Ruokapaikkoja ja herkuttelua

Alanyan yksi parhaista ravintoloista 😍

Alanyan ruokatarjonta on monipuolinen ja mitä herkullisin, kun osuu itselle mieluisiin paikkoihin. Monia paikkoja olen kehunut aiemminkin, tässä taas muutama lisää. Tai no, on jokunen samakin mutta eri näkökulmasta.

Alanyassa on käsittääkseni vain kaksi perinneruokasertifikaatin saanutta ravintolaa, siis sellaista, jotka saavat käyttää Yöresel Alanya Ev Mutfağı -nimitystä. Esma Rouvan paikka on toinen niistä. Etsin ko paikkaa aiemmin, mutta väärästä paikasta. Sinne on kuitenkin helppo löytää, ainakin suomalaisten. Seuraa isoa tietä Heikinbaari-BellaAlanyan edestä oikealle etuviistoon, kunnes tulet ensimmäiseen neljän tien risteykseen. Vasemmalla etuviistossa on Kleopatra Tower, oikealla ruokakauppa Hasbül tms, ja oikealla etuviistossa, puiden katveessa on tämä ravintola. Olen käynyt siellä ennenkin, mutta näköjään syönyt ihan "vääriä ruokia". Kaikki siellä syömäni annokset ovat olleet hyviä, hyvin valmistettuja.

Gülüklü çorba, kana-minilihapullakeitto, nam

Tällä kertaa pyysimme tarjoilijalta vinkkejä. Halusimme että hän ehdottaa paikallista keittoa ja sen lisäksi paria muuta ruokaa. Lisäksi pyysimme, että kaikki mitä syömme tulisi olla maidottomia. Heillä maitoallergia ja maidottomuus ymmärrettiin täysin, ja kaikki syömämme ruoat myös olivat maidottomia, ts. me molemmat maitoallergikot olimme täysin oireettomia ruokailun jälkeen. 

Viereisessä kuvassa oleva keitto on alanyalainen erikoisuus, nimeltään gülüklü çorba. Keitto sisälti ainakin kanaa, pieniä jauhelihapullia ja kasviksia. Ja se oli hyvää 😋.

Paistettuja metsäsieniä alanyalaiseen tapaan

Keiton ohella tuli leipää ja salaattia, ja lisäksi tilasimme kaksi paikallista ruokaa, joiden nimeä en enää muista, mutta ne ovat seuraavissa kuvissa. Tässä vieressä on paistettuja metsäsieniä alanyalaiseen tapaan. Nekin olivat herkullisia ja sopivat hyvin kokonaisuuteen. Seuraavassa kuvassa näkyvä perunan kaltainen, tomaattiliemessä pitkään ja pehmeäksi haudutettu juures oli täysin uusi tuttavuus, ja niin hyvä, että ostimme sitä juuresta torilta seuraavana päivänä ja aloimme kokeilla miten sitä voi käyttää. Juureksen turkkilainen nimi on göleviz ja suomeksi se on taaro. 

Taaroa tomaattikastikkeessa

Taaroja löytyi 0,5 - 5 kg kokoisina, vähän niin kuin mustuneelta lantulta näyttävinä pyöreähköinä juureksina. Usein se on torilla nimenomaan kuorittuna, en tiedä miksi, ja juuri kuorimisjäljistä ja mustista alueista se on helpoin tunnistaa. Keitimme taaroa hieman kauemmin kuin perunoita... mutta en muista mitä kaikkea kokkimme sille teki. Hän halusi kokeilla taaroa eri tavoin, ja minä tein muita ruokajuttuja, joten en niin kiinnittänyt huomiota muuhun kuin lopputulokseen. Muussina taaro vaati sellaisia maustamistaitoja, joita meillä ei vielä ollut. Perunamuussin seassa se oli ihan ok. Ja parhaimmillaan pitkään tomaattiliemessä haudutettuna.

Hapankasviksia

Hapatettuja kasviksia käytetään täällä sekä perinneruoissa että moderneilla aterioilla paljon. Itse tykkään niistä. Ja hapattamisissakin on eroja. Itse hapatetut, ja esim. tämän ravintolan hapankasvikset maistuvat usein erilaiselta kuin ruokakauppaketjun säilykepurkissa olevat. Myös nämä olivat hyviä. Hyvän ruoan lisäksi henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta, siis neuvoi mielellään ja kertoi mielellään esim. taarosta, kun kysyimme mitä se on. Ravintolan olemus on perinnettä parhaimmillaan. Ja siellä rakastetaan kissoja. Kissoja oli useita, ja ne olivat pulskia ja rauhallisia, omia teitään kulkevia mussukoita, jotka eivät tulleet kerjäämään ruokaa. Maha oli jo täynnä.

Alanya Alaiye Pilavcısı

Atatürk patsaalta viistosti vuoria kohden ja Hacet-aukiota kohden kävellessä tulee tien puolivälissä vasemmalla vastaan Alaiye Pilavcısı -niminen uudehko ravintola. Heillä idea on käsittääkseni se, että ruoan perustana ovat riisit, ja niiden oheen voi valita joko useista valmiiksi mietityistä annosmalleista tai sitten kerätä ihan oman. Jos näin oikein, niin heillä oli myös sulu yemek eli lounasruokamahdollisuus. Viereisessä kuvassa olevan annokseni yllätys oli nuo rasvassa paistetut maksat. Sellaista maksaa en ole ennen syönyt, eikä se ole minun juttu. Pidän maksasta, mutta eri tavoin valmistettuna. Kokonaisuutena annos oli ihan ok, ja paikka on kokeilemisen arvoinen. MAitoallergia ymmärrettiin, ja annoksissamme ei ollut maitotuotteita.

Alanya YAprak Döner

Olen huomannut, että jostain syystä kamerani (tai mjistikortti tai minä) joko kadottaa kuvia tai ei tallenna niitä. Kaipasin Sevket Tokuksella, Baskent sairaalasta jonkun verran itään päin, Cikcilliin päin, Garanti pankin lähistöllä ja tien vuorten puolella olevan Yaprak Dönerin kuvia, mutten löydä. Yaprak Döner on perinteisen oloinen döner-paikka, ja uudehko tässä liiketilassa. Täällä maitoallergia ymmärrettiin täysin, ja annos oli sekä hyvä että maidoton. Työntekijät olivat ystävällisiä ja paikassa viihtyi hyvin, eli oli helppo istua ja nauttia ruoka-annoksesta. Tännekin palaan uudelleen.

Baskent-sairaalan edessä oleva Zilli Öküz sai meistä aktiivisia asiakkaita. Kaikki, joiden kanssa olen siellä käynyt, ovat olleet positiivisesti yllättyneitä. Olen jo monta kertaa aikonut ottaa paremman kuvan, ja erityisesti siitä hyggeilevästä kalsarisonnista, mutta en ole muistanut. Maistuva annos ja hyvä seura vie niin mennessään, että kuvaaminen unohtuu. Tässäkin paikassa on helppo ja kiireetön ilmapiiri, ja istumapaikkoja löytyy sekä kaiuttimen vierestä, jotta voi uppoutua musiikkiin, että hiljaisesta nurkkapöydästä. Meidän siellä istuessamme oli selin pääoveen päin, ja eräs seurueemme jäsen näyttää hyvinkin harmistuneelta, ja toteaa että no nyt tuolla ulkona sitten sataa kaatamalla. Katson omaan suuntaani ikkunasta ulos, ja ihmettelen mitä hän puhuu, sillä ikkunasta näkyy sinistä taivasta, vähän valkoisia pilviä ja auringonpaiste. Tässä järjestyksessä ne myös pysyivät ruokailun ajan, ja kun kävelimme ulos oli sade jo mennyt muualle. Hyvä niin.

Alanya VanillArt ja hedelmä-vohveli-klassikko

Ja kun hampurilaisen lisäksi kaipasimme jälkiruokaa, niin VanillArtin vohvelit veivät voiton. VanillArt on Atatürk-kadulla, aika lähellä Atatürk-patsasta. Jos lähdet patsaalta Atatürk-katua sinne päin minne patsas katsoo, ja kävelet kadun vasenta reunaa, tulee VanillArt vastaan ensimmäisenä herkkupaikkana. Me saimme vohvelit maidottomasta taikinasta. Itse valitsin klassisen hedelmävohvelin, mutta ajatus ei kulkenut loppuun asti, sillä nutellaahan siinä on, ja nutellassa maitoa. Vaan oli se Hyvää, ja kaiken väärti. 😋

Nämä kaikki siis loppuvuodesta 2019. 2.1.2020 alkoi paluu arkeen ja ketoiluun.

