Antalyan reissu 2: Kaleiçi ja keskustaa

Antalyassa, Alanyassa ja monin paikoin Turkissa on vahvoja ja kauniita ratsastajapatsaita. Tämäkin Antalyan historiaan liittyvää sulttaania kunioittava patsas on kiehtova niin lähietäisyydeltä kuin kauempaakin katsottuna. En vaan onnistunut saamaan siitä edustavaa kuvaa noissa valo-olosuhteissa. Ja kuvassa olevan sulttaanin nimikin unohtui matkalla... TÄmän patsaan löytämisen jälkeen Vanhan kaupungin löytäminen on helppoa. Patsasta edestä päin katsottuna jatka matkaa vasemmalle.

Antalyassa tuolla alueella ranta on kuin jyrkänne. Meri on jossain kauempana alhaalla, ja kaupunki korkeammalla, rantatöyrään päällä. Pudotusta on paljon. Tästä paikasta hieman vasemmalle, itään päin, löytyi aukio, josta ensin ihailimme ja ihmettelimme vanhan kaupungin rakennustiheyttä, rakennusten kunnostusta ja kuntoa, sekä sitä, että eräässäkin seinärikkoisessa talossa asui edelleen joku (piipusta nousevasta savusta ja ikkunoista näkyvästä valosta päätellen. No, saattoihan se olla vaikka remonttiryhmä, joka lämmitti, mutta se ei tunnu niin todennäköiseltä kuin että siellä asuu joku vanhus, joka on tottunut asumaan ko talossa, asunut siinä koko ikänsä. Arveluja vain. Olimme molemmat samaa mieltä siitä, että noin tiheään rakennetussa yhteisössä olisi haastavaa asua, ts. ei sopisi kummallekaan meistä avarampaan ympäristöön tottuneesta. Mutta on meillä MAhmutlarkin, tiuhaan rakentamisen ja tiiviin asumisen nykypäivän esimerkki. Ja moni sielläkin viihtyy.

Vanhaa kaupunkia oli mukava katsella ylhäältä, mutta sen läpi kävely oli tällä kertaa hyvin epämiellyttävää. Osin se johtui siitä, että olimme kai pukeutuneet liian varakkaan näköisesti, ts. olisi pitänyt näyttää köyhemmältä resupekalta. Osin johtui siitä, että turiseja liikkui tosi vähän, ja kaikki mahdolliset kauppiaat yrittivät repiä hyötyä irti näistäkin vähistä kulkijoista. Siis vanhan kaupungin läpi kulkiessasi joudut kävelemään kauppiaitten ja erilaisten pikkuputiikkien ohi. Yliaktiivista ja aggressiivistakin kulkijoihin kohdistuvaa huutelua oli joka askeleella. Yhtään korttelia ei päästy kävelemään niin, etteikö joku kauppias yrittänyt puoliväkisin kiinnittää huomiota, tivata mistä olemme kotoisin ja saada meidät pysähtymään eteensä, jäämään kiinni otteeseensa.

Kaksi vanhaa konkaria käveli enimmäkseen tyynen rauhallisesti, mihinkään vilkuilematta ja mitään kenellekään sanomatta kauppiaitten ohi, niin nopeasti kuin se vaan oli mahdollista. Pariin kertaan sanoin kyllä "gerek yok" tai "hayır, yeter" kun tuntui jo, ettei sitä pakkomyyntiä jaksa kuunnella enempää. Mutta eiväthän he lopettaneet. HArvinaisen epämiellyttävää, nyt kun Alanyassa on päästy siihen, etteivät kauppiat enää saa huudella ja pakkomyydä. Alanya on rauhoittunut, Antalya ei. KAikkein tehokkaimmaksi kauppiaan hiljentäjäksi osoittautui se, kun he "Terve terve, terve terve" huutelujen myötä saivat vastaukseksi "niin, se tarkoittaa terveyttä, ettei ihminen ole sairas, ja sitä käyttivät vanhukset aikanaan".

Vanhan kaupungin katuja olisi ihana kävellä kaikessa rauhassa, ja katsella vanhoja rakennuksia ja niiden yksityiskohtia, kuulostella millaista elämä siellä on mahtanut olla. Jos tämä vaan olisi mahdollista. Nyt se oli lähinnä pakollinen läpikulku-helvetti, sillä en tiennyt muuta reittiä alas satamaan, ja juuri sinne halusimme. Satamassa oli hiljaista ja ihana rauha. Aurinko paistoi sinne lämpimästi, eikä viileät tuulet ylettyneet sinne missä liikuimme. Tuntui keväiseltä. Siellä olisi voinut viettää hyvinkin rentouttavan päivän, koko päivän.

