Löytyihän se hamam ja osaava hieroja

Alanya Çay Bahcen sisältä ulospäin kuvattu 8.9.2018

Tänään oli Se päivä kun oli parempi löytää uusi hamam, uusi hyvä hieroja. Entinen lähti/lähetettiin yli vuosi sitten pois Laviniasta, ja sen jälkeen on ollut hakusessa mistä löytää osaavan hierojan, joka tekee työnsä läsnäollen. Stressaamistyylilleni uskollisena olin taas kerännyt "taakkaa" hartioilleni, eli niska-hartianseudun lihakset ovat niin jumissa että kipu on jatkuvaa. Aamupalan jälkeen hyppäsin bussiin ja lähdin etsintäkierrokselle. ...ja kuten myöhemmin huomasin, unohdin hamambikinit kotiin. 

Ensimmäiseksi suuntasin kaupungin toiselle laidalle, lähelle sinne mihin riippuliitäjät laskeutuvat. Tiesin ennalta että

LIve-musiikkia Cay Bahcessa

siellä on pari hamamia, joita skandinaavituristit käyttävät paljon. Lisäksi siellä on eräs paikka, jolle vuosi sitten lupasin että kerran vielä tulen heille hamamiin. Tänään aloitin sieltä. PAikka ja hieronta on mitä todennäköisimmin ihan ok, mutta hinta ei. SIeltä tuputettiin väkisin eurohintaa. Mitään liirahintoja ei ollut edes näkösällä. Kun pyysin ja lopulta vaadinkin liirahintaa, niin hän antoi normaaleihin turistihintoihin nähden kaksinkertaisen hinnan. Se on paikalliseen normaalihintaan nähden nelinkertainen, ja ALanyan halvimpiin hamamhintoihin nähden yli kuusinkertainen. Hän käytti euron korkeaa kurssia hyväkseen, ja minä sanoin näkemiin ennen kuin kävelin ovesta ulos.

Perheiden illanviettopaikka

Kävelin pitkin rantakatua Kleopatrarannan loppupäästä kohti keskustaa. MuzziBaarin kohdalla tajuntaani iski muistikuva, että sen vieressä on joku hamam, jossa en ole ikinä käynyt. Näin yhden Alanyan parhaista tatuointiliikkeistä ja kampaajan. Jääräpäisesti katselin siinä, sillä muistan nähneeni joskus siinä jonkinlaisen hamam-tekstin... ja löytyi se nytkin. Kampaamon läpi kävellään kellarikerrokseen, jonne on 5 vuotta sitten uusittu isohko hamam.

Hieman marmatin omistajalle sitä, että en voi tulla kellarikerroksen hamameihin kosteusvauriohomeiden ja rajujen allergisten reaktioiden takia. Hän kävelytti ensin kierroksen hamamissa, ja olihan siellä ensihaistamalla kosteusvauriota, mutta ei niin pahasti ettenkö olisi ostanut hamam-hieronta-käsittelyä. HIntataso oli liiroilla maksaessa normaali. Saunassa en ollut kauaa vaan sopivasti, ja nautin. Sen jälkeen marmorihamamiin ihon poistolle... siis kuorintakintaalla kuolleen ihon poisrapsuttelu. Hieroja oli varannut minulle kaikkein karheimman kuorintakintaan, ja totesi puolivälissä itsekin, että näköjään pehmeämpikin olisi riittänyt. Pesun jälkeen ummistin silmäni lepotuolissa siksi aikaa, kun hieroja kävi jäähyllä ja haukkaamassa happea. 

Lampunvarjostimet puulaatikoista. Toimi

Hierontahuoneeseen mennessä tuli hankalia hengitysvaikeuksia välittömästi. Kortisonitabletti ja avaavaa lääkettä keuhkoihin, ja takaisin pöydälle, sillä en halunnut lähteä pois vaikka hengityksen suhteen mentiinkin isohkolla riskillä koko ajan. Kuorinnan ja pesun jäljiltä oli sellainen aavistus, että tämä henkilö osaa työnsä. Ja niin teki. Hieronta oli pidempi kuin täällä koskaan ennen, tai sitten se vain tuntui siltä, sillä vaikka hän teki lymfahierontaa eikä mitään urheiluhierontaa, niin monin paikoin sattui. Sattuminen johtui kroppani tilasta, ei hierojasta. Hieroja huomasi kivut ja reagoi, muutti toimintaansa. Sen edellisen hierojani menetettyäni luulin ettei yhtä hyvää tai parempaa ihan vähällä löydy. Olin väärässä. Henki kulki heikosti hamamista ulos tullessa, joten pihalla piti istua aika kauan, mutta hieronnan ja hamamin osalta todella kyvä kokemus. Käyn siinä vielä pari kertaa ihan lähi päivinä, jotta saadaa jumit purettua ja kiputilat pois. 

