Kevät on alkanut, ja rantakelit

Alanyan DimCayin laakso tänään

Kuski halusi vuorille lumen luo, sivusta katsojan mieli veti merenrannalle. Kompromissista löytyi molempia. Ja Luojan kiitos tulimme rannalle, sillä auto hajosi siihen, ihmisten ilmoille ja lähelle korjaamoita. Mikäli olisimme ajaneet sinne minne kuski ensisijaisesti tahtoi, olisimme olleet 45 km päässä keskustasta ja autokorjaamoista. Nyt matkaa oli vain 5 km.

Vuoristoon päin ajellessa näin kukkivia puita, lisää kukkivia puita ja tosi runsaasti kukkivia puita. Kuski totesi vain "joo, ne on mantelipuita kaikki mitkä nyt kukkii" ja jatkoi ajamistaan kaikessa rauhassa. Paljon myöhemmin, rannalla, hän totesi, että olet sinä kyllä ihan hullu tuon kamerasi kanssa. Häntä harmitti aika paljon se, että olin kiinnostuneempi ympäristön kuvaamisesta kuin hänestä... 

Kukkiva pensas ja paljon ampiaisia tms, vaikkei näy

Matkalla monin paikoin kukkivat myös nuo keltaiset, vahvasti tuoksuvat pensaat. Isoista piikeistä huolimatta kävin heiluttelemassa kameraa oksiston lähellä, ja sain tuntumaa ampiaisiin, mehiläisiin tai mitä ne nyt olivatkaan. Ensin näytti että niitä on vaan pari siellä täällä. Siinä vaiheessa kun yksi käveli jalan ihoa pitkin, hyytyi kirkaisu kurkkuun ja tajusin seisoskelevani kymmenien ampiaisten keskellä. Amppariallegiani tietävä kuski suorastaan komensi ja huusi minua pois puskasta. Ampiaisten ja muiden sen kaltaisten ötököiden osalta on vaan tullut sellainen tuntuma, etteivät ne pistä kun liikkuu rauhallisesti, ei liiskaa niitä eikä satu koskemaan niiden pesään. Voin olla väärässä, ja kerron siitä myöhemmin jos niin käy.

Alanyan Ulaksen rantaa tänään

Rannalla auringon paistaessa oli ihan Suomen kesän kaltainen kesäfiilis. Aurinkoa, veden loisketta, tuulta ja lämpöä sen verran että sen lämmön tuntee vaatteilla ja iholla. Rantakelit ovat siis alkaneet, ja sen kyllä huomasi. Tuollakin syrjäisemmällä rannalla oli perheitä nauttimassa päivästä ja tunnelmasta. Grillauspaikoilla oli vielä enemmän perheitä, ja sieltä kantautui herkullisia tuoksuja. Meri oli tänään rauhallinen, kaunis ja rentouttava, ja jälleen kerran lupasin itselleni, että menen rannalle useamman kerran viikossa, toisin kuin viime kuukausina.  Jostain syystä ne käynnit ovat harventuneet. 

Kuka lie on laskenut munansa tuonne kiven koloon? Kauempaa näytti ihan siltä, mutta läheltä katsottuna kivihän se oli. 

Huomiseksi oli mainostettu Akdağ alueella olevan "laskettelukeskuksen" juhlaa, jossa olisi lumiveistosten tekoa, iglun tekoa (jo tänään) ja yhtä sun toista ajanvietettä ja hauskaa. Kaupunki aurasi tietkin auki paikan päälle asti. Tänään kuskinani ollut ystävä kertoi, että kaupunki mahdollisesti järjestää paikan päälle linja-autokuljetuksen. Mutta hän muisteli nähneensä myös ilmoituksen, jossa kerrotaan että tapahtuma on peruttu. Tuosta peruutuksesta en tiedä, en ole sellaista uutista nähnyt. 

Tässä on lehtijuttu ko lumijuhlista.

Ja vielä toisen lehden juttu laskettelukeskukseen liittyen.

Jos on auto ulottuvilla, niin ajahan katsomaan. Saattaa olla hauska päivä tiedossa.

Kevät on alkamassa

Alanyan Kalelta v. 2017

 Alanyassa kirsikkapuut ovat paikkapaikoin aloittaneet kukintansa lämpimien päivien ansiosta. Uutisten mukaan kevätkukinta on alkanut tavallista aikaisemmin. Kannattaa käydä kävelyllä Kalella, Alanturilta Dim-luolalle vievällä tiellä ja puutarhojen liepeillä ihastelemassa näitä kauniita kevään merkkejä. Viereisestä kuvasta sen verran, että en tiedä onko se mantelipuu vai kirsikkapuu, vai ihan joku muu...

havadurumu15gunluk.xyz

Uutiset kertoivat myös meren yllättämistä amatöörikalastajista, jotka olivat lähteneet merelle pienellä lasikuituveneellä. Merenkäynnin voimistuessa aallokko nousi nelimetriseksi, ja veneen kaatuessa miehet joutuivat veden varaan. Toiset kalastajat löysivät heidät myöhemmin kaatuneen veneensä päältä, ja pelastivat sekä miehet että veneen. Aallokko muuttuu edelleen nopeastikin, ja nelimetrisissä aalloissa ei pärjää ihan pienellä veneellä ja amatööritaidoilla. 

Katselin jo säätietoja sekä paluun että aallokon innoittamana, sillä nautin rannalla istumisesta ja kävelystä silloin kun meri myrskyää ja nostaa isojakin aaltoja. Viereinen säätieto-kuvakaappaus on mielenkiintoinen. Sateita on jo vähemmän ja lämpötilatkin noussevat. Yölämpötilat ovat vielä "hieman vilpoiset" mutta kevyellä lämmittimellä niistäkin selviää.

Odotan kotiinpääsyä innolla, isolla innolla. Ei ole enää montaakaan päivää, silti ihan riittävästi. Nämä viimeiset päivät ovat vaikeimpia väsymyksen hallinnan ja keskittymisen osalta, mutta monta tärkeää asiaa on vielä täälläkin tehtävä ennen lähtöä.

Aurinkoa päiviisi.

Surffareiden rantakelit

Alanya & surffikisa 26.12.2018

Kaunis auringonpaiste houkutteli minutkin tänään lenkille. Tuosta 7,2 km lenkistä tuli juostua 1 km, vaikka tarkoitus oli vain kokeilla muutama juoksuaskel.Tuo juoksun mahdollisuus kaikkien tämän vuoden jalkavammojen jälkeen teki henkisesti tosi hyvää. Jossain taustalla lojui epämääräinen ajatus siitä miten juoksemisen ja nilkkojen käyttöä vaativan tanssin kanssa käy, etenkin kun tanssikoulun avaaminen ei ole enää valovuosien päässä. Hyvin käy 😊.