Yksi laivuri huuteli laivareissulle, yritti myydä, muttei liian innokkaasti. Laivat ja veneet kelluivat kaikessa rauhassa. Ihmisiä istuskeli tai käveli siellä täällä, otti valokuvia, joi virvokkeita ja kohotteli kasvojaan aurinkoa kohden. Tunnelma oli kohdallaan. Satamassa heti laivojen vieressä kohoaa upeat, vanhat linnoituksen muurit ja kasvaa isoja ja vehreitä puita. Muureista oli vaikea ottaa kuvaa joka kertoisi kokonaisuudesta edes kohtuullisen osan, ja näissä seuraavissa kahdessa on vain pieniä otteita. Noita portaita pitkin mekin kävelimme ylös, ja yläpäässä valitsimme hiljaisempia sivukatuja siinä toivossa, että välttäisimme kauppiaitten huuteluja mahdollisimman paljon. Osin siinä onnistuimmekin, kun kaarsimme portaiden yläpäästä oikealle etuviistoon.

Siellä viimeisten kauppojen kohdalla tuttava halusi tutustua erään rouvan keramiikkakauppaan. Sisällä oli kauniita koriste-esineitä, joiden hinnoittelu Konyan vastaavan kaupan ja hintojen jälkeen ihmetytti enemmän kuin vain vähän. Oli esim. keramiikkalautanen, jonka rouva sanoi tehneensä itse. Ok, paljon mahdollista, mutta oliko todella tehnyt lautasenkin, vai vain kuvioinnin. Ja kuviointi oli samanlainen kuin turisteille suunnatuissa muissakin liikkeissä. MIksi ihmeessä hän tekisi samanlaista tusinatavaraa, jos kerran haluaa tehdä omaa tuotantoa. Oletettavasti hän oli maalannut lautasen itse.

Lautanen oli ruokalautasen kokoinen, ja hinnaksi rouva ilmoitti 140 TL. Jos on oma käsityötä, niin hinta oli ihan ok, tai jopa edullinen. Lautasen kuviointi käsin maalaamalla on oikeasti työlästä ja aikaa vievää hommaa, ja siitä kuuluukin pyytää asianmukainen hinta, etennkin jos on itse yrittäjä. Tuttava halusi vielä isomman lautasen, koristekäyttöön, ja sellaisiakin liikkeestä löytyi. Ylhäällä seinällä oli juuri sopivan kokoinen ja värimaailma oli mieluisa, samoin kuin kuviointikin. Sen lautasen hinnaksi rouva ilmoitti 1.400 TL. KAtsoimme lautasta ja vilkaisimme myös toisiamme sanaakaan sanomatta. Molemmilla oli ulos menessä saman suuntaisia ajatuksia. Mikä ihme teki lautasesta niin paljon arvokkaamman? Ja miksi se toinen oli sitten vain 140 TL? Rouva sanoi perusteluksi, että sen kuvion tekeminen on hieman haastavampaa ja aikaa vievämpää. No, oma kokemus posliinin maalauksesta on vain yhden talven mittainen, ja akvarelleista ja piirtämisestä vuosikausien harrastuksen mittainen. Sillä perusteella en osaa ymmärtää rouvan selitystä. Jos molemmat olivat oikeasti käsin maalattua keramiikkaa, niin sen pienemmän lautasen kuviointi oli suorastaan vaativa, isomman paljon helpompi. Vaan ei pienen ihmisen tarvitse kaikkea ymmärtääkään. LAutaset jäivät rouvalle.

Vanhan kaupungin, Kaleiçin sisältä nykyiseen kaupunkivilskeeseen palattuamme kävimme syömässä myöhäisen aamiaisen / lounaan, ja jatkoimme sitten kaupungilla kiertelyä ja muutamiin liikkeisiin tutustumista. Niin ruokapuolella kuin vaate-, kenkä- ja laukkukaupoissakin silmiinpistävintä oli iso hintaero Alanyaan nähden. AInakin näiden tuoteryhmien osalta Antalyan hintataso on Alanyaa matalampi, ja esim matkalaukkujen osalta todella paljon matalampi. Ihan samaa tavaraa, ja niiden lisäksi sellaistakin muotia, jota Alanyasta ei saa.