Alanya Çay Bahcen sisältä ulospäin kuvattu 8.9.2018

Tänään on jo toinen ilta peräkkäin kun palelee. Sekä päivä- että iltalämpötilat laskevat, no, suomalaisten suosimiin lukemiinhan ne vasta laskevat. Otetaanpa tähän väliin muutamia hepulihetkiä viime päiviltä. Toissapäivänä bussissa istuessa tietoisesti rentoutin itseäni ja penkillä silmät kiinni istuessa hengitin pari kertaa oikein syvään, ja siten rauhallisesti ulos. Tuntui hyvältä ja tuli tarpeeseen. Päätin jatka vielä pari kolme henkäystä, vaan kun niskassa tuntui kipua, miim käänsin päätä hieman pikealle, edelleen silmät kiinni, ja vedin syvään henkeä... Mitä he*****a! *Puistatus* 

Avasin silmäni samalla kun olin tuupertua epämiellyttävästä hajusta. No, nenäni oli jonkun hikisen turistin kainalossa. Turisti seisoi käytävällä ja piti kädellään kiinni bussin ylätangosta. Rentoutumishengittely lopui siihen, ja alkoi hapen haukkominen toisesta suunnasta, ja rentoutushytkyminen. Hysteerinen nauru kupli mahassa, ihan vaan tilanteesta johtuen, samalla kun yritin katsella toiseen suuntaan ja pyyhkiä naurun kyyneliä silmistäni. En ollut kunnolla toipunut tuosta kun astuin bussista ulos, mietin mihinköhän päin ensin lähtisin, ja näin ne rouvat. Kolme venäläistä rouvaa käveli ohitse hattuineen. Yhden rouvan hattu oli juuri kuin mummoni lampunvarjostin lapsuusajaltani, niin malliltaan kuin kuosiltaan. ...ja taas olin revetä naurusta, ihan vaan sellaisesta väsy-kipu-hepulinaurusta, joka rentouttaisi perinpohjaisesti mikäli sen saisi päästää ulos ihan sellaisenaan. No ei, sisällähän sekin nauru eli.

...minkä värisellä autolla tulit?

Hamamista ja hieronnasta kotiin tullessa bussissa näin äidin, jonka paidan etumuksessa oli isolla Follow your dream, ja kyseisen tekstin yli oli kirjoitettu punaisella Cancelled. Eli Seuraa unelmiasi, Peruutettu/ Hylätty. LAittoi ajattelemaan, vaikka hieroja kielsikin ajattelemasta liikoja ja kantamasta muiden taakkoja. Oli muuten uskomaton tyyppi, ihan oikeasti. Ensinnäkin jo alussa näin kuinka hän luki elekieltäni ja profiloi minua, paikanti ongelmiani. Hieronnan jälkeen keskustelimme ulkona pitkään, kun odotin että kurkunpään ja keuhkoputkin turvotus laskee. Siinä vaiheessa hän kertoi mitä näkee/ lukee minusta, elekielestäni yms. Tuntui aika hurjalta kuunnella niitä, ne nimittäin olivat aivan totta. Hän oli onnistunut arvioinneissaan hyvin. Olipa kokemus!

Nyt pihalla, uima-altaallamme kiljuu ja mekastaa talomme äänekkäin perhe, lapset ja mamma. Sen miehen ääntä en kuule kuin harvoin ja pienesti, mutta nuo lapset ja mamma kuuluvat puolen kilometrin päähän helposti. En pysty kirjoittamaan edes blogitekstiä tässä mekkalassa. Palataan.