Damlatas-luolan seudulle tullessa rannalla näkyi ilokseni surffikisan porukkaa. Sinne suuntasin minäkin hetkeksi, ja mallailin kameralla jonkun aikaa aallonharjoja kohti. Juu, muutaman kerran näin surffarin nousevan aallon päälle, ja painoin kameran laukaisinta... kotona läppäriltä katsoessa aallot näkyivät, surffareita ei. Eivät pysyneet tarpeeksi kauaa pystyssä, siis nuo juniorit, ja minä en tarennut odotella aikuisten pääsarjan alkua. Lenkille sopivat vaatteet eivät olleet kosteana riittävän lämpimät rannalla seisoskeluun. Surffareilla oli märkäpuvut lämmikkeinään.

Dronet jäi kuviin, surffari katosi...

Sää on kuin Suomen kesä. Kun aurinko paistaa kohti, niin tuntuu lämpimältä, ja varjopuoli palelee. Kun siihen lisätään vielä kova ja kostea tuuli, niin tuntuu luissa ja ytimissä asti ellei ole lämpimästi vaatteita päällä. Lämpimästä tuli mieleen nuo neuleprojektit. Kahdet villasukat, käsineet ja pipo on tehty, ja alkaa ihonparantelutauko. Jostain syystä villalangalla neuloessa menee sormenpäiden iho ihan haavoille, vaikka kuinka yrittää sitä hoitaa. Ja nuo pienet haavat osaavat olla kipeitä, etenkin jos puikon pää vielä osuu sopivasti. Joten nyt ei sitten neulota ennen kuin iho on taas ehjä.

Tänä aamuna heräsin taas kukon ääneen kuuden maissa, ja oletettavasti kaikkina seuraavinakin aamuina, niin kauan kuin olemme näin lähekkäin. Edellisessä talossa asuessani vaihdoin aamuvirkun rytmini iltakukkujaksi, koska se oli sen talon asukkaiden ja äänien rytmi. Koskapa tämä nykyisen talon uusi kukko on illlasta hiljaa, ainakin nyt kun on kylmä, niin yritänpä minäkin vaihtaa rytmini taas aamuvirkun puolelle, eli illasta aiemmin nukkumaan. Yläkerran mammakin on nyt ollut eilisen illan ja tämän illan rauhallisempi ja hiljaisempi, kun miehensä on leikattu ja rouva on joutunut hoitamaan miehensä aiemmin tekemät raskaahkot puutarhatyöt.

Linnutkin osuu kuviin surffaria paremmin

Jonkun verran olen uteliaiden katseiden kohteena nimenomaan keittiössä, joskus myös makuuhuoneessa liikkuessani. Kummassakaan ei vielä ole verhoja, kun en ole ehtinyt enkä jaksanut keskittyä niiden hankintaan. Kävin jo kertaalleen verholiikkeessä, mutta olin unohtanut mitata oleelliset mitat. Toisaalta en edes haluaisi laittaa makuhuoneeseen maiseman ja taivaan peittäviä verhoja, etenkään nyt, kun nukun kahden tosi paksun täkin alla eikä mitään taatusti näy ulospäin. Yksin asuvan naisen makkarissa kun ei tehdä muuta kuin nukutaan, niin ei se verhottomuus talviaikaan ole ongelma. Kesäkuumalla ne verhot sen sijaan tarvitaan kun paksut täkit ovat poissa.

Täkkien koko ja pussilakanoiden koko on vaihteleva. Suomesta tuomani 1-henkilön täkeille ja peitoille tarkoitetut pussilakanat ovat yhtä lukuunottamatta liian pieniä, kapeita ja lyhyitä. Tyynyliinat samoin. Se ainoa setti, joka on sopiva, onkin sitten Suomesta ostettu saksalainen. Tyynyt, tyynyliinat, täkit ja pussilakanat ovat täällä isompia. Toki Suomessakin on varmasti isompia riippuen siitä mistä ostaa ja minkä maalaisen setin ostaa. Suomesta tuodut, hieman vanhemmat paripeiton pussilakanat sen sijaan ovat molemmat sopivia, mutta niiden tyynyliinat ovat liian pieniä. Näillä säillä hieman isompi yhden hengen peittokin on oikein tervetullut lämmike jokaiselta sentiltään. Lämmittimet toimivat päivällä hyvin, mutta yöllä pidän ne pois päältä.

...saa kuvaan kun on jaloillaan maassa ;)

Oli tarkoitus käydä ostamassa teatterilippu tänään samalla kun liikun niillä seuduilla, mutta unohdin. Kaupunginteatterissa on taas vaikka mitä kivoja ja/tai puhuttelevia näytöksiä, ja jos vaan muistan, niin haen ennalta liput. Silloin esityspäivänä ei välttämättä ole enää ainoatakaan lippua tarjolla, tai käy niin kuin viimeksi. Eräs mies oli antanut viereiselle paikalle ostamansa lipun takaisin teatterille, koska hänen seuralaisensa ei tullutkaan (teatterin lipunmyyjä selitti). Kun minä ostin sen lipun ja istuin siihen tuolille, oikein hyvälle paikalle vielä, niin hän käveli pois paikalta, eikä hänestä näkynyt vilaustakaan sen jälkeen. No, se oli hänen oma valintansa.


Tänään lenkillä käydessä Kleopatrarantaa myötäilevä kävelykatu ja ranta-alue tuntuivat jotenkin kutistuneen. Ihan oikeasti se kävelykatu tuntui kapeammalta kuin kesäaikaan. Johtuiko ihmisten vähyydestä, valosta vai vain mielikuvituksesta, sitä en tiedä, mutta meri ja viereiset talotkin tuntuivat olevan lähempänä kuin ennen. Saattaahan olla, että toisinaan tulee kuljettua aistit enemmän auki, toisinaan liikaa omissa ajatuksissaan. Kaikki vaikuttaa. Kävellessäni etsin tietoisesti kukkia kameran eteen. Niitä oli aika vähän, mutta helmikuu kun saapuu, niin löytyy kukkia taas. Uusia istutuksia on paljon, ja entisetkin valmistautuvat kevääseen. Itse asiassa paikallista talvea on jäljellä enää 2 kk. Ihan kohta on kevät 😍 .

Laineilla napa kohti aurinkoa

Torialueen hiljaisinta osaa 5.8.-18

Konya, Nevsehir, Ankara ja Van. Nuo nimet kutkuttelevat mielessä ja tekee mieleni
matkustaa käymään jossakin niistä. Joskus. Ei juuri nyt. Juuri nyt parannellaan jalkaa, hirmuisen punaista naamaa ja punaisina hehkuvia käsivarsia. Mietin vaan äsken, että onneksi tyhmyys ei ole periytyvää, kai. Mutta ei tämä mitenkään lapsiin liity, vaan omaan "kyllä täällä on ennenkin oltu ja lyhythihaisissa ulkona kävelty -asenteeseen. Ei siis tullut pieneen mieleenikään, että olen juuri Suomesta tullut ja että yli +35 C lämmöistä huolimatta vitivalkoinen ihoni tarvitsee pitkähihaisen paidan suojakseen, muulloinkin kuin meressä.

