Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkustaminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. toukokuuta 2020

Riemu ja ilo! Lentolippuja saa taas

Alanya-energiaa parhaasta päästä <3
Vilkaisin lentoja... 😍😍😍
Heinäkuun alusta eteenpäin moni lentoyhtiö näkyy myyvän matkoja pitkin eurooppaa ja Turkkiinkin. Parhaiten löysin Napsun kautta, ja löytyi myös Rantapallon kautta. Pegasoksen ja Turkish Airlinesin sivuilta löytyi myös. Finnairin sivuilta näkyi tieto, että Alanyaan lennettäisiin suorat lennot 2.8.2020 alkaen. Eri lähteiden hinnoissa näkyi sekä äkkilähtölomien edullisuus että reittilentojen viime kesää korkeampi hintataso. Aika näyttää mihin todellinen hintataso asettuu kesän mittaan.  Vaan nyt on taas huojentavaa ja virkistävää ajatella, että voi päästä kotiin sitten kun on sen aika. 

Ja kotiin päästyäni ihan ensi päivinä haluan löytää erään haudan ja käydä lukemassa rukouksen haudan äärellä, niin kuin tapana on. Pitkäaikainen tuttavani (2014-2020), kiinteistönvälitäjä, opettaja, myös tausta-apu ja turva, on kuollut 11 päivää sitten. Surullista, ja hänelle varmasti myös helpotus. Sanotaan hänelle Allah Rahmet Eylesin (Jumala olkoon armollinen), ja sanotaan myös Mekanı Cennet Olsun kun toivotaan toisen päässeen taivaaseen. Kääntäjä suomentaa sen sanoin Lepää Rauhassa. Başınız sağolsun sanotaan kun halutaan sanoa perheelle Osanottoni. Tähän on muitakin ilmaisuja, muodollisempia yms mutta en muista kun en ole tarvinnut moneen vuoteen. Ensimmäisen vuokraisäntäni hautajaisista on kai jo kolme vuotta, jos muistan oikein. Hänellekin Mekanı Cennet Olsun.


Zilli Öküz burgerien tunnus, sopii olotilaani
Juttelin eilen pitkän puhelun Alanyaan, monenlaista tunteiden kirjoa tuntien. Jaa-a. Moni asia on muuttunut koronan myötä, ja pysyykin muuttuneena. Sitten on paljon niitä asioita, jotka eivät muutu, joita korona tai mikään muukaan vastaava ei pysty muuttamaan. Alanya on ja pysyy. Se kasvaa ja kehittyy, antaa asukkailleen iloa, eloa ja turvaa. Mahdollistaa hyvän elämän, kullekin itsensä näköisen. 

Nytkin tekisi ihan ilosta mieli mennä ulos ja pitkälle potkulautalenkille täällä missä olen, mutta toissapäivän 200-kiloisen pyörätuolipotilaan työntäminen ylämäkeen sai aikaan sen, että jalkapohjasta on eräs jänne hieman revennyt, ja joku kalvo hieman vuotanut nestettä ulos... eli jalka on viiltävän kipeä tietyistä paikoista. Lääkäri käski olla levossa. Sanoi, että mitä vähemmän käytät nyt jalkaa, sen paremmin se paranee. No nyt voit ottaa aurinkoa, hatun päähän ja skumppalasin käteen v-tuili uusi pomo, ja jatkoi etteihän tuo ole edes paketissa, eihän sitä ole edes sidottu. Nyt siis on edessä lepoviikonloppu jaloille. Jää- ja ruokakaappi kaipaisi täydennystä, mutta tuon paraneminen on tärkeämpi. Vararavintoa on kyllä, ja jotain kaapeissakin.


Keittiössä juoksennellut 3 cm pitkä litistyksen jälkeen
Keittiön alakaapeissa on vipinää. Juuri niissä vetolaatikoissa, joissa on ruokailuvälineet, kauhat, lastat, leikkuuveitset, vispilät yms. Niihin ilmaantuu joka vuorokausi lisää uloste- ja virtsajälkiä. Tuholaistorjujan tuomaan ötökkätarraan ei ole tarttunut mitään. No, siihen tarttuisi pienet vipeltäjät. Mutta isot? Tuskin ne mihinkään tarraan jäävät kiinni. Hiiren ulostetta ja joidenkin muidenkin ötököiden ulostetta ilmaantuu tuonne kaapistoon. Ällöttävää, vastenmielistä ja inhottavaa! Nostin käyttämäni lusikat, haarukat ja veitset mikron päälle, jossa ei ole näkynyt mitään ylimääräistä, siis ikään kuin turvaan. En halua saada mitään tuhoeläinten levittämää tautia. 


Vetolaatikon sisältä pieni tarra-ansa ja jätökset...
Kerroin aiemmin alakerrassa asuvalle vuokraemännälle, että täällä on taatusti hiiriä. Hän ei uskonut, tai ei halunnut välittää. Tuholaistorjuja vahvisti että on. Sitten näin tuon viereisessä kuvassa näkyvän, 3 cm pitkän otuksen keittiön lattialla, ja kuvassa on se mitä jäi jäljelle kun liiskasin ötökän. Sitä ei ole virallisilla tahoilla pystytty vielä tunnistamaan. Epäviralliselta taholta on tullut tieto, että ötökkä muistuttaa tosi paljon Argentiinan torakkaa, eli sitä ötökkää millä ruokitaan lemmikkiliskoja ja -hämähäkkejä. Se on sama torakka, jota myydään eri puolilla eurooppaa grillattuna ihmisten naposteltavaksi. Myös Suomessa mm. Kampissa myydään argentiinan torakkaa ihmisten ruoaksi. No, nyt tällä reissulla olen oppinut millä ruokitaan isoja hämähäkkejä... yök!


Yksi parhaista paikoista, Kleopatraranta, Alanya
Makuseikkailukin kävisi...
Takaisin Alanyaan. Arkielämän ja liikkumisen normalisointi koronarajoitusten jälkeen on meneillään. Moni palvelu availee lähi aikoina oviaan. Myös rantojen palvelut tulevat avautumaan turvavälit ja hygienian huomioiden. Alanyan uutiset kertoivat myös Gazipasan lentokentän avautuvat kesäkuun alkupäivinä, en vaan muista tarkkaa päivää. Oletettavasti ensin maan sisäinen lentoliikenne palaa ja sitten kansainvälinen. Alanyan Gazipasan lentokentällä on tehty koronaviruksen ja muidenkin tarttuvien tautien vuoksi muutoksia, jotka ymmärtääkseni tulevat jäämään pysyviksi. Näillä muutoksilla pyritään käsittääkseni takaamaan entistä turvallisempi matkustaminen myös infektioiden torjunnan näkökulmasta. Hienoa, että tätäkin puolta on ajateltu niin tämän hetkistä kuin tulevaakin silmällä pitäen.

