla Havalimanı, ja pääset oikeaan bussiin. Antalyan Otogarilta pääsee IKEAn eteen myös raitiovaunulla, jonka keulassa lukee Havalimanı Expo. Kyseinen raitiovaunu menee lentokentän risteyksestä vielä pidemmälle, Expo-alueelle saakka. Raitiovaunu kulkee ison tien kaistojen välillä, eli siis saman tien, jota pitkin Alanyan bussit tulevat ja menevät. Kun tulet raitiovaunulla, niin poistumispysäkin nimi on Altınova. 

Meidän matkamme. Lähdimme Alanyan Otogarilta kello 7.30  alanyalaisen Alanyalılar-bussin kyytiin. Matka Antalyaan maksoi 25 TL, mikä on perushinta. Bussien lähtöajat voit katsoa tutusta neredennereye.comista. Muista, että vain nuo kaksi firmaa pysähtyvät IKEAn kohdalle. Muuten, tuo Alanyasta 7.30 lähtevä bussi lähtee ennen Alanyaan saapumistaan kello 06.00 Gazipaşasta ja on 6.30 Mahmutlarissa. Seuraava bussi Antalyaan Alanyan Otogarilta lähtee klo 8.00. Matka Antalyaan kestää 2,5 - 3 tuntia, ja kauppakeskus ruuhkautuu iltapäivää ja iltaa kohden, joten sinne kannattaa mennä ajoissa niin saa kierrellä rauhassa. 

Olin katsonut ennalta, että IKEA sijaitsee METRO-tukun vieressä, 3,5 km lentokentän risteyksestä eteenpäin. Pyysin, että bussi jättäisi meidät pois Metron kohdalla, ja näin myös tapahtui. Bussi pysähtyi ison ohitustien varteen, ja tässä kohden näimme edellisessä kuvassa näkyvän kyltin. Kyltti sijaitsee Alanyasta tullessa tien oikealla puolen. Oletimme, että IKEA kylttejä näkyisi tämän jälkeenkin, mutta käytännössä seuraava oli IKEAn etuoven yläpuolella. 
Agora on kauppakeskus, jonka yhteydessä, viereen rakennetussa, uudessa rakennuksessa sijaitsee mm. IKEA. Oli siellä paljon muutakin.

Tuon ison tien varressa olevan kyltin juurelta lähtevä tie vie kauppakeskus Agoran nurkalle. Siinä nurkalla on risteys, ja risteyksestä vasemmalle katsottaessa on tuon edellisen kuvan kaltainen näkymä kohti Agoraa ja Metro-tukkua. Matkaa isolta tieltä kauppakeskuksen luo on noin 400 metriä. Tässä kohden paikanna Agoran kellotorni, sillä se helpottaa IKEAn löytymistä oleellisesti. 

Ensimmäisessä Agora-kuvassa oikealla näkyvä sisäänkäynti on Agoran pääovi, etuovi, josta pääsee sisälle kauppakeskuksen pääosaan, hieman

vanhempaan osaan. Tästä menimme mekin, kun emme muutakaan tienneet. Jos haluat suorinta tietä IKEAan, niin ohita tämä ovi ja kävele tuonne kellotornin luo. Kellotornin vieressä on portti, josta pääsee mukavalle sisäpihalle kahden kauppakeskukseen kuuluvan rakennuksen väliin. Sieltä löytyy mm. ravintoloita, joista kerron tuolla myöhemmin. Kuvat portista molemmin puolin ovat tuossa vieressä. 

 Kun tulet portista sisälle, niin vasemmassa takanurkassa on uuden rakennuksen pääovi, ja vaikkei siellä ole mitään IKEA-tekstiä isoin kirjaimin näkyvillä, niin mene

silti sinne jos IKEAan haluat. Vasen takanurkka on tuolla punaisten aurinkovarjojen alla, ykköskerroksessa.

Tämä viereinen kuva on otettu Agoran päärakennuksesta ulos tullessa. Kellotorni ja portti jää vasemmalle takaviistoon. Vielä tässäkin kohden jouduimme kysymään neuvoja, sillä kauppakeskuksessa sijaitsevien liikkeiden nimiä ei näy missään ulkona, ei IKEAn eikä muidenkaan. Tasapuolista ja toki alueen yleisilmettä tosi paljon siistivää, vaan myöskin hiukan hankalaa, kun ei tiedä mistä mitäkin etsisi.