Ihan vaan vähän kävimme kävelemässä sunnuntai-torin alueella, kun en ole juuri sitä torialuetta aiemmin kiertänyt. Sen jälkeen kävelimme vielä autovuokraamoon ja sieltä lompsin rannalle. No, rannalla onneksi laitoin aurinkosuojapaidan heti päälleni, enkä ottanut ensin aurinkoa ilman sitä, niin kuin mieli teki. Pitkähihainen, ohuenohut paita bikinien päällä ja AirCast nilkassa kävelin mereen ja viihdyin siellä yli kaksi tuntia. Olisin viihtynyt enemmänkin, mutta joku järjen hiven jossain takavasemmalla sanoi, että alahan lampsia rantaan kun eräs mies hiippaili laukkuni lähistöllä ja nosteli siinä pusseja ja muita tavaroita.

Naisten perinteisiä kuoseja ja uudempiakin

Kun pääsin rannalle ja huomasin että käsilaukku ja tavarat ovat vielä tallella, niin olo tuntui jo sen verran väsähtäneeltä, että suuntasin kulkuni suihkun kautta kotiin. Onneksi. Jo bussia odotellessa kasvoja alkoi kihelmöidä. Kotiin päästyä naama muistutti keitettyä rapua, samoin niska ja kämmenselät. Kävin ennakoivasti eilen apteekissa hakemassa 99% Aloe Vera geeliä. Arvasin että tarvitsen. Muutama tunti kotiinpaluun jälkeen on punainen vallannut vielä paljon enemmän alaa. Siksi kävi hiukan mielessä sana tyhmä. Onneksi vain vähän aikaa viivähti ja poistui, todeten ettei täydellistä ihmistä olekaan.

Täydellisiä nektariineja sen sijaan on, ja niitä osui tänään kohdalle. Tai ehkä matka "kypsytti" niistä täydellisiä, ne kun olivat mukana kuumalla rantahiekallakin odottamassa uimarin paluuta. Nektariini on parhaimmillaan silloin kun se on pehmeä ja mehukas, lähes nestemäinen, muttei kuitenkaan pilaantunut. Sellaisia nuo olivat päivän reissujen jälkeen. Torilla oli muutenkin tarjolla paljon hyvää. Esimerkiksi hunajamelonit, vaikka isoja olivatkin, olivat tosi hyvän makuisia. Mansikoita näkyi edelleen. Viinirypäleitä oli paljon erilaisia. Appelsiineja alkoi jo olla joillakin myynnissä, samoin kuin viikunoita. Avokadotkin olivat hyviä...

Vielä nämä ihanuudet kukkivat

Viikunahillon kiilto silmissä odotan että saan ostettua niitä ja keitettyä hilloa. Toinen on passionhedelmä. Toivottavasti satokausi ei ole jo kokonaan loppunut, sillä toivon että voin kokeilla niistäkin hillonkeittoa. Myin kesällä taivaallisen hyvää Paratiisi-nimistä passionhedelmäjäätelöä. Tuossa jäätelössä oleva passionhedelmäkastike oli niin iso Herkku, että passionhedelmiä aion testata / maistaa / säilöä eri tavoin. Toivottavasti niitä löytyy vielä. Passionhedelmä tunnetaan täällä nimillä Tutku meyve ja Çarkıfelek, ja sitä tuotetaan ainakin Kaakkois-Turkissa, ehkä Alanyassakin (en tiedä, arvaan). Nyt vain etsimään sitä sekä torilta että Migroksen hedelmätiskiltä, vaan ensin nukutaan hyvät yöunet.

Merelle, veneellä, Alanyassa... Ok?

Alanyan auringonlaskun värit 27.5.2018

Sunnuntai, lepopäivä ja energian keräämisen päivä. No, oli ainakin tänään. Aamulla heräsin vasta sitten kun tuntui että tekee mieli herätä. Kuulen pienen tik-äänen. Puhelimeen tulee viesti, enkä malta olla katsomatta kuka viestittelee ja mitä. Eilisillan aikana menimme Marien kanssa syömään, ja puhelin soi, tapahtui yhtä sun toista. Järjestelin Suomen päähän asioita joita oli järjesteltävä. Sinä aikana ystäväni ottaa viinilasillisen ja toisenkin, itse asiassa illan mittaan yllättävän monta. Sunnuntai alkoi jo puolen yön jälkeen mielenkiintoisesti. Minä missaan viimeisen bussin, enkä taatusti kävele 12 km päähän keskellä yötä yksikseni. Harkitsen taksia, mutta kas, nekin lähtivät jo pois lähimmältä tolpalta, ja saan kyydin tuttavan tuttavalta.

Kuukin ilostutti läsnäolollaan itäisellä taivaalla

Samalla reissulla, ennen kotiporttia kuulen isoäänisen sammakkokuoron. Kaivelen kassiani pikkutunneilla yön pimeydessä kuin paraskin kassialma, ja yritän löytää kännykän että saan nauhoitettua tuota ihanaa kväkätigurkkia teidänkin iloksenne. Juu, nyt sitä on nauhalla 😂. Kotiin päästyä kuikuilen parvekkeen kaiteen yli samalla kun kastelen poissaollessani kuivahtaneita tomaattipuskia, ja kas, näen siellä tutun kissan. Äänetön se on edelleen, mutta hyvinvoivan näköinen. Heitän sille kissanruokaa pienessä muovipussissa, jonka kyljessä on sen verran reikää että se haistaa ruoan. Unohdin vaan, että se on ihan hillittömän säikky äänille. Kissanruokapussi oli paikallaan vielä aamullakin...

Niin, ystäväni kysyy, että mitä me eilen sovimme. On vain muistikuva että jotain on sovittu. Olen ihan lähellä että saan nauruhepulin, heti aamusta, mutta selitän pariin kertaan illan ja yön tapahtumat, ja sovimme tapaamisen ajan, paikan ja syyn uudelleen. Näin sitten päädyimme rannalle sopivalla varustelulla ja vasta kello neljäksi. Hän ei ole käynyt aikaisemmin kansanrannalla vaikka on asunut täällä pitkään, ja siksi vien hänet sinne. Virkistävän ja rentouttavan rantaelämän jälkeen pääsemme istumaan Kalastajien Ravintolaan, ja ehdimme tehdä tilaukset kun puhelin soi: "Lähtisitkö kanssani veneellä merelle, kun tekisi mieleni kokeilla tuleeko virveliin kalaa?"