Maitoallergia ja ravintolat Alanyassa

Elämään on tullut uusi haaste, tai voi sen sanoa niinkin, että vanhasta asiasta on tullut

aikaisempaa haastavampaa. Ruotsin reissun jälkeen elimistöni on ollut maidon suhteen erittäin herkästi ärtyvä, ja on ollut oltava niin maidottomalla dieetillä kuin vaan voi, siinä toivossa että tulehdustila jälleen rauhoittuisi ja pääsisin takaisin oireettomampaan jaksoon. Siksi viimeisen kahden kuukauden aikana on tullut testattua Alanyan ravintoloiden mahdollisuuksia palvella maitoallergikkoa. Oireet ovat nyt niin vahvoja ja selkeitä, että ruoassa ei voi olla yhtään mitään minkään eläimen maitoa eikä mitään lehmästä peräisin olevaa, tai se näkyy kropassa vääjäämättä.

Olen ruokaa tilatessani sekä kysynyt että onko tässä maitoa, että sanonut, ettei ruoassa saa olla mitään maitotuotteita eikä lehmän lihaa tai muuta lehmästä peräisin olevaa. 
- Ei tässä ruoassa ole maitoa, eikä lehmän lihaakaan.
Kun ruoka tuodaan pöytään, niin huomaan että siinä on juustoa!
- Sinä kysyit maidosta. Ei tässä maitoa ole, tämä on juustoa.

Seuraavalla kerralla kysyin ruokaa tilatessa, että onko maitoa, juustoa tai muuta

maitotuotetta.
-  No hoidan asian keittiön kanssa niin, ettei ole.
Syönnin jälkeen on selviä oireita, ja kysyn että mitähän tässä saattoi olla sellaista, mikä voisi tehdä nämä oireet. Luettelen vielä maito (ei), juusto (ei), voi
- Joo, paistamisessa ja maun takia siinä on voita.

Kun seuraavan kerran syön ulkona, kysyn ruokaa tilatessa että onko tässä maitoa, juustoa, voita tai muuta maitotuotetta... Ja niin jatkui aika monta kertaa, ennen kuin lopulta Sölen -ravintolassa tuttu tarjoilija sanoi, että et sinä voi syödä noista mitään, ja perusteli sitten mikä minäkin ruoan kohdalla oli esteenä / maitotuote. Hän oli ensimmäinen vastaan tullut henkilö, jolla oikeasti oli tieto. KAikki muut vaan arvasivat. No, Swedish Connectionin Ewa olisi tiennyt, mutta sinne en periaatteesta ikinä enää mene.

Sölenissä selvisi mm se yllättävä seikka, että pide, lahmacum, poğaca ja monı muukin leipä sisältää jogurttia. Siis taikinassa on jogurttia maku-, rakenne- ja perinnesyistä. Se on ollut se heikko kohta, siis mistä on koko ajan tullut maitoproteiinia päivittäiseen ruokavalioon. Nyt kun asia selvisi, ehdin olla jopa viikon ilman maitoa ja ilman oireita. Eilen byMuzzilla join kahvia.  Kun kahvi tuotiin eteeni, sanoin että tässä varmasti on maitoa, kun tässä on latten maitovaahtoa. 

--Ei varmasti ole maitoa, vakuutteli kahvin tuonut tarjoilija. Tämä on takuulla musta kahvi.

Myös Muzzi ja suomalainen tuttavani vakuuttelivat kahteen ääneen, että tällainen on ihan tavallinen musta kahvi, joka tulee automaatista. Ei takuulla ole maitoa, juo vaan ihan rauhassa. Ei mennyt kuin puoli tuntia, kun alkoi sietämättömät mahakivut, turpoaminen ja karmea katumuskärtytys siitä, että luotin noihin ihmisiin (taas kerran ja ihan turhaan). Puoli tuntia myöhemmin alkoi hallitsematon vesiripuli, ja siinä menikin koko yö, seuraavaan aamu kymmeneen asti. KAikki vaan yhden kahvin takia, tai oikeastaan kolmen tietämättömän ihmisen takia...

Alanyassa ruoka- ja ravintolapalveultehtävissä toimii hyvin erilaisista taustoista tulevia ihmisiä. Vain hyvin harvoila on oikeasti tietoa ruoka-aineallergioista, ja vielä harvemmalla kykyä toteuttaa sen mukaista ruokavaliota. Kokilla saattaa olla oikeaa tietoa, mutta jos välissä on tietämätön ja/tai ymmärtämätön tarjoilija, niin kokki ei saa edes mahdollisuutta tehdä oikeanlaista ruokaa vaikka osaisikin.  JOs haluat varmasti täysin maidottoman ruoan, niin tee se itse. Voit toki myös kokeilla tuurilla, jotakin paikkaa. Itse en syö kertaaakaan missään ulkona, ennen kuin joulukuun puolivälin jälkeen.  Annan elimistön parannella itsään, tarjoamalla taatusti maidotonta ruokaa.

Kuinka hankkia hyvä stressi

Aloitin jo viime viikon torstaina uuden oleskeluluvan hakuprosessin, noin niin kuin periaatteessa. Avasin läppärin, avasin e-ikamet -sivuston ja luin vielä mitä hakemuksen tekemistä varten tänä vuonna tarvitaan. Perjantaina istuin 2-3 tuntia vakuutusyhtiössä, jotta saivat tehtyä sairasvakuutuksen oleskeluluvan ostoa varten. Ei siinä normaalisti noin kauaa mene, mutta nuori nainen ilmeisesti opetteli, ja oli myös jotakin nettiyhteysongelmia. 

Olin suunnitellut ostavani samalla kotivakuutuksen ja maanjäristysvakuutuksen sähköliittymää varten (pakollinen, jos haluaa liittymän omiin nimiin) mutta tuo istuskelu ja odottaminen riitti jo, enkä edes kysynyt muista vakuutuksista mitään. Kävelin melko pitkän lenkin valokuvaamon ja hedelmä-vihannestorin kautta sopivalle bussipysäkille, ja tulin kotiin tekemään hakemusta. Olisi kannattanut ostaa suklaata jo silloin, olisi ollut tekemisessä hilpeyttä mukana. Suklaa kun oikeasti on hilpeyden lähde ;) .

Ensin se nettijärjestelmä, jonka kautta hakeukset pitää tehdä, väitti ettei minua ole olemassakaan. Voihan se niinkin olla, totesin, ja yritin jokusen kerran uudelleen. Lopulta järjestelmä ymmärsi että todellakin olen ja aion tehdä hakemuksen. Pääsin läpi ensimmäisten vaiheiden ja yli puolen välin. Sitten kysytään vakuutustietoja, ja sen uuden, ostetun vakuutuksen faktoja pitää kirjoittaa neljään eri ruutuun. Sitten vain enteriä...

...ja monen päivän piina siitä vakuutuskohdasta. Järjestelmä ei hyväksy sitä vakuutuksen kirjaamista millään, ei vaikka kuinka monesti aloitan alusta, päivitän sivun ja tarkistan että varmasti kirjoitan kaikki oikein. Perjantai-illan fiilis olikin sitten väsynyt ja hieman epätoivoinen. Seuraavana yönä neljän jälkeen herään oleskelulupapainajaiseen ja siihen, että täysikuu paistaa suoraan sänkyyn (enkä ole vielä saanut tilattua uusia verhoja). Uni ei tule kolmeen tuntiin, ja nousen ylös neulomaan juniorin villaisia kuvioneulekäsineitä. Seitsemän jälkeen alkaa nukuttaa tosi vahvasti, ja nukun pari tuntia ennen kuin käyn turhan ja rasittavan reissun vakuutusyhtiössä.

Lauantaina kokeilen vielä monta monituista kertaa, josko se kohta sittenkin etenisi, vakuutus tulisi hyväksytyksi. Välillä sivusto ilmoittaa virhekoodia, ja että virhekoodit tulisi mielellään lähettää ylläpitäjälle. No, otan kuvakaappaukset ja lähetän, toivon ongelman ratkeavan sillä. KOkeilen kännykällä, ei toimi. Kokeilen illalla vielä muutaman kerran, ja nukkumaan mennessä on tinnituksen voimistumisesta päätellen verenpainekin jo noussut, eli stressi toimii ja vahvistuu. Yöllä herään taas neljän jälkeen oleskelulupapainajaisiin ja täysikuun vahvaan valoon. Uni ei tule, ja siirryn keinutuoliin neulomaan käsineet valmiiksi.

