Pieni pala Turkkia

Bu işinin içinde bir iş var. 

Kevättä Alanyassa jokunen aika sitten

Ja

Bu oyunun içinde bir oyun var.

Molemmat lauseet ovat jääneet mieleeni seuraamastani tv-sarjasta. Ja molemmat lauseet ovat moniselitteisiä. Jos lähdetään kääntämään kirjaimellisesti, niin tämän työn sisällä on työ, tämän pelin / näytelmän sisällä on peli / näytelmä. Puhutaan tilanteista, joissa kulissit näyttävä yhdeltä, ja takana on käynnissä ihan jotain muuta. Puhutaan kaksinaamaisuudesta, juonimisesta, pettämisestä ja huijatuksi tulemisesta. Tämä tilanne tai tapahtuma sisältää nyt jotain muutakin kuin mitä tällä hetkellä näemme tai ymmärrämme. Tämä tässä näkemämme on nyt peliä, jonka sisällä on menossa jotain muutakin peliä. Tässä on nyt takana jotain muutakin, sanoisi vanha, epäilevä keskisuomalainen. Toinen mieleeni tullut, samaa asiaa kuvaava mutta vielä negatiivisempi on Mitäs peliä tässä nyt pelataan. Ja sitten toki on vielä ne kymmenet muuta vastaavat, mitä joku kielitaituri keksii ja muistaa. 

Sana yol taş olarak geldik.

Tämä on kiehtova ja opettavainen lause. Se muistuttaa monista tärkeistä asioista. Harmi ettei ole sanontojen sanakirjaa täällä mukanani, sillä tämä olisi todennäköisesti selitettynä siinä kirjassa, sillä kyse on vanhasta, perinteisestä sanonnasta. Taas sanasta sanaan kääntäessä voi päätyä sanomaan Tulimme ollaksemme sinulle katukivinä. Tärkeimmät tiet on jo roomalaisten ajoista asti päälystetty kivillä, koska se helpottaa kulkemista niin kävellen, ratsain kuin kärryjenkin kanssa. Teitä on myös reunustettu kivillä että näkee missä tie on. Tiellä olevat kivet ovat vieri vieressä, ja yhdessä ollessaan tekevät matkasta helpomman sille, joka tietä taivaltaa. Jos olen käsittänyt oikein, niin on arvostettua ja tärkeää olla yhdessä yol taş, katukivinä. On arvostettua olla toisen rinnalla ja helpottaa hänen matkaansa, helpottaa hänen taivaltaan. Kun sanot toiselle Sana yol taş olarak geldik, niin kunnioitat häntä niin paljon, että haluat olla hänen mukanaan matkassa, hänen matkallaan apuna ja taakkoja jakamassa. Ystävä, kaveri, taakkojen jakaja, auttaja ovat sanoja joita tässä tulee mieleen. Voisiko olla Tulimme sinulle matkaseuraksi / matkakavereiksi, Tulimme avuksi matkallesi. Ystävät eivät päästä sinua lähtemään yksin, Ystävät eivät jätä sinua yksin tälle matkalle.
Lisätty myöhemmin: yol taş voidaan käyttää myös merkityksessä "viitoittaa tietä, olla ohjaamassa kulkua".

Sulttan Alaaddin Keykubat, patsas Alanyassa

Yolun açık olsun

Have a nice trip sanoi google translator englanniksi, mutta suomeksi sanoi olla selvä. Niinpä niin. Sana sanalta voisi kääntää esimerkiksi, että Olkoon tiesi avoin / esteetön. Sillä on toivotettu lähtijälle avointa ja vaivatonta matkaa aikana, jolloin matkalla saattoi olla ties mitä rosvojoukkoja, äärimmäisiä luonnonoloja tai vaikka villieläimiä. Siinä mielessä tuo translatorin käännös englanniksi osuu kohdilleen. Kyse on vanhasta hyvän ja turvallisen matkan toivotuksesta. Nämä sanonnat ovat peräisin Sultan Alaaddin Keykubatin aikakaudelta, ellei kauempaakin.