The Vene

Joo, tottakai, lähdenhän minä. Kun mersumies kysyy, että lähdenkö veneellä merelle kalastamaan, niin ajattelen että kyseessä on vähintäänkin soutuvene 😎. Samalla kun syömme paistetuilla anjoviksilla täytettyä sämpylää näen kun hänen autonsa tulee satama-alueen reunaan. Olen tukehtua ruokaani ja nauruuni, kun silmiini osuu auton katolla oleva "varustelu". Marienkin silmät täyttyvät naurusta kesken syönnin. "Et kai sinä TUOLLA lähde merelle?" 

Hyvä että saamme syötyä loppuun. 😅 Vatsassa kiertää nauru-hätä-ahdinko-pelko-uteliaisuus-sekasoppa. "Ei paha, ei paha." Seuraavaksi jää nähtäväksi kuinka herra julkkis toimii, koska olemme yleisellä paikalla. Toimiiko kuten kaikki aiemmat tuttavuudet, eli että soittaa ja sanoo, että odota täällä autossa, tule tänne kun olet syönyt. Vai jotakin muuta?

Mennessä hämärsi jo...

Hän yllättää, ja soittamatta kävelee tuonne ravintolaan, istuu pöytäämme ja puhua pulputtaa kuin lähde Marien kanssa samalla kun minä syön ja tarkkailen tilannetta... ja mietin vielä, että lähdenkö tosiaankin TUOLLA merelle. Hän tilaa itselleenkin kalaleivän, mutta pienellä viiveellä; haluaa ensin purkaa auton katolla olevan kumiveneen, moottorin ja muut tarvikkeet rannalle, ja asentaa kaiken lähtövalmiiksi. Minä syön loppua ateriaani vatsassa vellovan uteliaisuuden ja pelon kera. Minut on pelastettu hukkumistilanteista 3 kertaa (1,5 v, 18 v ja 21 v) ja suhtaudun isoihin vesiin omituisella viha-rakkaussuhteella.

...tässä oli vielä ihan tyyntä...

Katson rannalla kuinka aurinko laskee, ja ihailen illan upeita sävyjä, hienoja valoja... kunnes tajuan, että olemme merellä PIMEÄSSÄ. Samalla hän kertoo, että unohti pelastusliivit kotiin, mutta että tämä vene ei taatusti kaadu, ja ilmasäiliöitä on kolme, jos joku rikkoutuu, ja että pumppukin on varulta mukana. Ja että perämoottori on tänään huollettu, että sen pitäisi toimia, ja jos ei toimi, niin siksi on nuo uimaräpylät, että hän voi kyllä uimalla tuoda veneen takaisin rantaan. 😱Olin ihan siinä rajalla, että pakenen paikalta. Mutta olin myös tarpeeksi hullu ja utelias lähtemään merelle tuolla kokoonpanolla. Hullu, utelias ja älyttömän peloissani. Ei vaan ole tapana antaa peloille periksi.

...ja tullessa oli pimeää, upeiden kaupunkivalojen kera.

Samalla kun iltahämärä laskeutuu, olemme jo sen verran pois rannan suojasta että tunnen kuinka tuuli yltyy. Kylmää luihin ja ytimiin saakka. Tärisen kylmästä, mutta en valita enkä pyydä maihin. Hän olisi vienyt heti pois, jos olisin pyytänyt. Ja hän näki että pelkään, mutta uskoi perusteluni. Sanoin että sekä rakastan että pelkään merta, että nyt on parempi olla provosoimatta pelkoa ja antaa minun totutella ja nauttia, sillä myös nautin sekä keinahtelusta aalloilla että upeasta kaupunkinäkymästä... ja oli seurakin oikein mieluisaa.

Kaloja ei saatu, mutta se ei kai ollutkaan päätarkoitus. Kymmenen jälkeen olin kotona, väsyneenä, kylmissäni mutta onnellisena. Seuraavalla kerralla minun on kuulemma muistettava ottaa lämmin takki, ja hän muistaa ottaa pelastusliivit. Sitten kuulemma ajetaan niemen taakse, Kalen nenän ympäri 😳...

Alanyan auringon alla seepratkin viihtyy

Alanya, Ulas ja ihana niemeke (taas kerran <3 )

On ollut vipinää ja opiskeluprojekteja sen verran paljon, että koneella istuminen on jäänyt tosi vähille. Nyt tilapäisesti tulee muutos tähän, koskapa tällaisen ensikertalaisen aurinkorannikolla kävijän nahka on palanut niin pahoin, ettei tarvitse näyttäytyä ulkona, auringossa moneen päivään. Jollei kuva puna-valkoisille seepraraidoille palaneesta, pehmeän pulleasta mahanahasta 🙈 olisi niin nolo ja epäesteettinen, jakaisin sen tänne.

No, palovamma-alue on päästä varpaisiin, ja niin turpea, kuuma, kipeä ja voimakkaan punainen että meni sitten kortisonia sekä suun kautta että iholle, perusvoiteen päälle. Juuri viime viikolla kaappia siivotessa totesin, että 1,5 isoa tuubia kortisonivoidetta vanhenee kohta. Ei vanhene enää. 1/2 tuubia per kertavoitelu. Katselin myös vaatekaapissa olevaa mustaa, pehmeää ja löydää neulemekkoa jo aiemmin, ja mietin josko antaisin senkin vaatekeräykseen. Ehei, on oikein hyvä ja tarpeellinen vähintään kerran vuodessa, joka kesäisen tyhmyyden yllättäessä. Yllättää ihan niin kuin talvi SUomessa autoilijat joka vuosi. Kello 12-16 EI kannata mennä rannalle. Ei, vaikka ystävät lomansa alkupäivänä välttämättä juuri tuon ajan haluavat ottaa aurinkoa. UV-säteily on pahin juuri silloin.