Tuolla ostoskaduilla kävellessä meille ei juurikaan huudeltu, vaan siellä sai kävellä ihan rauhassa, siinä missä muutkin ihmiset. Ihmisvilinä oli usein paikoin niin runsas, että se oli jopa uuvuttava harvaanasutusta Suomesta tulevalle. Antalyan suurkaupunkimaisuus ja vilkkaus näkyi palvelujen ja tuotteiden runsauden lisäksi suurena ihmismääränä ja automääränä. Antalyassa on kiva käydä seikkailemssa, ostoksilla ja kokemassa uutta ja vaihtelua, mutta kyllä Alanya on se, missä on ihana asua. Alanyaan on tällaisen reissun jälkeen entistä ihanampi palata.

Sään suhteen meillä oli tuuria, sillä Antalyassa olon aikana emme jääneet sadekuurojen alle. Pilvinen sää vaihtui iltaa kohden puolipilviseksi, ja näimme jopa vilaukselta sinistä taivasta ja auringonkin. Kaupunkikiertelyllä sää oli mainio. Antalyaan kannattaa mennä käymään talvikuukausina, jolloin turistien määrä ei ole yhtä runsas kuin kesäisin, eikä keskustat polttavan kuumia.

Tuo viereisessä kuvassa oleva, erittäin monipuolinen liike, koukutti meitä molempia. Koriste-esine- ja sisustustavarapuoli muutenkin oli hämmentävän runsas. Löysin itsekin sieltä sellaisia tuotteita, että teki mieli ostaa ne heti mukaan, mutta ei vielä. VAsta sitten kun on oma koti. On vähemmän muutossa kannettavaa tavaraa.

Tuon elämyksen jälkeen oli aika suunnata kohti bussiasemaa. Olimme kaupunkibussien ja raitiovaunuliikenteen ytimessä, alueella, josta meni molempien reitit. Ensimmäisen kerran Moovit Appia käyttäessäni kävi niin, ettei se antanut ollenkaan raitiovaunuliikenteen aikatauluja. En tiedä miksi. En muistanut edelliseltä kerralta minkä nimisillä raitiovaunuilla pääsisimme täältä Otogarille, muistin vain että välissä oli yksi vaihto, joten jouduimme turvautumaan bussiliikenteeseen. Jestassitäkarusellia.

Jos olisin ollut viisas, olisimme menneet raitiovaunulla lentokentän reunustalle, ja ottaneet sieltä bussin Alanyaan, sillä tuolta meni suora raitiovaunuyhteys lentokentälle. Mutta en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että mokaan sillä välillä ja joudumme jonnekin hukkaan. Siksi odotimme bussia, ja odotimme ja jäimme bussista ja odotimme taas. KC35A tms bussi meni nenämme edestä. Oletimme että seuraavakin tulee joskus lähimmän tunnin sisällä. Emme nähneet. Lukemattoman monta bussi meni. Niiden valotaulussa ilmoitettiin paikkoja, johon ne ajavat. Kysyin eräältä, jonka valotaulussa luki Otogar, ja kuljettaja ilmoitti että emme me sinne aja, että pitää odottaa 93 tai 99 bussia. Mitä???


No, sellaisiakaan busseja ei tullut. Miksi hän niin sanoi? Tuli bussi, jonka keulassa luki, että se menee bussiasemalle ihan sisäpihalle asti. Ihmisiä tungeksi bussin oven eteen, meni sisälle ja mekin siinä muutaman sekunnin ajan odotimme että pääsemme sisälle. Vaan ei, eivät ne neljä edessä ollutta ihmistä menneetäkään sisälle, vaan ainoastaan jäivät siihen eteen seisomaan ja odottamaan jotakin muuta bussia. Se haluamamme bussi lähti heti. Odotimme taas, ja odotimme. Noin 45 minuutin kokonaisodottelun jälkeen erään bussin keulassa luki taas, että se menee bussiaseman sisäpihalle asti. Ryntäsimme havaitsemamme mallin mukaan heti kyytiin, ja pääsimme bussiasemalle. Siellä ostimme liput, ja 5 minuutin kuluttua lähti bussi kohti Alanyaa. 

Illan pimeydessä Alanyaan päästyämme satoi. Tämä arkanahka osti sateenvarjon, edellisten rivin jatkoksi, kun ei halunnut kastua. Koska molemmilla oli nälkä ja jano, päivän suht vähäisen juomisen ja syömisen jäljiltä, päädyimme byMuzzi BlueNightiin syömään. Myöhemmin iltayöstä kotiin saapuessa unta ei tarvinnut odotella. Väsynyt reissaaja nukahti saman tien, ja 12 tuntia tuli nukuttua. Sen jälkeen olikin kivasti energiaa kirjoittaa ja neuloa, tehdän päivän kotiaskareita ja suunnitella lähitulevaisuutta.