Nyt kun muilla paitsi hoito-, pelastus- ja poliisitoimintaan liittyvillä on entistä enemmän vapaa-aikaa, joillakin jopa liiaksi asti, on uuden kielen opiskelu yksi keino käyttää vapaa-aikaa niin, että siitä on iloa tämän tautisen ja karanteenisen ajan jälkeiseenkin elämään. 

Itsellä on ylityöntäyteisen työvuorojakson jälkeen mitä todennäköisimmin kolme peräkkäistä vapaapäivää, ja uhmasin jo liikkumisrajoituksia sen verran, että ostin akryylimaaleja, sivellinsetin ja pieniä, pohjustettuja taulupohjia. Lisäksi hain lisää villalankaa, sillä seuraava iso neuleprojekti etenee yllättävän nopeaan tahtiin. Neulonut olen ennenkin, mutta akryylimaalit ja niillä taulun teko on minulle ihan uutta. Kokemusta on vain akvarellimaalauksesta, mutta nyt halusin kokeilla jotakin mitä en ole ennen tehnyt. Ja tietysti soitto juniorille auttaa. Hänellä on kokemusta taulujen maalaamisesta, ja hän pystyi antamaan minulle monta hyvää vinkkiä. En tiedä mitä tulee, enkä tiedä mihin tämä johtaa. Voi olla, että samassa nipussa olleet muut taulupohjat ja sivelimet sekä loput maalit päätyvät juniorille. Tai sitten saan aikaan jotakin sellaista, jonka tohtii ripustaa vaikkapa vaatekaapin oven sisäpuolelle. Hyvällä tuurilla johonkin näkösälle. Yksi innostavimmista neuvoista oli se, että aina voi kuulemma maalata jotain muuta entisen päälle. Aika näyttää mitä tulee.

Mieli kaipaa Alanyan ihanaa ilmapiiriä, merta ja aurinkoa. Kroppa kaipaa Alanyan kodissa odottavaa potkulautaa, katosta riippuvia renkaita ja sopivasti raskaita lenkkejä. Liikuntaa! Sitä kaipaan tosi kovasti. Tarvinnee hankkia tänne fillari, tai potkulauta...

Tai jospa oikaisen itseni sohvalle, laitan silmät kiinni ja kuvittelen itseni potkulautalenkille Alanyan rantamaisemiin. <3 

Yski jos uskallat

On tämä aika outoa aikaa. Mikään ei ole enää samanlaista kuin kuukausi tai kaksi sitten. Ei mikään. Kaikki, koko elämä muuttui. Puhutaanpa asiasta humoristisemmin tällä kertaa.

Olin äsken ruokakaupassa. Opin siellä, että korona tarttuu myös katseesta... ainakin jos muiden siellä olijoiden käyttäytymiseen oli uskomista. Ihmiset kiersivät toisiaan kaukaan, paitsi ne, jotka olivat tulleet käytävän tukoksi pitämään sukukokousta. Ne kaukaa toisensa kiertävät eivät uskaltaneet edes katsoa päin. Mietin ensin, että onko kaikki vaatteet oikein päin päällä, jäikö tukka kampaamatta tai laitoinko vahingossa hammaskiskon suuhun ennen kuin lähdin ostoksille. Juu ei. Eivät ne katsoneet muitakaan. Katse lattiaan ja hyllyihin luotuna liikkuivat kuin zombiet. Olin lähellä etten naureskellut ääneen, tyhmä kun olen. 

No, ottaessani jo toista puolukahillopurkkia ruokakoriini mietin hetken sitä, olenko liian ahne ja hamstraava. Ei, sanoi toinen puoli, olet vain fiksusti varustautuva, ettei tarvitse heti kahden päivän päästä olla uudelleen ostamassa puolukkahilloa. Mutta se valtava wc- ja talouspaperin määrä, jonka näin tullessani siihen sopivaan hyllyväliin, se se vasta sotki ajatukseni. Hyvä että uskalsin tarttua talouspaperipakettiin. 