Kännykuva Balıkcılar Lokalı ravintolasta Kalelle

Kun on tarpeeksi kova motivaatio, niin jaksaa keskittyä tuntikausia ja päiväkausia
motivaation kohteeseen, arvokkaaksi kokemaansa asiaan. Tuloksena on läpäisty ruotsinkielen tentti sairaala- ja hoitotyönsanastolla. Se on ensimmäinen etappi matkalla, josta tulee hyvin mielenkiintoinen. Ja tuon matkan päässä on tanssi- ja kielikoulun avaaminen. Monta pientä välitavoitetta ja askelmaa on jo takana. Ne vaikeimmat osuudet ovat jo takana. Vaikka edessä on vielä kolme haastetta, ovat ne aiempia helpompia. Elämä on 😍 . Tällä viikolla, kun tänne on kokoontuneena kolme lavatanssin ammattilaista, on tiedossa sekä omat tanssitreenit että ainakin pari paikallista lattaritanssi-iltaa. Jos ei kukaan hae, niin aina voi tanssia keskenään. Ja onnistuu meiltä vienti myös kahdella kädellä, eli tanssitaan salsat ja cha chat kolmikkona, jos siltä tuntuu

Kännykuva Balıkcılar Lokalı ravintolasta itään

Elämä yllätti tänään "harmaahiuksisesti". Minun oli tarkoitus mennä hieman aiemmin
keskustaan, mutta bussi oli myöhässä, ja se hiukan harmitti, sillä tulin myöhässä sovitulle tapaamispaikalle. Siinä taisi olla kuitenkin kohtalon sormi pelissä. DoyDoyn edestä Atatürk-patsaalle päin mennessä keskellä pientä risteystä eräs työvaatteinen mies pysäyttää minut, siihen keskelle risteystä. "Hei, enkö minä tunnekin sinut? Emmekö olekin tavanneet aikaisemmin?"

Ajattelin, että taas näitä yrittäjiä, mutta joku miehen kasvoissa ja erittäin lempeissä silmissä kutkutti muistin sopukoita, ja sanoi Kyllä, ennen kuin edes tajusin. Kyllä, olemme tavanneet... Kukahan sinä sitten oikein olet, raksuttaa ajatukset samalla kun mies puhuu (engantia). Sitten hän kysyy, että eikös minulla ole tyttö ja poika, ja kertoo pari yksityiskohtaa. Sanoo sitten, ettei ole tehnyt valokuvaajan töitä enää kolmeen vuoteen, vaan on nyt XX -työssä. Ahaa-elämyksen lamppu syttyy. Fatih. Valokuvaaja Prince-hotellista touko-kesäkuulta 2011.

Kännykuva, kaverit vielä rannalla :D

"Ai, sinä muistat minun nimenikin. Silloin tapahtui väärinymmärrys, jonka olen halunnut korjata, mutta en saanut sinua mitenkään kiinni." Mies oli yhtä hymyä, ja puhetta olisi jatkunut vaikka kuinka kauan. Fatih oli todella kauniskasvoinen mies silloin. Kiiltokuvapoika. En olisi tunnistanut häntä ellei hän olisi puhutellut. Ihmettelen että tunnisti minut vaikka on nähnyt viimeksi seitsemän vuotta sitten. Hän on nyt täysin harmaantunut, ja komea mies. Ihan pitää vuosia laskea että osaan suhteuttaa muutoksen kokonaisuuteen. Edelleen hänessä näkyy kamppailulajiharrastus ja tanssi, lihaksissa ja liikkumisessa. Hiukan kyllä tunsin itseni vanhaksi... mutta se ajatus meni äkkiä ohi 😄.

Ulakselta keskustaan, paljon kuvia

Alanyan Ulakselta Antalyaan päin kuvattuna

Illalla olin lähdössä katsomaan euroviisujen finaalia Swedish Connectioniin, ja pitkään arvoin ovella takkivalinnan kanssa... teki mieleni laittaa kevyttoppatakki päälle, kun ilta oli niin kylmänviileä. Tosi paljon paleli, sillä päivään nähden lämpötila laskee yöksi vielä paljon,noin +30 C:sta 16 C:een, ja se tuntuu koko kropassa. Tosin kroppa oli viluinen myös pitkän lenkin ja vähäenergisen ruoan vuoksi. Lopulta lähdin ilman toppatakkia, pikkutakkiin turvautuen, vähän niin kuin ympäristön painostuksesta ;) .

Ja sitten vähän keskustaan päin. Ihana niemeke.

Eilen päätin rantakadulta 101 bussiin noustessani, että menen bussin päätepysäkille ja kävelen sieltä kotiin. Luulin että tämäkin bussi menee Lunaparkin, huvipuiston luo, mutta ei. Se jatkoi tunnelin läpi, purjehdussataman ohi, seuraavankin tunnelin läpi kohti Konaklin rajaa. Arvaapa monestiko alkoi päätös kaduttaa tuolla välillä? Olen nimittäin sen verran urheiluhullu, vaikka juuri nyt pehmeä ja pulleva olenkin, että teen sen mitä aion tehdä. Siellä Konaklin rajalla se sitten kiepautti u-käännöksen, ja kun siinä kohden en nähnyt pysäkin merkkiä (ties vaikka olisi ollut, en vaan halunnut nähdä, niin tulin vähän matkaa takaisin päin.

Alanyan huvivenesataman länsireunaa

Ulaksen kohdalla hyppäsin bussista pois, ajattelin hetken aikaa kerätä voimia tuolla kivalla paikalla koska matkaa oli nyt enemmän kuin mihin olin varustautunut. Ei nimittäin ollut mukana edes juomaa, tosin matkalla on marketteja. Otin siinä pari kuvaa ja pyörsin viipymispäätökseni, sillä koko tienoo oli niin sinertävä rasva- ja sytytysnestesavusta, ettei siellä kauaa viitsinyt olla.  Ihan ilmiselvä lauantai, ja perheet perinteisesti viettävät yhteistä ulkonaoloaikaa grillauksen ja vatteiden savustamisen merkeissä. Eipä ainakaan itikat tule luo, kun on tarpeeksi paksu savu ympärillä...

Sama paikka. Pudotusta on paljon.

Siinä vaiheessa kävelyvirtaa oli vielä hyvinkin. Ohi menevien autojen joukossa oli ilmeisesti metsien keskeltä ja vuorien tuolta puolen tulleita tollukoita, sillä tööttäilivät enemmän kuin mitä jaksoi kuunnella. Alanyalaiset ovat jo niin tottuneita yksinkin lenkkeileviin naisiin, etteivät reagoi enää millään tavoin. Joillekin se on silti "erilainen näky". No, Keski-Suomessa soi töötit kun fillaroi nelostien reunalla. ...ja tuli mieleen se eräs autoilija, joka ajoi Pihtiputaan keskustassa ojaan, kun otin aurinkoa rivitaloasunnon takapihalla, ihan perusbikineissä. Oli varmaan säikäyttävän karmea näky ja meni äijältä pasmat sekaisin ;) . No, rantaraitilla näkyi tänäänkin kaikkea sellaista, että hämmästelin minäkin aurinkolasien takana, mutta en sentään kurvannut fillarilla ojaan. Vaan takaisin tuohon länsipuolen rantaan. Tuolla puolella on yllättävän paljon kaikkea kivaa nähtävää, ja sinne kannattaa kävellä tai pyöräillä. Rannat ovat kauniit kaikessa kallioisudessaan, jyrkänteineen ja vedestä törröttävine kareineen.