Nauti lomasta, muista 155

Astmalääkkeen vaihto teki lämpöyllärit. Alanyassa on nyt ihanat yli +30 C ja kunnon kesä. Kun sitä normaalisti käyttämääni astmalääkettä ei ole saanut täältä pariin kuukauteen, lääketehdas ei toimita sitä tänne, niin vaihdoimme toiseen astmalääkkeeseen. Nyt on ollut ihan käsittämättömiä haasteita lämmön kanssa. Siis minä, jolla ei koskaan ole ollut lämmönsieto-ongelmia, olen nyt pyörtymisen rajamailla, ja istun ravintolassa varjossa juomassa vetta, teetä, vetta... eikä auta edes juonti, suolan syönti eikä mitkään omat konstit. Verenpaineet ovat hirveän matalalla.

Aiempi lääke nosti paineita hieman, ja se oli matalapaineiselle ihan ok. Nyt tämä laskee niitä vielä siitä normaalimatalasta tasosta alaspäin. Esim tänään, sen jälkeen kun lopulta pääsin kotiin, yläpaine oli 105, alapaine 47 mmHg. Sellaiselle, jonka kroppa joutuu olosuhteiden pakosta tottumaan mataliin verenpaineisiin, nuo ovat ihan ok. Juniorillani on yläpaine vielä vähemmän, tosin näillä lämpötiloilla hän on nuorempana pyörtyillytkin. Minun kroppani ei ole ehtinyt tottua, enkä totuta, vaan käyn huomenna kysymässä taas joko arvoisa lääkeyhtiö olisi toimittanut Alvescoa myös tänne. Alvesco sopi minulle, ja kroppa ei tykännyt huonoa edes +45-50 C lämmöistä, kun sitä huolsi oikein.

Kuva niille, jotka eivät tykkää kukkakuvista ;) 

Eli siis teille, joilla on joitakin lääkityksiä, ja jos tulee lämpimässä ongelmia, niin
keskustelkaapa (fiksun) omalääkärin tai alan erikoislääkärin kanssa. Saattaa olla, että huonovointisuutenne syy löytyy lääkepurkista. Jokaisella lääkkeellä on aina sivuvaikutuksia. Ja todellisuus on se, että joku aine on lääke silloin kun hyviä vaikutuksia on enemmän kuin huonoja vaikutuksia. Jos haluat oleskella Alanyassa tai missä tahansa myös lämpimään aikaan, niin pohdipa tuostakin näkökulmasta lääkitystäsi lääkärisi kanssa. No, osa on sellaisia joiden kanssa on ihan turha keskustella, mutta hakeudu silloin erikoislääkärille.

Keskustelusta tuli mieleen tämänpäiväinen röyhkeä kukkakeppi. Se, että joku alle
kolmekymppinen, huonosti pukeutunut, paljaita varpaitaan tuolilla kuivatteleva kuikelo huutelee naisille (tässä tapauksessa naiselle) vaikka mitä, ikään kuin jokainen nainen olisi hänen tuosta noin vaan otettavissa, saa minut helposti kommentoimaan jotakin takaisin. Ihan vähän vaan, sillei niin kuin maan päälle palauttavasti 😁. No, tehän tiedätte jo kokemuksesta ja entisistä teksteistä mitä se on. Kun siihen nyt lisättiin se, että oli tosi huono, pyörryttävä olo ja valtava väsymys, niin kommentti tuli pienellä viiveellä, ja turhankin terävänä... omasta mielestä. Sitten mietin hetken, että ei himputti, mitä oikein tuli sanottua. Ihan väärä sana. En muista että olisikin noin lepsusti moittinut ketään, silloin jos olen vaivautunut kommentoimaan törkeästä käytöksestä.

Mutta siis siihen pointtiin. Moni tuttu suomalainen nainen sanoo edelleen, että ei haittaa vaikka ne mitä huutaa. Ihana kun edes huomaavat, ja että ihana kokea olevansa haluttu 🙈. Minun on vaikea ymmärtää, että joku laittaa itsensä tuolla tavoin alennusmyyntiin. Että on ihan sama, vaikka häntä pidetään h*orana, helppona, kaikkien kanssa tuosta vaan touhuavana... Saat tasan sen verran kunnioitusta, kuin mitä minimissään muilta vaadit, mihin ympäristösi opetat. Talviaikaan tätä naisia loukkaavaa käytöstä ei näy eikä kuulu, mutta nyt on taas Alanyan ulkopuolelta tulleet saapuneet, etenkin idän *****, ja ongelmat saapuneet ihan eri mittakaavassa kuin mitä on ei-sesonkiaikana.