Kun menet tuolta nurkkauksesta B-rakennukseen sisään, niin vasemmalla oli ensin jokin miellyttävän näköinen vaateliike, käytävä kaarsi oikealle ja oikealla oli keittiövälineitä ja -tarvikkeita myyvä liike. Siinä kohden näkyi jo IKEAn keltainen nimikyltti heidän ovensa yläpuolella, etuvasemmalla. Tuosta ovesta sisää astuttaessa edessä on IKEA-konseptin mukainen kauppa kaikilla mausteilla. Ei muuta kuin hyviä shoppailuja. Jos etsit wc:tä, niin ne löytyvät kuvaa katsottaessa ennen pääovea vasemmalle johtavan käytävän varrelta, heti tuosta viereltä.

Risteys ja alikulku on tuolla 5. katulampun kohdalla...

Kun sitten aikasi olet IKEAa kierrellyt ja haluat päästä kotiin, niin vaihtoehtoja on taas useampia, kuten tullessakin. Me valitsimme sen ennalta ajatellen epävarmimman, eli lähdimme etsimään ison tien varrelta paikkaa, josta joku Antalyan Otogarilta Alanyaan menevä bussi meidät mahdollisesti saattaisi poimia kyytiin. Muista vaihtoehdoista kerron tämän jälkeen.  

Agorasta kävelimme ison tien varteen samaa reittiä kuin mitä olimme sinne tulleet. Tässä vaiheessa olin onnellinen siitä, että minulla oli kannettavana vain 3 hillopurkkia, toisin kuin 

Isossa risteyksessä on Altınovan raitiovaunupysäkki

kanssamatkustajallani. Ison tien varteen saapumispaikkaamme tullessa tajusimme pari "pientä" juttua. A) Meidän pitäisi päästä ison tien toiselle puolen, jotta olemme menossa Alanyaan päin, ja ison tien kaistojen välissä menee raitiovaunuliikenteen raiteet. Tietysti siinä on kahta puolta tarpeeksi korkeat aidat. B) Ei ollut aavistustakaan alikulkupaikoista. C) Nyt tarvitsee kävellä enemmän kuin 500 m. 
Tuosta Agora-Ikea -kyltin juurelta lähdimme kävelemään Antalyaan päin, koska siellä näytti olevan iso risteys, jossa on taatusti alikulku. Risteys näytti olevan kaukana, mutta ei se käytännössä ollut. Sieltä löytyi myös raitiovaunupysäkki, ja saman tien muistui mieleen edellinen raitiovaunumatkailu. Otogarin vierestä pääsee raitiovaunulla tänne asti, ja lentokentälle jne.

Tuon alikulun jälkeen löytyi ensimmäinen paikallisliikenteen bussipysäkki, ja samalla hiipi tajuntaan se tosiasia, että ison tien varrella, siellä missä pitkänmatkan bussit ajavat, ei ole bussipysäkkejä. Ei vaan ole. Tuosta jatkoimme matkaa vielä pari sataa metriä, kunnes näimme ison tien varressa paikan, jossa selkeästi oli seisoskellut muitakin odottajia. Siitä samaisesta kohdasta alkoi myös ison tien vierustan puusto, eikä sinne puuston sekaan kannattanut mennä. Jäimme odottelemaan tien varteen sillä olimme ennalta katsoneet, että 30 minuutin sisällä pitäisi tulla alanyalainen bussi sitä tietä pitkin. Niin he tulivatkin, pysähtyivät kohdalle ja kysyivät olemmeko matkalla Alanyaan. 25 TL maksoi myös paluumatka.

Lentokentän risteyksen kohdalla on jalankulkijoiden ylikulkusilta, ja sitä siltaa pitkin pääsee sujuvasti sekä siinä kohden olevalle raitiovaunupysäkille että tien molemmille puolille. Jos ei huvita kävellä ja haluat ottaa varman päälle, niin matkusta IKEAsta taksilla tuonne lentokentän risteykseen. Tai raitiovaunulla, tai paikallisliikenteen bussilla. Tässä pitkänmatkan busseille oli parempi pysähdyspaikka ja siinäkin he poimivat matkustajia kyytiin. Tuo viereinen kuva on otettu nopeasti vasten aurinkoa Agoran pääoven edestä, johon tuli Agoran oma auto. Tuon kuljetuspalvelun käyttö on Agoran asiakkaille maksutonta, mutta ko auton reitistä Antalyan sisällä ei ole aavistustakaan. Sitä tietoa emme tällä reissulla löytäneet. AGorasta on Antalyan bussiasemalle 12 km. En tiedä meneekö tuo auto sinne saakka. Keskustaan se vähintäänkin ajaa. Ja oletettavasti se ajaa Altinovan risteyksen kautta, eli sillä pääsisi helpoiten ja halvimmalla raitiovaunulle ja tien toiselle puolen bussia odottamaan.