Pian on taas se aika, kun pääsee lomille, lennoille ja kohti uusia seikkailuja. Sielu kaipaa seikkailua 😊


PS. 
LIsätty vähän myöhemmin:
Pari yhteydenottoanne oli jostain syystä mennyt vanhaan sähköpostiin, ja näin ne nyt kun siivosin sitä postia. Olen tarkoituksella ollut kirjoittamatta koronarajoituksista sekä siellä Alanyassa että täällä missä nyt olen, ja pyrkinyt tuomaan jotain muuta ajateltavaa, silloin harvoin kun olen saanut kirjoitettua. Monta kertaa olen avannut Bloggerin kirjoitusmielessä, mutta sulkenut ilman tekstiä, kun ajatuksissa ja elämässä päällimmäisenä on ollut asioita joita vaan ei voi jakaa täällä. Yksi oleellinen kriteeri on ollut viime kuukausina se, että en anna negatiivisille asioille niin paljon huomiota kuin joskus aikanaan. Negatiivisuudella on jo tarpeeksi otetta tästä maailmasta. Siksi nostetaan tietoisesti positiivisia esille, autetaan hyvää puolta. 

Reissuni on kestänyt nyt 4 kk, ja kestänee vielä maksimissaan toisen 4 kk. En ole vielä päättänyt milloin palaan Alanyan kotiin, mutta varmaa on vain se, että niin kauan kuin elän palaan aina Alanyan kotiin mikäli mahdollista. Siinä vaiheessa jutut muuttuvat taas konkreettisesti Alanya-sisältöisiksi ja sitä elämää kuvaavemmiksi. Voi olla että lennän kotiin heinäkuussa, tai sitten vasta syyskuussa. Aika näyttää.

torstai 30. tammikuuta 2020

Kesätyö 😊 ja loma

Tätä aikaa kun paistaa ja sataa ja meri myllertää 😍
Hyvä aika alkaa katsella lentoja, mutta mihin suuntaan? Märkää, harmaata ja tuulista on sää ilmeisesti sekä Suomessa että täällä. Myrsky toi mukanaan upean aallokon merelle, ja vei minun parvekeavokadostani kaikki lehdet. Vai oliko lehtien katoamisen syy sittenkin pienet ötökät... niitä kun näkyy olevan vielä vihertävissä kasveissa, muissa paitsi valkosipuleissa, purjossa ja pinaatissa. Hassua, etteivät ne kelpaa näille pikkupurijoille. Minulle ne ovat herkkua. On ehkä tullut aika heittää nämä mullat pois, desinfioida ruukut ja hankkia uudet kasvit, mutta vasta sitten kun työreissu on ohi.

Tänään puhelimen soidessa soi lähes enkelikellojen äänikin, kun näin mistä suuntanumerosta puhelu tulee. Erään hoitofirman esimies sieltä soitteli, jutteli ja kyseli, ja tarjosi työtä. Ajatuksemme ja ajoituksemme osuivat aika hyvin yhteen, ja sanoin Kyllä. Puhelun päätyttyä innoissani naputtelin muutamalle ihmiselle viestillä tiedon asiasta. Löysin asunnonkin isomman kaupungin keskustasta, ja ajattelin että työmatka hoituu myös bussilla tai junalla, vaikka esimies toivoikin että minulla olisi oma auto käytettävissäni. Ne! ja muutama muu valittu sana tulisi ulos turkkilaisella temperamentilla, joka kyllä sopii minunkin nykyiselle luonteelleni, jos on tarvis. No, onhan sitä, toisinaan.

Vihreä on nättiä monessa muodossa, ja hyvääkin usein
Tällä kertaa siis totean, että iltavuorosta pääsee kyllä junalla pois kun odottaa 45 minuuttia ulkona, mutta aamuvuoroon ei pääse junalla eikä bussilla tarpeeksi aikaisin. Ja työmatkaa olisi 35 km, eli ei ihan meikäläisen kunnolla fillaroida, ei juosta, eikä ainakaan potkulautailla. Potkulaudasta tuli mieleen Aurinkoon karannut -runokirjani, se uusin, jonka loppurunosta löytyy tämä mummo potkulautoineen. No, nyt on harras toive että kirja myy hyvin, sillä joudun ostamaan auton jotta voin täyttää lupaukseni työssäkäynnistä.

No, ensin kävi mielessä ajatus, että joku halpa auto, sellainen kesäräppänä, joka kestää ainakin puolen vuoden työsuhteen ja sitten vielä ajon tänne. Niin, mitä sitä Suomeenkaan jättää. Sillähän voi ajaa hiljakseen pitkin Itä-Euroopan teitä, varsinkin jos on itäauto tai muuten huono ja ruosteinen. Ja vähän lännempää jos sattuu olemaan killtävä ja ehjäpeltinen. Ja sitten Turkin rajalla vaan näyttää oleskelulupakorttia ja passia, ja ajelee tulemaan viistosti poikki koko maan, tänne kotiin asti. Ai niin, mutta... mutta kun on oleskeulupakortti, ja kun on tullut oltua maassa "hiukan" yli 6 kk, niin suomalainen ajokorttipa ei enää kelpaa. Rapsahtaa sakot ja keskeytyy ajomatka. Hhmmm, ja sinne rajalle on tuskin perustettu pika-autokoulua tällaisia rajanylittäjiä varten, joten kiesi jäisi rajalle, tai pitäisi pahimmassa tapauksessa toimittaa naapurimaan puolelle paikkaan, josta joku eurooppaan päin menijä sen huolisi. Ja olisi verot ja vakuutusmaksut, bensamaksut ja taatusti kasa huolto- ja varaosakuluja. Iik, mikä soppa!

Pienin askelin kohti unelmaa
Joten, jos en ostakaan autonräppänää, vaan yritänkin hankkia asunnon sieltä keskeltä maaseutua. Vuokrat ovat edulliset kaikissa niissä viidessä asunnossa, joita siellä oli vuokrattavana. Tyhjiltä näyttivät, niin myös ympäristö. TArvitsee siis ostaa keittiövälineitä, verhot, pöytä, tuoli ja sänky ja... Ja siellä asuessa voisin hoitaa jonkinlaisen prosenttiosuuden työstäni, mutta en kuitenkaan 100%, sillä 100% työajan toteutuminen edellyttää matkustamista myös muihin yksiköihin, sinne 35 km päähän isompan kaupunkiin. Ja siellä missä nuo viisi vuokra-asuntoa ovat, ei kuitenkaan ole se työpaikka ihan vieressä. Fillarilla tai kävellen tarvitsisi toteuttaa se loppumatka, jonka pituudesta ei nyt ole ihan täyttä käsitystä. Se on jotain, (x)x km. LUmessa, loskassa ja kevään kelirikolla, ehkä pinnoittamattomalla maaseututiellä çok güzel ainakin lihaskuntotreenin näkökulmasta. 