Piti ensin katsoa oikealle ja vasemmalle ja vielä taaksekin, että ei kai nyt kukaan näe, että olen hamstraamassa paperia, se kun kuuluu olevan se kaikkein eniten hamstrattu tuote. Ihan loogista kuumeesta ja keuhkojen tulehduksesta kärsivälle, siis wc-paperin hamstraaminen. Kaikkihan sen nyt ymmärtää, paitsi tällainen maalaistollukka. En ole uskaltanut keneltäkään kysyä Miksi. Miksi kuumeeseen ja yskään, keuhkokuumeeseen tms pitää varutua vessapaperilla? Sitä ei opetettu sairaanhoitajakoulussa, ei, eikä tähän mennessä työpaikkakoulutuksissakaan. Olenkohan ihan pihalla? VArmuuden vuoksi ostin myös paperinenäliinoja, jos vaikka tulee asiaa miettiessä itku pitkästä ilosta.

Meinasi tulla hätä kassajonossa, ihan totta. Kurkkua alkoi kuivaa, karhentaa ja tuntui kuin yskäisy pyrkisi ulos. Eiherrajumalamitäänyskimistäeitäälläeikänyt! Paniikki oli iskeä, kun yritin epätoivoisesti miettiä ulospääsyä tuosta tukalasta tilanteesta. Yskäisenkö hihaan -no en todellakaan! Avaanko nenäliinapaketin ja yskäisen siihen -ehdottomasti ei! Samaan aikaan puistattaa ja vatsa kramppaa kun taistelen yskimistä vastaan. Valuu vesi silmistä kurkkua kutittaa entistä enemmän. Mutta en uskalla, en mitenkään uskalla yskäistä.

Tajuan että kyse on allergisesta reaktiosta. Viereeni kassalle on tullut komea nuori mies, jolla on niin vahva parfyymi, että tuntuu kuin keuhkoni repeäisivät. Sanon miehelle, että sinulla on tosi vahva parfyymi, voisitko kenties mennä ennen minu tuohon kassalle. Ei hän voi. Ajattelen kurjia sanoja kyseisestä henkilöstä, muttei se yskimisen tarvetta ja astmareaktiota yhtään helpota. Eikä se mies tajua. Kassaneiti katsoo minua hitaasti, kun joudun välillä sulkemaan silmiänikin että saan yskän pidettyä piilossa. Keuhkoputkissa polttaa ja rohisee... Hiljaa siellä!

Sanon kassaneidille, että allerginen reaktio tässä vaan yrittää yskittää. Hän ymmärtää heti. Naurataen sanoo, että "joo, eihän nykypäivänä uskalla edes yskäistä, ei vaikka olisi mikä". Minua ennen kassalla ollut ja tavaroitaan vielä pakkaava äiti lapsensa kanssa hätääntyy, pakkaa tuplanopeudella ja katoaa ovesta ulos nopeammin kuin hauki rannasta. Whoom!

Olenpas minä ahnehtinut tavaraa. Millään eivät meinaa mahtua yhteen pieneen ostoskassiin. Joudun lisäksi ottamaan sen kauan kiertelemäni ja himoitsemani talouspaperirullapaketin kainaloon. Kävelen toiveikkaana ulko-ovea kohti. Kohta, ihan kohta saan hengittää, saan taas olla oma itseni ja yskäistä ne tajunnan räjäyttäneet parfyymit pihalle. Paitsi että juuri kun olen oviaukossa, putoaa nenäliinapaketti ostoskassini ripojen välistä keskelle oviaukkoa. Kumarrun nostamaan sen, ja putoaa kainalosta se talouspaperirullapaketti ja... ihmisiä kertyy sekä eteen että taakse, suurin osa metrin turvaväliä noudattaen. Siinä ne katsovat säälivän näköisenä kun mummo on hamstrannut enemmän tavaraa mukaansa kuin mitä pystyy kantamaan, paperitkin leviävät pitkin maailmaa, niin.