PAri seuraavaa kuvaa on otettu Agoran päärakennuksen sisältä. Siellä on vaikka mitä 😍

Tuo kahvilakuva ihan alussa on otettu A- ja B-rakennuksen välisen piha-alueen eräästä kahvilasta, joka oli erikoiskahvien ja -teesekoitusten herkuttelupaikka. Hintava, mutta hintansa väärti. Oli mielenkiintoista seurata kahvilassa työskennellyttä miestä hänen valmistaessaan matkaseuralaiseni kahvin ja minun teeni... ei ole mikään pussiteepaikka, vaan lähenteli taidetta. Mies tiesi mitä tekee, ja nautin kyllä lopputuloksesta. 

Matkaseuralaiseni, ruotsalainen, Alanyassa asuva nainen kantoi aika ison kassillisen tavaraa IKEAsta ulos. Minun muut IKEA-ostokseni mahtuivat pieneen käsilaukkuun, mutta kassojen jälkeisellä ruokatarvikehyllystöllä en saanut silmiäni irti ruotsalaisista Luomu-puolukkahillopurkeista. Jos jotakin täällä kaipaan, niin puolukkaa ja lakkaa lähes missä tahansa muodossa, ja tuoretta mustikkaa. Pakastemustikkaa täältä löytyy. Ensimmäinen puolukkahillopurkki tyhjeni alle vuorokaudessa. On Tosi Hyvää... 

Antalyan kauppakeskus Agoran nettisivut löytyvät täältä ja faceook-sivut täältä. Tässä on linkki heidän karttasivulleen, jossa näkyy mm kauppakeskuksen sijainti. Jos ajat sinne autolla itse, niin osoite on Altınova Sinan Mahallesi, Çağdaş Sk. No:5, 07170 Kepez/Antalya. 

Ai niin, lupasin kertoa myös vaihtoehtoisista tavoista tulla IKEAsta Alanyaan. Agoran edestä kulkee paikallisbussi numero 600. Sillä pääsee suoraan Antalyan Otogarille, josta voi ostaa liput mihin tahansa Alanyaan tulevaan bussiin. Muitakin bussivuoroja menee suoraan Agoran edestä. Osa niistä menee keskustaan, osa myös bussiasemalle. Yksi kysymisen ja kokeilemisen arvoinen vaihtoehto on tuo maksuton Agora Servis -auto. Lisäksi raitiovaunulla voi mennä Otogarille, bussiasemalle. Taksia käyttäisin vain äärimmäisessä tarpeessa, mutta kaupungin oma julkinen liikenne on varmaa ja luotettavaa. Alanyasta järjestetään pikkubussimatkoja Antalyan IKEAan, mutta löysimme halvimmillaan 300 TL maksavan vaihtohdon, jossa joutui käymään myös muissakin paikoissa. Sitä emme edes harkinneet. Bussireissu julkisilla on mukava ja vaivaton, nyt kun tietää minne menee ja miten tulee pois.

IKEAan kannattaa mennä, samoin kuin Agoraan ja Antalyaan. Niistä saa ihan mukavan seikkailun.

Hei hyvä rouva, juu, sinä siellä...

Alanyan Atatürkilta 3 puuta 11.9.2018

Kävelin viimeisen päälle rentouttavan hamamin ja hieronnan jälkeen kadulla kohti bussipysäkkiä, kun tajusin että olin jo mennyt sen ohi. Aivot olivat vielä puoliunessa, hieronnan jälkeisessä rentoutuksen ihanassa sumussa. Päätin mennä seuraavalle pysäkille, ja vilkuilin samalla mitä vaatekauppiaan seinillä roikkuu, sillä ihan kaikkia tuliaisia en ole vielä löytänyt. Siinä katsellessa menee ohi kaksi rouvaa. Tajuan vasta muutaman askeleen jälkeen, että toinen heistä tuijottaa minua, ja kääntyy uudelleenkin tuijottamaan minua kuin kysyen, että etkö muka tunne.