Sunnuntaina on umpiväsynyt olo lyhyistä yöunista johtuen, eikä nettisivun toimint muutu. Päätän deletoida entisen hakemuksen, ja aloittaa kaiken alusta uudelleen. Ei auta sekään. Vakuutus ei mene läpi, vaikka vakuutusyhtiö kuinka on vakuuttanut sen olevan oikein. Järjestelmä ei sitä hyväksy. Tiedostan sen, että maanantaina on viimeinen mahdollinen päivä saada kaikki toimimaan ja hakemus valmiiksi, taikka joudun joko maksamaan sakkoja (jos olen varma että saan sen toimimaan ti-ke) tai poistumaan maasta kolmeksi kuukaudeksi viimeistään maanantai-iltana. Kyseinen ajatus piinaa koko päivän kuin sitkein kärpänen, ja stressi sen kuin vahvistuu.

Joudun kysymään toiselta juniorilta uuden neulomisprojektin, että saan edes istuttua aloillani. En tiedä montaakaan asiaa jotka olisivat pahempia kuin se, että joutuisin lähtemään täältä kotoani pois taas kolmeksi kuukaudeksi. Kokeilepa itse kodittoman / asunnottoman elämää, niin tiedät. Siispä neulon, juon vahvaa teetä, neulon ja juon teetä. Ja jumitun neuleprojektissa kohtaan, jonka tekoa en millään muista. Teen ja puran saman kohdan neljä kertaa ennen kuin onnistun. Se vei sopivasti ajatukset pois stressistä ja ihan älyttömästi aikaa.

Päätän nousta aikaisin maanantaiaamuna, ja käydä heti aamusta Maahanmuuttovirastossa kysymässä ratkaisua ongelmaan. Juu, tutuksi tulleen tavan mukaan herään aamuyöstä neljältä hirveisiin oleskelulupapainajaisiin, ja silmäni avatessani kuu tervehtii ikkunoiden takaa. Kello on 4:20. Nousen vapaaehtoisesti ylös, keitän vahvaa teetä (joka rentouttaa) ja jatkan neulomisprojektia kunnes on aika lähteä Maahanmuuttovirastoon.

Siellä on aula ihan täynnä väkeä, mutta en luovuta vaan odotan kärsivällisesti oman vuoroni. Selitän ongelman kuvien kera, ja virkailija neuvoo kuinka kyseisen kohdan mahdollisesti voi ohittaa, ja että se ohitus ja sen perustelu pitää sitten myöhemmin selittää Maahanmuuttoviraston kontrollitapaamisessa. Toivorikkaana lähden virastosta kohti kotia, ja poikkean matkalla kaupassa. Riittävän paljon suklaata, maito- ja pähkinäsuklaata sekä kokista on pussi pullollaan, ja aloitan ensimmäisen suklaan jo bussipysäkillä.

Kotona ensin paljon suklaata, kokista ja sitten lähestyn läppäriä nöyränä ja hymyilevänä. KÄynnistän sen leppeästi puhellen, ja toivorikkaana kirjaudun sisälle hakemusjärjestelmään. Valikko onkin hieman erilainen kuin mitä muistan virkailijan puheesta, ja kokeilen ensin arpomalla yhtä vaihtoehtoa. Ei toimi. Sitten kokeilen seuraavaa, ja virheilmoitusta ei tulekaan. Toivo ehtii herätä samalla kun sivusto raksuttaa itsensä seuraavaan vaiheeseen. Täytän vielä muutaman aukeaman tiedot, ja pääsen ajanvarauskohtaan asti.

Jee!!! Wuhuu!!! 😍😍😍
Se on siinä! Seuraava vuosi on Tehty! Vastuksista huolimatta Ajoissa!
Eikä juuri nyt tarvitse stressata yhtään mistään. Ei mistään. Molemmilla junioreilla on vähintäänkin kohtuullisen hyvä tilanne, ja muut sukulaiset ja ystävät lienevät hengissä ja pitävät juuri nyt huolen itsestään. Soitan vielä Herra A:lle ja kerron, etten tänä iltana poistukaan maasta, pysyn kotona. Seuraavan kerran on projekti edessä taas vuoden päästä, mutta se kerta onkin jo erilainen <3. 

Vähitellen kroppaan, mieleen ja kotiin laskeutuu syvä rauha ja levollisuus. Päiväunien aika, ennen kuin tulee vieraita. Tai sitten ei... Karmea kiljunta. Makkarin parvekkeelta katsottuna: KUKKO laumoineen muutti asumaan makuuhuoneeni ikkunan alla olevaan lautahökötykseen 🙈🙉🙊

Asioilla on taipumus järjestyä, ei aina niin kuin haluaisimme, mutta niin kuin tarvitsemme. Ponnisteluja se järjestyminen silti vaatii, ei tapahdu itsestään. Nyt kun edessä on vuoden vaihde, niin on taas hyvä ajankohta tsekata missä oman elämänsä kanssa on menossa, ja mitä on tarpeen tehdä vuonna 2019 että pääsee lähemmäksi omia tavoitteitaan ja unelmiaan. Sen jälkeen ota ensimmäinen askel ja ala tehdä niitä tarvittavia asioita, paikalleen jämähtäneen tai kaavoihinsa kangistuneen ympäristön vastustuksesta huolimatta. Tee se mitä sinun täytyy tehdä jotta elät viikko viikolta enemmän itsesi näköistä elämää, että toteutat intohimoa joka sisääsi on asetettu. Jokaisessa meissä on intohimo jonkin hyvän asian tekemiseen. Tunnetko omasi?

Jouluisia makuja

Riisipuuro ja aşure

Tämän ulkosuomalaisen jouluruoista on muutama sananen tässä teksktissä. Juniorin saapumisen kunniaksi keitin perinteisen riisipuuron, pitkän kaavan mukaan. Täällä löytyy puuroriisiä mm. nimellä Osmanlı Pilav. Sitä saa keittää lähes tunnin, kuten perinteistä riisipuuroriisiä, mutta lopputulos on sen arvoinen. Maitoallergian vuoksi puuro on tehty AlproSoya soijamaitoon, ja oli hyvää. AlproSoya oli yllättävän kallis. Puuro sai makeaksi kaverikseen Asure-jälkiruokaa, johon lisäsin aika runsaasti hasselpähkinöitä, manteleita ja saksanpähkinöitä. Asure muistuttaa niin paljon suomalaista sekametelisoppaa, että tein sen ihan kokeilumielessä. ja hyvin toimi. Juniorikin tykkäsi.

Lähituotantoa ja luonnollista

Torilla on saatavilla useina eri lajikkeina ihanan makuisia omenoita, päärynöitä, sitrushedelmiä, banaania ja mansikoita. Kaikkia niitä tulee ilolla syötyä, sillä hyviähän ne ovat kun ovat lähituotantoa, aidossa auringossa kypsäksi asti kasvaneita ja likimain luonnollisia. Noihinkaan punaisiin omenoihin ei ole lisätty mitään vahaa pintaan kiillon aikaan saamiseksi, eikä ol ruiskutettu säilöntäaineita että kestäisivät pitkän matkan kuluttajien pöytiin, vaan ne ovat luontaisesti, puusta suoraan poimittuna juuri tuon näköisiä. Noita en muistanut edes pestä ennen kuvan ottamista. On ilo ja rikkaus asua näin lähellä hedelmäntuottajia.

Tuoreita kastanjoita ennen paahtamista

Tänne muuton jälkeen on kastanjien paahtaminen kuulunut oleellisena osana talveen ja erityisesti joulun seutuun. Kastanjat ovat silmänilo, ja sopivasti onnistuessaan myös hyvin jouluisen makuisia. Toiset viiltävät kuoreen pystyviillon, toiset poikittain. Itse teen poikkiviillon lähes takakuoreen asti, laitan pannulle, annan muhia miedolla lämmöllä kannen alla n 20 min ja syön kuumana pois. Haasteena on, että joissakin kuoret tarttuvat tosi tiukasti kiinni siihen syötävään sisukseen.  Viime aikoina olen lisännyt hieman vettä pannun pohjalle, ja lopputuloksena on ollut paremmin kuoristaan irtoavia, hyvin paahtuneita kastanjoita.