Saan ostokseni jollakin tavoin hallintaani, kävelen metrin ovesta ulospäin ja yskin ihan antaumuksella. Ah, tuntuu niin hyvältä. Henki kulkee taas. Ja pihallekin tuli tilaa, ei riittänyt metrin turvavälit. LÄhimmät ihmiset ovat ainakin 8 metrin päässä. Jee! Kevätkin on tulossa, ja siitepölykausi. Jep, siitä se riemu repeää, siitepölyallergisesta yskästä. Sanoinkuvaamattomat seuraukset, usko vaan. Tänään jo se kassaneiti sanoi myös, että "tiedätkö, ihmiset ovat alkaneet ottaa yhteen turvaväleistä, siis jos joku tulee liian lähele". Köh köh

Hyvällä sydämellä

On ollut kovin erilainen viikko, tai kuukausi. Tiedän ja tunnen, että olen tarkoituksellisesti täällä missä nyt olen, ja teen tätä työtä mitä teen. Ihmiset valittavat edelleen siitä, että joutuvat olemaan kotona, kun ei saa mennä töihin tai ravintolaan tai paljon muuallekaan. Saanko sanoa mitä edelleen ajattelen? Tule hoitamaan hengityskonepotilaita tai sairaita, ja tajua että olet hengenvaarallisen tartunnan tulilinjalla. Haluaisin minäkin olla pois ihmisten seasta, tautien ja koronan seasta. Haluaisin olla kotona turvassa. 

Siihen kotona turvassa olemiseen ei ole mahdollisuutta tässä ammatissa. Ei ole mahdollisuutta edes vapaapäiviin tai normaaleihin työaikoihin. Aloitan ilman vapaapäivää taas yövuoroputken, ja tiedän jo ennalta, että kun huomisaamuna lopetan yövuoron, ei aamuvuoroon kenties olekaan ketään tulijaa. Jos ei muita tule, työnantaja osoittanee vuoron minulle, eli 10 yövuorotunnin päälle on tehtävä vähintään reilun 7 tunnin aamuvuoro. Kotona ehtii käydä nukkumassa enintään neljä tuntia (jos ei kuluta aikaa syömiseen tai suihkuun tms) ja sitten on taas yövuoro. Jos pitkästyt kotona itsesi turvaamiseen, niin tule hoitoalalle töihin. Varma tartunta ennemmin tai myöhemmin, etkä ehdi pitkästyä arkeen, et pyhiinkään. Ihan luontaisetuina.

No, Alanyasta tuli odotettuja mutta epämieluisia uutisia. Vuokraisäntä soitti herra A:lle ja kyseli avainta asuntooni. Hän halusi mennä sisälle hakemaan peiton, jonka oli vahingossa heittänyt parvekkeelleni. Hän halusi mennä asuntoon niin, ettei näy mitään jälkiä asunnossa käynnistä. Nyt kun hän tietää, että oven lukossa ja kielessä on kimallelakka siksi, että siinä näkyy hyvin jokainen raapaisu, lukon avaaminen ilman avainta, niin hän halusi avaimen. 

Tällä kertaa en jättänyt Alanyaan avaintani kenellekään. Kenenkään ei tarvitse miettiä taipuuko vuokraisännän painostuksen alla antamaan sen avaimen vai ei. Sitä ei ole. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää hänen aiempien käyntiensä kaltainen oven avaaminen pakottamalla lukon kieli auki ( jolloin jää jälkiä), tai lahjoa joku tuttu lukkoseppä purkamaan lukko. Mutta en ole varma onko se mahdollista ilman että lukko ja avain vaihtuu. Saa nähdä. Hän saisi muuten ravata siellä sisällä niin usein kuin huvittaa, mutta ei ole varmuutta mitä hän vie ja mitä hän tuo. Muuten, palatessani näen onko se peitto vielä siellä parvekkeella vai ei...

Alanyasta kuuluu muilta osin hyviä uutisia, ja tekisi kovasti mieli olla siellä kotona ja turvassa. Täällä missä nyt olen koen oloni turvattomaksi. Jopa työhöni liittyen tulee vastaan tilanteita, joissa olen turvaton, eikä se tunnu mukavalta, mielekkäältä vielä vähemmän. Tulee vaan mieleen monia kysymyksiä. Esim. Miksi ihmiset ovat alkaneet käyttäytyä näin kylmästi, kovasti, julmasti ja äärimmäisen itsekkäästi? Missä ovat ihmisyyteen oleellisena osana kuuluvat empaattisuus, hyväsydämisyys ja kyky elää toisia ihmisiä arvostaen? Kuoleman edessä ei jaeta palkintoja siitä, kuka on ollut julmin, kieroin, ihmisiä rikkovin ja rahaa kerännein. Vain hyvyydellä on väliä. Ja hyvyys voittaa aina, ennemmin tai myöhemmin. 