No en tuossa tilanteessa ehtinyt tunnistaa. Lippahattu tai pienilierinen kangashattu päässä, isot aurinkolasit kasvoilla ja kasvoista näkyi vain pyöreät posket. Vartalosta ja vaatteista en voi ketään tunnistaa ellen näe kyseistä henkilöä viikoittain ja opi tuntemaan hänen vaatetustaan, joten kasvot tarvitsisi nähdä rouva hyvä. Molemmat kävelimme koko ajan suuntaamme. Jos olisit sanonut vaikkapa Hei, olisin pysähtynyt. No, aktiivisemmalla aivotoiminnalla varustetulla hetkellä, siis hereillä olevana, ei-hieronnan-jälkeen, kysyn joskus itsekin että Voinko auttaa, jos joku jää tuijottamaan. Nyt elin vielä rentoutuksen syvissä aalloissa, ja se jatkui ihan kotiin asti, useamman tunnin. Osittain jatkuu edelleenkin. Ystävänikin lähti varaamaan aikaa samalle hierojalle 😊 .

Alanyan Atatürkilta 3 puuta 11.9.2018

Meiltä lähti tänään ruokapöydän tuolit puuseppä-verhoilijan käsittelyyn. Olen jonkun aikaa katsellut huonekaluliikkeistä uusien tuolien malleja, materiaaleja ja hintoja. Tänään kävin intuition perusteella sellaisen verhoilija-entisöijä-yrittäjän firmassa, jonka pihalla näin hyvin entisöityjä puurunkoisia sohvia. Ja keinutuolin. Heh, se muuttaa aikanaan meille. Entisöijä purkaa kaikki meiltä hakemansa 6 tuolia osiin, korjaa tarvittavat osat, kokoaa tuolit uudelleen, laittaa istuinosaan uudet, jämäkät pehmusteet, verhoilee tuolit valitsemallani kankaalla sekä lakkaa puuosat uudelleen. 

Saan Alanyaan palatessani massiivipuupöytääni sopivat, täyspuurunkoiset tuolini takaisin hyvän näköisinä, tukevina ja toimivina, ja hinta on hieman alle uusien tuolien hinnan. Uudet tuolit olivat ties millä rungolla, osa muovia, osa puupuristetta, ja kaikki kangasverhoiltuja jalkoja lukuunottamatta. Tai sitten ne olivat muovi-metalliyhdistelmää tai valkoista puuta. Juu ei kiitos. Mieluummin aitoa käsityötä olevat alkuperäiset puutuolit kaiverruksineen ja pulleine jalkoineen. Jännä nähdä ero vanhan ja entisöidyn välillä sitten aikanaan. Siksi aikaa jäi käyttöön takorautatuolit ja tämä toimistotuoli. Saattaa siirroissa hieman metelöidä laattalattialla, sorry alakerran naapuri. Niissä on sellaiset jalat, joissa ei saa pysymään huopapaloja, vaan pitäisi virkata/neuloa/askarrella jotkut paikallaan pysyvät jalkojen pehmikkeet.

Alanyan Atatürkilta 3 puuta 11.9.2018

Toissa iltana kanssani bussipysäkillä oli nuoria henkilöitä, joiden kasvonpiirteistä saattoi päätellä sukujuurien ulottuvan Turkista itään päin. Heistä eräs nainen kysyi minulta, että olenko venäläinen. Ei jei jei, en todellakaan. Sitten he innostuivat puhumaan ja kertomaan. Olivat Turkmenistanista ja olivat olleet täällä hotellilla sesonkityöläisinä. He kertoivat, että nyt tämä hotelli sulkeutui ja hiljeni taas talveksi... hyvä etten hihkunut riemusta, vaan hymyä en saanut pidettyä pois kasvoilta. Jee!!! Sen hotellin osalta siis rauha ja hiljaisuus palaa tälle seudulle. Nyt kun vielä tuo toinen...

Taas tuli jotain ymmärryksen ulkopuolista vastaan. Ei sillä, ei ne tähän lopu, mutta uusi sellainen asia. Meillä eilen illalla käyneet vieraat kommentoivat massiivisia puukaappejani sanoen, että pääseekö tuosta ovesta Narniaan. Minulla ei mennyt millään tavoin jakeluun, ei sitten pienimmässäkään määrin, vaikka selkeällä englannilla hän sen sanoikin. Olisikohan aika lukea Narnian tarinoita? Ehkä sekin asia selviäisi kirjoja lukemalla. No, oli miten oli, ei hän päässyt vaikka kaappiin kurkistikin.