Matka etelää kohti on alkanut

Matkustus jatkuu kaikessa hiljaisuudessa, niin kuin täällä päässä on tarkoituksenmukaista. Istuin eilen jälleen bussissa luottaen siihen, että asiat menevät niin kuin niiden on tarkoitus mennä. Miten -sitä en vielä tiedä. Missä ja milloin -niitäkään en tiedä. Tiedän vain, että asioilla on taipumus järjestyä. Matkalaukku on ostettu ja osin pakattu. Matka jatkuu ja suuntana on taas tienpätkä kerrallaan etelä ja koti <3.

Aamulla saattaa olla pää kipeä. Ystävän kanssa paranettiin maailmaa ja naurettiin mm. kaiken maailman vitseille, ihan äärilaidasta toiseen. Ja osansa sai myös punainen, silityksen ja seurankaipuinen kissa. Tiedätkö miltä pitkäkarvainen kissa näyttää vastakarvaan silitettynä -Hard Rock Cat, yeah! Heavyletistä ei vaan muistettu ottaa kuvaa...

No, illalla ehdin myös vierailla tämän pienen paikkakunnan laulutapahtumassa, jossa osa entisistä tutuista ei tuntenut (valintakysymys) ja osa ei tuntenut (ikääntymiskysymys). Muutaman kohdalla minäkin mietin hetken, että kuka hän on, ja yhden kohdalla tein perusteellisen virhearvioinnin. Kun olen nähnyt ihmisen viimeksi 12-vuotiaana, ja nyt näen noin 50 v henkilön, joka muistuttaa tuota 12-vuotiaana näkemääni luokkakaverin isosiskoa, niin virhearvioinnin mahdollisuus lienee aika iso. Jep. Metsään meni, täysin. Tosin ihminen jota toiseksi luulin sentään tunsi henkilön joksi häntä luulin. Jee. Nämä ovat hetkiä, jolloin tunnen itseni toosi vanhaksi. 

Tuota onneksi tasapainotti se seikka, että vanha sukulaistäti, jonka luulin kuolleen jo aikoja sitten, olikin edelleen hengissä ja virkeänä. Kertoi asuvansa yksin samassa omakotitalossa, jossa asui jo silloin 1980-luvulla, kun äidin kanssa häneen tutustuin. Ja ensimmäistä kertaa elämässäni näin kuvan isäni isästä ja äidistä. Yllättäen heidät tunsi henkilö, jota olen heidän uskontonsa ja aktiivisen käännyttämishalunsa vuoksi ajoittain jopa kartellut. Ei sitten koskaan aiemmin ollut kertonut olevansa tavallaan samaa sukua. Ei sillä, en siltikään kannata Jehovan todistajien uskontoa, johon isovanhempani kuulemma loppuaikoinaan kääntyivät. Ja heidän lapsensa, isäni, kääntyi kriisinsä hetkellä helluntalaiseksi... tai vapaakirkkolaiseksi, en tiedä. Suomessa uskonnoilla on valtavan iso rooli, ja sitä on vaikea käsittää. Elämä on.

Tänään olen hillinnyt itseni lentolippujen ostosta. Yritän malttaa, ja ostaa taas äkkilähdöt sitten ihan viimeisinä päivinä ennen lentoa. Käytännössä se on osoittautunut kaikkein kannattavimmaksi vaihtoehdoksi. Aina on äkkilähtöjä, kun oikeasta paikasta katsoo. Ja aina niillä pääsee sinne minne haluaa, reilusti alle listahintojen. No, tästä ei taas pakettimatkojen myyjätahot tykkää. Toisaalta Turkish Airlinesin seuraavan tason kortista puuttuu vain 1 matka. Ehkä senkin voisi harkita ostavansa. Aika näyttää.

Alanyassa on tänään aamun pikkutunteina sataa ropsauttanut, merivesi on +29,3 C ja ilma on ollut noin +30 C. ...hiukanko kroppa kaipaa mereen kelluskelemaan... Lisäksi Gökbel vuorten öljypainikisat on käyty viikonloppuna, sitä edellisenä jonkun muun vuoristoalueen öljypainikisat ja konsertit on pidetty, juhlat juhlittu ja mestarit tiedossa. Allekirjoittanut on entistä epävarmempi siitä, pitäisikö ostaa tontti a) vuoriston vai sittenkin b) Kestelin tai c) Mahmutlarin puolelta. Iik! Tätä pähkäillessä voikin katsella öljypainiuutisointia Youtubesta https://youtu.be/KsvPqYtbqbY.