Itsellä on kaiken kaikkiaan hyvä ja rauhallinen olo tämän kokonaisuuden kanssa, niin täällä olemisen kuin Alanyaan palaamisenkin kanssa. On jopa toivoa siitä, että saatan päästä hoitoon, mikäli koronan kohdalleni osuessa sairaalahoitoa tms tarvitsen. Ja jos sattuu käymään niin, että henki lähtee täällä ollessa, on se harmi siksi, että olen väärässä paikassa. Eihän sillekään mitään voi, kun ihminen on siellä missä on silloin kun aika loppuu. En nyt kuitenkaan ole aktiivisesti kuolemaan pyrkimässä, vaan tämä koronapandemia vaan saa jälleen ajattelemaan omankin kuoleman mahdollisuutta ja siihen liittyviä järjestelyjä. 

Mutta muista, että kuoltava on vain kerran, sinä yhtenä hetkenä. Kaikkina muina aikoina meillä on elämä, jota voimme elää parhaan taitomme mukaan. Elää voi myös kotona, pienissä neliöissä ja jopa pelkästään päänkin sisällä. Ei siihen välttämättä suuria ulkoisia kuvioita tarvita. Tarvitaan vain hyvä sydän. Siitä pääsee alkuun.

Mitä hamstraisin?

Turkin kielen kuullun ymmärtämisessä on tullut harjoitusta paljon, tosi paljon. Diriliş Ertuğrul -sarjan katselu on meneillään jaksossa 26, ja Kuruluş Osman jaksossa 14. Noissa molemmissa sarjoissa on todellisiin historian tapahtumiin ja todellisiin henkilöihin perustuva pohja, josta on toki dramatisoitu tv-sarjaa, ja niitä on ollut tosi kiehtova seurata. Nojatuolini ei ole mukavimmasta päästä, mutta yhden jakson katsoin nukkuen... toisin sanoen muistan katsoneeni alkua ja heräsin vähän ennen loppumusiikkeja.

Vaikka en halua kirjoittaa koronaviruksesta, kirjoitan sen aikaansaamista ajatuksista. Vielä muutama päivä sitten ajattelin, että jos en mitenkään onnistu saamaan täällä tärkeintä astmalääkettäni, tiettyä keuhkoihin hengitettävää kortisonisuihketta, tai jos saan mutta se maksaa satoja euroja per kuukauden annos, niin lennän pikavisiitille Turkkiin ja haen sieltä. Käyn samalla pikaisesti kotona katsomassa että kaikki on ok. Muuten ihan kohtuullinen idea, mutta lentokiellot yms koronasta aiheutuneet sulut estävät sekä mennen että tullen. En käy, en, sen sijaan maksan astmalääkkeestä paljon.

Muutenkin, kun ympärillä liikkuu hallitsematon virustauti, jonka kerrotaan olevan hengenvaarallinen juuri mm astmaatikoille, ja kun itsellä ei ole täällä niin kattavaa sosiaaliturvaa kuin mitä on niillä, jotka asuvat täällä 365 päivää vuodessa, niin kieltämättä välillä käy kurjia ajatuksia mielessä. Enimmäkseen muistan ajatella, että meille ei tule mitään kohtalomme ulkopuolelta, ja se mikä on tarkoitettu tulee joka tapauksessa. Monella tapaa tuo ajatuskuvio rahoittaa. Ei tule stressattua turhasta, eikä pelättyä ennalta, paitsi joskus hetkittäin, kun media ja ympärillä olevat ihmiset puhuvat koronasta koko ajan, ja suurin osa edes tietämättä mistä puhuvat, mutta paniikissa puhuvat. 