Naapurustossa joku laittaa sellaista ruokaa, että täälläkin herahti vesi kielelle... on siis mentävä kokkaamaan iltapalaa.

Löytyihän se hamam ja osaava hieroja

Alanya Çay Bahcen sisältä ulospäin kuvattu 8.9.2018

Tänään oli Se päivä kun oli parempi löytää uusi hamam, uusi hyvä hieroja. Entinen lähti/lähetettiin yli vuosi sitten pois Laviniasta, ja sen jälkeen on ollut hakusessa mistä löytää osaavan hierojan, joka tekee työnsä läsnäollen. Stressaamistyylilleni uskollisena olin taas kerännyt "taakkaa" hartioilleni, eli niska-hartianseudun lihakset ovat niin jumissa että kipu on jatkuvaa. Aamupalan jälkeen hyppäsin bussiin ja lähdin etsintäkierrokselle. ...ja kuten myöhemmin huomasin, unohdin hamambikinit kotiin. 

Ensimmäiseksi suuntasin kaupungin toiselle laidalle, lähelle sinne mihin riippuliitäjät laskeutuvat. Tiesin ennalta että

LIve-musiikkia Cay Bahcessa

siellä on pari hamamia, joita skandinaavituristit käyttävät paljon. Lisäksi siellä on eräs paikka, jolle vuosi sitten lupasin että kerran vielä tulen heille hamamiin. Tänään aloitin sieltä. PAikka ja hieronta on mitä todennäköisimmin ihan ok, mutta hinta ei. SIeltä tuputettiin väkisin eurohintaa. Mitään liirahintoja ei ollut edes näkösällä. Kun pyysin ja lopulta vaadinkin liirahintaa, niin hän antoi normaaleihin turistihintoihin nähden kaksinkertaisen hinnan. Se on paikalliseen normaalihintaan nähden nelinkertainen, ja ALanyan halvimpiin hamamhintoihin nähden yli kuusinkertainen. Hän käytti euron korkeaa kurssia hyväkseen, ja minä sanoin näkemiin ennen kuin kävelin ovesta ulos.

Perheiden illanviettopaikka

Kävelin pitkin rantakatua Kleopatrarannan loppupäästä kohti keskustaa. MuzziBaarin kohdalla tajuntaani iski muistikuva, että sen vieressä on joku hamam, jossa en ole ikinä käynyt. Näin yhden Alanyan parhaista tatuointiliikkeistä ja kampaajan. Jääräpäisesti katselin siinä, sillä muistan nähneeni joskus siinä jonkinlaisen hamam-tekstin... ja löytyi se nytkin. Kampaamon läpi kävellään kellarikerrokseen, jonne on 5 vuotta sitten uusittu isohko hamam.

Hieman marmatin omistajalle sitä, että en voi tulla kellarikerroksen hamameihin kosteusvauriohomeiden ja rajujen allergisten reaktioiden takia. Hän kävelytti ensin kierroksen hamamissa, ja olihan siellä ensihaistamalla kosteusvauriota, mutta ei niin pahasti ettenkö olisi ostanut hamam-hieronta-käsittelyä. HIntataso oli liiroilla maksaessa normaali. Saunassa en ollut kauaa vaan sopivasti, ja nautin. Sen jälkeen marmorihamamiin ihon poistolle... siis kuorintakintaalla kuolleen ihon poisrapsuttelu. Hieroja oli varannut minulle kaikkein karheimman kuorintakintaan, ja totesi puolivälissä itsekin, että näköjään pehmeämpikin olisi riittänyt. Pesun jälkeen ummistin silmäni lepotuolissa siksi aikaa, kun hieroja kävi jäähyllä ja haukkaamassa happea. 