Hasselpähkinät ovat niin kauniita ulkoapäin

Hasselpähkinöitä myydään toreilla ja marketeissa monen kokoisina ja laatuisina. Itse en osaa erottaa päältä päin mikä pähkinä on hyvä ja mikä ei. Tällä kertaa ostetuista hasselpähkinöistä yli puolet olivat sisuksistaan "pöpöisiä", toisin sanoen niiden sydämessä oli jonkinlaista bakteeri- tms kasvua, joka näkyi ruskeana alueena kun pähkinän halkaisi. Hyvälaatuinen ja terve hasselpähkinä on keskeltä vaalea, saman värinen kuin muukin osa pähkinän sisustaa. Minulla ne ruskean sävyisillä sisuksilla varustetut menevät puhdistuksen jälkeen kuumennettaviin ruokiin, kuten esim. asureen, Nooan arkin jälkiruokaan.

Puolikuivia viikunoita. Tosi herkullisia.

Tällä kertaa tutulla torimyyjällä oli puolikuivia viikunoita ilman naruja. Kiitos! Aivan ihania ja suurin osa siltään syötäviä. Muutamassa oli vähän pilaantumisen alkua, ja nekin menevät seuraavaan asureen. Ensi viikon lämmikkeeksi keitän taas riisipuuron ja teen uuden asuren. Tosin nuo viikunat eivät ehtineet siihen ruokaan... niille tuli muita kiireitä ;) . Ne oli niin hyviä, että ne syötiin parissa päivässä teeleipinä ja naposteltavina. Niin, ja minä join taas kahvia... muutaman pienen kulauksen, kun en kehdannut sanoa En Juo. Olimme satama-alueella tutussa ravintolassa syömässä kalaruokaa, ja sen ihanan nutellaisen suklaapiden. Omistaja halusi hemmotella ja tarjosi aterian päätteeksi turkkilaisen kahvin meille molemmille. Olihan se pintaa maisteltuna hyvää, se vaan ei ole minun juomani. Juniori onneksi pelasti minut siltä kupilliselta, kunhan oli omansa juonut. 

Paras tee mitä on tullut ikinä vastaan 😍

Kaupoista saa niin Suomessa kuin täälläkin usein hyvin vähän bergamotille maistuvaa EarlGrey bergamottiteetä. Bergamotin maun ystävänä tartuin tähän pakettiin paikallisessa ketjumarketissa, en muista missä, ja olen siitä tarttumisesta hyvilläni. Jo ensimmäinen teeannos nosti hiukset pystyyn, iski vasten kasvoja ja sai hyrisemään riemusta. Nyt on teessä tarpeeksi bergamottia 😍. On valtavan hyvää teetä. Herra A tosin kommentoi, että jos laittaisit vain puolet tätä ja puolet tavallista mustaa teetä, niin olisi parempi. Hah, ei jei. Kun kerrankin on aromia, niin antaa olla. Saattaa olla että tuo löytyi A101:stä. Sieltä katson uutta sitten kun paketin pohja alkaa näkyä. Tämä on turkkilainen laatutee, ainakin allekirjoittaneen mielestä, ja kielestä. Ei sovellu lipton-pussien liotusvedestä pitäville. Niin, pussien liotuksesta päästäänkin seuraavaan kuvaan.

Ohitustien varrella Cikcillin entisessä Kipassa, nykyisessä 5M Migroksessa myytiin tällaisiakin teepakkauksia, ihan ylähyllyllä. Pakkauksen Omena-kaneli -kansikuva sai otamaan tämän, samoin kuin aiemmat elämykselliset kokemukset doğadan-brändin tuotteista. Ei pettänyt tämäkään. Pusseissa on omenaa, kanelia, okran kukkaa, appelsiinin kuorta, ruusunmarjaa, lakritsijuurta ja ruusun terälehtiä. Tein litran haudutettua teetä niin, että laitoin mustaa teetä 1/2 tavallista vähemmän ja tyhjensin yhden pussillisen tuota omena-kaneliteetä haudutussäiliöön. Keittiössä tuoksui jouluiselle, ja teestä tuli hyvää. Tuoltaankin se menee, mutta mustan teen seassa se maistuu vielä paremmalta. 


Teetä juodessa on saanut nauttia tänäänkin upeasta, aurinkoisesta säästä ja noin +20 C lämmöstä. Pyykkiä oli kiva kuivatella ulkona, ja jo menneiltä Kalella asumisen ajoilta on tullut tavaksi puistella pyykkinarulta nostettavaa vaatetta aina. Kalella pyykeissä oli usein hämähäkkejä, Kestelissä joskus harvoin itikoita, ja täällä ampiaisia. Ampiainen vai mehiläinen vai mikä, en tiedä, mutta tykkäävät samasta huuhteluaineen tuoksusta kuin minäkin. Tai sitten se on vaan se valkoinen lakana / pöytäliina / paita, joka vetää puoleensa. Tuokaan murunen ei meinannut millään päästää irti, sai ravistella aika kovasti. Mutta tuulessa liikkuvasta pöytäliinasta ei saanut tarkempaa kuvaa...

Ötökästä toiseen. GArdeniassa on jotain kilpikirvalajia ihan liikaa, enkä ole löytänyt luonnollista tai luonnotonta torjunta-ainetta ko kukan pelastamiseksi. Hätä keinot keksii, sanotaan. Ruokailuhuoneen ikkunalaudalla on banaanilla hajustettu kolonya / huoneraikastinsuihke, joka on paikallinen tuote ja pitkälle myös luonnontuote. Ruokailuhuoneessa on ilmeisesti tupakoitu ennen muuttoani, ja siksi suihkuttelin tuota banaanisuihketta. Se kun sopivasti peittää ja hävittää tupakanhajua, ja onhan sitä paljon mukavampi haistella. Toissapäivänä suihkutin sitä kirvojen niskaan, ja kas, ne kuolivat, kukka ei. Eilen annoin uuden annoksen toiseen kohtaan kukkaa, tänään samoin. Kukka voi hyvin, ainakin toistaiseksi, mutta kirvat ovat vähissä.

Olisipa mummo myynyt nauriin sijasta mansikkaa

Päivä ei mennyt hukkaan. Aamusta aikaisin nousin ylös. Pesin pyykkiä (no, kone pesi), siivosin koko huoneiston ihan viimeisen päälle (paitsi ikkunat, jotka myrsky sotki taas), ostin sairausvakuutuksen seuraavaksi vuodeksi (vakuutusyhtiössä meni kauan kun ohjelmisto ei toiminut), kävin passikuvissa oleskelulupaa varten (ja sain taas käsiini vanhan naisen kuvia), kävin torilla ostoksilla ja hinasin ne kotiin. Torilla on epätavallinen päivä. Ensinnäkin luulin ostaneeni mustikkaa. Olin tyhmä kun en kysynyt. Kotona selvisi, että ostinkin juolukkaa. Iik. Haen siis Metrosta mustikoita ja sekoitan ne niihin. 

Mutta eräs torimummu yritti vaikka millä keinoin saada minut ostamaan NAURISTA. Sanoi jopa, että sinun maassasi tätä syödään kyllä, on syöty vuosikymmeniä. Juu, tiedän, vaan kun en yhtään tykkää nauriista enkä naurispuurosta. No, me täällä syömmekin sen tällaisina raakapaloina ja sitruunalla maustettuna. Maista. Maistoin, ja kysyin onko tuo laatikko roskis. Nauris, juu, kuului mummoni ja äitini jouluun.

Talvi iskee, täälläkin

Alanya Vercenik Pastanesi ja suklainen leivos

Olemme saaneet nauttia tavallista hieman lämpimimmistä säistä näinkin pitkälle marraskuuhun asti. Tämän päivän uutisoinneissa paleltumisvaroitus kiinnitti huomiota sen verran, että piti tarkistaa paristakin säennusteesta mitä nyt on oikein tulossa. Mitäs sieltä, talvi, niin kuin marras-joulukuulla kuuluu tullakin. Iso puistatus... mutta kaikki on suhteellista. Ja lämmittimet ovat valmiina paikoillaan, niin kuin toppatakki ja lämmin sisävaatetuskin. Antaa tulla vaan niin saadaan sekin jakso sitten menemään ohi ;) .