Sataman kohdalta vuoristomaisemaa

Tajusin tätäkin kuvaa ottaessani, että lähes poikeuksetta olen kai tuossa kohden tuijottanut merelle päin, niin ettei ollut aikaisemmaltaan mitään kunnon havaintoa tästä tunneleiden väliin jäävän alueen vuoriston puoleisesta osasta tai näkymästä. Banaaniviljelmiä, omakotitaloja ja luksushuviloita. Monenlaisia taloja mitä ihanammilla paikoilla. Wautsi. Milläköhän hintaa tuolta alueelta saisi pienen tontin? Ei olisi meri kaukana, eikä liikenteen äänet ;) .
Autoja tuossa menee koko ajan, läpi vuorokauden, ja liikenne on vilkasta ja äänekästä.

Ja itse satama-allasta

Sataman yli näkymä Kalelle on rentouttava ja rauhallinen. Tuossa kohden olisi hetken voinut istahtaakin. Kun tuolla alempana kuvissa näkyvästä solakohdasta kävelee läpi, niin tulee vastaan rantapuisto, jossa on keinuja 😍. Kyllä ne toimii, testasin. Eli toisin päin sanoen: kun kävelet huivipuiston ohi, siis LunaPArkista Antalyaan päin, niin pian sen jälkeen tuo Tähtipuisto keinuineen ja muine kiehtovine yksityiskohtineen tulee vastaan tien vasemmalla puolen, meren puolella.

Satamaa

Loppujen lopuksi matkaa kertyi 14 km, mutta se tuntui paljon enemmältä. Tuntui kuin olisin kävellyt vähintään 17 km. Osansa teki se, että oli lämmin päin, noin +30 C, eikä ollut juomapulloa mukana. 4 km ennen kotia alkoi kuivata suuta. Kun en välittänyt siitä, vaan ajattelin että juon sitten kotona, oli 3 km ennen kotia pakko mennä pikkumarkettiin hakemaan cokis, koska tuli matalan verensokerin oireet melko vahvasti. Kumma juttu... läskiä on vaikka millä mitalla, muttei kroppa osaa polttaa sitä sokeriksi. Saa nyt tehokuurin, että oppii polttamaan. Tarkoitan tällä parin päivän paastoa. Paasto ei alkanut tänään, sillä kaapissa oli vielä ruokaa. Usko pois, jos paastoan, on kaappien pakko olla melkolailla tyhjät...

ja luoteeseen, rinteille.

Sataman kaupungin puoleista reunaa

Ja samasta kohden näkymä länteen, tunnelille päin

Tänään opiskelin tehostetusti ja suurimman osan päivää erityisesti sairaalasanastoa ja hoitosuunnitelman teossa tarvittavaa ruotsin sanastoa, sillä kielitaitotesti on joko maanantaina tai tiistaina, oletettavasti. Tehokkaan keskittymisen jälkeen tarvittiin rentouttava 20 km rauhallinen (1 h 45 min) fillarilenkki pitkin rantateitä. Pääosin se oli tuohon tahtiin ihan oikeasti rentouttavaa sekä kropalle että mielelle. Vasten aurinkoa ajoin aurinkolasit päässä, ja niissä kun ei ole mitään silmälasivahvuuksia, niin ei voi kuin Luojaansa kiittää etten törmännyt kehenkään, en lyhtypylväisiinkään, enkä ajanut tietyökohdissa tms reunuksissa itseni nurin. Sokkoajelupätkää ei voi laskea rentouttavaksi, vaan eipä noilla tavalisilla silmälaseillakaan vasten aurinkoa ajaessa paljoa näe.

Yhtään en tiedä mitä tuleva viikko tuo, mutta sen tiedän, että tämän kesän suuria suuntaviivoja se ratkaisee, mahdollisesti monien tulevienkin kesien suuntaviivoja. Odotan innolla ja pienellä jännityksellä.

Ennen lähintä tunnelia alkaa kallioseinämä.

Vuoriston puolella, tien reunassa on tippukivimäistä

Alanyan kaupunki alkaa näkyä

Samalla kohden meren puolella on luola

Tuttu näky, kuin kotiin tulisi <3

Rantakävelyn suurin yllätys 😍

Turkin lipussakin olevat Kuu ja Tähti -symbolit

Ettei vain jäisi kukkakuva pois 😁

Hyvää Naisten päivää Naiset

Ihanien kohtaamisten päivä on taas kääntynyt iltaan. Ensimmäiset tapasin kaupan hississä. Vanhempi turistirouva tarttui käsivarsillani olleeseen hartiahuiviin, ja kokeili lankaa sekä katsoi miten se on tehty. En tunnistanut kieltä jota he puhuivat, mutta muutaman sanan turkkia osasivat, ja sillä keskustelimme. Toinen oli kun paikallinen, vanhempi rouva tarttui neulepaitani hihaan bussissa ja tutkiskeli miten olen sen hihan reunan tehnyt. Niin, no, päälläni oli kevään vihreä lammaspaita, ja mukana palelemisen varalta virkattu, liukuvärjätystä langasta tehty hartiahuivi lisälämmikeenä. Herättivät mm. hilpeyttä ja keskustelua, etenkin se lammaspaita. Asennevalventaja L. Salovaara antoi tänään tehtävän: Asenne on se mitä puet aamulla päällesi. Ei siis ollut mitään mahdollisuutta edes harkita mustaan tai harmaaseen pukeutumista 😁😎😊. Väriä!

Alanyan Kulttuurikeskuksessa on menossa näyttely / tapahtuma naistenpäivän kunniaksi. Kun menet pääovesta sisälle, niin käänny heti oikealle, nouse portaita toiseen kerrokseen ja astele vasemmalle saliin. Sieltä löytyy jotakin, en tiedä vielä tarkemmin että mitä. Olin tänään jo siinä ylhäällä odottamassa avajaisrituaalia, mutta poistuin siinä vaiheessa kun monen maalaiset naiset alkoivat käyttää kyynärpäätaktiikkaa ja ahtoivat itseään väkisin eteenpäin, vaikka siellä edessäpäin oli jo täysi tungos.

Simit Dünya Alanya, AquaParkin lähellä

Tajusin vasta siinä vaiheessa, että paikalla oli lehtikuvaajia. Se usein aiheuttaa juuri tuota väkisin eturiviin ja näkösälle änkeämistä. Mutta seuraavat pari päivää lienevät rauhallisempia. Tapahtuma on avoinna myös 9.-10.3. Tässä on linkki kaupungin sivuille, jossa näkyy valokuvia tältä  päivältä. Ja tämä linkki vie alkuperäiseen kutsuun / ilmoitukseen, myös kaupungin sivuille. Siellä on kuulemma monenlaista kivaa nähtävää, eli kannattaa käydä katsomassa. Aiemmin kuulin, että olisi jopa jotakin työpajojakin tms. mihin kävijät voivat osallistua, mutta en tiedä pitääkö se paikkansa vai onko vain huhu. Käväise katsomassa.