Lampunvarjostimet puulaatikoista. Toimi

Hierontahuoneeseen mennessä tuli hankalia hengitysvaikeuksia välittömästi. Kortisonitabletti ja avaavaa lääkettä keuhkoihin, ja takaisin pöydälle, sillä en halunnut lähteä pois vaikka hengityksen suhteen mentiinkin isohkolla riskillä koko ajan. Kuorinnan ja pesun jäljiltä oli sellainen aavistus, että tämä henkilö osaa työnsä. Ja niin teki. Hieronta oli pidempi kuin täällä koskaan ennen, tai sitten se vain tuntui siltä, sillä vaikka hän teki lymfahierontaa eikä mitään urheiluhierontaa, niin monin paikoin sattui. Sattuminen johtui kroppani tilasta, ei hierojasta. Hieroja huomasi kivut ja reagoi, muutti toimintaansa. Sen edellisen hierojani menetettyäni luulin ettei yhtä hyvää tai parempaa ihan vähällä löydy. Olin väärässä. Henki kulki heikosti hamamista ulos tullessa, joten pihalla piti istua aika kauan, mutta hieronnan ja hamamin osalta todella kyvä kokemus. Käyn siinä vielä pari kertaa ihan lähi päivinä, jotta saadaa jumit purettua ja kiputilat pois. 

Alanya Çay Bahcen sisältä ulospäin kuvattu 8.9.2018

Tänään on jo toinen ilta peräkkäin kun palelee. Sekä päivä- että iltalämpötilat laskevat, no, suomalaisten suosimiin lukemiinhan ne vasta laskevat. Otetaanpa tähän väliin muutamia hepulihetkiä viime päiviltä. Toissapäivänä bussissa istuessa tietoisesti rentoutin itseäni ja penkillä silmät kiinni istuessa hengitin pari kertaa oikein syvään, ja siten rauhallisesti ulos. Tuntui hyvältä ja tuli tarpeeseen. Päätin jatka vielä pari kolme henkäystä, vaan kun niskassa tuntui kipua, miim käänsin päätä hieman pikealle, edelleen silmät kiinni, ja vedin syvään henkeä... Mitä he*****a! *Puistatus* 

Avasin silmäni samalla kun olin tuupertua epämiellyttävästä hajusta. No, nenäni oli jonkun hikisen turistin kainalossa. Turisti seisoi käytävällä ja piti kädellään kiinni bussin ylätangosta. Rentoutumishengittely lopui siihen, ja alkoi hapen haukkominen toisesta suunnasta, ja rentoutushytkyminen. Hysteerinen nauru kupli mahassa, ihan vaan tilanteesta johtuen, samalla kun yritin katsella toiseen suuntaan ja pyyhkiä naurun kyyneliä silmistäni. En ollut kunnolla toipunut tuosta kun astuin bussista ulos, mietin mihinköhän päin ensin lähtisin, ja näin ne rouvat. Kolme venäläistä rouvaa käveli ohitse hattuineen. Yhden rouvan hattu oli juuri kuin mummoni lampunvarjostin lapsuusajaltani, niin malliltaan kuin kuosiltaan. ...ja taas olin revetä naurusta, ihan vaan sellaisesta väsy-kipu-hepulinaurusta, joka rentouttaisi perinpohjaisesti mikäli sen saisi päästää ulos ihan sellaisenaan. No ei, sisällähän sekin nauru eli.

...minkä värisellä autolla tulit?

Hamamista ja hieronnasta kotiin tullessa bussissa näin äidin, jonka paidan etumuksessa oli isolla Follow your dream, ja kyseisen tekstin yli oli kirjoitettu punaisella Cancelled. Eli Seuraa unelmiasi, Peruutettu/ Hylätty. LAittoi ajattelemaan, vaikka hieroja kielsikin ajattelemasta liikoja ja kantamasta muiden taakkoja. Oli muuten uskomaton tyyppi, ihan oikeasti. Ensinnäkin jo alussa näin kuinka hän luki elekieltäni ja profiloi minua, paikanti ongelmiani. Hieronnan jälkeen keskustelimme ulkona pitkään, kun odotin että kurkunpään ja keuhkoputkin turvotus laskee. Siinä vaiheessa hän kertoi mitä näkee/ lukee minusta, elekielestäni yms. Tuntui aika hurjalta kuunnella niitä, ne nimittäin olivat aivan totta. Hän oli onnistunut arvioinneissaan hyvin. Olipa kokemus!

Nyt pihalla, uima-altaallamme kiljuu ja mekastaa talomme äänekkäin perhe, lapset ja mamma. Sen miehen ääntä en kuule kuin harvoin ja pienesti, mutta nuo lapset ja mamma kuuluvat puolen kilometrin päähän helposti. En pysty kirjoittamaan edes blogitekstiä tässä mekkalassa. Palataan.