Tätä kirjoittaessa iltapäivällä viiden aikaan on vielä +25 C lämmintä ja aurinko paistaa utuiselta taivaalta. Neljän päivän päästä päivälämpötilaksi on ennustettu +14 C ja että yöllä meidän lähivuoristossakin mennään lähelle nollaa (+2 C). Sääennustuksessa näkyy viiden päivän sadeputki, mutta harvoin ne ihan noin pahana tähän tulee. Hyviä puolia on että luonto saa kaipaamaansa vettä pitkän kuivan kauden jälkeen, eikä minunkaan tarvitse lähteä lenkille jos sataa. ...ei kyllä aina aurinkoisinakaan päivinä, vaikka entinen naapuri sanoikin eilen, että olet lihonut paljon... iik.

Aito gözleme, nami. Valitsin pinaattitäytteen <3

Asuntoasioista sen verran, että pohdittavana on edelleenkin kumpi on tärkeämpää, asumisen laatu vai keskustan läheisyys. Jos asun keskustassa joudun tinkimään asumisen laadusta, ts. tilasta, valoisuudesta, avoimista maisemista, meren läheisyydestä, rauhasta ja hiljaisuudesta. Vastineeksi saan keskustan läheisyyden... eli keskustassa saa maksaa tuplahinnan, ja saa kaupan päälle liikenteenmelu- ja pölyhaitat, pakokaasusaasteet, baarien ja hotellien meluhaitat, ihmisten melut, ahtaat ja tunkkaiset asunnot, joissa parvekkeilla istuessa voit katsoa naapurin parvekkeella istujaa silmiin ja keskustella huutamatta jne.

Jos valitsen isomman, valoisan, uuden, tyylikkään, puhtaan asunnon, jonne mahtuu koko kalustukseni, jonka parvekkeilta ja ikkunoista on hyvät näköalat merelle, taivaalle ja vuoristoon, jossa on kuntosali, sauna ja uima-altaat vaikka merenrantakin on 1 km sisällä, jonka ympäristössä on rauhallista ja pääosin hiljaista, niin menetän keskustan läheisyyden ja maksan noin puolet siitä mitä maksaisin keskustassa ollessa. MAtkaa keskustaan vievien bussien reitille ja pysäkille on noin 200-500 metriä. Kalella olisi asunto, mutta uusi kutsuu taas. Puhtaat tilat ja lämmin sauna.

...täältä niitä saa. Koctasta vastapäätä, Obassa.

Todennäköisesti tuo keskustaan nähden nykyisestä vielä vähän kauemmas muuttaminen katkaisee aiemmat löyhät ystävyyssuhteet, sillä vain kaksi täällä usein vierailevista suomalaisista tuttavistani on näiden 2,5 vuoden aikana vaivautunut käymään tässä asunnossa. Alanyassa asuva hyvä ystäväni on käynyt tässä asunnossa kuluneiden 2,5 v aikana hänkin vain 2 kertaa. Naiset odottavat ja olettavat automaattisesti että minä tulen heidän luokseen keskustaan, koska asun niin kaukana, ja koska nämä ihmiset eivät vuosien kuluessakaan ole oppineet kaupunginosia, teitä, eivätkä itsenäistä bussilla kulkemista. Eivätkä opi jatkossakaan koska eivät halua oppia. On ihan sama missä asun, sillä heidät tavatakseni joudun itse aina menemään sinne ravintolaan mikä heitä kulloinkin houkuttaa.

Aamiaismunakas Yamac Kafen tyyliin, Kalella. 11.11.-18

Bussissa on ollut kovasti yskäisiä ihmisiä. Oli myös yksi pieni tyttö, joka yski vieressäni tauotta laryngiittiyskää. Nyt on itselläni se hetki, kun elimistö ottaa taudista mittaa. Aamulla tiedän kumpi voitti. Pientä lämpöä, lihaskipuja ja vesirokkomaisia läiskiä (ilman vettä) on. Joku virus yrittää tulla kimppuun, mutta valkosipuli-sitruuna-juoma yms on jo nielty pöpön karkottamiseksi. Tänään olisi ollut hyvä käydä aika monessa paikassa, mutta kropan ehdoilla mennään ja olen ollut kotona. Muuten... Eilen kävelin 2 km Kalelle ylämäkeen, sieltä mutkien kautta alas satamaan ja Sevket Tokukselle jne. Matkaa kertyi 7,5 km, siinä nousua 102 m ja laskua 95 m.  Tänä aamuna Oli Tuntoa nilkassa. Lisää ylämäkikävelyä, ja muutakin urheilua, kiitos! 

Vaniljaa, vohveleita ja suklaakuorrutus

Alanya Vanillart ja iso hedelmäinen

Jonakin menneenä lähipäivänä, kun en nyt pysy päivistä ihan kartalla kun olen "lomalla" , kävin kaupungilla tapaamassa tänne lennähtäneitä lomalaisia. Oli puhetta että käydään syömässä ja jutustellaan. Hhmmm. Ennen tapaamista oli ehtinyt tulla iso nälkä, kun en ollut syönyt koko päivänä kunnon ruokaa. Kävin siis itsekseni syömässä noin tunti ennen tapaamista. Hiukan siinä pohdin, että entäs jos mennäänkin paikkaan, jossa syödään reilumpi raskas ruoka. Heh, ei menty. Kohtasin kaksi Siinä Pisteessä olevaa naista, että piti saada makeita herkkuja, mielellään heti ;) , hotellilla kun oli tulossa turkkilainen ilta, ja monipuoliset grilliruoat yms.

Alanya VanillArt, joku ekstraiso annos

Kaiken huipuksi he ehdottivat paikkaa, jossa en ole itse koskaan pysähtynyt testaamaan ainoatakaan annosta, eli VanillArt Waffle  & Coffeeta. Olen kyllä nähnyt sen ohikulkiessani, ja kuullut myyjien ystävälliset tervehdykset, mutta jalat ovat onneksi toimineet siinä kohden vahvemmin kuin mitä toimivat tämän jälkeen.

Nyt tiedän miksi en ole koskaan pysähtynyt siihen: kun sitä kerran maistaa, niiin sieltä ei voi olla pois. (Tosi monta sanaa siistitty pois tästä välistä, kuola valuen pelkistä kuvien katseluista.)

Ensimmäinen kadayıflı muhallebini

No, pienenä vastaiskuna tuosta makeaakin makeammasta herkkuhetkestä ja uuden sortumispaikan neuvomisesta päätin tarjota samoille henkilöille historiallisia, perinteisiä makeita herkkuja, kun he kävivät meillä pyörähtämässä. Näitä on valmistettu jo tuhat vuotta sitten, ja tehdään edelleen. Olen joskus syönyt näitä turkkilaisten kotiäitien tekemänä, ja aikalailla samalta ne maistuivat kuin nytkin. Mutta itse en ole näiden fani, pääosin kai siksi, että lehmänmaito, sokeri ja voi ovat pääaineksia.

Ensimmäistä kertaa tein tätäkin: tarçınlı irmik helvası

Ylemmässä kuvassa oleva jälkiruoka on turkkilaiselta nimeltää kadayıflı muhallebi ja alemmassa kuvassa tarçınlı irmik helva. Ylemmässä tuo valkoinen osa on maitovanukas ja alla ja pinnalla on pannulla rapeaksi paahdettua ohuen ohutta kadayıf-makaronia. Pinnalle on ripoteltu vaniljasokeria. Maitovanukkaan kun saisi tehtyä muulta kuin maidolta maistuvaksi, niin itsekin voisin sanoa että ok. Ja on yksi paikka joka tekee, mutta he tekevätkin tuon paahtovanukkaana, joka on maustettu raastetulla appelsiininkuorella. Juu, se ruokapaikka on heti ensimmäisenä siinä pääpostin takana. Se kokki osaa herkut.

Tuo tarçınlı irmik helva on veteen tai maitoon keitetty mannaryynipohjainen helva / halva, jonka päälle perinteisesti ripotellaan hieman kanelia. Tosi, tosi makeaa, jos siihen vielä lisää hieman hunajaa. Itse jätin sen pois kun makeutta oli suomalaiseen makuun omasta mielestä tarpeeksi. Mitä opin kun nuo tein? Ensinnäkin sen, että tuo alempi palaa helposti kattilan pohjaan, sokerista johtuen :D. Ja sen, että näistä perheenemännille, kotiäideille tarkoitetuista ruokaohjeista tulee valtavan isoja annoksia. Kumpaakaan noista ei syö muutamaa lusikallista enempää ellei ole noihin makuihin ja makeuteen erityisen innostunut, joten noista annoksista olisi periaatteessa riittänyt noin 10-12 hengelle.