👍👍Ja ratkaisu ongelmaan on...? En tiedä. Tiedän vain sen, että olen innoissani tuosta työstä, se on työnä oikein mieluisa. Siinä on sopivasti uutta ja sopivasti haastetta. Lisäksi siinä on tiettyä pysyvyyttä, siis mahdollisuus pitkäkestoiseen ja usein toistuvaan kuvioon. Sekin olisi ilo ja iso helpotus. Fakta vain on, että kohtuukuntoisen auton osto kaikkine sivukuluineen, ja samaan aikaan asunnon vuokraaminen takuuvuokrineen ja mahdollisine kalustehankintoineen ei mahdu budjettiin. Tai sitten pitää löytää vain sopivat palaset, niin että ne sopivat hyvin sekä kokonaiskuvioon että budjettiin. Aivojumppaa, jälleen kerran. Joka tapauksessa aikanaan menen, ja toivottavasti läpäisen testipäivät, saan iloita työstä ja palkasta, ja nauttia ympäristöstä ihmisineen. 
Hyvä etten jo mennyt ostamaan omia työvaatteita. Onhan se taas tosi iso muutos, ja mahdollisuuksia täynnä. 

Ja te, jotka mietitte lomalentojen ostoa. Alanyaan ja Gazipasan kentälle pääsee tänä vuonna Finnairin suorilla lennoilla, ja niitä myydään sekä Aurinkomatkojen että Finnairin sivustojen kautta. Tänne pääsee myös Turkish Airlinesin lennoilla, joissa on vaihto IStanbulin uudella, upealla ja helppoliikkuisella kentällä. 9.6. alkaen myös Pegasus Airlines aloittaa Helsinki - Alanyan Gazipasa lennot. Pegasus Airlines tuo suoraan TUkholmasta Alanyaan edullisesti. Ja sitten on mahdollisuus lentää myös tuonne kauemmalle kentälle eli Antalyaan, esim Norwegianilla Oslon kautta, Pegasoksella, SunExpressillä, Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta ja monen suomalaisen matkanjärjestäjän lomalennoilla. Jollei viime vuoteen nähden ole tullut muutosta, niin vain Aurinkomatkat lennättävät Alanyan omalle kentälle, ja muut Antalyaan. Voitat matka-ajassa yli 2 tuntia per suunta, kun lennät Alanyan Gazipasaan, ja voitat palvelunopeudessa ja kentällä eteenpäin siirtymisissä tosi paljon, arviolta ainakin 30 -60 min kun käytät Gazipasan hiljaisempaa ja pienempää kenttää. 

Alanya 💝 Energiakuvia sateen keskelle aina silloin tällöin
Tällä hetkellä ostettuna lentolipuissa ja lomamatkoissa on myös erittäin edullisia vaihtoehtoja. Omista lennoistani maksoin nyt alle 90 €. En ole muistanut vaihdattaa pyöriä yhteen oleelliseen matkalaukkuuni, siihen Muumi-laukkuun jonka pyörät sulivat täällä heti ensimmäisillä käyttökerroilla kuumalla asfaltilla rikki. Kävin ostamassa uuden laukun, ja totesin että hintahaitari on valtava, eikä hinta ja laatu kulje aina käsi kädessä. Laukku, joka lopulta lähti mukaani, on paremmin varusteltu kuin tuo edellinen, törkeän ruman värinen, ja maksoi 120 TL eli vähän alle 20 €. HIntalapun katsominen auttoi pääsemään yli väristä, ja ohjasi ajatukset siihen suuntaan, että ainakin se erottuu hihnalta. Joissakin asioissa, ja aika usein, väreillä on minulle iso merkitys. On värejä, joita en missään tapauksessa pue päälleni tai tuo kotiini, jos voin sen välttää. Samoin on käsilaukkujen ja laukkujen kanssa, paitsi nyt. Mietin jo, että virkkaanko tuolle hupun... mutta ei tarvitse. Matkalaukkujen suojia, matkalaukkujen "paitoja" myydään mm SaliPazarissa, ja on kuvioita ja värejä mistä valita. Sinne siis. Joo-o, eikä se autokaan voi olla ihan minkä värinen tahansa, eikä rekkarikaan ihan mikä tahansa 😂. Nih.

tiistai 10. syyskuuta 2019

Ihana palata kotiin Alanyaan

Iltarusko hemmotteli meitä Landvetteriltä lähtiessä
Naapurin mamma huutelee kanoja koolle, kai laittaakseen ne yöksi häkkiin turvaan. Päivisin nuo höyhenpeitteiset kullanmurut juoksentelevat pitkin pihoja, teitä ja tienvieriä, ihan konkreettisesti vapaina. On ollut tosi hauska kohdata kyseiset kanat ja Herra Kukko tuossa ajotiellä, ja katsella kuinka sujuvasti ne juoksevat pitkähköt portaat ylös kun lähestyn niitä. Meilläkin on pihassa ruskeita ja mustia kanoja ja yksi kukko. Näin ja kuulin ne tänään kun kastelin keittiön parvekkeen ruukun multaa istutuskuntoon. Kukon kuulin aamulla, joskus auringonnousun jälkeen. 

Yläkerran rouvan poikkeuksellisen meluisia keittiöpuuhia kuuntelin iltayön, mutta ne eivät kuitenkaan oleellisesti häirinneet yöuntani, tulivat vain läpi. Ruova on ollut taas kovin hermostunut kun palasin kotiin, tai, no, mistä minä tiedän vaikka olisi hermostunut muulloinkin. Herra sen sijaan oli pihamaalla hyvinkin puheliaalla ja sovittelevalla tuulella, kun tapasin heidät lähtiessäni vihannes- ja hedelmätorille. Tapasin myös naapurin, jota en ole ennen nähnyt, mutta hän ei puhu suomea, turkkia eikä englantia, ja minä en osaa saksaa kuin muutamia lauseita. Ei siinä kovin paljon keskusteltu, käteltiin ja hymyiltiin vaan.


Ekan torireissun jälkeen vähän täytettä
Kroppa on ollut "järkyttynyt" Ruotsin viileistä päivistä tänne 36-40 C lämpötiloihin siirryttyään. Ehkä osansa teki myös se, että ekat 14 tuntia olin ilman juomavettä, kun oli uusi vesikuski, joka ei löytänyt tätä paikkaa ennen kuin sai entiseltä vesikuskilta neuvoja ja lisäohjeita. Minun ohjeitani hän ei jaksanut kuunnella. Selitin kai liian pitkästi. Lähipäivät ovat olleet kärttyisen väsyneitä ja sellaisia "älä puhu minulle juuri nyt, äläkä ainakaan vaadi mitään"-päiviä. Tänään viimeisimpänä yllätyksenä matkan monista yllätyksistä Ruotsi "potkaisi takaisin", kun sieltä tuomani blender olikin moottorivikainen, toimimaton, täysin rikki. Kaikista, tai oikeammin sanottuna useimmista Ruotsin reissun kommelluksista ja tapahtumista kerron tuolla Ruotsiin töihin välilehdellä sitä mukaa kuin jaksan ja ehdin niitä kirjoitella. 