Kävin lankaostoksilla, hakemassa turkoosia bambulankaa ihan vain itseäni viihdyttääkseni. Olen edelleen ongelmissa koiven kanssa. Eilen illalla löytyi taas uusi tulehdus iholta. Siksipä "kotiaresti" ja minimaaliset kävelyt jatkuvat. Tosin jo ihan henkisenkin hyvinvoinnin kannalta ranta ja merivesi houkuttaa ihan valtavasti, jos vaan sää sen sallii. Meillä on ollut viikon ajan ihmeellinen utupilvi päällä, tai mitä se ikinä onkaan. Vähän saman oloinen kuin mitä olo Adanan yllä Adanassa käydessä. Meille parvekkeille näkyy kuinka vuoriston monet huiput jäävät pilvien sisään. Välillä muutamat pilvenriekaleet laskeutuvat alemmaksikin, ja esim. Bademağac köyn laaksoon "jumiin".

Joku isompi, keltainen kukkija :))

Huomiselle on ennustettu aurinkoista päivää, ja lämpötila noussee yli +20 C. Meriveden lämpötila on tänään ollut 17,5 C. Huomenna on sen verran tuulista ja sopivasti lounaan suunnasta, että aallonkorkeudeksi on ennustettu noin 0,8 - 1,1 m. Siellä rannan pärskeissä olisi kyllä oikeastikin kiva istua ja suolahuurruttaa itseään.

Mitä ikinä huomenna teetkin, niin mieti, haluatko ihan varmasti pukea päällesi pelkkää mustaa, harmaata tai huomaamattoman ruskeaa, vai uskallatko lisätä väriä? Onhan sentään jo maaliskuu,  kevät.

Ukkosmyrskyt pyyhkivät yli

Vadelma-mustikka-juustokakkua 😍 eräänä päivänä

Naiset ja painonpudotus, OMG 😂. Tänään treenasimme yhdessä muutaman naisen
kanssa. "Milloinkahan tämä alkaa vaikuttaa? Milloin nämä läskit lähtee, kun nyt treenataan? Haluan saada läskit pois käsivarsista, mutta yhtään ei saa tulla isommat lihakset. Haluan olla vahvempi ja terveempi, mutta olen samaa mieltä, että lihakset eivät saa kasvaa. Pitää olla mahdollisimman hoikat käsivarret ja jalat. Hei, jos käännän näin päätä ja olkapäitä puolelle ja toiselle, niin sulattaako se nämä kylkiläskit pois? Montako kertaa pitää tehdä, jos haluan 5 kiloa pois (kun tänään jaksoi tehdä 10 min lämmittelyn lisäksi 10 min kevyttä hikiliikuntaa)? Niin, ja ensi kerralla pitää tehdä nopeampaa, tuo alku oli aivan liian hidasta (lämmittely). Ja paljon rankempaa, kunhan ei tule kovin hiki eikä väsytä" .

Ensin olin hämmästyksestä hiljaa, ja luulin kuulevani väärin. Sen jälkeen kun varmistin että olen ymmärtänyt keskustelun oikein, oli vaikea hillitä omia kasvonilmeitä. Todella vaikea. Seuraavaksi tuli ajatus mukaan. Jos ihmisellä ei ole tietoa niin hänellä ei ole tietoa, eikä häneltä voi silloin vaatia kyseistä tietoa. Onhan suomalaisen peruskoulun käyneeltä perusäijältäkin tullut kuultua päivystysvastaanotolla kommentti, että "en tiennytkään että selkäranka jatkuu tuonne asti, että sitä on koko matkalla". Ja hän todella tarkoitti mitä sanoi. Oli myös hyvin hämmästynyt uudesta näkökulmasta. Paljon on niitäkin asioita joista minä en tiedä tai edes halua tietää.

Miksi puluparvi seuraa hotellin kokkia 😁

Jokaisella on oma rajallisuutensa. Siksi on kiva kun joku joskus jakaa omaa tietoaan
minulle. Ja ihan yhtä kiva on joskus jakaa omaa tietoaan toisille, heidän hyväkseen. Yritin kertoa naisille muutamalla lauseella painonhallinnan perusasioita, mutta, mutta ja mutta... ei ollut pienintäkään aavistusta turkinkielisistä sanoista aineenvaihdunta, terveelliset elintavat, aerobinen liikunta, kalorien laskeminen, terveysneuvontapalvelut. Ja toisekseen täällä on tarjolla hyvää terveysneuvontaa, kunhan vain menevät ja hakevat tietoa. Minulle riittää että saan omaa kroppaani kevyemmäksi ja lihaksikkaammaksi, sekä kestävyyskuntoa ylemmäs (jos saan, jos tahdonvoima riittää siihen 😉).

Meillä on ollut Trooppinen Ukkosmyrsky. Kyllä. Jopa tämä myrskyistä tykkäävä säikähti. Tosi kova ukkosmyrsky on mennyt tänä iltana kahdesti meiltä yli, aiheuttaen sähkökatkoja, lamppujen palamisia ja erääseen salamaniskuun liittyen myös koko kylän pimenemisen. Zip-ääni oli ainoa jonka ehdin tajuta samalla kun näin välähdyksen. Tuohon viereiseen minareettiin iski silmien edessä vaakasuorassa salama, mm sillä seurauksella, että koko lähitienoo pimeni joksikin aikaa. Ja sillä seurauksella, että minä poistuin parvekkeelta ihailemasta salamointia enkä todellakaan haikaile sinne takaisin. Pilvet ovat nyt tosi matalalla, ja kun me olemme hieman ylärinteessä, jokusen kerroksen maasta ylöspäin, niin teki aika häijyä kuvitella tuon talomme ylimpien kerrosten tasolla liikkuneen salaman muita mahdollisia reittejä. Entäs jos... vaan positiivista on se, että läppäri ja modeemi ovat ehjinä. Ja luonto saa kaipaamaansa vettä.

Aina ei aallot keinuttele

Edellisillä ukkosmyrskykerroilla, joulu- ja tammikuun aikana, on tullut jonkun verran
pyörremyrskytuhoja niin Antalyassa kuin Alanyassakin. Ensimmäisen kerran näin nyt uutisen Alanyan Konaklin pyörremyrskystä, joka lähinnä teki aineellisia tuhoja. Ihmisvahingoista en onneksi ole kuullut. Nyt oli niin rajut tuulenpuuskat, rakeet, sateet ja salamoinnit, että aamun uutiset kertovat taas tarkemmin mitä tänä yönä mellasti ja missä. Luonnon voimia kun ei voi hallita. MYrsky on omalla tavallaan kiehtova sen valtavien voimien ansiosta, mutta on se pelottavakin kun se kulkee juuri sen alueen yli missä itse asuu.