Moneen kertaan ole haikaillut lääkärin neuvomien säärisuojien perään, koska tuo fillari on jo niin kovia kokenut, että jumittuuhan se jatkossakin, tai tuottaa muita yllätyksiä. Enkä minäkään tästä nuorene, joten saatan itsekin tuottaa yllätyksiä ja pudota taas polkimilta. Lääkäri neuvoi, että 8 kk on pidettävä aina fillarilla ajaessa silikonisuojaa tuossa vamma-alueen päällä, etureidessä. Tämä siksi, että mikäli poljin tms millään tavoin kolhaisee kyseistä aluetta, tapahtunee siellä taas jotain repeämisiä. Silikonisuojan olisi oltava ihoon kevyesti kiinni tarraava, riittävän iso, ja säären ympäri pitkävartisella urheilusukalla tai ihoteipillä kiinnitettävissä oleva.

Alanya VanillArt ja sulttaanittaren suklaa-annos

Kävin aiemmin kyselemässä apuvälineliikkeistä, joihin minut ohjattiin. Sieltä sai pieninä paloina hyvin ohutta silikonilevyä, joka oli tarkoitettu avointen säärihaavojen ihon uudelleen kiinnikasvattamisen avuksi. Ja hinta oli tietysti erikoisliikkeen mukaisesti "erikoinen". Nämä pöllöt tulivat vastaan Prestij Caddesin Migroksessa, keittiötarvikehyllyssä. Ovat kai oikeasti tarkoitetut pannunalusiksi, avaamisen apuvälineiksi, pannulapuiksi ja ties mihin, mutta apuvälineliikkeessä näkemäni perusteella itse näin nuo heti "säärisuojina". Nyt kun sopivat lopultakin löytyivät, katselin taas fillaria "sillä silmällä", enkä vieläkään uskaltautunut ajamaan. Käyköhän tässä samoin kuin moottoripyörän kanssa kolarin jälkeen... -ei käy. Se ei käy.

Ilmassa on taas muutosta haaveilua, tulevan muuton hurmaa ja suuria suunnitelmia. Ja sää lämpenee. Tänäänkin ylitettiin +30 C ja eka kerran tuli kävelylenkillä hiki kotiin päin tullessa, vastamäkeen noustessa. Vielä pari astetta lisää, niin alkaa tuntua kesältä. Nautitaan elämästä kun kerran elämä on, tässä ja nyt.

Ei ole ehtinyt rannalle

Puolilta päivin ihmettelin pikkuparvekkeelta kuuluvaa ääntä, kunnes näin kuinka ylemmältä parvekkeelta lorisee alas punertavaa, likaista parvekkeenpesuvettä matonpuistelupölyjen kaveriksi. Ihan ääneen ja turkiksi tuli muutama sana suusta ulos, ennen kuin tajusin, että parvekettaan ulkopuolelta runsaalla vedellä lotraava asunnon omistajan sukulainen taatusti kuulee kommenttini. Siispä hiljenin kiltisti, hain luutut, lastat ja pesusangon, ja aloitin uudestaan pesemään 3 pv sitten kauttaaltaan puhtaaksi pestyä parveketta. 😤Juuri kun olin rauhoittunut ja lopetin siivouksen, soi ovikello, ja yläkerran rouva tulee siivousvälineiden kanssa, pyytää anteeksi ja aikoo siivota aiheuttamansa sotkut. Hän ei usko että ehdin jo siivota, vaan tarkistaa vielä parvekkeen. Tajuttuaan tekonsa seuraukset, hän onneksi pesi isomman parvekkeensa toisella tavalla, naapuriystävällisemmin. Yön tunteina saimme annoksen "mutasadetta". Tässä vielä linkki mutasadelehtijuttuun, jonka kuvasta selviää mistä oli kyse.

Eivät toimi ainakaan kuorimaveitsinä.

Sain tänään turkkilaisen kahvin valmistusoppia ihan konkreettisesti. Ei kelvannut sähkökäyttöinen cevze, piti hakea naapurista teräksinen, jonka voi laittaa kaasuhellalle. Ja kahvi, jota olin ostanut kuulemma menetteli, mutta olisi ollut parempi, jos olisin tajunnut ostaa pienistä paikallismarketeista siinä paikan päällä vasta jauhettua. No, en tajunnut. Kahvista tuli aika tujua, sokeritonta ja koska meillä ei ole maitoa kotona, niin myös maidotonta. Opetuksen hinta oli se, että juon itse yhden kupillisen tuota tummaa (*puistatus*) herkkua. No, joinhan minä, kun en kehdannut olla juomatta. Mustaa, vahvaa kahvia suoraan tyhjään mahaan, vaikka en koskaan kahvia juokaan 😳. Nyt tiedän miten sitä tehdään perinteisellä tavalla.

Eilen maistoin 25 m kadulla sijaitsevassa King's Kitchen & Bar ravintolassa ehkä mielenkiintoisimman jälkiruoan, mihin olen koskaan törmännyt. Omistaja on huippukokki, ihan oikea sellainen. Hänen ruokiaan olen hehkuttanut aiemminkin. Lisäksi siellä on viinaputelit aitoja, eli saa sitä mitä etiketti kertoo. Mikäli joskus käyt tuolla ravintolassa, niin tilaapa jälkiruoka nimeltä Abdullahin Kosto (Abdulah'in Tatlı intikamı). Ja tilaa nimenomaan tuolla turkinkielisellä nimellä. Sitä ei ole ruokalistoilla tms. mutta sellaisen saa kun tietää kysyä. Jos ravintolassa työskentelevät pojat eivät sitä tiedä, niin omistaja Abdullah tietää kyllä. Harvoin olen reagoinut johonkin niin kuin eilen, kun tuohon kostoon / jälkiruokaan törmäsin. Oli makein ja onnistunein ikinä. Ja ihan hullu. Sain nauraa sydämeni pohjasta, ja nautin.

RAnnalla lojunut sydämen puolikas

Eilisellä tanssitunnilla oli mahdotonta vain istua, niin kuin ennakkoon jo arvelinkin. Piti
kokeilla muutama askelikko, mutta ei voinut montaakaan minuuttia, ei. Tosi moni oli tällä välin lopettanut, jäänyt pois. Rivit olivat harventuneet paljon enemmän kuin viime vuonna, ja pääosin siksi, että opettaja on vaativa ja koreografian tanssiminen vaatii paljon sekä muistilta että kropalta fyysisesti. Opettaja on ihan kunnon Diiva, Persoona ja Taiteilija, positiivisesti ja arvostavasti sanottuna. Hän kysyy oppilailta itsekuria, tavoitteellisuutta ja sitkeyttä. Jännä että sain vielä palata näin pitkän poissaolon jälkeen, etenkin kun vain katselin. Tiedän olevani kommenttien maalitaulu ja suunsoiton kohde kun palaan aikanaan riviin, mutta sekään ei estä tanssiin hurahtanutta tekemästä sitä mitä rakastaa 😍 .

Tässähän tarvitaan kohta taas lukujärjestys, että ehtii rannalle :)) . En ehtinyt tänäänkään.

Osaksi yhteiskuntaa, mutta miten...

Tällaista kukkaloistoa on tarjolla

Kaunis ja aurinkoinen kesäpäivä on taas kääntynyt pimeään iltaan. Ilma viilenee heti auringon laskiessa, ja iltaisin takki on tarpeen. Päivällä selviää jo kevyemmälläkin vaatetuksella. Tätä kirjoittaessa kello 19 on ulkolämpötila vielä +13 C. Tälle päivälle ennustetut rankkasateet jäivät tulematta, satoivat jossain muualla. Ukkonen kyllä jyrisi vuoristossa ja kuului keskustaan asti, mutta keskustassa ja kotosalla ei satanut. Viikonloppu näyttää samanlaiselta. Ensi viikolla, kun siirrytään maaliskuun puolelle, niin yölämpötiloissa näkyy selvä nousu :)). Jee. Kevät etenee hyvää vauhtia. Kaupungilla näkyy kukkivan nyt kukat, puut ja pensaat. Käykäähän kiertelemässä puistoissa.