Positiivista on myös ollut, ja paljon. Kotiin paluu on tuntunut ihanalta, todella ihanalta 😍. Harvinaisen kaivatulta. En muista näinä kuluneina Turkin vuosina ainoatakaan kertaa, jolloin tunne olisi ollut näin vahva. Näihinkin palaan lähi päivien teksteissä tavalla tai toisella.

Kun ennen lähtöä kerroin puhelinvaikeuksista, niin kerrotaan nyt ratkaisukin. Kävelin TürkTelekomin ovesta sisälle, ja onnekseni vuoronumeroni osui BayramAlille. Hän on ollut näiden vuosien aikana lähes aina juuri se henkilö, joka ratkaisee ongelmat jos niitä on, ja osaa myös tarjota sellaista ratkaisua josta pidän. Nytkin hän teki puhelinliittymästä paperit, ja kysymättä laittoi siihen sellaisen tarjouksen josta olin hyvilläni. Lisäksi hän valikoi numeroita, kunnes eteen osui niin helppo  numero, että hymyilytti. "Eikös olekin hyvä numero" hän vain sanoi. Sieltä poistuin hymyssä suin, ja poistuessani puhelimessa toimi jo uusi liittymä kaikkine ominaisuuksineen. Kiitos.


Nyt oli pitayan hinta kohdallaan, joten otin testiin...
Vodafone sen sijaan aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia laskuttamalla liittymästä joka on suljettu, jonka olen kertaalleen irtisanonut, ja jonka he itse ovat sulkeneet koska en antanut heille lupaa myydä passi- ja henkilökorttitietojani kolmansille osapuolille (rajoittamattomasti). Tässä lähi päivinä, kun olen taas tarpeeksi energinen ja riittävän vahvalla tuulella, joutunen käymään ainakin kerran vielä Vodafonen toimistolla kysymässä perusteluja heidän toiminnoilleen ja vaatimassa liittymäsopimuksen purkua. Olen myös varautunut siihen, että ne ryökäleet laskuttavat vielä pitkään tuota liittymää jollain tekosyyllä. Silloin ei auta kuin maksaa ja todeta olleensa tyhmä kun oli heidän kanssaan aikanaan sopimuksen tehnyt.

Eräs ystävä sanoi, että "ei niitä sun tekstejä jaksa lukea kun ne on liian pitkiä". ...tuli vaan tässä kohden mieleen, kun näin että taas tästä tulee pitkähkö. No, kenen mittapuulla on pitkä ja kenen jotain muuta. Minun mittapuuni on se, että lopetan kun mieleen pullahtaneet asiat on sanottu, ja siihen asti kirjoitan. Lisäksi pyrin siihen, että enimmäkseen tekstit ja asiat pysyvät positiivisen puolella. Vielä pari ilon aihetta.


...ja tykkäsin. Hento, miellyttävä maku, lusikoitava hedelmä
Päivällä tulee, tai käy pieni ilmavirta mereltä päin, läpi talon ja vuoren rinnettä ylöspäin. Nyt kun on ilta käy ihana, viilentävä ilmavirta vuorenrinnettä alaspäin ja merelle päin. Vaikka on kesä, niin kaikki kolme parvekkeen ovea ja ikkunoista moni voivat olla auki ilman hyttysverkkoja tms. Mitään muita ei ole tullut sisälle kuin satunnaisia ampiaisia, ja nekin vain pikavierailulle. Nyt on taas asunto sopivasti jäähtynyt, joten tämä mamma nauttii iltapalaa ja matkaa unille. 
Ja se toinen ilon aihe on tuo tuore ja maukas turkkilainen ruoka, niin toreilla kuin oikeissa ruokaravintoloissa ja lokantaseissakin...

Nautiskelkaahan illoistanne, missä sitten olettekin. 😊

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Milloin ajattelit tulla Alanyaan?

Alkupalaksi Kuş Lokumuja paketillinen
Yöllä, pian nukahtamisen jälkeen tajuntaan välähtää palavin kirjaimin sana "ruokaa". Siinä se on, elimistön tahto, vahva ja ylitsepääsemätön (silloin kun on vaihtoehtona taipua tahtoon). Kroppa on ottanut takaisin sitä mitä menetti, juu-u. Ruokahalu on pohjaton, kun on kyse hedelmistä ja karkeista, mutta olematon jos puhutaan liharuoista tai raskaammista ruoista. Väliäkö sillä, tarjoillaan nyt sitä mitä mieli tekee. Pääasia että energiantuotto- ja -käyttöprosessi on taas käynnissä ja kroppa voi paremmin. Eilen tuli jo treenattua yhden tanssitunnin verran, ja kyllä nukuttikin hyvin sen jälkeen. 

En muista milloin olisin neulonut näin paljon lapasia, käsineitä, sukkia, pipoja ja kaulaliinoja kuin nyt alkuvuonna. Johtunee paljolti tästä kylmästä sadejaksosta ja sairastamisen paikallaanolovaatimuksesta. Tuli mieleeni pesukone ja sen suodatinosa... Se sanoinkuvaamattoman asiantuneva ja osaava muuttofirman pentusakki on osoittautunut entistä kalliimmaksi. Kun Beko - Arcelikin huoltomies kävi meillä viimeksi, niin hän möi pyykinpesukoneen ja vesijohtoverkon väliin erään kalliin suodatinosan. Sanoi sen olevan hyvä ja pesukoneen ikää oleellisesti pidentävä. Sanonkominämitä. Muuttofirman juniorit eivät ole asentaneet sitä täällä uudessa asunnossa paikalleen lainkaan. Sinne meni osa ja rahat. Siis oikeasti, ei ikinä enää tuota firmaa.

Keittiön lämpötila kello 15, 13.1.2019
Tänä vuonna olen päättänyt olla tavoitehakuisempi kuin moneen vuoteen. Se tarkoittaa sitä, että teen määrätietoisesti vain niitä asioita, jotka edistävät tavoitteeseen pääsyäni, ja jos huvittaa ja on aikaa niin teen nitä kaikkia toissijaisia asioita. Tämä tarkoittaa myös sitä, että on ihan turha kysellä lentojen hintoja, saatavuuksia, tarjouksia, edullisia hotelleja tms. Viime vuonnakin vastailin käsittämättömän monelle juuri noihin kysymyksiin, ja parhaimmillaan sain vastaukseksi vittuilua ja nokan nyrpistämistä, kun ei juuri niille itse valituille lomapäiville ja tarkoille kellonajoille löytynyt budjetin mukaisia lentoja. Eräänkin muka-tuttavan kirosanat olivat viimeinen mitä hänestä olen kuullut, kun olisi pitänyt ehtiä juuri sillä hetkellä ja sinä aikana palvella rouvaa hänen lentojenlöytämistarpeissaan. Jos kerran tuntikausia käyttää minua maksutta hyväkseen niin turha siinä on kiroilemaan alkaa. Ihan sama vaikka lentäisi siperiaan jäähylle tuommoiset. Minä en ole matka- enkä sosiaalitoimisto, joten ne palvelut voi itse kukin etsiä muualta.
Omenat ovat parhaimmillaan juuri nyt

Te, jotka asutte Alanyassa ja käytätte aika-ajoin kaupungin palveluita tai nettisivustoa, olette saaneet uuden apuvälineen. 