Tässä on paljon samaa kuin ennen sikainfluenssan ja lintuinfluenssan saapumista, mutta tämä on vain paljon vahvempi tilanne, eikä ole tietoa siitä mitä monikirjoisesta informaatiosta uskoo ja mitä ei. Varmaa on vain se, että täälläkin tuo virustauti pyyhkäisee lähi viikkoina vahvasti ja hallitsemattomasti yli koko kansan, ja harventaa rivejä. Koska kyse on hengitystieinfektiosta, olisi tosi tarpeellista ja elämää helpottavaa, että saan sitä astmasuihketta täältä nyt, kun viimeinen mukanani tullut on loppumassa.

Taas pari sanaa tämän vanhan naisen logiikasta ja suunnistusvaistosta... tai sen puutteesta. Olen jo oppinut sen, että kun ajan autolla jossain keskustan tuntumassa, niin ihan taatusti navigaattori neuvoo minulle vain ja ainoastaan sellaista reittiä kohteeseen, että se reitti on tukossa tietyön tai muun rakennustyön vuoksi. Joka kerta! Ja joka kerta joudun ydinkeskustan kaduille, enkä tietenkään kesken ajon voi vaihtaa navigaattoriin mitään muuta reittiä tai osoitetta tms. Ajan vaan menemään, ja toivon, että tulee paikka jonka tunnistn nähneeni ennenkin, ja josta osaan ulos / pois / selvemmille vesille. 

Viimeisellä kerralla löysin itseni kadulta, jossa oli henkilöautoilla ajo kielletty, ja vain busseille ja takseille ajo sallittu. Niin, ja tietenkin siinä kohden kun päädyin kyseiseen tilanteeseen, tajuan että edessäni ajava auto on poliisiauto. Mitäkö teen? Totean että jokainen sivukatu, mitä kyseiseltä katuosuudelta lähtee joko oikealle tai vasemmalle, päätyy pihaan, kävelykadulle tai muuhun sellaiseen paikkaan, johon en missään nimessä voi enkä halua ajaa. Ja totean, että joudun ajamaan poliisiauton perässä tyynen rauhallisesti noin kilometrin verran, kunnes pääsen kääntymään tielle, jolla saan ajaa. Oli jokseenkin huojentava tunne kääntyä niistä liikennevaloista 😇. Onnekseni en ole vielä saanut mitään törppöilysakkoja.

Tuolla keskustan ja sen lähituntuman kaduilla toistuvasti navigaattorin ohjeiden petettyä tuli tehtyä kaksi havaintoa:

1. Jos kuukkelin navigaattori jää jauhamaan sitä samaa ja hyödytöntä ohjetta, yrittää saada kääntymään sinne mistä ei voi ajaa, niin navigaattorin kielellä muutama kurja sana ja palaute saa navigaattorin hiljenemään.

2. Kun vilkkaassa keskustan liikenteessä vieraalla autolla eksyt kahdesti peräkkäin parin minuutin sisällä, niin löydät kuin ihmeen kaupalla itsesi yllättäen ulospääsytielle, et kohteeseen. Jos kohde löytyy, niin se löytyy ensimmäisen eksymisen jälkeen.

Päätin käyttää julkisia kulkuneuvoja ydinkeskustaan mennessä, aina, kun tilanne sen sallii.

Niin, ja lopuksi voi vielä todeta, että toivoa ei menetetä. Ihmisten toteuttaman wc-paperin hamstraamisen sijaan hamstrataan toivoa, valoa ja iloa. Niitä on kiva ja kevyt kantaa kotiin, asunnolle, kämpälle, mihin vaan. Ja niistä on niiden vastustuskykyä vahvistavan vaikutuksen lisäksi apua myös kaikille lähellä oleville ihmisille. Helpottavat monien elämää monin eri tavoin. Ei kun hamstraamaan 😊

Kauanko/paljonko/miksi kestän?

Kuoleman väsynyt. Tuo sanapari on tullut mieleeni monta kertaa reilun viikon sisällä. Kroppa on todella väsynyt, jopa niin pitkälle, että sydän oireilee. Tiedän, tunnen ja ymmärrän. Kaipaan vapaata ja lepoa todella paljon, jopa enemmän kuin aurinkoa. Mutta tähän mennessä työtuntimääräni ei ole ollut minun valittavissani, muulloin kuin ensimmäisellä viikolla. Sen jälkeen tunnit on määrätty. Käytännössä kysytään, mutta vastauksellani ei ole mitään merkitystä. Vuorojen vaihdot ja lisätyöt, nyt myös ylityötunnit tulevat määräyksenä. Jos aion olla tässä työpaikassa, on kaikki määrättävät tunnit tehtävä... 