Samalla kun kävin täydentämässä ruokakaappini seuraavan 2 viikon vuodelepoa varten (haava aukesi taas), istuimme ystäväni kanssa eräässä konditoriakahvilassa parantamassa maailmaa. Vaikka olen aiemminkin saanut siinä ulkonäöstään huolimatta ei-mieluisan makuisia leivoksia, niin menimme sinne sen sopivan sijainnin takia. Nyt voin kertoa, että emme mene ennen kuin siihen vaihtuu taas uusi omistaja. Henkilökuntaan kuuluvat naiset olivat kirjoittaneet kassan vihkoon tilauksemme ja tuotteiden hinnat. Herra omistaja kirjoitti kaikki uusiksi, ja korotti hintoja huomattavasti. Ilmeisesti piti meitä sen verran tyhminä, ettemme osaa lukea turkkia emmekä ymmärrä hänen ja henkilökuntansa jäsenen välistä keskustelua. Omistajamies korotti meidän hintojamme silmiemme edessä ja asiasta alaistensa kanssa avoimesti puhuen. Wau!

Pari eurooppalaista rouvaa etsii turkkilaisia rouvia puhekaveriksi ja tekemiskaveriksi. Olen yrittänyt kysellä omasta turkkilaisesta tuttavapiiristäni mahdollisia henkilöitä, mutta...

"Mitä he täällä harrastavat?" -Istuvat ravintoloissa, käyvät pyöräilemässä, ottavat aurinkoa ja yrittävät opiskella turkin kieltä.
"Laittavatko he kotona ruokaa? Hoitavat kotia ja tekevät käsitöitä?" -Eivät.
"Kayvätkö he Mangal-paikoissa (grillaamiseen tarkoitetut ulkoilualueet) viikonlopuisin rentoutumassa?" -Eivät.
"Käyttävätkö he alkoholia?" -Kyllä.
"Mitä me sitten tekisimme keskenämme? Ja missä? Mistä me edes puhuisimme kun ei ole mitään yhteistä?" -Hhmm, hyviä kysymyksiä...

Ovet ovat auki, itse päätät

Nuo eurooppalaiset rouvat elävät täällä sitä omaa kulttuuriaan, elävät turistin elämää vaikka asuvatkin täällä. Se heille sallittakoon. Silti he haluavat jollain tasolla integroitua yhteiskuntaan, mutta miten? Ja kuka voi sanoa toiselle päin kasvoja, että elämällä noin paikallisten ystävien löytäminen ei edes ole mahdollista. No, toki Suomessa miehet ja naiset sanovat näin ja paljon pahempiakin asioita suoraan vasten maahanmuuttajien kasvoja, mutta täällä ei haluta sanoa. Jään itse välikäteen, ja joudun joko valehtelemaan että en löytänyt ketään, eivät he nyt ehdi, tai sitten kertomaan totuuden, jota vastaanottaja ei käsitä (ja suuttuu myös minulle).

Mietipä omalle kohdallesi. Jos asuisit täällä, niin mitä sinä vuosien täällä oleskelun jälkeen haluaisit? Osa näistä on oleskellut täällä yli 10 v. ilman että on ensimmäistäkään paikallista ystävää. Järkyttävää. Juuri siksi kannattaa olla tekemisissä enemmän paikallisten kuin muiden ulkomaalaisten kanssa. Jos olet päivittäin tekemisissä viiden ulkomaalaisen kaverisi kanssa, niin keskustelepa myös vähintään kuuden paikallisen kanssa ja käytä saman verran aikaa heihin. Oman hyvinvointisi kannalta yhteiskuntaan integroituminen on tärkeämpää kuin mikään muu, jos kerran aiot muuttaa ko. yhteiskuntaan, tai olet jo aikoja sitten muuttanut. Itse saat valita ja toimia valintasi mukaisesti, mutta älä odota että joku muu taikoo sinulle jostain haluamiasi ystäviä, vieläpä sinun ehdoillasi. Haluatko olla vain turisti ja elää muitten turistien kesken, vai haluatko olla osa yhteiskuntaa? Osittain ne voi yhdistääkin, kun on ensin päässyt osaksi yhteiskuntaa.

PS. 20.2.2018 taksijuttuun joutui lisäämään hieman uusia tapahtumia

Alanya Muz Lokumu 😍

Hillittömän hyvää 😍

Pikkuisen flunssaisen kipeänä ja yliväsyneenä tuli unohdettua eilinen kirjoitus. Lähellä oli ettei unohtunut tänäänkin, sillä olin jo siinä rajamailla että siirryn yöunille. Kaikesta kurkkukivusta ja päänsärystä huolimatta en malttanut olla siivoamatta koko vaatekaapistoa. Ensin kaikki ulos kaapista, sitten mietitään niiden koko, kunto ja tarpeellisuus. Pestään kaapit ja laitetaan kaappiin jäävät vaatteet järjestykseen ja takaisin paikoilleen. Siis melkolailla tympeää hommaa, paitsi pari kertaa vuodessa, juuri silloin kun inspiraatio iskee. Jollei sitä hetkeä ja energiaa käytä hyväkseen, niin seuraavaa saa odottaa kauan 😀. VIereiset alanyalaiset banaanilokumut ovat niin hyviä, että niitä meni helposti koko paketti päivän aikana. SIellä ei ole mitään keinotekoisia esansseja, vaan ihan oikea banaanin aito aromi. Ainesosat: sokeri, maissijauho, happamuudensäätöaineena sitruunahappo, luonnollinen banaaniaromi ja väriaineena tartrasiini.

Tuo karvapallero, joka on kasvanut ja aktivoitunut, on kuin koira. Se seuraa jokaisella askeleella perässä. Kun syön, se istuu lattialla vieressä, tuijottaa jokaista suupalaani ja kerjää maistiaisia riippumatta siitä mitä syön. Ja jos annan, syö se ruokapalan, vaikka se olisi miten vastenmielistä tai kissalle epätyypillistä ruokaa. Se pelaa pallolla, ja sille pitää heitellä palloa. Yksin se ei suostu sillä leikkimään. Se nuuhkii kaikkea ja kaikkialla häntä heiluen. Tänään kävi ensimmäistä kertaa molemmilla parvekkeilla nuuskuttelemassa niin tavarat kuin naapurista tulleen ruoan tuoksunkin. Ja jahtasi pyykkitelineessä tuulen mukana heiluvia vaatteita kunnes kielsin, ja meni mielenosoituksellisesti raapimaan olohuoneen ruokapöydän tuolin istuinosan kangasta. Kun sitä ei hetkeen näy missään, ja mietin jo että hyppäsikö se parvekkeelta 3 kerrosta alaspäin, niin sitten se löytyy juuri siitä mihin pääsy on kielletty, eli minun sängystäni. Ääntä siitä ei lähde edelleenkään, mutta kun se aukaisee suunsa kuin maukuakseen, niin lehahtaa melko vahvat kalanhajut syömänsä raksujen ansiosta. Haju korvaa äänen tässä tapauksessa melko tehokkaasti. Ja se leikkii mielellään hiekkalaatikolla, kaivaen hiekkaa (zeoliittia) kakka-astiasta ulospäin, lattialle. On katsonut, kun siivoan aamuin illoin laatikosta kokkareet pois... tämä riittää tästä kanssaeläjästä.

Metron edestä itään päin kuvattuna, eilen klo 18.30

Meillä oli taas kesäisen lämmin päivä, jos Suomen säähän vertaa. Aurinko paistaa helotti lähes pilvettömältä taivaalta, ja lämpötila kipusi meidänkin tuulisella parvekkeella yli +20 C. Ensimmäistä kertaa tänä talvena meillä oli päivällä monta tuntia parvekkeen ovet täysin auki, ja silti oli ihan normaali huonelämpötila. Rannalla on taas ollut uimareita ja auringonottajia. Iltaruskossa kävin itsekin sen verran ulkona, että kävelin erääseen lähistölle avattuuan kalaravintolaan. Ei huvittanut kokata kotona mitään suht pitkän siivousrupeaman jälkeen, joten sanoin kalaravintolan pitäjälle, että kokkaa mitä haluat, minä syön. Hän paistoi jotain kalaa hirveän ison annoksen, salaatteineen kaikkineen, ja oletin ensin etten pysty syömään niin paljoa. Kala oli tosi hyvää, ja kaikki katosi lautasilta. En muista kalan nimeä, mutta jotain paikallisesti kalastettua se kuitenkin oli. Iso annos maksoi vain n. 3 € juomineen, joten hinta-laatusuhde oli erinomainen. Tuonne voi mennä toistekin 😋.

Päivä on pidentynyt paljon, ja aurinko on alkanut siirtää laskukohtaansa taas kohti Kalea. :)) se tietää sitä, että olemme menossa kohti kesää.