Kaupunki on ottanut käyttöön iPhoneissa ja Androideissa toimivan Alanya Belediyesi -nimisen sovelluksen, joka käytännössä vastaa kaupungin nettisivuja ja niiden eri toimintoja. Käypä tutustumassa.

Google Play -kaupasta löytyy myös TulPark - Alanya Belediyesi Parkomat Sistemi, parkkisovellus.

Toki tuo sovellus palvelee myös tavallisia reissaajia, sillä sieltä löytyy kaupungin live-kamerat, bussiaikataulut, paljon faktatietoa ja kauniita kuvia. Kaupungin sivuillaan jakama tieto on myös luotettavampaa kuin toisen tai kolmannen käden tieto.

Nyt eletään tammikuun puoliväliä, ja käsittämättömän moni ystävä ja tuttava on jo ilmoittanut tulevansa tänä vuonna lomalle Alanyaan, ja varannut tapaamisen. Yllättävän moni on ilmoittanut jo tarkan tulopäivänkin, kun on lentoliput ostettu. Ihanaa ihmiset, ihanaa! Lomalle vaan. Alanyassa on sitä jotakin, ja sen lisäksi vielä kaunis luonto ja lämmin sää (keväästä syksyyn). Tulkaa vaan sankoin joukon nautiskelemaan rentouttavasta lomasta. Itsekin teen kaikkeni, jotta saisin olla sen kaikkein kuumimman ajan täällä kotona. Kylmänkalsean talven vastapainoksi tarvitaan runsas annos lämpöä. Jos olen onnekas, niin työt Turkin ulkopuolella ajoittuvat kesäkuulle ja vaikkapa loppuvuoteen, mutta ei heinä-elokuulle. Tosin mitäpä köyhä sanoo jos työtä tarjotaan ensisijaisesti vain heinä-elokuulle, muuta kuin "kyllä se sopii". Aika näyttää miten vuosi rytmittyy. Huhti-toukokuun olen Alanyassa, mikään muu ei ole varmaa. Eikä sekään ole niin varmaa. Tässä elämässä varmaa on jatkuva muutos.

Niin, mitenpä sinä ajattelit lomasi ajoittaa vuonna 2019, ja missä meinasit sen ajan viettää?

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Antalyan IKEA ja miten sinne pääsee

Antalyan IKEAn pääovi, tuolla alakerrassa
Eilen kävimme pyörähtämässä Antalyan IKEAssa. Tämänkertainen teksti kertoo miten sinne pääsee itse julkisilla kulkuneuvoilla, tai vaikka henkilöautolla. Matkustaminen sinne oli helpoin osuus, IKEAn löytäminen oli useamman kysymisen takana ja paluukyyti ennalta hieman arvelutti, mutta onnistui käytännössä hyvin.

Bussit 1. Alanyasta IKEAn eteen pääsee julkisilla busseilla helposti. Riittää että menet Alanyan Otogarille, isolle bussiasemalle josta lähtee kaukoliikennebussit. SIellä valitset joko Alanyalılar tai Güney Akdeniz bussifirman. Vain nämä kaksi bussifirmaa pysähtyvät Alanyasta Antalyaan mennessä IKEAn kohdalla, ja vain nämä kaksi bussifirmaa pysähtyvät Antalyasta Alanyaan päin tullessa IKEAn kohdalla. Periaatteessa IKEAn kohdalla ei ole bussipysäkkiä, käytännössä nämä pysähtyvät silti molempiin suuntiin liikennöidessään.

Erikoiskahvi-kahvilan kiinteiden herkkujen tarjontaa
Bussit 2. Jos matkustat jollain muulla bussilla Antalyaan, niin voit jäädä pois lentoaseman pysäkillä, josta on 3,5 km matkaa IKEAan. Sen pysäkin vieressä on taksiasema ja taksilla on sujuva liikkua molempiin suuntiin. 

Bussit + raitiovaunu 3. Alanyasta tullessa voi mennä myös Antalyan Otogarille, isolle bussiasemalle. Sieltä pääsee bussilla 600 sekä lentokentälle että IKEAan. Itse asiassa Otogarilta lentokentälle menevät kaupunkibussit menevät IKEAn edestä, jommalta kummalta puolen isoa tietä, joten kauaksi ei niilläkään eksy. Kysyt vain sanalla Havalimanı, ja pääset oikeaan bussiin. Antalyan Otogarilta pääsee IKEAn eteen myös raitiovaunulla, jonka keulassa lukee Havalimanı Expo. Kyseinen raitiovaunu menee lentokentän risteyksestä vielä pidemmälle, Expo-alueelle saakka. Raitiovaunu kulkee ison tien kaistojen välillä, eli siis saman tien, jota pitkin Alanyan bussit tulevat ja menevät. Kun tulet raitiovaunulla, niin poistumispysäkin nimi on Altınova. 

Meidän matkamme. Lähdimme Alanyan Otogarilta kello 7.30  alanyalaisen Alanyalılar-bussin kyytiin. Matka Antalyaan maksoi 25 TL, mikä on perushinta. Bussien lähtöajat voit katsoa tutusta neredennereye.comista. Muista, että vain nuo kaksi firmaa pysähtyvät IKEAn kohdalle. Muuten, tuo Alanyasta 7.30 lähtevä bussi lähtee ennen Alanyaan saapumistaan kello 06.00 Gazipaşasta ja on 6.30 Mahmutlarissa. Seuraava bussi Antalyaan Alanyan Otogarilta lähtee klo 8.00. Matka Antalyaan kestää 2,5 - 3 tuntia, ja kauppakeskus ruuhkautuu iltapäivää ja iltaa kohden, joten sinne kannattaa mennä ajoissa niin saa kierrellä rauhassa. 

Olin katsonut ennalta, että IKEA sijaitsee METRO-tukun vieressä, 3,5 km lentokentän risteyksestä eteenpäin. Pyysin, että bussi jättäisi meidät pois Metron kohdalla, ja näin myös tapahtui. Bussi pysähtyi ison ohitustien varteen, ja tässä kohden näimme edellisessä kuvassa näkyvän kyltin. Kyltti sijaitsee Alanyasta tullessa tien oikealla puolen. Oletimme, että IKEA kylttejä näkyisi tämän jälkeenkin, mutta käytännössä seuraava oli IKEAn etuoven yläpuolella. 
Agora on kauppakeskus, jonka yhteydessä, viereen rakennetussa, uudessa rakennuksessa sijaitsee mm. IKEA. Oli siellä paljon muutakin.

Tuon ison tien varressa olevan kyltin juurelta lähtevä tie vie kauppakeskus Agoran nurkalle. Siinä nurkalla on risteys, ja risteyksestä vasemmalle katsottaessa on tuon edellisen kuvan kaltainen näkymä kohti Agoraa ja Metro-tukkua. Matkaa isolta tieltä kauppakeskuksen luo on noin 400 metriä. Tässä kohden paikanna Agoran kellotorni, sillä se helpottaa IKEAn löytymistä oleellisesti. 