Matkakuume on sitä luokkaa, että kun se iskee, niin sitten se iskee ihan voimalla. Tähän asti on ollut erinäisiä, tontti-nimisiä syitä olla täällä, vaan nyt kun kuukausi vaihtuu, niin saa ihan motivoimalla motivoida itsensä pysymään täällä, kunnes "Mun aika mennä on", mikä sattuu olemaan oikein mieluinen tango. Tuo kuukausi sitten loukkaantunut nilkka on muuten likimain 2x toisen nilkan kokoinen. Jep. Noudatin lääkärin neuvoa, ja jätin tänään urheilijan kipsin pois, ja kävelin kuin normaali ihminen. On ihan hirvittävän turvonnut ja sinertävä. Kivusta on turha mainitakaan. *piip* lääkärit ja niiden ammattitaito (tai sen puute). Kyllä, olen vihainen siitä, että pitää kärsiä turhaan vain siksi, että jotakuta ei huvita työskennellä kunnolla tai panostaa työhönsä sen vertaa kuin normaali työpanos on. Vakuutusyhtiön rahat kyllä kelpaa, mutta todellista vastinetta rahalle ei saa. 

Aina pitää olla joko joku tuttu ja luotettava lääkäri, tai pitää osata ja jaksaa vaatia kuu taivaalta. Jos olet normaalisti käyttäytyvä etkä poikkeuksellisen vaativa, niin hoidon taso on surkea. Täällä on vajottu tosi alas. Kuntoutusohjeita lupailtiin ja lupailtiin, mutta käytännössä lääkärin kommentti oli taas ihan yhtä tyhjän kanssa, eikä hän enää muistanut mitä aiemmalla tapaamisella suunnitteli ja lupasi. Katteettomia lupauksia. Liekö vakuutusyhtiön painostus vaihtaa tutkimuspaikka Terveystalolta Mehiläiseen vaikuttanut, vai oliko lääkärillä vaan huono päivä? Annan kyllä Lähitapiolalle palautetta, mutta tuskin siitä mitään hyötyä on. On tosi iso harmi ja menetys, ettei Selänteen Harri ollut enää siinä työpaikassa, jossa viimeksi nilkkani hoidatin (2005). Ja että hän oli nyt lomalla yksityisestä terveysjätistä. Ehkä joudun vielä omakustanteisesti käymään siellä sitten kun hän palaa lomalta. 

Sitä ennen ajelen taas pitkin ja poikin Pohjanmaata, työn merkeissä. Joitakin Suomen työjuttuja on jo sovittu loka-marraskuulle, mutta ne ovatkin kirjoittamiseen liittyviä. Joitakin mielenkiintoisia projekteja on tulossa. Puhutaan Turkkia -sarjan nettipalveluun talletettujen,  tuhoutuneiden turkinkielisten äänitteiden teko laahaa paljolti jäljessä, koska turkkilaisia ei vaan löydy samaan paikkaan kanssani. He ovat missä ovat, eivätkä halua matkustaa metriäkään. Ainoa vaihtoehto on, että minä matkustan heidän luokseen, kunhan nykyinen työsopimukseni kuun vaihteessa päättyy ja olen taas vapaa matkustamaan. Olen oppinut sen, että mihinkään toisen tahon järjestämään nettipalveluun ei oikeasti voi luottaa, vaan kaikki mitä haluat käyttää ja tallentaa tulee 100%sti olla itsellä talletettuna ja käyttövalmiina. Oma serveri on Must.

Tästä päivityksestähän yrittää taas tulla liian pitkä... joten vaikka tekstiä, vuodatusta ja purkausta tulisi vieläkin, niin jatketaanpas toisella kertaa. Ja nautiskelkaa lämmöstä. Kohta on talvi, viimat ja pakkaset.

Sulttaaniprinsessojen jalanjäljillä Istanbuliin

Turkin valtion kulttuuri- ja matkailutoimisto (Helsinki) jakoi mielenkiintoisen Sulttaaniprinsessojen jalanjäljillä artikkelin, tapahtumamainoksen, ja se löytyy suomenkielisenä tämän linkin kautta . Tapahtuman oma, englanninkielinen sivusto löytyy täältä. Jo suomenkielinenkin teksti herätti kiinnostuksen, mutta tuo englanninkielinen sivusto vahvisti päätöstä uudesta Istanbulin vierailusta. Jospa pari kolme päivää Istanbulissa mahdollistuisi jo nyt syksyllä, ja kokonainen viikko vaikkapa ensi keväänä. Ennata ei tiedä miten elämä lopulta menee, mutta tällaisia haaveita on nyt ilmassa. On ainakin kiva valmistautua Istanbulin vierailuun, vaikka kävely eilisten rasitusten jälkeen olikin vaivalloista lyllerrystä.