Taas täällä vasta olleiden tuttavien kokemusten perusteella muistutuksena kaksi lomaa helpottavaa asiaa.

1. Taksiin noustessa: Älä tee ennakkodiiliä, sillä siinä tulet AINA huijatuksi. Täällä vasta olleet tuttavaperheet käyttivät takseja paljon. Lähes poikkeuksetta taksikuskit halusivat ajaa ilman mittaria. Olin viimeisille päiville kertonut aiemmissa taksiajoissa huijatuksi tulleelle perheelle, että näyttää taksamittaria (jos ei ole yhteistä kieltä), ja vaatii sen käyttöä. Ei sulje ovea ennen kuin taksikuski suostuu käyttämään taksamittaria. Useat taksikuskit olivat suuttuneet siitä, että heidän piti ajaa mittari päällä. He nimittäin olivat moninkertaistaneet maksut kun perheet aiemmin olivat kysyneet *paljonko maksaa*, ja ajaneet ilman mittaria. Suomalaiselle se ei ollut paljon, mutta periaatteessa huijaus ja moninkertainen hinta. Taksikuski ei saa ajaa asiakkaat kyydissä metriäkään ilman taksamittarin päällä oloa, etenkään, jos ovat laillisia takseja, joilla on toimilupa. Jonkun verran taksitolpilla näkyy olevan sellaisia takseja, joilta on numero poistettu ovesta. Heillä ei ole lupaa.

2. Jos on ongelmia, ota kännykkä ja näppäile siihen myyjän / taksikuskin nähden 155 ja ole painavinasi luurin kuvaa. 155 on poliisin numero, ja jos tulet huijatuksi, painostetuksi, kaltoinkohdelluksi, ahdistelluksi yms. soita aina poliisille nimenomaan tuohon numeroon. Joidenkin ulkomaalaiset liittymät vaativat +90 siihen eteen, mutta käsittääkseni useimmilla se toimii tuoltaan, koska olet täällä ja näiden teleoperaattoreiden alueella.

Kadunvarsikauppiailla Ei ole lupa huutaa, painostaa tai tarttua käteen, vaatteeseen tms. Nuo idänihmeet eivät välitä mistään säännöistä, ihmisten hyvinvoinnista, verojen maksusta tai muustakaan tarpeellisesta pätkän vertaa työskennellessään kesät täällä. He edelleenkin rakastavat rahaa yli kaiken, painostavat kaupantekoon ja huijaavat aina kun voivat.

Kävin tänään basaarialueella, jossa on paljon sitä porukkaa. Olin nähnyt liikkeen edessä tarpeeksi isona sellaisen paidan, josta olin kiinnostunut. 25 TL hintaisesta paidasta pyydettiin 225 TL. Sitten vakuuteltiin, että koska sinä puhut turkkia ja blaa blaa blaa, niin saat sen puoleen hintaan, 125 TL:lla, että noin paljon tulin hinnassa vastaan. Adanan reissu oli kuitenkin silmiä avaava. Sinne kannattaa muidenkin mennä, niin näkee todellisen hintatason. Kiertelin basaarialuetta hieman enemmänkin. Sama virsi joka nurkalla. Se baraasialue on turistien höynäytyspaikka. Se ei ole tyhmä joka pyytää korkeaa hintaa, vaan se joka maksaa. Ihan turha uskoa kaikkien idänihmeiden itkuvirsiä. Moni niistä ajaa uudella, kalliilla autolla, ja tienaa enemmän kuin sinä.

BAsaarialuetta paljon turvallisempi (ei tarvitse mennä ylä- eikä alakertoihin painostettavaksi) on esim. tiistain tai torstain hedelmä- ja vihannestorin yhteydessä olevien vaatemyyjien kojut. He ovat täällä asuvia, paikallisia asukkaita, ja he tekevät sitä työtä ympärivuotisesti elättääkseen perheensä. He ovat myös omiensa keskellä, eli he eivät halua joutua noloon tilanteeseen ja häpeämään käytöstään omiensa keskellä. Jos haluat avustaa paikallisia ihmisiä esim. vapaaehtoisesti maksamalla tuotteista liikaa, niin kannattaa ojentaa se liikamaksu noille oikeasti pienemmillä tuloilla eläville kojumyyjille.

Ensi viikko tuokin uudet kujeet, ja uutta vipinää.