Ensimmäisessä Agora-kuvassa oikealla näkyvä sisäänkäynti on Agoran pääovi, etuovi, josta pääsee sisälle kauppakeskuksen pääosaan, hieman
vanhempaan osaan. Tästä menimme mekin, kun emme muutakaan tienneet. Jos haluat suorinta tietä IKEAan, niin ohita tämä ovi ja kävele tuonne kellotornin luo. Kellotornin vieressä on portti, josta pääsee mukavalle sisäpihalle kahden kauppakeskukseen kuuluvan rakennuksen väliin. Sieltä löytyy mm. ravintoloita, joista kerron tuolla myöhemmin. Kuvat portista molemmin puolin ovat tuossa vieressä. 

 Kun tulet portista sisälle, niin vasemmassa takanurkassa on uuden rakennuksen pääovi, ja vaikkei siellä ole mitään IKEA-tekstiä isoin kirjaimin näkyvillä, niin mene
silti sinne jos IKEAan haluat. Vasen takanurkka on tuolla punaisten aurinkovarjojen alla, ykköskerroksessa.

Tämä viereinen kuva on otettu Agoran päärakennuksesta ulos tullessa. Kellotorni ja portti jää vasemmalle takaviistoon. Vielä tässäkin kohden jouduimme kysymään neuvoja, sillä kauppakeskuksessa sijaitsevien liikkeiden nimiä ei näy missään ulkona, ei IKEAn eikä muidenkaan. Tasapuolista ja toki alueen yleisilmettä tosi paljon siistivää, vaan myöskin hiukan hankalaa, kun ei tiedä mistä mitäkin etsisi.

Kun menet tuolta nurkkauksesta B-rakennukseen sisään, niin vasemmalla oli ensin jokin miellyttävän näköinen vaateliike, käytävä kaarsi oikealle ja oikealla oli keittiövälineitä ja -tarvikkeita myyvä liike. Siinä kohden näkyi jo IKEAn keltainen nimikyltti heidän ovensa yläpuolella, etuvasemmalla. Tuosta ovesta sisää astuttaessa edessä on IKEA-konseptin mukainen kauppa kaikilla mausteilla. Ei muuta kuin hyviä shoppailuja. Jos etsit wc:tä, niin ne löytyvät kuvaa katsottaessa ennen pääovea vasemmalle johtavan käytävän varrelta, heti tuosta viereltä.

Risteys ja alikulku on tuolla 5. katulampun kohdalla...
Kun sitten aikasi olet IKEAa kierrellyt ja haluat päästä kotiin, niin vaihtoehtoja on taas useampia, kuten tullessakin. Me valitsimme sen ennalta ajatellen epävarmimman, eli lähdimme etsimään ison tien varrelta paikkaa, josta joku Antalyan Otogarilta Alanyaan menevä bussi meidät mahdollisesti saattaisi poimia kyytiin. Muista vaihtoehdoista kerron tämän jälkeen.  

Agorasta kävelimme ison tien varteen samaa reittiä kuin mitä olimme sinne tulleet. Tässä vaiheessa olin onnellinen siitä, että minulla oli kannettavana vain 3 hillopurkkia, toisin kuin 
Isossa risteyksessä on Altınovan raitiovaunupysäkki
kanssamatkustajallani. Ison tien
varteen saapumispaikkaamme tullessa tajusimme pari "pientä" juttua. A) Meidän pitäisi päästä ison tien toiselle puolen, jotta olemme menossa Alanyaan päin, ja ison tien kaistojen välissä menee raitiovaunuliikenteen raiteet. Tietysti siinä on kahta puolta tarpeeksi korkeat aidat. B) Ei ollut aavistustakaan alikulkupaikoista. C) Nyt tarvitsee kävellä enemmän kuin 500 m. 
Tuosta Agora-Ikea -kyltin juurelta lähdimme kävelemään Antalyaan päin, koska siellä näytti olevan iso risteys, jossa on taatusti alikulku. Risteys näytti olevan kaukana, mutta ei se käytännössä ollut. Sieltä löytyi myös raitiovaunupysäkki, ja saman tien muistui mieleen edellinen raitiovaunumatkailu. Otogarin vierestä pääsee raitiovaunulla tänne asti, ja lentokentälle jne.

Tuon alikulun jälkeen löytyi ensimmäinen paikallisliikenteen bussipysäkki, ja samalla hiipi tajuntaan se tosiasia, että ison tien varrella, siellä missä pitkänmatkan bussit ajavat, ei ole bussipysäkkejä. Ei vaan ole. Tuosta jatkoimme matkaa vielä pari sataa metriä, kunnes näimme ison tien varressa paikan, jossa selkeästi oli seisoskellut muitakin odottajia. Siitä samaisesta kohdasta alkoi myös ison tien vierustan puusto, eikä sinne puuston sekaan kannattanut mennä. Jäimme odottelemaan tien varteen sillä olimme ennalta katsoneet, että 30 minuutin sisällä pitäisi tulla alanyalainen bussi sitä tietä pitkin. Niin he tulivatkin, pysähtyivät kohdalle ja kysyivät olemmeko matkalla Alanyaan. 25 TL maksoi myös paluumatka.

Lentokentän risteyksen kohdalla on jalankulkijoiden ylikulkusilta, ja sitä siltaa pitkin pääsee sujuvasti sekä siinä kohden olevalle raitiovaunupysäkille että tien molemmille puolille. Jos ei huvita kävellä ja haluat ottaa varman päälle, niin matkusta IKEAsta taksilla tuonne lentokentän risteykseen. Tai raitiovaunulla, tai paikallisliikenteen bussilla. Tässä pitkänmatkan busseille oli parempi pysähdyspaikka ja siinäkin he poimivat matkustajia kyytiin. Tuo viereinen kuva on otettu nopeasti vasten aurinkoa Agoran pääoven edestä, johon tuli Agoran oma auto. Tuon kuljetuspalvelun käyttö on Agoran asiakkaille maksutonta, mutta ko auton reitistä Antalyan sisällä ei ole aavistustakaan. Sitä tietoa emme tällä reissulla löytäneet. AGorasta on Antalyan bussiasemalle 12 km. En tiedä meneekö tuo auto sinne saakka. Keskustaan se vähintäänkin ajaa. Ja oletettavasti se ajaa Altinovan risteyksen kautta, eli sillä pääsisi helpoiten ja halvimmalla raitiovaunulle ja tien toiselle puolen bussia odottamaan.

PAri seuraavaa kuvaa on otettu Agoran päärakennuksen sisältä. Siellä on vaikka mitä 😍

Tuo kahvilakuva ihan alussa on otettu A- ja B-rakennuksen välisen piha-alueen eräästä kahvilasta, joka oli erikoiskahvien ja -teesekoitusten herkuttelupaikka. Hintava, mutta hintansa väärti. Oli mielenkiintoista seurata kahvilassa työskennellyttä miestä hänen valmistaessaan matkaseuralaiseni kahvin ja minun teeni... ei ole mikään pussiteepaikka, vaan lähenteli taidetta. Mies tiesi mitä tekee, ja nautin kyllä lopputuloksesta. 