Kaikella on hintansa, sanotaan. Katson vielä hetkisen, vielä kuukauden, onko tämä kaiken tämän terveydellisen riskin väärtiä. Tuskin on, mutta onko edes lähes? Tai voisinko olla jopa toiveikas, voisiko työtilanteeni muuttua, korjaantua paremmaksi lähimmän kuukauden aikana? Olisiko mahdollista pysyä normaaleissa viikkotuntimäärissä 60-70 viikkotyötunnin sijaan? Kauanko tämän vanhemman naisen kroppa kestää äärimmäistä venymistä, arvaamattomuudesta ja hallinnan puutteesta nousevaa stressiä ilman, että ilmaantuu ja jää pysyviä ongelmia? Kauanko, paljonko ja miksi?

En tiedä kauanko ja paljonko. Katson silti muutaman askeleen eteenpäin. Varasuunnitelmakin on, niin kuin aina. Ja varan vara. Katsotaan mitä elämä tuo ja mikä kantaa, mikä ei. Kestokyvyn rajan ylityttyä on parasta olla itselleen sen verran armelias, ettei vaadi itseltään täydellisyyttä. Oman lupauksensa voi rikkoa perustellusta syystä, esimerkiksi siksi, että joutuu tekemään kahden ihmisen työtunnit. Ja siksi, ettei työnantaja arvosta tarpeeksi pitääkseen ihmisenä, jota ei kannata kuluttaa ja käyttää ihan voimiensa ja kestokykynsä äärirajoille. 

Ensimmäistä kertaa kuukausiin neulominenkin maistuu puulta; ei jaksa innostaa vaan tuntuu pakkopullalta. Menoja ei voi suunnitella ennalta, ei edes tuttavien tapaamisia, sillä kaikki vapaa-aikasuunnitelmat ovat kaatuneet lähes 100%sti. Tästä olisi helppo katkeroitua ja suuttua, jos olisi sen luontoinen. Kumpikaan ei kuitenkaan auta mitään. Apu tulee ihan muulta taholta.

Ajattelin ensin sanoa, että turkin kielen opiskelu jatkuu kahden tv-sarjan avulla. Jatkuu, mutta perimmäiset syyt ovat ihan muut kuin kielen opiskelu: rentoutuminen ja pako todellisuudesta. Ensin katsoin vain Kuruluş Osman -sarjaa, nyt myös sen edeltäjää Diriliş Ertuğrul -sarjaa. Päädyin jälkimmäiseen siksi, että Osmania tulee vain kerran viikossa, ja kaikki aiemmin tulleet jaksot on jo katsottu. Diriliş Ertuğrulia on kuvattu käsittääkseni toista sataa jaksoa, ja olen sillä taipaleella vasta ihan alussa, jaksossa 10. 

Tänään oli vapaapäivä, ja sydäntäni tutkineen lääkärinkin käskystä yritin rentoutua parhaani mukaan. Aloitin aamulla klo 10 ja lopetin klo 20. Siinä välissä tein myös ruokaa ja ravasin jääkaapilla ja ruokakaapeilla monta monituista kertaa. Jopa tiskasinkin. Mutta rentouduin suh perusteellisesti Diriliş Ertuğrulia katsomalla. Tai paremminkin mukana elämällä. Kuulokkeet päähän, filmi pyörimään, ja ympäristökin menettää hetkeksi merkityksensä.

Ah Alanya, ah... lentolipun osto sinne kotiin kävi jo mielessä.