Meillä paistoi lopultakin aurinko riittävän lämpimästi. Luovuin takista, ja tarkenin kahdella lyhythihaisella paidalla. Lämpömittari näytti hellelukemia. Kaverin kanssa istuimme keskustassa puiston reunalla nauttimasta säästä, ulkoilmasta, elämästä, ja siinä sivussa myös paransimme maailmaa. Kaveri oli sen verran fiksumpi, että oli varustautunut puistonpenkeillä istuskeluun aurinkosuojavoitein. Minä perinteisesti unohdin, ei tullut mieleenkään. Kauniisti punertaa käsivarret ja kasvot, niskaan en onneksi näe. Varma kesän merkki, täällä ollessa, viikoittaista Alanyassa ollessa. Siinä oli hyvä istua ja puhua, miehistä tietenkin. Ehkä puhuimme jostakin muistakin aiheista, en muista. Parhaiten muistan hänen värikkäät kertomuksensa nettideittien tapaamisesta kasvokkain ensimmäistä kertaa. Nauru raikui.

Illalla se iski. Juuri kun eilen julistin, ettei kirjoituta, niin puolen yön jälkeen nukkumaan mennessä alkoi runosuoni tuottaa ideoita ja tekstiä. Inspiraatio oli niin vahva ja virkeä, ettei auttanut muu kuin nousta ylös ja alkaa kirjoittaa. Jossain vaiheessa aamuyötä, innostuksen hieman hiipuessa, tekstin tulo hyytyi ja silmät pyöreinä hämmästyksestä ja väsymyksestä katsoin vastakirjoitettua sivumäärää. Jes! Tyytyväisenä ja levollisena oli hyvä nukahtaa. Ja mikä yllättävintä, kirjoitus on kulkenut myös tänään. Löytyi sopivasti inspiroivat lähestymistavat ja uusia juonenkäänteitä. Vähän vielä. Vain vähän. Muutama päivä riittää, vaikkapa siihen reumalääkärin vastaanottoon asti. Olisipa upea saavuttaa taas Se Fiilis, jonka kirjan valmistuminen suo. Tuo projekti on nimittäin siinä pisteessä, että tuon "vähän vielä" jälkeen se lähtee kustantajalle. Sillä tiellä kestänee kauan ennen kuin syntyy teoksena ulos, mutta Hykertelen silti. Niin lähellä, ja silti niin kaukana. Vaan kärsivällisyyttä, tähänkin.

Tässä kohden vilkaisin Alanyan säätä. ILmankosteus 97% sai hymyilemään leveästi. Kuulostaa trooppisen kostealta. Ajatukset karkaavatkin tuosta sopivasti taas valmistumassa olevaan projektiin.

Hyvää yötä ja leppoisaa lomaa.

Vedet silmissä

Aurinkoinen päivä, illasta hiukan pilvistyy 3.3.2017

Tästä päivästä muodostui aurinkoinen, suht lämmin ja yllättäen myös nauruntäyteinen. Juniorini vähän aikaa sitten ylioppilaaksi kirjoittaneena sai oikolukijan pestin, tosin siihen myös vapaaehtoisesti suostui. Hän oli tarkastanut äitinsä tekstin pilkut, kirjoitusvirheet, tyylin, sujuvuuden ja monet monet muut seikat. Kun luin hänen kommenttejaan, niin ensimmäisissä kappaleissa parina aiempana päivänä olin hieman ärsyyntynytkin sekä virheiden määrästä että hänen kommentointiensa tyylistä. No, mitä pidemmälle teksti eteni, sen vähemmän virheitä sieltä löytyi. Olin siis oppinut jotakin tuonkin projektin aikana. Ja mitä pidemmälle teksti eteni, sen ärtyneemmäksi kävi kommentoija. Hänen kommenteistaan alkoi näkyä sekä väsymys että kärttyisyys. Puolivälistä eteenpäin ei voinut kuin nauraa, ja odottaa mielenkiinnolla, että mitähän seuraavaksi tulee.