Matkaseuralaiseni, ruotsalainen, Alanyassa asuva nainen kantoi aika ison kassillisen tavaraa IKEAsta ulos. Minun muut IKEA-ostokseni mahtuivat pieneen käsilaukkuun, mutta kassojen jälkeisellä ruokatarvikehyllystöllä en saanut silmiäni irti ruotsalaisista Luomu-puolukkahillopurkeista. Jos jotakin täällä kaipaan, niin puolukkaa ja lakkaa lähes missä tahansa muodossa, ja tuoretta mustikkaa. Pakastemustikkaa täältä löytyy. Ensimmäinen puolukkahillopurkki tyhjeni alle vuorokaudessa. On Tosi Hyvää... 

Antalyan kauppakeskus Agoran nettisivut löytyvät täältä ja faceook-sivut täältä. Tässä on linkki heidän karttasivulleen, jossa näkyy mm kauppakeskuksen sijainti. Jos ajat sinne autolla itse, niin osoite on Altınova Sinan Mahallesi, Çağdaş Sk. No:5, 07170 Kepez/Antalya. 

Ai niin, lupasin kertoa myös vaihtoehtoisista tavoista tulla IKEAsta Alanyaan. Agoran edestä kulkee paikallisbussi numero 600. Sillä pääsee suoraan Antalyan Otogarille, josta voi ostaa liput mihin tahansa Alanyaan tulevaan bussiin. Muitakin bussivuoroja menee suoraan Agoran edestä. Osa niistä menee keskustaan, osa myös bussiasemalle. Yksi kysymisen ja kokeilemisen arvoinen vaihtoehto on tuo maksuton Agora Servis -auto. Lisäksi raitiovaunulla voi mennä Otogarille, bussiasemalle. Taksia käyttäisin vain äärimmäisessä tarpeessa, mutta kaupungin oma julkinen liikenne on varmaa ja luotettavaa. Alanyasta järjestetään pikkubussimatkoja Antalyan IKEAan, mutta löysimme halvimmillaan 300 TL maksavan vaihtohdon, jossa joutui käymään myös muissakin paikoissa. Sitä emme edes harkinneet. Bussireissu julkisilla on mukava ja vaivaton, nyt kun tietää minne menee ja miten tulee pois.

IKEAan kannattaa mennä, samoin kuin Agoraan ja Antalyaan. Niistä saa ihan mukavan seikkailun.

tiistai 4. syyskuuta 2018

Konyassa on helppo käydä

Palasin äskettäin Konyan vierailulta, ja jaan tässä ensimmäisessä tekstissä omatoimimatkailijoille konkreettista infoa miten Konyaan pääsee helposti, ja miten siellä pääsee liikkumaan helposti. 

Kun olet päättänyt matkustuspäivän, niin hakeudu sivulle, joka näkyy tämän kuvan osoiterivillä. nereden nereye on suomeksi mistä mihin


Valitse sieltä bussin kuvalla varustettu välilehti, jolloin pääset katselemaan tarjolla olevia bussivuoroja. Kirjoita / valitse vasempaan valintaruutuun lähtökaupunki, ja oikeaan määränpää. Alinpana oleva Ne zaman kysyy matkustuspäivää. Valitse haluamasi päivä ja klikkaa oranssia Ucuz Bileti Bul (Löydä /etsi Halpa Lippu). Saat  listauksen, jossa näkyy paljon bussivuoroja, ja ilmoitukset siitä mitkä bussit on jo täyteen buukattu. Ihan kaikki vuorot eivät tuolla listalla näy, mutta paljon siellä näkyy. Ja ennen kaikkea siellä näkyy ajantasainen hintatieto ja täyteen myydyt vuorot.


Jos sinulla on oleskelulupa, ja sitä myöten aktiivinen Turkin ulkomaalaisen henkilötunnus, niin voit varata matkan ja istuinpaikan, ja myös maksaa matkasi tuota kautta. Varaus- ja maksuprosessi edellyttää turkkilaisen henkilötunnuksen olemassaoloa. Jos sitä ei ole, tiedät mihin aikaan ja minkä firman bussi lähtee, paljonko matka maksaa, ja voit mennä isolle bussiasemalle kyseisen bussifirman toimistoon ja ostaa sieltä liput. Toki voit mennä sinne myös katsomatta mitään ennakkotietoja, ja ottaa liput seuraavaan bussiin johon mahtuu. Jos varasit paikan ja maksoit lipun netin kautta, niin saat turkkilaiseen puhelinnumeroosi ilmoituksen varauksesta, sekä varauksen tiedot. Kun näytät sitä bussifirman toimistolla ennen bussiin nousua, niin he antavat sinulle matkalipun. Pelkällä viestillä bussiin ei pääse, ts. se viesti ei sellaisenaan kelpaa matkalipuksi.

Kello 9.00 lähdin Metro-bussin kyydissä Alanyasta kohti Konyaa. Bussissa oli 2+1 penkit, ja olin varanut itselleni yksipaikkaiselta riviltä paikan. Penkit olivat mukavat, tabletti toimi ja viihdettäkin olisi löytynyt. Sen sijaan keskityin katselemaan maisemia bussin ajaessa Konaklin ja Kızılağaçin kautta Manavgatiin, sieltä takaisin  Kızılağaçiinö ja siitä kohti vuoristoa ja Konyaa. Vuoristossa bussın matka jatkui Seydişehiristä Gevrekliin ja siitä Konyan keskustan tuntuman ohitustietä pitkin bussiasemalle.

Kun laskeutui bussista ulos, niin bussin kuljettajan puoleiselta puolelta, bussiaseman
pihan reunalta löytyy tällainen Tranway-merkki ja katettu kävelytie.
Konyan bussiasemalla opaste

...ja katettu kävelytie, joka vie raitiovaunupysäkille


Tramway tarkoittaa raitiovaunua, ja kyltti ilmoittaa, että raitiovaunuliikenne palvelee tällä rataosuudella ympäri vuorokauden. Bussiasemalta on kaupungin keskustaan 10,5 km, ja raitiovaunulla sinne pääsee sujuvasti, varmasti ja edullisesti. Myös suorinta tietä. Matka kesti noin puoli tuntia.  Raitiovaunukalusto on modernimpaa kuin mitä viimeksi ole Helsingissä nähnyt. Vaunuissa on ko linjan pysäkkikartta, ja sen lisäksi valotauluilla näkyy sekä tuleva pysäkki että pari sitä seuraavaa. Pysäkit myös kuulutetaan. 
Kävelytien loputtua valojen takana H1:n pysäkki keskustaan


BUssiaseman (Otogar) vierestä, bussiaseman puoleiselta pysäkiltä oikealle päin kulkee linja H1, jonka kääntöpaikka on keskutassa. Kültür Parkı, Zafer ja Alaaddın ovat kääntökohtana olevan ympyrän kehällä olevia pysäkkejä. Itse matkustin Otogarilta Alaaddinille, josta oli n. 1 km kävelymatka hotellille.
Kortin ostoa varten miehitetty myyntikoppi ja automaatti
Ladattava matkakortti elkart

Jotta voit nousta raitiovaunuun, tulee sinulla olla elkart, kortti, johon on ladattu arvoa. Kortin saa ostaa alla näkyvän kaltaisista kioskeista tai automaateista, joita on sijoitettu raitiovaunupysäkkien viereen. Kortin hinta on 1,50 TL. Samalla kun ostaa kortin voi siihen ladata haluamansa määrän arvoa. Itse pyysin lataamaan kahden matkan hinnan, eli meno keskustaan ja paluu sieltä bussiasemalle. Maksoin kortista ja kahdesta matkasta yhteensä 6,50 TL eli yksi matka on siis 2,50 TL.