HUomenna saattaa olla metrisiä ja ylihuomenna jopa 2,5 metrisiä aaltoja Alanyan rannoilla, jos satamasääennustus pitää paikkansa. Siellä saa hyvät suolapärskeet taas niin hengitysilmaan kuin kameran ja silmälasien linsseihinkin.

Aurinkoinen vuoden alku

Suolahuurrettu linssi  ja Kleopatraranta  1.1.2018

Sateisten päivien jälkeen aurinkoinen sää houkutteli ulos, niin minut kuin monet muutkin. Satamassa ja rantakaduilla on tosi paljon väkeä kävelyllä, syömässä ja nauttimassa vapaapäivästä ja toistensa seurasta. Itse liikuin fillarilla, ja oli niin tungosta sekä satama-alueen kaduilla että rantakaduilla, että oli hieman haasteellista ajaa. Vaan olipa ihana päivä ajella, ja yllättäen viihdyin ulkona jopa 5 tuntia. No, tunnin siitä istuin "suolahoidossa" merenrannalla, minkä näki kyllä hiuksistani ja maistoi huulilta. Ja sen näkee myös valokuvista, sillä ei ollut mukana mitään millä olisi voinut puhdistaa suolakerroksen pois kameran linssistä.

GoogleMapsin mukaan tuli pyöräiltyä 25 km, joten ei ollut ihan turha reissu fyysisestikään. ...toppatakki jäi kotiin, joten oli parempi ajaa että tarkenee 😉. No, totta toinen puoli. Paikka paikoin tarkeni oikein hyvin, ja tuulisilla paikoilla oli kylmempi. Muutamia henkilöitä oli uimassa Kleopatrarannan puolella, ja useita otti aurinkoa aurinkotuoleilla. Obassa kolme surffaria nautti aalloista ja aika moni heidän katselustaan. Keskustasta LunaParkille ja keskustasta lähes DimCay-joen laskukohtaan asti oli rannat ja rantatiet täynnään ihmisiä. Molempiin päihin asti tuli ajettua. Damlataksella ja Kleopatrarannan puistoissakin pyörähdin, ja ihmisvilinää oli sielläkin.

Sitten leipomoon. Useampi tuttava on suositellut minulle, että käy tuolla leipomossa, siellä on vaikka mitä herkkuja. PUhun nyt siis tuosta kuvan leipomosta Tosmurissa. No, reissullani poikkesin myös siellä. Sen löytäminen kesti jonkun aikaa, mutta lopulta se löytyi. Ja leipomossa todella oli vaikka mitä herkkuja. Mutta... tuo kuva ja tämä teksti päätyi tähän seuraavista syistä. Tiskin takana oli asiakaspalvelussa naishenkilö, ja omistajan oloinen, pyntätty nainen siinä vieressä puhuu samalla pahaa miehestä, joka istuu leipomon pöydässä toisen miehen kanssa syömässä ja juomassa jotain. Pälätys jatkuu, ja odotan ja odotan. No, hän sitten lopulta katsahtaa minuun ja kysyy tilaukseni, samalla kun jatkaa puhetta sen toisen naisen kanssa. "Tämä on kai skandinaavi, eikö" kysyy hän toiselta naiselta, ja saa vastaukseksi "oletettavasti". "10,50 TL" sanoo nainen vino virne naamallaan. Toistan hinnan, ja kysyn että todellako 10,50 TL. "Kyllä", sanoo nainen ja naureskelee ja pälättää taas sille toiselle naiselle.

Ajattelin ensin etten osta noin pahasti ylihinnoiteltuja leipiä, mutta koska pyysin ne kysymättä hintaa, ja koska hän kehtaa pyytää niistä noin paljon, niin päätin maksaa. Olipa omaa tyhmyyttä asioida tuossa paikassa. Ok, käykää vaan ja suositelkaa, maksakaa mitä he pyytävät, mutta mitä todennäköisimmin nuo olivat Alanyan kalleimmat leivät, ellei jota kuta toista ole huijattu vielä pahemmin. Tyhmä ei ole se joka pyytää, vaan se joka maksaa. Perusleivän hinta on noin 1.00 - 1,50 TL tällä hetkellä. Toisessa oli vähän ruisjauhoa seassa, muttei sekään noin kallis ole. Ja lähellä on muita asiakasystävällisempiä leipomoita, joissa on myöskin hyviä leipiä ja herkkuja.

Alanya kukkii 1.1.2018

Tuohon suolahuurrettuun vielä... Istuin vielä paluumatkalla toisellakin ranta-alueella
hengittelemässä meren pärskeiden mukana ilmaan nousevaa suolaa. Siitä on ihan oikeasti apua, ainakin sen perusteella mitä keuhkoista tulee ulos sen jälkeen, ja miten hyvin seuraava päivä menee. Mutta hiukset... siinä rannalla istuessani tunsin jo, että kasvot ovat taatusti sellaiset pikkuporsaan punaiset, auringossa palaneet. KOtona peili kertoi ihan samaa. Siihen rannalla olevalle viereiselle penkille ja metri metriltä lähemmäs hivuttautui joku mies, joka haisi rasvakeittiön paistinrasvalle jo metrien päähän. Työpaikka oli helppo arvata.

Arvasin pukeutumisen ja olemuksen perusteella, että hän on nuori mies. Pari kertaa sipaisin sormilla suolahuurrettuja hiuksia niin kuin kohentaisin kampausta... no, nehän jäävät pystyyn harottamaan tuollaisen suolakerroksen kanssa. Otin vielä silmälasit pois kasvoilta, jolloin kaikki vuosirenkaat ja silmäpussit pääsevät oikeuksiinsa. Siinä sitten käänsin kasvoni samaan aikaan miestä kohden kuin mitä hän kääntyi katsomaan minua, ja oli taas vaikea pidätellä naurua. Nuori mieshän hän oli. Saman tien kun hän tajusi, että oli nähnyt kaiken tuon vaivan ja käyttänyt kaiken tuon ajan pöllähtäneeltä näyttävän vanhan mummon takia, niin kasvoilla vilahtelivat vaikka minkälaiset tunteet epäuskon, pettymyksen ja ärtymyksen väliltä. Mutta täytyy kyllä todeta, että kotona peilistä vastaan katsova ilmestys oli aika kauhea. Suola hiusten laiton apuvälineenä ja kampauksen "perustana" on aliarvostettu.

Täällä on muuten nyt vasta tonttulakkisia ja tonttuasuisia ihmisiä liikkeellä. Venäläiseltä puolelta tuleva joulun ajoitus ja eurooppalaiset jouluperinteet sekoittuvat paikalliseen kulttuuriin ja turismibisnekseen sujuvasti.