Sitten kaupungille ja bussiin. Erehdyin taas lähtemään toriostoksille juuri sihen aikaan, kun bussit ovat täpötäynnä opiskelijoita ja muitakin matkustajia. Tänäänkin olimme bussissa yhtä tiiviisti kuin tonnikalapalat säilyketölkissä. Olin seisomassa pyörätuolipaikalla, ihan ikkunan vieressä, kun vierestäni nuori äiti pikkulapsensa kanssa ahtautui tungoksen läpi bussista ulos. Samalla näin lapsen nätin, uuden näköisen kengän penkillä. Ehdin sanoa ääneen vain, että lapsen kenkä jäi, kun viereinen mamma jo ojentaa sitä minulle. Ei ollut mitään toiveita edes kurkottaa ulos, ja kädestä käteen saattelukin oli jo myöhäistä, sillä bussi oli lähdössä pysäkiltä. Entisen pesäpalloilijan ajatusten automaatio voitti, ja heitin kengän sullkeutuvien ovien välistä pysäkille. Tapahtuman

Nauru + meikit. Aina ei muista ennen pyyhkimistä.

nähtyään suurin osa bussissa istujista räjähti raikuvaan nauruun. Taaempana istuvien naisten kommenttien perusteella kenkä osui vielä kyseiseen äitiin. Itse en ihmismuurin ylitse sitä nähnyt, tiesin vain, että kenkä lensi pysäkille asti.

Puolisen tuntia myöhemmin pääsin itse kävelemään ihanan keväiseen säähän torikassini kanssa, ja hymyssä suin suuntasin torille. Olin unohtanut myös sen, että viimeisen puoli tuntia tori on ihan täynnä, kun monet paikalliset tulevat ostamaan juuri silloin. Viimeinen puoli tuntia on erityisen suosittu aika, koskapa jotkut myyjät laskevat hintojaan silloin, että saavat tuotteita pois käsistä. Itselle tuli hiukan epämukava olo nimenomaan tungoksen takia, kun joutui käyttämään paljon huomiokykyä siihen, ettei itse kävele kenenkään yli, eikä jää kenenkään alle tai tien tukoksi. Torin keskiosiin ja tuttujen myyjien luo en edes yrittänyt päästä, vaan tyydyin pysymään reunalla kylistä tulleiden maanviljelijöiden alueella.

Erään kyläläisen pöydän eteen tultuani tämä nainen sanoi minusta jonkun kommentin viereisen pöydän naiselle, ja repesi saman tien hervottomaan nauruhepuliin. Vierustoveri ainoastaan suipisti suunsa tukkoon, käänsi katseensa pois ja vaan hytkyi paikallaan. Vaan tämä edessäni ollut nainen, hän repesi ihan täysin. Risti vielä jalkansakin ettei tule pissat housuun, ja antoi naurun tulla. Keräsin siinä tomaatteja pussiin hänen pöydältään samalla, ja totesin vain hiljaa mielessäni, että on ihan kiva tuottaa toisille iloa. Nyt en edes hahmottanut mistä tuo ilonpurkaus lähti.

Tämä kiersi lämpömittaria, ei osannut kehältä pois. 3.3.2017

Rahastettuaan tomaateista hän kysyi loppuniiskutusten lomassa, että olenko tehnyt päälläni olevan neuleen itse, ja siirtyi  nyt hytkyjän osaan. Toinen oli jo lopettanut. "Ai ne on molemmat vinossa. Ihan nätti se on, ihan nätti" jatkoi hän ennen kuin ehdin edes vastata. Niin, olen ihan taktisesti laittanut taskut vinoon, koska mielestäni ne näyttävät näin vinossa paljon hauskemmilta kuin säntillisesti viivasuorassa. Varsinkin kun ovat tällaiset "pussitaskut". Taidan mennä uudestaankin tuon mamman luo ostoksille, ja jotain on ehkä vinossa tai epätavallisessa paikassa silloinkin ;) . Tuostakin jäi hyvälle tuulelle pitkäksi aikaa. Ja itse asiassa niin kauan kuin noita tomaatteja riittää muistan ne myyneen nauravan naisen.



"My Soul, regard each thought as a person, for every person's true value is in the quality of the thought they hold.
~ Rumi"