Voi mikä mies 😍 ja mikä päivä

Konyasta Kütahyan käsinmaalattua posliinia

On ollut oikein päivien päivä, sellainen, joita ei usein osu kohdalle. Kun jo ennen kahtatoista hymyilytti ja oli hyvä olo, niin iltaa kohden on hymy vaan laajentunut ja ihan sydäntä lämmittää. Itse asiassa hymyilen täällä kuin pieni apina äitinsä kasvot nähdessään. Sillekin on erityinen syy.

Yöllä heräsin kertaalleen siihen, että päähän tuulee niin että tukka lähtee. Siis ihan syksyöisesti. Kääriydyin vain syvemmälle peiton sisään, ja ehdin arvata sen sadetuuleksi, ennen kuin nukahdin uudelleen. Kahdeksan maissa herätessäni oli edelleen stressaantunut olo, kuten on ollut jo pidempään. Eilen jo tein alkuratkaisuja asian suhteen, ja tänään jatkui. Yksi parhaista stressinpoistoista on siivota koko asunto, ja jos se ei riitä, niin jonkun muunkin asunto siihen päälle vielä. No, muistin samalla, että kun tulen takaisin Alanyaan niin samoihin aikoihin meille tulee vieraita viikoksi, ja mahdollisesti toiset vieraat heti sen perään. Siivouksille oli siis perusteltu syykin.

Tuli pestyä ja puunattua kaksi parveketta kaiteita ja kaidelaseja myöten, molempien parvekkeiden ovien hyttysverkot, ikkunat, koko asunnon lattiapinnat ja oma kylpyhuone lattiasta kattoon, ihan saumoja myöten. Suihkun jälkeen oli hyvinkin rentoutunut olo ja hyvä mieli. Harkitsin hetken saunaan menoa, mutta muistin että samasta syystä kuin siivous on myös parempi olla jääkaappikin talossa valmiina kun palaan. Sitä ostosta en voi jättää lokakuulle vaikka ensin niin suunnittelinkin.

Konyasta Dervissien käsin maalattua posliinia

Jostain syystä lähdin automaattisesti kävelemään kauemmallea bussipysäkille, sillä seurauksella että sain juosta hieman että ehdin bussiin. Jee! NIlkka on kuntoutunut aika paljon, sillä muutama juoksuaskel korkeapohjaisilla tennareilla ei saanut aikaan kovaa kipua, vain pienen kivun ja krampin. No, keskustassa menin jostain kohtalon oikusta  sellaiseen liikkeeseen, josta en uskonut löytäväni jääkaappia... näin käytetyn, massiivipuisen, ison kaapiston, juuri vierashuoneeseen sopivan, ja hinta oli niin pieni, että taas hymyilytti. 

Tingin samaan hintaan vielä uuden peilin, ja painavan. Peili on paksulla puulevytaustalla, ja painaa oikeasti paljon. Tuo jos siirtyy ja / tai kaatuu yön aikana, niin sitten on kyllä aihetta hankkia joku kummituskarkotin ;) . Kaapiston toimitus sovittiin huomiseksi. Se tarkoittaa että tänä iltana on tyhjennettävä koko vierashuone, muuten sinne ei mahdu kaapiston osat ja kaksi miestä kokoamaan kaapistoa. Se huone kun ei ole mikään iso, niin kuin asunnon muut huoneet. 

Pääasia eli jääkaappi löytyi lopulta. Menin ensin erääseen isoon liikkeeseen, jossa olin jo aiemmin käynyt katsomassa, ja josta silloin löytyi mieluinen. Siellä neljä miestä järjesteli uudelleen aluetta, jossa oli esillä astianpesukoineita. He järjestelivät ja rakentelivat, muuttivat suunnitelmia ja järjestelivät taas. He kyllä näkivät kun tsekkasin mieluisat kaksi kaappivaihtoehtoa ja odotin niiden luona. Ja odotin ja odotin. Kävin välillä katsomassa muita tuotteita ja palasin taas. Sama meno jatkui. Tervehtivät kyllä, muttei heillä ollut aikaa keskustella kanssani sellaisesta asiasta kuin jääkaappi, sen osto ja sen kotiinkuljetus. Odotin vielä pitkän pätkän, ja sitten totesin hiljaa mielessäni että pitäkää kaappinne. Hyppäsin bussiin ja menin tuttuun Arcelikin myymälään. Tiesin sen kalliimmaksi kuin äskeisen paikan, mutta ainakin ovat laatutuotteita. Jep, jääkaappi tulee perjantaina takuuhuoltoasentajan kera.