Alaaddinin pysäkin tunnistaa keskustasta siihen tullessa näistä Alaaddinin mokeijalle vievistä portaista. Pysäkki on vasemmalla. Samalta pysäkiltä lähtee myös H5, joka menee keskustaan, eli mikäli haluat palata bussiasemalle (Otogar) niin valitse raitiovaunu H3. Tässä vaiheessa siis H1 on muuttunut H3:ksi.


Alaaddin moskeijalle johtavat portaat, joiden vieressä vas...
...häämöttää raitiovaunupysäkki H3:lle ja H5:lle.

Tarkempi kuva samasta paikasta.

Tämä meni eri reitille kuin mihin itse halusin.

Modernit ja hyvät matkustaa :)

Kävin Konyassa viimeksi 5 vuotta sitten, kesäkuussa 2013. Reissu oli monella tavalla mielenkiintoinen, ja ostoksiakin kertyi yllättävän paljon. Ja kuten arvaat, Konya-juttu jatkuu seuraavassakin tekstissä, tai parissa. Hyvää ja seikkailurikasta alkanutta viikkoa itse kullekin. Ilman pientä seikkailua silloin tällöin on ihminen henkisesti kuollut (on joku viisas sanonut, jotenkin tuonne päin). Olisikohan peräti ollut Muumipappa?

lauantai 1. syyskuuta 2018

Käärme tuli vastaan

Alanyan värejä 1.9.2018
Aurinko laski äsken Kalen taa, jättäen utuiselle taivaalle ja hopeiselle merelle vaaleanpunertavan hunnun. Auringon laskupaikka on taas siirtynyt talvisuuntaan, tai no, aurinkohan ei siirry vaan maapallo suhteessa aurinkoon. Parvekkeella oli ennen auringonlaskua vielä yli +30 C, tosin tuo puolisulanut mittari ei näytä enää asteita. Siitä saa lukea enää kymmenet. 

Tänään kävelin noin 7 km kävelylenkin täällä lähistöllä, periaatteessa koko ajan asutuksen keskellä. Kävelin jalkakäytävää taivaalle ja eteeni katsellen, kukkivia pensaita ja läheisiä rakennuksia ihastellen, kunnes edessäni oli tuo viereisen kuvan käärme. Hyppien pomppien loikin kauemmas, eikä tullut mieleen mikään nilkkakipu. Säikähdin ihan hirveästi, sillä olin lähellä tallata tuon päälle. Onnekseni se oli liikkumattomana paikallaan, todennäköisesti kuollut. Samalla kun kaivelin kameraa laukusta menivät inhon ja pelon väreet menivät pitkin selkärankaa. Pikainen kuva, ja äkkiä pois paikalta. Täällä on useita kyylajeja, enkä ole ihan varma onko tuokin sitä sukukuntaa. Ties vaikka sen isoveli tai mamma on jo jossain nurkan takana tulossa... 
Keskenkasvuinen kauhun herättäjä jalkakäytävällä 1.9.18

Kun aiemmin kritisoin erään suomalaisen iltapäivälehden kirjoittajan tekemiä Turkki-aiheisia artikkeleita, niin sanon sen verran, että on aihepiiriä muualtakin kuin vain asunnon ostosta. Ja että yllättävän paljon tulee nyt Turkki-aiheisia juttuja. Sabas Homen suhteen on edelleen ostajan vedätys- / huijausluontoinen tilanne avoinna. Sitä s**kelin asentaja-huoltomiestä ei näy eikä kuulu. Se on kai sen luontoinen, että ei tule koskaan tulemaan ulkomaalaisen luo, vaikka Sabas Homen myyjien / omistajien kanssa sovittaisiin mitä tahansa. Tähän mennessä se huoltoukko on kuitannut jokaisen käynnin tehdyksi, eikä ole käynyt / tehnyt. Ah, alkuviikko, ah. Taistelua pukkaa. Nyt ollaan jo sillä takarajalla, ettei ole enää kuin kaksi vaihtoehtoa: 1) sanoa omistajille että käske se ukko nyt käymään täällä liikkeessä leimaamassa tuo takuukortti, ja 2) soittaa poliisille, ja kysyä voisivatko auttaa tässä asiassa. 

Siinä riippuvat taatelit, lähellä ja alhaalla
Olen liikkunut kodin ulkopuolella käsittämättömän vähän, enimmäkseen nilkan paranemista ajatellen. Eilen alkoi tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle ja iskee mökkihöperyys. Uutta seikkailua ja uusia maisemia kaipaan niin kovasti, että ostin sekä menolipun bussilla Anatolian ylängölle, erääseen miljoonakaupunkiin, että yhden hotellivuorokauden ihan kaupungin keskustaan. 

Paluulippua en vielä ostanut, sillä kaupunki on iso yli 2 milj. asukkaineen, ja nähtävää on Trooppista perhospuistoa myöten vaikka kuinka paljon. Jos viihdyn ja yksin liikkuminen siellä sujuu, niin yövyn toisenkin yön. Jos en jaksa kävellä, ja jos julkisilla liikkuminen tökkii tai muuten vaan iskee koti-ikävä tai kotiintulokomento, niin en jää pidemmäksi aikaa. Asioilla on tässäkin monta puolta, ja katsotaan kotiinpaluuta asia ja päivä kerrallaan. Busseja tulee monta kertaa päivässä, ja matkaa on muutaman tunnin matkustuksen verran. Sieltä pääsee helposti pois sitten kun siltä tuntuu. Kuvakertomusta tulee heti reissun jälkeen.

Tuijaa
Luin tänään uutisen, jonka mukaan tämän sesongin aikana on tehty uusi ennätys turistien määrässä. Hienoa. Nyt vielä hyvä syksy päälle ja vilkastusta talveen, niin pienyrittäjilläkin on ruokaa pöydässä talven aikana. Kuulin myös, että jälleen yksi tuttu suomalaisperhe muuttaa tänne aurinkoon ja lämpöön. Tervetuloa :) . Täällä on helppo viihtyä ja nauttia elämästä.