Alanyan maaliskuu on lämpöä, valoa, lempeä

Alanyan maaliskuu on kukkia, paljon kukkia

Alanyan maaliskuun illan värit eräänä iltana

Lupasit

lupasit viedä merelle
ikimuistoisiin elämyksiin
odotin värikästä puuvenettä
olin pyörtyä kun saavuit
mukanasi pienen pieni kumivene
joka reunalta paikattu
silmissäsi tähtikartta ja
tuhannet innostuksen kipinät
iltahämärän laskeutumisen aikaan
isompiin aaltoihin soutaessa

hengissä edelleen


-Johanna Pollari, s. 9 kirjasta Aurinkoon karannut

Kivistä polkua pitkin
palaan kotiin
ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen.
Näen vain puoliksi sortuneet seinät
tuuleen kadonneen katon.
Miettiessä meni aikaa
enemmän kuin arvasin.
Sinusta ei näy jälkeäkään
eikä meistä.
Istun lähimpään nurkkaukseen
ainoaan pystyyn jääneeseen.
Tunnen kivien lämmön
auringon lempeän hyväilyn jäljiltä.
Sitä odotan suhteeltakin.

-Johanna Pollari, s. 35 kirjasta Aurinkoon karannut

Alanyan asuntoasiaa

Ensin pari sanaa tabun eli osakekirjan parista pienestä lauseesta, ja niiden suuresta  merkityksestä asunnonostajille. Tabussa lukee eräässä kohdassa joko
a) kat irtifakı tai
b) kat mülkiyeti

Ei ole ollenkaan sama lukeeko kyseistä kohtaa vai ei, ja ymmärtääkö lukemansa merkitystä vai ei. Lauseiden takana on İskan, käyttöönottolupa, joka sanelee asunnon ostajallekin sen voiko hän asettua asumaan juuri ostamaansa asuntoon vai ei. Vaikka asunto olisi valmis, mutta jos rakennuttajan İskan puuttuu, niin asuntoon ei voi muuttaa. Jos asunnon İskan puuttuu, ei asuntoon voi muuttaa silloinkaan. İskania eli käyttöönottolupaa on siis kahdenlaista, rakennuttajan hankkimaa rakennuksen käyttöönottolupaa ja asuntokohtaista asunnon käyttöönottolupaa. 

Rakennusvaiheessa, ennen kuin rakennus on valmis ja ennen kuin siihen saa muuttaa, Tabussa lukee merkintä kat irtifakı. Kun rakennus on loppuun asti valmis, virallisesti tarkastettu ja hyväksi havaittu, ja sekä rakennukselle että asunnoille annetaan käyttönottolupa, muutetaan Tabuihin teksti kat mülkiyeti.

Ostaessasi kekeneräisen asunnon tabussa lukee kat irtifakı. Rakennuksen valmistuttua ja tarkastusten ja käyttöönottohyväksynnän sekä lakisääteisten maksujen (rakennuttaja) maksamisen jälkeen tabussa lukee kat mülkiyeti.

Jos ostat asunnon, jonka tabussa lukee kat irtifakı, niin käy ensimmäiseksi Alanyan kaupungin rakennusvirastossa kysymässä mikä on rakennuksen ja asunnon laillisuustilanne, mikä on İskan-tilanne ja onko kaupungilla tiedossa jotain muuta tilanteeseen liittyvää, joka sinun ostajana / mahdollisena ostajana tulisi tietää. Eli rakennuksen ja asunnon tilanteen sekä tabun tilanteen voi aina tarkastaa Alanyan kaupungin rakennusvirastosta.

Keskeneräisen asunnon ostollekin on perusteita ja hyviä syitä, ja joskus se todella kannattaa. Silloin kun sitä ratkaisua harkitsee kannattaa käydä turvaamassa selusta ja kysymässä kaupungilta. Tämä sama pätee myös niihin, jotka rakennuttavat omaa huvilaa tai omakotitaloa. Asioista saa ja voi olla tietoinen, ja rakentamisprojektin eri vaiheita voi ja kannattaa seurata.

Alanyassa on tälläkin hetkellä myynnissä niin uusia kuin rakennusvaiheenkin asuntoja, ja asuntokaupassa tehdään uusia myyntimääräennätyksiä. Euron kurssi on suomalaisille otollinen, ja nyt jos koskaan kannattaa ostaa Alanyasta asunto joko sijoitusasunnoksi tai omaan käyttöön.