Kiviä ja suklaata

Jonkun sydän oli jäänyt rannalle Alanyaan <3

Ihana vuokraisäntäni, miellyttävä ja luotettava isoa bisnestä tekevä mies, sanoi maaliskuun lopussa Suomeen lähtiessäni, että hän kyllä hoitaa ruusuni sillä aikaa kun olen poissa. Olin häkeltynyt. En olisi koskaan voinut kysyä tuossa asemassa olevalta henkilöltä, että tietäisitkö ketään joka kastelisi kukkia tällä välin. Kuukauden kuluttua hän hieman mieli maassa kertoi, ettei tiedä mikä niille nyt on tullut, että ovat jotenkin kuivuneen näköisiä ja saattavat sittenkin kuolla. Silti hän oli käynyt hoitamassa niitä koko tämän 14 viikon ajan. Kiitokseksi työstä ja huolenpidosta hain tänään hänen perheelleen suklaakakun Vercenik Pastanesista. Niin, suklaakakun... Jokunen tunti meni ihan hyvin, sitten mieltä alkoi vaivata hirmuinen makean ja suklaan himo, yhdistettynä siihen todellisuuteen, että lempparisuklaakakkuni on jääkaapissa! Onneksi se oli konditorian pakkauksessa eikä näkynyt, mutta muistikuvia oli kyllä, ja makumuistikuviakin...

Join lähes 1,5 litraa teetä tässä välillä huijatakseni kropan muihin ajatuksiin. Toimi se aikansa. Äsken kun vuokraisäntä kävi pyörähtämässä ovella, niin ihan ensimmäisenä tuuppasin kakkupaketin hänelle syliin, ettei se vaan unohdu jääkaappiin. Sinne meni, rauha talossa taas 😅 . Ah, dieettini mun, kauanko kestät. Nyt on parempi kestää, ja on vahvat taustatukijoukot, tai ainakin paine. Mies sanoi tavatessamme heti ensimmäisen 10 minuutin aikana, että oletpa muuten lihonut aika paljon Suomessa ollessasi. 😳 ei ollutkaan sitten nihkeän ihon ja vaatteiden syy, että oli vaikea pukea. Hän on sen sijaan laihtunut, kun on ollut kiirettä töissä. Joten motivaatio kasvoi Paljon. Ja ehkä liikuntamäärätkin kohta, toivottavasti. Siihen asti kotona pidetään vain terveysruokaa (lue: jätski ja kokikset nautitaan kaupungilla).

Kaiken maailman ihania pikkukiviä, Alanyan rannalta nämäkin

Olen toista päivää ilman säännöllistä kirjoitusprojektia, ja on jo vieroitusoireita niin paljon, että blogipäivityksiäkin on jopa ennakoituna. Ha haa, mitä tulisikaan, jos ei voisi kirjoittaa eikä lenkkeillä. Harkitsin jopa aloittavani pitkien Anelmaiset-villasukkien teon ihan vaan siksi, että päällä ja käsillä on jotakin tekemistä. Vaan villasukkien neulominen tässä lämpötilassa voisi olla melko tahmeaa. Tosin kroppa on muuttunut jo aika paljon tämän ensimmäisen viikon aikana. Enää ei +32 C aiheuta edes hikoilua täällä kotona, ellen sitten juo kuumaa teetä. Ja kadulla isommassa lämpötilassa kävellessä tulee enää vain pieni ja suht huomaamaton hiki, ei enää mitään vesiputousta joka tekee uitetun koiran näköiseksi... kannattaa siis kärvistellä muutama päivä lämpöön totuttautumiseksi. Seuraavaksi jos saisi iholle opetettua taas sen, ettei kannata punastua vaan ruskettuu mieluummin. Tämänkin päivän väri kasvoilla on vielä sellainen porsaanpunakka. Vaan mitäpä sillä on väliä, olkoon sellainen kuin on.

Naapuruston naiset ovat olleet ihania. On ollut kiva huomata olevansa tervetullut. Sellaisetkin naiset ,jotka eivät ennen ole tervehtineet, ovat olleet nyt hymyillen sanomassa päivää kun kohtaamme näillä lähikaduilla. He tunnistavat minut bussissakin, mutta minä en valitettavasti kykene siihen. Silloin kun näen tässä lähistöllä, pystyn yhdistämään että hän asuu tuolla kadulla ja hän mahdollisesti tuossa talossa. Tämän talon asukkaita en ole vielä nähnyt kuin pari, mutta muut ovatkin todennäköisesti vuoristomökeillään viileämmässä ilmanalassa. Sinne suuntaan kiiruhti vuokraisäntänikin. Ja kakku... ei ole yhtään suklaata kotona, ei edes kaakaota... eikä pikkuleipiä, tai edes hilloa, jos tekisi lettujaaaa. Eikä tule, vielä.

Ja päivän yhteen tekemiseen liittyvät nämä viereiset kuvat. Lopultakin sain hoputettua itseni rannalle, ja sellaiseen kohtaan, jossa arvelin välttäväni pahimman ruuhkan. Ihmisiä on nimittäin rannoilla nyt paljon. Tänään heiluin meressä kännykkäkameran kanssa, ja samalla totesin olevani tarpeeksi pulska, sillä vesi kantoi paljon paremmin kuin aiemmin. Hyvä sikäli, että uimakunto on heikko, kuten lihaskuntokin. Pysyy ainakin pää enimmäkseen pinnalla. Meressä lojumisesta vain nilkkanivel ärtyi, ja sekin kai rantaan kapuamisyritysten seurauksena 😁. Edes kävelylenkkejä ei ole vielä tullut tehtyä. Uimisen yritän ottaa päivittäiseksi riemuksi, tosin seuraavina päivinä en mene rannalle kännykän kanssa. Hiukan sai kännykkä tänään roiskeita ja isomman aallon kuohutkin kylkeensä, kun ihailin kiviä rantavedessä istuen (ja unohdin aaltojen seuraamisen), mutta suojakotelo teki tehtävänsä ja piti kosteuden 100% kännykän ulkopuolella. Olen kiitollinen. Se maksoi juuri itsensä takaisin, moninkertaisesti. Kännykän kamerassa on edelleen valtavasti sellaisia säätöjä, joita en vaan osaa käyttää. Hyvällä tuurilla joissakin kuvissa alkaa jo osua jotkin säädöt edes sinne päin. Videoiden suhteen tuo on sen sijaan helppo. Ei tarvitse kuin painaa nappia, ja tulee mitä tulee ;) .

Meillä on olohuoneessa täysi kaaos, ja tulee olemaan monta päivää. Loputakin kaivoin ompelukoneen esille, kun löysin kaapista mm. vuosi sitten ostetun mekon, joka odotti lyhentämistä... ja monta, monta muuta mekkoa, housua ja hametta, joko lyhennettävää tai saumalla tai parilla sopivammaksi muutettavaa. Nyt on sitten sellainen vaihe menossa. Suurin haaste on sakset. Täällä on yhdet pikku-Fiskarit, yhdet ompelijan sakset ja yhdet paperisakset (keittiösakseja en edes kokeillut), ja kaikki ovat niin tylsiä kuin vaan sakset voivat tylsiä olla. En tiedä mikä niille on nyt iskenyt, mutta seuraavalla torireissulla tarvinnee paikantaa terottaja. Tiedän, että olen nähnyt heitä kaupungilla liikkuessa, vaan eipä nyt tule ainuttakaan paikkaa mieleen. Lienee parasta kysellä Cuma Pazarin alueelta. Luulisi, että sillä suunnalla on, tai sitten Sevket Tokuksen itäpäässä tai Cikcillissä. No, sekin selviää viikonlopun aikana.

Herkkuja

Esittelyssä ovat tänään Alanyasta löytyvät jäätelön ja baklavantekijät, youtubevideoiden ja sivujensa kautta.

Ensin videot:
Sütcü Imam

SÜTÇÜ İMAM ALANYA DONDURMA VE BAKLAVA 2013 

Kahramanmaras ja Mado :

MADO DONDURMA YAPIMI TRT HABER CANLI YAYIN

Mado Dondurma Show Şeref EROĞLU 

Kervan Pastaneleri Alpedo 1

Ja sitten sivuille:

Alanyan Punaisen tornin lähistöllä, ylemmällä kadulla sijaitsee Bamyacı Dondurma

HEille en löytänyt nettisivua, mutta Facebookista he löytyvät. 

Mado Dondurma

SÜTÇÜ İMAM DONDURMA

Tässä vielä Hürriyet Lehden listaus 10 parasta jäätelöntekijää.