Tähän väliin taas tällainen outo huomio maailman menosta. Maapallollemme on ilmaantunut ja entisestään laajentunut Tuntematon alue. Laajentunut sen perusteella, että sieltä tulee aiempaa enemmän liikennettä blogiini. 

Mikähän se sellainen tuntematon alue on, onko ihan oikea valtio vai vaan joku kuviteltu valtio / alue... Yleensä listalla on noilla kohdin Venäjä, ja nyt sitä ei näy missään. Nytko siitä on tullut tuntematon? Sopivasti Ruotsin ja Suomen vaalien alla. Oli mikä tahansa, olkoon.

Sitten paljon naisellisempiin "unelmien prinssi" -asioihin. 😅Juu, tiedän että osalla tämä menee yli ja ohi, ja osa olettaa että nyt se pollari on entistä enemmän seonnut, mutta ihan miten vaan, höpötän tämän silti tähän 😉 sillä paljolti tästä johtuen nyt on hymy herkässä, ja korvasta korvaan. Oletettavasti monilla meistä on ollut joskus elämänsä aikana mietinnässä millainen olisi se unelmien kumppani, kaikista paras ja ihanin puoliso, se kaikkein täydellisin. Meillä on siihen useampia kuin yksi määre, tai toive. Joillakin lista on pitkääkin pitempi, lyhyimmillään olen tavannut kolme rivisen listan. 

Omaakin listaani olen päivittänyt vuosien varrella. Joo, joku tuttu sanoo siellä kuitenkin, että sinkkuvuosien lisääntyessä lista lyhenee. Ja koska en ole vielä naimisissa, niin joko listassa on jotain vialla, tai kohtalo on sitä mieltä että en ole vielä valmis siihen mihin minut on tarkoitettu, tms. Juu ei. Tai joo, en tiedä. Niin, ja sitten on vielä niitä, jotka puhuvat vahvasta ihastumisesta ensisilmäyksellä. Ja niitä, jotka sanovat, että joidenkin ihmisten välillä on valtavasti sähköä, energiaa, kemiaa, millä nimellä sitä sitten kutsutaankin.

Konyasta Ateşgülün käsinmaalattua posliinia

Arcelikin edessä bussipysäkillä valkeni, että bussini meni juuri, ja seuraavaa saan odottaa 40 minuuttia. Ei kiitos. Siinä kolikoita kaivellessani missasin pari Demirtas - Kargicak-dolmusta. Seuraavana tuli niin täysi bussi, että jätin nousematta siihenkin. Nousin bussiin, jota en käytä kuin ehkä kerran tai kaksi vuodessa. Valtavan vahvalla energialla varustettu silmäpari katsoo minua intensiivisesti kuskin penkiltä. Rahasta vastatessaan tarttuu käteeni. Vaikka istun selkä menosuuntaan oleville penkeille, tunnen katseet takaraivollani liikennevaloihin pysähdyttäessä, ja kun käännyn katsomaan, ne vahvaenergiset silmät katsovat ihan suoraan, ja kiltisti.

Kun bussi on edennyt kolmisen kilometriä, ja suurin osa matkustajista on poistunut, puhuu kuski minulle jotakin. En kuule kunnolla, enkä aio arvata (pieleen menisi arvaus kuitenkin) joten kävelen kuskin luo ja kysyn "anteeksi, mitä sanoit, kun en kuullut". Sen jälkeen hän pitää minua otteessaan katseellaan, sanoillaan, äänellään, energiallaan. Käsittämätön mies. No, osaan kyllä nostaa henkisen suojakilven jos haluan, joten ei mitään hätää sen puoleen. Mutta siinä oli mies, joka ei halunnut päästää minua pois bussista ennen kuin sai sanottua positiiviset sanomisensa. 

Hänen sanomisensa hymyilyttävät vielä pitkään. Hän laittoi hyvän kiertämään. Miksemme siis mekin? Sen sijaan että keskitytään negatiivisuuksiin jaetaankin hyvää oloa ja hyvää mieltä. Sanotaan jotakin mieltä ylentävää, rohkaisevaa, kaunista ja kannustavaa. Sanotaan hyvää ja tehdään hyvää.

PS. Uuu, mikä Mies. Olisikohan Leijona 🐾
Siis, ajattele miten helposti naisen saa hyvälle tuulelle (kun osaa). Tarvitaan vain hyvä sydän.